Chapter 1 of 2 · 3995 words · ~20 min read

Part 1

language: Finnish

KOITEREEN RANNALLA

Yksinäytöksinen laulunäytelmä

Kirj.

LAURI SOININEN [Lauri Soini]

Kuopiossa, U. W. Telén & Co., 1912.

HENKILÖT.

Tapaus kesäisenä sunnuntai-iltana Koitereen rannalla.

Kumpulan piha. Oikealla tuparakennus portaineen; peremmällä seinävarressa ainakin joku puu, jonka juurella pöytä ja tuoleja. Vasemmalla rinnakkain kaksi aittaa, toisen ovenpäällä avoin ikkuna. Perällä punainen säleaita, jonka taitse kulkee tie. Taustana saarikas järvimaisema.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Kumpulainen. Arvassalo.

_Kumpulainen_. Ettekö siis ole ollut koskaan ennen täällä Koitareen rannoilla? Ei täällä taida olla niin hullua, ettei voisi joutua hullumpaankin kirnuun. Te helsinkiläiset taidatte luulla, että me täällä itärajalla olemme likipitäen Siperiassa. Ja kenties se on hyväkin. Sillä jos löytäisitte kerran tien, lappaisi teitä tänne kuin pajuköyttä, niin ettei täällä saisi parempaa rauhaa kuin siellä teilläkään.

_Arvassalo_. En voi sanoin kuvailla, miten minua on riemastuttanut kotirantojenne ihanuus. Ja kuinka rauhallisena satasaarinen Koitere välkehtii päivässä äskeisen rajuilman jälkeen! Olin tiellä silloin, niittyladossa istuin pahimman kuuron ajan. Mutta tuskin oli pilvi ohi, kun lännestä pilkahti päivä paistamaan. Miten ihanan liitonkaaren se loikaan pimeän pilven palteeseen, joka lehteväin lehtojen yli pakeni yhä kauemmaksi itään! Niin, ja päilyy nyt melkein peilityynenä, ja mailleen hiipivä päivä siroittelee kultasäteitään sadoille saarille ja lehtorannoille. Ja kansa elää täällä ihantavaa luonnonelämäänsä. Kas, tuota neitosparveakin tiellä, miten he tepsuttelevat soreissa kansallispuvuissaan, ja miten runollisilta he näyttävät iltapäivän kullassa!

(Tyttöparvi tulee portista ja kulkee pihan yli tuparakennukseen.)

_Kumpulainen_. Niin, meidän tyttäremme pitävät pukunsa eivätkä vaihda niitä uusmuotisiin hetaleihin. Niissä eivät he olisi kaloja eivätkä lintuja.

_Arvassalo_. Oikein! Meillä puhutaan niin paljon kansallisuudesta, mutta ei saada hengenrauhaa, ennenkun on sen pienimmätkin merkit saatu hävitetyiksi. On puhuttu paljon somien kansanpukujemme ottamisesta käytäntöön, mutta uusimpia vieraita muoteja neitosemme aina vaan ehättävät noudattamaan. Ilahuttavaa, että edes täällä Karjalassa vielä näkee vanhoja suomalaisia pukuja. Jos minulla olisi valta, kieltäisin talonpoikia sakonuhalla vaihtamasta niitä muotihetaleihin.

_Kumpulainen_. Kuinka puhuttekaan! Kieltäisitte talonpoikia, Pohjois-Karjalan talonpoikia? Meitä, jotka jo ikimuistoisina aikoina olemme omin asein ja eväin rajamme puolustaneet! Aina kulkeneet vapaina ja pystypäin! Huihai, puskitte seinään! Emme ole hanhia, vaikka olemmekin harmaita.

Laulu n:o 1.

Ei, veikkonen, vallassa meidän on maa, ken saattais talonpojan voittaa! Maan puolueet kilvaten tanssia saa, kun viulua talonpojat soittaa.

_Arvassalo_.

Kun talonpojat soittaa!

_Kumpulainen_.

Talonpoikaa ei siten käskeä saa, hän ei ole kenenkähän orja! Ois hetimiten vastassa kansa ja maa, sais käskijä itse olla norja.

_Arvassalo_.

Sais itse olla norja!

_Arvassalo_.

Mä talonpojan vallasta arvelen näin... No, hitto! Mitä minä mietin? En muista mä, mitä piti sanomanikaan... En muista, ja samapa se liekin.

_Kumpulainen_.

Ja samapa se liekin!

_Kumpulainen_. Huomaan, että olette politikko.

_Arvassalo_. Entäs te sitten!

_Kumpulainen_. No, ei sitä niin säkkipäässä eletä täälläkään. Seurataan täällä asioita, ja vuosi vuodelta meillä ovat vaalitaistelumme meilläkin. Mutta eiköhän tässä menisi kuppi kuumaa, taitaa ollakin siellä valmista kahvia? Tahdotteko käydä tupaan vain olemmeko mieluummin täällä ulkosalla?

