Part 12

Mutta kaikesta huolimatta Viron hallituksen kannasta ei tehty ilmoitusta Päätoimikunnalle. Osaksi lienee tähän vitkasteluun vaikuttanut se, että Viron perustavan kokouksen vaalit olivat edessä ja saattoivat aikaansaada suunnanmuutoksen maan politiikassa. Ainakin tätä on virolaiselta taholta väitetty varsinaiseksi syyksi. Tähän voidaan kuitenkin hyvällä syyllä huomauttaa, että vaikkapa perustavan kokouksen vaalien saatettiinkin otaksua kukistavan vanhan hallituksen, niin uudenkin hallituksen, mikäli se ei ollut oleva bolshevistinen. olisi täytynyt tunnustaa edeltäjänsä toimineen maan etuja silmällä pitäen pidättäessään suomalaiset joukot Virossa, jonka sotilaallinen ja sisäinen tilanne ei tällöin, helmikuun lopulla, vielä ollut suinkaan kehuttava.

Viron omassa sotaväessä oli maaliskuun 10 p:nä tosin jo yli kaksikymmentätuhatta miestä, joista n. 1.000 baltilaista ja 2.000 venäläistä. Asestuksena heillä oli m.m. 170 kevyttä konekivääriä, 240 konekivääriä ja 90 erisuuruista tykkiä. Samaan aikaan nousi suomalaisten vapaajoukkojen yhteinen lukumäärä vähän yli 2.000. Mutta siitä huolimatta suomalaisten merkitys ei suinkaan ollut niin pieni kuin vahvuusilmoituksia vertaamalla voisi päätellä. Sekä virolainen ja baltilainen siviiliväestö että rintamalla olevat joukot luottivat vielä tällöin enemmän harvalukuisiin suomalaisiin kuin omiin voimiinsa. Siitä on yllin kyllin esimerkkejä. Sitäpaitsi on huomattava, että bolshevikit tunsivat paljon suurempaa pelkoa pieniäkin suomalaisjoukkoja kuin virolaisia rykmenttejä kohtaan. Tieto suomalaisten läsnäolosta aikaansai bolshevikeissa haluttomuutta hyökkäykseen.

Varsin yleisesti oltiin Suomessa sitä mieltä, että Viron hallituspiirit sopimuksen uudistuskysymyksessä eivät menetelleet oikein niitä suomalaisia nuorukaisia ja miehiä kohtaan, jotka olivat saapuneet heidän vapauttaan ja maataan varjelemaan oman henkensä uhalla. Samalla virolaisten menettely saattoi heidän avustamisestaan huolehtivan suomalaisen toimikunnan ikävään asemaan, siihen näet kaikki moitteet vapaaehtoisten puolelta luonnollisesti kohdistuivat.

Mahdollisesti virolaiset laskivat — ja aivan oikein — voivansa vastausta mahdollisimman kauan viivyttämällä pidättää suomalaisia joukkoja Virossa vielä niin kauan, että heidän oma armeijansa ehdittäisiin saattaa kykeneväksi puolustamaan maan rajoja ja yhteiskuntajärjestystä ilman, että heidän tarvitsi myöntää Viron Avustamisen Päätoimikunnalle ja suomalaisille sotilaille uudesta sopimuksesta koituvia etuja. Pelättiin ehkä uusien sopimuksien teolla jouduttavan liian suureen riippuvaisuuteen Suomesta. Ainakin on varsin laajoissa piireissä saatu tämä vaikutelma Viron hallituspiirien menettelystä.

Suomalaiset joukot, joilla ei ollut tietoa Päätoimikunnan ja Viron hallituksen neuvotteluista, ymmärsivät silti omasta puolestaan jo täyttäneensä sopimuksen ehdot ja niiden edelleen Virossa pidättämisen olevan sopimuksen rikkomista. Tästä, kuten muistakin välikirjan lupauksien laiminlyönneistä, esim. palkkarahojen laadusta, vapaaehtoiset luonnollisesti syyttivät Päätoimikuntaa olematta selvillä siitä, että se puolestaan teki kaikkensa saadakseen Viron hallituksen tarkoin noudattamaan sopimuksen kaikkia kohtia.

Vapaaehtoisten palkat Viron hallitus oli luvannut maksaa Suomen rahassa. Mutta siitä huolimatta ne useimmiten suoritettiin Viron markoissa, jotka, vaikka pakkokurssin mukaan olivatkin samanarvoisia Suomen rahan kanssa, todellisuudessa olivat paljon huonompaa valuuttaa. Tämäkin kysymys, jota Viron valtio ei kireissä raha-asioissa ollen voinut tyydyttävästi järjestää huolimatta kaikista Päätoimikunnan vaatimuksista — Virossa palkat maksettiin Viron rahassa, jonka vasta Suomessa sai vaihtaa Suomen markoiksi, mikäli sitä palaavilla vapaaehtoisilla enää oli jäljellä — oli omiaan herättämään tyytymättömyyttä vapaajoukoissa. Näiden kahden sopimuksen rikkomisen aiheuttama tyytymättömyys yhdessä muiden seikkojen kanssa oli lähimpänä syynä suomalaisen apuretkikunnan hajautumiseen.

Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko palasi Päätoimikunnan suostumuksella kotimaahan maaliskuun 22 p:nä. Tarkoitus oli laskea se vain lomalle, jonka jälkeen sen piti uudestaan muodostettuna lähteä jälleen Viroon. Siitä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut mitään. Pohjan Pojat riensivät vielä kerran tuleen pelastaen maaliskuun loppupuolella käydyillä, pitkillä ja kiivailla taisteluilla uhkaavaksi käyneen aseman Petserin rintamalla, jossa he suorittivat kolmannen suuren voimannäytteensä. Mutta halu päästä palaamaan kotimaahan kasvoi kasvamistaan senkin keskuudessa.

