Part 10

Sillä välin ratsasti parooni Port vanhalla tammallaan verkalleen peltojensa halki. Päivä oli ollut hyvin kuuma; ilta-auringon valaisemana leijaili pöly maantien yllä kuin punertava usva, vilja oli jo tähkällä, täydessä kukoistuksessaan olevat niityt hohtivat kauniin kuparisilta. Työstä palaavat miehet tervehtivät paroonia, ja hän nyökäytti hyväntahtoisesti, virkahtaen mille mitäkin: "Kuuma päivä tänään, eikös ollutkin?" Ja vielä heidän ohi mentyäänkin oli hänen kasvoillaan ystävällinen hymy. Hän tarkasteli iltaisilla ratsastusmatkoillaan mielellään paitsi omiaan myös naapurien peltoja. Niinpä hän nytkin kääntyi Barnewitziin menevälle tielle. Mennessään talon ohi näki hän paroonitar Dachausenin ja Adinen surupuvuissaan seisovan portailla ja katselevan navettaan päin, johon juuri ajettiin karjaa, pitkä rivi kauniita, mustan ja valkean kirjavia eläimiä, jotka hitaasti kulkivat ohitse ja levittivät ympärilleen kylläisyyden ja verkkaisuuden tunnelmaa. Parooni tervehti ja naiset viittasivat vastaukseksi. Barnewitzistä kääntyi hän Sirowiin päin. Pellot olivat sielläkin lupaavat. Puutarhan aidan lävitse näki hän molempien naisten liehuvine suruharsoineen kävelevän edestakaisin pienessä kävelyhallissa. Se oli hänelle tuttua, sitä hän oli monesti nähnyt ohi ratsastaessaan, tänään herätti vain hänen huomiotansa se, että paroonitar oli antanut neiti von Dussalle käsipuolensa ja näytti kävelevän hitaasti.

Auringonlaskun aikaan saapui hän Padureniin. "Herrasväki on alhaalla puistossa", ilmoitti palvelija. "Tiedän, tiedän", sanoi parooni ja läksi alas pikku järvelle. Sieltä löysi hän parooni Warthen pyörätuolistaan, paroonitar Arabellan ja Fastraden. He istuivat hiljaa ja odottelivat sorsien tuloa. "Joko ne tulevat?" kysyi parooni Port. "Ne tulevat", vastasi parooni Warthe ja nauroi, "kuuman päivän jälkeen on niillä kiire." "Niinpä niin", sanoi parooni Port ja istuutui vanhan ystävänsä viereen: "Mainio ilma, jos tätä jatkuu, saamme pian kiirettä", ja hän kertoi Witzowin pelloista ja Barnewitzin ja Sirowin pelloista ja he keskustelivat aikaisemmista sadoista. Kun parvi sorsia tuli lentäen ja laskeutui kohisten kaislikkoon, pysähtyi vanhojen herrojen keskustelu ja he nauroivat.

"Eikö mitään uutta näiltä seuduilta?" kysyi parooni Warthe. "Ei mitään", vastasi parooni Port, "täällä on jumalan kiitos kaikki jälleen rauhallista." "Se on hyvä", sanoi parooni Warthe opettava sävy äänessään, "onhan sitä elämässä saanut kokea levottomuuttakin, onhan sitä jokaisella ollut puuhansa ja toimintapiirinsä, nyt kaipaa tyynen sopukan rauhaa." "Siinä olet aivan oikeassa, veli", vahvisti parooni Port.

Fastrade istui äänettömänä ja katseli ulos järvelle. Vanhusten tyytyväisesti haastelevat äänet kaikuivat hänen korviinsa kuin jokin, jolta hän koetti suojella itseään. Kaikki oli jälleen rauhallista. Eikö tämä rauha ollut uhkaavaa ja vihamielistä? Hän oli peloissaan tuskansa takia, joka nyt oli hänen pyhin elämyksensä. Rauhoittuisiko sekin tässä tyynessä sopukassa, muuttuisiko uniseksi, katoaisi?

Hämärä tummeni, sorsia ei enää tullut, järvellä kävi hiljaiseksi, vain joskus kahisi lintu kaislikossa, sorsa äänteli unissaan ja sammakko läiskähteli rannan matalassa vedessä. — Fastradesta tuntui hyvältä hiljaa itkeä pimeässä, kuunnella sydämensä lyöntejä ja verensä kuumeista kiertoa, hän tunsi silloin ihmeellisesti yhtyvänsä siihen salaiseen nyyhkytykseen, hyväilyyn ja huokailuun, koko siihen salaperäiseen elämään, joka sykki kesäkuun hämärässä. — "Tulee pimeä", sanoi parooni Warthe, ja lähdettiin kotiin. Puutarhan veräjällä käski parooni pysähtymään. "Katsohan, Port", sanoi hän, "tuolla teillä on jo sytytetty tuli".

"Niin", vastasi parooni Port, "ja Sirowissa myös. Ja tuolla etäällä ovat Barnewitzin valot."

Kultaiset valopilkut tuikkivat rauhallisesti yli tasangon, jonka vainioiden, rehevien niittyjen ja hiljaisten teiden ylle kesäyö laskeutui kuiskailevana.

"Mutta viileätä on sentään iltasin", huomautti parooni Port. "Niin, viileätä", vahvisti parooni Warthe, "lasi minun punaviiniäni tekee nyt hyvää, tunnethan sen." "Sen tunnen hyvin", sanoi parooni Port myhäillen, ja molemmat vanhat herrat nauroivat hyvillään ajatellessaan mainiota Padurenin punaviiniä. —

LOPPU.