Part 1
language: Finnish
KIRKKOPATRUUNA
3-Näytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
KAARLE HALME
Multa-aatelia IV
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913.
OHJEITA ESITTÄJILLE:
Näyttämölle asettamisessa ei ole mitään erikoista.
Jos vasemmalle voidaan saada kaunis portti ja pieni osa kartanon päärakennusta, niin on sopiva sellaista käyttää. Muussa tapauksessa käytetään vain puistodekoratiota ilman muuta.
Esiintyjissä ei ole ketään uutta henkilöä.
Luonteista y.m. on jo tehty selvää edellisissä osissa Multa-aatelia.
HENKILÖT:
ESA PÖLLÖNKORPI. MAIJU PÖLLÖNKORPI. VILHELM FRECKSTEDT. VILHO HÄRJÄNHEIMO. ARVI REKOLA. SAARA. MAIJU. KALLE KALJUNEN.
Ensimmäinen näytös.
Linnamäen kartanon puisto. Keskellä näyttämöä iso pöytä tuoleineen. Sivuilla puutarhasohvat.
KALLE ja MAIJU (tulevat vasemmalta kantaen kaksisankaista pärekoppaa).
MAIJU. No, no! Kaljunen ei muista astua ollenkaan.
KALLE. Kun tässä on niin paljon katseltavaa —
MAIJU. Pysäy sitten! Ja laske koppa maahan! Pannaan tuollekin pöydälle peite. (Etsii kopasta).
KALLE (katselee taakseen). Niin on kuin paavin palatsi. Eipä uskoisi, että talonpoikainen mies tuolla isännöi..
MAIJU. No, minne se nyt —
KALLE. On se vaan aika poika, se Esa!
MAIJU. Ei ole pöllö, eikä korvesta kotoisin —
KALLE (nauraa). Vaikka onkin Pöllönkorpi —
MAIJU. Kah! Tuossahan se — (heittää pöydälle käärityn pöytäliinan.) Otapas nyt taas sanka kouraasi!
KALLE (alkaa sytytellä tupakkaa). Mitäs tämä ryönä sitten oikeastaan — Eikös tämä ole pöytätavaraa?
MAIJU (korjailee irtautunutta lettiänsä). On tietenkin — juhlaa varten.
KALLE. Niin — noh! Tässähän on pöytä.
MAIJU. Lehtimaja on tuossa vieressä. Se on kuin iso tuomenkukkainen sali. Ja sinne ovat pöydät asetetut — (Näyttää kädellään kolmelle sivulle) — noin, noin — ja noin. Ja sitten — se on lähempänä jääkellaria.
KALLE. Jääkellaria? (Naureskelee.) Sinnekö sitä sitten päihtyneet työnnetään?
MAIJU. Päihtyä ei saa kukaan — ei edes Kaljunenkaan. Siellä säilytetään juomatavarat. Etelän kalja ei saa lämmetä, sanoi —
KALLE (hämmästyen). Etelän — Juodaanko täällä samppankaljaakin?
MAIJU. Totta kai! Kirkkopatruuna sanoi —
KALLE. Kirkkopatruuna? Kuka se on?
MAIJU. No voi mun päiviäni! On siinäkin mies! Vieraaksi sanoo tulleensa taloon, eikä tunne isäntää.
KALLE (yhä enemmän hämmästyen). Isäntää —?!
MAIJU. No, niin, niin! Isäntää — Pöllönkorpea tietysti. Soh! Ota kiinni kopasta!
KALLE. Mitä varten hän on kirkkopatruuna?
MAIJU. Sitä varten, että hänellä on kirkko. — Noh! Kiireesti!
KALLE (ihan ymmällä). En minä jaksa enään — Maiju on ihan hullu —
MAIJU (nauraa). On siinäkin mies. Suurisyntinen! Pelästyy heti kun kirkosta puhutaankin.
KALLE. Onko se ihan totta —?
MAIJU (tiukasti). Minä en sano mitään, ellet kanna koppaa määränpäähän.
KALLE (rupeaa nauramaan). Sinä olet se entinen pyryharakka — syötät vain pajunköyttä —
MAIJU (nauraa). Niin juuri! Ota vaan pajuvaulosta kiinni!
KALLE. Oikeastaan minä tykkään pilasta, mutta tällä kertaa se iski minut aivan hervottomaksi. Sinä olet lysti ja näpsä tyttö — ja kauniimmaksi olet käynyt —
MAIJU (kurkistaa perälle vasemmalle). Kas vaan Saaraa! Kaljusen morsian katselee tuolla akkunassa — ja luulee Kaljusen tässä riiastelevan —
KALLE. Älä! (Siirtyy nopeasti pari askelta etualalle päin.) En ole vielä häntä nähnyt. Kun tulin aamulla, makasivat vielä —. (Yrittää hyvin varovasti kurkistaa vasemmalle.) Ei hän minua tunne, kun — (kääntyy Maijuun päin) — käännän selkäni — (nostaa kauluksen pystyyn).
MAIJU (nauraa). Kyllä on paha omatunto — pelkää kirkkoa ja naisia —
KALLE (toimessa). Noh! Viedään ryönä pois! Viedään!