Samaan aikaan Päätoimikunta turhaan koetti saada selvyyttä kysymykseen, halusivatko virolaiset edelleen pitää suomalaisia vapaaehtoisia Virossa vai eivät. Ennen Pohjan Poikain paluuta Päätoimikunta maaliskuun lopulla laati omasta puolestaan luonnoksen uudeksi sopimukseksi Päätoimikunnan ja Viron hallituksen välillä. Mutta tämän sopimusluonnoksenkaan johdosta Viron hallitus ei antanut vastaustaan. Päätoimikunta olisi asiain kehityttyä tälle kannalle mieluiten kutsunut kotiin suomalaiset joukot, jotka olivat jo täyttäneet tehtävänsä. Kun kuitenkaan Viron asema ei vielä ollut luja, ja kun Viron hallituksen vastausta odotettiin päivästä päivään, ryhdyttiin Päätoimikunnan ja sotilaiden välillä tehtävän välikirjan luonnosta valmistelemaan. Vakava ristiriita syntyi tässä kohden kuitenkin Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ välillä. Edellinen tahtoi pysyttäväksi aikaisemman toiminnan puitteissa, koska Suomen hallituspiireissä suhtauduttiin kielteisesti laajennettuun ulkopoliittiseen esiytymiseen. Tohtori _Louhivuori_ kirjoitti tästä pääministeri _Pätsille_ maaliskuun 24 p:nä m.m.:

»‒ ‒ ‒ Yhtäpitävä vastaus on kuitenkin se, mitä jo epäilin asiaa esittäessäni ja mistä myöskin kenraali _Laidonerille_ mainitsin, että me Suomessa emme ole yritykseen valmiit sotilaallisesti emmekä poliittisesti. Sotilaallisesti sellainen yritys on erittäin hyvin valmistettava, jotta se tulisi todella perille viedyksi. Sitä myöskin kenraali _Laidoner_ alleviivasi. Poliittisesti se ei voi tapahtua ilman ententen suostumusta. Kantaansa Venäjän kysymykseen ei entente ole määrännyt, ja niinkauvankuin se ei ole tapahtunut, ei entente salli enempää Viron kuin Suomenkaan tähän yritykseen ryhtyä.

»Syynä, miksi olen ottanut vapauden mainita ylläolevasta Herra Pääministerille, on se seikka, että eversti _Kalm_, joka komentaa nykyään Virossa olevaa ainoaa suomalaista rykmenttiä, on sitä mieltä, että kaikesta huolimatta olisi Pietariin rynnättävä, Pohjan Pojat Virosta käsin ja pari vapaaehtoista joukkuetta Suomesta käsin. Asianlaita on näet se, että nyttemmin se ehto, jolla suomalaiset vapaaehtoiset tuotiin Viroon, on täytetty, kun Viro on puhdistettu bolshevikeista. Niin ollen suomalaiset vapaaehtoiset katsovat itsellään olevan oikeuden palata kotiin, ellei heidän kanssaan tehdä uutta sopimusta, minkä he voivat hyväksyä. Huomattava osa vapaaehtoisista on sellaista väkeä, ettei niistä ole juuri puolustusjoukoiksi, varsinkin, jos on oltava paikallaan, mutta täytyy heillä olla tehtävänään hyökkäyksiä, jolloin he ovat mitä parasta sotilasainesta. Niin ollen eversti _Kalm_ katsoo, että hyökkäys Pietariin voisi pitää koossa hänen rykmenttinsä, mutta muuhun tehtävään se nykyisessä kokoonpanossaan tuskin ajan mittaan kelpaisi.

»Viron Avustamisen Päätoimikunta puolestaan katsoo, ettei se voi poiketa Suomen hallituksen kannasta, mitä tulee niihin poliittisiin päämääriin, joita suomalaisten vapaaehtoisten on suoritettava Virossa. Sillä niinpiankuin hallitus asettuu vastustamaan Päätoimikunnan toimintaa, täytyy sen loppua ja on Päätoimikunta pakotettu kutsumaan vapaajoukot pois Virosta.»

Jos Viro toivoisi edelleen suomalaista apua, oli Päätoimikunnan mielestä suomalaiset rykmentit täydennettävä uusien sopimusten perusteella, mutta ainoastaan käytettäviksi Viron puolustukseen. Se käy selville seuraavasta kohdasta Päätoimikunnan ehdotusta:

»Jos sotilaallinen tilanne Viron rajojen suojelemiseksi vaatii, olen velvollinen myöskin hyökkäämään Viron rajojen ulkopuolelle (ollen minulla oikeus ulottaa hyökkäys enintään 40 kilometriä Viron hallituksen määräämän Viron valtion rajan ulkopuolelle».)

Eversti _Kalm_, joka arvosteli erittäin ankarasti tätä Päätoimikunnan välikirjaehdotuksen kohtaa sotilaalliselta kannalta, suunnitteli laajennettua avustustyötä. Hänen välikirjasuunnitelmansa alkaakin sanoilla: »Minä allekirjoittanut sitoudun täten palvelemaan Inkerin Vapaajoukkoihin kuuluvassa Pohjan Poikain rykmentissä Inkerin maan vapauttamiseksi bolshevikien vallasta seuraavilla ehdoilla: — — —.»

