Part 2

_Esko_. Herra ihme! Piiaksiko vieras sitten aikoo ruveta?

_Mikko_. Suus kiinni! Minun nimeni on Mikko Möykky.

_Esko_. Soo! Vai Mikko, sepä hauskaa. Minun nimeni on Esko.

_Mikko_ (painokkaasti). Mikko Möykky.

_Esko_. Hoo! Vai Möykky. Minun täysi nimeni on Esko Pässinpää.

_Mikko_. Kyllä olet pässinpään näköinenkin.

_Esko_. Olenko, sittenhän olemme ihmeesti samannäköiset.

_Mikko_. Tukitko suusi, hävytön! Minä olen Mikko Möykky, nimeni pitäisi olla tuttu jokaiselle.

_Esko_. Ja minä olen Esko Eskonpoika Pässinpää, Tervamäen alingosta, Pahkaperä-Jussin seitsemäs poika. (Kumartaa.) Emmekö oikein paiskaa kättä? (Ojentaa kätensä.)

_Mikko_ (kopeasti). Minä en ole renkien tuttu. Missä isäntä on?

_Esko_. Mitäs vieras nyt isännällä? Olisiko asiaa?

_Mikko_ (kiivaasti). Minä en sinulle rupea asioitani selvittämään.

_Esko_. No, no, vieraan ei pidä suuttua. Isäntä sanoi, ettei häntä saa tulla häiritsemään, ellei ole välttämätöntä asiaa.

_Mikko_. Mutta minulla on välttämätöntä asiaa. Minä olen Raskin tuleva vävy ja tahdon tavata isäntää itseänsä.

_Esko_ (on säikähtävinään). Herra toki, vai tuleva vävy! Miksi ette tuota heti sanonut? (Juoksee hätäillen paikasta toiseen.) Tuota... minä... seuratkaa minua. Isäntä käski viedä teidät pihakamariin, jos sattuisitte tulemaan taloon sillä aikaa, kun hän on poissa.

_Mikko_. Hyvä on, nouda hänet kotiin. (Esko avaa oven ja kumartaa Mikolle. Poistuvat.)

_Esko_ (tulee tanssien takaisin). Nyt sitten alkaa turnajaiset. (Matkii Mikon liikkeitä ja puhetapaa.) "Minä olen Mikko Möykky! Minä olen Raskin tuleva vävy!" Uskopas, Mikko, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tuommoinen ylpeä mahtailijako saisi Raskin kauniin ja hyväluontoisen Ellin vaimonaan kiusattavakseen? E-heei! (Vakavana.) Niin, Elli on hyvä tyttö. Melkein tekisi mieleni itse hänelle makeilla ja sitten kosia, jolloin hän varmasti olisikin minun, olisipa niinkin. (Entiseen tapaansa.) Ei! Hittojako poikamies akalla tekee, saakoon Antti Ellinsä. Antti käy miehestä hänkin, ja hänet minä autan vävyksi tähän taloon, niin totta kuin nimeni on Esko — Esko Pässinpää se taisi äsken olla. Juu, pojat, sanoi Sumperi, kun saippuaa haukkasi, sen minä teen. (Poistuu.)

_Elli_ (tulee sisään). Nythän talo tyhjältä näyttää, ei ristinsielua täälläkään. Olin kuulevinani täällä äsken puheen sorinaa, mutta lienen erehtynyt. Olisi muuten sentään ollut hauska nähdä, minkä näköinen mies tuo Mikko on näköjään. Eivätkö ne ole hassuja nuo vanhain tuumat. Isä ei tunne Mikkoa enempää kuin minäkään, tuskin on koskaan miestä nähnyt, ja kumminkin hän lupaa minut Mikolle vaimoksi, hah, hah, hah.

_Esko_ (tulee Raskin ja Antin seuraamana sisään). Niin, mitä nyt teemme?

_Raski_. Ei arveluakaan, asiaan käsiksi ja mies nuoriin.

_Antti_. Eikö sentään olisi parempi lähettää tieto nimismiehelle ja jättää vangitseminen hänen tehtäväkseen?

