Part 2

Minkä näit ja minkä luulit, nyt kun äidin sadun kuulit, nuku, nuku, kullankerä, äidin oma silmäterä!

Korppi ja kyyhky.

Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla, kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla, kurja korppi jäljitteli kyyhkyläisen kieltä: "miksi pelkäät, pieni kyyhky, korppikuoman mieltä, lensin, lensin leyhyttelin aamun maita kohti, valkeana aatos välkkyi, siipiäni johti, en ma janoo julmin juonin pienten lintuin verta, tahdon lentää matalalla rauhan suurta merta! Iki-ilmain kuninkaana tahdon sulle olla, kaikki riidat ratkaisen ma sula sovinnolla, katsos kuinka hiljainen ja lempeä on lento, tule laululehtos alta, kyyhkyläinen hento!"

Pieni kyyhky kuunteli nyt hempeästi hetken, sittenpä se virkkoi viimein: "tunnen korpin retken, äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi, koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi, kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta, ei oo loilu laulua, ei lika liene lunta. — Muistat ehkä, kuinka kerran istuit leuka puussa, koikuit siellä koppavana juuston pala suussa, kulki kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli, juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli. Kulje ketun oppihin ja kuule sitä puustas, voida valheääntäsi, vie kettu voiteen suustas!"

Korppi tuosta typertyi ja ilmaa häijy halkoi, koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi, kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä, niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä. Sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili, mutta kyyhky lensi, liiti, metsän pohjaan piili, lauloi kultakumppanilleen, lauloi poikasille varoitellen lentämästä korpin kuuluville.