Viron hallituksen vastauksen viipyessä uuden sopimuksen teosta tilanne kävi yhä sekavammaksi. Eversti _Kalm_ tarjosi ilman Päätoimikunnan valtuuksia omaa sopimustaan rykmenttinsä upseerien ja sotilaiden allekirjoitettavaksi. Mutta vain pieni osa Pohjan Pojista taipui siihen. 1:nen ja 2:nen pataljoona palasivat molemmat lyhyen väliajan jälkeen melkein kokonaisuudessaan kotimaahan. Vain joukko upseereja ja osa tykistöä suostui jäämään uusilla ehdoilla eversti _Kalmin_ palvelukseen. Saatuaan tiedon tästä kaikesta Päätoimikunta kokouksessaan huhtikuun 7 p:nä päätti vapauttaa eversti _Kalmin_ Pohjan Poikain rykmentin päällikkyydestä.

Vihdoin huhtikuun 12 p:nä Viron sotilasedustaja Helsingissä ilmoitti tohtori _Louhivuorelle_, ettei Viron hallitus voinut antaa vastaustaan Päätoimikunnan ehdotukseen uusien sopimusten teosta, ennenkuin perustava kokous kokoutuisi ja asettaisi uuden hallituksen.

Tämän johdosta tohtori _Louhivuori_ noudattaen Päätoimikunnan päätöstä ilmoitti sähköteitse huhtikuun 12 p:nä Viron hallitukselle ja kenraali _Laidonerille_ Päätoimikunnan päättäneen hajoittaa suomalaiset vapaajoukot Virossa. Eversti _Kalmin_ Pohjan Poikain rykmenttiin kuuluneiden upseerien ja muiden henkilöiden kanssa tekemien sopimusten ilmoitettiin olevan mitättömiä, koska Päätoimikunta ei ollut valtuuttanut häntä siihen. Samaan aikaan Päätoimikunta valtuutti kansliapäällikkönsä, luutnantti Peltosen, ryhtymään kaikkiin toimenpiteihin Pohjan Poikain rykmentin kotiin kutsumiseksi ja sen omaisuuden luovuttamiseksi Päätoimikunnan haltuun.

Varsinaisesti tästä hetkestä alkaen erittäin valitettava riita Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ välillä alkoi. Erimielisyyksiä oli tosin jo aikaisemminkin ollut, mutta vasta nyt ne pääsivät julkisuuteen. Sivullisesta tämä riita tuntuu kuitenkin perussyiltään hämärältä. Kaikista tiedoista päättäen Päätoimikunta ja eversti _Kalm_ periaatteessa ajoivat samanlaista politiikkaa. Toiminta-ajasta ja -tavoista kylläkin oli havaittavissa erimielisyyksiä. Epäilemättä on tämän ristiriidan kärjistymistä pidettävä osittain myös sen puutteen syynä, ettei Päätoimikunnalla ollut alusta pitäen ketään suoranaista edustajaa eversti _Kalmin_ luona ylläpitämässä hänen ja Päätoimikunnan välillä luottamuksellista suhdetta. Niinkauankuin suomalainen ylipäällikkö oli olemassa, ei Päätoimikunta kuitenkaan ollut voinut hänen ohitseen sellaista henkilöä asettaa.

Eversti _Kalmin_ mielestä, kuten hän sanomalehtimiehille Helsingissä toukokuun alussa käydessään lausui, Viron avustaminen sille asteelle pysähtyneenä oli jäänyt keskeneräiseksi. Hän arveli, että suomalaisille joukoille olisi kuulunut sama tehtävä Virossa kuin saksalaisilla oli ollut Suomen armeijaa luotaessa, siis maan turvallisuuden tukeminen ja Viron armeijan opettaminen. Myöskin hän mainitsi sen kautta haluavansa saada suomalaisen vaikutuksen Virossa pysyväiseksi. Tästä syystä hän oli pitänyt koolla Virossa pienen joukon aikoen sen ympärille luoda yksityisesti kootuilla varoilla suomalaisen vapaajoukon.

Tässä suhteessa Päätoimikunnan ja eversti _Kalmin_ toiveet kävivät siis samaan suuntaan. Päätoimikuntakin puolestaan oli taipuvainen lähettämään uusia vapaajoukkoja Viroon maan turvallisuuden suojaksi. Mutta kun Viron hallitus ei voinut tai ei tahtonut tehdä uutta sopimusta, niin Päätoimikunta katsoi, että kaikki suomalaiset joukot oli saatava pois Virosta, eihän voitu jatkaa avustustoimintaa vastoin Viron hallituksen tahtoa. Yksityisiä, hajanaisia vapaaehtoisia suomalaisjoukkoja, joilla ei olisi mitään Viron hallitusta velvoittavaa ja Suomen hallituksen ja eduskunnan tukeen nojautuvaa edustusta, katsottiin retkeläisille itselleen turmiollisiksi ja Suomen asialle pikemmin vahingollisiksi kuin hyödyllisiksi. Olihan jo edellisen retkikunnan aikana nähty, miten vaikeaa Päätoimikunnankin arvovallastaan huolimatta oli ollut saada tehdyn sopimuksen ehtoja seuratuiksi. Kuitenkin Päätoimikunta päätti jatkaa uuden retkikunnan suunnittelua ja valmistelua siltä varalta, että Viron hallitus jälleen anoisi Suomesta apua ulkonaisten tai sisäisten suhteiden mahdollisesti muuttuessa virolaisille epäedullisiksi.

