Part 1
language: Finnish
HANNELE
2-näytöksinen unirunoelma
Kirj.
GERHART HAUPTMANN
Suomentanut
Eino Kalima
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.
HENKILÖT:
HANNELE. GOTTVALD, opettaja. MARTHA SISAR, laupeudensisar. TULPE, | HEDVIG, | köyhäinhuonelaisia. PLESCHKE, | HANKE, | SEIDEL, metsätyömies. BERGER, piiripäällikkö. SCHMIDT, oikeudenpalvelija. TOHTORI WACHLER.
Hannelen kuumehoureissa ilmestyy: Muurari Mattern, Hannelen isä. Naisolento, hänen äitivainajansa. Suuri, musta enkeli. Kolme valkeaa enkeliä. Laupeudensisar. Gottvald ja hänen koululapsensa. Köyhäinhoitolaiset Pleschke, Hanke y.m. Seidel. Neljä valkopukuista nuorukaista. Vieras. Paljon suuria ja pieniä valkoisia enkeleitä. Surevia naisia y.m.
ENSI OSA,
(Huone eräässä vuoristokylän köyhäinhuoneessa: paljaat seinät, ovi keskellä, pieni ikkuna vasemmalla. Ikkunan edessä hontelo pöytä ja penkki. Oikealla olkipatjainen vuode. Peräseinällä uuni penkkeineen ja toinen vuode, jossa niinikään on olkipatja ja sen päällä muutamia ryysyjä. — On myrskyinen joulukuun yö. Pöydän ääressä, talikynttilän valossa, laulaen virsikirjasta istuu Tulpe, vanha ryysyinen kerjäläisämmä.)
TULPE (laulaa):
Ah, aina armossasi Luoksemme Jeesus jää, Niin ettei meitä —
(Heteksi kutsuttu, noin 30-vuotias, irstas, otsatukkainen nainen tulee sisään. Päässä hänellä on paksu huivi ja nyytti kainalossa; muuten on hän kevyesti ja köyhästi puettu.)
HETE (puhallellen sormiinsa, laskematta nyyttiä kainalostaan):
Ai jessus, jessus! on siellä ilma. (Päästää nyytin kainalostaan pöydälle, puhaltelee yhä kouriinsa, astuen vuoroin toisella risuisella kengällään toiselle). Ei moneen vuoteen ole ollut mokomaa myrskyä.
TULPE
Mitäs sait?
HETE (puree hampaitaan ja voivottelee tuskissaan, istuu uunipenkille ja alkaa vetää kenkiä jalastaan):
Herra jesta sentään minun varpaitani! — Polttaa kuin tulessa.
TULPE (on avannut nyytin, josta näkyy leipä, sikuripaketti, kahvitötterö, pari sukkia y.m.):
Kai näistä jotakin riittää minunkin osalleni.
HETE (joka kenkiä riisuessaan ei ole huomannut Tulpea, syöksyy nyt haukan tavoin tavaroiden kimppuun ja kaapaisee ne kokoon):
Tulpe! — (Toinen jalka paljaana, toisessa vielä kenkä, rientää hän taustassa olevan vuoteen luo). Sitäkö varten minä tässä virstamääriä juoksen, ha? Ja palellutan jäseneni, että te saisitte kaiken suuhunne hotkaista, hä?
TULPE
Tuki kitasi, senkin haaska! Minä en kajoa sinun riepuihisi (nousee, lyö kirjan kiinni ja pyyhkii sen huolellisesti vaatteillaan), jotka mankumalla olet kokoonkerjännyt.
HETE (pistäen tavarat olkipatjan alle):
Kumpikohan meistä elämässään on enemmän mankunut, tekö vai minä? Ettehän te ole eläissänne muuta tehnytkään! niin vanha kuin olettekin, senhän jokainen tietää.
TULPE
Sinulla on kyllä ollut toiset tekemiset! Kiitoksetkos olet niistä pastorilta saanut? Kun minä olin sinun ikäisesi tyttö, niin totta minä itseni toisella tapaa käytin.
HETE
Siksipä olettekin saanut kykkiä kuritushuoneessa.
TULPE
Ja pääset sinne sinäkin, jos mielesi tekee. Annahan kun tapaan poliisin. Vedän vielä kaikki päivänvaloon. Koeta sinä vain pysyä siivolla, tyttö, sen minä sanon!
HETE
Lähettäkää sitten poliisi yksintein minun luokseni, niin kerronpa minäkin hänelle jotain.
TULPE
Kerro sinä vaan, mitä mielesi tekee.
HETE
Kukas palttoon varasti? Hä? Kapakan isännän pikku pojalta?
TULPE (on sylkevinään Heten päälle).
HETE
Tulpe! saakeli! No nyt ette saa mitään.
TULPE
Enkä huolisikaan! Minä viis sinun lahjoistasi.
HETE
Hyvä sanoa, kun ette saa.
(Pleschken ja Hanken on myrsky, joka on juuri raivoisana puuskana tärisyttänyt taloa, melkein heittänyt eteiseen. Pleschke, vanha kupukaulainen puoleksi lapsistunut ukko, purskahtaa sen johdosta äänekkääseen nauruun. Hanke, nuori vetelehtijä ja tyhjäntoimittaja, kiroilee. Avoimen oven kautta näkyy kuinka molemmat ravistavat lunta lakeistaan ja vaatteistaan eteisen kivipermannolle. Kummallakin on nyytti kädessä.)
