Part 1
language: Finnish
PALVELUSVÄKEÄ
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
R. Benedixin mukaan suomeksi sommitteli
Lauri Suonperä (Erland Piirinen)
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913.
HENKILÖT:
AUKUSTI, kirjanpitäjä, noin 35 v. RISTIINA, keittäjä, noin 40 v. ANNA, kamarineiti, noin 37 v. JURONEN, kuski, noin 40 v. PEKKA, tallirenki, noin 25 v. HANNA, sisäkkö, noin 20 V. REETTA, maitotyttö.
Näyttämö esittää herraskartanon kyökkiä.
Perällä ovi, samoin oikealla, ja vasemmalla. Oikealla taka-alalla hella ja siinä kuparikattila, jossa on kiehuvaa vettä. Peräseinällä molemmilla puolilla kyökkipöytä. Etualalla oikealla ja vasemmalla pienempiä pöytiä. Kaikellaisia kyökkikaluja seinillä ja kyökkipöydillä.
Oikea ja vasen katsojista.
Ensimäinen kohtaus.
Hanna, Pekka.
HANNA (lieden luona puuhaamassa kahvipannun kanssa.)
PEKKA (tulee keskeltä).
Huh, kun onkin kylmä! Onkos sulla kahvi valmiina, Hanna?
HANNA (ynseästi).
Niinkö sinä sanot »hyvää huomenta?»
PEKKA (hellästi).
Se tulee perästä, Hanna; kun on näin kamalan kylmä, niin ei voi sanoa kunnollisesti hyvää huomentakaan, ennenkuin saa vähän lämmikettä.
HANNA (on kaatanut kahvia kuppiin ja tuo sen Pekalle).
Siin' on, ahmatti!
PEKKA (juo ahnaasti).
HANNA (nyreissään).
Semmoisia te miehet olette!
PEKKA
Mikäs sinua nyt vaivaa?
HANNA
— Ennen olit niin hellä; et ensinnä kysynyt kahvia, vaan olit makea kuin hunaja! Mutta nyt, kun olemme kihloissa, on hellyys tipotiessään. Mitenkäs sitten käy, kun naimisiin joudumme?
PEKKA (on juonut kahvin).
Ah, kuinka se lämmittää ja virkistää tätä syntistä ruumista! Mutta Hanna, mitäs puheita ne olivat! Ajattelehan toki että minun täytyy jo aikaisin aamulla syöttää hevoset, puhdistaa vaunut, kantaa vettä, jotta aivan paleltuu kylmästä — ja vasta kuppi kahvia taas tekee minut ihmiseksi. Kas niin, nyt olen jälleen piristynyt ja sanon »hyvää huomenta».
HANNA (ivallisesti).
Todellakin?
PEKKA (levittää kätensä).
Tulehan tänne, tipuseni!
HANNA (kieltäytyen).
Ettet vain rasittaisi itseäsi liikaa.
PEKKA
Älä nyt hölmöttele, Hanna!
HANNA
Kun et vaan itse sitä tekisi. Tahdotko vielä kupin kahvia?
PEKKA
Kahviako? En! Mutta tulehan tänne!
HANNA
Enkä tule.
PEKKA
Tuo tuntuu jo vähän arveluttavalta!
HANNA
Mikä?
PEKKA
Sinä murjotat ja torailet.
HANNA
Kuinka niin?
(Täyttää pannusta kupin, jota Pekka pitää kädessään.)
PEKKA
Nyt, kun vielä olemme kihloissa, on tämä tämmöinen joskus lystikästäkin. Mutta kun olemme mies ja vaimo — — —
HANNA
No?
PEKKA
Hm, ajattelin vain, että jos olisin miehesi, en kärsisi tuollaista murjottamista.
HANNA
Vai niin? Sehän on varsin hauska ja lohdullinen tulevaisuuden toive. Sinä kait oikein tutkit aviomiehen osaa ja mietit kuinka voisit minua paraiten pitää komennossa?
PEKKA
Älä hölmöttele!
HANNA
Sitä en tee, ainakaan nyt.
PEKKA
No, no, ei huolita riidellä, ollaan järkeviä ja ajatellaan vaikka tulevaisuutta. Minä sitä kuvittelen oikein kirkkaaksi.
HANNA
Vai niin!
PEKKA
Niin, näes, jos meillä olisi pieni palstatila, hevonen tallissa ja lehmiä navetassa ja sitte vielä pari porsasta jossain loukossa. Alussa meillä täytyisi olla renki, myöhemmin ehkä piikakin, — ja — jos käy hyvin, vielä toinen hevonenkin. Ja sitten, kun minä iltasin palaan kotia työstä ja me istumme kahden tuvassamme, — ja sinä sitte tuot minulle vadillisen perunoita, jotka on keitetty omassa takassa, ja kimpaleen oman porsaan läskiä — — ah, Hanna, se maistuu vissisti hyvältä! Kyllähän täälläkin on ruoka ja juoma hyvää, ehkä parempaa kuin meillä omassa kodissa tulee olemaankaan, mutta jalat ovat kuitenkin vieraan pöydän alla; täytyy olla ja elää niinkuin herrasväki tahtoo, ja olla heidän oikuistaan riippuvainen.