Huomiota herättää näin ollen se, että vaikka Viron hallitus ei siis suostunut Päätoimikunnan esityksiin suomalaisavun jatkamisen ehdoista ja kenraali _Laidonerin_ ilmoituksen mukaan Viron armeijaan otettaisiin suomalaisia vain Päätoimikunnan suostumuksella, sai eversti _Kalm_ pyrkiessään perustamaan oman joukkonsa tukea Viron viranomaisilta. Vieläpä kenraali _Laidoner_ sivuuttaen apuretkikunnan pääintendentin antoi eversti _Kalmille_ käytettäväksi hänen rykmenttiään varten 100.000 markkaa. Tosin virolaisten puolelta ilmoitettiin tämän kaiken johtuvan siitä, ettei voitu ajaa maasta pois niitä, jotka olivat tehneet Viron hyväksi niin paljon kuin Pohjan Pojat. Kuitenkin voidaan hyvällä syyllä huomauttaa, että miksi virolaiset eivät voineet luovuttaa Pohjan Poikiakin pois, kun he kerran sopimuksen uudistuskysymyksessä katsoivat voivansa suhtautua Päätoimikuntaan ylläkerrotulla tavalla.

Kuten jo mainittiin, Päätoimikunta mahdollisen tarpeen varalta teki edelleen suunnitelmia uutta apuretkikuntaa varten, jota ulkoasiaimme johto oli pitänyt suotavana, sittenkuin Viron hallituksen edustajat olivat huhtikuun puolivälissä virallisesti anoneet sitä. Kuitenkin Päätoimikunta katsoi tarpeelliseksi saada retkikunnalle entistä varmemman takuun, nim. Suomen hallituksen, joka asettuisi tukemaan retkeä taloudellisestikin. Suomen hallitus oli suostuvainen tähän.

Niinpä huhtikuun 19 p:nä oli neuvottelu, johon ottivat osaa pääministeri _Ingman_, rahaministeri _Castrén_, ulkoasiainministeri _Enckell_, senaattori _Kairamo_, tohtorit _Louhivuori, Ivalo_ ja _Holma_, pankinjohtaja _Honkajuuri_ sekä ulkoasiainministeriön kansliapäällikkö _Idman_ ja osastopäällikkö vapaaherra _Wrede_. Kokous asettui sille kannalle, että Viroa oli edelleen autettava sotilaallisesti. Retkikuntaa johtaisi edelleen Päätoimikunta, jonka kokouksissa sota- ja ulkoasiainministeriön edustajilla olisi puhevalta. Apujoukko käsittäisi yhden 3-pataljoonaisen rykmentin, jolla olisi Suomessa 1.000-miehinen reservi. Lisäksi Suomen ja Viron laivastot olisivat yhteisesti käytettävissä. Tämän ehdotuksen taakse Suomen hallitus asettuisi hoitaen siten tosiasiallisesti koko asian, hankkien siihen tarpeelliset varat ja huolehtien retkikunnan sotilaallisesta kunnosta.

Samaan aikaan tapahtui Päätoimikunnan keskuudessa sen kokoonpanoon nähden eräitä muutoksia, joista tärkein oli se, että tohtori _Louhivuori_ luopui puheenjohtajan toimesta ja Päätoimikunnan jäsenyydestä huhtikuun 29 p:nä. Tohtori _Holma_ valittiin hänen tilalleen, mutta hänen seuraavassa heinäkuussa lopullisesti kieltäydyttyä ottamasta vastaan puheenjohtajan tointa joutui Päätoimikunnan siihenastinen varapuheenjohtaja, tohtori _Ivalo_, hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä.

Silloista tilannetta Suomen ja Viron välillä tohtori _Louhivuori_ eräässä selonteossa huhtikuun 22 p:ltä kuvaa seuraavasti:

»Mainittakoon vielä, että mieliala Virossa on tällä kertaa Suomelle _erittäin epäedullinen_. Virolaiset itse väittävät sen johtuvan pääasiallisesti siitä, että osa suomalaisia joukkoja käyttäytyi viime aikoina sopimattomasti ryöväten ja juopotellen. Kun kuitenkin näihin ikävyyksiin otti osaa vain pieni osa miehistä, on kohtuutonta syyttää suomalaisia joukkoja siitä, semminkin, kun virolaiset, viivyttämällä vastausta uusiin esityksiimme, suoranaisesti aiheuttivat joukoissa tyytymättömyyttä ja kurittomuutta. Edelleen väitetään, että suomalaiset liikemiehet ovat koettaneet rikastua käyttämällä Viron valuuttapulaa hyväkseen ja tarjoamalla liian alhaisia hintoja, jos suomalaisia liikemiehiä tässä tarkoituksessa on päässyt Viroon matkustamaan, on se virolaisten syy. Päätoimikunta on nimenomaan juuri tällaista välttääkseen kieltänyt matkaluvan suomalaisilta liikemiehiltä, mutta virolaiset ovat antaneet sen niille samoille, joilta me olemme kieltäneet.

»Pääsyynä on, ja sitä eivät Viron lähettiläs ja Viron sotaministerin edustaja täällä eilisessä keskustelussani heidän kanssaan tahtoneet kieltääkään, se, että sosialistimme ovat tehneet Virossa kiihoittamalla epäilyksen alaisiksi suomalaisten tarkoitukset heidän avustaessaan Viroa. Eräs virallinen, salassa pidetty sähkösanoma, josta olen onnistunut saamaan tiedon, osoittaa, samoinkuin Viron eri ministerien ahkeraan tapahtuva seurusteleminen täkäläisissä sosialistipiireissä, samalla kuin välttävät niitä piirejä, jotka ovat Virolle annetun avun takana, että myöskin Viron hallitus, nyt eroavakin, on mukana Suomen apua vieromassa, kun sen tarve nykyhetkellä ei ole enää yhtä välttämätön kuin talvella. — Mainittakoon edelleen se mahdollisuus, että hra _Rei_ tulee pääministeriksi, kuvaavana sille mielialalle, mikä nyt näkyy Virossa olevan vallalla. Tällä taustalla on meidän nyt asemaamme ja asioita arvosteltava.»

