Part 2

Kun prinsessa keskiyöllä oli mennyt huoneeseen, käski prinssi vuoteen viedä hänet sinne ja sanoi säkille: — Säkki, minä tarvitsen hyvin kauniin sormuksen!

Säkki antoi hänelle rubiineilla kaunistetun sormuksen ja prinssi pujotti sen hiljaa nukkuvan prinsessan sormeen.

Samassa prinsessa heräsi ja nousi istumaan. — Mitä te täältä haette? Kuka te olette? huudahti hän pelästyneenä.

— Olen tullut tänne siksi että rakastan teitä, vastasi prinssi.

— Älkää minua pelätkö! Antakaa kätenne ja kuulkaa, minulla on teille paljon sanottavaa.

Prinssi oli kaunis mies ja kun prinsessa kuuli hänen olevan mahtavan ruhtinaan pojan ja sai tietää hänen tuoneen sen kauniin vaipan edellisenä iltana, ihastui hän ja lupasi pyytää vanhemmiltaan, että he saisivat mennä naimisiin.

Prinsessa nukkui jälleen ja prinssi palasi vanhan naisen majaan.

Seuraavana aamuna ruhtinas lähetti noutamaan häntä.

— Sinä saat naida prinsessan, koska hän niin tahtoo, sanoi ruhtinas, — mutta ensin sinun on suoritettava minun määräämäni työt. Tässä on kahdeksankymmentä puntaa sinapin siemeniä. Sinun pitää puristaa niistä öljy pois yhdessä päivässä.

Prinssi poistui palatsista raskain sydämin.

— Kuinka minä voisin sen tehdä? Sehän on mahdotonta! sanoi prinssi.

— Aivan mahdotonta, sanoi vanha vaimo, — vain muurahaisarmeija sen voisi tehdä.

Nyt prinssi muisti muurahaiset. Ja samassa kun hänen ajatuksensa sattuivat niihin, tuli muurahaiskuningatar joukkoineen lattian alta.

Prinssi osotti heille sinappisäkkiä, jonka oli palatsista tuonut, ja sanoi:

— Ellen voi puristaa öljyä pois noista siemenistä huomisaamuksi, en saa prinsessa Labamia puolisokseni.

— Mene nukkumaan ja jätä työ meidän huostaamme! sanoi muurahaiskuningatar.

Seuraavana aamuna ei sinapinsiemenissä ollut öljyn pisaraakaan, ja prinssi vei säkin ruhtinaalle.

— Hyvä on, sanoi ruhtinas, — mutta yksi asia vielä. Minä olin vuoristossa eräänä päivänä ja vangitsin siellä kaksi paholaista ja suljin ne häkkiin. Ne olisivat tapettavat, sillä ne voivat muuten koska tahansa livistää häkistä ja tehdä kansassani pahoja. Jos voitte tappaa ne, niin saatte prinsessa Labamin.

Prinssi palasi vanhan naisen majaan ja kertoi, mitä oli tapahtunut. — Kuinka minä voisin surmata kaksi paholaista? Eihän minulla ole muuta asetta kuin metsästyspuukkoni, sanoi prinssi.

— Ettehän te voi niitä tosiaankaan tappaa. Siihen tarvittaisiin joukko tiikereitä, sanoi vanha vaimo.

Silloin prinssi muisti tiikerit ja samassa kun hän ne muisti, seisoivat ne hänen edessään.

— Vaimoni ja minä surmaamme paholaiset. Vie meidät ruhtinaan luo, sanoi tiikeri.

Tiikerien taistelua paholaisten kanssa kerääntyi katselemaan koko hovi, ja ruhtinas oli tyytyväinen päästessään paholaisista ja sanoi:

Nyt tahdon antaa tyttäreni teille, mutta on vielä eräs työ. Takokaa minun patarumpuani.

Missä se on?

— Taivaalla.

Se on vaikein kaikista töistä, sanoi prinssi ja palasi vanhan vaimon majaan. — Kuinka minä voisin takoa hänen patarumpuaan taivaalla?

— Tuhma olette, sanoi vanha vaimo. — Jos vuoteenne kuljetti teidät yli seitsemän vuoriston ja läpi seitsemän tiheikön, niin voinee se toki lennättää kappaleen taivasta kohti?

— Kas, kun en tuota muistanut! huudahti prinssi iloisena.

Hän istui vuoteelleen ja samassa se lensi ylös taivaalle ja siellä hän takoi patarumpua metsästyspuukkonsa päällä, niin että ruhtinas kuuli sen maahan saakka.

— Kaikki on hyvin, sanoi hän, kun prinssi palasi taivaalta, — häät pidetään niin pian kuin tahdotte.

Prinssi lähetti nyt vuoteen, säkin ja kivikupin fakiirille ja kutsun häihinsä. Kaikki rajamaiden hallitsijat tulivat juroihin, joissa prinsessa loisti kuin aurinko.

Häiden jälkeen prinssi vei nuoren puolisonsa omaan maahansa, ja kansa nimitti häntä siellä loistavaksi prinsessaksi.