Part 2

PORI (irvistäen itsekseen). Hm! (ääneensä). Ei, paljon kiitoksia, en voi oikein hyvin, rupean kohta makaamaan (palvelija menee). Paikalla työhön! (istuikse pöytään). Oli hyvä että muistin tämän vanhan nahkakontin. (Ottaa ylös raha-tukun.) Ah! ne oikein tarttuvat sormihini kiinni, on vaikea todella jättää ne (panee setelit kontin pohjaan). Kas tässä muutamia vanhoja vaatteita (ottaa taskustansa vaate-räpäleitä, jotka hän panee setelien päälle konttiin), pelkkiä räpäleitä, oivallisia kerjääjälle (nousee ylös, menee kaappiin ja ottaa sieltä muutaman leipä-palan, jonka panee konttiin vaatteiden päälle). Sitte nämä leipä-palaiset, laupeuden lahjoja (panee kontin kiinni). Kas niin, nyt on kaikki valmiina; ei kukaan voi aavistaakaan, että tässä löytyy niin paljon rahaa — — — Ah, todella, minun täytyy ilmoittaa armolliselle rouvalle minun lähtöni ja kiittää hyvästä asunnostani, muuten voisi hän muka luulla minun karanneen tieheni rahoineni päivineni, ja kuinka sitte kävisi sukulaisuuden kanssa. Enkä minä juuri voi heittää tyttö-raukkaa ilman mitäkään (panee kontin tuolille taaksensa, istuikse pöytään ja kirjoittaa).

(Ihaksinen tulee oikealta kädeltä, kengät kädessä; hän hiipii hiljakseen yli teaterin sille tuolille, missä kontti on, ja tarttuu siihen kiinni. Pori liikahtaikse, Ihaksinen jättää vilkkaasti saaliinsa ja kömpii alas tuolin taakse.)

PORI. Mikä kummallinen tuska minua vaivaa; siis joutuisasti, minun täytyy kiirehtiä! (kirjottaa vielä).

(Ihaksinen pistää kätensä konttiin, ottaa setelit, pistää ne taskuunsa, hiipii sitte perälle, panne kengät jalkahansa ja avaa perä-oven ikäänkuin olisi ulkoa tuleva.)

PORI (joka sill'aikaa on pannut kirjeen sinetillä kiinni). Kas niin (kääntäikse vilkkaasti ympäri kuultuansa ovea avattavan). Ken siellä on?

IHAKSINEN (tavallisessa äänessä, vaan kuitenkin näyttävä sitä riitaa, joka hänen sydämessänsä taistelee). Oh, minä vaan, rakas appiseni, minusta oli hyvin ikävä kapakassa ja sen vuoksi tulin tänne.

PORI (tarttuu pikaisesti konttiin). Mitä sinä tahdot?

IHAKSINEN. Kuulkaapa nyt, Pori! minä olen ikäänkuin saanut ajatuksen päähäni; he ovat oikeat juopot nuo toverit siellä alhaalla, niin Jumala ties lieneeköhän rahojen jakaminen ihan hyvää.

PORI. Todella, luuletkohan sitä.

IHAKSINEN. Niin kyllä, Pori, eikä siitä tulekaan niin paljon joka osalle, mutta jos sitä vastoin ottaisimme puolet molemmat, niin voisimme elää iloisia päiviä aina.

PORI (itsekseen). Kuinka on hänestä pääseminen! (ääneensä) Ha, ha, ha! ei sinulla olekaan niin väärin siinä asiassa, ei ollenkaan; kuulepas Ihaksinen, tule huomisaamuna varhain luokseni, niin ja'amme rahat keskenämme.

IHAKSINEN. Kyllä; oletko semmoinen?

PORI. Mitä sanot?

IHAKSINEN. Että kyllä ymmärrän asian, sinä matkustat tiehesi ja petät minut yhtähyvin kuin nuo toisetkin.

PORI. Ha!