MAIJU (ilkamoiden). Enkös olekin käynyt kauniimmaksi —
KALLE (ottaa kiinni kopasta). Sanon sitten — sanon sitten —
MAIJU. Tulipas pojalle kiire kelkkaan — (Nauraa nostaessaan koppaa.) Minä kuljen näin takaperin ja katselen Kallea — ja naureskelen — että Saara näkee miten tytöt tykkäävät hänen Kallestansa —
KALLE. Käänny ympäri ja astu oikein —
MAIJU (mennessään takaperin ulos). Älä nyt pelota minua — (Hymyilee herttaisesti.) Astunhan minä — näethän sen —
KALLE (mennessään). Voi sinua — pahan ilman västäräkki! (Menevät oikealle ja torailevat mennessään).
KALLE (ulkona oikealla). No tässä kai on sinun tuomenkukkasalisi?
MAIJU (ulkona). Tässä on. Mene nyt tiehesi! Mutta älä kerro Saaralle mitään!
KALLE (ulkona). Mitä mitään? Mitä tässä nyt sitten? (Tulee sivuttain esille ja koettaa kauluksella peittää kasvojaan näkymästä vasemmalle.) Saaralle —- ja Saaralle! Mitä minä Saaralle! (Päästyään pöydän luo, asettaa takinkauluksen paikoilleen.) Hm! Se Saara! Taitaapa se kylläkin istua siellä akkunassa. — Ja kyllähän se pystyy olemaan mustankipeä — (Istuu partaanpuoleiselle pöydän reunalle.) Jaa-ah! Se Saara! (Hemputtelee jalkojaan.) Hm! (Sytyttää tupakkansa ja hymyilee.) On se vaan aika hauska tyttö, tuo Maiju. Se miellyttää minua oikeastaan enemmän kuin kukaan tähänastisista — tähänastisista — hm! — (Raapii korvallistaan.) No, ei niitä nyt sentään niin kovin montaa ole ollutkaan —- niitä vakavampia — minä meinaan — — On sattunut aina välillä kaikellaisia erehdyksiä —
MAIJU (lauleskelee oikealla).
KALLE. Ai, ai! Nyt se siellä visertelee — Jaa-ah! Se oikein visertelee. Mitä jos minä — (Aikoo hypätä pöydältä alas, mutta pidättää itsensä heti ja katsoo vasemmalle.) Ei, ei! En sentään mene. Voihan Saara olla siellä akkunassa. Riitelee sitten taas — ja itkee — ja — vaikka enhän minä vielä hänen miehensä ole — eikä minun tarvitse siksi tullakaan, ellen tahdo — (Katsoo oikealle.) Ai, ai, sitä Maijua! Se ihan kuin tahallaan härnää minua. Mutta en sittenkään mene sinne. Voisi vielä Saara tulla — ja meillä on sentään Saaran kanssa ollut vakava meininki — (Katsoo vasemmalle.) Hm! Saara! (Raapii korvallistaan.) Onkohan se nyt oikeastaan niin vakavaa — Koska minä — (Katsoo oikealle.) Koska minä — no nyt se lopetti laulunsa —
MAIJU (tulee oikealta, heittää tyhjän kopan maahan.) Täälläkö se Kaljunen vielä istuu?
KALLE. Kuuntelin täällä Maijun kaunista laulua.
MAIJU (ottaa pöytäliina-kääryn pöydältä). Pyh — Eikö Saarakin laula?
KALLE (tuskaisesti). Mitä Maiju aina siitä Saarasta!?
MAIJU (härnäten). Herranen aika! Eikö saisi! Häntähän Kaljunen rakastaa —
KALLE (suutahtaen). Enpäs!
MAIJU. Ettekö?
KALLE (itsepäisesti). En.
MAIJU (virnistellen). Hyi, hyi! Sellaista sulhasmiestä!
KALLE (Tavallinen hyvätuulisuus pääsee taas voitolle. Hymyilee). Hyh, hyh! Sellaista sontakonttia!
MAIJU (nauraen). Noh! Pois pöydältä, että saan levittää liinan! (Menee pöydän ääreen).
KALLE. Minä autan. (Tavoittaa liinaa).
MAIJU (väistää). En tarvitse enään Kaljusen apua! Pois!
KALLE (saa kiini Maijun esiliinasta ja pistää sen allensa). Ei nyt riidellä! Jutellaan tässä näin, kaikessa ystävyydessä.
MAIJU (nolostuu). Mitä ihmettä sinä —
KALLE. Kyllä sinä olet kovin nätti tyttö —
MAIJU (tempoo esiliinaansa). Päästä heti irti esiliinani!
KALLE. Tiedätkös, että minä en ole sinua unohtanut senjälkeen kun näin sinut silloin siellä Pöllönkorvessa —
MAIJU (harmistuneena). Ellet nyt laske, niin menen heti kertomaan Saaralle!
KALLE (hyvätuulisesti). Jos vielä kerrankaan mainitset Saaran nimen, niin teen minä eron hänestä heti paikalla ja — ja — sitten —
MAIJU (härnäten). Mitä sitten?
KALLE. Sitten menen minä naimisiin — sinun kanssasi.
MAIJU (silmät pyöreinä). Sinä vasta olet hävytön!