_Arvassalo_. Täällä, jos suvaitsette. Sää on niin kaunis.

_Kumpulainen_. Hyvä. Istutaan. (Huutaa, ikkunasta tupaan.) Marketta, tuo kahvia tänne ja kaksi kuppia! Niin, muuta meillä ei ole kuin kahvia.

_Arvassalo_. Se tulee tässä sulosopukassä mainiosti maistumaan.

(Pihan yli kulkee joukko miehiä tuparakennukseen.)

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset. Marketta (tuo kahvitarjottimen).

_Arvassalo_ (Markettaa tervehdittyään). Luultavasti emäntänne?

_Kumpulainen_. Ei, valitettavasti. Vanhin tyttäreni hän on. Hän ei kauan siekaillut, tuli jo ensi vuonna häiden jälkeen. Sitten muori teki lakon. Mutta maltas aikaa, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tulla tupsahti vielä tyttö lisää. Hän olisi saanut olla tulematta, sillä se leikki vei äidin. Ja vasta häntänsä menetettyä lehmä tietää, mihin se kelpasi, sanoo sananlasku.

_Marketta_ (on sillävälin tarjonnut Arvassalolle kahvia.). Älkää, hyvä herra, käsittäkö isää aivan sanoilleen. Hän ei voisi lainkaan tulla toimeen ilman Aino siskoani. Ja Aino onkin kelpo tyttö, josta täytyy pitää. Kun jäimme niin aikaiseen orvoiksi äidistämme, täytyi minun, kahtakymmentä vuotta vanhemman, olla hänen äitinään. Hoidin ja ruokin pienokaisen. Opetin hänet lukemaan ja kotiaskareihin. Ja näppärä hän on, sen voin kehumatta sanoa. Kahdeksan vuotta on hän ollut isän ja minun ilonani, sillä iloinen hän on ja hyvä. Pidän hänestä, kuin olisin tosiaankin hänen äitinsä. Ja isä ei tule lainkaan hänettä toimeen.

_Kumpulainen_. Nytkös Marketta sai kielensä irroilleen! (Arvassalolle.) Hän aivan hemmoittelee tytön, niin ettei se välitä mitään minusta eikä hänestä. Missä se villikissa nyt on?

_Marketta_. Tuonne rantatielle päin näkyi menevän.

_Arvassalo_. Haluaisin mielelläni tutustua Aino siskoonne.

_Kumpulainen_. Hänessä on kyllä itsessäänkin miestä tuttavuutta tekemään. Mutta mitä pitikään sanomani? Tänä iltana on täällä kylänkarkelot, joita nuorella väellämme on tapana pitää milloin missäkin talossa. Eikö herraa haluta katsella? Soisin mielelläni teidän näkevän täkäläistä väkeä kosommalta, kun kerran olette tullut. Täällä on monta pulskaa tyttöäkin, ja teidän iässänne ei niitäkään pelättäne.

_Arvassalo_. Kiitos! Minua huvittaisi suuresti, jos pääsisin mukaan, milloin minulla on aikaa.

_Marketta_. Jos kerran herra ei täällä ikävöi, niin viipykää huomiseen. Huomenna voi isä lähteä veneellä teitä kyytiin.

_Kumpulainen_. Aivan niin. Pidämme teitä kuin piispaa pappilassa, ja huomenna kyyditsen teidät, mihin vain tahdotte.

_Arvassalo_. Sulimmat kiitokset! Mutta luulenpa, etten malta tällä kertaa jäädä. Aika, jonka saan viipyä täällä saloilla, on pian lopussa, ja minun täytyy vielä käydä runoniekka Kuivalaista laulattamassa. Hänellä kehutaan olevan vanhoja runoja tukulta, ja kuka tietää, miten moneksi päiväksi hänellä riittää kirjoittaa. Päivä tosin painuu jo illoilleen, kun viivyin ladossakin istumassa ja sadetta pitämässä. Mutta joudunhan aamuksi valmiiksi. Kuinka pitkältä täältä on Kuivalaisen mökille?

_Kumpulainen_. Kolmisen virstaa. Mutta Kuivalainen tulee tänne tänä iltana, niin että voitte yhtä hyvin odottaa häntä täälläkin.

_Arvassalo_. Onko se varma?

_Kumpulainen_. Hän lupasi aivan varmaan. Sentähden häntä tuskin kotoa tapaattekaan. Olkaa sentähden täällä kuin kotonanne; jollei hän tule, soudan teidät sinne aamulla ani varahin ja näytän Kuivalaisen mökin.

_Marketta_. Kyllä hän tulee, kun on kerran luvannut.

_Arvassalo_. Aivanhan johdatatte minut kiusaukseen! Ja kun on valittava turhan matkan ja karkeloilojen välillä ja lisäksi tarjoatte minulle niin ystävällistä vierasvaraa, en voi olla lankeamatta. Minä jään, se on päätetty. Tahdon tutustua ihmisiin näillä ihanilla Koitereen rannoilla. Vaikka tiedänhän, että te pohjois-karjalaiset olette reipasta väkeä. Vilkasta ja samalla vapaampaa kuin missään muualla maassamme. Ei, en voi teille kuvailla, miten olen ihastunut tähän ihantavaan saloelämään ja luontoon. Jollette pane pahaksenne, lähden vähän silmäämään ympäristöä, ja palattuani pyydän päästä mukaan karkeloon.

