Part 2

AHLSTRAND. Niinpä niin, tietysti. Ainahan minä olen teihin luottanut. Etupäässä teihin. — No niin! Nyt on kysymys kohdistettava yksinomaan ja ainoastaan tähän uuteen, suureen tilaukseen. Sen onnellinen täyttäminen tulee vakaannuttamaan tehtaani tulevaisuuden. Mutta kaikki on laskettu nykyisten palkkasuhteitten mukaan. Tilaus-sitoumus tulee kestämään parisen vuotta ja —

GARP. Ja niin kauvan pitäisi meidän odottaa —

AHLSTRAND. Malttakaahan! Tämän tilauksen hyvin täyttämisestä riippuu koko tulevaisuus —

GARP. Jos tahdotaan saada työ hyvin tehdyksi, niin pitää työväki pitää tyytyväisenä.

AHLSTRAND. Sitä tarkoitankin. Mainitsemani ajan jälkeen olen valmis keskustelemaan —

GARP. Mutta ette nyt?

AHLSTRAND. Nyt en voi. Sanoinhan.

GARP. Te ette tahdo?

AHLSTRAND (Hetken vaitiolon jälkeen.) En. Jos teette työlakon, annan minä liikkeen seisahtua. Hankin uutta työväkeä ja alan alusta.

GARP. Sitä en usko.

AHLSTRAND. Ei siis maksa vaivaa jatkaa keskustelua. — Te olette eroitetut toimestanne. Tyttäreni ei mene poikanne kanssa naimisiin. Loput hoitakaa miten tahdotte! Työlakolla saatte satoja ihmisiä leivättömiksi, poikanne ja minun tyttäreni onnettomiksi, mutta ette etuja työmiehille. Peruuttamalla vaatimuksenne pysyy työväen tila ennallaan, leipää ja lämpöä on kaikilla ja lastemme onni on taattu. Näin on asia todellisuudessa. Olkaa nyt viisas!

GARP. Totuus, totuus! Sanokaa minulle totuus! Ettehän te voi liikettä seisauttaa?

AHLSTRAND. Jos te sitä epäilette ja olette kyllin uskalias kokeilemaan, niin tehkää se! Kun työväki näkee, että sen voin, ryhtyy se työhönsä, mutta lapsemme eivät tule onnellisiksi. Vielä kerran — olkaa viisas!

GARP (Melkein itsekseen.) Tässä sitä nyt ollaan! Aina olen pelännyt tunteitten vaikutusta. Minä olin sortumaton, kun elin vaan aatteissani. Mutta nyt — oh, mestari Garp! mitä teet sinä nyt?

AHLSTRAND. Olkaa viisas!

GARP. Mitä pitäisi minun sanoa tovereilleni?

AHLSTRAND. Sanoa totuus.

GARP. Totuus? Totuus! (Katsoo terävästi Ahlstrandia.) Mikä on totuus?

AHLSTRAND. Muistatte kai mitä olen sanonut.

GARP. Entäs — onko mitään ehtoja?

AHLSTRAND. Ei oikeastaan. Kaikissa tapauksissa eroatte te tästä päivästä alkaen tehtaan palveluksesta ja asetutte johonkin toiseen toimeen, tai asutte poikanne luona, miten haluatte. Teiltä ei tule mitään puuttumaan.

GARP. Minäkö eroaisin tehtaasta? Erotettaisiin! Minä, joka olen elinaikani tehnyt työtä voimieni takaa tehtaan eduksi. Tässäkö on sitten kaiken loppu? Tässäkö se päämäärä, johon olen pyrkinyt?

AHLSTRAND. Teidän hyviä palveluksianne tehtaan eduksi en tule unohtamaan. Siitä voitte olla varma. Siinähän on kauniisti saavutettu päämäärä.

GARP (tuijottaen eteensä.) Minun päämääräni oli toinen, kaukaisempi. Minä tahdoin tehtaan hyvillä asioilla saavuttaa työväelle mitä mahdollisimpia, hyviä etuja. Mutta nyt on — kaikki rauennut.

ÄÄNIÄ. Mestari Garp! Mestari Garp!

GARP (Vavahtaa.) Herra patruuni! Te ymmärrätte — te kyllä käsitätte, te — oh! en tiedä mitä sanoisin — minä pyydän — te voitte kyllä, jos tahdotte — suostukaa edes osalliseen korotukseen — suostukaa — ottakaa minun palkkani —

AHLSTRAND. No, no ukko — tehän houritte!

GARP (Koleasti.) Sitten — sitten — Jumalan nimeen! Minä liityn noihin uhalla kaiken — taistelen ja sorrun heidän kanssaan — minä —

AHLSTRAND. Mestari Garp! Jo on aika lopettaa! Jos vielä uskallatte kiihottaa ainoatakaan miestä, ilmoitan heille heti teidän erottamisenne ja samalla sen horjumattoman päätökseni, että jokainoa, joka uskaltaa teihin liittyä, on armotta menettänyt paikkansa tehtaassa nyt ja vastaisuudessa. Ne taas, jotka eivät sitä tee, tulen palkitsemaan monenkertaisesti. Olkaa varma, että suurin osa heistä on liian suuria raukkoja, tai sanokaamme liian viisaita, kannattaakseen teitä. Ja muistakaa — minä sanon sen teille viho viimmeisen kerran, koko jutussa te ette voi tehdä muuta, kuin kaksi asiaa, joko rakentaa, tai sortaa lastemme onnen. Muistakaa, se on ainoa, mitä te voitte! Siis — olkaa viisas!