KALLE (naureskellen). Onhan se vähän hävytöntä, jos noin vaan suin päin menisi naimisiin oudon ihmisen kanssa —
MAIJU (irroittaa esiliinan nauhat selän takaa). Et mene koskaan suin päin minun kanssani — ketarasääri! (Sieppaa kopan maasta ja juoksee nopeasti vasemmalle).
KALLE (nostaa jalkansa ylös). Ketarasääri! (Hypähtää alas, pitäen vielä esiliinaa kädessään.) Eihän minulla ole ketarat sääret. Ei sotaväessäkään sitä —
MAIJU (ulkona). Neiti Härjänheimo menee sinne vaan. Siellä on sulhasenne!
KALLE (hämmästyen). Saara! Peijakas! (Menee nopeasti perälle katsomaan.) No, eikös! ('Huomaa esiliinan kädessään ja piilottaa sen selkänsä taakse).
SAARA (tulee vasemmalta). Voi, voi, Kalle! Sinä olet tullut! Terve tuloa! (Menee syleilemään Kallea).
KALLE (nolona). Päivää!
SAARA. »Päivää!» Mitä tuo nyt on? Etkö tiedä, kuinka sulhanen ja morsian tervehtivät —
KALLE (hädissään). Tulee ihmisiä —
ARVI (tulee vasemmalta). Pitää pussata, että mäki kaikuu! Eikös Kalle enään osaa?
SAARA. Tuo Arvi nyt on joka paikassa! Tule paikalla ylös luokseni — toiseen kerrokseen —
ARVI. Minäkö?
SAARA. Ush! Mene tiehesi! (Taputtaa Kallea poskelle.) Kalle tietysti!
KALLE. Minä tulen heti. Menehän nyt edellä. Minä täällä ensin tervehdin Rekolaa. En ole vielä nähnytkään.
SAARA. Minä kyllä menen, sillä meillä on niin hirveän paljon hommaa. Mutta älä sitten viivyttele! (Mennessään heittää lentomuiskuja Kallelle.) Älä viivyttele! (Menee vasamalle).
ARVI (nauraa). Tulista on! Tulista on!
KALLE. Tietäähän — ne naiset! (Menee tervehtimään.) Päivää sentään!
ARVI. Terve miestä! No, Kaljunen on myöskin tullut kirkkopatruunan juhlille?
KALLE. Mikä pentele se kirkkopatruuna on? Tuo Maijukin siitä äsken —
ARVI (istuu vasamalle). Niin! Esa Pöllönkorpi, Linnamäen herra on nyt kirkkopatruuna.
KALLE (hypähtää innoissaan pöydälle istumaan ja unohtaa, että hänellä on esiliina kädessä.) Mitenkä niin sitten?
ARVI (sytyttää tupakan). Joku entinen omistaja on rakentanut kartanoon kirkon. Siitä se johtuu.
KALLE. Onkos siellä pappikin?
ARVI. Ei ole, mutta Esa aikoo hankkia.
KALLE (yhä enemmän ihmeissään). Ja onkos siellä lukkarikin ja hautausmaa — ja kellotapuli — ja —
ARVI. Eiköhän tuolla lie —
KALLE. Pentele! — Siitä se Pöllönkorpi on mahtanut pöyhistyä!
ARVI (nauraen). Ei Esa ole mölli, eikä Linnamäki tölli —
KALLE (heilahuttaa esiliinaa innoissaan). Pentele! Niinkö sanoo?
ARVI. (huvitettuna). Mitäs lippua se Kalle liehuttaa?
KALLE (nolostuen). Tämäkö? Mikä tämä oikeastaan — mikäs tämä mahtaa —
ARVI (nauraen). Kenenkäs esiliinan nauhoja se Kalle nyt on ollut aukomassa?
KALLE. Esiliinako? Niinpä taitaa ollakin. Saaralta jäi — se kun on sellainen hätikkö — vienpä mennessäni — (Käärii esiliinan ja pistää taskuunsa.) No, ilmankos täällä sitten niin juhlitaan!
ARVI. Niin tehdään. Koko suku on koolla, vietetään tupaantuliaisia. (Katsoo kelloaan.) Härjänheimo vaan ei vielä ole tullut. Ja se on paha paikka, se.
KALLE. No, mikäs siinä sitten on?
PÖLLÖNKORPI (ulkona oikealla). Hyvä on! Hyvä on! Laittakaa kaikki hyvään kuntoon — ja parhaanne mukaan! (Tulee esille.) No, eikös se ole — onhan se Kalle!
KALLE (nousee pöydältä). Hyvää päivää patruuna — tai oikeastaan kirkkopatruuna — niinhän minun piti —
PÖLLÖNKORPI (hyvätuulisesti). No, no! Eihän nyt toki! Mitäs joutavia! Terve tuloa vaan! — Noh? He, he, he! Mitäs Kalle tykkää tämmöisestä talonpojan talosta? Miltäs näyttää?
KALLE. Tämä on kuin unta. Ei uskoisi todeksi, ellei omin silmin näkisi. Näin pitää talonpojan vallata oma maansa. Miksi emme me voi elää tällaisissa ruhtinaskartanoissa yhtähyvin kuin —
ARVI (kuivasti). Ei kannata.
KALLE, Mitäh?
ARVI. Ei kannata.
