Part 2

REMES. Tein sen tyhmyyden, että pyysin häntä vaimokseni ja olin valmis ottamaan hänet osalle kaikesta omaisuudestani.

_Kumpulainen_. Ja mitä hän vastasi?

_Remes_. Saatte antaa anteeksi, jollen muista hänen kaikkia näsäviisaita sanojaan.

_Kumpulainen_. Nenäkkäintä kai oli, ettei hän huolinut teistä?

_Remes_. Niin juuri!

_Sipi_. No, sitä ei suinkaan voi ihmetellä.

_Remes_. Mitä sanot, Nauku-Matti?

_Kumpulainen_. No, no! Olettehan aivan kuin kukonpojat! Kuulkaapas sananen: Kaksi koiraa ei voi sopia yhdestä luupalasta. Pakoittaa en tyttöä tahdo. Voittehan molemmat näyttää hänelle parhaan puolen housuistanne. Jompi kumpi teistä saa hänet; kumpiko, sen saa hän päättää. Käykää nyt tanssitupaan ja viekää tyttö karkeloon. Pian kyllä näen, kumpaako teistä hän paremmin sietää. Kumpi saa lyhyen tikun, hän saa kolkuttaa toiseen oveen. Kyllä moinen tavara, kuin te, aina kauppansa saa.

_Sipi_ (itkusuin). Mutta hänhän ei tahdo tanssia muiden kuin Eeron kanssa.

_Kumpulainen_. Eeron! Kuivalaisen pojan! Ei, siitä leikistä ei tule totta. Menkää nyt ja taivutelkaa tyttölasta, niin asia kyllä menee latusilleen.

_Marketta_. Mihinkä sillä vieraalla herralla oli niin kiire?

_Kumpulainen_. Tanssihalu kutitti jalkopohjia! Varmaan tytöt pian ovat pyörällä päästään.

_Marketta_. Minun pitää mennä Ainon luo. Ettekö tekin tule, isä? Vieraat kaipaavat isäntää kamarissakin.

_Kumpulainen_. Tietysti tulen. Sen herran kanssa vain viivyin. Kaukovieraille täytyy olla kohtelias. (Remekselle ja Sipille.) Ettekö tekin tule mukana?

_Remes_. Heti. Tahdon ensin vähän puhua Sipin kanssa kahdenkesken.

_Kumpulainen_. Kuten tahdotte. Mutta pidelkää häntä hellävaroin. Hän ei kestä paljoa. (Menee Marketan keralla.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Remes. Sipi.

_Remes_. Kuules, Sipi, lyödään rauhan kättä, voimme siitä hyötyä molemmat. Aino on sellainen huitukka, joka pitää haitukoista, se on helppo nähdä.

_Sipi_. Ei, hän ei pidä minusta.

_Remes_. En tarkoittanut sinua, vaan Eeroa. Tehkäämme heille pikku kepponen. Aino on sanonut, ettei hän tahdo tanssia muiden kuin Eeron kanssa. Toimittakaamme poika pois. Mitä arvelet?

_Sipi_. Pois? Kuinka se käy päinsä?

_Remes_. Menkäämme tanssitupaan, älkäämme olko niinä miehinämmekään. Mutta olkaamme yhdestä puolin. Minulla on omat tuumani. Kyllä tyttö vielä oppii ajattelemaan Remestä.

_Sipi_. Mutta sitäpä minä en tahdokaan. Tahdon, että hän ajattelee Sipiä.

_Remes_ (itsekseen). Pöllöpää! (Ääneen). Niin, niin. Sitä tarkoitinkin. Tulehan nyt. Aika rientää.

_Sipi_. Oi, jos saatte hänet ajattelemaan minua, olen onnellisin ihminen maailmassa. (Kuuluu soittoa.) Kuulettekos! Tanssi alkaa taas! Jos saatte Ainon tanssimaan kanssani, annan teille kauniin, suuren sian, jota olen lihoittanut koko vuoden.

_Remes_. Sanasta miestä, Sipi! (Menevät.)

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Aino (juoksee tanssituvasta Arvassalon seuraamana).

_Arvassalo_. Aino! Pikku Aino! Pysähdy! Älä juokse luotani!

_Aino_. Ei, en tahdo tanssia kanssanne, olenhan jo sanonut.

_Arvassalo_. En olisi ikinä uskonut että tuollainen soma Karjalan tyttönen voisi olla niin juonikas! Kuules soittoa, miten houkuttelevaa! Anna minulle kätesi, Aino, niin liitelemme lailla lintujen karkeloon. (Hän juoksee Ainoa kohden, Aino -pakoon; niin kieppuvat he ympäri pihaa.)

_Aino_. En tule, en! En tule, en!