GARP (Ankaran taistelun jälkeen.) Minä olen vanha mies — olen jo aikani elänyt — minä voin poistua — poistua Alfred-poikani eduksi. Kyllähän se tuntuu vähän katkeralta noin yhtäkkiä uhrata vuosikausien toivon ja vakuutuksensa ja — kunniansa. Mutta minä olen vanha mies, niinkuin sanoin. Ehkä minä en niitä sellaisia tarvitsekaan.

Ja lapset — rakastakoot ja tulkoot onnellisiksi! Jumala suokoon, ettei heidän tulevaisuuttansa koskaan himmentäisi se kallis hinta, jolla ovat sen saavuttaneet (Sortuneena.) Minä luovun vaatimuksistani. Ja ne — ne toiset luopuvat myöskin — kun kerran minä — kun kerran mestari Garp on peräytynyt (Heltyneenä.) Nyt lähden minä täältä petturina ja konnana — siirryn johonkin loukkoon, jossa ei kukaan voi sylkeä minua silmille ja sanoa, että minä — (Itkemäisillään, mutta pakoittaa itseään.) Sen totuuden minä kuitenkin vielä sanon teille, patruuni, että työväen tila on parannettava. Ja kerran se on tehtäväkin. Tehkää tekin se puolestanne, niin pian kuin — voitte. Siinä teette ainoastaan velvollisuutenne ihmisenä. — Ja nyt — mestari Garpia ei enään ole olemassa (Aikoo mennä.)

AHLSTRAND (Estää. Aikoo ottaa häntä kädestä.) Mestari Garp!

GARP (Kiivaasti.) Ei, ei! — Tällaisia asioita minä en voi vahvistaa kädenlyönnillä (Tukahutetusti.) En.

SIGRID (Tulee pelokkaana. Häntä seuraa rouva ja Alfred.) Ettekö mestari Garp? Ettekö isä?

ROUVA. Ettekö ole sopineet?

ALFRED. Anteeksi! Olimme niin levottomia.

AHLSTRAND. Sovittu on. Kaikki on päätetty.

ROUVA. No, se oli hyvä, Gustaf.

ALFRED. Jumalan kiitos!

SIGRID (Isänsä kaulaan.) Rakas isä!

ALFRED (Garpille.) Saanko kiittää teitä, isä? (Ottaa Garpia kädestä, mutta Garp ei sitä huomaa.)

SIGRID (Menee Garpin luo.) Hyvä isä Garp!

_ERÄS TEHTAALAINEN_ (On tullut perälle.) Mestari Garp!

AHLSTRAND. Vai niin! — Ovatko miehet vielä siellä alhaalla?

TEHTAALAINEN. Juuri tekevät lähtöä. Päivällistunti loppuu.

(Tehtaan pilli soi.)

AHLSTRAND. No, saman tekevä! — Tulitte parhaaseen aikaan. Mestari Garp ei enään tule tehtaalle. Te voitte ainakin vastaiseksi ottaa hoitaaksenne Garpin tehtävät (Tehtaalainen kumartaa.) Nyt voitte kiirehtiä toisten jälkeen ja ilmoittaa työväelle, että minä en voi suostua vaatimuksiinne, ennenkuin vähän tuonnempana (Tehtaalainen tekee epäröivän liikkeen. Katselee Garpia.) Siitä olemme sopineet mestari Garpin kanssa. Enkä muutenkaan tahtoisi enään tästä asiasta puhuttavan, koska tänään vietämme tyttäreni Sigridin ja tohtori Garpin kihlajaisia. Ilmoittakaa tämä tehtaalaisille ja sanokaa, että saavat tämän päivän vapaapäiväksi kahdenkertaisella palkalla. Illalla kokoontukoot juhlimaan huvilan puistoon!

TEHTAALAINEN (Tyytyväisenä.) Minä kiitän kaikkein puolesta ja onnittelen herrasväkeä! (Garpille.) Iloisella soitolla piti annettaman kaikille tieto asian onnistumisesta. Soittokunta on paviljongissa ja odottaa merkkiä. Onko annettava?

SIGRID (Riemuissaan.) Soittokunta! Tietysti! (Juoksee verannalla.) Heleijaa! (Heiluttaa nenäliinaa.) Soittakaa! Soittakaa! (Tulee alas.) Äiti, saanko itse johtaa juhlavalmistuksia? Saanko?

ROUVA. Sen teemme yhdessä, lapseni.

AHLSTRAND. Muistakaa komeasti!

(Torvisoittoa kuuluu.)

ALFRED (Garpille.) Isä — saanko uskoa, että myönnyitte rakkaudesta?

SIGRID (Alfredin kaulaan.) Tietysti hän meitä rakastaa, sanoinhan sen jo.

TEHTAALAINEN (Toimessaan.) Minä riennän toimittamaan patruunin käskyjä. Hyvästi, herrasväki! Hyvästi mestari Garp!

GARP. Hyvästi! (Vaipuu tuolille) — mestari Garp!

(Kaikki riemuitsevat.)

Esirippu.