Part 33
»Jotkut ovat jo niin rasittuneita, että napisevat — eivät pelosta, vaan väsymyksestä. Miehet ovat tapelleet, nähneet nälkää, eivätkä ole saaneet nukkua. Monen hermosto on niin pilautunut, että he eivät pääse uneen edes vähäisinä lepohetkinään. Mutta ei auta — Nastahina on määrätty valloitettavaksi, ja me valloitamme sen.
»Vihollinen pitää yllä kiivasta tykkitulta. Mutta vihdoin sen täytyy antaa perään. 6:s komppania hyökkää Kirovoon, me Nastahinaan ja illalla klo 5 ne on vallattu. Punaisilta on kaatunut kymmenittäin miehiä.
»Koko yön on raskasta vartiopalvelusta. Kuljen vartiopaikasta toiseen. Poissa on miehistä entinen reippaus. Koetan rohkaista:
»'Kohta olemme Pihkovassa.'
»'Emme pääse sinne. Pieneksi käy joukkomme, jos tällaisia päiviä tulee useampia. Moni ystävä on poissa. Emmekä me ole tulleet valloittamaan Virolle alueita, vaan vapauttamaan veljesmaata. Sopimus oli vain rajalle asti, ja nyt olemme Venäjän maassa. [Erehdys!]
»Koetan selittää, että sitä parempi, jos jaksaisimme mennä vaikka Moskovaan saakka. Mutta se ei auta. Pojat ovat väsyksissä: koti-ikävä kaivaa heitä. Epätoivo pyrkii mieliin yhtämittaisissa taisteluissa.»
2:sen pataljoonan tappiot olivat: 4:s komppania: 1 kaatunut, sotilas _Edvard Niikkula_, 1 haavoittunut upseeri, vänrikki _Reinikka_, 1 haavoittunut aliupseeri, kersantti _Viljo Valtanen_, joka sittemmin kuoli haavoihinsa, ja 9 haavoittunutta sotilasta, joista _Teodor Tuomela_ kuoli myöhemmin haavoihinsa; 5:s komppania: 1 haavoittunut upseeri, jääkärivänrikki _Dahlman_, 1 haavoittunut aliupseeri ja 4 haavoittunutta sotilasta, joista 1, sotilas _Juho Ahonen_, kuoli myöhemmin haavoihinsa; 6:s komppania: 3 haavoittunutta sotilasta sekä 2:nen K.K.K.: 1 kaatunut, sotilas _Eino Lahti_, ja 1 haavoittunut sotilas.
Tämän päivän taistelut jäivät 2:sen pataljoonan viimeisiksi. Yhtämittaisen marssimisen, taistelemisen ja vartioimisen uuvuttamat ja lakkaamattomien hälyytysten ja tykkitulen hermostuttamat komppaniat eivät jaksaneet enää. Ensimmäisenä 4:s komppania ilmoitti 22 p:nä, että sotilaat eivät tahdo enää edetä kauemmaksi.
Se siirrettiin Voronkinaan lepäämään ja tilalle Nastahinaan lähetettiin 6:s komppania. Koko pataljoonan miehistö tahtoi yleisesti kotiin.
Vänrikki _Luostarinen_ kertoo näistä pataljoonan viimeisistä vaiheista Petserin rintamalla:
»Huomaan miehistössä kiihtymystä. Aliupseerit selittävät, että toiset komppaniat eivät aio enää edetä. Iltapäivällä eräs sotilas tuo minulle kirjelmän, jossa miehistö ilmoittaa, ettei se enää lähde näin vähin joukoin hyökkäämään. Teen raportin pataljoonankomentajalle. Menen puhuttelemaan miehiä.
»Selitän, ettei meidän enää tarvitsisikaan tehdä monta hyökkäystä, ennenkuin olisimme Isborskissa. Mutta he vastaavat, että virolaiset eivät kuitenkaan kykenisi sitä pitämään. Isborskin kävisi samoinkuin Marienburgin. Emme me ole palkkasotureita, vaan veljeskansan auttajia. Meitä on jo mennyt l/2 komppaniaa, jäljellä on vain viitisenkymmentä miestä, asekuntoisia vain 30—40, ja koska toisetkin komppaniat kieltäytyvät etenemästä, emme me yksin lähde. Olemme olleet jo 3 kk. rintamalla saamatta lomaa. Varustukset ovat huonot, ei ole jalkineita. Kotimaassa suunnitellaan sitäpaitsi Pietarin retkeä. Sinne meidän on päästävä. Vaaterahoja emme ole saaneet. Olemme olleet 2 viikkoa yhtämittaisissa taisteluissa. Kärsineet vilua. Vaatteet kuhisevat täitä. Yöllä ei saa lepoa. — Näin he selittävät. Ja minä ymmärrän heidät, vaikka sydäntä kirvelee ajatellessa, että nytkö käännymme, nyt, kun vihollisen vastustus on murrettu ja 3 rykmenttiä tuhottu. Vaikka olemmehan jo nytkin tehneet paljon.
Edessä olevat maisemat ovat aukeita. Yhtä aavaa kilometrittäin. Pihkovan suot häämöttävät takana. Ehkä poikia vaivaa aavistus, että jos jatkamme, käy meidän kuin karoliinien, jotka kuolivat Liettuan soille.
»Lisäksi vaikuttaa poikiin lamauttavasti tieto, että vihollinen uhkaa Valkia. He ajattelevat, että Viro ei kykene puolustamaan sitä, minkä me valloitamme. Kansa on sitäpaitsi käynyt kiittämättömäksi. Miksi uhraisimme enempää kallista verta? — Nämä ovat noiden rakkaiden, urhoollisten poikieni ajatukset. Sama henki on koko pataljoonassa.»