_Arvassalo_. Niin, veitikka, tahdot tanssia vain tuon sorjan pojan kanssa, joka kuului olevan runonlaulaja Kuivalaisen poika! Mutta minä olen vieras. Ei käy laatuun, että kieltäydyt tulemasta Kanssani tanssiin.

_Aino_. Kyllä käy.

_Arvassalo_. Minäpä sanon isällesi.

_Aino_. Olkaa hyvä.

_Arvassalo_. Marketta lupasi, että tanssit kanssani.

_Aino_. Niin, Marketta on kiltti sisko.

_Arvassalo_. Silloin et voi kieltäytyä.

_Aino_. Kyllä voin. Olen antanut sanani toiselle. Ja sana on sana, ja Karjalan tyttö on Karjalan tyttö. (Juoksee portista pois.)

_Arvassalo_. Veitikka! Aino, älä mene! (Juoksee jälkeen.) Et niin vähällä pääse.

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Marketta. (Sitten) Kumpulainen. (Soitto jatkuu.)

_Marketta_. Mihinkä se tyttö juoksi? Aivan kauheaa, juostapas vierasta, hienoa herraa pakoon! Isä on kovin vihoissaan. Jollei hän ole mennyt aittaan.

(Menee aittaan, Remeksen makuuaitan viereiseen.)

_Kumpulainen_ (tulee). Senkin tenava. Mihinkä hän oikein juoksi. .... .

_Marketta_ (palaa aitasta). Siellä hän ei ole.

(Panee oven lukkoon ja avaimen taskuunsa.)

_Kumpulainen_. Kunhan saan hänet käsiin, niin opetan kyllä hänet käyttäytymään ihmisiksi.

_Marketta_. Älkää nyt olko niin vihainen, isä! Hän tulee kyllä pian. Menkäämme sisälle, ei hän malta olla kauan poissa tanssista.

_Kumpulainen_. Kyllä minä hänen korvansa kuumennan! — Onko kuultu moista! Tanssii muka Eeron kanssa vain! Ja häpäisee koko seudun helsinkiläisten edessä. Moisia hiivatin oikkuja! (Menee Marketan keralla.)

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Aino. (Sitten) Arvassalo.

_Aino_ (tulee juosten). Täällä ei ole ketään! Haha! Sainpas hänet puijatuksi. (Kurkistaa portista.) Ei näy, ei kuulu! (Juoksee tuparakennusta kohden.) Ei, siellä on isä, Sipi ja Remes, heistä en pääse. (Juoksee tyttöjen aitan ovelle aikoen mennä sinne.) Marketta on pannut oven lukkoon! (Juoksee kurkistamaan portista.) Siellä tulee hän! (Juoksee häthätää Remeksen aittaan.)

_Arvassalo_ (tulee juosten). Ei täälläkään! Mihinhän se pikku velho pujahti! Olen juossut kuin hullu. Hän varmaankin kiitää karkelossa runolaulajan pojan kanssa. Ei, minun täytyy viedä tahtoni perille. (Menee tuparakennukseen.)

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Eero (tulee tanssituvasta. Sitten) Remes ja Sipi.

_Eero_. Mihinkähän Aino meni? Näin, että hän juoksi ovesta ulos helsinkiläisen keralla. Sydämeni oli aivan pakahtumaisillaan, ja siitä pitäen on hän ollut poissa. Ei näy missään. Mitä tämä on? Voiko Aino olla petollinen minua kohtaan?

(Remes ja Sipi tulevat.)

_Remes_. Täällä hän on, yksin.

_Sipi_. Mitä teemme?

_Remes_. Vaiti! Olihan siitä sovittu.

_Eero_. Ajatukseni aivan tekevät minut hulluksi.

_Remes_. Mikä sinua vaivaa, Eero, näytät niin alakuloiselta?

_Eero_. Mitä se sinua liikuttaa, miltä näytän? Miksi aina hiivitte kinterilläni? En häiritse teitä, antakaa tekin minun olla rauhassa.

_Remes_. On kai minulla lupa liikkua talossa, jossa asun! Oletko sinä mitä maksanut taloon? Mutta jos Aino on luvannut tulla tänne pihalle luoksesi, menemme kyllä tiehemme.

_Eero_. Tässä ei ole kysymystä Ainosta. Ken virkkaa hänestä sanaakaan, hän joutuu minun kanssani tekemisiin.

_Sipi_ (itkuissaan). Ei suinkaan hän ole luvannut tulla Sinulle, Eero? Onko hän? Silloin olen onnettomin ihminen maailmassa!

_Remes_. Ah, siitä, että tanssii yhdessä, on pitkä matka avioliittoon. Jos Aino menisi naimisiin kaikkien kanssa, joita liehittelee, niin olisipa hän urakassa. Ei, Eero parka, helsinkiläinen on siepannut sinulta palan suusta. Hän on Ainon kanssa katsomassa auringon laskua.

