Part 2

ANNA (asettuu Hannan paikalle ja on lukevinaan, mutta kuulustelee, mitä tapahtuu).

PEKKA (tulee takasin).

Neljästoista kohtaus.

Edelliset, Pekka.

PEKKA (kiihtyneenä).

No, nyt olette saavuttanut tarkoitusperänne, herra kirjanpitäjä, riemuitkaa nyt!

AUKUSTI

Mistä on kysymys?

JURONEN ja RISTIINA

Mikä nyt on?

PEKKA

Eipä paljon, minä olen saanut potkut.

RISTIINA

Mitä, potkut?

JURONEN (vihasena).

Niin niin.

PEKKA

Oh, kyllä minä tiedän mistä se johtuu. Teidän omallatunnollanne, herra kirjanpitäjä, on se, että olette riistänyt kunnialliselta mieheltä leivän ja palkan!

AUKUSTI

Minä? Minkä minä sille voin?

PEKKA

Älkää teeskennelkö — minun pitää lähteä pois talosta, jotta te voitte vapaasti lähennellä Hannaa.

RISTIINA

Hyi, hyi!

JURONEN (suuttuneena).

Niin niin.

AUKUSTI

Hävytön epäluulo!

ANNA (lehden yli, häijysti).

Niin niin, lyön vetoa, että asia on niin.

PEKKA

No, kun tekin sen vakuutatte, on se varmasti totta.

RISTIINA

Tämä on kauheaa!

JURONEN

Mutta miksi sitte, minkä syyn herra sanoi?

PEKKA

Että on minun syyni, kun raudikko on rampa.

JURONEN

Mutta minähän voin todistaa —

PEKKA

Minä vetosinkin teihin ja eläinlääkäriin, mutta silloin herra vasta oikein suuttui, maksoi minulle kolmen kuukauden palkan ja käski minun heti mennä, kuuletteko, heti!

RISTIINA

Heti?

JURONEN

Heti? Niin niin, se on —

PEKKA

Salaisesti sovittu asia!

RISTIINA

Kuulumatonta!

JURONEN

En milloinkaan ole mokomaa nähnyt.

PEKKA

Minä menen, menen heti, panen tavarani kokoon, enkä jää enää hetkeäkään taloon. Juronen, kai pidätte vähän huolta kimosta, kunnes uusi tallirenki on tottunut; te tiedätte, syödessään se ei päästä ketään lähetteen ja potkii silloin helposti. Niin, minä menen, herra kirjanpitäjä, mutta ei se teitä auta, Hanna on hyvä ja jos Jumala tahtoo, ei hänkään jää kauaksi taloon.

AUKUSTI

Mitä nämä puheet merkitsee, poika?

PEKKA (astuen uhkaavasti hänen eteensä, pontevasti).

Ei sillä äänellä, poika! Minä en tahdo, että minusta sanotaan: minä erosin talosta toralla ja riidalla; muuten olisin puhunut teille toisin. Mutta älkää ärsyttäkö minua, sillä silloin voisin unohtaa päätökseni ja silloin ei teissä enää olisi monta luuta eheänä. (Menee.)

RISTIINA

Hyi ja vielä kerran hyi! Tuollaista en ole vielä milloinkaan nähnyt ja olen ollut talossa jo viisitoista vuotta. Ei pitäisi enää jäädä tänne, kun tuolla tavoin menetellään.

JURONEN

Niin, Ristiina, kunpa vain olisi jo kylliksi.

RISTIINA

Mitä tarkoitatte?

JURONEN (vältellen).

Niin niin.

RISTIINA (katsoo häneen tuhmasti, kun ei ymmärrä, mitä Juronen tarkoittaa).

JURONEN (viittaa päällään perälle).

RISTIINA (ikäänkuin ymmärtäisi).

Niin — oikein! (Menee kirjansa luo ja istuu.) Ja sitte pitäisi vielä laskea, kun sappi on halkeamaisillaan.

JURONEN (lukien, mumisee itsekseen).

Niin, kunpa olisi jo kylliksi!

ANNA (menee Aukustin luo, hiljaa, häijysti).

Ei siitä sentään ole teille mitään hyötyä!

AUKUSTI (istuu yhä ja katsoo ylös, mutta ei pane pois sanomalehteä).

Mitä?

ANNA

Että olette ajanut pojan pois talosta.

AUKUSTI

Kuinka voitte luulla —?

ANNA (yhä hiljaa).

Älkää koettakokaan kaunistella minulle mitään; mutta minä toistan vielä: ei se teitä kuitenkaan hyödytä.

AUKUSTI (samoin yhä hiljaa).

Kuinka niin?

ANNA

Saatte nähdä! Ette ole tarpeeksi älykäs.

HANNA (tulee itkien).

Viidestoista kohtaus.

Edelliset, Hanna.

HANNA (yhä itkien).

Tätä minä en kestä!

ANNA (viittaa voitonriemuisesti Hannaan ja menee tämän selän takaa lieden luo, jossa hän on lukevinaan mutta tarkkaa kaikkia).

RISTIINA (nousee ylös).

No Hanna, mikä nyt on?

JURONEN (osanottavasti).

Tyttö itkee, mitä sitten on tapahtunut?

RISTIINA

Puhuhan toki!

JURONEN

Kuka on Hannalle tehnyt jotain?

HANNA (nyyhkyttäen).

Minut on —

RISTIINA

Sano pois!

HANNA

Erotettu!

RISTIINA (lyö käsiä yhteen).

Mitä tämä nyt on?

JURONEN

Onko paholainen tänään irti?

ANNA (Aukustille hiljaa).

Te näette: — minä pelaan myös hyvin!

RISTIINA

Tämä on sentään kauheaa — ensin Pekka, nyt Hanna — mutta minkätähden?

HANNA (nyyhkien).

Neiti oli kovin vihainen, ja hänhän on muuten niin hyvä ja ystävällinen — nyt väitti hän että olin kietonut nuorta herraa pauloihini — se on hävytöntä — — että hän lähettää minut pois, siihen tyydyn — — mutta sanoa minusta sellaista.

JURONEN (lohduttaen).

No no, sellaiset valheet eivät vahingoita ketään.

RISTIINA

Tämä käy yli ymmärrykseni. Niin kauan kun olen ollut talossa, ei meillä ole ollut niin kunnollista sisäkköä, kuin Hanna — ja hänet pannaan pois.

HANNA

Oi, minä tiedän mistä tämä kaikki tulee, siihen ei ole kukaan muu syynä kuin kamarineiti!

ANNA

Minäkö?

HANNA (kuivaten kyyneleensä, voimakkaammin).

Te, eikä kukaan muu!

ANNA

Mitä minulla on Hannan kanssa tekemistä?

HANNA (kiivaammin).

Olette mustasukkainen, kun kirjanpitäjä minua liehakoi.

ANNA (halveksivasti).

Minä mustasukkainen — tuollaiselle?

HANNA

Miksi ei? Kun tulee vissiin ikään, niin eivät miehet katsele enää niin halukkaasti kuin ennen.

ANNA (kiivaasti).

Vissiin ikään? Mitä se merkitsee?

HANNA

No, ette ainakaan voi kieltää, että olette jo aikoja sitte sivuuttanut rippikouluijän!

ANNA

Julkeaa, minä olen -—

RISTIINA

Yli kolmenkymmenenviiden, sen voin todistaa!

JURONEN (itsekseen).

Pahanilkinen kissa.

ANNA

Alkaako keittäjäkin?

RISTIINA

Miksi ei? Tässä talossa menetellään niin häpeällisesti, että rehellinen ihminen ei voi vaieta.

ANNA

Luuletteko, että rupean kanssanne kiistelemään?

JURONEN

Te häviäisitte.

ANNA

Kuinka niin?

AUKUSTI

Koska olette väärässä. On sikamaista, että Hannaa sillä tavoin panetellaan.

ANNA (ivallisesti).