PLESCHKE
Vietävän, vietävän, rakeet! Kuin ruoskalla, saakeli, sivauttelee. Vielä se tämä vanha köyhäinhuonerähjä... joskus maailmassa... joskus maailmassa romahtaa maahan.
HETE (nähdessään molemmat tulijat, miettii mitä tekisi, ottaa tavarat olkipatjan alta ja juoksee miesten ohitse eteiseen ja portaita ylös).
PLESCHKE (puhuen Heten jälkeen):
Mitä sinä juokset... pakoon juokset... häh? — Emmehän me sinulle mitään tee... mitään tee. — Eikös niin, Hanke? Eikös niin?
TULPE (uunin luona perunapadan hoidossa):
Päästä vialla koko letukka. Luulee meidän riistävän hänen tavaroitaan.
PLESCHKE (astuen sisään):
Voi, hyvät ihmiset sentään! No täällä... täällä helpottaa. — Hyvää iltaa! — Voi sun perhana millainen ilma... millainen ilma —! Suulleni... suulleni... heitti minut... ihan pitkin pituuttani heitti... (On polvet koukussa laahustanut pöydän luo. Laskee sille nyyttinsä ja kääntää tutisevan valkotukkaisen ja vesisilmäisen päänsä Tulpeen päin. Samalla huohottaa hän yhä vielä voimain ponnistuksesta, yskii ja tekee liikkeitä lämmitäkseen.)
(Sillä välin on Hanke tullut huoneeseen. Kerjuusäkin hän on laskenut oven pieleen ja alkanut heti vilusta väristen työntää kuivia risuja uuniin.)
TULPE
Missä asti kävitte?
PLESCHKE
Minäkö? Minäkö? Missäkö asti kävin? Kaukana, kaukana kävin. Ylikylässä asti... kylässä asti laukkasin.
TCLPE
Saitkos mitään?
PLESCHKE
Sain, sain, jos jonkinlaista hyvää... jonkinlaista hyvää sain. — Kanttori — antoi... antoi... viisi pfennigiä — ja kapakan isäntä — kapakan isäntä antoi — antoi — ruukullisen, niin — ruukullisen ruukullisen rokkaa.
TULPE
Pannaan heti lämpiämään. Annahan tänne, (vetää ruukun esiin mytystä, panee sen pöydälle ja kaivelee edelleen).
PLESCHKE
Sitten vielä makkaraa... makkaraa... sain vielä makkaraa. — Teurastaja — Seipelt — teurastaja — antoi... Seipelt antoi.
TULPE
Paljonko sait rahaa?
PLESCHKE
Kolme kolikkoa, niin — kolme kolikkoa — muistaakseni.
TULPE
Anna vaan tänne. Minä panen ne sinulle talteen.
HETE (tullen takaisin):
Olette tekin viisas, annatte tuolle kaiken rahanne. (Menee uunin luo).
TULPE
Pidä sinä vaan huolta omista asioistasi!
HANKE
Onhan se sulhanen.
HETE
Voi jestas sentään!
HANKE
Täytyyhän sitä toki jotain tuoda morsiamelleenkin. Kun ne on kerran niinpäin asiat.
PLESCHKE
Pidä sinä pilkkanasi — pidä vaan pilkkanasi — ketä haluat... ketä haluat. Mutta vanhan miehen... vanhan miehen — voisit jättää rauhaan.
HETE (matkien vanhan Pleschken puhetapaa):
Vanha Pleschke... Vanha Pleschke... se ei kohta enää ensinkään... enää ensinkään osaa puhua. Ei kohta — ei kohta — kohta, kohta, kohta saa... saa sanaa suustaan.
PLESCHKE (menee keppi kädessä häntä kohden):
Mene nyt tiehesi — Hete — mene nyt tiehesi.
HETE
Teitäkö pakoon, hyh!
PLESCHKE
Mene nyt tiehesi... hyvällä!
TULPE
Anna sille että muistaa.
PLESCHKE
Mene hyvällä siitä!
HANKE
Jättäkää jo. Antakaa olla.
TULPE
Kun ette itse anna olla rauhassa!
HETE (käyttää Hanken selän takana hyväkseen sitä hetkeä, jolloin tämä häntä puolustaakseen on Pleschken kanssa tekemisissä, ja sieppaa Hanken kerjuusäkistä jotain salamannopeasti ja juoksee pois).
TULPE (joka sen on Huomannut, hytkyy naurusta).
HANKE
Mitä siinä nauraa räkätät.
TULPE (yhä nauraen):
Niin kai! niin kai! ei saisi enää nauraakaan.
PLESCHKE
Voi sun vietävä! no katsohan vähän taaksesi.
TULPE
Katsoisit vähän myös tavaroittesi perään. Etteivät ne hyvin kutistumaan rupeaisi.
HANKE (kääntyy, huomaa tulleensa petetyksi):
Lutka! (Syöksyy Heten jälestä). Annas kun saan sinut käsiini! (Kuuluu portaitten kolinaa, takaa-ajoa ja tukahdutettua kirkunaa).