_Raski_. Ei, me emme viivyttele minuuttiakaan. Elli, sinä haet kappaleen nuoraa käsiä varten, ja Antti tuo köyden, jolla kytkemme jalat. (Antti poistuu.)

_Elli_ (säikähtäneenä). Mitä on tekeillä? Kenen käsiä varten minun pitää nuoraa hakea?

_Raski_. Meillä on mustalainen talossa, Lapuan kellojen varas, ja me nipistämme hänet kiinni. Etsi käsille kappale nuoraa, kuten sanoin.

_Esko_ (rehentelee). Joutui lempo kerrankin miesten kouriin.

_Elli_. Huh! Minua niin peloittaa. Missä hän on?

_Raski_. Esko on narrannut hänet pihakamariin, ja sieltä saa hän marssia suoraan linnaan. Esko, minne heitit sen sanomalehden? Katson vielä tuntomerkit.

_Esko_. Tuonne sen pistin seinän naulaan. (Ottaa lehden naulasta seinältä ja antaa Raskille.) Tuossa on, isäntä, ja katsokaa nyt tarkoin tuntomerkit, että muistatte.

_Elli_ (Eskolle). Et usko, Esko, miten minua peloittaa; tekisi mieli juosta karkuun.

_Esko_. Joutavia pelkäät, pian on mies nuorissa, ja silloin hän on voimaton.

_Raski_ (on käännellyt sanomalehteä käsissään). Kas, tuossa se on. (Lukee änkkäillen.) "Pu-heena oleva mustalainen...mustalainen on nuo-ärrä-ii nuori..." Ei, niin jo lyö präntin harmaaksi silmissäni, ettei tuosta luvusta tahdo tulla mitään. Esko, lueppas sinä tuo juttu, sinulta se sujuu luku nokkelammin.

_Esko_ (lukee). "Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."

_Raski_. Kas niin, kyllä nyt muistan: nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta. Kyllä nyt tiedän, ettemme väärää miestä kiinni ota.

_Antti_ (tulee sisään köysi kädessä). Tässä olisi köysi:

_Elli_ (on löytänyt nuorankappaleen). Ja tässä nuorankappale, mutta älkää, hyvät miehet, kohdelko miesparkaa tarpeettoman ankarasti.

_Raski_. Armo pois! Mustalaisen nahka ei turhia aristele.

_Esko_ (virnistelee silloin tällöin toisilta salaa). Oikein, isäntä. Annappa, että hän joutuu näiden kämmenien väliin. Mutta miten otamme hänet kiinni? Ryntäämmekö joukolla pihakamariin ja pistämme hänet siellä köysiin, vai miten?

_Raski_. Eikä helkkarissa! Kuulisi rymyn ja livistäisi ikkunasta karkuun. Nyt täytyy menetellä viisaasti. Annahan, kun tuumaan. (Miettii.) Ahaa, jo tiedän. Esko, sinä kun olet hänen kanssaan tuttu jo ennestään, menet pihakamariin ja houkuttelet hänet jollakin tekosyyllä tänne tupaan. Me toiset sillä aikaa piiloudumme täällä tuvassa, ja teidän astuttuanne tänne sisään minä annan merkin, jolloin syöksymme yhtaikaa hänen niskaansa ja rutistamme allemme kuin rukkasen. Kun minä huudan: So, pojat! ja lyön tällä tavalla jalkaa lattiaan (lyö jalkaa lattiaan), silloin hypätkää miehen niskaan kuin rajuilma.

_Esko_. Sen me teemme, isäntä.

_Antti_. Mutta oletteko varma, että hän on sama Lapuan kellojen varas, ettemme viatonta miestä vangitse?

_Raski_. Sama lurjus hän on. Seisoin äsken navetan takana, kun hän ajoi pihaan, ja silloin jo itsekseni ajattelin, ettei tuo mies kulje oikeilla retkillä. Ja voinhan, tuota, vielä tarkemmin silmätä miestä ennenkuin ryntäysmerkin annan, ettei käsiimme joudu väärä mies. Esko, sinä saat lähteä (Esko poistuu), ja te toiset hakekaa piilopaikka itsellenne.

