I.

Minä talomme katolta kerran sun ohitse kulkevan näin, ja niinkuin erämaan palmupuu sa olit silmissäin. Tosin kertoivat köyhyydestä sun ryysyiset vaattehes, mut kuitenkin korkein haaveeni ois olla arvoises.

Sillä mustien silmäisi liekki oli ylpeä, ylhäinen. Ah, tuhkaksi palaa tahtoisin ma tulessa liekin sen! En muuta autuutta tunne, kuin että sinut nään: jos ohi talon taas et käy, ma kuolen ikävään!