IHAKSINEN. Sinä olet vietellyt meidät kaikki työstämme pois ja tehnyt meidät kuleksijoiksi, olet saattanut meidät uskomaan, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhtä verran, ja kuitenkin tahdot, näet, vähemmin kuin joku muu jakaa omaisuuttasi. Hyi hitto, mimmoinen katala mies sinä olet, Pori!

PORI (kiivaasti, menee oikealle puolelle teateria). Mitä minun on kanssasi tekemistä! tahdotko että huudan tänne ihmisiä, jotka viskaavat sinut ulos?

IHAKSINEN. Noh, koska sanot sydämesi ajatukset, niin sanon minäkin minun. Minä en huoli noista rahoistasi, kyllä me voimme elää ilman niitäkin, mutta Pori ei saa pakoittaa mamseli Annaa naimaan luutnanttia; Pori ei saa tappaa omaa tytärtänsä!

PORI (samalla tavoin). Se ei ole sinun asiasi, sanon minä.

IHAKSINEN. Jos Pori tahtoo heittää naimiset sillensä, niin ei Porin tarvitse koskaan enempää kuulla sanaakaan minulta eikä tovereiltakaan, ja saapi itse hoitaa rahojansa, miten vaan lystää.

PORI. Aha, tahdotko opettaa minua lakia tuntemaan, lurjus!

IHAKSINEN (kovimmassa jänteyksessä) Kavata itseäsi, Pori! monen ankeriaan olen nähnyt liukastelevan yhtä hyvästi kuin sinunkin, mutta niiden nahka on kuitenkin viimisillään riippunut aidan seipäässä.

PORI (raivossaan). Mene tiehesi tahi — — —

IHAKSINEN (ottaa setelit ja pitää ne selkänsä takana). Wiimisen kerran Pori, vapautatteko tyttärenne tahi ei?

PORI (entisillään). En.

IHAKSINEN (joka hiljakseen on astunut pöydälle, panee setelit kynttilä-tuleen, ne syttyvät tuleen. Haastaa hyvin harvaan). Vai niin, Pori ei tahdo (nostaa palavat paperit ilmaan). No, luokaa silmänne tänne! nytpä Pori taitaa heretä häntä onnettomaksi tekemästä! (viskaa palavat paperi-palaiset Porin jalkoihin).

PORI. Mitä tää on? (nyhtää vaatteet kontistansa ja huutaa pelästyksissään, kun ei löydä rahojansa). Ah! minun rahani! (viskaiksen paperien yli, jotka samassa hiiltyvät). Minun rahani!

IHAKSINEN (kovin liikutettuna). Tuossa ne ovat, jaa! (astuu Porin luokse). Pori! (vimmastuen, nähdessään Porin tuskaa). Mitä olen tehnyt? (juoksee ulos perä-ovesta).

PORI (polvillaan, repii käsillänsä ympäri tuhkaa). Minun rahani! (ryöpsähtää ylös). Ihaksinen? — — — minun rahani! (juoksee hänen perästänsä).

(Muutama hetki hiljaa, sitte kuullaan huutoja ulko-puolella.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Juhana (perältä). Sittemmin monta palvelijaa, jotka kulettavat Ihaksisen kerallansa. Myöhemmin rouva Haakuna ja Emilo.

JUHANA. Hän on varas, sanon minä teille, hän on varmaankin ollut täällä ennen varastamassa.

IHAKSINEN (pyrkii päästä irti). Laskekaa minua! — — — laskekaa minua! minä eksyin, antakaa minun mennä! — — —

ROUVA HAAKUNA (perältä). Mikä jyskäminen täällä on?

JUHANA. Armollinen rouva, me olemme ottaneet tämän miehen kiinni suuressa salissa, hän oli varmaan tullut tänne varastamaan!

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Hän on!

EMILO. Taisipa olla monta varasta, sillä yksi ryöpsähti minun sivutseni rappusissa.