_Eero_ (ryntää häntä vastaan). Älä puhu enempää, muuten sinulla ei pian ole käsiä eikä jalkoja.

_Remes_. Katsos hittoa! Oh, eivät ne niin mene mäsäksi. Tule, Sipi! Tuollaiset vaaralliset ihmiset eivät saa käydä vapaina.

(He käyvät häneen käsiksi.)

_Eero_. Kaksi yhtä vastaan! Se on teidän kaltaistanne!

_Remes_. Emme tahdo sinulle pahaa. Luovutan vain kohteliaasti sinulle makuuaittani siksi aikaa, kun me pistäydymme Ainon kanssa karkeloon.

(He vievät Eeron puoleksi kantaen aittaan. Sipi pitelee ovea sillaikaa, kun Remes lukitsee oven ja pistää avaimen taskuunsa.)

_Eero_ (aitassa). Väkivaltaa! Auttakaa! (Vaikenee heti.)

_Remes_. Ha, ha! Sepäs kävi hyvin!

_Sipi_ (kuuntelee ovella). Hän on aivan hiljaa.

_Remes_. Ainahan mies asettuu. Mennään nyt tanssitupaan. Jos Aino nyt tahtoo tanssia, saa hän tyytyä muihin kuin Eeroon.

_Sipi_. Ha, ha! Hän näyttää viihtyvän siellä hyvin. (Kolkuttaa ovelle.) Pidä hauskaa Eero!

_Eero_. Kiitos!

_Remes_. Joko alat kesyttyä? — Mitä pidät olostasi, Eero?

_Eero_. Olen aivan ihastunut!

_Sipi_. Nauta — ha, ha, ha!

_Remes_. Vienkö Ainolle terveisiä!

_Eero_. Kiitos! Voin sanoa ne itsekin.

_Remes_. Ha, ha! — Näetkös, miten nätisti se kävi?

_Sipi_. Olette koko piru miehiänne, Remes! Olisipa mulla teidän päänne! Nyt tanssiin! Nyt tanssii Aino kyllä kanssani. Ha, ha, ha!

(Menevät tanssitupaan.)

KUUDESTOISTA KOHTAUS.

(Näyttämö on tuokion tyhjänä. Jo edellisten kohtausten aikana on maisemalla ollut yhä heleämpi iltaruskon kajo. Aurinko laskee nyt, ja iltaruskon loimo kultaa koko maiseman. Neljä tyttöä tulee käsitysten. He tulevat oikealta ja kulkevat aidan taitse laulaen vasempaan.)

Laulu n:o 6.

TYTÖT (neliäänisesti).

1.

Käy aurinko aaltoihin Koitereen, oi, Koitereen! Ja lauluja raikuvat rannat veen, oi, Koitereen!

(Neljä tukkipoikaa tulee toistensa käsikoukussa kohta tyttöjen jälestä laulaen.)

POJAT (neliäänisesti).

2.

Jos ihanat immet näit Koitereen, oi, Koitereen, jäät ainaaksi armaille rannoilleen, oi, Koitereen!

TYTÖT (näyttämön takana).

3.

Ja kukkaset rannoilla Koitereen, oi, Koitereen, ne nuokkuen katsovat kalvoon veen, oi, Koitereen!

(Aino ja Eero näyttäytyvät aitan ikkunassa.)

_Aino_ ja _Eero_.

4.

Kaks vankia rannalla Koitereen, oi, Koitereen, on samassa aitassa riemuikseen, vain riemuikseen.

_Eero_.

5.

On onnekkaat vangit ne Koitereen oi, Koitereen!

_Aino_.

Ei konsaan toivo ne vapauteen, Vapauteen!

(Arvassalo tulee tanssituvasta. Aino ja Eero vetäytyvät pois ikkunasta.)

_Arvassalo_.

6.

Maan kaunistus seutu on Koitereen, oi, Koitereen, kuin kaste on kaunistus kukkaseen, oi, Koitereen!

(Menee portista poikien ja tyttöjen jälkeen.)

_Tytöt_ ja _pojat_ (loitolla).

7.

Hämy illan jo rannoill Koitereen, oi, Koitereen, käy hiipien pensaasta pensaaseen, käy pensaaseen.

(Pari tyttöä tulee sisältä tuparakennuksen ovelle.)

_Tyttö_ (pyyhkien liinalla kasvojaan). Huh, kun siellä on kuuma!

_Toinen tyttö_ (samoin): Niin, aivan kuin saunassa!

_Miesääni_ (porstuasta). Mennäänkin välillä pihalle. (Huutaa tupaan.) Hei, nuoret! Tulkaa pihalle piirileikkiin!

SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

Kimari, Siitari, Virnes ja Nuorisoa.