Neiti _Pohjala_ kirjoittaa:
»6:nnen komppanian olo Nastahinassa on ehkä tukalinta. Kerrankin sotilaat vasta viime hetkessä pelastuvat palavasta asunnosta.
»Tapaan siellä erään pohjalaispojan, joka kylän ulommaisessa laidassa seisoo vahdissa. Hän on väsynyt, yskii pahasti, tuntee nälkää ja vilua sekä näyttää hiukan levottomalta, vaara kun on liian lähellä.
»'On ollut verinen päivä tänään', sanon.
»'Niin on. Kyllä sitä väkistenkin tulee ajatelleeksi, kannattaako tämän kansan tähden uhrata näin paljon. Nytkin on valloitettu ryssäläisiäkin kyliä virolaisille. Mutta kyllä meidän pojat omaa maataan eniten ajattelevat, kun täällä taistelevat. Oman maan kunniahan tässä myöskin on kysymyksessä.'
»Ajattelen kertoa, että olemme saaneet Suomesta sähkösanoman, jossa ilmoitetaan, ettei Virossa kaatuneilla ole isänmaassa tilaa, mutta sanat kuolevat huulilleni. Hän taistelee isänmaansa puolesta, hän uskoo, että hänen työnsä, kaikki se kärsimys, vaiva ja elämän alttiiksi paneminen ymmärretään täysin kotimaassa, ja tuo tietoisuus kannustaa häntä kuolemankin edessä. Kukapa voisi riistää hänen ainoaa uskoaan, joka auttaa häntä kurjuudenkin keskellä?
»Käännyn takaisin, tykkien jyske yhä kiihtyy. Kun olen jonkin matkaa kulkenut, kuulen takanani hevosen kavioiden kopseen. Katson ja näen sanitäärien kuljettavan matalassa reessä harmaatakkista, veristä sotilasta.
»'Mistä tämä?' kysyn.
»'Tuossa ladon vieressä oli vahdissa, bolshevikien granaatti tuli ja pirstoi koko miehen.'
»'Minne viemme ruumiin?' kysyvät sanitäärit.
»' En oikein tiedä, kun Suomessakaan ei kuulu olevan tilaa Virossa kaatuneille.'
»Sotilaita kokoontuu ympärille. Muutamat ovat jo aikaisemmin saaneet tietää sähkösanoman sisällyksen, jossa ilmoitetaan, ettei Suomi huoli maansa puolesta kaatuneen sotilaan ruumista. Nyt he tahtovat saada siitä varmuuden, ja kun kuulevat, että asia todellakin niin on, tulee väsymyksen uurtamiin piirteihin outo katkeruuden jäykistys. Eräs sotilas virkkaa:
»'Me olemme kadottaneet isänmaamme, minä en palaa koskaan takaisin, liityn Viron armeijaan.'
Sanitäärit lähtevät kuljettamaan ruumista edelleen. Jo neljäs Oulun pojista on Pihkovan rintamalla henkensä menettänyt.
»Jokainen lähtee työhönsä sanaakaan sanomatta. Väsymys tunnetaan kymmenkertaisena.»
Näinä rintamalla olon viimeisinä päivinä 6:s komppania menetti 2 kaatunutta sotilasta, _Nikolai Pällin_ sekä _Väinö Paason_, jonka kaatumisesta yllä on kerrottu, ja 1 haavoittuneen sotilaan.
Yleinen väsymys oli vallannut 2:sen pataljoonan. Halu päästä pois rintamalta kasvoi ja laajeni yhä. Pataljoonan sotapäiväkirja mainitsee 24—26 p:ltä ainoastaan: »Mieliala lamaannuksissa», mutta jo 27 p:ltä se kirjoittaa: »Mieliala äärimmäisen kiihoittunut.»
Pataljoonan kieltäytyminen etenemästä ei kuitenkaan vaikeuttanut tilannetta rintamalla. Jo 21 p:nä oli näet jääkärimajuri _Snellmanille_ saapunut eversti _Kubbolta_ käsky keskeyttää operatsioni, kunnes ilmat lämpiäisivät, ja pakkasta jatkui yhä. Etenemistä Panikovitshia kohden tältä suunnalta ei siis missään tapauksessa olisi jatkettu välittömästi.