_Kumpulainen_. Minä tulen opastamaan. Eikö teillä ole hyviä sikareja?

_Arvassalo_. Totta kai! Täytyyhän ne väliin saada savutkin. (Ottaa sikarin taskustaan.)

_Kumpulainen_. Olkaa hyvä ja sytyttäkää se piipustani. Tupakoiden käy kävely hauskemmin.

_Arvassalo_ (kohottaa hattuaan Marketalle). Palattuani teen tuttavuutta pikku sisarenne Ainon kanssa.

_Kumpulainen_ (mennen). Ei se piikanen niin hullulta näytäkään.

(Portissa tulee heitä vastaan nuorisoa, joka menee tuparakennukseen.)

KOLMAS KOHTAUS.

_Marketta_ (yksin). Missähän Aino lie? Hän luultavasti pinkaisi Remestä ja Sipiä pakoon. Näin heidän kärkkyvän täällä, luultavasti tahtoivat Ainon houkutella lupaamaan tanssia heidän kanssaan. Hän ei pidä heistä kummastakaan, eikä minusta se ole kumma. Mutta mitähän isä sanoo, kun hän antaa rukkaset kahdelle rikkaimmallé miehelle mitä on näillä main. Ja pettyisinpä pahoin, jollei hänellä jo ole mielitiettynsä mielessään. Saadaanpahan nähdä, miten voin pelastaa pikku siskoni pintehistä. Kas, tuolta hän jo tuleekin! Mutta mitä näen? Näyttäähän pikku siskoni varsin alakuloiselta.

NELJÄS KOHTAUS.

Marketta. Aino.

_Marketta_ (mennen Ainoa vastaan).

Laulu n:o 2.

Ah, rakas pikku sisko! Miks poskesi on kalpeat? Noin mietteissäsi melkein vainaata muistutat.

_Aino_.

Niin ihanaisin tuntehin mä miettehissä käyskelin. On saanut sydämeni nuori poikanen.

_Marketta_.

Oi, ällös luota poikiin! Ne neitosille kuiskuttaa, mut heissä uskollista on tuskin ainoaa.

_Aino_.

Hänelle neitoparvesta mä olen armas ainoa. Siks ilman linnun lailla laulan liidellen.

_Marketta_.

Ah, armas pikku sisko! Noin nuoret neidon heilakat ei tiedä, kuinka poikain on juonet ovelat.

_Aino_.

Jos viekas on mun kultasen, on viekas itse leivonen. Kuin kedon puhdas lilja hällä sydän on.

_Marketta_.

Ah, rakas pikku sisko! Tää on sun ensi lempesi. Voi haihtua se vielä, se muista, lapseni.

_Aino_.

Ei, itse pieni pääskykin poikansa hylkää ennemmin. Maan päällä, taivahassa häntä rakastan.

_Marketta_.

Ah, rakas pikku sisko! Kuin tiedät, että sinua hän uskollisna lempii maan päällä, taivaassa?

_Aino_.

Hän katsoo silmin sinisin, ja silmät vettyy kyynelin. On niinkuin liitäisimme silloin taivaihin.

_Marketta_ (juonikkaasti). Silmin sinisin. Silloin tiedän, ketä tarkoitat. Sehän on Sipi, naapurin poika.

_Aino_. Pyh! Hölmö raukka, joka aina ruikuttaa ja itkee, kävipä miten päin tahansa. Arvaa uudestaan, Marketta.

_Marketta_. Ai, nytpä tiedän. Se on Remes, tukkipomo.

_Aino_. Hahaha! Paksu Remes? Apolan Elli sanoi eilen, että hän tanssii kuin jauhosäkki paukkulaudalla.

_Marketta_. Kukas sitten, Aino?

_Aino_. Kulta Marketta, tiedäthän hyvin.

_Marketta_. En totisesti tiedä. Sano hänen nimensä.

_Aino_. Ei, sitä en tee, se niin ujostuttaa, mutta tiedäthän hyvin.

_Marketta_ (juonikkaasti). Ei suinkaan se Eero liene?

_Aino_. On, Marketta! Juuri hän se on.

_Marketta_. Mutta, Aino! Mitä Sipi siihen sanoo?

_Aino_. Mitä minä välitän Sipin sanomisista!

_Marketta_. Ja rikas Remes, joka voisi ostaa vaikka koko kylän talot?

_Aino_. Mitä minä välitän rikkaasta Remeksestä. En huoli häntä enkä hänen rahojaan.

_Marketta_. Mutta isä, Aino! Isä!

