Part 2

Vuonna 1837 muutti Abraham Lincoln Illinoisin valtion pääkaupunkiin Springfieldiin, jossa vastainen kotinsa pysyi aina siihen asti kun sai kutsun johtamaan Liittovaltain hallitusta vaikeina sotavuosina. Täällä Springfieldissa tunnettiin hänet todellisena, lämminsydämisenä kansalaisena, joka kohteli hellyydellä kaikkia, koitti auttaa turvattomia ja antaa oikeutta vääryyttä kärsiville. Springfieldissä puuhasi hän myöskin monien muitten ihmiskunnan hyvää tarkoittavien ja aatteiden ohessa, raittiuspuhujanakin, niinkuin ennen on jo mainittu.

Mutta varsinaisen toimensa oli käytännöllisen lakimiehen monipuolinen virka, ajaa asioita virastoissa ja oikeuksissa. Lincolnia alettiin tuntea oikeuksissa eteväksi puolustajaksi, sillä suurella varovaisuudella otti hän puolustaakseen sellaisten asiaa, jotka olivat joutuneet kärsimään vääryyttä. Eräs tällainen huomiota herättävä oikeusasia tapahtui hetimiten muutettuaan uuteen paikkaansa. Erästä lesken poikaa alettiin syyttämään murhasta, joka oli tapahtunut eräässä yöllisessä tappelussa. Tämän lesken poika tosin tunnettiin viinaan meneväksi, ja juopotteli usein, mutta muuten perin rauhallinen, eikä ollenkaan tappeliaksi tunnettu. Eräät, jotka nähtävästi aiheuttivat kuoleman, koittivat sysätä syytä vähävaraisen nuorukaisen hartioille. Lincoln otti puolustaakseen satimeen joutunutta nuorukaista, ja havaitsi hänet aivan viattomaksi. Todistajana oli eräs, nähtävästi itse pahasti syyllinen joka väitti että hän näki selvästi kuun valossa, että juuri tämä nuorimies käytti asetta. Murha tapahtui illalla. Lincoln näytti toteen, että sinä yönä nousi kuu vasta aamupuoleen yötä, jotenka todistuspätevyys luhistui lyttyyn, ja viaton sai vapautensa.

Abraham Lincolnin maine asianajajana, puhujana, ja terävä-älyisenä politikoitsijana nousemistaan nousi. Kaksi kertaa hänet valittiin Illinoisin valtion lainlaatiakuntaan. Mielipiteeltään oli hän tasavaltalainen, ja rohkeasti hän puhui orjuutta vastaan, ollen tunnetuimpia sen suunnan miehiä, jotka puuhasivat orjien vapauttamista, tietysti aatteellisesti täytyi kansa kasvattaa tähän historialliseen ennätykseen.

Springfieldissä tutustuu hän tohtori Toddiin, jonka kaunis tytär seitsentoista vuotias Maria tuli mielitietykseen. Merkillistä kyllä, että valtiollinen kilpailijansa, kaunopuheinen valtiomies, Douglas myöskin yritti tuota “etelän kaunotarta”, jolla nimellä Toddin tytär tunnettiin Illinoisin pääkaupungissa. Lincoln kumminkin voitti, tuskinpa ulkonaisella kauneudellaan, jonka puolesta ei hän koskaan saattanut ylpeillä, vaan pikemminkin sydämensä lämmöllä, ja tuolla miehuullisuudellaan, jolla aina on ollut ja tulee olemaan suuri vaikutus naisiin. Häät pidettiin marrask. 4 p. 1842. Muuten puolisojen erilaiset luonteet ja kasvatus olivat omiaan täydentämään toisiaan. Yhdeltä puolen oli eduksikin että ylpeän, hienon kasvatuksen saanut ja korkealle tähtäävä rouva vähä niinkuin vaatimallakin sai tuon alhaisen, vaatimattoman Lincolnin esiintymään arvonsa ja asemansa mukaisesti. Mutta vaikutti kai Lincolnin vaatimattomuudella jonkun verran hillitsevästi liian ylpeätuntoiseen, jospa tosin kauniiseen rouvaansa. Viisas rouva huomasi selvästi mitkä edut miehellään on tarjottavana valtiomies-uralla, ja viittaili varmasti pyrkimään Washingtoniin, joka toivo lienee Aapollakin kytenyt vuosikausia.