22 p:nä tapahtui sitäpaitsi Viron armeijan ylipäällikön, kenraali _Laidonerin_ ja eteläisen rintaman ylipäällikön, eversti _Puskarin_ välillä eteläisen rintaman tilannetta koskeva keskustelu, josta niinikään käy selville, että ylimmät päälliköt olivat päättäneet toistaiseksi keskeyttää Petserin ja Isborskin operatsionin. Se oli, Viron operatiiviesikunnan päiväkirjan mukaan, sisällöltään seuraava:
Eversti _Puskar_:
»Viime päivien kovan kylmyyden vuoksi Isborskin operatsioni jäi tästä päivästä lukien väliaikaisesti pysähdyksiin siksi, että tappiot ovat, etupäässä kovan pakkasen takia, suuret. On paljon paleltuneita. Vasemmalla sivustalla 7:s rykmentti on valloitetulla Orravan linjalla, sille tueksi olemme lähettäneet 2 panssariautoa. Edelleen etelää kohden rautatien tienoilla vihollinen koettaa häiritä 2:sta rykmenttiä vain vakoilulla. Juuri eversti _Kubbolta_ saatujen tietojen mukaan Pohjan Pojat ovat lähestyneet Panikovitshia, ja siellä taistelu on käynnissä. Yleensä vastustaja idässä yrittää kaiken aikaa keskittää joukkojaan heikon 7:nnen rykmentin vasenta sivustaa vastaan. Se on sille sitäkin helpompaa, kun meidän rajavartiopataljoonamme osat ovat vasta Räpinässä ja suuri aukko jää niiden ja 7:nnen rykmentin vasemman sivustan väliin. Sinne tyhjään kohtaan yritimme ja yritämme edelleen sijoittaa venäläisiä, mutta huolimatta kaikista käskyistä he ovat tähän mennessä päässeet vasta vähän Räpinän eteläpuolelle. Sittenkin luulemme, että idässä olemme nyt enemmän tai vähemmän vahvoja. — Suomalaisten länsipuolella Viljandin, Tallinnan ja Tarton pataljoonat ovat entisillä paikoillaan. 1:nen ratsurykmentti, jonka eilen piti Viljandin ja Tallinnan pataljoonien väliltä tunkeutua vihollisen selän taa työntääkseen sen Vörun suunnalta takaisin viertotietä kohden, ei saanut tehtäväänsä suoritetuksi, kun rykmentti lähti kaikista annetuista ohjeista huolimatta liikkeelle liian myöhään, eikä voinut murtautua kauaksi. Samoin se ei tänäänkään onnistunut täyttämään tehtäväänsä, yön kuluessa vihollinen oli näet täksi päiväksi sulkenut siltä lujemmin tien. Nyt rykmentti on Viljandin ja Tallinnan pataljoonien välillä yrittääkseen, jos asianhaarat sen suinkin sallivat, uudelleen Vastseliina—Meksin kautta bolshevikien taakse. — Edelleen länttä kohden Tallinnan pataljoonan osat ovat liikkuneet Sennenin kautta eteläänpäin. Totta puhuen on vihollinen vastustanut viime aikoina hyvin sitkeästi, yrittänyt hyökätä oikein tuimasti ja — mikä on pahinta, ja mitä vastaan meidän pienin voimin on vaikeaa taistella — koettanut käyttää kaikenlaisia pieniä metsäteitä ilmestyen meidän selkämme taakse. Kaikkein vaikein asema on tänään kapearaiteisen rautatien suunnalla, jossa vihollisen on onnistunut valloittaa Koikylän kartano. Tästä piiristä se tekee vakavia yrityksiä Karulan kartanoon. Sitä vastassa olevat kapearaiteisten panssarijunien voimat ovat hyvin pienet. Scoutit ovat lähteneet pois, uusi täydennys on harjautumatonta taisteluissa, ja sitäkin on liian vähän. Yksi panssarijuna ja paikallisen suojeluskunnan osat ovat Ahejärven ympäristössä. Sitäpaitsi siirrämme tälle tienoolle yhden kevyen patterin. Mutta se kaikki on liian vähän, kun 3 vihollisen lättiläistä rykmenttiä toimii tällä suunnalla. Koska on vaikeaa saada jalkaväkeä avuksi, aiomme käyttää hyväksemme merimiehiä. Mutta hekin ovat niin perin vilustuneita ja väsyneitä, että, kapteeni _Irwin_ sanojen mukaan, heihin ei nyt ole luottamista. Olisi varmaankin siis kaikkein parasta, jos koettelisimme eversti _Jansenin_ rykmenttiä [valkoisten lättiläisien ensimmäinen, Virossa järjestetty joukko] lähettämällä sen kapearaiteisen rautatien suuntaan, Hoppenhofia kohden. Jos se suoritettaisiin nopeasti, olisi se paras apu. Kaiken sen järjestämisestä en ole vielä puhunut eversti _Jansenin_ kanssa. Luultavasti hän ei kuitenkaan vielä huomenna voisi siellä ryhtyä toimimaan. Sitäpaitsi en vielä tiedä, kuinka mielellään hän tahtoo edetä Marienburgin suuntaan. Missä on Kalevan maleva? Olen odottanut sitä, mutta en ole kuullut siitä mitään.»
Kenraali _Laidoner_:
»Teidän suunnitelmanne lättiläisten suhteen on oikea, ja he ovat täydellisesti käytettävissänne. Aikomuksemme olikin aikanaan hyökätä Marienburgin kautta Kreitsburgiin. ‒ ‒ Kalevan maleva lähti tänään Kortista klo 4 ip. Valkiin. Scoutit kokoutuvat Viljandiin. Aion muodostaa niistä yhden kunnon pataljoonan ja uskon, että sitä voidaan koetella jo lähipäivinä. Kun Petserin suunnassa operatsionin pysähdytitte, niin pidättäkää suomalaisiakin; heidän on turhaa yksin hyökätä. Teidän lähin tehtävänne on nyt järjestää kapearaiteisen rautatien suuntaa, ja sitten tulee muodostaa uusi suunnitelma, missä ja miten toimia.»
Eversti _Puskar_:
»Suomalaisten hyökkäys Panikovitshin suunnalla jää itsestäänkin pysähdyksiin. Panikovitshi on nykyhetkellä myöskin tärkeä senvuoksi, että suljemme viertotien. Suomalaisten lisäksi myöskin 2:sen ja 7:nnen rykmentin osat etenevät; muuten vihollinen voisi sieltä liikkua hitaasti eteenpäin länttä kohden, niinkuin tämän päiväisistä tapauksista voi huomata. Samaa vakuuttavat kaikki vangit. Siksi emme voi Isborskin suunnalla jäädä paikoillemme toimettomiksi. — Tänä yönä koetamme toimittaa _Kuperjanovin_ pataljoonan Valkiin. Se on ainoa reservi, mitä meillä nyt on käytettävissä.»