PÖLLÖNKORPI. He, he, he! Tunnetaanhan Arvi. — Aina hän vetää vastahankaa. (Menee Arvin eteen.) He, he, he! Vasta tällaisen turpeen vieressä se sinun multa-aatelisikin pääsee oikeaan arvoonsa. Tätä vasta voi sanoa —
ARVI (nousee, naureskelee). Tätä voi sanoa herrastumiseksi —
KALLE (tokasee ajattelematta). — sivistymättä?
PÖLLÖNKORPI. Mitäh?
KALLE. Ei, ei! Ei kirkkopatruuna saa ymmärtää väärin. Se oli semmoinen sananparsi kerran, kun —
PÖLLÖNKORPI (nauraa). Kyllä muistan, kyllä muistan. (Taputtaa Arvia olalle.) Tämän Arvin keksintöä. He, he, he! Sukkela juttu! Mutta Arvi on niinkuin entinen pappi. »Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä sanon!» He, he, he! Asuu itse melkein yhtä suurta tilaa —
ARVI. En asu enään.
KALLE. Ettekö enään —?
ARVI. Ei kannattanut — täytyi myydä —
PÖLLÖNKORPI. Myydä? Kenelle?
ARVI (hauskasti). Mahdotonta muistaa näin ulkoapäin.
PÖLLÖNKORPI. He, he, he! Se vasta on lysti poika!
KALLE (parkaisten naurusta). Ei muista ulkoa, kenelle on talonsa myynyt.
ARVI. En muista. Niitä oli neljäkymmentä ostajaa.
PÖLLÖNKORPI. Ahaa! Rekola on palstoitettu.
ARVI. Niin on.
PÖLLÖNKORPI. No mitä saakelia varten —
ARVI. Ei kannattanut.
PÖLLÖNKORPI. Tyhjää jaaritusta. Minä tahdon näyttää että —
MAIJU (tulee vasemmalla). Sinne ajoi entisen omistajan asiamies kartanolle ja kysyy kirkkopatruunaa.
PÖLLÖNKORPI (hämmästyen). Joko se nyt —? Jahah, jahah! Minä menen — Kuule, Maiju! Joko Härjänheimo on tullut?
MAIJU. Ei ole.
PÖLLÖNKORPI. Hemmettikö sitäkin nyt pidättää — (menee hätäisesti vasemmalle).
MAIJU (katselee ympärilleen, pöydän alle y.m. Mutisee). Maako sen nyt nieli?
ARVI. Maako? Taivas kai kirkkopatruunat nielee.
KALLE (Ymmärtää, että Maiju etsii esiliinaansa. Kurottaa hänelle aukinaisia taskuaan, mutta Maiju ei huomaa). Pöydän altakos sinä patruunaa etsit?
MAIJU (topakasti). Niin! Kaljusen kinkeripaikasta. (Menee oikealle).
ARVI (menee nauraen istumaan oikealle). Sepäs hauska tyttö!'
KALLE. On se vaan sellainen, että — ei siltä sanat puutu.
ARVI. Ei näy puuttuvan, ha, ha, ha!
KALLE (vähän hämillään). Mitä mahtoi meinatakaan —
ARVI (nauraa). Se, joka ei kinkereillä osaa lukea, pannaan pöydän alle.
KALLE. Eikä panna.
ARVI. Mutta sitä se meinasi.
SAARA (ulkona vasemmalla). Kalle!
KALLE (nopeasti). Sanokaa te, että minä menin jo.
ARVI. Kyllä. (Nousee ja menee vasamalle, perälle, huutaa.) Kalle käskee sanomaan, että hän meni jo.
KALLE (menee oikealle puolelle). Ai, ai, tuota velmua!
SAARA (ulkona). Hyvä on!
ARVI (tulee alas). Jo tyyntyi.
KALLE (rupeaa sytyttelemään tupakkaa). Puulla toinen mies toisen miehen asiaa ajaa.
ARVI. Pitää aina tehdä kirjaimen mukaan niin ei tule väärinymmärryksiä. (Istuu pöydälle.) Joko Kalle on syönyt päivällistä?
KALLE (levollisesti). Jo. Monta tuhatta kertaa.
ARVI (katsoo kelloaan ja nauraa). Se on hyvä se, sillä tämänpäiväinen näkyy viipyvän.
SAARA (kuten äsken). Kalle!
ARVI. Mikä se oli?
KALLE (nousee). En minä mitään kuullut. Huh! Huh! Kuumakin tässä on. (Nostaa kaulukset korviinsa.) Pitää mennä tuonne jääkellarin seutuville. (Menee perälle.) Ai, ai! Kuinka se aurinko paahtaa. (Menee nopeasti kumaroissaan oikealle).
PÖLLÖNKORPI (tulee kiireesti vasemmalta). Tämähän on nyt vallan pentelettä!
ARVI. Mitä nyt?
PÖLLÖNKORPI. No, se kauppahinnan loppu on maksettava tänään. Asiamies on siellä.
ARVI. Onko paljonkin?
PÖLLÖNKORPI. 200.000.
ARVI. Mutta sehän sopii hyvin. Siihen riittää emännän rahat. Eikös Maiju Taivaloja saanut juuri sen summan.
PÖLLÖNKORPI (kävelee edestakaisin). Saanut! Ei hän ole saanut vielä penniäkään eikä holhoojaa löydä mistään.