Se, että erinäiset virolaiset piirit olivat hyvin läheisessä tekemisessä Suomen sosiaalidemokraattien kanssa, ilmenee myöskin sosialistiedustajien lausunnoista Aunuksen retken johdosta sosialistien taholta tehtyä välikysymystä käsiteltäessä eduskunnassa. Niinpä kansanedustaja _Helo_ lausui tällöin, huhtikuun 19 p:nä 1919, suoraan m.m:.

»Tiedämmehän, että esim. virolaiset nykyään eivät ole lainkaan kiitolliset siitä avusta, minkä ovat meiltä saaneet. Onpa kuultu virolaisten lausuvan ilonsa siitä, että heidän suomalaiset auttajansa nyt ovat poistuneet.»

Kansanedustaja _Kotonen_ lausui toisesta samanaiheisesta välikysymyksestä keskusteltaessa huhtikuun 29 p:nä m.m.:

»Näin me menettelemme ensinnäkin siitä syystä, että me, kuten jo viittasin, vakavasti epäilemme, ovatko rajantakaisista heimolaisistamme muut kuin ehkä jotkut määrätyt piirit ollenkaan halukkaat turvautumaan meidän apuumme, joka esim. Viron veljeskansallemme on käynyt yhtä kalliiksi kuin Suomen nimellekin (?!). Toinen syy vastustukseemme on se, että meidän käsittääksemme kansamme tulee tarkoin varoa ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin, jotka antavat itäiselle naapurille näennäistäkään aihetta nyt tai vastaisuudessa käydä kimppuumme.»

Sosialistiemme tiedonannot saavat yhä räikeämmän värityksen, kun tarkastaa edelläolevia lausuntoja Viron virallisten selitysten taustaa vastaan.

Toukokuun 15 p:nä 1919 eduskuntamme sai vastaanottaa seuraavan-sisäitöisen sähkösanoman:

»Suomen eduskunnalle, Helsinki.

Viron kansan tahdosta kokoutunut perustava kokous tervehtii sydämellisimmin Suomen veljeskansaa sen edustajain kokouksessa. Ikinä ei Viron kansa unohda sitä apua, minkä Suomen urhoolliset pojat sen vaikeassa taistelussa valtiollisen itsenäisyyden puolesta toivat. Viron kansa uskoo vahvasti, että ystävyyden siteet kahden veljeskansan välillä eivät koskaan katkea, vaan yhä hiljenevät ja syvenevät. Eläköön vapaa, itsenäinen, riippumaton Suomi!

Viron perustavan kokouksen nimessä sen esimiehistö.

Puhemies _Rei_. Sihteeri _Marina_.»

Kaikenlaisten aikaisempaa Viron avustustyötä tarkoituksellisesti halventavien huhujen ja juttujen johdosta Päätoimikunta katsoi tarpeelliseksi julkaista huhtikuun lopussa sanomalehdissä seuraavan selityksen ja oikaisun:

»Koska sosiaalidemokraattisessa sanomalehdistössä ja viimeksi välikysymyskeskustelussa eduskunnassa on lausuttu väite, että sosiaalidemokraattien taholla alussa suhtauduttiin suopeasti Viron aseelliseen auttamiseen, mutta tästä luovuttiin, kun huomattiin, millaisia henkilöitä Viron vapaustaisteluun täältä läksi, on syytä huomauttaa, että Viron Avustamisen Päätoimikuntaan lupautuivat jäseniksi tri _Julius Ailio_, tri _Hannes Ryömä_ ja prof. _Väinö Voionmaa_, mutta ilmoittivat he jo sille kokoukselle, jossa Viron Avustamisen Päätoimikunta asetettiin, että puolue ei sallinut heidän liittyä toimikunnan jäseniksi. Silloin vasta aloitettiin vapaaehtoisten värväystä, eikä vielä keitään vapaaehtoisia oltu Viroon lähetetty.

»Samalla Viron Avustamisen Päätoimikunta ilmoittaa, että huhut ryöstöistä ja muista tihutöistä, joita muka suomalaiset vapaaehtoiset Virossa olisivat tehneet, ovat sekä Viron viranomaisten antamien lausuntojen että Viron Avustamisen Päätoimikunnan toimeenpanemien tutkimusten mukaan perättömiä. Se, että väestö Virossa on erinäisillä seuduilla erittäin vastahakoisesti täyttänyt majoitus- ja muonitusvelvollisuutensa, on saattanut sekä suomalaisia vapaaehtoisia että Viron omaa sotaväkeäkin käyttämään pakotusta. Huhut ryöstöistä ovat osoittautuneet liioitelluiksi, sillä jokaisen joukko-osaston saapuessa on laivalla toimeenpantu tarkka virallinen tavarain tarkastus ja on palaavilta vapaaehtoisilta otettu, jotta estettäisiin kaikki mahdollisuuskin väärinselityksille, pois joku määrä aivan vähäpätöistä rihkamaa, mitä muutamilla sotilailla ja upseereilla on ollut mukanaan ja mistä on ollut syytä epäillä, että se olisi sotatoimien yhteydessä joutunut heidän haltuunsa. Tämä rihkama on ollut yleensä vailla kaikkea myyntiarvoa. Viidessä tapauksessa, jossa suomalainen upseeri on estänyt virolaisia tullimiehiä tarkastusta toimittamasta, on Viron Avustamisen Päätoimikunta hankkinut Suomen viranomaisilta avustusta tullitarkastuksen toimittamiseen ja on tarkastus osoittanut, että estämisen syynä upseerin puolelta on ollut turhanpäiväinen vastustelunhenki.

»Osa vapaaehtoisia on varsinkin paluumatkallaan käyttäytynyt juovuspäissään sopimattomasti, mutta on aivan väärin syyttää koko tuhansiin nousevaa vapaaehtoista armeijaa muutaman kymmenen kelvottoman toverin takia.