Ollen nyt Illinoisin valtion huomatuin tasavaltalainen, puheenjohtaja puoluejärjestössä ja valtionsa tasavaltalaisten yhteiskokouksissa asetettiin hänet valtiopäivämies ehdokkaaksi, edustamaan Sangarum ja Springfieldin piiriä Yhdysvaltain kongressiin Washingtoniin. Hän tulikin valituksi v. 1846. Tämä oli taas ennätys sellainen, joka aukaili hänelle uudet olot ajamaan orjien vapauden asiaa.

Liittovaltain kongressissa, tuolla hienosti sivistyneessä Washingtonin kaupungissa herätti Lincoln, kuten odottaa voikin, huomiota. Hänen kookas, korkea ulkoasunsa, hänen kaskuilla höystetyt puheensa, selvä, ihmiskunnan parasta tähtäävät aatteensa ansaitsivat kunnioitusta jota harvoin saa osakseen äsken valittu valtiopäivämies.

Kaksivuotisen virkakauden päätettyä palasi Abraham Lincoln Springfieldiin. Hän oli päättänyt täydentää vielä tietopuolista kasvatustaan. Hän huomasi olevansa monessa kohden jälessä niitä Idän kuuluisia kaunopuhujia, jotka olivat saaneet lapsesta saakka opiskella suotuisimmissa oloissa ja saavuttaneet akatemiallisia arvoja, ja ennen kaikkia oppineitten hienon esitystavan ja kauniin kehittyneen kielen. Lincoln päätti tässäkin suhteessa päästä yliopistossa olleitten rinnalle ja alkoi uudestaan lukemaan sillä tarmolla ja ahkeruudella, jolla hän oli elämänsä entiset ennätykset ansainnut.

Tähän kiinteään luku- ja kehityspuuhaan kului liki kymmenen vuotta, tietysti niin ymmärrettynä, että hän harjoitti käytännöllistä lakimiehen tointa, ja oli muassa politiikassakin. Arvaamattoman tärkeää olikin Abraham Lincolnille tämäkin itsensä kasvattaminen perinpohjaisten tietojen hankkimisessa niillä aloilla, joita yleiseen sivistykseen kuuluvat. Häntä odotti suuret valtiolliset ja yhteiskunnalliset tehtävät, joissa tarvittiin niinhyvin tietopuolista, kun kokemukseenkin perustuvaa tietoa.

V. ORJIEN VAPAUTUSTAISTELU

Afrikan tummien neekerien pitäminen orjina, oli ollut Amerikan yhteiskunnan ikävä haitta ja häpeällinen toimi, sotien niinhyvin vapaan yhteiskunnan perustussääntöjä, kun jumalallisiakin lakeja vastaan. Kun näitten kukoistavien valtioitten yhteislait laadittiin ja ne Yhdysvaltain perustuslaiksi hyväksyttiin, niin jonkinlaisena hätäkeinona on pidettävä, että orjuus sai perustuslajeissa ollenkaan suojaa ja tunnustusta. Tahdottiin senverran myöntyä Etelävaltalaisten kiivaisiin vaatimuksiin orjuuden suhteen, että perustuslajeessa sallittiin orjuus 20 vuodeksi, toivossa, että sillä ajalla se itsestään häviää. Orjista oli niin suuri hyöty Etelän suurille pumpulikasvattajille, ettei kysymystäkään orjien vapauttamiseen sallittu Etelässä enempi ottaa. Pumpuli alkoi tulla maailmassa yleiseen käytäntöön, ja sen kysyntä kasvoi. Niinpä kun nuo kaksikymmentä vuotta olivat kuluneet ja orjuuskysymys tuli valtiopäivien ratkaistavaksi, huomattiin heti, että se kysymys jakaa Liittovallat kahteen suureen osaan, orjuutta puoltaviin eteläläisiin ja sitä vastustaviin pohjoisvaltioihin. Sovinnon toivossa laadittiin uusi orjuutta koskeva laki “Missouri kompromissi”, jossa määrättiin orjuuden rajaksi 36°—30 aste, jota pohjoisempana ei orjia saa pitää. Tämä raja eroitti Pohjois- ja Etelävaltiot toisistaan.