_Elli_ (piilottaa itsensä sängyn eteisen taakse). Tekisi mieleni juosta täältä pakoon.

_Antti_. Älä joutavia pelkää. Minä tulen sinulle turvaksi. (Menee eteisen taakse Ellin vierelle.)

_Raski_ (piilottaa itsensä jonnekin näyttämön katsomonpuoliselle reunalle yleisön näkyviin. Hänellä on sanomalehti kädessä ja köysivyyhti käsivarren mutkassa.) Pitäkää varanne, että olette valmiina heti kun annan ryntäysmerkin.

_Esko_ (tulee sisään Mikko edellään). Vai olette te käynyt Lapualla. (Raski, piilossa, vilkaisee sanomalehteen ja nyökyttelee päätään.)

_Mikko_ (kävelee mahtavana lattialla). Näyttää kuin tämä talo olisi kokonaan kylmillä.

_Raski_. Ahaa! Vai tekisi mieli rosvoamaan! (Huudahtaa.) So, pojat! (Polkaisee jalkaa, syöksyy piilostaan Mikkoon käsiksi; Esko ja Antti tekevät samaten.)

_Mikko_ (taistelee vastaan). Mitä kirottua väkeä te olette? Hellitättekö?

_Raski_. Emme hellitä! Koivet nuoriin!

_Esko_. Älä pelkää, emme me pane nuoraa kaulaasi, saappaasi vain lujemmin sääriisi kiinnitämme, etteivät tielle putoa.

_Raski_ (sitoo Mikon kädet ja jalat). Nyt kestää hiuka tempoillakin.

_Mikko_ (on koko kohtauksen ajan melunnut). Te hävyttömät roistot, siantappajat, otatteko köydet irti?

_Antti_. Emme ota. Sinun täytyy, mies, olla hiljaa, tai muuten suljemme sinut toiseen huoneeseen.

_Raski_. Kannamme hänet pesutupaan, sen seinät kyllä kestävät ääntä.

_Esko_. Teemme sen, viemme hänet pesutupaan. (Kantavat Mikon ulos.)

_Elli_. Kauhea mies, kun melusi ja taisteli vastaan! Mutta miksi minussa on epäilys, ettei kaikki ole oikein? Olin äsken huomaavinani, että Esko salaa silloin tällöin nauroi, ja se on aina varma merkki siitä, että jokin asia on hullusti tai että hänellä on silloin tekeillä jotakin koirankuria. Mitähän se lienee? Vai olisiko hän nauranut isäni äskeiselle innostukselle? Mahdotonta ei ole sekään. Olkoon miten tahansa, mutta selvän otan joka tapauksessa hänen kujeistaan, jos niitä on tekeillä.

_Raski_ (tulee Eskon ja Antin seuraamana sisään). Melutkoon nyt siksi, kun siitä kyllänsä saa. Lemmon ripeä mies oli vastaan pinnistämään, puolusti itseään kuin mies.

_Esko_. Niin teki. Mutta en vain minä olisi uskonut isäntääkään, vanhaa miestä, tuommoiseksi karhuksi. Ei siinä paljoa painanut mustalaisen vastaan tappeleminen eikä potkiminen — nöyrtyä täytyi, kun isäntä kerran kiinni kahmaisi.

_Raski_ (hymyillen). Kyllähän, tuota, sitä minunkin kämmenissäni vielä hiukan on pontta.

_Esko_. On tosiaan, se täytyy myöntää.

_Elli_. Pesutupaanko te hänet veitte?

_Antti_ (Ellille). Niin. (Kääntyen Raskiin ja Eskoon.) Mutta mitä nyt teemme, emmehän voi häntä kauan vangittunakaan pitää? Olisiko lähetettävä sana nimismiehelle?

_Elli_. Antti rakas, ethän vain häntä liian kireälle köyttänyt?

_Antti_ (Ellille). Emme, ole huoletta.

_Raski_. Sana kai tästä on lähetettävä, että tulevat hänet täältä pois noutamaan. Eikö Esko lähtisi viemään sanaa nimismiehelle?