PLESCHKE
Saakelin tyttö! Saakelin tyttö! (Nauraa kaikissa äänilajeissa).
TULPE (on myös pakahtua naurusta. Äkkiä kuuluu kuinka ulko-ovi singahtaa auki. Kummankin nauru taukoaa).
PLESCHKE
No? Mitäs se on?
(Kovat tuulenpuuskat ahdistavat taloa. Rakeista lunta räiskähtelee ikkunaa vasten. Hetken äänettömyys. Sitten ilmaantuu opettaja Gottvald — mustapartainen 32-vuotias mies, kantaen sylissään noin 14-vuotista Hannele Matterrnia. Tyttö, jonka pitkä punainen tukka riippuu valtoimena opettajan olan yli, valittaa taukoamatta. Hän on painanut kasvonsa opettajan kaulaa vasten, hänen kätensä riippuvat velttoina ja hervottomina. Hän on ainoastaan ohuessa puvussa ja liinoihin käärittynä. Gottvald laskee huolellisesti, huoneessa olijoista välittämättä, taakkansa vuoteelle, joka on oikealla seinän vieressä. Eräs mies — Seidel-niminen — on tullut samalla lyhty kädessä sisään. Hänellä on, paitsi sahaa ja kirvestä, mytty märkiä vaatteita kädessään, vanha metsästäjähattu nuorekkaasti huomattavan harmaantuneessa päässään.)
PLESCHKE (tyhmänä ja ällistyneenä tuijottaen):
O, o, o, o, o, o! — Mitäs tämä tietää? Mitäs tämä tietää?
GOTTVALD (levittäen peiton ja oman viittansa tytön yli):
Lämpimiä kiviä, Seidel, pian!
SEIDEL
Kuulkaas, ystävät, pari tiiliä! Ei vitkastella. Joutuin, joutuin nyt!
TULPE
Mikäs sille on tullut?
SEIDEL
Jättäkää kyselyt! (Menee nopeasti Tulpen mukana).
GOTTVALD (rauhoittavasti Hannelelle):
Rauhoitu, rauhoitu! Älä pelkää, ei sinulle tehdä mitään.
HANNELE (hampaat kalisten suussa):
Minä niin pelkään! Minä niin pelkään!
GOTTVALD
Ei sinun tarvitse mitään pelätä. Ei kukaan tee sinulle mitään pahaa.
HANNELE
Isä, isä...
GOTTVALD
Eihän hän ole täällä.
HANNELE
Jos hän tulee, minä niin pelkään.
GOTTVALD
Ei hän tule. Usko nyt minua.
(Joku tulee kovaa vauhtia portaita alas.)
HETE (pitää raastinta korkealla ilmassa):
Katsokaahan; katsokaahan millaisia lahjoja Hanke saa.
HANKE (on ajanut häntä takaa, saavuttaa hänet, aikoo riistää häneltä raastimen, mutta Hete heittää sen nopealla liikkeellä keskelle huonetta).
HANNELE (hypähtää pelästyneenä vuoteestaan):
Hän tulee! Tulee! (Puoliksi nousten tuijottaa hän, pää eteenpäin ojennettuna, mitä suurimman tuskan ilme kalpeissa, sairaissa, surun kalvamissa kasvoissaan, meluun päin. Hete on irroittautunut Hankesta ja mennyt eteiseen. Hanke astuu sisään, nostaakseen raastimen maasta).
HANKE
Kyllä minä vielä sinua raastan. Riiviö!
GOTTVALD (Hannelelle):
Älä pelkää, älä pelkää, Hannele. — (Hankelle). Mitä te täältä tahdotte?
HANKE (hämmästyen):
Minä? Mitäkö tahdon?
HETE (pistää päänsä sisään, huutaa):
Pitkäsormi, pitkäsormi!
HANKE
Ole sinä huoleti, kyllä minä sinulle maksan.
GOTTVALD
Minä pyydän teitä olemaan hiljaa, täällä makaa sairas.
HANKE (on nostanut raastimen maasta ja pistänyt poveensa. Peräytyy hieman nolona). Mitäs on tapahtunut?
SEIDEL (tulee takaisin. Hänellä on kaksi tiilikiveä):
Tässä tuon ensi hätään.
GOTTVALD (tunnustelee kiviä):
Joko ne nyt?
SEIDEL
Kyllä ne jo hiukan lämmittävät. (Panee toisen kiven tytön jalkopäihin).
GOTTVALD (osottaa minne toinen on pantava):
Toinen tänne.
SEIDEL
Ei ole tainnut vielä yhtään lämmetä.
GOTTVALD
Aivan tärisee vilusta.
(Tulpe on Seidelin jälestä tullut sisään. Häntä ovat seuranneet Hete ja Pleschke. Ovella näkyy toisia köyhäinhuonelaisia. Kaikki ovat uteliaita, kuiskaavat, käyvät yhä äänekkäämmiksi ja lähenevät).
TULPE (seisten lähellä vuodetta, kädet lanteilla):
Kun olisi viinaa, kuumaa vettä ja viinaa.
SEIDEL (ottaa pullon taskustaan, samoin Pleschke ja Hanke):
Tässä on vielä hiukan.
TULPE (jo uunin luona):
Antakaas tänne!
SEIDEL
Onkos kuumaa vettä?
TULPE
Oi jestas, vaikka härän keittäisi.
GOTTVALD
Ja vähän sokeria sekaan, jos vaan on.
HETE
Mistäpähän me sokeria saisimme.
TULPE
Sinullahan on. Älä siinä teeskentele.
HETE
Minulla? Sokeria? Ei. (Nauraa väkinäisesti.)
TULPE
Toithan sinä tullessasi. Näin äsken omin silmin. Älä siinä suotta valehtele.
SEIDEL
No pian nyt, anna tänne.
HANKE
No joutuin, Hete, joutuin!
SEIDEL
Näethän sinä, miten on tyttöparan laita.
HETE (paatuneesti):
Vähät minä!
PLESCHKE
Tuo, tuo tänne sokerisi.
HETE
Kauppiaalta sitä saa. (Pujahtaa pois.)
SEIDEL
Oikeaan aikaan läksit, muuten olisit saanut aika tukkapöllyn. Olisi heitale ansainnut hyvän läksyn. — Tulkoonpas vastakertana pyytelemään.
PLESCHKE (oli hetkeksi poistunut, palaa taas):
Sellainen se letukka on... sellainen se letukka on.
SEIDEL
Kyllä minä saisin hänestä oikut lähtemään. Jos minä olisin päällikkönä, niin ottaisin hyvän pajuisen raipan ja saisittehan nähdä enkö saisi häntä työhön. Sellainen tyttö... nuori ja vahva. Mitä hänen tarvitsee vetelehtiä köyhäinhuoneessa.
PLESCHKE
Tässä on... murunen... on murunen... pieni sokerin murunen — satuin tuolta vielä — satuin vielä löytämään.
HANKE (vetäen sieramiinsa grogin tuoksua):
Mitähän jos minäkin tästä kerran sairastuisin.
SCHMIDT (piirin vartija tulee lyhty kädessä. Tuttavallisesti ja vaativasti):
Tehkää tietä, herra piiripäällikkö tulee.
PIIRIPÄÄLLIKKÖ BERGER (entinen reserviväen kapteeni, kuten heti huomaa. Pienet viikset. Vielä nuorekkaat, hyväntahtoiset kasvot, hyvin harmahtanut tukka. Pitkä päällystakki, hieman keikarimainen. Keppi. Leveälierinen hattu nuorekkaasti kallellaan päässä. Koko hänen olennossaan on jotain hilpeän reipasta).
KÖYHÄINHUONELAISET
Hyvää iltaa, herra piiripäällikkö! Hyvää iltaa, herra kapteeni!
BERGER
Iltaa! (Laskee hattunsa, keppinsä ja viittansa pois. Merkitsevällä kasvojen ilmeellä.) No ulos, ulos täältä!
SCHMIDT (ajaa köyhäinhuonelaiset eteiseen).
BERGER
Hyvää iltaa, herra Gottvald. (Ojentaa hänelle kätensä.) No, kuinkas täällä on?
GOTTVALD
Vedimme hänet juuri äsken vedestä.
SEIDEL (astuu esiin):
Suokaa anteeksi, herra piiripäällikkö. (Tekee vanhaan sotilastapaan kunniaa tervehdykseksi.) Satuin viipymään tuolla pajassa. Oli vähän asiaa, piti saada side kirveeseen. Ja kun olin lähtemässä sieltä pajasta, niin siinä on vähän matkan päässä... siinä Jeuchner'in pajan takana... sellainen lammen tapainen tai voisipa sitä sanoa järveksikin. (Gottvaldille.) Niin, kyllä se on melkein niinkuin järvi. Ja — kenties herra piiripäällikkö muistaa — niin siinä on yksi sellainen jäätymätön paikka. Ei milloinkaan jäädy oikein umpeen. Kun minä vielä olin tuollainen pojan vekara...
BERGER
No niin, entä sitten? Mitä siellä oli?
SEIDEL (tehden taas kunniaa):
No, kun minä tulen pajasta — kuu pilkahti juuri näkyviin — kuulen minä niinkuin valitusta. Arvelin ensin, että enkö liene vain kuvitellut. Mutta kohtapa minä jo näenkin että joku kulkee jäällä. Ja yhä lähemmäksi vain menee sitä avointa paikkaa kohti. Minä huusin — mutta samassa se jo katosi. Minä tietysti suoraa päätä pajaan, sieppaan laudan käteeni ja samaa kyytiä sanomatta kenellenkään juoksen lammelle. Heitän laudan jäälle. Yks', kaks', kolme — ja vedän tytön niskasta ylös.
BERGER
Kas niin sitä pitää, Seidel. Tavallisesti teillä on vain tappeluita, yhdeltä pää puhki, toiselta sääret poikki. Saa edes kerran kuulla jotain muutakin. Toitteko hänet sitten suoraan tänne? —
SEIDEL
Herra opettaja Gottvald...
GOTTVALD
Satuin kulkemaan ohitse. Tulin opettajakokouksesta. Otin hänet ensin kotiini. Vaimoni haki hänelle jotain kuivaa ylle.
BERGER
Kuinkahan se oikeastaan on tämän asian laita?
SEIDEL (vitkastellen):
Se on... tuota... muurari Matternin tytärpuoli.