_Aino_. Marketta! Sinähän olet monta kertaa sanonut, että jos kenestä oikein pidän, ei minun ole välitettävä isästä, pidettävä vain hänestä. Nyt pidän Eerosta! En ole voinut uneksiakaan, että niin voi pitää kenestäkään. Mutta pahinta on, ettei hän saa kieltään käyntiin. Tiedän kyllä, että hän pitää minusta. Ja hänkin tietää, että minä pidän hänestä. Mutta eikö se ole ihmeellistä? Kun katsomme toisiamme silmiin, emme puhu mitään. Eikö se ole ikävää? Kunpa hän puhuisi! Alottaisi vain, kyllä minä auttaisin. Muiden miesten kanssa voin puhua puhki asiat, mutta kun Eero katsoo minuun, olen mykkä kuin kala.

_Marketta_. No, kun hän ei tahdo puhua, etkä sinä voi puhua, silloinhan ei asiasta tule koskaan valmista.

_Aino_. Siitä on jo tullut. Puuttuu vain, että hän sanoisi — että — nyt se on valmis.

(Muutamia tyttöjä tulee tieltä toistensa käsikoukuissa.)

MUUAN TYTTÖ (mennessään sisälle). Marketta! Aino! Miksi täällä olette? Eikö tanssi ole jo alkanut?

_Marketta_. Hyvä ilta, Ida! Tulemme aivan heti. (Tytöt menevät tuparakennukseen.) Mennään, Aino! Olethan iloinnut siitä, kun tanssit on meillä tänä iltana.

_Aino_. Kunhan Eero joutuu. Muuten en astu jalkaanikaan lattialle, vaikka tanssiminen onkin suurin iloni. Olen etsinyt häntä kaikkialta, mutta häntä ei näy missään. Nämä kukat saa hän; lupasin ne hänelle viime kerralla. Etkö ole nähnyt hänen isäänsä? Sillä jos hän on täällä, on Eerokin mukana.

_Marketta_. En ole. Mutta tuolta tulee Sipi toisten poikain keralla. Älä nyt ole pikapäinen häntä kohtaan! Minun täytyy viedä nämä (ottaa kahvivehkeet) ja pitää huolta vähän vieraista. (Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

Aino. (Sitten) Sipi.

_Aino_. Jollei Eero tule, en tänä iltana tanssi askeltakaan. Missä hän oikein viipyy? Hän tietää hyvin, että odotan häntä. Nämä kukat olen poiminut hänelle, kukaan muu ei niitä saa; jollei hän tule, heitän ne menemään. Sipi niitä ei saa, saa itse poimia itselleen, jos haluaa. Ai, tuolta hän tulee! Nyt näki hän minut. Jes sentään, kuinka hän lähtee ennen muita ehättämään! kuinka vihainen olen Eerolle hänen viipymisestään, ja Sipille, ja itselleni! Olen niin vihainen — niin vihainen — että voisin... Oh, en tiedä itsekään, mitä voisin!

_Sipi_ (koreasti puettuna). Hyvä ilta, Aino kulta. Olen etsinyt sinua antaakseni sinulle nämä kukat. Tiellä tapasin sitten toiset pojat, ja nekös utelivat kenelle niitä kannan. Ehätin ennen, ota ne pian.

_Aino_. Kiitos, minulla on kukkia!

_Sipi_. Älä vastaa minulle niin kylmästi. En voi sitä sietää.

(Poikaliuta tulee tieltä ja menee tuparakennukseen. Sipi ja Aino seisovat sen aikaa äänettöminä. Heidän mentyään puuskahtaa Sipi.)

Jumalani, Aino! Et tiedä, kuinka pidän sinusta, ja nyt tahdon kertoa sinulle jotakin hauskaa, Aino. Näillä koreilla napeillani arvoin, pidätkö sinäkin minusta; ja ajatteles, vastaukseksi tuli: "Jaa".

_Aino_. No, silloinhan sinulla ei ole mitään hätää.

_Sipi_. Ja eilen kerroin isällesi, että aioin mennä sinun kanssasi naimisiin. Ja hänkin sanoi: "Kernaasti minun puolestani".

_Aino_. No, sittenhän on kaikki latusillaan.

_Sipi_. Onko se totta, Aino? Jumalani! Et tiedä, miten iloiseksi teet minut, ei, sitä et tiedä. Minun täytyy itkeä ilosta kuin lapsen.

_Aino_. Säästä kyyneleitäsi, Sipi! Olisi synti, jos itkisit minun tähteni, sillä minä en sano samaa kuin sinun nappisi. Olenhan sanonut monta kertaa, etten huoli sinusta.

_Sipi_. Aino! Aino! Sinä olet naula ruumiskirstuuni. Sinun sydämesi on piikiveä. Sinä voit nähdä minun itkevän katkeria kyyneliä, etkä välitä siitä sen enempää kuin aamukasteesta kaalinkerässä.

_Aino_. Hyvä isä, Sipi! Sinä itket, jos luulet saavasi minut, ja sinä itket, kun tiedät, ettet saa minua! Silloinhan on sama, mitä vastaan; se on nyt sinun lohdutuksesi.