ARVI. Härjänheimoa?
PÖLLÖNKORPI. Ja telefooni on rikki Härjänheimoon.
ARVI. Hän on tietysti matkalla tänne —.
PÖLLÖNKORPI (pysähtyy). Mutta Jumala ties milloinka hän saapuu. Ja asiamiehellä on kiire. (Katsoo kelloaan.) Hän matkustaa junalla tunnin kuluttua. — Minne hiivattiin se emäntäkin on joutunut! (Menee perälle ja katselee kummallekin puolelle.) Eikä Freckstedtiäkään löydy mistään.
ARVI (katsoo pöydällä taakseen). Mitä sinä Freckstedtillä?
PÖLLÖNKORPI (tulee alas). Jos ei muu auta, niin myyn hänelle kartanon metsän.
ARVI (hypähtää pöydältä). Metsän?
PÖLLÖNKORPI. Niin teen. Kauppakirjat ovat jo valmiit. Hänen allekirjoituksensa vain puuttuu.
ARVI. Onko asia niin vakava?
PÖLLÖNKORPI (istuu oikealle). On.
ARVI. No, mutta, saakeli soikoon, odottakoon asiamies huomiseen, tai edes iltaan.
PÖLLÖNKORPI. Hän ei tahdo.
ARVI. Tahtoo tai ei! Eihän tämä ole mikään —
PÖLLÖNKORPI. Hänen ei tarvitse. Maksuaika on kulunut umpeen. Ja he tahtoisivat kaupan puretuksi. (Nousee kävelemään.) Siinäpä se!
ARVI. Hm! — No, metsääkö varten Freckstedt on täällä?
PÖLLÖKORPI. Niin. On ollut jo kaksi viikkoa.
ARVI. Hm! Hm! Tässä ei siis auta takaus?
PÖLLÖNKORPI. Ei. Eikä vekseli. Joko käteistä rahaa tai pankkiosotus —
ARVI. No, voiko Freckstedt sitten —?
PÖLLÖNKORPI. Hän kirjoittaa toiminimensä puolesta.
ARVI. Freckstedt? Sellaisen summan?
PÖLLÖNKORPI. Jaa-ah! Hän on luotettava ja mahtava. (Raapii korvallistaan.) Ei! Tämä ei käy. Minun täytyy saada käsiini Freckstedt. Jos näet, niin käske ylös — koeta katsella — (Menee nopeasti vasemmalle).
ARVI (yksin, kävelee edestakaisin). Ai, ai, kun on paha paikka.
KALLE (tulee oikealta takaperin ja virnistelee itsekseen kurkistellen jälkeensä).
ARVI (harmistuneena). Saakeli, kun on paha paikka!
KALLE. Mikä nyt?
ARVI. Ajatteles! Kartanon loppuhintaa ollaan perimässä, eikä emännän holhooja Härjänheimo ole tuonut rahoja. Täytyy ehkä myydä kartanon metsä Freckstedtille. Koko metsä!
KALLE. Ai pentele!
ARVI. Ja mitä tekee talolla ilman metsää!
KALLE. Onko se Prekka-Ville sellainen pomo? — (Yskäsee.) Se Freckstedt — tarkotan. (Nauraa virnistelee.) Ja tuolla se vaan — niinkuin muukin tavallinen kuolevainen miesihminen — »paistaa särkiä» erään tytön kanssa —
ARVI. Missä?
KALLE. Tuolla lammen rannalla.
ARVI. Mene kutsumaan tänne! Esa etsii häntä. Sano, että on tärkeätä asiaa.
KALLE. Eihän heitä nyt saisi häiritä —
ARVI (nauraa). Hupsuko sinä olet! Miks'ei saisi?
KALLE (nopeasti). Mutta jos kaukaa huutaisi — (Menee katsomaan perälle oikealle.) Siellä he jo tulevatkin —
ARVI (menee katsomaan). Sehän on hyvä. Menen heti sanomaan isännälle. (Menee vasemalle).
KALLE. Mitä saakelia! (Kurkistelee yhä tarkemmin.) Eikös se ole —? (Aivan hämmästyneenä.) No, voi sun pentele! — Nyt on paras mennä tiehensä eikä nähdä mitään —
SAARA (tulee vasemmalta). Voi, Kalle, Kalle! Täälläkö sinä vielä vetelehdit?
KALLE (kääntyy nopeasti). Minä — minä —
SAARA. Mitä sinä sinne lammen tielle tirkistelet? (Yrittää myös katsoa).
KALLE (asettuu aina hänen eteensä). En minä mitään tirkistelyt. Niskassani oli hyttysiä — ja ne pureskelivat — Kuule, Saara! Mennään nyt ylös taloon — minulla on sinulle vähän tuomisiakin — on siellä matkarepussani —
SAARA. Oi, voi, onko sinulla —?
KALLE (työntää Saaraa menemään). Oh, on — kiirehdihän —
SAARA. Oi, mennään — että saat tervehtiä morsiantasi — (Menevät vasemmalle).
FRECKSTEDT ja MAIJU PÖLLÖNKORPI (tulevat hetken kuluttua oikealta).
FRECKSTEDT (hyvin innostuneena ja pirteänä). Se on siis päätetty. Suostumuksemme mukaan — (Aikoo ottaa Maijua kädestä).