(Tulevat tuparakennuksesta.)

_Kimari_. Hei, piiriin, hei, kiiriin, heipparallalei!

_Kaikki_. Piiriin, piiriin!

_Kimari_ (piirin keskellä). Mitäs lauluksi?

_Tyttö_. Kimari laulaa sen viime pyhäisen uuden laulunsa.

_Useat tytöt_. Laula, Kimari!

_Kimari_. Kyllä tukkipoika on sumalla tottunut vetämään!

Laulu n:o 7.

Pojat piirin keskellä ovat yksinänsä. On jo aika etsiä kunkin ystävänsä.

(Kukin poika ottaa tytön ja pyörittää.)

Silloin pojan mieli on iloinen ja huoleton, kun on riemunansa kulta rinnallansa.

_Tytöt_ ja _pojat_ (käsiään heilutellen).

Rallalalei, rallalalei, rallallallallei!

(Tytöt jäävät piiriin. Kimari laulaa saman laulun toistamiseen, »pojat» ja »pojan» sijaan vain tulee »tytöt» ja »tytön». Muutkin voivat toisella kertaa hyräillä mukana.)

KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Kuivalainen (tulee perältä).

_Kuivalainen_. Terveheksi, nuori parvi, terveeksi koko talokin!

_Kimari_. Terve, Kuivalainen! (Taputtaa käsiään, johon muitakin yhtyy, ja piiri hajoaa.) Jätetään tämä nyt, paras on vähän vilvoitella. Teitä, Kuivalainen, on jo täällä odotettukin. Ainakin me, tukkipojat, palamme halusta kuulla runojanne. Emme ole ennen kuulleet oikeaa runonlaulajaa!

_Kumpulainen_. Ei ole ukkopahan pajatuksesta, vanhan äijän ärjynnästä enää haudan partaalla. Uudet ovat laulut teillä, nuoret, enkä enää paljon muista niitä vanhojakaan.

_Kimari_. Teillähän kuuluu olevan runoja hevoskuormin. Kahdeksi, kolmeksi päiväksi oli riittänyt sille helsinkiläiselle rohvessyörillekin kirjoittaa.

_Kumpulainen_. Sinne lienevätkin runot huvenneet. Ken kaikki runonsa laulaa, tyhjän saa hän itse iloikseen.

(Siitari on edellisen keskustelun aikana vetänyt pullon povitaskustaan ja he ovat Virneksen kanssa naukkailleet. Toiset, varsinkin tytöt, osoittavat heille nyrpeyttä ja vastenmielisyyttä.)

_Pari tyttöä_. Laulakaa nyt niitä runojanne. Onhan niitä vanhojakin virsiä niin lysti kuulla.

_Kuivalainen_ (pilkallisesti). Liritelkää te vain rallatuksianne, hieprukat! Mitäs meidän vanhojen virsistä teille!

(Tytöt peräytyvät nyrpällään.)

_Kimari_. Huomaanpa, että vanhana tullaan äreäksi.

_Kumpulainen_. Ja minä huomaan, että nuorina ollaan nokkavia. Mutta vasta maailman ranta se neuvoo nenäänsä pitemmälle näkemään.

_Virnes_. Mitä sillä meinaatte? Saa kai sitä sanoa sanansa, vaikkei mies olisikaan partana?

_Kuivalainen_. No, tosiaan! Ei ole haituviakaan, aivan kuin vasikan turpa! Niin, on aivan välttämätöntä, että sinäkin sanot sanasi. Sillä sinun ikäisesi nykymaailmassa ovat ylimpinä kukkoina tunkiolla.

_Virnes_. Mitä sillä meinaatte? Jos haluatte, kyllä minä näytän, miten parrasta saattaa vetääkin.

_Siitari_. Hyi, Virnes! Etkö häpeä räyhätessäsi vanhalle miehelle! (Tarjoo Kimarille pullon.)

_Kimari_. Hiljaa porsaat pussissa! Onko tämä nyt laitaa, että kun saa tilkan suuhunsa, alkaa heti rähistä ja hosua minnepäin ennättää. Te, vanha Kuivalainen, osaatte käyttää jumalanviljan paremmin. Eikös sopisi kieltä vähän voidella.

_Kuivalainen_. Ei tee pahaa pitkistä ajoista. (Ottaa.) Suurkiitosta, kostjumala!

_Kimari_. Kenties kieli alkaa vielä taipua lauluunkin?

_Kuivalainen_. Ainahan se vanha kieli tarvitsee verrytellä.

_Kimari_. Kuivalaisen kunniaksi! (Kulauttaa.) Ottakaapas vielä tästä, ja päästäkää sitten runonpäätä kuuluviin.

_Kuivalainen_ (otettuaan). Kostjumala! No, kyllähän minä muuten, mutta eipä tässä taida olla säestäjääkään, ja kannelkin jäi kotimökille.