HANNA
Niin, Pekka, minäkin tahtoisin, että olisimme päässeet niin pitkälle! Palvelustyttö parka ei suinkaan ole kadehdittavassa asemassa. Pitää juosta ja hypätä koko päivän ja sitte saa vielä karsaita katseita ja haukkumisia, ellei kaikki käy herrasväen mielen mukaan.
PEKKA
No, älä sure! Kun tänä talvena käy hyvin, pääsemme kappaleen lähemmäksi. Tyvestä puuhun noustaan, se on vanha, hyvä sananlasku. Ja kun sitten muistamme, kuinka oman konnun hankkiminen on ollut meille vaikeaa, olemme kahta vertaa tyytyväisemmät.
HANNA
Noin kun puhut, kuuntelen sinua mielelläni, Pekka!
PEKKA
Todellakin! No sittehän tulet syliini.
HANNA
Oikeastaan minun ei pitäisi —
PEKKA
Pian, Hanna, ennenkuin joku tulee!
HANNA
Jos lupaat minulle —
PEKKA (ottaa häntä kädestä).
No älä siinä nyt rimpuile, ei meillä ole aikaa, kuten muilla ihmisillä —
(Aikoo syleillä. Näyttämön takana soi kello.)
PEKKA
Peijakkaan palvelus! (Kovempi soitto näyttämön takana.) Kyllä, kyllä, minä tulen jo. (Menee keskeltä.)
HANNA (yksin).
Sinun täytyy jo tottua siihen, että vaimosi on etusijassa ja sitten vasta kahvi.
(Menee hellan luo ja valmistaa aamiaista, kaataen kahvia suuresta, kannusta, pieneen ja pannen sen sekä kupit ja maitokannun pienelle kahvitarjottimelle.)
AUKUSTI (tulee sisään).
Toinen kohtaus.
Hanna, Aukusti.
AUKUSTI (hellästi).
Hyvää huomenta, rakas Hannaseni!
HANNA (lyhyesti).
Huomenta! (Asettaa aamiaisen pöydälle oikealla.)
AUKUSTI
Niin lyhyesti, Hanna? Enkö saa ystävällisempää tervehdystä?
HANNA
Tahtoisin tietää miksi; tervehdykseni oli tarpeeksi kohtelias.
AUKUSTI (juo kahvia).
Mutta minä tahtoisin enemmän kuin kohteliaisuutta.
HANNA
Sitä ette ole kuitenkaan ansainnut minulta.
AUKUSTI
Kuinka niin?
HANNA
Te tiedätte vallan hyvin, mitä minä tarkoitan.
AUKUSTI
En tosiaankaan!
HANNA
Ettekö pelaa herran kanssa samaa peliä joka minua niin piinaa?
AUKUSTI
Joka piinaa teitä?
HANNA
Älkää nyt turhaan teeskennelkö! Tehän minulle yhtä päätä kannatte nuoren herran sukkia tai jotain muuta sen tapaista ja niitä minun täytyy sitte ommella ja paikkailla iltakaudet.
AUKUSTI
On melkein vahinko, että noin sievien sormien täytyy neuloa, mutta minkäs minä sille mahdan?
(Aikoo tarttua Hannan käteen.)
HANNA (lyö häntä kädelle).
Pois hyppyset! Neulominen kylläkin käy laatuun, mutta kun minun aina täytyy itse viedä tavarat takaisin herralle, ja hän tahtoo silloin minua syleillä, teidän sillä alkaa vahtiessa rappusilla, niin se ei ole oikein.
AUKUSTI
Pyh, ei pidä olla niin oikukas ja katsoa kaikkia asioita niin vakavalta kannalta. Nähkääs, Hanna, ihminen on vain kerran nuori ja nuoruudestaan täytyy nauttia. Ja kun on niin soma kuin te, täytyy ottaa mitä tarjotaan; sitte kun tulee vanhuus, on kylliksi aikaa ruveta kunnialliseksi ja hurskaaksi.
HANNA
Hyi, miten inhoittavaa jutella tuollaista roskaa kunnialliselle tytölle.
ANNA (tulee huomaamatta ja jää seisomaan perälle)
Kolmas kohtaus.
Edelliset, Anna.
AUKUSTI
Ei ole mitään suloisempaa kuin rakkaus. Miksi tahdotte odottaa kunnes aika on ohi? —
(Aikoo syleillä häntä.)
ANNA (astuu väliin).
Sangen somaa, Aukusti herra!
AUKUSTI (itsekseen).
Huh, perhana!
ANNA (yhä enemmän suuttuneena).
Vai tämmöistä peliä pidetään minun selkäni takana?
AUKUSTI
Mutta Anna, sehän on leikkiä.
ANNA
Kaunista leikkiä! Olen ollut jo hyvän aikaa tuolla perällä ja olen kuullut kaikki.
AUKUSTI
Mutta ethän suinkaan luule —
ANNA
Luule? Minä en yleensä luule mitään, mutta minä näen kaikki! Sinä olet uskoton, olet petturi!
(Näyttämön takana soi kaksi kertaa.)