MAIJU PÖLLÖNKORPI (hypähtää muutaman askeleen etunäyttämölle). Varo, sinä! Tuolla on ihmisiä!
FRECKSTEDT (tulee myös alas). Istutaan tähän vielä hetkeksi! Mitä siellä sisällä teemme. Siellä on kaikilla niin paljon homuiaa. Olemme vain tiellä.
MAIJU PÖLLÖNKORPI (istuu sohvalle, oikealle). Minua niin raukasee —
FRECKSTEDT (istuu hänen viereensä). Nyt onkin niin painostavan lämmin.
MAIJU PÖLLÖNKORPI. Ei se sentähden —
FRECKSTEDT. Minkätähden sitten?
MAIJU PÖLLÖNKORPI (sulkee silmänsä). Minua niin ihanasti peloittaa ja se raukasee. Minua on peloittanut jo monta päivää. Juuri tällaista tunnetta olen itselleni toivonut. Olen uneksinut pelosta, salaperäisyydestä ja karkaamisesta — jonkun miehen kanssa — tai — että joku ryöstää minut väkivallalla — (Avaa silmänsä.) Ymmärrätkö? Ymmärrätkö sinä minut? Juuri niin kuin kerrotaan kirjoissa —
FRECKSTEDT (syleilee Maijua). Tietysti! Tietysti minä ymmärrän —
MAIJU PÖLLÖNKORPI. Ja sitten se kauhea melu ja hälinä ja etsiminen — ja sitten saa olla kaikkien puheenaiheena — saa olla sankarittarena — lähetetään hakemaan ja kyselemään —
FRECKSTEDT. Eikä mistään löydetä — romaanin sankaritar on kadonnut — (Suutelee Maijua).
PÖLLÖNKORPI, ARVI, KALLE ja SAARA (tulevat vasomalta).
MAIJU (tulee oikealla).
KALLE (juoksahtaa toisten edelle). Pst! Pst!
SAARA. Ketä ne ovat?
MAIJU. Voi herra!
ARVI. Oh! Perhana!
FRECKSTEDT ja MAIJU (ovat hypähtäneet ylös).
PÖLLÖNKORPI (pysähtyy jähmettyneenä). Minun vaimoni! Mitääh!?
MAIJU PÖLLÖNKORPI (kirkasee ja juoksee oikealle).
SAARA. Oi, oi, oi, oi! (Juoksee vasamalle).
Esirippu.
Toinen näytös.
Sama paikka ja samat asemat.
PÖLLÖNKORPI. No, voi sinuas, tuhannen tulimmainen turkasen turkin pippuri! Tämähän on — tämähän on - (Menee Freckstcdtin eteen, häristäen nyrkkiä hänen nokkansa alla.) Mitä tämä oikeastaan on?
FRECKSTEDT (vaipuu istumaan).
PÖLLÖNKORPI. Herra jesta! Minä kohta harmista halkean.
ARVI. Malta mielesi! Ehkä se ei ollut mitään —
PÖLLÖNKORPI (menee Arvin luo). Eikö mitään! Vai ei mitään! Hänhän pussasi kuin turkkilainen — pussasi minun vaimoani —
KALLE (yksinkertaisesti). Ehkä hän ei tehnyt sitä väkivallalla —
PÖLLÖNKORPI. Mitä? Ei väkivallalla? Mitenkäs muuten sitten —
FRECKSTEDT (nousee).
PÖLLÖNKORPI (karkaa kimmastuneena hänen luokseen, kohottaen nyrkkinsä). Pysy paikallasi Prekka-Ville, tai —
FRECKSTEDT. (vaipuu istumaan).
PÖLLÖNKORPI. Ei tästä mennä askeltakaan — muista se!
ARVI. Kuule, Esa!
PÖLLÖNKORPI (menee Arvin luo). Minä en kuule — enkä tahdo kuulla — ole kuuro ja sokea ja — ja — (Kääntyy Freckstedtiin.) Heti paikalla pois kartanosta, lurjus! Heti paikalla pois!
FRECKSTEDT (nousee ylös).
PÖLLÖNKORPI (hyökkää hänen eteensä nyrkit ojossa ja karjasee). Istu alas — paholainen!
FRECKSTEDT (vaipuu taas istumaan).
PÖLLÖNKORPI. Ei askeltakaan tästä paikasta! — Voi tuomiosunnuntai — ja pyhäinmiesten päivät —
SAARA (tulee kiireesti vasemmalta). Sähkösanoma Esalle. Asemalta lähetettiin.
PÖLLÖNKORPI. Anna tänne! (Avaa sähkösanoman ja lukee.)
MAIJU (hiljaa Kallelle). Tää juttu pitää pelastaa — emäntä on pelastettava tavalla tai toisella —
KALLE (samoin Maijulle). Olet oikeassa — niin on — (Supattavat hiljaa).
PÖLLÖNKORPI. Tämäkin!
ARVI. Mitä on tapahtunut?
MAIJU (hiipii salaa kuiskuttamaan Freckstedtin korvaan).
FRECKSTEDT (nyökyttää päätään ja naama kirkastuu kirkastumistaan).
PÖLLÖNKORPI. Oikeat Jopin onnettomuudet vainoovat minua. (Freckstedtille.) Älä virnistele siellä! (Lukee.) »Myöhästynyt junista. Tulen illalla tavarajunalla — Härjänheimo.»