Kenraali _Laidoner_:
»En tarkoittanut, että Teidän tulisi muuttaa suunnitelmianne, vaan että jos Te jossakin olette pysähdyttäneet hyökkäyksen, niin on tarpeen, etteivät naapurirykmentitkään toimi yksinään.»
Eversti _Puskar_ erehtyi kuitenkin väittäessään, että suomalaisten hyökkäys oli jäävä itsestään pysähdyksiin. 2:nen pataljoona ei tosin enää edennyt, mutta 1:nen oli sitä vilkkaammassa toiminnassa.
22 p:n aamuna 1:sen komppanian 3-miehinen patrulli joutui Kastlinan kylän laidassa viertotiellä taisteluun vihollisen kanssa. Yksi Pohjan Pojista jäi haavoittuneena kentälle. Jäljelle jääneet pääsivät lievästi haavoittuneina takaisin.
Jääkäriluutnantti _Koivisto_ päätti silloin ryhtyä hyökkäykseen ja antoi käytettävänään olevalle patterille käskyn avata tulen Kashinaa vastaan. 3:nnen komppanian tuli edetä Rogosinasta Goronzarovan, Shumilkinan ja Madalovan kautta viertotielle ja hyökätä sitä pitkin Kashinaan. 1:sen komppanian tehtävänä oli asettua asemiin Molginan kylän etelälaitaan pitäen vihollisen huomiota sinne kiinnitettynä, lähettää 1 ryhmä 1 konekiväärin kera kaikessa hiljaisuudessa bolshevikien selän taa ja rynnätä sitten yhdessä 3:nnen komppanian kanssa Kashinaan.
3:s komppania lähti Rogosinasta liikkeelle klo 12 päivällä ja tapasi jo 15 minuutin kuluttua 100 miehen ja 1 konekiväärin vahvuisen vihollisen Shumilkinassa. 45 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen punaiset lähtivät sekasorrossa pakenemaan jättäen taistelukentälle 20 ruumista. Senjälkeen komppania pääsi vastarinnatta viertotielle ja lähti etenemään Kashinaa kohden.
Siellä majailevan, 150-miehisen vihollisen huomio oli kokonaan kiintynyt maantien pohjoispuolella olevan Molginan kylän luona asemissa olevaan l:seen komppaniaan. 3:nnen komppanian hyökkäys tuli sille täydellisenä yllätyksenä. Kun lisäksi 1:nen komppania ryhtyi samaan aikaan ryntäämään Kashinaa vastaan, hajautuivat bolshevikit täydessä pakokauhussa. 31 vihollista antautui vangiksi, kymmenkunta jäi kaatuneina kentälle. Kashinan itäpuolelle lähetetty ryhmä 1:sestä komppaniasta kävi idästä vielä pakenevien kimppuun avaten tuhoisan tulen. Pohjan Poikain saaliiksi jäi 1 »Colt» konekivääri, muutamia kymmeniä kiväärejä ja 30.000 kiväärinpanosta.
Senjälkeen luutnantti _Jokioinen_ eteni 20 miehen kera Einsiedelei Mihalkinaan, joka valloitettiin puoli tuntia kestäneellä taistelulla.
1:nen komppania majoittui Kashinaan, kenttävartiot Einsiedelei Mihalkinassa, Patsevassa ja Shumilkinassa. 3:s komppania asettui Molginaan, varmistus Nankinassa.
Pataljoonan tappiot olivat: 1:nen komppania: 3 haavoittunutta sotilasta ja 3:s komppania: 1 haavoittunut sotilas.
Sotilas S. kertoo päivän vaiheista m.m.:
»Tykistöllemme on annettu määräys pommittaa Kashinan kylää. Äärimmäiset talot leimuavat siellä jo tulessa.
»Yön aikana bolshevikit ovat kuljettaneet satoja kuormia asemiemme ohitse, ryöstötavaraa ja ammuksia. Vielä nytkin kuuluu tieltä vähän väliä reen jalasten kitinää. Asetamme kevyen konekiväärimme mainiolle paikalle, josta voimme pitää silmällä palasta leveästä viertotiestä.
»Jo pistäytyvätkin näkyviimme hevonen ja korkea tavarakuorma. Konekiväärimme pääsee ääneen.
»'Sivu', kuiskaa ampujamme lyhyesti ja jää odottamaan toista.
»Pian se saapuukin. Ampujamme parantaa asentoansa. Varmistin on vedetty alas. Minä olen työntänyt kasetin paikoilleen. Tata-ta-ta... Hevonen kaatuu, koettaa nousta, mutta turhaan ja jää sitten retkottamaan aisojen väliin kuin uupunut kuormakoni ainakin.
»3:s komppania on alkanut hyökätä, ja me seuraamme esimerkkiä. Yksi ryhmä on lähetetty metsän kautta sulkemaan poispääsyä. Sen suunnalta kuuluu jo laukauksia.
»Syöksymme eteenpäin. Tapaamme haavoittuneen patrullimiehemme vielä hengissä, joskin voimattomana. Toinen koura puristaa munapommia, jonka ympärille sormet ovat takertuneet raudanlujina. Sanitäärit vievät hänet sidottavaksi.