_Esko_. Kyllä, isäntä, minä lähden.

_Mikko_ (syöksyy vapaana sisään). Te rakkarit, kyllä minä teidät opetan! Semmoinen mies on Möykky-Mikko, ettei häntä ilmaiseksi koirana ja narrina kohdella. Tämmöiseen taloon olisin tullut vävyksi, phyi! Raski saa ijankaikkisesti pitää tyttärensä minun puolestani. (Syöksyy ulos.)

_Raski_ (seisoo samaten kuin toisetkin pitkän ajan Mikon poistuttua hölmistyneenä paikallaan. Kynsii harmistuneena korvallistaan.) Tuhannen — tuhannen — tuhatta! Oliko tuo Möykky-Mikko? (Eskolle.) Luulen, että olemme tehneet pikku tuhmuuden.

_Esko_ (tuhman näköisenä). Niin luulen, isäntä, minäkin. (Raskin tavoin.) Tuhannen — tuhannen tuhatta!

_Elli_ (seisoo rinnakkain Antin kanssa, kumpikin koettaa salata voitokasta hymyään). Ja kenessä on syy tähän ikävään erehdykseen?

_Raski_. Niin, kenessä syy? Minä kyllä katsoin, että sanomalehdessä mainitut tuntomerkit sopivat mieheen, mutta — aa! nyt huomaan, sanomalehdessähän sanottiin, että sillä Lapuan kellojen varkaalla on arpi oikean silmän päällä, eikö niin, Esko?

_Esko_. Juuri niin, isäntä, se oli justiinsa niin.

_Raski_. Ja minä onneton en muistanut sitä katsoakaan, en kuolemakseni. Katsoin vain, että oli nuori solakka mies eikä mustalaisen näköinen.

_Esko_. Kah! Siinäpä se, siis kokonaan sanomalehden syy. Miksi eivät paremmin huomauttaneet tuosta arvesta? No, viis tuosta, — me, isäntä, emme tuommoisista joutavista pikkuasioista surua kanna. Mikko taisi tulla hiukan loukatuksi, mutta tulkoon, tuommoisen suupaltin ei ole suurta väliä.

_Raski_. Oikein sanottu, minuakin viatonta ihmistä haukkui, juuri kuin ei sitä joskus vahinkoa tulisi kenelle tahansa.

_Esko_. Niin, ja kehtasi vielä Elliäkin häväistä.

_Raski_. Häpäisikö Elliäkin? Ryökäle, minua jo suututtaa.

_Esko_. Isännällä on täysi syy suuttuakin. Mutta, isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, tekisin pikku kepposen ja kostaisin Mikolle.

_Raski_. Mitä tarkoitat?

_Esko_. Mikko halusi Elliä vaimokseen, mutta teidän sijassanne antaisinkin Ellin Antille ja pitäisin kihlajaiset vielä tänä samana päivänä. Mikko kun saisi tuon kuulla, niin tiedättekö, miten se häntä sapettaisi?

_Raski_ (miettivänä). Niin, tuota... ja taisinhan minä jotakin sinnepäin luvatakin.

_Antti_ (on Eskon ja Raskin puhellessa vilkkaasti supattanut Ellin kanssa. Astuu Ellin kanssa Raskin eteen.) Isäntä, minulla ei ole muuta rikkautta kuin rehellinen sydän ja vankat kourat. Mutta tietäen, että te osaatte antaa niille oikean arvonsa miehessä, uudistan pyyntöni: suostukaa meidän liittoomme, antakaa Elli minulle vaimoksi.

_Raski_. Tuota... se tahtoo sanoa... minä suostun. Rakastakaa toinen toistanne ja tehkää elämänne onnelliseksi.

_Antti_. Kiitos, isäntä!

_Elli_. Sydämellinen kiitos, isä hyvä!

_Esko_. Aamen! Ja ken ei ennestään tiedä, mitä eräs vanha sanantapa sanoo, niin tässä sen kuulette: kotikissalla on aina etuoikeus oman talon hiiriin.