Tosiaanko? Olenko osunut oikeaan? Onko neitonen vetänyt teitäkin nenästä? No, se ilahuttaa minua!

(Ovikello soi.)

HANNA

Siinä sen nyt kuulitte! Hän myöntää itse, että hän on puhunut minusta pahaa — ja ilman mitään syytä. Mutta minä menen heti neidin luo ja sanon hänelle kaikki — teidän pitää todistaa.

ANNA

Aivan niin, kun Pekankin täytyy mennä pois, on paljon helpompi ja hauskempi kun pääsette yhdessä.

HANNA (pelästyen).

Mitä? Pitääkö Pekankin mennä pois?

RISTIINA

Kyllä, valitettavasti! Sen on kirjanpitäjä saanut aikaan.

HANNA

No, sitte minä en myöskään jää. Hyvä Jumala, mitä äitini sanoo, kun tulen kotiin! Hän ehkä luulee, että minä todellakin olen huono ihminen.

RISTIINA

Ole vain rauhallinen, Hanna, minä tulen mukaan ja sanon äidillesi totuuden.

(Ovikello soi.)

JURONEN

Hanna, kuuletteko?

HANNA (kuulematta Jurosta ja ovikelloa).

Ah, rakas Ristiina, tehkää se!

RISTIINA.

Minä puhun kaiken totuuden.

JURONEN (hitaasti, hyväntahtoisesti).

Minun kai täytyy avata. (Menee vasemmalle.)

ANNA (ivallisesti).

Siitä tulee liikuttava kohtaus.

RISTIINA

Pilkatkaa vain, kielevän suunne takia joudutte vielä kurjuuteen. (Hannalle.) Iltapäivällä tulen mukaasi, tahdon kertoa äidillesi maailman pahuudesta. Ah, vaimoraukka ei ensinkään usko sinusta pahaa, sillä köyhät ihmiset eivät ole niin pahoja, täytyy mennä suuriin taloihin, jos tahtoo kokea jotain oikein pahaa.

ANNA Osaapas tuokin olla suulas.

RISTIINA

Minulla on, Jumalan kiitos, kieleni vielä oikealla paikalla; mutta minä en käytä sitä ryöstämään tyttö raukkojen kunniaa, vaan minä puolustan sillä viattomuutta.

HANNA

Ah, minä kiitän, rakas Ristiina!

RISTIINA (yhä innokkaammin).

Minä en puhu milloinkaan liikaa, sillä minun sanani eivät pahenna ketään, minä en ole puheellani saanut milloinkaan niin pahaa aikaan, kuin muut olkapään nytkäyksellä ja ivallisilla kasvojen ilmeillä.

JURONEN ja REETTA (tulevat vasemmalta.)

Kuudestoista kohtaus.

Edelliset, Juronen, Reetta.

JURONEN (menee -paikalleen).

REETTA (hengästyneenä).

Ristiina neiti, Ristiina neiti!

RISTIINA (pelästyen).

Herra Jumala, mikä nyt on?

REETTA

Antakaahan kun ensin hieman hengähdän.

RISTIINA

Onko joku onnettomuus tapahtunut?

JURONEN

Tämäpäs on merkillinen päivä!

ANNA

Mitähän se mahtaa olla?

KAIKKI (uteliaina Reetan ympärillä).

REETTA

Arpajaiset!

KAIKKI

No, no?

REETTA

Te, Ristiina, olette voittanut!

KAIKKI

Voittanut?

REETTA (vetäen syvään henkeä).

Kymmenentuhannen markan pankkitalletuksen.

KAIKKI

Kymmenentuhannen?

RISTIINA (hämillään).

Ihanko totta? Etkö tee pilkkaa?

REETTA

Saatte heti kuulla! Tuossa on sanomalehti ja siinä seisoo; sain sen postinkantajalta.

JURONEN (ottaa lehden).

REETTA

Mutta nyt minun pitää mennä, näin hyvää uutista ei minulla ole ollut kerrottavana pitkään aikaan! Keittäjä voittaa kymmenentuhatta markkaa! Hyvästi! (Menee.)

RISTIINA

Minä olen kuin puulla päähän lyöty!

HANNA (vavisten).

Sitten ehkä minäkin olisin voittanut?

JURONEN

Oikein, tässä se seisoo! Mikäs numero teillä on, Ristiina?

RISTIINA

Numero? Numero? Vai niin — (menee — hämmentyneenä laatikkonsa luo ja etsii) — — minä muistin sen ulkoa ja nyt on muistini hävinnyt — (löytää arvan) — — tässä, tässä, numero 43,718.

JURONEN

Kuinka?

RISTIINA (antaa hänelle arvan).

Siin' on.

JURONEN (lukien ja verraten).

»Eilisiltaisissa arpajaisissa lankesi päävoitto, kymmenentuhannen markan pankkitalletus numerolle 43,718.4 Oikein on, aivan oikein.

RISTIINA (lyö käsiään yhteen).

Ihan tottako?

AUKUSTI (lähestyy perällä Annaa ja puhuu hiljaa hänelle).

RISTIINA (pyyhkii silmiään).

Juronen, minä tyydyn Jumalan tahtoon.

HANNA (epäröiden).

Mutta sanokaa toki miten minun arpani laita on?

RISTIINA

Sinähän olet myös voittanut, lapsi.

HANNA (iloisesti).

Voittanutko? Voittanut! Ettekö pidä minua pilkkunanne?

RISTIINA

Ei, ei, se on ihan varma! Näetkö nyt kuinka pitää seurata kohtalon viittauksia! Jos et olisi totellut untasi, et olisi voittanut mitään, ja jos en minä olisi antanut sinulle toista puolta, niinkuin unessa käskettiin, en minäkään olisi voittanut mitään. (Loistavin kasvoin, yhä hämillään ja liikutettuna.) Minä en voi sitä vielä ensinkään uskoa.

HANNA

Siis voittanut? Ja miten paljon?

JURONEN

No niin, puolet kymmenestä tuhannesta tekee viisituhatta.

HANNA (huutaa ääneen).

Viisituhatta markkaa! Pekka! Pekka!

(Juoksee pois keskeltä.)

JURONEN (istuutuu ja laskee hiljaa; sormi nenällä).

Siis viisituhatta markkaa — kun lasken siihen lisäksi — tekee se — hm, hm —

AUKUSTI (sillä aikaa hiljaa Annalle).

Siis sovinto?

ANNA

Sillä ehdolla —

AUKUSTI

Minä täytän sen — mutta tulkaa, täällä ei meillä ole mitään tekemistä.

ANNA (Ristiinalle).

Toivotan onnea, keittäjä, ette kai tekään sitte enää jää kauemmaksi taloon?

RISTIINA (ajatuksissaan, katsomatta häneen).

Tuskin, tuskin.

ANNA

Minä ilmoitan sen neidille.

(Menee Aukustin kanssa.)

RISTIINA

Saatte yksin viettää täällä noidan juhlaa, te pahansuovat henget. Ei ei, kaikki menee päässäni ympäri — minun täytyy istua — siis voittanut — ja puolet olen antanut pois — niinkuin unessa käskettiin — ja muuten en olisikaan voittanut mitään — ja se oli hyvin tehty, he molemmat voivat sitä tarvita — ja juuri nyt — voittanut, voittanut — minun pitää sentään — missä minun virsikirjani on — — -? (Etsii laatikostaan.)

JURONEN (on laskenut).

Viisituhatta markkaa ja molempain säästöt — nyt on kylliksi.

RISTIINA (löytää virsikirjansa).

Siinä se on — minkä virren nyt otan —?

JURONEN (menee Ristiinan luo, juhlallisesti).

Ristiina!

RISTIINA (katsoo häneen hämmästyneenä).

No, Juronen!

JURONEN (juhlallisesti).

Teille ei ole tuntematonta, että minä jo vuosia sitten olen mielihalulla katsellut teitä, ja jos minä päättäisin astua aviosäätyyn, että — — niin niin, kuinka minun piti sanoakaan — oikein, että olen valinnut teidät emännäkseni, tahdon sanoa, olen toivonut.

RISTIINA (nousee ylös, häveten ja juhlallisesti).

Voi, voi, herra Juronen, tämä yllätys — ette ole milloinkaan sanallakaan ilmaissut —

JURONEN

Minä en kuulu kevytmielisiin poikiin, jotka toimivat ajattelematta, koska minulla kuskina varovaisuus on kai synnynnäistä.

RISTIINA (niiaa).

Minä ymmärrän antaa sille arvoa!

JURONEN

Ovathan ajatuksenne aina pyörineet suunnitelmassa perustaa hyvä ruokala —

RISTIINA

Hyviä annoksia, ihmiset tulevat olemaan tyytyväisiä minuun —

JURONEN

Minä aion myöskin täyttää paikkani isäntänä —

RISTIINA (niiaa).

Oikein komea isäntä — mutta päivällisen jälkeen pitää olla kahvia — meidän kahvimme pitää saada hyvä maine koko paikkakunnalla.

JURONEN

Kun meillä nyt molemmilla on vähän säästettyä ja arpajaisvoitosta vielä saadaan lisää, niin kai siinä pitäisi jo olla tarpeen aluksi — niin kysyn täten nöyrimmästi, jos Ristiina on halukas ottamaan minut aviomiehekseen.

RISTIINA (kainosti).

Ah, rakas Juronen!

JURONEN

Näin minä olen sitte sanottavani soveliaasti esittänyt ja odotan vastausta.

RISTIINA (kainosti).

Minä en tiedä, — minulle ei ole vielä milloinkaan tapahtunut sellaista —

JURONEN (hellästi).

Eikö Ristiina olisi aikaisemmin tällaista tapausta ajatellut?

RISTIINA

No, minä en voi kieltää, että joskus —

JURONEN

No, antaa minulle sitten vaan varman vastauksen!

RISTIINA (peittää esiliinalla kasvonsa ja niiaa).

JURONEN

Tahdotteko?

RISTIINA

Tahdon!

JURONEN

No, sitten julistan minä täten Ristiinan juhlallisesti rakkaaksi morsiamekseni!

RISTIINA (heikosti).

Ah — Juronen!

JURONEN (vetää hänet luokseen).

Rakas Ristiina!

RISTIINA

Te olette sentään odottanut kovin kauan, eikö tämä olisi voinut tapahtua aikasemmin?

JURONEN (vakavasti).

Ei, aikaisemmin ei ollut vielä kylliksi!

Seitsemästoista kohtaus.

Edelliset, Hanna, Pekka.

HANNA (vetää Pekan sisään, vilkkaasti).

Tule vaan, tule vaan!

PEKKA

Onko se totta, ihan totta?

RISTIINA (irtautuu Jurosen sylistä, kainosti).

Kyllä, Pekka, kyllä minä olen morsian.

PEKKA

Ja voitto?

JURONEN.

Se on myöskin totta.

PEKKA (syleilee riemuissaan Hannaa).

Tuhat tulimmaista! Hanna, Hanna, kuka sitä olisi uskonut? Äsken juuri olimme vielä niin onnettomia ja nyt — raha riittää aluksi, emme tarvitse enää odottaa —

HANNA

Meidän pitää kiittää hyvää Ristiinaa, sillä jollei hän olisi luovuttanut meille puolta arvasta —

PEKKA

Se on totta! Hyvä Ristiina, jos hevosta joskus tarvitsette, niin parhaani minä teille valjastan.

RISTIINA

Niin, niin, näin käy, kun ottaa huomioon unet. — Juronen, teidän pitää luvata minulle, että pidätte unet kunniassa! Ah, Herra nähköön, mitenkä tyytyväinen ja iloinen minäkin nyt olen, ja toivon kaikille ihmisille yhtä hauskoja unia kuin itsellänikin oli.