»Ryntäämme ohi palavien rakennusten. Mikä helvetillinen kuumuus, rätinä! Kattoja luhistuu alas kumeasti paukahtaen, ja polttavia kipinöitä sinkoaa ylös korkeuteen.
»Saamme joukon vankeja. Likaiset bolshevikisotilaat ajamme kuin karjan yhteen kohti. On määräys lähettää ne virolaisille. Yht'äkkiä laukaus pamahtaa, ja kuula viheltää ohitsemme. Kuin sähköiskun saaneina vilkaisemme ympärillemme. Epäluulomme kohdistuu vankeihin.
»'Kädet ylös!'
»Vangit nostavat kätensä. Silloin pamahtaa uudelleen. Nyt meille selviää, että jostakin talosta ammutaan. Sisukas kommunisti on piilottautunut erääseen tupaan. Piiritämme talon, ja mies saa pian surmansa. ‒ ‒ ‒
»Kenttävartiota on aivan rasitukseen asti. Koko komppania on huvennut 50 mieheen, eikä niistä puoletkaan ole aivan terveitä. Täitten kanssa olemme helisemässä, vaatteita kun ei ole voinut muuttaa viikkokausiin.
»Saamme lehtiä. Niitä on tullut koko, joukko, kirjeitä samoin. Ne luetaan koko lailla tarkoin ja kuluvat aivan resuiksi.
»'Mitä sinne kotiseudulle kuuluu?'
»'Terveinä ovat ja hartaasti toivovat takaisin.'
»'Vai niin.'
»Kuiva: vain niin.
»Palelemme. Minä en ole viikkokausiin vetänyt saapasta jalastani. Rikkinäinen sukka on kuin liimautunut kiinni ihoon.
»Saamme sitten eräänä päivänä sukkia. Miten tervetulleita ne ovatkaan! 'Lottiemme' kutomia siellä kotimaassa. Kun vedän sukkaparini jalkaan, kahisee sisällä jokin paperi. Tervehdys Suomesta! Sirolla naisen käsialalla piirrettynä: 'Sinun puolestasi rukoileva tyttösi N.N.» Jostakin Pohjanmaalta. En ole joutanut kirjoittamaan, ei tullut sitä tehdyksi. Tapeltiin ja unohdettiin...'»
Kashinan valtauspäivästä kertoo joukkueenjohtaja _Sammalisto_ vielä seuraavan pikku tapahtuman:
»Samana iltana kuin kylään hyökättiin, sattuu eräs hauska tapaus. Kiireesti peräytyessään bolshevikit ovat jättäneet jälkeensä m.m. puhelinjohtonsa, joka vie heidän nykyiseen olinpaikkaansa.
»Viertotiellä etuvartiossa olevat Pohjan Pojat huomaavat, miten puhelinjohto, joka on maantien ojassa, hiljalleen liikkuu viholliseen päin. Mitäs muuta kuin he käyvät lankaan kiinni ja yrittävät vetää sitä takaisin. Se onnistuukin aluksi. Mutta kun vastustaja saa 'apujoukkoja', rupeaa kissanhännän veto käymään tasaväkiseksi, kunnes lanka tuntemattomasta syystä katkeaa lopettaen tämän harvinaisen voimainmittelyn. Bolshevikit siitä suuttuneina alkavat kiivaasti ampua kaikilla aselajeilla etuvartiostomme majapaikkaa saadenkin sisällä tuvassa olevat kiireimmän kaupalla ajetuiksi vähäksi aikaa ikkunasta ulos.»
Seuraavana päivänä, 23.3., Pohjan Pojilla ei ollut huomattavia taisteluja. Etuvartijat kahakoivat keskenään. Vihollisen tykistö pommitti myös koko päivän Einsiedelei Mihalkinaa. Jääkäriluutnantti _Koivisto_ antoi käytettävänään olevien tykkien niinikään iltapäivällä ampua hakutulta Pienen ja Suuren Mihalkinan kyliin. Päivän kuluessa haavoittui tykistöstä 2 sotilasta.
2:nen komppania sai saman päivän aamuna käskyn klo 5 lähteä auttamaan pataljoonan muita komppanioita ja jättää Vastseliinan 2:sen pataljoonan suojattavaksi. Se marssi vihollista tapaamatta Vitkan, Patalkinan ja Shumilkinan kautta Kashinaan, jonne se saapui klo 11 ap. Se vaihtoi heti 1:sen komppanian kenttävartiot Einsiedelei Mihalkinassa olevaa lukuunottamatta, jonka 3:s komppania otti vastaan. 1:nen komppania pääsi lepäämään Molginaan kootakseen voimia seuraavan päivän taisteluja varten.
24 p:n sotatoiminnan päämääränä oli Pienen ja Suuren Mihalkinan valtaus. 1:sen komppanian tuli siinä suorittaa päätehtävä. Sen oli kierrettävä vasemmalta metsien kautta vihollisen asemien selkäpuolelle tykistön ampuessa Pientä ja Suurta Mihalkinaa ja 3:nnen komppanian Einsiedelei Mihalkinassa olevan kenttävartion pitäessä punaisten huomiota länteenpäin suunnattuna.
Vänrikki _Havas_ mainitsee l:sestä komppaniasta:
»Iltapäivällä 1:nen komppania on saanut raskaan vartion vaihdetuksi harteiltaan ja saa hetken — ensimmäisen koko rintamakaudella — levätä. Pojat ovat äärettömän uupuneita. Uni ei silti tahdo tulla silmään. Ilma pienissä, täyteen sullotuissa tuvissa on tukahduttavaa. Iho kutisee. Uuden vaikean taistelun odotus jäytää mieliä. Osa miehistä ei ole nukkunut vielä lainkaan, kun klo 3 aamulla hätyytetään ulos, viimeiseen taisteluun, kuten on luvattu.