Kun oikeus alentuu vääryyden kanssa sovittelulle, syntyy siinä aina epäonnistunut ja turmiollinen sovinto. Niinpä kävi Missourin sovittelunkin. Sen tarkoitus oli rauhoittaa ja tasoittaa välit, mutta juuri tuosta samaisesta sovittelusta tuli todellinen loukkauskivi. Orjuuskin vaan pakkasi pohjoisemmaksikin, ja kun joku territori pyrki valtioiksi, astui ensimmäisenä esiin kysymys, orjavaltiona vaiko vapaana? Jos orjavaltiona, niin silloin sitä vastusti Pohjoisvaltioitten edustajat, jos vapaana, silloin oli vastassa Etelän edusmiehet ja senaattorit. Tällaista kinaa, riitaa ja toisinaan myrskyäkin oli Liittovaltain valtiopäivillä useina kymmeninä vuosina.

Tuolla vuosien 1850 ja 1860 välillä taistellaan järjestynyttä aatteellista taistelua orjuuden poistamiseksi. Erityisiä seuroja syntyy sitä varten. Saarnatuoleista ja puhujalavoilta tuomitaan orjuus. Etevät valtiomiehet Summer, Lincoln, Greeley y. m. ajavat vapauden asiaa.

Marraskuulla 1860 olivat taas nuo Amerikan tärkeimmät vaalit, tasavallan presidentin valitseminen neljäksi vuodeksi kerrallaan. Republikaaninen puolue asetti ehdokkaakseen rehelliseksi tunnetun, kautta maan kuuluisan orjien puoltajan, entisen “airastenkiskojan” Abraham Lincolnin Illinoisista. Rehellisyys maan perii, sanoo sananlasku. Se loistava voitto, joka lankesi Lincolnin osalle näytti, että kansa pohjaltaan seisoi rehellisyyden ja oikeuden puolella. Presidentiksi pääsi pitkästä aikaa republikaanien ehdokas, ja valtioasian ehdoton määräämisvalta, joka oli ollut demokraateilla parisen vuosikymmentä siirtyi nyt tasavaltalaisille, joiden huomatuin mies, Lincoln, astui ohjaamaan valtiolaivaa.

Mutta tässä ennen niin vankassa valtiovenheessä oli nyt ammottava aukko. Tuskin saapui tieto Lincolnin voitosta noihin Etelän tulisiin valtioihin Caroliinaan ja Georgiaan, kun heillä oli suunnitelmansa valmiina erota kokonaan Yhdysvalloista, ja muodostaa Etelävaltioitten yhteisliiton. Näin surkeasti tapahtuikin. Samalla kun Etelävallat järjestäytyvät, samalla siirtyivät taitavimmat upseeritkin kapinallisten puolelle ja sielläpä säilytettiin suurimmat sotatarpeetkin, ja varastohuoneet. Ilmeistä oli, että syntyy veljessota, syntyy taistelu, johon johti luonnolliset syyt. Yhdysvallat katsoivat luopuneita valtioita kapinoitsijoiksi, jotka olivat asevoimalla masennettavat. Taistelua eivät kumminkaan alkaneet Yhdysvallat, vaan juuri kapinoivat, luopuneet valtiot itse, valloittamalla Yhdysvaltain asevaraston ja linnoituksen Fort Sumpterin.