_Kylän poikia_ ja _tyttöjä_. Me säestämme joukolla!

_Kuivalainen_. Liekö joukon joiunnasta? Ennen kyllä sai laulaja säestäjänsä, missä vain oli mailla mies kielellinen. Oli meillä kuin olikin, oli ennen siskoksilla lauluista siniset sillat, oli Viljon veljeksillä virsistä veno punainen. Menneet alkavat olla ne ajat, kaiholla me vanhat niitä vain muistelemme.

Laulu n:o 8.

Oli meillä kuin olikin, oli ennen aikoinansa siskoilla sininen silta, veikoilla veno punainen. Nousi tuuli tuulemahan, ilman ranta riehkimähän, tuuli puut havuttomiksi, kanervat kukattomiksi. Siitä taittoi siskon sillan, veikoilta venon hajotti, jätti veikot veen varahan, siskot siirrälti salolle, jätti sormet soutimiksi, kämmenet käsimeloiksi, hongan oksat huonehiksi, katajat kamariloiksi.

(Nuorista ovat enimmät menneet istumaan penkeille puun luo. Runon päätyttyä vallitsee kotvan harras hiljaisuus.)

_Tytöt_ ja _Pojat_ (näyttämön takana).

Yö vieno on rannalla Koitereen, oi, Koitereen! On aaltonen uinunut rantaan veen, oi, Koitereen!

YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Kumpulainen, Marketta (ja muutamia muita tulee tuparakennuksesta).

_Marketta_. Kuuletkos, isä, Aino on varmaan siellä. Hän on ollut kävelyllä toisten tyttöjen keralla.

(Laulavat pojat ja tytöt tulevat pihaan Arvassalo mukanaan.)

_Marketta_. Eikö Aino ollut mukananne?

_Kaikki_. Ei.

_Marketta_. Herran tähden! Missä tyttönen sitten on?

(Kaikki nousevat.)

_Kuivalainen_. Mikä sinua vaivaa, Kumpulainen? Näytäthän aivan siltä, kuin olisit maasi myynyt ja rahat juonut.

_Kumpulainen_. Älä puhu mitään, pääni menee aivan sekaisin! Lemmon letukka!

_Kuivalainen_. Kuka letukka?

_Marketta_. Ainopa, häntä ei näy missään. Luulimme hänen olevan kävelyllä toisten tyttöjen kanssa, mutta he sanovat, ettei hän ollut mukana. Kunhan vain ei olisi tapahtunut mitään onnettomuutta!

KAHDESKYMMENES KOHTAUS.

Edelliset. Remes ja Sipi (tulevat tuvasta).

_Remes_. No, onko Aino täällä?

_Sipi_. Onko hän täällä?

_Kumpulainen_. Ei, herra paratkoon! Mutta malttakoonhan!

_Sipi_ (itkusuin). En elä enää hetkeäkään, jollei hän pian tule.

Kumpulainen. Hyi! Älä itke, Sipi, aika mies! Piru itkeköön, hänen silmänsä paremmin kestävät.

_Sipi_ (Kuivalaiselle). Se on kaikki poikanne syytä. Hän liehakoi Ainoa, ja Aino on mennyt hänen pauloihinsa.

_Kuivalainen_. Missä Eero on? Hän kai tietää, missä tyttö on?

_Sipi_. Ei, sitä hän ei tiedä.

_Kuivalainen_. Kuinka niin?

_Remes_ (Sipille). Suusi kiinni!

_Sipi_. Ah — minä vain — ajattelin.

_Kumpulainen_. Että olet pöllöpää.

_Kuivalainen_ (huutaa). Eero! Missä olet, Eero?

_Kumpulainen_ (Marketalle). Pääni alkaa kihistä. Eerokin poissa! Saattaisin vääntää tytön niskat nurin.

_Marketta_. Isä hyvä! Älä luule Ainosta mitään pahaa.

_Kimari_. Vai niin, vai! Että Eero ja Aino ovat lietsussa — hahaha! He ovat menneet katsomaan, onko aurinko tosiaankin mennyt jo mailleen.

_Kumpulainen_ (menee portille ja huutaa molemmille tahoille pitäen kättänsä suullaan). Aino! Aino!

_Kuivalainen_ (samoin). Eero! Eero!

_Kimari_. Huutakaamme joukolla!

_Kaikki_ (menevät portille ja huutavat). Aino! Eero!

YHDESKOLMATTA KOHTAUS.

Edelliset; Aino ja Eero (näyttäytyvät ikkunassa).

_Aino_. Kuka kutsuu?

_Eero_. Mikä hätänä?

_Aino_. Täällähän me olemme.

(Kaikki rientävät aitan edustalle.)