»Komppania ei ole enää sama reipas taistelujoukko kuin aina ennen. Se ei pelkää nytkään, mutta miesten katseissa on miltei tuskaista uhmaa. Yön pimeässä jonomme lähtee painumaan metsään pitkin kehnoja jalkapolkuja.»
»Samaan aikaan Pohjan Poikain tykit aloittivat tulen vihollisen miehittämiä kyliä vastaan ja ampuivat ne kolmesta kohden palamaan. Kylissä roihuavat tulipalot olivat hyökkääjille suureksi avuksi tienosoittajina.
»3:nnen komppanian 12-miehinen kenttävartio avasi tulen klo 4 ap. Suurta ja Pientä Mihalkinaa vastaan ja ryhtyi käyttäen taitavasti hyväkseen luonnon tarjoamia etuja etenemään bolshevikien kiivaasti ampuessa.
»Sillä välin 1:nen komppania oli päässyt vihollisen huomaamatta vasemmalle sivustalle. Vänrikki _Havas_ lähetti vänrikki _Gammelinin_ 3 ryhmän kera kiertämään vielä kauempaa punaisten selkään. Tämä joukko eksyi kuitenkin, eikä ehtinyt ottaa osaa kylien valtaukseen. Samaan aikaan 3:nnen komppanian urhea kenttävartio ryhtyi hurraten hyökkäämään. 1:sen komppanian jäljellä olevat 3 ryhmää tekivät silloin viivyttelemättä ryntäyksen bolshevikien sivustaan ja selkään. Tälläkin kertaa vihollinen lähti yllätettynä suin päin pakoon erinomaisista asemistaan. Pohjan Poikain saaliiksi jäi 2 'Colt' konekivääriä ja 10.000 patruunaa y.m. Senjälkeen 1:nen komppania majoittui Pieneen ja 3:s komppania Suureen Mihalkinaan.
Vänrikki _Havas_ lähetti taistelun tauottua 1 ryhmän ajamaan takaa punaisia ja toisen varmistamaan selkäpuolta Kranzovan suuntaan. Kylään jäi niinollen vain 1 ryhmä. Hetkinen kului rauhassa; väsyneet miehet saivat levätä, mutta sitten saapui etuvartijoilta hälyyttävä ilmoitus: bolshevikit olivat tulossa viertotietä pitkin.
Vihollinen, jonka voimat vänrikki _Havas_ arvioi 200 mieheksi, levisi parastaikaa ketjuun ja läheni lähenemistään kylää, jota oli puolustamassa vain kourallinen Pohjan Poikia.
Ratkaisevalla hetkellä kuitenkin vänrikki _Gammelin_ saapui joukkoineen avuksi, joten kylän puolustamiseen voitiin ryhtyä. Etuvartijat avasivat tulen punaisia vastaan, mutta vetäytyivät pian käskystä muiden rinnalle ketjuun kylän laitaan. Yksi mies, sotilas _Yrjö Knuutila_, jäi tällöin haavoittuneena konekivääreineen molempien ketjujen väliin ja sai surmansa.
Pohjan Poikain tarkka konekivääri- ja kiväärituli pakotti vihollisen hetkisen kuluttua väistymään. Myöskin pari muuta, punaisten myöhemmin päivällä tekemää yritystä Mihalkinan valloittamiseksi lyötiin takaisin.
Mutta komppanian täytyi olla melkein koko päivä ketjussa. Vihollinen pommitti lakkaamatta kylää, jossa talo toisensa jälkeen syttyi tuleen ja paloi poroksi. Pohjan Poikain vartiosta vapaat miehet saivat hälyytysten väliaikoina majailla riihissä ja saunoissa, mutta niissäkään he eivät olleet turvassa.
Päivän taisteluissa 1:nen komppania menetti 2 kaatunutta, aliupseeri _Armas Hyvösen_ ja sotilas _Yrjö Knuutilan_, 1 haavoittuneen aliupseerin, _Antero Aarnion_, joka kuoli myöhemmin haavoihinsa, ja 1 haavoittuneen sotilaan sekä 1:nen K.K.K. 1 haavoittuneen sotilaan. Taisteluissa haavoittui myös yksi 2:seen komppaniaan kuuluva aliupseeri.
Sotilas S. kertoo päivän vaiheista:
»Yö on levoton. Ennen päivän nousua on aloitettava hyökkäys. Pojat paneutuvat makuulle apein mielin. Rynnäkkö on tehtävä meidän koko 50-miehisellä 'armeijallamme', ja ryssiä kuuluu olevan vastassa 900, ehkä enemmänkin.
»'Olisi niin ikävää jäädä tänne vieraan maan multaan', puhelee aliupseeri _Hyvönen_ tietämättä, että tämä päivä on hänen viimeisensä.
»Uni ei tahdo tulla silmiin. Käännellään ja väännellään. Terävänä kiilana olemme tunkeutuneet punaisten väliin pienin voimin.
»Turhaa miestenhaaskausta!... Mutta me yritämme vain nukkua, ja viimein se useimmille onnistuukin.
»Aamupuolella yötä heräämme tuttuun huutoon: ylös, ylös ja matkavalmiiksi! Lähdemme liikkeelle ja kuljemme nopeaa vauhtia, niin että raskaat konekiväärit tuskin voivat seurata. Jonkin aikaa taivallettuamme komppania jakautuu kahteen osaan, joista toinen hyökkää vihollisen kimppuun sivusta, toinen takaa. Joudun ensinmainittuun.
