Part 2

HANNELE (syvään huoaten, rukoilee sydämellisesti): S Voi — rakas Herra Jeesus! — Voi rakas Herra Jeesus! Suloisin, parhain Herra Jeesus: ota minut luoksesi, ota minut luoksesi. (Muuttuneena.)

Jos joutuisi hän Ja ottaisi mun Luot' ihmisten kotiin Isän kaivatun

Minä tiedän sen varmasti, sisar —

MARTHA SISAR

Minkä tiedät?

HANNELE

Hän on luvannut minulle. Minä pääsen taivaaseen, hän on luvannut sen minulle.

MARTHA SISAR

Hm.

HANNELE

Tiedätkö kuka?

MARTHA SISAR

No?

HANNELE (salamielisesti kuiskaten sisaren korvaan):

Rakas herra — Gottvald.

MARTHA SISAR

Mutta nuku nyt, Hannele.

HANNELE

Tiedätkö sisar? Opettaja Gottvald on kaunis mies. Heinrich on hänen nimensä. Heinrich on niin kaunis nimi, eikö ole? (Sydämellisesti.). Rakas, armas Heinrich! Sisar, tiedätkö? Me vietämme yhdessä häät. