Part 1

language: Finnish

PALVELUSVÄKEÄ

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

R. Benedixin mukaan suomeksi sommitteli

Lauri Suonperä (Erland Piirinen)

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913.

HENKILÖT:

AUKUSTI, kirjanpitäjä, noin 35 v. RISTIINA, keittäjä, noin 40 v. ANNA, kamarineiti, noin 37 v. JURONEN, kuski, noin 40 v. PEKKA, tallirenki, noin 25 v. HANNA, sisäkkö, noin 20 V. REETTA, maitotyttö.

Näyttämö esittää herraskartanon kyökkiä.

Perällä ovi, samoin oikealla, ja vasemmalla. Oikealla taka-alalla hella ja siinä kuparikattila, jossa on kiehuvaa vettä. Peräseinällä molemmilla puolilla kyökkipöytä. Etualalla oikealla ja vasemmalla pienempiä pöytiä. Kaikellaisia kyökkikaluja seinillä ja kyökkipöydillä.

Oikea ja vasen katsojista.

Ensimäinen kohtaus.

Hanna, Pekka.

HANNA (lieden luona puuhaamassa kahvipannun kanssa.)

PEKKA (tulee keskeltä).

Huh, kun onkin kylmä! Onkos sulla kahvi valmiina, Hanna?

HANNA (ynseästi).

Niinkö sinä sanot »hyvää huomenta?»

PEKKA (hellästi).

Se tulee perästä, Hanna; kun on näin kamalan kylmä, niin ei voi sanoa kunnollisesti hyvää huomentakaan, ennenkuin saa vähän lämmikettä.

HANNA (on kaatanut kahvia kuppiin ja tuo sen Pekalle).

Siin' on, ahmatti!

PEKKA (juo ahnaasti).

HANNA (nyreissään).

Semmoisia te miehet olette!

PEKKA

Mikäs sinua nyt vaivaa?

HANNA

— Ennen olit niin hellä; et ensinnä kysynyt kahvia, vaan olit makea kuin hunaja! Mutta nyt, kun olemme kihloissa, on hellyys tipotiessään. Mitenkäs sitten käy, kun naimisiin joudumme?

PEKKA (on juonut kahvin).

Ah, kuinka se lämmittää ja virkistää tätä syntistä ruumista! Mutta Hanna, mitäs puheita ne olivat! Ajattelehan toki että minun täytyy jo aikaisin aamulla syöttää hevoset, puhdistaa vaunut, kantaa vettä, jotta aivan paleltuu kylmästä — ja vasta kuppi kahvia taas tekee minut ihmiseksi. Kas niin, nyt olen jälleen piristynyt ja sanon »hyvää huomenta».

HANNA (ivallisesti).

Todellakin?

PEKKA (levittää kätensä).

Tulehan tänne, tipuseni!

HANNA (kieltäytyen).

Ettet vain rasittaisi itseäsi liikaa.

PEKKA

Älä nyt hölmöttele, Hanna!

HANNA

Kun et vaan itse sitä tekisi. Tahdotko vielä kupin kahvia?

PEKKA

Kahviako? En! Mutta tulehan tänne!

HANNA

Enkä tule.

PEKKA

Tuo tuntuu jo vähän arveluttavalta!

HANNA

Mikä?

PEKKA

Sinä murjotat ja torailet.

HANNA

Kuinka niin?

(Täyttää pannusta kupin, jota Pekka pitää kädessään.)

PEKKA

Nyt, kun vielä olemme kihloissa, on tämä tämmöinen joskus lystikästäkin. Mutta kun olemme mies ja vaimo — — —

HANNA

No?

PEKKA

Hm, ajattelin vain, että jos olisin miehesi, en kärsisi tuollaista murjottamista.

HANNA

Vai niin? Sehän on varsin hauska ja lohdullinen tulevaisuuden toive. Sinä kait oikein tutkit aviomiehen osaa ja mietit kuinka voisit minua paraiten pitää komennossa?

PEKKA

Älä hölmöttele!

HANNA

Sitä en tee, ainakaan nyt.

PEKKA

No, no, ei huolita riidellä, ollaan järkeviä ja ajatellaan vaikka tulevaisuutta. Minä sitä kuvittelen oikein kirkkaaksi.

HANNA

Vai niin!

PEKKA

Niin, näes, jos meillä olisi pieni palstatila, hevonen tallissa ja lehmiä navetassa ja sitte vielä pari porsasta jossain loukossa. Alussa meillä täytyisi olla renki, myöhemmin ehkä piikakin, — ja — jos käy hyvin, vielä toinen hevonenkin. Ja sitten, kun minä iltasin palaan kotia työstä ja me istumme kahden tuvassamme, — ja sinä sitte tuot minulle vadillisen perunoita, jotka on keitetty omassa takassa, ja kimpaleen oman porsaan läskiä — — ah, Hanna, se maistuu vissisti hyvältä! Kyllähän täälläkin on ruoka ja juoma hyvää, ehkä parempaa kuin meillä omassa kodissa tulee olemaankaan, mutta jalat ovat kuitenkin vieraan pöydän alla; täytyy olla ja elää niinkuin herrasväki tahtoo, ja olla heidän oikuistaan riippuvainen.

HANNA

Niin, Pekka, minäkin tahtoisin, että olisimme päässeet niin pitkälle! Palvelustyttö parka ei suinkaan ole kadehdittavassa asemassa. Pitää juosta ja hypätä koko päivän ja sitte saa vielä karsaita katseita ja haukkumisia, ellei kaikki käy herrasväen mielen mukaan.

PEKKA

No, älä sure! Kun tänä talvena käy hyvin, pääsemme kappaleen lähemmäksi. Tyvestä puuhun noustaan, se on vanha, hyvä sananlasku. Ja kun sitten muistamme, kuinka oman konnun hankkiminen on ollut meille vaikeaa, olemme kahta vertaa tyytyväisemmät.

HANNA

Noin kun puhut, kuuntelen sinua mielelläni, Pekka!

PEKKA

Todellakin! No sittehän tulet syliini.

HANNA

Oikeastaan minun ei pitäisi —

PEKKA

Pian, Hanna, ennenkuin joku tulee!

HANNA

Jos lupaat minulle —

PEKKA (ottaa häntä kädestä).

No älä siinä nyt rimpuile, ei meillä ole aikaa, kuten muilla ihmisillä —

(Aikoo syleillä. Näyttämön takana soi kello.)

PEKKA

Peijakkaan palvelus! (Kovempi soitto näyttämön takana.) Kyllä, kyllä, minä tulen jo. (Menee keskeltä.)

HANNA (yksin).

Sinun täytyy jo tottua siihen, että vaimosi on etusijassa ja sitten vasta kahvi.

(Menee hellan luo ja valmistaa aamiaista, kaataen kahvia suuresta, kannusta, pieneen ja pannen sen sekä kupit ja maitokannun pienelle kahvitarjottimelle.)

AUKUSTI (tulee sisään).

Toinen kohtaus.

Hanna, Aukusti.

AUKUSTI (hellästi).

Hyvää huomenta, rakas Hannaseni!

HANNA (lyhyesti).

Huomenta! (Asettaa aamiaisen pöydälle oikealla.)

AUKUSTI

Niin lyhyesti, Hanna? Enkö saa ystävällisempää tervehdystä?

HANNA

Tahtoisin tietää miksi; tervehdykseni oli tarpeeksi kohtelias.

AUKUSTI (juo kahvia).

Mutta minä tahtoisin enemmän kuin kohteliaisuutta.

HANNA

Sitä ette ole kuitenkaan ansainnut minulta.

AUKUSTI

Kuinka niin?

HANNA

Te tiedätte vallan hyvin, mitä minä tarkoitan.

AUKUSTI

En tosiaankaan!

HANNA

Ettekö pelaa herran kanssa samaa peliä joka minua niin piinaa?

AUKUSTI

Joka piinaa teitä?

HANNA

Älkää nyt turhaan teeskennelkö! Tehän minulle yhtä päätä kannatte nuoren herran sukkia tai jotain muuta sen tapaista ja niitä minun täytyy sitte ommella ja paikkailla iltakaudet.

AUKUSTI

On melkein vahinko, että noin sievien sormien täytyy neuloa, mutta minkäs minä sille mahdan?

(Aikoo tarttua Hannan käteen.)

HANNA (lyö häntä kädelle).

Pois hyppyset! Neulominen kylläkin käy laatuun, mutta kun minun aina täytyy itse viedä tavarat takaisin herralle, ja hän tahtoo silloin minua syleillä, teidän sillä alkaa vahtiessa rappusilla, niin se ei ole oikein.

AUKUSTI

Pyh, ei pidä olla niin oikukas ja katsoa kaikkia asioita niin vakavalta kannalta. Nähkääs, Hanna, ihminen on vain kerran nuori ja nuoruudestaan täytyy nauttia. Ja kun on niin soma kuin te, täytyy ottaa mitä tarjotaan; sitte kun tulee vanhuus, on kylliksi aikaa ruveta kunnialliseksi ja hurskaaksi.

HANNA

Hyi, miten inhoittavaa jutella tuollaista roskaa kunnialliselle tytölle.

ANNA (tulee huomaamatta ja jää seisomaan perälle)

Kolmas kohtaus.

Edelliset, Anna.

AUKUSTI

Ei ole mitään suloisempaa kuin rakkaus. Miksi tahdotte odottaa kunnes aika on ohi? —

(Aikoo syleillä häntä.)

ANNA (astuu väliin).

Sangen somaa, Aukusti herra!

AUKUSTI (itsekseen).

Huh, perhana!

ANNA (yhä enemmän suuttuneena).

Vai tämmöistä peliä pidetään minun selkäni takana?

AUKUSTI

Mutta Anna, sehän on leikkiä.

ANNA

Kaunista leikkiä! Olen ollut jo hyvän aikaa tuolla perällä ja olen kuullut kaikki.

AUKUSTI

Mutta ethän suinkaan luule —

ANNA

Luule? Minä en yleensä luule mitään, mutta minä näen kaikki! Sinä olet uskoton, olet petturi!

(Näyttämön takana soi kaksi kertaa.)

AUKUSTI

Kuulehan, soitetaan!

ANNA

Senkö vuoksi minä olen heittänyt ihanimmat unelmani ja ollut sinulle uskollinen, saadakseni tuollaista kiittämättömyyttä palkakseni?

AUKUSTI

Soitettiin.

ANNA

Ooh, kyllä minä ymmärrän vallan hyvin! Kaikki mitä olen kahtenatoista vuotena säästänyt, ne olet minulta houkutellut, sitä varten olet minua mielistellyt, mutta rakkautta et koskaan ole ajatellutkaan.

AUKUSTI

Anna!

ANNA

Kyllä minä ymmärrän suunnitelmasi! Tahdot naida minut, perustaaksemme muotikaupan, jonka koko liike on minun niskoillani, jotta itse saisit olla laiskana. Sitte pitäisi minun myöskin ottaa puotiin sieviä ompelijoita, joiden päät voisit panna pyörälle, sillä aikaa kun minun pitää häärätä ostajien kanssa.

AUKUSTI

Ei nyt pidä niin silmittömästi suuttua.

ANNA

Suu kiinni, petturi! Välimme on lopussa.

(Soitetaan kaksi kertaa.)

AUKUSTI

Soitetaan taas.

ANNA

Meidän välimme on loppu, mutta ei kunnian kukko laula Hannallekaan.

HANNA (joka tähän asti on kuunnellut vaiti ja myhähdellen, äkkiä 'pelästyen). Mutta minkäs minä sille —?

ANNA

Hävetä Hannan pitäisi. Tuollainen tyttöletukka ja houkuttelee miesväkeä!

HANNA

Minäkö häntä houkutellut?

ANNA

Luuleeko Hanna, vaikka onkin pari vuotta nuorempi, silti olevansa joku herkkupala? Mutta Hannalla mahtaa olla erityisiä taipumuksia kiemailla miesten kanssa ja ottaa mistä saa.

HANNA

Kuka uskaltaa minusta sellaista sanoa?

ANNA (kiehuen kiukusta, hyvin kielevästi).

Minä juuri. Minä tiedän kaikki! Nuoren herran kanssa on Hanna tekemisissä, täällä kiertää hän Aukusti herraa ja pettää kunniallista Pekkaansa. Mutta tästä kaikesta pitää tulla loppu' Vanhan neidin pitää saada tietää kaikki, ja minä olen vissi ettei hän kärsi talossa tyttöä, joka kiemailee miesväen kanssa. Herra Jumala, jos nuoren herran morsian saisi tietää tästä. Ei, talo pitää puhdistaa, ennenkuin hän muuttaa tänne. Vanha neiti panee vielä vähän arvoa minun sanoilleni, ja saadaanpas nähdä, kumpi pitää paikkansa, taitava kamarineito vai tuollainen maatiaispullukka! Varmasti minä toimitan pois talosta tuollaiset! (Soitetaan kaksi kertaa.) Kyllä, kyllä, minä tulen jo. — Mutta tuollaisen tyttöletukan toimitan hyvin pian pois tästä talosta. Kun kehtaakin. Hyi!

(Sylkäsee ja menee.)

HANNA (itkien).

Tämä on vallan kauheata, kun tuolla tavoin kohdellaan kunniallista tyttöä!

AUKUSTI

Rauhoituhan, Hanna!

HANNA

Ja se on teidän syynne! Mitähän neiti minusta ajatteleekaan?

AUKUSTI

Anna on kuin kiukkuinen kissa. Hyi toki, minä en enää tahdo tietää hänestä mitään! Kuuleppas, Hanna, me sovimme sentään paljon paremmin yhteen, Pekka ei ole sentään mitään sinulle: sinä hieno tyttö ja hän jörö renki! Anna hänen laputtaa ja koeta minun kanssani.

(Aikoo syleillä häntä.)

PEKKA (tulee huomaamatta).

Neljäs kohtaus.

Aukusti, Hanna, Pekka.

HANNA

Päästäkää irti!

AUKUSTI

Kuivaa kyyneleesi; on vahinko kun kauniit silmäsi tulevat punaisiksi!

HANNA

Minä en tahdo tietää teistä mitään!

AUKUSTI (aikoo taas syleillä häntä).

HANNA

Minä huudan!

PEKKA (tarttuu Aukustin kaulukseen ja heittää hänet pois).

Saakeli soikoon!

AUKUSTI

Kuka uskaltaa — ah, Pekka — Mutta tämä on hävytöntä!

PEKKA

Tyttö on minun, herra kirjanpitäjä. Ymmärrättekö? Jos joku tuppaa liian lähelle niin siltä väännän niskat nurin.

AUKUSTI

Raakoja uhkauksia!

PEKKA

Raakoja tai ei, mutta niin käy, totta vie. Varjelkaa vaan kinttujanne!

AUKUSTI

Näkyy, että mies seurustelee vain hevosten kanssa!

PEKKA

Parempi hevosten kuin teidän laistenne kanssa! Hevonen on hyvä, uskollinen eläin, mutta te olette liehakoiva, kiemurteleva, kurja ketunhäntä, jota kurittamaan minun nyrkkini ovat oikeastaan liian hyvät!

AUKUSTI

On oikeastaan arvoani alentavaa olla tekemisissä tuollaisen moukan kanssa!

PEKKA

Onkin viisainta että laputatte tiehenne, muuten voi sattua että mäjähytän teidän raihnaisen ruumiinne puuroksi!

AUKUSTI (suuttumustaan pidätellen).

Kyllä minä vielä voin näyttää mihin kykenen! Minä ilmoitan herralle että hänen tallirenkinsä kurttiseeraa sisäkköä ja luulenpa ettei hän talossaan kärsi sellaista, vaan käskee rengin hankkimaan itsellensä toisen paikan.

PEKKA

Sen minä kyllä uskon teistä! Pettäminen ja panetteleminen on aina ollut teidän tehtävänne!

AUKUSTI

Hyvä, hyvä! Tallirenki saa kohta nähdä, kenen kanssa hän on tekemisissä. (Menee.)

HANNA

Voi Pekka, mitä tästä tulee?

PEKKA

No, miksi itket?

HANNA

Jos hän tekee totta uhkauksestaan — nuori herra —

PEKKA

Mitä hänestä?

HANNA

Hän itse lähentelee minua — ja kun saa kuulla, että me rakastamme toisiamme —

PEKKA

Niin panee hän minut pois palveluksestaan — mitä siitä? Hyvä renkimies ansaitsee aina leipänsä.

HANNA

Ja kuu sinä menet pois, jään minä tänne yksin noiden kauheiden ihmisten kanssa.

PEKKA

No kai siuullekiu löytyy toinen paikka —

HANNA

Mutta sitä ennen saan kestää —5

PEKKA

Älä itke, Hanna, se täytyy kestää.. Sinä olet hyvä tyttö, ja olet minulle uskollinen..

HANNA

Voi Pekka kulta! (Nojaa häneen ja itkee.)

PEKKA

Kas niin, nojaa vain minuun, minä tahdon sinua tukea koko elämän ijän, kuten nyt! Kahden rakastavaisen täytyy kantaa yhdessä ilot ja surut; nyt on surun aika, sitten tulee varmasti ilon päiväkin.

JURONEN (tulee kirja kädessä).

Viides kohtaus.

Edelliset, Juronen.

JURONEN

Niin, niin!

HANNA (loittonee Pekasta, pyyhkii kyyneleensä ja antaa Juroselle suuren kupin kahvia).

JURONEN (hitaasti, hyväntahtoisesti).

Älähän pelästy, pikku velho, minä suon Pekalle muiskunkin; olen itse tehnyt samoin, kun olin vielä maitoparta, niinkuin tuo tuolla! (Istuu pöydän ääreen oikealla.) He, tehän ette näytä olevan hyvällä tuulella, Hanna on itkenyt, mikäs teitä sitte vaivaa?

HANNA (istuu lieden luo ja rupeaa kuorimaan perunoita).

PEKKA (pahoillaan).

Hm, kun sitä on pakoitettu tienaamaan leipänsä palvelijana ja olemaan herrasväen tahdosta riippuvainen niin ei ole mitään syytä olla iloinenkaan.

JURONEN

Niin niin!

PEKKA

Toden totta, Juronen, minä en ymmärrä, miten olette voinut olla täällä niin kauan!

JURONEN

Niin niin.

PEKKA

Tekin ikävöitte omaa kotia, minä tiedän sen.

JURONEN (myöntäen).

Niin niin!

PEKKA

Te aijotte perustaa ruokalan?

JURONEN (samoin).

Niin niin.

PEKKA

Te olette pitkän palvelusaikanne kuluessa säästänyt sievosen summan!

JURONEN (hyväntahtoisesti).

Niin niin.

PEKKA

Miksi siis yhä vielä palvelette?

JURONEN

Minulla ei ole vielä tarpeeksi varoja, Pekka.

PEKKA

Teistä tulee oivallinen isäntä, Juronen.

JURONEN (hyväntahtoisesti).

Niin niin.

PEKKA

Ja kun sitte naitte keittäjän — hän on teille hyvin sopiva.

JURONEN

Niin niin.

PEKKA

Hän valmistaa ruokaa niin hyvin, että vieraita tulee joukottain.

JURONEN

Niin niin.

PEKKA

Hän odottaa varmasti vain teidän rakkauden tunnustustanne, mutta te viivyttelette yhä.

JURONEN

Niin niin.

PEKKA

Ja hänellä saattaa olla melkoinen summa säästössäkin.

JURONEN

Sekään ei ole vielä tarpeeksi, Pekka.

PEKKA

Kun aluksi panette kummankin säästöt yhteen —

JURONEN

Se ei ole vielä tarpeeksi, täytyy olla varovainen, Pekka. Kun miettii ensin, niin seuraa menestys, mutta kun vasta perästä ajattelee, niin se vie monen perikatoon. Ei ole vielä tarpeeksi.

PEKKA

Jos olisin teidän sijassanne, uskaltaisin koettaa, sillä palveleminen käy sentään ajan pitkään raskaaksi.

JURONEN

Niin niin. — Mutta, Pekka, yhdeltä hevoselta on pudonnut kenkä, se täytyy viedä pajaan kengitettäväksi.

PEKKA

Kyllä, kyllä minä pidän huolen siitä. (Mennessään Hannalle.) Pää pystyyn, et saa näyttää kyyneleitäsi, he eivät saa pilkata sinua. (Menee.)

JURONEN

Onko sitten jotain tapahtunut, Hanna?

HANNA

Ah — nuori herra — tahdoin sanoa kirjanpitäjä —

JURONEN

Ahaa, minä ymmärrän! Herra katselee mielellään sieviä tyttöjä ja kirjanpitäjä — niin niin, minä ymmärrän kyllä! Niin nuoren kuin sinun, täytyy vasta vahingosta viisastua.

RISTIINA (tulee oikealta).

Kuudes kohtaus.

Edelliset, Ristiina.

RISTIINA

Hei, hyvää huomenta, hyvää huomenta!

HANNA (nousee, kaataa keittäjälle kupin kahvia ja panee sen pöydälle oikealla).

RISTIINA

Kuinka päivät lyhenevät; säännöllisesti tulee nukkuneeksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta, Juronen.

JURONEN

Hyvinkö nukkunut, Ristiina?

RISTIINA

Hm, niin ja näin. Mitä unta olette sitte nähnyt, Juronen?

JURONEN

En mitään.

RISTIINA

Ette mitään?

JURONEN

Tiedättehän etten näe paljon unta — ja jos joskus jotain näenkin, unohdan sen taas.

RISTIINA

Se on teidän vanha, paha tapanne, Juronen; unet ovat taivaan viittauksia, niitä ei saa jättää huomioonottamatta. Ja erittäinkin viime öisillä unilla on suuri merkitys, kun eilen illalla oli täysi kuu. Minä näin tärkeän, ihmeellisen unen. Hanna, mitä unta sinä olet nähnyt?

HANNA (istuu taas perunoita kuorimaan).

Minäkö? Ah, minä olen sen taas unohtanut.

RISTIINA

Unohtanut? Harmillinen muistamattomuus! (Maistaa kahvia.) Hm hm, mikä kahvissa on? Se on taas äsken paahdettua?

HANNA

Eilen.

RISTIINA

Ja paahdettu liian ruskeaksi, olenhan minä jo sanonut monta kertaa — liian ruskeaksi paahdettu — paahtaminen on kahvissa pääasia. (Katsoo merkitsevästi Juroseen.) Kun minulla kerran on oma talouteni ruokalassani — koko paikkakunnalla ei tule olemaan parempaa kahvia kuin minulla.

JURONEN (lukee yhä ja juo hitaasti kahvia).

RISTIINA

Mietippäs, Hanna, ehkä vielä muistat, mitä unta näit.

HANNA

Niin niin, nyt muistan taas: olin pudonnut veteen.

RISTIINA (tarkkaavaisena ja tärkeännäköisenä).

Veteen? Vesi merkitsee rahaa.

HANNA

Niin, niin, nyt muistan taas aivan hyvin — te veditte minut ylös!

RISTIINA (yhä tarkkaavaisempana).

Minä? Oikeinko todella?

HANNA

Ihan varmasti, te se olitte!

RISTIINA

Jatkakaa, jatkakaa! Nyt saadaan kuulla.

HANNA

Sitten veitte minut tiheän metsän läpi ja minä olin väsynyt ja nälkäinen aivan nääntymäisilläni.

RISTIINA

Sangen kummallista!

HANNA

Sitten otitte taskustanne leipää, sen panitte kahtia halki ja annoitte minulle.

RISTIINA

Ihmeellistä, hyvin ihmeellistä. Kuulkaa, Juronen. Mutta aattelehan Hanna, minäkin olen nähnyt unta sinusta.

(Ovikello soi.)

HANNA (menee vasemmalle).

Ovikello!

RISTIINA (touhuten).

Juronen, te ette ole koskaan tahtonut uskoa unia, mutta nyt epäilyksenne häviävät. Niin niin, Juronen, on asioita, joita ei voi kieltää.

JURONEN

No, no enhän minä ole niin epäuskoinen, mutta kuten sanottu, minä näen harvoin unta. Siihen tarvitaan erityistä taikauskoa.

RISTIINA

Ja se minulla on ollut jo lapsesta saakka.

HANNA (palaa, tuoden sanomalehden).

Sanomalehti on tullut. (Panee sen Jurosen pöydälle.)

JURONEN (alkaa lukea sitä).

RISTIINA

No, Hanna, tulehan nyt kuuntelemaan, uneni koskee sinua ihan tarkalleen. Näin unta että olin suuressa kellarissa, se oli niin suuri, etten voinut nähdä sen perälle asti.

JURONEN

Onko uni pitkä, Ristiina?

RISTIINA

Älkää keskeyttäkö minua! Kuulehan nyt, Hanna, tarkasti. Minä olin siis suuressa kellarissa ja haparoin kauheasti ympärilleni. Äkkiä avautui ovi ja sisään tuli —

ANNA (tulee sisään).

JURONEN (nauraen).

Kamarineitsyt!

Seitsemäs kohtaus.

Edelliset, Anna.

RISTIINA

Ah, miks'ei juuri — (huomaa Annan). Vai niin — (itsekseen) no, tuolle ininä en ainakaan kerro sitä.

ANNA (lyhyesti).

Aamiainen vanhalle neidille, hän nousee ylös.

HANNA (järjestää aamiaisen tarjottimelle ja kaataa pannusta uutta kahvia).

RISTIINA (terävästi).

Neiti voisi sanoa hyvää huomentakin, kun tulee kyökkiin!

ANNA

Se on aivan tarpeetonta, kun näkee toisensa koko päivän. Onko tuolla sanomalehti? (Ottaa sanomalehden ja katsoo heti viimeistä sivua.)

JURONEN (nauraen).

Ja neiti vihaa kaikkia liikoja puheita!

ANNA

Niin kyllä, täytyy oppia vaikenemaan, kun on herrasväessä.

RISTIINA (on ottanut pöytänsä laatikosta pienen kirjan, mustetta ja kynän ja laskee; itsekseen).

Vaieta ja pauhata, miten milloinkin.

ANNA (lukien).

Neiti Valoketo on kihloissa herra Antti Mäkitalon kanssa. — No vihdoinkin on tuo vanha kopso saanut sulhasen. Hahhahhaa, mutta sulhasmies kyllä katsoo enemmän isän kiiltäviä kolikoita kuin morsiamen sinisiä silmiä. Ja vanha rikas Kultanummi on kuollut, jälkeenjääneet pyytävät hiljaista osanottoa — hahhahhaa. — Kun he tyhjentävät täydet arkut, jotka vanhus on jättänyt jälkeensä, eivät he suinkaan vuodata liikoja kyyneleitä.

(Soitetaan kaksi kertaa.)

ANNA (heittää sanomalehden pöydälle).

Minä en tarvitse mitään huomautusta, minä tiedän kyllä itsekin, mitä minun on tehtävä! (Tarkastelee leipiä, jotka Hanna on pannut tarjottimelle ja pistää ne taskuunsa.) Tähän täytyy saada toisia leipiä.

HANNA

Mutta olenhan minä ne oikein valikoinut, vanha neiti pitää kovaksi leivotuista.

ANNA

Minä myös! Ja minä haen neidille sellaisia, joista hän pitää.

(Menee ottamaan toisia leipiä kaapista.) (Soitetaan kaksi kertaa.) Niin niin! Vanha neiti on pahalla tuulella tänä aamuna ja minun pitäisi huvittaa häntä. Sitten täytyy kai minun kertoa hänelle Hannan tarina, jonka perille olen tänään päässyt — se huvittaa häntä suuresti. (Menee.)

HANNA (menee perunoita kuorimaan).

RISTIINA (joka sillä aikaa on puoliksi laskenut, puoliksi kuunnellut).

No, silläpä on suuta; Jumala armahtakoon sen ihmisen hyvää nimeä, joka joutuu tuon hampaiden väliin.

JURONEN

Hevoseni ovat parempaa seuraa, ne ovat mykkiä.

RISTIINA

Tässä täytyy tehdä viikkotili — olen aivan pyörällä. Mutta minunhan piti kertoa teille uneni. Minä olin siis pimeässä kellarissa —

JURONEN

Olimme jo siinä kun ovi avautui —

RISTIINA

Aivan oikein, ovi avautui ja sisään astui valkeisiin puettu henki, jolla oli suuri parta ja tulisoihtu kädessä.

AUKUSTI (tulee).

Kahdeksas kohtaus

Edelliset, Aukusti.

AUKUSTI

Herra tahtoo aamiaisensa!

RISTIINA (kärsimättömästi).

Kun aina häiritään!

HANNA (järjestää aamiaisen, kuten ennen).

AUKUSTI (Juroselle).

Herra tahtoo mennä ratsastamaan kello kolme.

JURONEN

Ilmoitan sen Pekalle.

AUKUSTI

Täytyy panna uusi satulapeitto.

JURONEN

Niin niin, minä toimitan sen, vaikka voisitte itsekin sanoa siitä Pekalle.

AUKUSTI

Hm, tallihan on kuitenkin teidän alaanne.

JURONEN

Minä olen kuski, Pekka tallirenki, toimittakoon kukin virkansa.

AUKUSTI (olkapäitään kohottaen, Hannalle).

Älkää polttako sormianne, Hanna!

RISTIINA (tilikirjansa ääressä).

Herra varjelkoon, miten kohtelias! Jos kamarineiti kuulisi sen.

HANNA (antaa Aukustille aamiaisen).

AUKUSTI (hiljaa hänelle).

Olkaa iloinen, Hanna, minä en jätä teitä. (Aikoo mennä.)

JURONEN

Tässä on sanomalehti, viekää se mukananne herralle.

AUKUSTI

Enhän ole vielä itsekään sitä lukenut. (Menee.)

JURONEN

Niin oikein, herra voi odottaa! Mutta kyllä minä sinulle näyttäisin, jos olisin herra!

RISTIINA

Nyt kai saa olla hetken rauhassa. Siis henki — kai kuuntelet, Hanna?

HANNA (perunoita kuorien).

Kyllä!

RISTIINA

Juronen, kuunnelkaa tarkoin, sillä tämä on tosiaankin ihmeellistä. Siis henki antoi minulle suuren pussin rahaa ja sanoi minulle: se on sinun, mutta sinun pitää jakaa se sen kanssa, joka seuraavana aamuna antaa sinulle ensiksi jotakin.

(Ovikello soi.)

HANNA (menee vasemmalle).

JURONEN

Niin niin.

RISTIINA

Minun pitää jakaa, Juronen, mutta mitä minun pitää jakaa? Miten voin selittää tämän unen?

JURONEN

Niin niin, katsokaahan unikirjastanne.

RISTIINA

Minä olen jo ajatellut sinne ja tänne — tiedättekö, Juronen, neljätoista vuotta sitten näin myöskin niin merkillisen unen, joka kävi ihan prikulleen toteen, sillä seuraavana päivänä tulitte te taloon. Muistatteko?

JURONEN (naureskellen).

Niin niin, neljätoista vuotta sitten. Tulin silloin sotapalveluksesta, olin pulska poika ja Ristiina neiti ei katsellut minua karsaasti.

RISTIINA

Niin, niin, Juronen, me olemme aina olleet hyvissä väleissä ja luulen, että olemme niin edelleenkin. Kun te vain panisitte enemmän arvoa unille.

HANNA ja REETTA (viimemainitulla kaksi suurta maitokannua, tulevat vasemmalta).

REETTA

Yhdeksäs kohtaus.

Juronen, Ristiina, Hanna, Reetta.

HANNA (ottaa kyökin hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa)..

REETTA (kaataa niihin maitoa, ollen samalla hyvin puhelias).

Hyvää huomenta keittäjä — ah, herra Juronen, sanokaa toki, mihin te eilen menitte, minä näin teidät tuolla kylässä —?

JURONEN

Olin vain vähän jaloittelemassa.

Minä olin juuri menossa lehmiä lypsämään. Mutta kuulkaas, keittäjä, teidän olisi eilen illalla pitänyt olla kuulemassa sitä meteliä!

RISTIINA

Mitä sitten meteliä?

REETTA.

Kauniin Hertan naittajaisia.

RISTIINA

Siellä oli kai ilo ylimmillään?

REETTA

Jestanpoo! Tanssi toisensa perään. Siellä niitä oli soittajiakin — puoli tusinaa; tanssittiin puoleen yöhön. Ja välillä aina laulua ja piirileikkejä.

RISTIINA (kääntyneenä häneen, mutta yhä istuen).

Mitä muuta uutta kuuluu?

REETTA

Tunnette kai Hilman, Leppäsen puotitytön?

RISTIINA

Kyllä, vallan hyvin!

REETTA

Ajatelkaa, hän on kuollut!

RISTIINA

Älkää nyt!

REETTA

Putosi alas kellarin rapuista — kahden tunnin kuluttua kuoli.

RISTIINA

Niin niin, eipä sitä tiedä milloin ja miten henki lähtee.

REETTA

Ja oletteko kuulleet jutun kauniista neiti Honkavuoresta?

RISTIINA

Ei minulla ole aavistustakaan.

REETTA

Hän on poissa, aivan tipotiessään.

RISTIINA

Niinkö?

REETTA

On paennut erään kauppiaan kanssa. Isä on ollut kovin suutuksissaan, mutta mitä se auttaa, hänen täytyy kuitenkin antaa tyttö tälle. Kuulkaa, keittäjä, maito kallistuu ensi viikolla, ruokaa on niin vähän, talvi on tullut liian aikaisin. Huh, kun tänään onkin kylmä! (Ottaa kannunsa.) Eilisiltana oli ne »Hyväntekeväisyysseuran» arpajaiset. Kuka tietää, ehkä onni on ollut minullekin suotuisa! Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja hämähäkit — niinkuin tiedätte — merkitsevät onnea? Ah, kunpa nyt voittaisikin. Hyvästi kaikki! (Rientää pois.)

RISTIINA (innoissaan).

Arpajaiset! Se on viittaus taivaasta! Nyt tiedän uneni merkityksen. Juronen, huomatkaa nyt!

JURONEN

Niin niin.

RISTIINA

Mitä unet käskevät, pitää täyttää, muuten käy hullusti. Minun pitää jakaa aarteeni, arpalippuni? Se on aarre, tai oikeastaan siitä voi tulla aarre.

PEKKA (tulee sisään, ottaa sanomalehden pöydältä ja lukee seisten).

Kymmenes kohtaus.

Edelliset, Pekka.

RISTIINA (jatkaen keskeyttämättä).

Hanna, tule tänne; sinä olet tänään antanut minulle ensimäiseksi jotakin — se oli kahvia — sinä näit unta minusta, kuinka minä annoin sinulle puolet leivästäni; se sopii ihmeellisesti yhteen, se on kohtalon todellinen viittaus. Minä luovutan sinulle puolet arvastani — antakaa minulle 50 penniä. Tässä on arpa — katsokaas!

HANNA (nousee ylös, epäillen).

Ei, ei minulla ei ole varaa.

RISTIINA (on noussut ylös, innokkaasti).

Hanna, ajattele unta, ei saa sulkea ovea, kun onni kolkuttaa.

HANNA Niin kyllä — mutta.-Pekka!

PEKKA

Hm?

HANNA

Mitä sinä tuumit?

PEKKA

Minä katselen vapaita paikkoja.

HANNA

Minä kysyn — mitä sinä tuumit arvasta?

PEKKA (epäröiden).

Hm, hm!

RISTIINA (innokkaasti).

Pekka, ottakaa tilaisuudesta vaari, tällaista ei aina tarjota.

PEKKA

No ota sitte, Hanna.

HANNA

Mutta en minä oikein raskisi.

PEKKA

No, sitte minä otan sen. En ole vielä milloinkaan koettanut. Tuoss' on viisikolmatta. Maksa sinä toinen puoli, Hanna!

HANNA

Kyllä.

PEKKA

Voimmehan kerran koettaa.

HANNA

Minä haen rahan. (Menee).

RISTIINA

Saat nähdä, Pekka, me voitamme, voitamme varmasti!

PEKKA

Hm, se on minusta hauskaa! Mutta koska te olette niin varma siitä, niin ei teidän olisi pitänyt antaa arpaa!

RISTIINA (törkeästi).

Uni käski minua, Pekka, uni! Jos en olisi sitä totellut, en olisi varmasti voittanut mitään. Onni ei anna leikitellä kanssaan, pitää täyttää sen tahto, muuten se kääntää selkänsä. (Istuutuu taas.)

AUKUSTI (tulee.)

Yhdestoista kohtaus.

Edelliset, Aukusti.

AUKUSTI

Herra tahtoo puhua kanssanne, Pekka!

PEKKA

Vai niin? (Menee.)

AUKUSTI (lämmitellen uunin luona, kavalasti).

Tallirenki vissiin ihmettelee mitä herra hänelle sanoo.

RISTIINA

Kuinka niin?

AUKUSTI

Hm, herra ei puhu hänelle hyvää.

RISTIINA

Miksi niin?

AUKUSTI

Uusi raudikko on rampa, se on kai Pekan syy.

JURONEN (painavasti).

Ei, se ei ole Pekan syy, sitä ei herra ymmärrä, sen me tiedämme paremmin!

RISTIINA (laskee uutterasti).

AUKUSTI

Hui hai, mitä se minua liikuttaa?

JURONEN

Kuka tietää! Tuolla yläkerrassa selitellään niin paljon sellaista, mikä tulee meidän turmioksemme, mutta kantelijat ja panettelijat ovat kurjimpia olentoja maan päällä.

AUKUSTI (kiivaasti).

Tarkoittaako tuo minua?

JURONEN (rauhallisesti).

Niin no, se koira älähtää, johon kalikka sattuu.

(Ovikello soi.)

RISTIINA (katsoo ympärilleen).

JURONEN (nousee ylös).

Pekka on hyvä poika, en ole vielä nähnyt parempaa hevosten hoitajaa, ja kuka heittää kiven hänen tielleen, tekee syntiä ja herra itsekin, kun epäilee niin uskollista palvelijaa. Ymmärtäköön tämän herra kirjanpitäjä miten tahtoo. (Menee vasemmalle.)

AUKUSTI

Tuossa ihmisessä huomaa tallin tuoksun joka sanassa. (Ottaa sanomalehden, asettuu perälle ja lukee,)

RISTIINA

No niin, maku on erilainen, monet ihmiset haisevat mieluummin tallilta kuin pumaadalta.

AUKUSTI

Tekisitte paremmin, kun pitäisitte huolen laskuistanne, ettekä sekaantuisi meidän puheisiimme.

HANNA (tulee takaisin).

Kahdestoista kohtaus.

Edelliset, Hanna.

HANNA (antaa Ristiinalle rahat).

Tässä on raha. (Menee perunoita kuorimaan.)

RISTIINA

Hyvä Hanna, arpa on Pekalla! (Aukustille.) Tahdotteko käskeä minua vaikenemaan kyökissä? Täällä on minulla sananvalta, enkä anna kenenkään tukkia suutani! Ymmärrättekö, herra kirjanpitäjä?

AUKUSTI (kohauttaa halveksivasti olkapäitään).

ANNA (tulee).

Kolmastoista kohtaus.

Edelliset, Anna.

ANNA (Hannalle).

Vanha neiti tahtoo puhutella Hannaa.

HANNA (menee).

ANNA (katsoo voitonriemuisesti Aukustiin, menee sitte Jurosen luo).

Mitäs kuski lukee?

JURONEN (ojentaa hänelle kirjan).

ANNA

On hyvin vanhanaikaista, Juronen, lukea tällaisia romaaneja. Teidän täytyy hankkia uusia jännittäviä pariisilaisromaaneja.

JURONEN (ottaa kirjansa).

Niin, no, maku voi kyllä olla vanha, mutta se on hyvä: paha saa aina palkkansa, ja raapivat kissat ja viekkaat naiset rangaistaan säännöllisesti. Todellisessa elämässä ei aina käy niin.

ANNA

Voitte olla oikeassa. (Aukustille.) Voinko saada lisälehden?

AUKUSTI (antaa hänelle sen).