»Yhtään valitusta Viron sotilas- tai siviiliviranomaisten taholta suomalaisia vapaaehtoisia vastaan ei Viron Avustamisen Päätoimikunta ole saanut, joka sekin lienee osotuksena kotimaassa esitettyjen syytösten aineettomuudesta.»

Mahdollisuudet uuden retkikunnan aikaansaamiseksi huononivat tällä välin huononemistaan. Viron avustaminen oli Suomessa joutunut pois päiväjärjestyksestä. Aunuksen retki oli kokonaan syrjäyttänyt sen. Suuria määriä Suomen nuorisoa liittyi nyt tällä kertaa Aunuksen vapaaehtoisiin suomalaisiin joukkoihin tukeakseen aunukselaisia heidän vapaustaistelussaan.

* * * * *

Sittenkuin toukokuun keskivaiheilla, jolloin sotilaallinen tilanne oli muuttunut virolaisille jälleen erittäin epäedulliseksi, vastikään kokoutuneen perustavan kokouksen asettama, uusi, _Strandmanin_ johtama hallitus anoi apua Suomesta, näytti vapaaehtoisten saanti Viroon melkoisen vaikealta. Siitä huolimatta Päätoimikunta päätti koettaa saada Viron avuksi vaikkapa vain 500-miehisen, hyvin järjestetyn ja varustetun suomalaisjoukon sillä ehdolla, että Suomen hallitus yhä edelleen olisi suostuvainen kaikin puolin tukemaan yritystä. Sittenkuin Suomen hallitus oli suostunut Päätoimikunnan asettamiin ehtoihin ja myöntänyt tarpeelliset käyttövarat, ryhdyttiin uuden retkikunnan kokoonpanoon, joskin melkoisin epäilyksin. Apujoukon johtajaksi saatiin lupautumaan jääkärikapteeni _Kumlin_, joka ryhtyi laatimaan luetteloa muista upseereista. Suomenlinnasta saatiin miehistön kokoamista varten kasarmi, joka pantiin kuntoon, ja jonne jo joitakuita vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita sijoitettiin.

Kävi kuitenkin pian ilmi, että Päätoimikunnan epäilykset pienenkin joukon kokoonpanoon tarpeellisen vapaaehtoismäärän saamiseen nähden olivat enemmän kuin perusteltuja. Viron hallituspiirien vitkastelun ja epäröinnin kautta oli menetetty otollinen hetki, ja nyt osoittautui erittäin vaikeaksi saada vapaaehtoisia värvätyksi retkelle. Todennäköisesti olisi kuitenkin pitemmän ajan kuluessa voitu saada tarpeellinen määrä kunnollisia vapaaehtoisia uutta retkikuntaa varten. Mutta sillä välin tilanne Viron rintamilla jälleen muuttui. Virolaiset pääsivät pahimmasta pinteestä, alkoivatpa vielä voimakkaan etenemisenkin, eivätkä niin ollen kaivanneet suomalaista apua.

Tästä syystä Suomen hallitus kesäkuun alkupäivinä katsoi uuden retkikunnan Viroon lähettämisen tarpeettomaksi. Viron sotilasedustaja Helsingissä lähetti puolestaan kesäkuun 13 p:nä seuraavan ilmoituksen Viron Avustamisen Päätoimikunnalle:

»Suomalaisten apujoukkojen suhteen ilmoitti minulle eilen v.t. ulkoasiainministeri _Tönisson_ telefoonissa, ettei Eestin Hallitus ole tilaisuudessa niitä heti paikalla käyttämään muuttuneen tilanteen takia. Jos onnistutaan lopettamaan vihollisuudet saksalaisten kanssa, josta on toiveita, ei senjälkeen enää tarvita apujoukkoja. Jos sota saksalaisia vastaan syttyy uudelleen, silloin kyllä tarvittaisiin apua, mutta arvattavasti tilanne siinä tapauksessa tekee mahdottomaksi saada suomalaista apua sillä rintamalla. Hallitus pyytää kuitenkin, että kaiken varalta Päätoimikunta vielä ei lopettaisi toimintaansa kokonaan, sillä tilanne ei ole meille läheskään vielä selvinnyt. Kiitollisuudella ja kunnioittaen

_A. Hanko._»

Tämän johdosta ja koska epämääräisen tilanteen pitkittäminen viikosta viikkoon katsottiin turhaksi, päätti Päätoimikunta kesäkuun 16 p:nä saattaa sekä Suomen että Viron hallituksen tietoon lakkauttavansa toimintansa ja pysyvänsä koossa vain loppulikvidatsionia varten. Vapaaehtoisten värväys lopetettiin, ja jo saapuneet miehet laskettiin kotiin. _Viron avustaminen Suomen puolelta oli päättynyt._

Lopettaessaan toimintansa Viron Avustamisen Päätoimikunta sai vastaanottaa Viron tasavallan pääministeriltä vironkielisen kirjelmän, joka suomennettuna kuuluu: [Kirjelmä on, kuten päivämäärästä näkyy, kirjoitettu ennen uutta avunpyyntöä Viron puolelta, mutta sopinee parhaiten tässä yhteydessä julkaistavaksi.]

»VIRON TASAVALTA.

Viron Avustustoimikunnalle

Helsingissä.