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Tuumani ovat onnistuneet!

YHDEKSÄS KOHTAUS. —

Anna (perältä). Rouva Haakuna. Emilo. Ihaksinen. Juhana. Palvelijoita.

ANNA (tuntee Ihaksisen). Ah, Jumalani!

JUHANA. Käskeekö armollinen rouva hakemaan poliisia tänne?

ANNA (juoksee eteen). Ei, ei! minä tunnen hänet, hän on viaton.

ROUVA HAAKUNA (likistää kovasti Annan kättä). Te ette tunne häntä! (palvelijoille). Antakaa oikeuden käydä käyntiänsä!

(Esirippu lankee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

(Kaunis sali rouva Haakunan talossa. Kolme ovea perällä. Keskimäisestä ovesta nähdään rääty kauneita ja valaistuita huoneita. Oikealla kädellä pöytä pienellä soitto-kellolla ja kahdella kynttiläjalalla. Vasemmalla puolella suuri tuoli.)

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Anna (puettuna morsiameksi istuu tuolissa; hänen näkönsä on tuskallinen. Kukkais-vihko makaa lattialla hänen jalkojensa vieressä.)

ANNA (nostaa päätänsä). Minä siis vielä elän, ja joka hetki, joka huokaus viepi minua likemmäksi tuota hirmuista tuntia. Minä olen huutanut ihmisien sääliväisyyttä avukseni, ja he ovat nauraneet minun tuskalleni, minä olen rukoillut apua Jumalalta, mutta hän ei ole kuullut rukouksiani. Kaikki apu on hävinnyt. Muutaman hetken kuluttua on rikos muistella häntä, jota lemmin enemmän kuin omaa henkeäni. Mutta minkätähden minä sitä vielä teen? Hänellä on toinen lemmitty, eikä yksikään ajatus minuhun ole häirinyt hänen onneansa. Ah, enhän minä pyytänyt häntä minua lempimään, minä vaan tahdoin itse olla vapaa, että aina saisin miettiä hänestä, että saisin olla hänen, koko sielullani! Ah, minun isäni! myös tämän onnen olet minulta ryöstänyt.

TOINEN KOHTAUS.

Rouva Haakuna (keskimäisestä ovesta). Anna.

ROUVA HAAKUNA. Vieraamme jo alkavat tulla; mutta minä näen vielä tuon surullisen katsannon; saan sanoa teille, että marttyyrit eivät enään ole muodissa, ja onnetonna olo teitä ei ensinkään kaunista.

ANNA. Säästäkää pilkkanne, rouvani! te olette nyt päässeet toivonne perille, olkaa siis tyytyväinen.

ROUVA HAAKUNA (malttaen mieltänsä). Ah, te luulette siis että suurikin onni kohtaa minua ottaessani muurarin tyttären perheeseni?

ANNA. Ei hänet, vaan hänen omaisuutensa.

ROUVA HAAKUNA. Mitä uskallatte sanoa?

ANNA. Ottakaa omaisuuteni! ottakaa! minä olen tuhat kertaa pyytänyt teitä sitä ottamaan, mutta antakaa minulle vapauteni takaisin! — — — antakaa minun lähteä täältä yhtä köyhänä kuin olin tänne tullessanikin!

ROUVA HAAKUNA (kylmästi). Suurimmalla ilolla minä suostuisin teidän anomukseen, mutta kun nyt enempää ei ole mahdollista, niin jättäkäämme tämä puhe, joka on ilkeä meille molemmille! Pyyhkikää siis pois kyyneleenne, tehkää näkönne iloiseksi, ja seuratkaa minua saliin, sillä ennen vihkiäisiä tahdon minä esitellä teitä muutamille tuleville sukulaisillenne.

ANNA (voimalla). Ei vielä, rouvani, te unohdatte ehdon, jonka olen pannut suostumukseeni tähän naimiseen!