AUKUSTI
Kuulehan, soitetaan!
ANNA
Senkö vuoksi minä olen heittänyt ihanimmat unelmani ja ollut sinulle uskollinen, saadakseni tuollaista kiittämättömyyttä palkakseni?
AUKUSTI
Soitettiin.
ANNA
Ooh, kyllä minä ymmärrän vallan hyvin! Kaikki mitä olen kahtenatoista vuotena säästänyt, ne olet minulta houkutellut, sitä varten olet minua mielistellyt, mutta rakkautta et koskaan ole ajatellutkaan.
AUKUSTI
Anna!
ANNA
Kyllä minä ymmärrän suunnitelmasi! Tahdot naida minut, perustaaksemme muotikaupan, jonka koko liike on minun niskoillani, jotta itse saisit olla laiskana. Sitte pitäisi minun myöskin ottaa puotiin sieviä ompelijoita, joiden päät voisit panna pyörälle, sillä aikaa kun minun pitää häärätä ostajien kanssa.
AUKUSTI
Ei nyt pidä niin silmittömästi suuttua.
ANNA
Suu kiinni, petturi! Välimme on lopussa.
(Soitetaan kaksi kertaa.)
AUKUSTI
Soitetaan taas.
ANNA
Meidän välimme on loppu, mutta ei kunnian kukko laula Hannallekaan.
HANNA (joka tähän asti on kuunnellut vaiti ja myhähdellen, äkkiä 'pelästyen). Mutta minkäs minä sille —?
ANNA
Hävetä Hannan pitäisi. Tuollainen tyttöletukka ja houkuttelee miesväkeä!
HANNA
Minäkö häntä houkutellut?
ANNA
Luuleeko Hanna, vaikka onkin pari vuotta nuorempi, silti olevansa joku herkkupala? Mutta Hannalla mahtaa olla erityisiä taipumuksia kiemailla miesten kanssa ja ottaa mistä saa.
HANNA
Kuka uskaltaa minusta sellaista sanoa?
ANNA (kiehuen kiukusta, hyvin kielevästi).
Minä juuri. Minä tiedän kaikki! Nuoren herran kanssa on Hanna tekemisissä, täällä kiertää hän Aukusti herraa ja pettää kunniallista Pekkaansa. Mutta tästä kaikesta pitää tulla loppu' Vanhan neidin pitää saada tietää kaikki, ja minä olen vissi ettei hän kärsi talossa tyttöä, joka kiemailee miesväen kanssa. Herra Jumala, jos nuoren herran morsian saisi tietää tästä. Ei, talo pitää puhdistaa, ennenkuin hän muuttaa tänne. Vanha neiti panee vielä vähän arvoa minun sanoilleni, ja saadaanpas nähdä, kumpi pitää paikkansa, taitava kamarineito vai tuollainen maatiaispullukka! Varmasti minä toimitan pois talosta tuollaiset! (Soitetaan kaksi kertaa.) Kyllä, kyllä, minä tulen jo. — Mutta tuollaisen tyttöletukan toimitan hyvin pian pois tästä talosta. Kun kehtaakin. Hyi!
(Sylkäsee ja menee.)
HANNA (itkien).
Tämä on vallan kauheata, kun tuolla tavoin kohdellaan kunniallista tyttöä!
AUKUSTI
Rauhoituhan, Hanna!
HANNA
Ja se on teidän syynne! Mitähän neiti minusta ajatteleekaan?
AUKUSTI
Anna on kuin kiukkuinen kissa. Hyi toki, minä en enää tahdo tietää hänestä mitään! Kuuleppas, Hanna, me sovimme sentään paljon paremmin yhteen, Pekka ei ole sentään mitään sinulle: sinä hieno tyttö ja hän jörö renki! Anna hänen laputtaa ja koeta minun kanssani.
(Aikoo syleillä häntä.)
PEKKA (tulee huomaamatta).
Neljäs kohtaus.
Aukusti, Hanna, Pekka.
HANNA
Päästäkää irti!
AUKUSTI
Kuivaa kyyneleesi; on vahinko kun kauniit silmäsi tulevat punaisiksi!
HANNA
Minä en tahdo tietää teistä mitään!
AUKUSTI (aikoo taas syleillä häntä).
HANNA
Minä huudan!
PEKKA (tarttuu Aukustin kaulukseen ja heittää hänet pois).
Saakeli soikoon!
AUKUSTI
Kuka uskaltaa — ah, Pekka — Mutta tämä on hävytöntä!
PEKKA
Tyttö on minun, herra kirjanpitäjä. Ymmärrättekö? Jos joku tuppaa liian lähelle niin siltä väännän niskat nurin.
AUKUSTI
Raakoja uhkauksia!
PEKKA
Raakoja tai ei, mutta niin käy, totta vie. Varjelkaa vaan kinttujanne!
AUKUSTI
Näkyy, että mies seurustelee vain hevosten kanssa!
PEKKA
Parempi hevosten kuin teidän laistenne kanssa! Hevonen on hyvä, uskollinen eläin, mutta te olette liehakoiva, kiemurteleva, kurja ketunhäntä, jota kurittamaan minun nyrkkini ovat oikeastaan liian hyvät!