ARVI (nauraa). Vai kaikista junista! Onpas sillä pojalla ollut kova onni!
PÖLLÖNKORPI. Missä Maiju on?
MAIJU. Tässä olen.
PÖLLÖNKORPI. Et sinä — vaan emäntäsi! Etsi hänet heti!
FRECKSTEDT (nousee arvokkaana). Niin! Mene katsomaan, miten hänen silmänsä laita nyt on!
MAIJU. Heti paikalla. (Menee oikealle).
SAARA. Minäkin tulen — (Seuraa Maijua).
KALLE (Saaralle). Ja minä menen hakemaan niitä tuliaisia. (Menee vasemmalle).
PÖLLÖNKORPI. Mistä silmästä sinä puhut?
FRECKSTEDT (koettaa olla hyvin huoleton ja alkaa sytytellä tupakkaa). Eiköhän se ollut vasen — tai olisikohan ollut oikea —
PÖLLÖNKORPI. Mikä siinä sitten oli — häh?
FRECKSTEDT. Rikka.
PÖLLÖNKORPI. Rikka?
ARVI. Rikka silmässä?
FRECKSTEDT. Niin oli. Aika paha olikin. Patrunessa huusi ja voivotteli —
ARVI. Ja mitä Freckstedt sitten teki?
FRECKSTEDT. Minä otin sen pois.
PÖLLÖNKORPI. Millä tavalla?
FRECKSTEDT (vähän pitkäveteisesti). Imemällä.
ARVI (purskahtaa nauramaan). Imemällä! Miesraukka tekee parhaimman palveluksensa ja sitten vielä —
FRECKSTEDT. Niin, sitten vielä ollaan julkeita ja raakoja — ja hävyttömiä —
PÖLLÖNKORPI.
No, no, no! Sehän näytti niin peräti siivottomalta se tohtoroiminen —
FRECKSTEDT. Ja patrunessankin pelästytitte ihan puolikuoliaaksi pienen viattoman rikan tähden —
PÖLLÖNKORPI. No, no, no! Olihan syytä suutahtaa. — Mutta — missähän se nyt on?
FRECKSTEDT. Minä syljin sen maahan tietysti. (Katselee maata ympärillään).
ARVI (vaipuu nauraen vasamalle sohvalle). Tai ehkä te nielitte sen!
PÖLLÖNKORPI (saa takaisin hyvätuulisuutensa ja alkaa naureskella). Hän sylki maahan minun vaimoni — tai nieli sen. Ha, ha, ha!
FRECKSTEDT (loukkaantwneesti). Te tyhmeliinit! Rikan tietysti.
PÖLLÖNKORPI (nauraa). Niin, niin! Tietysti rikan! (Menee taputtamaan Freckstedtiä olalle.) Siinä on mies! Näkee rikan toisen silmässä, mutta ei malkaa omassaan.
FRECKSTEDT (väistyy ja pyyhkii olkapäätään). Minä pyydän. Ei mitään tarpeetonta lähentelemistä.
PÖLLÖNKORPI. No, mitä joutavia!
FRECKSTEDT. Ei ole joutavia. Minua on pahasti loukattu täällä — ja — (katsoo kelloaan) — minä matkustan ensimäisellä junalla —
MAIJU PÖLLÖNKORPI ja MAIJU tulevat oikealta.
PÖLLÖNKORPI. Ahaa! Siinähän potilas tulee. (Menee vaimoansa vastaan.) No, miten on nyt. —
MAIJU PÖLLÖNKORPI. On jo hyvä — kirvelee vaan vähän —
PÖLLÖNKORPI. Kumpi silmä se oli?
MAIJU PÖLLÖNKORPI Se oli — (Katsoo Freckstedtiä).
FRECKSTEDT (hieroo vasenta silmäänsä).
MAIJU PÖLLÖNKORPI. Se oli vasen —
PÖLLÖNKORPI. Ai, ai! Annas kun katson sitä —
MAIJU PÖLLÖNKORPI. Enkä anna — koska olit niin hävytön — joudun sinun tähtesi naurettavaksi kaikkien ihmisten edessä — häpeä toki! (Menee nopeasti vasemmalle).
PÖLLÖNKORPI. No, kun se näytti niin — älähän nyt — enhän minä sinusta usko —
MAIJU. Kyllä minunkin mielestäni patruuna saisi vähän hävetä.
PÖLLÖNKORPI. Ole nyt sinäkin siinä — pyryharakka!
MAIJU (härnäävällä ivalla). Noin komea mies — ja epäilee omaa vaimoansa — (katsoo Freckstedtiin) — tuollaisen tähden. (Juoksee oikealle).
FRECKSTEDT (yskii).
PÖLLÖNKORPI (nauraa tyytyväisenä). He, lie, he! (Tulee Freckstedtin luo.) Se latukka taisi olla oikeassa. Eihän mikään nainen eroa minusta sinun tähtesi, Freckstedt — (vetelee viiksiään) — vai mitä?