Tämän aikakautemme raskaimman ja enimmän uhria vaativan veljessodan vaiheita ei käy edes suuremmissakaan kaarekkeissa kuvaamaan, sillä niin monipuoliset ovat sen vaihtelevat asianhaarat. Olkoon kumminkin sanottu, että Etelävallat tuntuivat alkuvaiheina olevan voitolla, joka vaan lisäsi kuormaa ja toi murhetta presidenttinä olevalle Lincolnille. Me jotka tänään juhlien muistelemme suuren isänmaan ystävän ihmeellistä edistymistä, saatamme pian arvella sen olleen paljasta riemukulkua. Mutta muistammehan Lincolnin lapsuuden aikaiset valkeudet. Vielä suurempaa pontevuutta, miehuutta, kestävyyttä ja luottamusta Jumalaan tarvittiin niinä vaikeina sotavuosina, jona Lincoln johti kansansa hallitusta, samalla kun sota-asioitakin.

Sodan raivotessa tulisemmin, tuon sodan, jonka suoranaisena synnyttäjänä oli ollut orjuuden kirousta tuottava pahe, epäkohta, sai lopuksikin sellaisen sysäyksen, että sen täytyi väistyä oikeuden tieltä, poistua kristikansan keskuudesta. Tuolla merkillisellä uuden vuoden julistuksellaan vuonna 1863 irroitti Abraham Lincoln kuuden miljoonan orjan kahleet ja teki heidät vapaiksi kansalaisiksi, joilla oli yhtäläiset oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä oli suuremmoinen historiallinen ennätys, joka samalla antoi Lincolnille kunniakkaan sijan maailman sivistyshistoriassa.

Kun Abraham Lincolnin ensimmäinen virkakausi, neljä vuotta alkoi täyttyä ja pidettiin taas presidentin valitsemisäänestys, niin Lincoln sai hämmästyttävän äänten enemmistön 400 000 äänellä, ja valittiin uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi marrask. 8 p. 1864. Sotaa jatkettiin, vaikkakin voitto oli jo alkanut huomattavasti kallistua orjien vapauttajain Pohjoisvaltojen puolelle. Olisi siis ollut syytä odottaa Etelän taipuvan, mutta he olivat hekin harvinaisen sitkeitä. Nimpä toista virkakautta alkaessaan lausuikin Lincoln: “Pyrkikäämme eteenpäin täydentääksemme alkamaamme työtä, vihaamatta ketään, tunnollisuudella kaikkia kohtaan, horjumattomalla luottamuksella siihen oikeuteen, jonka ylimmäinen valvoja on Jumala. Ahkeroikaamme kansan haavojen parantamista, pitäkäämme huolta niistä, jotka kärsivät taistelun kauhuutta, heidän leskistään ja orvoistaan; harrastakaamme kaikkea, mikä saattaa turvata oikeata, kestävää rauhaa meidän ja kaikkien muitten kansojen välillä”.

Keväällä v. 1865 murtui lopuksikin Etelävaltioitten voimakas vastustus, kun niitten paras kenraali, urhoollinen Robert Lee antautui Richmondin luona Pohjoisvaltioitten taitavalle piirittäjälle kenraali Grantille. Sota oli niellyt enemmän kun puoli miljoonaa asekuntoista miestä, siis hirveän ihmishukan.

Syytä oli riemuun. Suuri tehtävä oli suoritettu. Kaikkialla kiitettiin tarmokasta ja oikeuksista tinkimätöntä, mutta samalla lempeää presidentti Lincolnia.

Mutta ilon ollen ylimmällään tulee kun salamoivalta taivaalta järisyttävä tieto — tieto siitä, että suuri isänmaan ystävä on salamurhaajan kautta saanut marttyyri kuoleman. Muutamat liittoutuneet eteläiset panivat toimeen tämän raa'an teon. Abraham Lincoln kuoli huhtik. 15 p:nä 1865.

Miehen sellaisen kuin Abraham Lincolnin merkitys tulee selväksi vasta aikojen kuluessa, kun se asia, jonka edestä sankari taisteli, harrasti ja kuoli, kirkkaana ja selvänä nousee näkyviin historian taivaalta. — Kansat siunaavat sellaisen miehen muistoa.