AUKUSTI
On oikeastaan arvoani alentavaa olla tekemisissä tuollaisen moukan kanssa!
PEKKA
Onkin viisainta että laputatte tiehenne, muuten voi sattua että mäjähytän teidän raihnaisen ruumiinne puuroksi!
AUKUSTI (suuttumustaan pidätellen).
Kyllä minä vielä voin näyttää mihin kykenen! Minä ilmoitan herralle että hänen tallirenkinsä kurttiseeraa sisäkköä ja luulenpa ettei hän talossaan kärsi sellaista, vaan käskee rengin hankkimaan itsellensä toisen paikan.
PEKKA
Sen minä kyllä uskon teistä! Pettäminen ja panetteleminen on aina ollut teidän tehtävänne!
AUKUSTI
Hyvä, hyvä! Tallirenki saa kohta nähdä, kenen kanssa hän on tekemisissä. (Menee.)
HANNA
Voi Pekka, mitä tästä tulee?
PEKKA
No, miksi itket?
HANNA
Jos hän tekee totta uhkauksestaan — nuori herra —
PEKKA
Mitä hänestä?
HANNA
Hän itse lähentelee minua — ja kun saa kuulla, että me rakastamme toisiamme —
PEKKA
Niin panee hän minut pois palveluksestaan — mitä siitä? Hyvä renkimies ansaitsee aina leipänsä.
HANNA
Ja kuu sinä menet pois, jään minä tänne yksin noiden kauheiden ihmisten kanssa.
PEKKA
No kai siuullekiu löytyy toinen paikka —
HANNA
Mutta sitä ennen saan kestää —5
PEKKA
Älä itke, Hanna, se täytyy kestää.. Sinä olet hyvä tyttö, ja olet minulle uskollinen..
HANNA
Voi Pekka kulta! (Nojaa häneen ja itkee.)
PEKKA
Kas niin, nojaa vain minuun, minä tahdon sinua tukea koko elämän ijän, kuten nyt! Kahden rakastavaisen täytyy kantaa yhdessä ilot ja surut; nyt on surun aika, sitten tulee varmasti ilon päiväkin.
JURONEN (tulee kirja kädessä).
Viides kohtaus.
Edelliset, Juronen.
JURONEN
Niin, niin!
HANNA (loittonee Pekasta, pyyhkii kyyneleensä ja antaa Juroselle suuren kupin kahvia).
JURONEN (hitaasti, hyväntahtoisesti).
Älähän pelästy, pikku velho, minä suon Pekalle muiskunkin; olen itse tehnyt samoin, kun olin vielä maitoparta, niinkuin tuo tuolla! (Istuu pöydän ääreen oikealla.) He, tehän ette näytä olevan hyvällä tuulella, Hanna on itkenyt, mikäs teitä sitte vaivaa?
HANNA (istuu lieden luo ja rupeaa kuorimaan perunoita).
PEKKA (pahoillaan).
Hm, kun sitä on pakoitettu tienaamaan leipänsä palvelijana ja olemaan herrasväen tahdosta riippuvainen niin ei ole mitään syytä olla iloinenkaan.
JURONEN
Niin niin!
PEKKA
Toden totta, Juronen, minä en ymmärrä, miten olette voinut olla täällä niin kauan!
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Tekin ikävöitte omaa kotia, minä tiedän sen.
JURONEN (myöntäen).
Niin niin!
PEKKA
Te aijotte perustaa ruokalan?
JURONEN (samoin).
Niin niin.
PEKKA
Te olette pitkän palvelusaikanne kuluessa säästänyt sievosen summan!
JURONEN (hyväntahtoisesti).
Niin niin.
PEKKA
Miksi siis yhä vielä palvelette?
JURONEN
Minulla ei ole vielä tarpeeksi varoja, Pekka.
PEKKA
Teistä tulee oivallinen isäntä, Juronen.
JURONEN (hyväntahtoisesti).
Niin niin.
PEKKA
Ja kun sitte naitte keittäjän — hän on teille hyvin sopiva.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Hän valmistaa ruokaa niin hyvin, että vieraita tulee joukottain.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Hän odottaa varmasti vain teidän rakkauden tunnustustanne, mutta te viivyttelette yhä.
JURONEN
Niin niin.
PEKKA
Ja hänellä saattaa olla melkoinen summa säästössäkin.
JURONEN
Sekään ei ole vielä tarpeeksi, Pekka.
PEKKA
Kun aluksi panette kummankin säästöt yhteen —
JURONEN
Se ei ole vielä tarpeeksi, täytyy olla varovainen, Pekka. Kun miettii ensin, niin seuraa menestys, mutta kun vasta perästä ajattelee, niin se vie monen perikatoon. Ei ole vielä tarpeeksi.
PEKKA
Jos olisin teidän sijassanne, uskaltaisin koettaa, sillä palveleminen käy sentään ajan pitkään raskaaksi.
JURONEN
Niin niin. — Mutta, Pekka, yhdeltä hevoselta on pudonnut kenkä, se täytyy viedä pajaan kengitettäväksi.