_Marketta_. Mutta Aino! Oletko siellä? ja Eero?

_Kumpulainen_. Tyttö! Mitä siellä teet? Heti pois sieltä! . . .

_Aino_. Kyllä, isä kulta, kun vain ette ole vihainen, mutta lupaatte, että saan Eeron.

_Sipi_ (Remekselle). Herran tähden, Remes! Sinä olet lukinnut heidät aittaan yhdessä! Sinä olet oikea nauta.

REMES. Pidä suusi! Me kiellämme kaiken.

_Kuivalainen_. Malta mieltäsi, Kumpulainen.

_Kumpulainen_. Kyllä minä näytän sinulle, mitä saat. (Aikoo mennä ovesta aittaan.) Mitä? Oletteko sulkeutuneet lukon taa? Mutta oletteko aivan järjiltänne?

_Marketta_. Hyvä ihme! Aino?

_Aino_. Isä! Avaamme heti, kun lupaat, että saan Eeron.

_Remes_ (Sipille). Tahtoisinpa nähdä, miten he avaavat, niin kauan kun avain on taskussani.

_Eero_. Isä hyvä! Puhu puolestamme Kumpulaiselle. Sinähän pidät niin paljon Ainosta.

_Kuivalainen_. Niin, minun lupaani eivät he kysy. No, viisi siitä! Kumpulainen, tämä on kirottu juttu. Ei ole muuta keinoa kuin suostua antamaan heidät toisilleen. Kaikki ovat nähneet heidät sulkeutuneina aittaan lukon taa.

_Kumpulainen_. Se ei minua liikuta! Minä en salli lasteni pakoittaa itseäni. Olen luvannut Remekselle ja Sipille, että jompi kumpi heistä saa hänet, kun hänet naitetaan.

_Aino_. Isä kulta! He eivät tahdo minua kumpikaan, ei Remes eikä Sipi. He ovat yhdessä teljenneet minut Eeron kera aittaan lukon taa päästäkseen minusta.

_Kumpulainen_. Ovatko Remes ja Sipi sulkeneet sinut sinne?

_Sipi_. Herra nähköön, kuinka hän osaa valehdella!

_Remes_. Se on mitä mustin valhe!

_Eero_. Joka sana on totta! Emmehän voisikaan sulkeutua tänne, kun oven saa lukkoon ainoastaan ulkoapäin. Remes sulki meidät makuuaittaansa. Etsikää hänen taskuistaan, niin näette, että avain on hänellä.

_Aino_. Siinä on punainen nauha, josta sen tuntee.

_Kimari_. Syynätään Remes.

_Remes_. Jos avain on taskussani, on Eero itse pistänyt sen sinne.

_Eero_. Miten minä voin pistää avaimen hänen taskuunsa, kun olin lukon takana?

_Kuivalainen_. Ei, Remes, sitä hän ei tosiaankan voinut tehdä.

(Remes on muiden huomaamatta pistänyt avaimen Sipin taskuun.)

_Remes_. Syynätköön taskuni, ketä haluttaa. (Pojat ympäröivät hänet ja tarkastavat, hän kääntää itse taskunsa nurin.) Alatteko vieläkään uskoa minua enemmän kuin valhettelevaa tytärtänne.

_Sipi_ (hiljaa Remekselle). Mihin sinä sen lähätit?

_Remes_. Pidä suusi!

_Kumpulainen_. Kuules Aino, minä en leikittele! Tule ulos, sanon minä!

_Aino_. En voi, isä. He ovat lukinneet meidät tänne.

_Eero_. Sitten on avain Sipillä. Se on aivan varmaan jommalla kummalla.

_Sipi_. Minulla! Olkaa hyvät, tässä ovat taskuni. (Hän kääntää kaikki taskunsa nurin, ja avain putoaa maahan.)

_Kaikki_. Siellähän se on! Sipillä! Hahaha!

_Kumpulainen_. -Mutta Sipi, oletko hullu? Mitä hittoa hyödytti sulkea heidät lukon taa?

_Marketta_. Hyi, siinä teit hävyttömästi, Sipi! Aino on oikeassa, kun ei huoli sinua miehekseen. Olet ilkeä poika.

_Sipi_ (purskahtaa itkuun). Ei, minä en ole ilkeä poika; en, mutta minä olen onneton ihminen. (Remekselle.) Mutta sinä olet ilkeä heittiö, sinä! Saatat minut onnettomuuteen.

_Kumpulainen_ (on sillävälin avannut aitan oven, ja Aino ja Eero tulevat ulos). Mutta Aino! Mitä sinulla oli Remeksen makuuaitassa tekemistä?

_Aino_. Pujahdin vain sinne — sitomaan sukkanauhaani. Mutta siellä seistessäni sysättiin sinne Eero yhtäkkiä, ja sitten pistettiin ovi lukkoon, niin ettemme päässeet ulos.