ROUVA HAAKUNA. Ah, pelkkä juoni, jota en tarvitsisi kokea, vaan näyttääkseni teille että olemme toivonne täyttäneet, niin tietäkää, että Emilo suurimmalla vaivalla onnistui päästää häntä arestista.

ANNA. Ja hän oli toki viaton.

ROUVA HAAKUNA. Sitä ei ole vielä todistettu. Mutta kaiketi on hän nyt vapaa, ja vihkiäisien perästä saatte jossakussa sopivassa tilassa häntä tavata.

ANNA (jyrkästi). Ei! Ihaksinen oli minun ainoa ystäväni, minun tähteni oli hän valmis menettämään kaikki, ja minä en jätä tätä huonetta, ennenkun olen nähnyt häntä.

ROUVA HAAKUNA. Se on mahdotonta. Aika jo on käsissä — — — pappi odottaa!

ANNA. Ei, ei, rouvani! — — — Vielä en ole teidän vallassanne, minä voin vastata: ei, papinkin edessä.

ROUVA HAAKUNA (salatulla vihalla). Uppiniskainen lapsi, kaikissa teille sitte täytyy myöntyä (menee pöydän luokse ja helisyttää kelloa. Itsekseen.) Malta sinä!

(Anna vaipuu jällensä tuoliin ja nojaa päätänsä kättä vasten.)

KOLMAS KOHTAUS.

Juhana (oikealta puolelta, kirje kädessä). Anna. Rouva Haakuna.

JUHANA (hiljaa rouva Haakunalle). Armollinen rouva! tohtori Ahokas on tullut takaisin.

ROUVA HAAKUNA. Ah!

JUHANA. Hän on ulkona.

ROUVA HAAKUNA. Mitä hän tahtoo?

JUHANA. Hän pyytää paikalla saada puhua mamseli Annan keralla.

ROUVA HAAKUNA. Ja mitä te olette vastanneet?

JUHANA. Armollisen rouvan käskyn mukaan, ett'eivät vallat ota vastaan ketään.

ROUVA HAAKUNA. Hyvä — — — ja sitte?

JUHANA. Sitte hän tykkänään vimmastui ja juoksi kotihinsa, mutta tuli paikalla takaisin tällä kirjeellä, jonka pyysi minun antamaan mamselille.

ROUVA HAAKUNA. Anna tänne! (avaa kirjeen ja lukon) "Anna! minua kielletään teitä tapaamasta, se ei voi suinkaan olla teidän suostumuksellanne. Minä rukoilen, sallikaa minun heti tulla teidän puheillenne hetkeksi! Ahokas." (Itsekseen.) Kuin rohkea! — — — (Juhanalle.) Sano tohtorille että mamseli on saanut kirjeen, ja että hän huomenna antaa vastauksen.

JUHANA. Hyvä, armollinen rouva! (aikoo lähteä).

ROUVA HAAKUNA. Vielä sana! Onko muurarinsälli ulkona?

JUHANA. On.

ROUVA HAAKUNA. Anna hänen tulla sisään!

(Palvelija menee oikealle.)

ROUVA HAAKUNA (Annalle). Olen käskenyt Ihaksisen tänne tulemaan, ja näytteeksi että luotan sinuhun, jätän minä teidät yksinään; viidentoista minutin kuluttua tulen sinua hakemaan.

(Menee perältä.)

NELJÄS KOHTAUS.

Ihaksinen (oikealta puolelta). Anna.

IHAKSINEN (seisahtuu ovessa ja katselee ympärinsä). Missä olen? (huomaa Annan ja ryöpsähtää hänen luokseen). Mamseli Anna! (ottaa Annan kädet käsihinsä) Tekö se olette? todellako te?

ANNA (heittäikse hänen syliinsä). Hyvä Ihaksinen.

IHAKSINEN (itkien). Herra Jumala, no vihdoin olen saanut nähdä mamselia! pimeässä arestissa en minä ole tehnyt muuta kuin muistellut teitä, ja se on ollutkin ainoa turvani.