PEKKA
Kyllä, kyllä minä pidän huolen siitä. (Mennessään Hannalle.) Pää pystyyn, et saa näyttää kyyneleitäsi, he eivät saa pilkata sinua. (Menee.)
JURONEN
Onko sitten jotain tapahtunut, Hanna?
HANNA
Ah — nuori herra — tahdoin sanoa kirjanpitäjä —
JURONEN
Ahaa, minä ymmärrän! Herra katselee mielellään sieviä tyttöjä ja kirjanpitäjä — niin niin, minä ymmärrän kyllä! Niin nuoren kuin sinun, täytyy vasta vahingosta viisastua.
RISTIINA (tulee oikealta).
Kuudes kohtaus.
Edelliset, Ristiina.
RISTIINA
Hei, hyvää huomenta, hyvää huomenta!
HANNA (nousee, kaataa keittäjälle kupin kahvia ja panee sen pöydälle oikealla).
RISTIINA
Kuinka päivät lyhenevät; säännöllisesti tulee nukkuneeksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta, Juronen.
JURONEN
Hyvinkö nukkunut, Ristiina?
RISTIINA
Hm, niin ja näin. Mitä unta olette sitte nähnyt, Juronen?
JURONEN
En mitään.
RISTIINA
Ette mitään?
JURONEN
Tiedättehän etten näe paljon unta — ja jos joskus jotain näenkin, unohdan sen taas.
RISTIINA
Se on teidän vanha, paha tapanne, Juronen; unet ovat taivaan viittauksia, niitä ei saa jättää huomioonottamatta. Ja erittäinkin viime öisillä unilla on suuri merkitys, kun eilen illalla oli täysi kuu. Minä näin tärkeän, ihmeellisen unen. Hanna, mitä unta sinä olet nähnyt?
HANNA (istuu taas perunoita kuorimaan).
Minäkö? Ah, minä olen sen taas unohtanut.
RISTIINA
Unohtanut? Harmillinen muistamattomuus! (Maistaa kahvia.) Hm hm, mikä kahvissa on? Se on taas äsken paahdettua?
HANNA
Eilen.
RISTIINA
Ja paahdettu liian ruskeaksi, olenhan minä jo sanonut monta kertaa — liian ruskeaksi paahdettu — paahtaminen on kahvissa pääasia. (Katsoo merkitsevästi Juroseen.) Kun minulla kerran on oma talouteni ruokalassani — koko paikkakunnalla ei tule olemaan parempaa kahvia kuin minulla.
JURONEN (lukee yhä ja juo hitaasti kahvia).
RISTIINA
Mietippäs, Hanna, ehkä vielä muistat, mitä unta näit.
HANNA
Niin niin, nyt muistan taas: olin pudonnut veteen.
RISTIINA (tarkkaavaisena ja tärkeännäköisenä).
Veteen? Vesi merkitsee rahaa.
HANNA
Niin, niin, nyt muistan taas aivan hyvin — te veditte minut ylös!
RISTIINA (yhä tarkkaavaisempana).
Minä? Oikeinko todella?
HANNA
Ihan varmasti, te se olitte!
RISTIINA
Jatkakaa, jatkakaa! Nyt saadaan kuulla.
HANNA
Sitten veitte minut tiheän metsän läpi ja minä olin väsynyt ja nälkäinen aivan nääntymäisilläni.
RISTIINA
Sangen kummallista!
HANNA
Sitten otitte taskustanne leipää, sen panitte kahtia halki ja annoitte minulle.
RISTIINA
Ihmeellistä, hyvin ihmeellistä. Kuulkaa, Juronen. Mutta aattelehan Hanna, minäkin olen nähnyt unta sinusta.
(Ovikello soi.)
HANNA (menee vasemmalle).
Ovikello!
RISTIINA (touhuten).
Juronen, te ette ole koskaan tahtonut uskoa unia, mutta nyt epäilyksenne häviävät. Niin niin, Juronen, on asioita, joita ei voi kieltää.
JURONEN
No, no enhän minä ole niin epäuskoinen, mutta kuten sanottu, minä näen harvoin unta. Siihen tarvitaan erityistä taikauskoa.
RISTIINA
Ja se minulla on ollut jo lapsesta saakka.
HANNA (palaa, tuoden sanomalehden).
Sanomalehti on tullut. (Panee sen Jurosen pöydälle.)
JURONEN (alkaa lukea sitä).
RISTIINA
No, Hanna, tulehan nyt kuuntelemaan, uneni koskee sinua ihan tarkalleen. Näin unta että olin suuressa kellarissa, se oli niin suuri, etten voinut nähdä sen perälle asti.
JURONEN
Onko uni pitkä, Ristiina?
RISTIINA
Älkää keskeyttäkö minua! Kuulehan nyt, Hanna, tarkasti. Minä olin siis suuressa kellarissa ja haparoin kauheasti ympärilleni. Äkkiä avautui ovi ja sisään tuli —
ANNA (tulee sisään).
JURONEN (nauraen).
Kamarineitsyt!
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset, Anna.
RISTIINA
Ah, miks'ei juuri — (huomaa Annan). Vai niin — (itsekseen) no, tuolle ininä en ainakaan kerro sitä.