Viron Tasavallan Hallituksen puolesta on minulla kunnia ilmaista lämmintä kiitollisuutta suomalaiselle Viron Avustamisen Päätoimikunnalle sen lopettaessa toimintansa nykyisessä muodossaan siitä suuresta työstä ja vaivasta, mitä Toimikunnalla on ollut järjestäessään Virolle erittäin tärkeää avunantoa. Erityisellä kiitollisuudella käännyn Toimikunnan puheenjohtajan, senaattori _Louhivuoren_ puoleen, joka on henkilökohtaisella huolenpidollaan ja tarmollaan näytellyt niin tärkeää osaa avunannon järjestämisessä. Samalla tuon julki ja pyydän Hallituksen puolesta välittämään suurimman kiitoksen ja kunnioituksen tunteet myös kaikille niille unohtumattomille Suomen veljeskansan sotureille, jotka uhrautuvaisesti ja urhoollisesti ovat taistelleet Viron vapauden puolesta, samoinkuin koko Suomen yhteiskunnalle, joka lämpimällä myötätunnolla ja runsaalla kannatuksella on ottanut Viron avustamiseen osaa.

_O. Strandman._ Viron Tasavallan Hallituksen Pääministeri.

_Th. Käärik_. sihteeri.

Tallinnassa 15 p. toukok. 1919.

3466.»

Ensimmäisen suomalaiskomppanian Viroon lähdön kaksivuotispäivän johdosta »Iltalehti» kirjoittaa joulukuun 31 p:nä 1920 otsakkeella »Kunniakas kaksivuotismuisto»:

»_Sankariajaksi_ tahtoisimme sitä aikaa kutsua huolimatta siitä, että maamme silloin oli köyhempi elämän välttämättömyystarpeista kuin ehkä koskaan ennen tai jälkeen. Suomen kansassa sykki noina nälkäkuukausinakin voimakkaana se päättävän toiminnan ja ripeän alotteen henki, joka omassa vapaussodassamme oli herännyt ja joka kaikkina aikoina on historiaa tehnyt. Niinpä tuli myös Viron aseellisesta auttamisesta Suomen kansan historiallinen teko, jonka seuraukset ovat olleet paljo ratkaisevampia kuin kaikkein suurin osa siitä 'historiasta', jota suunsoitolla ja pykälätaistelulla tässä maassa sittemmin on tehty. Viron vapaustaistelun aseellinen avustaminen on niitä momentteja kansakunnan elämässä, joista virtaa itseluottamusta ja uskoa veltompien ja pahempienkin päivien varalle. Kohottavia muistoja oman itsetuntonsa ylläpitämiseksi tarvitsee jokainen kansa, tekoja, joista se saa tyydytystä ylevimmille käsityksilleen omasta itsestään ja kutsumuksestaan inhimillisen kulttuurin palveluksessa.

Näitä momentteja ei aikaisemminkaan ole puuttunut Suomen kansan historiallisista vaiheista, vaikka niiden oikeata merkitystä on ollut peittämässä »vieras lippu». Liiallinen vaatimattomuus suomalais-kansallisessa historiankäsittelyssä on luullaksemme myös ylläpitänyt lapsipuolisuuden tuntoa kansassamme Ja kuitenkin on — niinkuin on tehnyt heimokansamme unkarilaiset Europaan tunkeutuvia turkkilaisia vastaan — Suomen kansa vuosisatoja taistellut etuvartiotaisteluja slaaveja vastaan ponnistellen henkeen ja vereen länsimaiden viljelyksen säilyttämiseksi Laatokan ja Nevan vaiheilla. Ruotsin lipun alla suomalaiset joukot taistelivat tietysti ensi kädessä Ruotsin politiikan, Ruotsin etujen ja suuruuden puolesta, mutta ainakin kerran tämä taistelu sai maailmanhistoriallisen perspektiivin: kolmikymmenvuotisessa sodassa. Silloin esiintyi suomalainen sotilas Keski-Europassa protestanttisen maailmankatsomuksen päättävänä puolustajana sen ajaa vanhoillisia ja taantumuksellisia mahteja vastaan. Täysin johdonmukaisesti liittyy osanottomme Viron vapaussotaan siihen historiallisten taistelujen sarjaan, jota Suomen kansa on käynyt slaavilaista itää ja niitä sortajamahteja vastaan, jotka ovat tahtoneet kansoilta kieltää omantunnon ja vakaumuksen vapauden. Satunnaiselta näyttävällä teolla, Suomen apuretkikunnalla Vireen, on siis ollut juurensa syvällä siinä kutsumuksessa, jonka historia meidän lapsipuolena itseään pitäneelle kansallemme on antanut.»

Niistä lukuisista sähkösanomista, joita Viron Alistamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ sai Virosta ensimmäisen suomalaisavun vuosipäivänä joulukuun 30 p:nä 1919, julkaistakoon tässä seuraava, kenraali _Laidonerin_ lähettämä:

»Tänään vuosi sitten ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset astuivat Eestin maakamaralle kiiruhtaen poikki lahden halun ajamina olla meille eestiläisille avuksi taistelussamme itsenäisyytemme puolesta.

Jos kohta olikin pieni se asevoima, joka aluksi kiirehti avuksemme, niin urheiden suomalaisten vapaaehtoisten meille tarjoama siveellinen tuki oli sitä suurempi. Eestiläiset ja suomalaiset ovat yhdessä taistelleet sekä yhteisillä taistelukentillä saavuttaneet yhteisiä voittoja. Eestin kansa ei ole unohtava niitä kohtalokkaita aikoja, jolloin suomalaiset purjehtivat poikki meren ja ojensivat auttavan kätensä veljeskansalleen.

Eestin Meri- ja Maa-armeija muistaa tänään kaatuneita sankarillisia suomalaisia ja muistelee mitä hartaimmin kiitollisuuden tuntein suomalaisia veljiä, jotka vaikeana hetkenä kenraali _Wetzerin_ ja everstien _Kalmin_ ja _Ekströmin_ johdolla kiiruhtivat meitä auttamaan.