»Metsässä saamme kuulla ensimmäisten harhakuulien vihellyksen. 3:nnen komppanian valehyökkäys edestä on alkanut. Meille annetaan etenemiskäsky. Raju juoksu pehmeässä lumessa alkaa. Läähättäen saavumme aukean laitaan ja painumme siitä hämmästyneen vastustajan kylkeen. Ryntäämme kukkulalle kylää kohden. Tuossa edessämme koko vihollisjoukko pakenee silmittömän kauhun vallassa, ja me lauomme niin, että kiväärinpiippu punoittaa. Olemme jo ampuneet laukun, kaksi tyhjäksi ja hurraten syöksymme pakenevien jälkeen samaan aikaan kuin 3:nnen komppanian kenttävartio ryntää omalta taholtaan. Kylä on meidän.
»Vartiot asetetaan. Muutamme asumaan ylemmäksi kylään, ja samassa vihollisen tykistö alkaa pommittaa juuri niitä taloja, joissa ensin majailimme. Lakkaamaton granaatti- ja shrapnellituli suuntautuu kylään. Mies aina silloin tällöin haavoittuu, ja tykin ammukset repivät molemmat konekiväärihevosemme niin pahoin, että täytyy lopettaa. Saamme olla yhtämittaa ketjussa ja nukummekin sinne. Melkein tylsistyneinä katselemme, kuinka punaryssä juoksuttaa miehiään tuolla vastapäisellä harjanteella, jonne kiväärimme eivät kanna. Sanitäärit kiskovat reessä miehille panoksia ketjuun. Kokkikin yrittää tulla soppakattilan Mutta kun pari granaattia räjähtää keittiön lähellä, niin sekä miehet että hevoset ovat jo vauhkoina ja palaavat rytinällä sinne, mistä ovat tulleet. Me saamme vain kiristää nälkävöitämme ja odottaa.
»Leveä tie kulkee kylän halki, ja sen keskelle puoliväliin viholliskylää kevyt konekivääri ja pari-kolme jalkamiestä ovat asettuneet. Punaiset tekevät äkillisen ryntäyksen. Pojat huomaavat heidät vasta silloin, kun matkaa on enää parisataa metriä hyökkääviin. Kenttävartio aloittaa tulen. Kevyen konekiväärin johtaja lähtee peräytymään toisten jäljessä vasta viime tingassa, saa kuulan reiteensä ja jää sinne makaamaan.
»'Varmasti hän olisi pelastunut', selittää yksi kenttävartion miehistä, 'mutta hän ei tahtonut jättää kevyttämme punaisille ja koetti raahata mukaansa vielä panoslaukutkin. Jälkeen jäi.'
»Saamme tiukasti yrittää, ennenkuin saamme ruumiin noudetuksi tieltä. Ja yhä vain kestää hirvittävä pommitus...»
Illalla jääkäriluutnantti _Koivisto_ antoi komppanioille käskyn vetäytyä pimeän suojassa raunioiksi ammutuista Mihalkinan kylistä. 1:nen komppania majoittui Molginaan, 2:nen Kashinaan ja 3:s Bogomolovaan. 2:nen komppania varmisti kenttävartiolla Einsiedelei Mihalkinan ja 3:s komppania Kosinan ja Shumilkinan. Vain muutamia miehiä jäi Mihalkinan kyliin.
Seuraava päivä kului taisteluitta etuvartiokahakoissa. Vihollisen hävittävä tykkituli jatkui yhä Mihalkinan kyliin ja Pohjan Poikain uusiin majapaikkoihin. 1:nen komppania otti muilta komppanioilta vastaan kenttävartiot.
Mihalkinat jäivät 1:sen pataljoonan valtaamien lukuisten kylien sarjassa viimeisiksi. Mutta silti Pohjan Poikain taistelut Petserin rintamalla eivät vielä olleet lopussa, joskaan he eivät enää kauemmaksi itään edenneet.
26 p:nä klo 11 ap. vihollinen ajoi 1:sen komppanian etuvartijat lyhyellä laukaustenvaihdolla pois Mihalkinan kylistä ja alkoi tykistövalmistuksen jälkeen hyökkäyksen Einsiedelei Mihalkinaa vastaan, mutta lyötiin verissä päin takaisin.
Heti puolenpäivän jälkeen kersantti _Eero Havaan_ johtama 1:sen komppanian 3:s joukkue vapautui kenttävartiosta, mutta varsinaista tietä pitkin lähtemättä se suuntautui marssimaan poikki hankien kulkevaa polkua pitkin Bogomolovaa kohden. Samassa edestäpäin alkoi kuulua kiivasta laukaustenvaihtoa. Heti oli miehille selvänä, että bolshevikit olivat saartaen käyneet Bcgomolovassa majailevien Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan esikunnan, ambulanssin, kuormaston ja tykkien kimppuun. Hetket olivat kalliit. Kersantti _Havas_ riensi joukkoineen juoksujalkaa kylää kohden kiiruhtaen kaikin voimin.
Vihollinen oli päässyt huomaamatta Kranzovaan ja tehnyt sieltä yllättävän hyökkäyksen Bogomolovaa vastaan. Kylään asettuneet Pohjan Poikain osastot olivat aivan valmistumattomia taisteluun, kun muudan hevosmies ryntäsi pataljoonan esikuntaan huutaen:
— Punaiset tulevat!