_Eero_. Se on sula totuus. He raahasivat minut yhdestätuumin aittaan Ainon luo, pistivät oven lukkoon huusivat: Pidä hauskaa! Ja niin olen tehnytkin.

_Kumpulainen_. Piruko teitä molempia vaivaa! Miksi teitte sen?

_Remes_. Sipi on nauta. Hänelle se pälkähti päähänsä.

_Sipi_. Laupias Jumala! Minulleko se pälahti? Ei, nyt tahdon sanoa kaiken niinkuin se on. (Itkee.) Emme tahtoneet, että Eero tanssisi ja puhelisi Ainon kanssa, ja sentähden panimme hänet lukon taa.

_Kuivalainen_. Ainon luo! Hahaha!

_Kaikki_. Hahaha! Nokkelia poikia te olette molemmat.

_Kuivalainen_ (Remekselle ja Sipille). Kuulkaas, neroniekat, nyt on parasta, että livistätte. (Kumpulaiselle.) Kumpulainen, tyttö ja poika ovat viattomat, antaa heidän saada toisensa.

_Kumpulainen_. Ainolla ei ole mitään, eikä Eerolla ole mitään. Jos olisin rikas, olisi asia toinen! Mutta on vaikeaa nykiä karvoja kaljusta päästä. Siitä ei tule mitään, sanon minä.

_Kuivalainen_. Hänellä on myötäjäisensä kasvoissaan. Ja he tyytyvät niihin. Jos minulla olisi, antaisin mielelläni. Mutta minulla ei ole, herra paratkoon! Jaan kuitenkin heidän kanssaan sen vähän mitä minulla on.

_Aino_. Oi, hyvä vanhus, aivan täytyy kaulaanne kiepsahtaa niiden sanojen tähden. Kuinka me Eeron kanssa pidämmekään teistä! Olette toisenlainen isä kuin muutamat muut, jotka ovat niin kovia — niin tylyjä — niin —

_Kumpulainen_. Aino!

_Aino_. Niin, isä, sillä olet paha minulle. Kuinka usein olet kertonut, ettei sinulla eikä äidillä ollut mitään, mutta se ei tehnyt mitään, sanoit sinä, sillä kun oikein pitää toisistaan, niin vilja kasvaa maassa kahta rehevämmin. Nyt pidämme Eero ja minä niin hirvittävän paljon toisistamme, ja sinä todellakin olet niin kova, niin paha — aivan ilkeä isä! (Hillitsee kiihkeytensä ja lankeaa itkien isänsä kaulaan.) Oi, eihän se ollut totta, pahaa leikkiä vain! Rakas isä kulta! Sinä olet niin hyvä, sinä et kiellä meitä? Ethän? Sinä et voi. Oi! Näen silmistäsi, että suostut! Suostut!

_Kumpulainen_. Ei, sitä en tee! Siitä ei tule mitään. Olet liian höllämielinen mies, Kuivalainen, se täytyy minun sanoa sinulle. Mutta jos sinä et välitäkään poikasi menestyksestä, niin minun velvollisuuteni on katsoa tyttäreni parasta. He pitävät nyt toisistaan. Mutta kun soimi on tyhjä, pureskelevat hevoset toisiaan. Kun köyhyys astuu ovesta tupaan, lentää rakkaus ikkunasta pellolle. Niin se on tässä maailmassa.

_Arvassalo_ (joka kuultuaan Kuivalaisen nimen on kiinnittänyt huomionsa häneen). Oletteko te Kuivalainen?

_Kuivalainen_ (kiehentää lakkiaan). Minä sitä nimeä olen kantanut.

_Arvassalo_. Olen oikeastaan tullut tänne vain teitä tapaamaan.

_Kuivalainen_. No, mitäs niin tähdellistä —?

_Arvassalo_. Lyödäänhän kättä! Asia on se, että teiltä ennen kirjoitettujen runojen on havaittu muutamissa kohdin kaipaavan täydennystä ja tarkistusta, ja sentähden minun oli määrä käydä luonanne.

_Kuivalainen_. Ne siunatut Helsingin herrat sitten pitävät arvossa meidän vanhojenkin virsiä, joita tämä nykykansa alkaa pitää vain joutavina loruina. Kun muistelen sitä röhvessyöriä joka aikoinani kävi minua laulattamassa, tulevat aivan vetreät vedet silmiini. Niin höyli ja mukava hän oli.

