IV.

Se ihastus, joka ensin oli vallannut Arolan hänen tavattuaan Leenin uudelleen, muuttui kuitenkin, kun hän palasi Leenin luota kotiinsa, omituisen sekavaksi mielentilaksi, jota hän ajattelemallakaan ei saanut vähääkään selviämään. Hän oli kyllä puolestaan toivonut saada kuulla Leeniltä pikkuseikkoja myöten hänen elämästään kesän kuluessa, mutta nyt oli hänen vain ollut tyydyttävä erääseen hyvinkin hämäräperäiseen tapahtumaan, jonka johdosta todellakin voi tulla mihin johtopäätökseen tahansa.

Varsinkin kismitti Arolaa se viidensadan markan lahja, jonka Leeni sanoi saaneensa, ilmaisematta kuitenkaan, keitä. Itsekseen arveli Arola, että se varmasti oli sen saman henkilön antama, josta Leeni oli runollisen muistelmansa kirjoittanut ja joka muka oli häntä muussakin suhteessa jalomielisesti kohdellut. Mutta kuka oli se henkilö? Tuskinpa mikään matkustavainen. Siis varmaankin joku laivan henkilökunnasta: kapteeni, joku perämiehistä tahi ehkä "purser", taloudenhoitaja. Tähän viimeksimainittuun Arolan ajatus pysähtyi. Hän muisti näet vielä aivan viimeisellä lähtöhetkehä nähneensä tuon nuoren, kauniinpuoleisen miehen siellä välikannella aivan lähellä ruokasalin ovea, missä Leenikin seisoi. Hän se varmaan oli palkannutkin Leenin tarjoilijattareksi, — se oli selvä. Mutta minkälainen oli sitte heidän suhteensa oikeastaan ollut? Kuinka pitkälle oli heidän rakkautensa mennyt, koska se oli innoittanut tytön tuommoiseen haltioituneeseen tunteenilmaisuun.

Kaikesta huolimatta Arola tulkitsi asiat niin edullisesti kuin suinkin Leenin hyväksi rauhoittaakseen siten itseään. Mutta sittenkin jäi jokin "mato" hänen sydäntään kalvamaan. Eikä auttanut lopulta muu kuin ajatella, että hän ehkä saisi kuulla kaikki seuraavalla kertaa, s.o. silloin, syödessä päivällistä, jolle hän oli pyytänyt Leenin kanssaan.

Mutta sinä päivänä, jolloin heillä oli sovittu tuosta päivällisestä, olikin Arola niin pahoinvoipa, että hänen täytyi kirjoittaa Leenille ja pyytää anteeksi, ettei voinutkaan tulla häntä noutamaan. Hän valitti, että häneltä näin meni tilaisuus käsistään saada tavata Leeniä, jota oli kovin kaivannut, ja lausui varovaisesti toivomuksen, että Leeni kävisi hänen luonaan, jos hänellä siihen oli halua ja aikaa, koskapa hän ei kuitenkaan ollut niin huonona sairaana, ettei olisi jaksanut vähän lukeakin Leenin kanssa, jos hän olisi tahtonut nyt jo alkaa käydä niihin lukuihin käsiksi, joihin Arola oli hänelle apuaan tarjonnut. Tällä lailla olisi Arolan oma aika tuntunut vähemmin ikävältä eikä Leeniltäkään olisi mennyt aikaa hukkaan. Joka tapauksessa toivoi Arola, että he piankin taas tapaisivat toisensa ja saisivat viettää hauskan hetken jossakin ravintolassa.

Lyhyessä vastauksessaan Leeni kiitti vain kirjeestä, lausui mielipahansa Arolan sairastumisesta ja toivoi, hänen parannuttuaan, jälleen saavansa nähdä häntä, mutta ei luvannut sanallakaan käydä hänen luonansa, ei maininnut siitä mitään.

Eikä Leeni mennytkään Arolan luo, ei edes ajatellutkaan mennä.

Tuo kirje teki Arolaan hieman omituisen vaikutuksen. Varsinkin tympäisi se ajatus hänen mielensä, kun hän, joka myöskin oli lukenut Aavikon suuren ilmoituksen, yht'äkkiä kuvitteli, että tämä Leenin kylmäkiskoisuus häntä kohtaan saattoi olla jonkinlaisessa yhteydessä sen kirjeen kanssa, jonka Leeni silloin oli Aavikolta saanut. Arolankin mielessä heräsi ajatus, että "tukkukauppias" Aavikolla ehkä voi olla nyt Leeniin nähden vähän toisellaiset tuumat kuin ennen tahi mahdollisesti suuremmat menestymisen toiveet kuin viime keväänä, sillä eihän aina tiedä, miltä kannalta naiset milloinkin semmoisia asioita katselevat. Ja tämän johdosta heräsi Arolassa samalla jälleen kova säälin tunne Leeniä kohtaan ja entinen vastenmielisyys sitä miestä kohtaan, joka nähtävästi yhä edelleen Leeniä vainosi ja joka mahdollisesti, niinkuin Arolasta sittenkin tuntui, oli vallannut itselleen sijan tyttöraukan sydämessä. Nämät toisiaan risteilevät ajatukset lamauttivat aika ajoin Arolan muutenkin jo pahoinvoinnin runteleman ruumiin niin, ettei hän oikein tietänyt mitä tehdä. Pitikö hänen sittenkin tehokkaammin kuin tähän saakka puuttua asiaan vai heittäytyä kokonaan välinpitämättömäksi Leeniä kohtaan? "Tehokkaammin", se merkitsi pelastaa Leeni tekemällä hänelle suoraan omasta puolestaan naimatarjoumus, mutta siinä asiassa oli kovin monta mutkaa — ainakin toistaiseksi. Leeniä ja hänen pyrkimyksiään katseli hän aivan toiselta näkökannalta, paljon ihanteellisemmalta kannalta, vaikka tunsikin tuota tyttöä kohtaan suurta, syvää kiintymystä. Se seikka esti viimeisiin asti häntä heittäytymästä välinpitämättömäksi Leeniin nähden ja siksi hän päätti edelleen kärsiä ja katsoa, mitä aika oli mukanaan tuova. Ehtihän vielä asian ratkaista tuonnempana lopullisesti.