ANNA (lyhyesti).
Aamiainen vanhalle neidille, hän nousee ylös.
HANNA (järjestää aamiaisen tarjottimelle ja kaataa pannusta uutta kahvia).
RISTIINA (terävästi).
Neiti voisi sanoa hyvää huomentakin, kun tulee kyökkiin!
ANNA
Se on aivan tarpeetonta, kun näkee toisensa koko päivän. Onko tuolla sanomalehti? (Ottaa sanomalehden ja katsoo heti viimeistä sivua.)
JURONEN (nauraen).
Ja neiti vihaa kaikkia liikoja puheita!
ANNA
Niin kyllä, täytyy oppia vaikenemaan, kun on herrasväessä.
RISTIINA (on ottanut pöytänsä laatikosta pienen kirjan, mustetta ja kynän ja laskee; itsekseen).
Vaieta ja pauhata, miten milloinkin.
ANNA (lukien).
Neiti Valoketo on kihloissa herra Antti Mäkitalon kanssa. — No vihdoinkin on tuo vanha kopso saanut sulhasen. Hahhahhaa, mutta sulhasmies kyllä katsoo enemmän isän kiiltäviä kolikoita kuin morsiamen sinisiä silmiä. Ja vanha rikas Kultanummi on kuollut, jälkeenjääneet pyytävät hiljaista osanottoa — hahhahhaa. — Kun he tyhjentävät täydet arkut, jotka vanhus on jättänyt jälkeensä, eivät he suinkaan vuodata liikoja kyyneleitä.
(Soitetaan kaksi kertaa.)
ANNA (heittää sanomalehden pöydälle).
Minä en tarvitse mitään huomautusta, minä tiedän kyllä itsekin, mitä minun on tehtävä! (Tarkastelee leipiä, jotka Hanna on pannut tarjottimelle ja pistää ne taskuunsa.) Tähän täytyy saada toisia leipiä.
HANNA
Mutta olenhan minä ne oikein valikoinut, vanha neiti pitää kovaksi leivotuista.
ANNA
Minä myös! Ja minä haen neidille sellaisia, joista hän pitää.
(Menee ottamaan toisia leipiä kaapista.) (Soitetaan kaksi kertaa.) Niin niin! Vanha neiti on pahalla tuulella tänä aamuna ja minun pitäisi huvittaa häntä. Sitten täytyy kai minun kertoa hänelle Hannan tarina, jonka perille olen tänään päässyt — se huvittaa häntä suuresti. (Menee.)
HANNA (menee perunoita kuorimaan).
RISTIINA (joka sillä aikaa on puoliksi laskenut, puoliksi kuunnellut).
No, silläpä on suuta; Jumala armahtakoon sen ihmisen hyvää nimeä, joka joutuu tuon hampaiden väliin.
JURONEN
Hevoseni ovat parempaa seuraa, ne ovat mykkiä.
RISTIINA
Tässä täytyy tehdä viikkotili — olen aivan pyörällä. Mutta minunhan piti kertoa teille uneni. Minä olin siis pimeässä kellarissa —
JURONEN
Olimme jo siinä kun ovi avautui —
RISTIINA
Aivan oikein, ovi avautui ja sisään astui valkeisiin puettu henki, jolla oli suuri parta ja tulisoihtu kädessä.
AUKUSTI (tulee).
Kahdeksas kohtaus
Edelliset, Aukusti.
AUKUSTI
Herra tahtoo aamiaisensa!
RISTIINA (kärsimättömästi).
Kun aina häiritään!
HANNA (järjestää aamiaisen, kuten ennen).
AUKUSTI (Juroselle).
Herra tahtoo mennä ratsastamaan kello kolme.
JURONEN
Ilmoitan sen Pekalle.
AUKUSTI
Täytyy panna uusi satulapeitto.
JURONEN
Niin niin, minä toimitan sen, vaikka voisitte itsekin sanoa siitä Pekalle.
AUKUSTI
Hm, tallihan on kuitenkin teidän alaanne.
JURONEN
Minä olen kuski, Pekka tallirenki, toimittakoon kukin virkansa.
AUKUSTI (olkapäitään kohottaen, Hannalle).
Älkää polttako sormianne, Hanna!
RISTIINA (tilikirjansa ääressä).
Herra varjelkoon, miten kohtelias! Jos kamarineiti kuulisi sen.
HANNA (antaa Aukustille aamiaisen).
AUKUSTI (hiljaa hänelle).
Olkaa iloinen, Hanna, minä en jätä teitä. (Aikoo mennä.)
JURONEN
Tässä on sanomalehti, viekää se mukananne herralle.
AUKUSTI
Enhän ole vielä itsekään sitä lukenut. (Menee.)
JURONEN
Niin oikein, herra voi odottaa! Mutta kyllä minä sinulle näyttäisin, jos olisin herra!
RISTIINA
Nyt kai saa olla hetken rauhassa. Siis henki — kai kuuntelet, Hanna?
HANNA (perunoita kuorien).
Kyllä!