Hädin tuskin pataljoonan v t. komentaja, jääkäriluutnantti _Koivisto_, adjutantti, luutnantti _Silventoinen_, lääkintämajuri _Kallioinen_, kirjurit, hevosmiehet ja lähettipojat ehtivät ulos taloista, kun bolshevikit jo hyökkäsivät esiin. Tykkimiehet ja 3:nnen komppanian kylässä lepäilevät osat joutuivat niinikään yllätetyiksi. Syntyi sekasorto. Useimmat eivät tienneet, mitä tehdä. Muutamat harvat juoksivat jääkäriluutnantti _Koiviston_ johtamina kylän laidassa olevalle harjanteelle ja ryhtyivät ampumaan punaisia, jotka saivat haltuunsa koko kylän, pataljoonan esikunnan, kuormaston ja tykit.
Silloin kriitillisimmällä hetkellä kersantti _Havaan_ 2 kevyellä konekiväärillä varustettu joukko ennätti paikalle. 1:sen komppanian muut joukkueet ehättivät myös lähikylästä apuun, juoksivat oikealle sivustalle ja avasivat siltä sunnalta tulen kutsumattomia vieraita vastaan. Kashinasta saapui myös 2:nen komppania juosten paikalle ja levittäytyi ketjuun 1:sen komppanian vasemmalle puolen. Joka taholta käytiin nyt raivoisasti vihollisen kimppuun, ja sen täytyi hetken kuluttua luopua hyvästä saaliistaan ja hajautua pakoon saamatta mukaansa muuta kuin 1 Pohjan Poikain hevosen. Punaiset jättivät taistelukentälle 30 kaatunutta.
Pohjan Poikain tappiot olivat: 1:nen komppania: 2 haavoittunutta sotilasta ja 3:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta.
Taistelun jälkeen komppaniat majoittuivat seuraavasti: 1:nen Djatlevaan, 2:nen Molginaan ja 3:s Bogomolovaan. 2:sen komppanian kenttävartio oli Kashinan kylässä.
Jo taistelun aikana punaisten 3 patteria oli ampunut mainittuja kyliä. Pommitusta kesti sitten lakkaamatta koko päivän.
* * * * *
Tähän saakka 1:nen pataljoona oli jaksanut täyttää tehtävänsä, valittanut ja toivonut virolaisten tulevan tilalle, mutta silti kestänyt kaikki rasitukset, kaikki uhraukset, kaiken kurjuuden. Väsymyksestä tylsinä sotilaat suorittivat palvelusvelvollisuutensa, vaikka tuntui siltä, että hermot eivät enää hetkeäkään kestäisi, ja vaikka monet menettivät iäksi terveytensä näinä päivinä ja öinä. Jos he olisivat päässeet lepäämään, olisivat he senjälkeen taas olleet valmiit taisteluihin ja rasituksiin. Mutta se oli mahdotonta, ei ollut reservejä, ja niin koeteltiin Pohjan Poikain kärsivällisyyttä, kunnes se katkesi. Epätoivo oli syöpynyt sotilaiden mieliin. Heillä oli vain yksi selvä ajatus: pois!
Jääkärimajuri _Snellman_, jolle väsymyksen leviämisestä oli ajoissa tehty ilmoitus, kiirehti virolaisia joukkoja saapumaan Pohjan Poikain molempien uupuneiden pataljoonien tilalle. Vaihtojoukkoja luvattiinkin lähettää, mutta niitä ei tullut. Virolaisilla ei ollut reservejä, eikä naapurirykmenttien rintama-alaa mielellään tahdottu venyttää pitemmäksi kuin se jo oli. Mutta Pohjan Pojatkaan eivät jaksaneet enää.
Jääkärimajuri _Snellman_ matkusti 27 p:nä Vöruun henkilökohtaisesti kiirehtiäkseen virolaisia, koska muuten oli pelättävissä, että Pohjan Pojat lopuksi lähtisivät omin luvin asemiltaan. Joukkoja luvattiin lähettää varmasti saman päivän iltaan mennessä.
Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan miehet lupasivat pysyä paikoillaan klo 6 asti ip. Mutta silloin saapui luvatun vaihdon asemesta ilmoitus, että 2 komppaniaa saisi palata Vastseliinaan reserviin, mutta 1 tuli jäädä etuvartiopalvelukseen. Jääkäriluutnantti _Koivisto_ määräsi 2:sen komppanian suorittamaan viimemainitun tehtävän, mutta useimmat sen sotilaat lähtivät kaikista pyynnöistä huolimatta muiden mukana Vastseliinaan. Vain osa totteli määräystä ja jäi komppanian aliupseerien ja vapaaehtoisten konekiväärimiesten kera asemiin.
Illalla myöhään saapui Vastseliinaan odotettuja virolaisia luutnantti _Ainsonin_ johdolla. He vaihtoivat etuvartioon jääneet Pohjan Pojat, jotka pääsivät palaamaan joukkojensa yhteyteen.
2:nen komppania lähti 28 p:nä luvatta klo 8,30 ap. Vastseliinan asemalle, jonne pataljoonan muut osat marssivat puolta tuntia myöhemmin rykmentin määräyksestä. 1:sen pataljoonan jäännös saapui junalla Valkiin saman päivän iltana klo 7.
28 p:nä klo 1 ip. virolaiset tulivat vaihtamaan 2:sen pataljoonan. Mutta sitä ennen suurin osa 4:ttä komppaniaa, 27 miestä 5:nnestä komppaniasta ja 4 miestä 2:sesta K.K.K:sta ehti jättää omin luvin asemansa.