_Sipi_. Ei, se ei ole minun lohdutukseni, mutta sinä teet minut niin surulliseksi. Ole nyt kiltti, Aino! Et tarkoita niin pahoin. Se oli leikkiä vain? Eikö? Sinä olet niin juonikas. Kuules, Aino, sinä et ole minua kunnolla katsonutkaan; katsos miten soma olen, ja sinun tähtesi vain. Ajattelin: kun Aino vain näkee nämä housut ja tämän nutun, muuttaa hän kyllä mielensä. Ja kun pyydän hänet tanssiin, ei hän käännä minulle selkäänsä, vaan sanoo: "Kiitos!"

_Aino_. Olet aivan yhtä kaunis vanhoissa vaatteissasikin, Sipi!

_Sipi_. Niinkö, Aino? Kun vain olen sinusta kaunis, on minusta sama, ovatko ne uudet vain vanhat. (Tuparakennuksesta kuuluu viulunsoittoa.) Kuuletkos, Aino! Tule, tanssi alkaa! Nytkös vasta oikein kieputaan!

_Aino_. En lähde tanssiin tänään.

_Sipi_ (itkuissaan). Etkö tahdo tanssia.

_Aino_. Ei auta vikinäsi. En tahdo.

_Sipi_. Oh, sitä et tarkoita. Oikuttelet vaan.

Laulu n:o 3.

Tullos, Aino! Kuule, soitto soi! Tullos kanssani karkelohon!

_Aino_.

Päästä! En sun kanssas karkeloi. Paljon muita tyttöjä on.

_Sipi_.

Muiden kanssa en käy tanssihin, Yksin sun, mun kultasen.

_Aino_.

Katso sitten, kuinka tanssitkin! Kanssasi tanssi mä en. En!

_Sipi_.

Annan sulle kellon kultaisen, vitjat viisinkertaiset.

_Aino_.

Istuimelta tältä lähde en, anna muille antimet.

_Sipi_.

Muiden kanssa j.n.e.

_Aino_.

Katso sitten j.n.e.

_Sipi_.

Hopeanappiset sä kengät saat, sorjat silkkisukkaset.

_Aino_.

Ennen paljain jaloin juoksen maat, poimin riemun kukkaset!

_Sipi_.

Muiden kanssa j.n.e.

_Aino_.

Katso sitten j.n.e.

_Sipi_.

Silkkihin sun kiedon kokonaan, Annan käädyt kultaiset.

_Aino_.

Ennen tyydyn paitaan paljaaltaan, Luotani jos loittonet.

_Sipi_.

Muiden kanssa j.n.e.

_Aino_.

Katso sitten j.n.e.

_Sipi_.

Aino! Henkeni aivan multa viet! Iäksi lähden maailmaan.

_Aino_.

Sipi! Niin taipuisa jos sä mulle liet, Niin mä muuta en toivokaan.

_Sipi_.

Pikku noita mikä sä lienetkin! Nyt menen tanssihin yksiksen.

_Aino_.

Hupsu hölmö, joutuen juoksekin! Kanssasi tanssi ma en. En!

(Sipi menee itkien tuparakennukseen. Viulunsoitto on vaiennut laulun ajaksi, mutta laulun ja pianonsäestyksen lakattua jatkuu se Ainon yksinpuhelun ajan.)

_Aino_ (yksin). Jään tähän istumaan koko illaksi, ja yöksikin, jollei Eero tule. Kuules viulunsoittoa! Miten kaunista! Miten se helisee kotituvan kurkihirren alla! Ja minä istun täällä! Tahdon sulkea silmäni ja unelmoida, että tanssin Eeron kanssa.

(Hyräilee ja liikutelee jalkojaan niinkuin tanssisi. Soitto taukoaa.)

KUUDES KOHTAUS.

Aino. Eero.

_Eero_ (tulee salavihkaa). Ei, minä en voi olla poissa täältä, on aivan kuin sydän pakahtuisi rinnassani. Tanssi on alkanut. Kuulin soiton kedolle, missä istuin, ja kun ajattelin, että Aino nyt tanssi Sipin kanssa, täytyi minun tulla. Tässä seison nyt, mutta en rohkene mennä tupaan. Ei, menen tieheni jälleen, en tahdo nähdä heitä. Tänään, sanoi Sipi, vietettäisiin kihlajaiset. Kumpulainen oli luvannut sen Sipille ja sanonut suostuvansa siihen mielellään. Jumalani, kuinka suru särkee sydäntäni! Luulen sentään, että jos voisin puhua hänelle ja oikein selittää, miten paljon pidän hänestä, niin kenties vielä — —. Mutta —.kun hän katsoo minuun kauniilla silmillään, on aivan kuin mykistyisin. Tunnen rinnassani sellaista ahdistusta, surua ja —

(Hän on lähestynyt Ainoa häntä huomaamatta, on vähällä törmätä häneen ja hypähtää kirkaisten loitommalle. Aino kirkaisee hänkin ja jää kotvaksi neuvotonna seisomaan.)