RISTIINA
Juronen, kuunnelkaa tarkoin, sillä tämä on tosiaankin ihmeellistä. Siis henki antoi minulle suuren pussin rahaa ja sanoi minulle: se on sinun, mutta sinun pitää jakaa se sen kanssa, joka seuraavana aamuna antaa sinulle ensiksi jotakin.
(Ovikello soi.)
HANNA (menee vasemmalle).
JURONEN
Niin niin.
RISTIINA
Minun pitää jakaa, Juronen, mutta mitä minun pitää jakaa? Miten voin selittää tämän unen?
JURONEN
Niin niin, katsokaahan unikirjastanne.
RISTIINA
Minä olen jo ajatellut sinne ja tänne — tiedättekö, Juronen, neljätoista vuotta sitten näin myöskin niin merkillisen unen, joka kävi ihan prikulleen toteen, sillä seuraavana päivänä tulitte te taloon. Muistatteko?
JURONEN (naureskellen).
Niin niin, neljätoista vuotta sitten. Tulin silloin sotapalveluksesta, olin pulska poika ja Ristiina neiti ei katsellut minua karsaasti.
RISTIINA
Niin, niin, Juronen, me olemme aina olleet hyvissä väleissä ja luulen, että olemme niin edelleenkin. Kun te vain panisitte enemmän arvoa unille.
HANNA ja REETTA (viimemainitulla kaksi suurta maitokannua, tulevat vasemmalta).
REETTA
Yhdeksäs kohtaus.
Juronen, Ristiina, Hanna, Reetta.
HANNA (ottaa kyökin hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa)..
REETTA (kaataa niihin maitoa, ollen samalla hyvin puhelias).
Hyvää huomenta keittäjä — ah, herra Juronen, sanokaa toki, mihin te eilen menitte, minä näin teidät tuolla kylässä —?
JURONEN
Olin vain vähän jaloittelemassa.
Minä olin juuri menossa lehmiä lypsämään. Mutta kuulkaas, keittäjä, teidän olisi eilen illalla pitänyt olla kuulemassa sitä meteliä!
RISTIINA
Mitä sitten meteliä?
REETTA.
Kauniin Hertan naittajaisia.
RISTIINA
Siellä oli kai ilo ylimmillään?
REETTA
Jestanpoo! Tanssi toisensa perään. Siellä niitä oli soittajiakin — puoli tusinaa; tanssittiin puoleen yöhön. Ja välillä aina laulua ja piirileikkejä.
RISTIINA (kääntyneenä häneen, mutta yhä istuen).
Mitä muuta uutta kuuluu?
REETTA
Tunnette kai Hilman, Leppäsen puotitytön?
RISTIINA
Kyllä, vallan hyvin!
REETTA
Ajatelkaa, hän on kuollut!
RISTIINA
Älkää nyt!
REETTA
Putosi alas kellarin rapuista — kahden tunnin kuluttua kuoli.
RISTIINA
Niin niin, eipä sitä tiedä milloin ja miten henki lähtee.
REETTA
Ja oletteko kuulleet jutun kauniista neiti Honkavuoresta?
RISTIINA
Ei minulla ole aavistustakaan.
REETTA
Hän on poissa, aivan tipotiessään.
RISTIINA
Niinkö?
REETTA
On paennut erään kauppiaan kanssa. Isä on ollut kovin suutuksissaan, mutta mitä se auttaa, hänen täytyy kuitenkin antaa tyttö tälle. Kuulkaa, keittäjä, maito kallistuu ensi viikolla, ruokaa on niin vähän, talvi on tullut liian aikaisin. Huh, kun tänään onkin kylmä! (Ottaa kannunsa.) Eilisiltana oli ne »Hyväntekeväisyysseuran» arpajaiset. Kuka tietää, ehkä onni on ollut minullekin suotuisa! Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja hämähäkit — niinkuin tiedätte — merkitsevät onnea? Ah, kunpa nyt voittaisikin. Hyvästi kaikki! (Rientää pois.)
RISTIINA (innoissaan).
Arpajaiset! Se on viittaus taivaasta! Nyt tiedän uneni merkityksen. Juronen, huomatkaa nyt!
JURONEN
Niin niin.
RISTIINA
Mitä unet käskevät, pitää täyttää, muuten käy hullusti. Minun pitää jakaa aarteeni, arpalippuni? Se on aarre, tai oikeastaan siitä voi tulla aarre.
PEKKA (tulee sisään, ottaa sanomalehden pöydältä ja lukee seisten).
Kymmenes kohtaus.
Edelliset, Pekka.
RISTIINA (jatkaen keskeyttämättä).
Hanna, tule tänne; sinä olet tänään antanut minulle ensimäiseksi jotakin — se oli kahvia — sinä näit unta minusta, kuinka minä annoin sinulle puolet leivästäni; se sopii ihmeellisesti yhteen, se on kohtalon todellinen viittaus. Minä luovutan sinulle puolet arvastani — antakaa minulle 50 penniä. Tässä on arpa — katsokaas!
HANNA (nousee ylös, epäillen).
Ei, ei minulla ei ole varaa.
RISTIINA (on noussut ylös, innokkaasti).
Hanna, ajattele unta, ei saa sulkea ovea, kun onni kolkuttaa.