BERGER (hetkisen hyvin hämmästyneenä):
Kenen? Tuon heittiön!
SEIDEL
Tytön äiti kuoli kuusi viikkoa sitten. Ja loput kyllä jokainen tietää. Tyttö-rukka raapi ja tappeli vastaan, kun luuli minua isäkseen.
BERGER (mutisee):
Senkin roisto.
SEIDEL
Nyt istuu hän taas kapakassa, on juonut eilisestä asti yhtä painoa. Antavat niin paljon kuin vaan tahtoo.
BERGER
Kyllä se mies vielä saa meiltä ansaitun löylyn. (Kumartuu vuoteen yli puhutellakseen Hannelea.) No tyttö! Sanohan! Mitä sinä niin valitat. Ei sinun ensinkään tarvitse niin arasti katsoa minuun. Minä en tee sinulle mitään. Mikä sinun niinesi onkaan? — — — Mitä sanot? Minä en ymmärtänyt! — — — (Ojentautuu.) Luullakseni on tyttö hieman itsepäinen.
GOTTVALD
Hän on vaan niin pelästynyt. — Hannele!
HANNELE (heikosti kuin huoaten):
Mitä?
GOTTVALD
Sinun pitää vastata herra piiripäällikölle.
HANNELE (vavisten):
Hyvä Jumala, minun on niin vilu.
SEIDEL (tulee tuoden grogin):
Juoppas vähän tätä!
HANNELE (kuten äsken):
Hyvä Jumala, minun on niin nälkä.
GOTTVALD (Bergerille):
Ja kun hänelle tarjoo, niin ei hän tahdo syödä.
HANNELE
Hyvä Jumala, minuun koskee niin kovasti.
GOTTVALD
Mihin sinuun niin koskee?
HANNELE
Minä niin pelkään.
BERGER
Kuka tekee sinulle pahaa? Kuka? No, puhu nyt vaan. — Minä en ymmärrä tavuakaan, rakas lapsi. Siitä ei ole minulle mitään apua. — Kuulehan, tyttöseni, onko isäpuolesi tehnyt sinulle pahaa? — Onko hän lyönyt sinua, sano? — Sulkenut sinut lukon taa? Ajanut pois kotoa, vai mitä hän on tehnyt? — — — Voi hyvä Jumala, no...
SEIDEL
Se tyttö on vaitelias. Silloin on jo pitänyt paljon tapahtua, kun hän puhuu. Se tyttö on suoraan sanoen äänetön kuin lammas.
BERGER
Minä vaan tahtoisin saada tietää jotain varmaa. Kenties voin minä nyt vihdoinkin panettaa sen roiston kiinni.
GOTTVALD
Tyttö pelkää aivan mielettömästi sitä ihmistä.
SEIDEL
Mitäpäs uutta siitä miehestä enää tarvitsee. Jokainen tietää millainen se on. — Voitte kysyä keneltä tahansa. — Ihmettelen minä, että tyttö on vielä voinut elää. Luulisi suoraan sanoen ihan mahdottomaksi.
BERGER
Mitä hän sitten on tytölle tehnyt?
SEIDEL
No — on suoraan sanoen tehnyt vaikka mitä. Kello yhdeksän illalla ottaa ja ajaa tytön ulos sellaiseen Jumalan-ilmaan kuin on tänäänkin ja tytön täytyy hankkia hänelle 5 kolikkoa, oli mikä oli. Juopotteluun, mihinkäs muuhun. Ja mistäpä se tyttö-raukka ottaa ne 5 kolikkoa. Seistä värjöttää puoleen yöhön asti ulkona kylmässä. Jos menee kotiin ilman rahaa, saavat ihmiset juosta hätään, kun tyttö-parka huutaa sen käsissä ihan pakahtuakseen.
GOTTVALD
Äidin eläessä oli tytöllä edes hänessä puolustaja.
BERGER
Minä toimitan sen miehen joka tapauksessa heti lukkojen taa. Hän on jo kauan ollut juoppojen luettelossa. No, tyttöseni, katsohan minuun.
HANNELE (rukoilevasti):
Antakaa minun olla.
SEIDEL
Häneltä ei helposti saa sanaa suusta.
GOTTVALD (lempeästi):
Hannele!
HANNELE
Mitä?
GOTTVALD:
Tunnetko minua?
HANNELE
Tunnen.
GOTTVALD
Kuka minä olen?
HANNELE
Olette — opettaja — Gottvald.
GOTTVALD
No hyvä. Katsos nyt. Minä olen aina tarkoittanut sinun parastasi. Sinä voit nyt heti kertoa minulle kaikki — sinä olit siellä pajalammella. — Miksi et pysynyt kotona? No? Miksi?
HANNELE
Minä niin pelkään.
BERGER
Me menemme syrjään, kerro vaan kaikki herra opettajalle.
HANNELE (arasti ja salamielisesti):
Minua kutsuttiin.
GOTTVALD
Kuka kutsui?
HANNELE
Rakas Herra Jeesus.
GOTTVALD
Mistä — rakas — Herra Jeesus kutsui sinua?
HANNELE
Vedestä.
GOTTVALD
Mistä?
HANNELE
Sieltä syvältä — veden pohjasta.