ANNA. Ihaksinen on siis kärsinyt paljon?

IHAKSINEN. Oh, ei niin varsin paljo juuri, sillä näettehän mamseli Anna! kun ollaan kahden kesken Jumalan ja omantuntonsa kanssa, niin saamme toisia ajatuksia, ja kun rupesin miettimään, kuinka olen elänyt tähän saakka, niin — — — mutta kaikki voipi vielä parantua, jos vaan — — — (katselee ympärinsä) mutta missä Pori on?

ANNA. Kolme viikkoa taaksepäin, samana iltana jolloin Ihaksista vietiin arestiin, matkusti isäni pois keltäkään jää-hyväisiä ottamatta.

IHAKSINEN (pelästyen). Matkustiko pois? ei, ei se ole mahdollista — — — hän oli niin vimmapäinen, niin tuskallinen, hän ei voinut matkustaa tiehensä!

ANNA. Hän jätti jälkeensä kirjeen Haakuna-rouvalle, jossa hän ilmoitti matkastansa ja samassa myös päätti onneni.

IHAKSINEN. Onnenneko! mitä — — — mitä sillä tarkoitatte?

ANNA. Ihaksinen sitte ei tiedä, että tänäpäivänä on minun hääni?

IHAKSINEN (vimmassa). Häät! teidän häänne? ja kenenkä kanssa?

ANNA. Luutnantti Haakunan kanssa.

IHAKSINEN (entisillään). Ei, ei! se on mahdotonta! rahojannehan hän tahtoi, mutta nyt ei teillä ole mitään, ei penniäkään.

ANNA. Ihaksinen! minä en ymmärrä teitä?

IHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne hävittäneen?

ANNA. Mitä sanotte?

IHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en tietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.

ANNA. Oi hirmuista!

IHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin ollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te vaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan tuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.

ANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?

IHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt! te ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle, minä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi! (tahtoo juosta ulos).

ANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa rahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.

IHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi teille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —

VIIDES KOHTAUS.

Rouva Haakuna (perältä). Anna. Ihaksinen.

ROUVA HAAKUNA. Nyt, Anna lintuseni, on aika lähteä, sinua odottavat.

ANNA. Suokaa armosta vielä silmänräpäys!

IHAKSINEN (kovasti sydämessänsä taistellen). Katsokaapas armollinen rouva, on sillä tavoin että — — — tästä naimisesta ei taida tulla mitään.

ROUVA HAAKUNA (luopi silmänsä ylen-katseellisesti häneen. Annalle). Tule nyt!

ANNA (tuskassa). Minä en voi.

ROUVA HAAKUNA. Onko sama vimma tarttunut teihin, tahi oletteko unhottaneet — — —

IHAKSINEN (entisillään). Mutta jos hänellä nyt ei mitään ole, jos on taas tullut köyhäksi kuin kirkon-rotta, niin tahtooko teidän armonne kuitenkin naittaa hänet pojallenne?

ROUVA HAAKUNA (irvistäen itsekseen). Tuo raukka luulee osaavansa pettää minua.

IHAKSINEN. Katsokaa armollinen rouva, nyt on temppu kuitenkin semmoinen, ja sentähden minä luulen teillä ei enempää olevan hyötyä meitä kauemmin pidättää.

ROUVA HAAKUNA. Saattekin mennä koska vaan tahdotte, ja teitä taas, Anna, käsken muistamaan nämät sanat: "Järkähtämätön tahtoni, käskyni tyttärelleni on, että tämä naiminen tapahtuu ennen minun palaamistani."

ANNA. Anna hyvä Jumala voimia!

IHAKSINEN. Mutta mamselilla on myös isä taivaassa, ja tällä on toiset tuumat. Muistakaa armollinen rouva! että kerran saatte tehdä tiliä Hänelle, ja jos työt silloin katsotaan kehnoiksi, niin hän, totta Jumal'avita, ei kysy kuinka vanha aatelis-suku on, tahi kuinka monta leiviskää raha-arkku painaa!