Samalla sallikaa, että Eestin Armeijan nimessä julkilausun mitä syvimmän kiitollisuuteni Teille ja kaikille Avustustoimikunnan jäsenille. Olemme vakuuteltuja, että yhteinen taistelu ja yhdessä vuodatettu veri on muodostava lujimman mahdollisen siteen kahden veljeskansan välille.

Tallinnassa 30. XII. 1919.

Kenraali _Laidoner_.»

KOLMAS OSA

1. Siirto Tallinnaan.

Aikaisemmin on jo tehty selkoa Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon varhaisimmista alkuvaiheista.

Majuri _Ekströmin_ tarkoitus oli heti joulunpyhien jälkeen ryhtyä komppanioittensa tarmokkaaseen järjestelyyn ja sotilaalliseen koulutukseen ja jatkaa sitä tammikuun puoliväliin saakka, jolloin vapaajoukko olisi hänen arvelunsa mukaan ollut taistelukunnossa ja voitu siirtää lahden ylitse suoraan sotarintamalle. Senvuoksi hän antoi kaikille Helsinkiin jo saapuneille vapaaehtoisille luvan palata omaistensa luo viettämään joulunpyhiä, joiden jälkeen heidän oli määrä heti ilmoittautua palvelukseen.

Jos olosuhteet olisivat sallineet tämän suunnitelman toteuttamisen, olisi se epäilemättä vaikuttanut sangen edullisesti etenkin rykmentin kokoonpanoon. Silloin olisi vapaajoukon komentajalla ollut paremmin tilaisuutta valvoa, että ainoastaan kelvollisia ja kykeneviä aineksia olisi otettu sekä päällystöön että miehistöön. Valitettavasti asiain kehitys ei sallinut minkäänlaista viivytystä mukaantulevien valintaa eikä joukkojen harjoitusta varten.

Tilanne Virossa kävi päivä päivältä huolestuttavammaksi. Vielä virolaisten hallussa olevilla paikkakunnilla väestön levottomuus kasvoi. Suomen ulkoministerille, Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtajalle, Viron edustajalle Helsingissä, tohtori _Kallakselle_, ja konsuli _Schwalbelle_ sähkösanoma toisensa jälkeen saapui Tallinnasta pyytäen heitä kiirehtimään suomalaisten komppanioiden lähettämistä Viroon.

Majuri _Ekström_ ei kuitenkaan suostunut vielä lähtemään. Virosta saapuneiden tietojen mukaan ei siellä ollut aseita riittämiin edes omille joukoille, saati sitten suomalaiskomppanioille. Vapaajoukon järjestystä ei myöskään oltu vielä pantu edes alulle. Majuri _Ekström_ ei luonnollisesti tahtonut ottaa vastuulleen johtoonsa uskoutuneiden vapaaehtoisten hengen tarkoituksetonta menettämistä. Sitäpaitsi ei Suomessa oltu vielä täysin selvillä virolaisten sotilaallisen aseman kärjistyneisyydestä. Saadut tiedot tuntuivat tarkoituksellisesti liioitelluilta. Saadakseen varmoja tietoja asemasta Virossa vapaajoukon päällikkö valtuutti tulkki-adjutanttinsa, luutnantti _Kirottaren_, matkustamaan Tallinnaan ja palasi itse joulua viettämään Turkuun.

Lumimyrskyn viivyttämättä luutnantti _Kirottaren_ onnistui vasta joulupäivänä päästä laivalla yli lahden Tallinnaan. Vielä samana päivänä hän pääsi pää- ja sotaministeri _Pätsin_ puheille sotaministeriössä Leipurinkadun varrella. Tästä kohtauksesta hän kertoo:

'Ministeri _Päts_ olikin parastaikaa ministeriössä ja käski minun heti astua sisään. Sotaministerin luona olivat hänen apulaisensa _Jurine_, kulkulaitosministeri _Säkk_, eversti _Laidoner_ ja eversti _Reiman_ sekä muutamia muita herroja. Näytin papereitani ja sanoin sanottavani ilmoittaen, että suomalaiset, jos kaikki käy hyvin, koettavat olla Tallinnassa tammikuun puolivälissä. Sitten pyysin, että minulle selitettäisiin hiukan yleistä tilannetta. Se tehtiin. Kunnioituksella kuuntelin sotaministerin vakavia sanoja.

Bolshevikit eivät enää olleet kaukana Tallinnasta, vain muutaman kymmenen virstan päässä. Tilanne oli äärimmäisen vakava, se oli kaikille selvää. Ihmettelin ministeri _Pätsiä_, miten hän sittenkin saattoi puhua niin äärettömän optimistisesti ja lopuksi hymyillen sanoa:

— Ei tee mitään. Koettakaa suomalaisten kera saapua tänne pikemmin; kyllä sitten näytämme bolshevikeille!

— Mutta annatteko kiväärejä?

— Annamme.

— No, tahdon koettaa olla jo ehkä kolmen päivän kuluttua täällä.

Niine hyvinemme erosimme.'

Seuraavana päivänä luutnantti _Kirotar_ palasi Helsinkiin. Laivan lähtiessä Tallinnan satamasta käytiin sen edustalla parastaikaa englantilaisen laivasto-osaston ja bolshevikien Novik-mallisen risteilijän, »Spartakin», välillä kiivasta taistelua, joka päättyi viimemainitun antautumiseen miehistöineen päivineen.

Laivan saavuttua klo 8 illalla Helsinkiin luutnantti _Kirotar_ kiiruhti suoraan majuri _Ekströmin_ puheille, joka sähköteitse kutsuttuna oli saapunut Turusta, ilmoittaen:

— Virossa asiat ovat nyt sillä kannalla, että jos te, Herra Majuri, ette ole siellä kolmen päivän kuluttua, niin teidän ei enää kannata sinne mennäkään.