BERGER (ottaa, muuttaen aikeensa, päällystakin ylleen):
Täällä tarvitaan ennen kaikkea lääkäriä. Minä luulen, että hän istuu vielä Miekan ravintolassa.
GOTTVALD
Minä jo lähetin hoitajatarta hakemaan. Lapsi tarvitsee ehdottomasti hoitoa.
BERGER
Minä menen puhumaan lääkärille. (Schmidt'ille.) Toimittakaa poliisi luokseni. Minä odotan Miekan ravintolassa. Hyvää yötä, herra Gottvald. Me otamme miehen vielä tänä iltana korjuuseen. (Menee Schmidt'in kanssa. Hannele nukkuu.)
SEIDEL (äänettömyyden jälkeen):
Ei hän sitä miestä kiinni pane.
GOTTVALD
Miksikä ei?
SEIDEL
Kylläpähän itse tietää syyn. Kukas on sen tytön maailmaan saattanut?
GOTTVALD
Oh, Seidel, se on vain juorua.
SEIDEL
Noo, tiedättekö: se mies on aikoinaan elänyt iloisesti.
GOTTVALD
Kaikkeahan ne ihmiset juoruavat. Ei voi puoliakaan uskoa. — Kunpa se tohtori vain pian tulisi.
SEIDEL (hiljaa):
Minä en luule että tyttö enää siitä nousee. (Tohtori Wachler tulee, hän on noin 34-vuotias, vakava mies.)
TOHTORI WACHLER
Hyvää iltaa.
GOTTVALD
Hyvää iltaa.
SEIDEL (auttaen häntä turkin riisumisessa):
Hyvää iltaa, herra tohtori!
TOHTORI WACHLER (lämmittelee uunin luona käsiään):
Tarvitsisin vielä kynttilän. (Toisessa huoneessa väännetään posetiivia.) Nuo ihmiset tuolla ovat kai järjiltään.
SEIDEL (jo takahuoneen avatun oven luona):
Olkaahan siellä vähän, hiljemmin. (Melu taukoo. Seidel katoo toiseen huoneeseen.)
TOHTORI WACHLER
Herra Gottvald? Eikö niin?
GOTTVALD
Nimeni on Gottvald.
TOHTORI WACHLER
Hän on aikonut hukuttaa itsensä, kuulin minä.
GOTTVALD
Hän ei kai tiennyt enää muuta keinoa.
(Lyhyt äänettömyys.)
TOHTORI WACHLER (astuen vuoteen luo, tarkastaen):
Hän puhuu kai unissaan?
HANNELE
Miljoonia tähtiä.
TOHTORI WACHLER ja GOTTVALD (tarkastavat häntä. Kuu paistaa ikkunasta valaisten ryhmän).
HANNELE
Sinä vedät minun luuni irti. Ai, koskee sielun pohjaan asti.
TOHTORI WACHLER (avaa varovasti hänen paidankauluksensa):
Hänellä näyttää koko ruumis olevan naarmuissa.
SEIDEL
Samalla lailla runneltuna makasi tytön äitikin arkussaan.
TOHTORI WACHLER
Surkeata! Surkeata!
HANNELE (muuttuneella, itsepäisellä äänellä):
Minä en tahdo. Minä en tahdo. Minä en mene kotia. Minun täytyy mennä — Holle-rouvan luo kaivoon. Päästä minut — isä. Hyi, kuinka sinä taas löyhkät! Olet taas juonut viinaa! — Kuule, miten metsä humisee! — Tänä aamuna kulki tuulispää vuorilla. Kun ei vaan sattuisi tulipaloa. — — — Jollei räätälillä ole kiveä taskussaan, eikä rautaa kädessään, lennättää myrsky hänet yli kaikkien vuorien. Kuule! kuinka myrskyää! — — —
(Laupeudensisar Martha tulee.)
GOTTVALD
Hyvää iltaa, sisar.
MARTHA SISAR (nyökkää).
GOTTVALD (astuu laupeudensisaren luo, joka valmistaa kaikki hoitoa varten ja puhelee hänen kanssaan taustalla).
HANNELE
Missä on minun äitini? Taivaassa? Aah! Aah! niin kaukana! — (Avaa silmänsä, katsoo vieraasti ympärilleen, pyyhkäisee kädellään silmiään ja sanoo tuskin kuuluvalla äänellä:) Missä — minä olen?
TOHTORI WACHLER (kumartuen hänen ylitseen):
Hyvien ihmisten luona.
HANNELE
Minua janottaa.
TOHTORI WACHLER
Vettä!
SEIDEL (joka on tuonut toisen kynttilän, menee vettä noutamaan).
TOHTORI WACHLER
Koskeeko mihinkään?
HANNELE (pudistaa päätään).
TOHTORI WACHLER
Eikö? No katsos vaan, meidän laitammehan ei olekaan niin huonosti.
HANNELE
Oletteko te lääkäri?
TOHTORI WACHLER
Olen kyllä.
HANNELE
Silloin minä olen varmaan sairas?
TOHTORI WACHLER
Hiukan, ei pahasti.
HANNELE
Tahdotteko te tehdä minut terveeksi?
TOHTORI WACHLER (nopeasti tutkien):
Koskeeko tänne? Entä tänne? Tuntuuko kipeältä tässä? Tässä? — Entä tässä`? — Ei sinun pidä katsoa minuun niin arasti, en minä tee sinulle pahaa. Miten on tässä kohden? Koskeeko siihen?