ROUVA HAAKUNA (kiivaasti Annalle). Tämä on siis kiitoksenne siitä että noudatin teidän tahtoanne? mutta kavattakaa! (Ihaksiselle). Te voitte vielä kerran nähdä vankeuden porttien avautuvan teille! (menee perälle).

ANNA (estää häntä). Ei! te ette saa mennä! minä...

KUUDES KOHTAUS.

Juhana (perältä). Anna. Ihaksinen. Rouva Haakuna.

JUHANA. Armollinen rouva, vieraat ovat tulleet.

ROUVA HAAKUNA (Annalle). Päätä nyt! tuletko minun kerälläni heti, tahikka — — —

IHAKSINEN (kovimmassa tuskassa). Elkää menkö, mamseli Anna! tämä on vaan paula, hirmuinen petos!...

ANNA. Ei, Ihaksinen, minun täytyy nyt lähteä; kaikki enempää vastusteleminen on nyt turhaa. (Rouva Haakunalle). Minä tulen kerallanne.

ROUVA HAAKUNA (riemuiten). No viimeinki! (Hän vetää Annan kerallansa, he häviävät keskimäisestä ovesta).

JUHANA (itsekseen). Tohtori kiusaa minua lemmon tavalla saadaksensa tietää mitä täällä tapahtuu; kyllä rouva on kieltänyt meitä siitä haastamasta, mutta jos minä niin vähällä voin olla hänelle mieliksi, niin — — — (kiirehtii ulos oikealta puolelta).

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Ihaksinen. Sitten Pori.

IHAKSINEN (joka Juhanan puhuessa on seisnut hiljaan miettien). Laupias Jumala! onko siis kaikki toivo lopussa, enkö mitään voi tehdä häntä auttaakseni? — — — ei vähintäkään? Herra Jumala! auta häntä Sinä! — — — minä rupeen toiseksi ihmiseksi, — — — minä mielelläni tahdon kärsiä kaikkia, mitä tahansa, mutta auta häntä!

PORI (tulee sisään oikealta puolelta, seisahtuu ja katselee ympärinsä, tirkistävillä silmillä; kiljaisee viimein innolla). Rikas! Ha, ha, ha! — — — (kauhistuksella.) Köyhä! Hu!

IHAKSINEN (kääntäikse huudolla). Pori!

PORI (vaipuu tuoliin). Ah!

IHAKSINEN (liikahtaikse ikäänkuin pois juostaksensa, mutta malttaa samassa). Pori! (ryömii polvillaan hänen luoksensa). Herra Jumala, Pori! (Pori katselee häntä tirkistävillä silmillä).

IHAKSINEN (rukoillen). Rakas Pori, olettehan kovin minuhun suuttuneet?

PORI (itsekseen). Tässä, juuri tässä hitto ne vei.

IHAKSINEN. Rahat, setelit, jotka minä poltin.

PORI (himolla). Rahaa! rahaa!

IHAKSINEN. Suokaa anteeksi rakas Pori! minä rukoilen tuhannesti. Olen useasti katunut pahaa tekoani. Mutta Pori on niin oudon näköinen; missä Pori on ollut nämät kolme viikkoa?

PORI. Tiedätkö mikä helvetti on? minä nyt sen tiedän, minä; siellä on rahaa, näets (sopottaen) paljon rahaa, mutta kun niitä tahtoo ottaa, niin ne polttavat sormia.

IHAKSINEN. Pori! Pori! elkää siitä nyt huoliko! malttakaa mieltänne! Pori ei tiedä mitä he siellä tekevät, he tahtovat kiristää hengen pois omalta lapseltanne. Tulkaa, Pori, joutukaam'! ehk'ei vielä ole myöhäistä.