_Aino_ (hämillään). Eero!

_Eero_ (allasilmin). Aino!

_Aino_. Säikähditkö minua?

_Eero_. En, Aino! Mutta — minä luulin — että olit tanssissa mukana — ja sentähden hämmästyin niin, kun näenkin sinut täällä.

_Aino_. Oi, Eero! En ole ollut vielä lainkaan tanssituvassa. Odotin — muistaakseni sanoit taanoin, että —

_Eero_. Oi, Aino! Taanoin en vielä tiennyt, että Sipi — en uskonut, että sinä — ja sentähden iloitsin niin tästä illasta. Mutta nyt sinä tietenkin tanssit vain hänen kanssansa.

_Aino_. En tanssi hänen kanssansa, sillä en voi häntä sietää.

_Eero_. Aino! Onko totta, mitä sanot! Tahdotko sitten tanssia minun kanssani?

_Aino_. Oi, Eero! Ainoastaan sinun kanssasi tanssin. Jos tahdot?

_Eero_. Oi, Aino! Josko tahdon? Jospa vain voisin sanoa —

_Aino_. Niin, se on ikävää, kun et sano sitä koskaan.

Laulu n:o 4.

_Eero_.

Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen ja armainen! Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen! Kun mä luulin, että julma olla voit, murheen muistollasi silloin mulle toit. Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen!

_Aino_.

Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan. En laisinkaan! Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan. Vasta luonasi mä oikein tunnen sen. En oo kaunis. Jospa öisin armainen! Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan.

_Eero_.

Aino! Aino! Anna mulle kätönen! Niin pienoinen! Aino! Aino! Anna mulle kätönen! Viime hetkeheni mun jos ois se vaan, En mä maailmassa muuta tahtoiskaan. Aino! Aino! Mulle suo tää kätönen!

_Aino_.

Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois, en ottaa vois! Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois. Vaikka kadottaisin koko maailman, Päällä maan sun luonas saisin taivahan. Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois.

_Eero_.

Aino! Aino! Ruususuusi pienoinen on suloinen! Aino! Aino! Ruususuus' on suloinen! Oi, niin suuren onnen mulle soisi se!

_Aino_.

Kaiken maailmassa annan sinulle!

(Suutelu Eeroa.)

_Molemmat_.

Olen onnekas, olen onnekas, Kuin jos oisin taivahass'!

_Eero_. Oi, Aino! Tahdot siis olla minun, minun?

_Aino_. Niin, Eero, tahdon niin mielelläni!

_Eero_. Tahdot minut mieluummin kuin Sipin?

_Aino_. Tahdon!

_Eero_. Mieluummin kuin rikkaan Remeksenkin?

_Aino_. Niin!

_Eero_. Oi, Aino, armahin Ainoni! Tahdot minut mieluummin kuin kenenkään muun, rikkaimmistakaan? Minä poika rukka! Oi, olisinpa nyt rikas, ei itseni tähden, vaan sinun! Soreasti somistaisin sinut kuin kuninkaan tyttären! Tahtoisin — oi, Aino, minä kannan sinut käsilläni läpi elämän!

_Aino_. En ole koskaan ajatellut, oletko köyhä vai rikas. Mutta monet yöt itkin yksin, kun luulin, että sinä pitäisit enemmän muista tytöistä. Olin niin suruissani, sillä ne pitävät kaikki sinusta niin hirveän paljon. Katsos, Eero, nämä kukat olen poiminut sinulle. Näytäs, pistän ne napinläpeesi. Jollet olisi tullut tänä iltana, olisin itkenyt silmät päästäni, ja silloin olisit saanut minut sokeana. Mutta nyt me tanssimme yhdessä koko illan (Tuvasta kuuluu soittoa.) Kuules soittoa! Miten se kuuluu kauniilta!

_Eero_. Tahdotko tanssia minun kanssani? Etkä kenenkään muun? Lupaatko sen? Kättä lyöden! En siedä nähdä sinun tanssivan muiden kanssa. Annathan kätesi?

_Aino_ (kättä lyöden). Ainoastaan sinun kanssasi! Mutta mene sinä edellä, minua niin ujostuttaa tulla kanssasi. Tulen heti jälestä.

_Eero_. Mennä edeltä — no, minä menen sitten, täytyyhän minun. Hyvästi niin kauaksi, Ainoni, armahani! Minun, minun!

_Aino_. Niin, sinun! Ikävä vain, että asut siksi kaukana, ettemme saa joka päivä nähdä toisiamme.

_Eero_. Näemmehän sunnuntaisin! Ja silloinkos meillä on helluntai!

_Aino_. Niin, joka pyhä! Mutta mene nyt, minä tulen heti jälestä.

_Eero_. Hyvästi niin kauaksi! (Lähtee, mutta pyörähtää takaisin.) Kuules, Aino! Sinähän olet nyt minun morsiameni, etkös ole?