GOTTVALD (astuu taas vuoteen luo):
Vastaa herra tohtorille, Hannele!
HANNELE (sydämellisellä, rukoilevalla, kyynelten värisyttämällä äänellä):
Voi, rakas herra Gottvald.
GOTTVALD
Kuuntele nyt vaan, mitä tohtori sanoo ja vastaa kauniisti. (Hannele pudistaa päätään.) Miksi ei?
HANNELE
Siksi — siksi — että minä tahtoisin niin mielelläni äidin luo.
GOTTVALD (silittää liikutettuna hänen tukkaansa):
Älä siitä nyt huolehdi.
(Lyhyt äänettömyys. Tohtori nousee, henkäisee syvään ja on hetken mietteissään. Martha sisar on ottanut toisen kynttilän pöydältä ja valaisee sillä.)
TOHTORI WACHLER (viittaa Martha sisarelle):
Sisar, olkaa niin hyvä!
(Astuu hänen kanssaan pöydän luo ja antaa hiljaisella äänellä hänelle määräyksiä. Gottvald ottaa hattunsa ja seisoo odottaen, katsahtaen milloin Hanneleen milloin tohtoriin ja laupeudensisareen.)
TOHTORI WACHLER (lopettaen hiljaisen keskustelunsa sisaren kanssa):
Minä kai tulon vielä katsomaan. Lääkkeet minä lähetän heti. (Gottvaldille.) Mies on luultavasti jo otettu kiinni Miekan ravintolassa.
MARTHA SISAR
Niin minulle äsken kerrottiin.
TOHTORl WACHLER (ottaa turkin ylleen. Seidelille):
Te tuletta kai apteekkiin! — — —
(Tohtori, Gottvald ja Seidel sanovat mennessään hiljaa Martha sisarelle hyvästit.)
GOTTVALD (huolestuneesti):
Mitä te, herra tohtori, ajattelette hänen tilastaan?
(Kaikki kolme poistuvat. Laupeudensisar on nyt kahden Hannelen kanssa. Kaataa maitoa ruukkuun. Sen aikana avaa Hannele silmänsä ja tarkastaa häntä.)
HANNELE
Tuletko Herra Jeesuksen luota?
MARTHA SISAR
Mitä sanoit?
HANNELE
Tuletko Herran Jeesuksen luota?
MARTHA SISAR
Etkö sitten enää tunne minua, Hannele? Minä olen Martha sisar, muistatko? Olithan sinä meidän luonamme, etkö muista enää? Me rukoilimme yhdessä ja lauloimme kauniita lauluja. Eikö niin?
HANNELE (nyökkää iloisesti):
Ah, kauniita lauluja!
MARTHA SISAR
Nyt hoidan minä sinua Jumalan avulla, kunnes paranet.
HANNELE
Minä en tahdo parantua.
MARTHA SISAR (maitokuppi kädessään):
Tohtori sanoo, että sinun pitää juoda maitoa, että tulisit terveeksi jälleen.
HANNELE
Ah, sisar, minä kadun niin sydämestäni.
MARTHA SISAR
Ja uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen?
HANNELE
Minä uskon niin lujasti Vapahtajaani.
MARTHA SISAR
Silloin voit sinä odottaa rohkeasti ja levollisesti. — Minä vedän nyt tyynysi suoraksi ja sinä nukut.
HANNELE
Minä en voi nukkua.
MARTHA SISAR
Koeta vaan.
HANNELE
Martha sisar!
MARTHA SISAR
No?
HANNELE
Martha sisar! Onko olemassa syntejä... Onko olemassa syntejä, joita ei saa anteeksi?
MARTHA SISAR
Nuku nyt, Hannele! Älä ajattele suotta sellaista.
HANNELE
Voi, sanokaa se minulle, oi, sanokaa, kuuletteko.
MARTHA SISAR
Sellaisia syntejä on kyllä. Synnit Pyhää Henkeä vastaan.
HANNELE
Jos minä olen tehnyt sellaisen...
MARTHA SISAR
Mitä sinä! Niitä tekevät vain hyvin huonot ihmiset. Kuten Juudas, joka petti Herran Jeesuksen.
HANNELE
Mutta voihan sentään... voihan sentään sattua.
MARTHA SISAR
Sinun täytyy nyt nukkua.
HANNELE
Minua niin pelottaa.
MARTHA SISAR
Sinun ei yhtään tarvitse pelätä.
HANNELE
Jos minä olisin tehnyt sellaisen synnin?
MARTHA SISAR
Sinä et ole sellaista syntiä tehnyt.
HANNELE (takertuu sisareen ja tuijottaa pimeään):
Oi sisar, sisar!
MARTHA SISAR
Ole nyt rauhassa.
HANNELE
Sisar!
MARTHA SISAR
Mitä sitten?
HANNELE
Hän tulee heti. Etkö kuule?
MARTHA SISAR
Minä en kuule mitään.
HANNELE
Hänen äänensä. Ulkona. Kuunteles!
MARTHA SISAR
Ketä sinä tarkoitat?
HANNELE
Isä, isä — tuolla hän seisoo.
MARTHA SISAR
Missä sitten?