HANNA Niin kyllä — mutta.-Pekka!
PEKKA
Hm?
HANNA
Mitä sinä tuumit?
PEKKA
Minä katselen vapaita paikkoja.
HANNA
Minä kysyn — mitä sinä tuumit arvasta?
PEKKA (epäröiden).
Hm, hm!
RISTIINA (innokkaasti).
Pekka, ottakaa tilaisuudesta vaari, tällaista ei aina tarjota.
PEKKA
No ota sitte, Hanna.
HANNA
Mutta en minä oikein raskisi.
PEKKA
No, sitte minä otan sen. En ole vielä milloinkaan koettanut. Tuoss' on viisikolmatta. Maksa sinä toinen puoli, Hanna!
HANNA
Kyllä.
PEKKA
Voimmehan kerran koettaa.
HANNA
Minä haen rahan. (Menee).
RISTIINA
Saat nähdä, Pekka, me voitamme, voitamme varmasti!
PEKKA
Hm, se on minusta hauskaa! Mutta koska te olette niin varma siitä, niin ei teidän olisi pitänyt antaa arpaa!
RISTIINA (törkeästi).
Uni käski minua, Pekka, uni! Jos en olisi sitä totellut, en olisi varmasti voittanut mitään. Onni ei anna leikitellä kanssaan, pitää täyttää sen tahto, muuten se kääntää selkänsä. (Istuutuu taas.)
AUKUSTI (tulee.)
Yhdestoista kohtaus.
Edelliset, Aukusti.
AUKUSTI
Herra tahtoo puhua kanssanne, Pekka!
PEKKA
Vai niin? (Menee.)
AUKUSTI (lämmitellen uunin luona, kavalasti).
Tallirenki vissiin ihmettelee mitä herra hänelle sanoo.
RISTIINA
Kuinka niin?
AUKUSTI
Hm, herra ei puhu hänelle hyvää.
RISTIINA
Miksi niin?
AUKUSTI
Uusi raudikko on rampa, se on kai Pekan syy.
JURONEN (painavasti).
Ei, se ei ole Pekan syy, sitä ei herra ymmärrä, sen me tiedämme paremmin!
RISTIINA (laskee uutterasti).
AUKUSTI
Hui hai, mitä se minua liikuttaa?
JURONEN
Kuka tietää! Tuolla yläkerrassa selitellään niin paljon sellaista, mikä tulee meidän turmioksemme, mutta kantelijat ja panettelijat ovat kurjimpia olentoja maan päällä.
AUKUSTI (kiivaasti).
Tarkoittaako tuo minua?
JURONEN (rauhallisesti).
Niin no, se koira älähtää, johon kalikka sattuu.
(Ovikello soi.)
RISTIINA (katsoo ympärilleen).
JURONEN (nousee ylös).
Pekka on hyvä poika, en ole vielä nähnyt parempaa hevosten hoitajaa, ja kuka heittää kiven hänen tielleen, tekee syntiä ja herra itsekin, kun epäilee niin uskollista palvelijaa. Ymmärtäköön tämän herra kirjanpitäjä miten tahtoo. (Menee vasemmalle.)
AUKUSTI
Tuossa ihmisessä huomaa tallin tuoksun joka sanassa. (Ottaa sanomalehden, asettuu perälle ja lukee,)
RISTIINA
No niin, maku on erilainen, monet ihmiset haisevat mieluummin tallilta kuin pumaadalta.
AUKUSTI
Tekisitte paremmin, kun pitäisitte huolen laskuistanne, ettekä sekaantuisi meidän puheisiimme.
HANNA (tulee takaisin).
Kahdestoista kohtaus.
Edelliset, Hanna.
HANNA (antaa Ristiinalle rahat).
Tässä on raha. (Menee perunoita kuorimaan.)
RISTIINA
Hyvä Hanna, arpa on Pekalla! (Aukustille.) Tahdotteko käskeä minua vaikenemaan kyökissä? Täällä on minulla sananvalta, enkä anna kenenkään tukkia suutani! Ymmärrättekö, herra kirjanpitäjä?
AUKUSTI (kohauttaa halveksivasti olkapäitään).
ANNA (tulee).
Kolmastoista kohtaus.
Edelliset, Anna.
ANNA (Hannalle).
Vanha neiti tahtoo puhutella Hannaa.
HANNA (menee).
ANNA (katsoo voitonriemuisesti Aukustiin, menee sitte Jurosen luo).
Mitäs kuski lukee?
JURONEN (ojentaa hänelle kirjan).
ANNA
On hyvin vanhanaikaista, Juronen, lukea tällaisia romaaneja. Teidän täytyy hankkia uusia jännittäviä pariisilaisromaaneja.
JURONEN (ottaa kirjansa).
Niin, no, maku voi kyllä olla vanha, mutta se on hyvä: paha saa aina palkkansa, ja raapivat kissat ja viekkaat naiset rangaistaan säännöllisesti. Todellisessa elämässä ei aina käy niin.
ANNA
Voitte olla oikeassa. (Aukustille.) Voinko saada lisälehden?
AUKUSTI (antaa hänelle sen).