FRECKSTEDT (loukkaantuen). Ehkä ei, eikä se minulle kuulu. (Asettuu arvokkaasti Pöllönkorpeen -päin.) Nyt minä lähden ja jätän —
PÖLLÖNKORPI. Eikä hemmetissä! Nyt me teemme sen metsäkaupan — —
FRECKSTEDT (ylpeästi). Minä en tee mitään kauppoja miehen kanssa, joka on minua loukannut —
ARVI. Älkää nyt sentään, Freckstedt —
FRECKSTEDT. En. Minä en tee —
PÖLLÖNKORPI. Puhu nyt sinäkin, Arvi, järkeä tällä tyhmeliinille!
FRECKSTEDT. Järkeä! Minulleko järkeä! Te sitä tarvitsisitte jos kukaan.
PÖLLÖNKORPI. Te?
FRECKSTEDT. Ei, vaan te!
PÖLLÖNKORPI. Niin, niin! Minä tietysti. Mutta minä tarkotin —
FRECKSTEDT. Minä en välitä teidän tarkotuksistanne!
PÖLLÖNKORPI (toivottomana Arville). Hän teitittelee minua, vaikka hyvässä neekerirommi-totissa olemme juoneet veljenmaljat —
FRECKSTEDT. Rommitotia te kyllä juotte ja hienoja viinejä — ja samppanjaa — ja remuatte markkinoissa ja pitopaikoissa ja leikittelette —
KALLE (tulee).
FRECKSTEDT (jatkaa). — herrasmiehiä ja sivistyneitä, vaikka olette sisältä silittämättömiä ja päältä höyläämättömiä. Te olette kerrostuneet —
KALLE (tokasee). Herrastuneet sivistymättä.
FRECKSTEDT. Niin olettekin. Ja sellaiset ihmiset ovat —
KALLE. Ne ovat nautoja ne.
FRECKSTEDT. Äsh!
PÖLLÖNKORPI. Ole vaiti, Kalle! Me hieromme sovintoa. Etkö sinä sitä huomaa.
KALLE. Minun mielestäni hän aivan nautamaisesti —
PÖLLÖNKORPI. Ole nyt vaiti! Tiedäthän, että Freckstedt oli meidän opettajamme maanviljelysopistossa — hänellä on oikeus puhua. Eihän sanoista päähänsä läpiä saa.
KALLE. No, eipä ei! Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
ARVI (hauskasti). Kuten tunnillakin.
PÖLLÖNKORPI (koettaen lyödä leikiksi). Aivan niinkuin tunnillakin. Ha, ha, ha!
FRECKSTEDT. Naurakaa te vaan! Minä en siitä välitä — Mutta koska te mainitsitte opettajasta, niin tahdonpa teille entisenä opettajana sanoa, että suotta te leikittelette suuria maanviljelijöitä ja ostelette suuria kartanoita. Kaikesta siitä tulee kuperkeikka ennemmin tai myöhemmin.
ARVI. Se oli tosi sana, Freckstedt!
PÖLLÖNKORPI (sovinnollisesti). Tietysti oli. Totta kai. Ja nyt me lyömme sovinnon kämmentä ja teemme metsäkaupat. (Kaivaa taskustaan papereita).
FRECKSTEDT. En koskaan teidän kanssanne.
PÖLLÖNKORPI (vaipuu tuolille pöydän viereen). Tämä tästä sitten tuli lorun lopuksi! (Arville.) Härjänheimo ei tule ja myyjän asiamies lähtee — ja minä saan mennä Maijuni kanssa tielle. (Hypähtää ylös.) Aijai, millainen aasi minä olen ollut! Aijat!
FRECKSTEDT (istuu tyytyväisenä). Vastako kirkkopatruuna sen nyt huomaa?
PÖLLÖNKORPI (kävelee edestakaisin). Vasta. Nyt vasta sen huomaan. Mitä saakelin tekemistä minulla oli valtiopäivillä —
FRECKSTEDT (ivallisesti). Niin — kaikellaisia aaseja sinne myöskin valitaan.
PÖLLÖNKORPI (huomaamatta ivaa, ottaa päästään kiinni). Niin valitaan, niin valitaan!
ARVI (ärtyisesti). No, mitä se nyt tähän kuuluu!
PÖLLÖNKORPI (pysähtyy Arvin eteen). Kuuluu se. Se juuri kuuluukin. — Ellen minä olisi siellä ajanut naisen naimaijän korottamista, niin olisin saanut Maijun jo viime vuonna ja — ja nyt olisi kartano maksettu. (Koomillisella vakavuudella.) — Eikös se ollut aasimaisesti tehty, se — Ja ne toiset aasit, jotka sitä sitten kannattivat. Hyi saakeli!
TOISET (nauravat).
PÖLLÖNKORPI (istuu taas äskeiselle paikalleen). Jaa, jaa! Tässä näette, kuinka vanhat synnit tulevat rangaistuksi. Höh, höh!
KALLE (menee Freckstedtin luo). Kyllä parooni nyt sentään ostaa sen metsän.
FRECKSTEDT. En.
ARVI (nousee). Ellei muuta syytä ole kuin tuo äskeinen —
FRECKSTEDT. Siinä onkin tarpeeksi — (Nousee.) Jos aatelismies tulee loukatuksi —
KALLE. Pöllönkorpi on yhtä hyvää aatelia kuin tekin —
FRECKSTEDT (halveksien). Minä en keskustele näistä asioista — entisen kuskini kanssa.