HANNELE
Katso nyt!
MARTHA SISAR
Missä?
HANNELE
Vuoteen jalkopäässä.
MARTHA SISAR
Tässä on viitta ja tuossa hattu. Otetaan pois nuo pahat kapineet — ja viedään tuonne Plescke-vaarin puolelle. Minä tuon kylmää vettä, niin laitetaan sinulle kylmä kääre. Olethan sinä hetken yksin, eikö niin! Mutta katso että makaat hiljaa, aivan rauhallisesti.
HANNELE
Ah, olenpas minä tyhmä. Se oli vain viitta, niinhän, ja hattu?
MARTHA SISAR
Mutta, aivan, aivan hiljaa, minä tulen heti takaisin. (Menee, mutta palaa, kun eteisessä on pilkkosen pimeätä.) Minä panen kynttilän tänne eteiseen. (Uhaten vielä keveästi sormellaan.) Ja aivan rauhallisesti! (Menee.)
(Huoneessa on melkein pimeä. Hannelen vuoteen jalkopäähän ilmestyy heti muurari Matternin hahmo. Villit juopon kasvot, punainen, takkuinen tukka, päässä kulunut sotilaslakki ilman kokardia. Vasemmassa kädessään on hänellä muurarityökaluja. Hän on kietonut hihnan oikean kätensä ympäri ja pysyy koko ajan jännityksessä ikäänkuin valmiina seuraavassa silmänräpäyksessä syöksymään Hannelen kimppuun. Näystä leviää haalea valo, joka valaisee Hannelen vuoteen ympäristön.)
HANNELE (peittää pelästyneenä käsillään silmänsä, voihkii, vääntelehtii ja äännähtelee valittavasti).
NÄKY (käheästi, mitä suurimman vimman tukahuttamalla äänellä):
Minne sinä jäit? Missä olet ollut, tyttö? Mitä olet tehnyt? Kyllä minä opetan. Kyllä minä näytän sinulle, varrohan. Mitä sinä olet ihmisille puhunut? Olenko minä lyönyt ja rääkännyt sinua? Hä? Onko se totta? Sinä et ole minun lapseni. Laita itsesi nopeasti ylös! Vähät minä sinusta! Voin heittää sinut kadulle jos tahdon. Nouse tekemään tulta. Joudutko siitä? Armosta ja laupeudesta olen pitänyt sinua talossa. Vai vielä siinä laiskottelemaan rupeat! No, tuleeko siitä mitään? Minä lyön sinua siksi kunnes sinä —
(Hannele on noussut vaivaloisesti ja silmät ummessa laahustanut uunin luo, avannut suupellit ja vaipuu nyt pyörtyneenä maahan. Samassa tulee Martha sisar, kädessä kynttilä ja vesiruukku, ja Mattern-näky katoaa. Hän säpsähtää, huomaa Hannelen makaavan tuhassa, pelästyy, huudahtaa: "Herra Jeesus!" laskee kynttilän, ja vesiruukun syrjään, juoksee Hannelen luo ja nostaa hänet lattialta. Hänen huutonsa saa muutkin köyhäinhoitolaiset tulemaan paikalle).
MARTHA SISAR
Minun piti vain mennä vettä noutamaan, niin sillaikaa hän nousikin vuoteesta. Auttakaahan minua, Hedvig, olkaa hyvä!
HANKE
No Hete, ole varovainen, muuten taitat siltä kaikki luut.
PLESCHKE
Minä luulen että sen tytön — sen tytön — on joku — on joku loihtinut.
TULPE
Voipi olla hyvinkin, että se tyttö on loihdittu
HANKE (äänekkäästi):
Täällä se loppuu, sen minä sanon.
MARTHA SISAR (on Heten avulla vienyt Hannelen taas vuoteelle):
Voi olla niin, rakas ystävä, mutta olkaa niin hyviä, näettehän te: sairasta ei saa enää häiritä!
HANKE
Mitäs häiriötä me sitten olemme tehneet?
PLESCHKE (Hankelle):
Sinä olet hulttio — hulttio olet — hulttio, ettäs sen nyt tiedät — ja — ja — ja — sillä hyvä. Pitäähän sairaan — sairaan — senhän tietää lapsikin — sairaan pitää saada olla rauhassa.
HETE (matkien häntä):
Sairaan — sairaan —
MARTHA SISAR
Minä pyydän teitä, olkaa nyt niin hyviä.
TULPE
Sisar on oikeassa, laittautukaa tiehenne.
HANKE
Osataan tässä mennä ilmankin, jos mieli tekee.
HETE
Kanakoppiinkos meidät yöksi ajetaan?
PLESCHKE
Kyllä sinulle tilaa löytyy — on tilaa sinulle — tiedät kyllä missä.
(Kaikki köyhäinhuonelaiset menevät.)
HANNELE (avaa silmänsä pelokkaasti):
Joko hän meni? Joko meni pois?
MARTHA SISAR
Kaikki ovat poissa. Ethän sinä vain pelästynyt, Hannele?
HANNELE (yhä vielä pelon vallassa):
Joko isä meni?
MARTHA SISAR
Eihän hän ole täällä ollutkaan.
HANNELE
Oli, sisar, oli!
MARTHA SISAR
Sinä olet nähnyt unta.