PORI (ryöpsähtää ylös). Hist! puhu hiljaa! etkö näe tuota mustaa haamua tuolla? — — — se on varas, hän tavoittaa rahojani; etkö näe? Ha, ha, ha! hän poltti itsensä! — — — olipa vaan tulta ja tuhkaa.

IHAKSINEN (pelästyneenä). Onko Pori kipeä? — — — te oikein minua säikäytätte.

PORI. Tiedätkö kuinka paljon rahaa minulla on? (pistää käden taskuunsa). Pelkkiä tukaattia, vaan puhdasta kultaa, (malttaa yht'äkkiä). Ha! ehkä sinäkin tulet niitä minulta ottamaan? elä tule tänne! mene pois, sanon minä!

IHAKSINEN. Laupias Jumala! hän on tullut vähämieliseksi.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Ahokas. Anna. Emilo (perältä). Ihaksinen. Pori.

AHOKAS (kantaa Annan pyörtyneenä sylissänsä, innolla). Ei, sanon minä! tämä naiminen ei saa tapahtua! (panee Annan lepotuoliin). Ensin täytyy minun hänen omilta huuliltansa kuulla hänen suostumuksensa.

EMILO (raivossa). Mitä te teette, herraseni! luuletteko meidän elävän laittomassa kansakunnassa; kuka on antanut teille oikeutta tunkeuda vieraasen taloon ja temmaista morsiamen sulhaiseltansa sinä hetkenä kun pappi on valmis alottamaan vihkiäiset.

AHOKAS. Sitäkö vielä kysytte! te jotka olette salanneet minun kirjeeni häneltä; — — — te jotka olette kieltäneet palvelijanne minua sisään laskemasta; — — — ah! minä olisin uskaltanut mitä tahansa, häntä pelastaakseni teidän kynsistänne! — katselkaat näitä vaaleita, laihtuneita kasvoja, ja sanokaa sitte, ett'ette ole tuhansilla vaivoilla pakoittaneet häntä tähän julmaan tilaan.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Rouva Haakuna. Häävieraita (perältä). Entiset.

ROUVA HAAKUNA (vieraille). Suokaa anteeksi, hyvät vallat! se oli vaan vähäinen kipu, joka oppineen tohtorimme hoidolla kohta paranee.

(Vieraat vetäytyvät takaisin.)

ROUVA HAAKUNA (ryöpsähtää huoneesen). Katala! (hoksaa Porin). Ah! te täällä! (tarttuu hänen käteensä). Te näette mitä täällä tapahtuu, tyttärenne kieltäytyy noudattamasta teidän tahtoanne, kuuletteko, teidän tahtoanne!

IHAKSINEN (on mennyt Annan luo, joka vähitellen tointuu pyöreyksestään; hän panee kätensä Annan päähän sanoen:) Lapsi rukka.

EMILO. Käskekää häntä! pakoittakaa häntä!

ROUVA HAAKUNA. Käyttäkää isällinen kurinne!

(Pori tirkistää heihin molempiin).

ROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla katselette? vastatkaa edes!

ANNA (väristen). Minun isäni!

EMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?

PORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja (ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.

EMILO. Mitä tämä merkitsee?

PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.

ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?

PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha, ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.

AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.

ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!

ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla, raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette ne piilottaneet?

PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu tuoliin).

IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.

ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis hävinneet!

EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!

ROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan jalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).

EMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra tohtori! (menee peräovesta).

KYMMENES KOHTAUS.

Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.

ANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!

AHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys mahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne, Anna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja toivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.

ANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?

AHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin sinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka omistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.

ANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään enempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.

AHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä tahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.

IHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään raukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä). Kuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja luvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa hänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi järkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku markka elääksensä.

(Ahokas puristaa hänen kättänsä.)

JOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta tuskalla). Köyhä!

IHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on kaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta ken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki tässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.

(Esirippu lankee.)