_Arvassalo_. Minun asiani ei tosin olisi sekaantua toisten perheseikkoihin. Mutta sallittakoon minun huomauttaa, miten ennen vanhaan aatelisto eristäytyi eri kastiksi muista ihmisistä, eivätkä aateliston lapset saaneet avioida aatelittomien kanssa. Runonlaulaja-sukumme, he jos ketkä ovat minusta oikeaa ikivanhaa kansallisaateliamme, hengenylimystöä, joka ansaitsee, että koko kansa kantaa heitä käsillään. Niiden suomalaisen hengen valosoihtujen, joita he ovat pitäneet koholla läpi pimeäin öiden, niiden loimossa tulevat he ikimuistoisina elämään kautta aikojen ja kovimpinakin aikoina suomalaisia sydämiä lämmittämään ja valaisemaan. Sananlasku sanoo, ettei vesa kauas kannosta kasva, ja kunnianaan voi sentähden kuka tahansa pitää sitä, että antaa tyttärensä runonlaulaja Kuivalaisen pojalle.

(Kaikki seisovat juhlallisessa äänettömyydessä.)

_Kumpulainen_. Kaunista kuulla! Mutta elämä, maanmiehen jokapäiväinen elämä, vaatii niin paljon muutakin kuin aateliutta ja päiväpaistetta.

_Arvassalo_. Mutta kuuluttehan itsekin vähin varoin alkaneen. Minkä olette rakkaudessa kylvänyt, sillä on ollut siunaus kasvaessaan. Ettekö voi uskoa, että nuoret voivat yhtä hyvin vaurastua? Ja vaikkapa he eivät tulisikaan kullassa kulisemaan, niin sisäinen tyydytyksen tunne heille varmaan antaisi ihanamman onnen kuin mikään ulkonainen äveriäisyys ja loisto, jos heidän sydämensä kylmettyisi vailla lämpöä. Antaa heidän itsensä toverinsa valita, silloin he riemumielin ja pystypäin raivaavat tiensä läpi elämän!

_Kuivalainen_ (innoissaan). Kuuletkos, miten nuori herra puhuu?

_Aino_ (riemuisella innolla). Isä, rakas isä! Sinä et voi, et voi enää vastustaa!

_Eero_. Me mullistamme vaikka koko maailman, jos vaan saamme toisemme!

_Kuivalainen_. He saavat toisensa! Eikös niin?

_Aino_. Rakas, kulta isä!

_Kumpulainen_. Saakoot sitten! Kuka näitä nykyajan nuoria voisi pitää järjillään!

_Eero_ (Ainoa pyörittäen). Helei! Nyt sinä olet minun!

_Tukkipojat_. Hihhei!

_Remes_. Mokomaa kiljumista! Hirteen helsinkiläiset keltanokat! — Minä menen maata. (Menee aittaan ja vetää oven kiinni.)

_Sipi_ (itkusuin). Saanko toivottaa sinulle onnea, Aino?

_Aino_. Oi, saat, saat, Sipi kulta!

_Eero_. Ja minulle myös, jos sydämesi antaa myöten.

_Kumpulainen_ (Sipille). Älä ole alakuloinen, Sipi, sinä saat kyllä tyttöjä vaikka joka sormelle.

_Sipi_. Mitä? Luuletko niin?

_Kumpulainen_. Uskon varmasti.

_Arvassalo_. Eläkööt kihlatut! Eläköön!

_Kaikki_. Eläköön!

_Kimari_. No, nyt on kaikki hyvin! Mutta tanssi jäähtyy. Pyhä menee liian vähällä.

_Arvassalo_. Eikö olisi paras, että panemme karkeloksi täällä taivasalla? Sisällä on niin kuuma.

_Kaikki_. Hyvä, hyvä! Missä soittaja?

(Viuluniekka tarttuu viuluunsa.)

_Arvassalo_. Ja pyydän samalla luvan tulla häihin kuokkavieraaksi.

_Kumpulainen_. Käytän tilaisuutta kutsuakseni teidät nyt jo häihin.

_Arvassalo_. Saan kai tuoda mukanani muitakin, että he oppisivat tuntemaan ihania Koitereen seutuja ja täkäläistä reipasta kansaa.

_Kumpulainen_ ja _muut_. Terve tuloa!

(Kaikki asettuvat pitkään jonoon paritusten, Arvassalo etumaiseksi Ainon keralla.)

Laulu n:o 9.

_Arvassalo_.

Mi riemu rannalla Koitereen, kun sulla, Aino, on häät! Se maasta nousevi taivaaseen, kuin kiurunen ilmahan siintoisen, ja lauluja rannat raikuu!

(Tanssivat soiton ajan ja menevät jonon jälkipäähän.)

_Tyttö_ (joka on toisena parina Sipin kanssa ja jolle Sipi on kuiskutellut).

Sa malta, poikanen, viikko vain, kysy sitten sä uudestaan! Mä ensiksi tuumin tunnossani, ja sitten mä tiedustan maamoltain — ja arvaapas, kuin käy sitten.

(Lähtevät tanssiin, jonka aikana esirippu laskee.)