_Aino_. Olen, olen, mutta mene nyt!

_Eero_. Mutta kun kihlakansa eroaa, niin — niin —

_Aino_. Mitä niin?

_Eero_. Niin sanovat he hyvästit.

_Aino_. Sanoinhan jo. (Soitto tuvassa taukoaa.)

_Eero_. Et, Aino, et oikein.

_Aino_ (syleilee häntä). Hyvästi, hyvästi! Onko nyt hyvä?

_Eero_. Hyvästi! (Kääntyy jälleen takaisin.) Kuules, Aino —

_Aino_. Jollet nyt heti mene, niin olen Sipin.

_Eero_. Menen kuin tuuli! (Juoksee tuparakennukseen.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Aino (yksin. Sitten) Remes.

_Aino_. Oi, kuinka iloinen olen! Niin iloinen en ole ollut koskaan. (Tuvasta kuuluu soittoa, ja Aino hyräilee tuokion mukana.) Taas alkaa tanssi! Mutta en mene vielä, ettei kukaan arvaa, että olemme tavanneet toisemme. (Yhtyy soiton säveleeseen ja laulaa:)

Laulu n:o 5.

Eero mua rakastaa! Sepäs vasta riemuisaa! Karkeloimme leikiten Kautta elon polkujen. Nuoren mielen riemu on Pyörtehessä karkelon. Kun mä laulan, kun mä tanssin, Rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

(Värsyn loppupuolella on auennut toisen aitan ovi vasemmalla, se, jonka yllä on ikkuna. Sieltä astuu ulos paitahihasillaan Remes, piippu hampaissa. Haukotteleksen ja venytteleksen. Ainoa tähystellen menee hän pihan yli oikealle pöydän luo.)

_Remes_.

Sepäs vasta riemua! Tullos, pikku veitikka! Kuules, etkö tulisi alttarille kanssani?

_Aino_.

Höpsis! Taivas pudota: siinä loukku leivolla. Kun mä laulan, kun ma tanssin, rinta riemuun ratkeaa Rallalaa! Rallalaa!

_Remes_.

Mikäs vika mulla on? En ole vanha, varaton. Mikä onni ollakses, jos mun saisit miehekses!

_Aino_.

Liian paksu, poikanen! Sinuhun mä suostu en. Kun mä laulan, kun mä tanssin, rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

_Remes_.

Ostan talon upean, karjalauman lukuisan. Silloin kelpaa herrastaa, — muut ne tyhjän tarjoaa.

Aino.

Siihen tyytyy lintunen, kun saa pesän pienoisen. Kun mä laulan, kun mä tanssin, rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

_Remes_.

Kunhan kaiken kuuntelet, niin et rimpuele, et! Haluatko, simasuu, kanssan karkelohon tuu!

_Aino_.

Kanssas käyden tanssikin kerän kanssa kierisin. Kun mä tanssin, kun mä laulan, rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

_Remes_.

Joka tytön täällä saan, viisi kuusi kerrallaan. Kaikki neidit kaupungin saisin myös, jos tahtoisin.

_Aino_.

Ota heidät, ota vaan! Kadehti en laisinkaan. Kun mä laulan, kun mä tanssin, rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

_Remes_.

Hyvästi, sä hupakko, mull' on toiset tuumat jo. Kangaspuitten ääreen jää, parempata et sä nää!

_Aino_.

Kangaspuita polkea taidan sekä tanssia. Kun ma laulan, kun ma tanssin, rinta riemuun ratkeaa. Rallalaa! Rallalaa!

(Menee karkeloaskelin tuparakennukseen. Soitto jatkuu.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Remes. (Sitten) Marketta.

_Remes_. Sellainen heilakka! Rukkaset antaa ja pitää minua pilkkanaan! Liian paksu muka! Onko moista ennen kuultu! Mutta menköön, näsäviisas! Kyllä tämä poika tyttöjä saa, saa vaikka joka sormelle. Saadaanpas nähdä!

_Marketta_ (ovella tyhjä kahvitarjoilu kädessään). Aino, tule tanssiin! Minäkin joudun jo. Ka, kun juuri vilkaisin kamarin ikkunasta viedessäni vieraille kahvia, oli hän täällä. Menikö hän jo tanssitupaan?

_Remes_. Juuri juoksi. Marketta, oisit saanut tytön typykän paremmin kasvattaa. Olisi silloin nähnyt muutakin kuin nenänsä. Nyt se, nenäkäs, hyppii kenen nenälle haluttaa.

_Marketta_. Mitä sillä tarkoitatte, herra Remes?

_Remes_. Tarkoitan, että sisarenne virnastelee nyt kylän poikien kanssa tuvassa. Se ei ollenkaan sovi kunnialliselle tytölle.

_Marketta_. Kuinka puhutte siskostani? Aino kyllä tietää säilyttää kunniallisuutensa. Mistä niin olette suuttunut häneen?

_Remes_. Marketta, sinä olet järkevä tyttö, jonka kanssa voi puhua suoraan asioista. Eikö teistä ole hävytöntä, että sellainen mies kuin minä, jolla on rahaa enemmän kuin moni osaa uneksiakaan ja joka tahtoo tehdä onnelliseksi sellaisen tyttosen kuin Ainon, antaa hänelle kaikkensa, kysyn, eikö ole hävytöntä, että hän antaa rukkaset vasten naamaa? Mitä sanot siihen?

_Marketta_. Mutta, hyvä Remes, saattaahan hän olla sitä mieltä, että te ette tekisi häntä onnelliseksi.

_Remes_. Tiesin kyllä, että pitäisitte hänen puoltaan. Sillä niinhän aina teette. Mutta tahdon puhua isällenne, hän on suoranuottinen mies, ja kun hän sanoo: "Aino ottaa Remeksen", niin Aino ottaa Remeksen, ja silloin on leikki lukossa. Tuollaisesta saattaa aivan suuttua! "En tekisi onnelliseksi" — minä! Ei, sitä et saa ketään uskomaan.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Edelliset. Sipi.

_Sipi_ (tulee itkusuin luvasta). Olen onnettomin ihminen maailmassa!

_Remes_. Mikä nyt hätänä?

_Marketta_. Onko tapahtunut jokin onnettomuus?

_Sipi_. Aino ei tahdo tanssia kanssani, ei askeltakaan. Hän tanssii ainoastaan Eeron kanssa.

_Marketta_. Eikö se ollut sen pahempaa?

_Remes_ (itsekseen). Eeron kanssa! Tuon köyhän hiirenpojan! Ei, siitä vellistä ei voi tulla mitään!

_Marketta_. Sipi! Ole huoletta, kyllä hän tanssii sinunkin kanssasi. Tule vain mukanani tanssitupaan, niin saat nähdä.

_Sipi_ (yhä itkuissaan). Sitä hän ei tee! — Hän pitää Eerosta. Siitä koituu surmani.

_Remes_. Mistä tiedät, että hän pitää Eerosta?

(Soilla taukoo.)

_Sipi_. Vähästä viisas asian älyää. Hänellä oli äsken kukkia kädessään, mutta kun hän tuli tanssitupaan, ei hänellä ollut mitään. Kysyin silloin, mihin hän oli pannut kukkansa, ja hän sanoi — (Pillahtaa itkuun.)

_Remes_. Mitä hän sanoi?

_Sipi_. Sanoi antaneensa ne sille, josta enimmän pitää. Ja kun silloin katselin ympärilleni, näin ne Eeron napinlävessä. Oli lähellä, etten silloin kaatunut.

KYMMENES KOHTAUS.

Edelliset. Arvassalo (ainoastaan alussa). Kumpulainen.

_Kumpulainen_ (tulee Arvassalon kanssa). Mitä? Kaatunut?

_Arvassalo_ (kun isäntä pysähtyy). Minulla on jo kiire tanssitupaan! Kenties saan —? (Kumpulainen nyökäyttää kohteliaasti päätään ja Arvassalo menee.)

_Kumpulainen_. Oliko Sipi kaatumaisillaan? Mikä sinua vaivaa?

_Remes_. Olipa hyvä, että tulitte pitämään tytärtänne aisoissa —

_Sipi_. Hän vie hengen minulta —

_Remes_. Hän käyttäytyi minua kohtaan kuin näsäviisas poikaviikari —

_Sipi_. Siten uskollisuuteni palkitaan —

_Remes_. Minua ei ole siten kohdeltu kuunaan.

_Kumpulainen_. Mutta oletteko tulleet hulluiksi molemmat? Mitä kaikkea te höpötätte yhteen suuhun? Marketta! Mitä sitten olet heille tehnyt?

_Marketta_. Minäkö, isä?

_Remes_. Ei, hänestä ei ole puhe, vaan Ainosta.

_Kumpulainen_. Ainosta! — No, miksette sitten puhu suutanne puhtaaksi? Mistä häntä soimataan?

_Sipi_. Muistattehan, mitä vastasitte minulle eilen, kun sanoin, että Aino oli mielitiettyni.

_Kumpulainen_. Sait jotakuinkin järkevän vastauksen.

_Sipi_. Totta tosiaan! Vastasitte: "Kernaasti minusta nähden!"

_Kumpulainen_. Jos tyttö sinuun taipuu.

_Sipi_ (itkusuin). Niin, mutta nyt hän ei taivu!

_Kumpulainen_. Sama se minusta nähden.

_Remes_ (Sipille). Kositko Ainoa?

_Sipi_- Jumala tietää, että kosin.

_Remes_. Ooho! — Niin hullu ei hän toki ole, että sinut ottaisi.

_Sipi_. Hullu? Mitä sillä tarkoitat?

_Kumpulainen_. No, no, rauha maahan! Sanokaa, mitä pahaa Aino on teille tehnyt. (Remekselle.) Tehkää te ensin kanteenne.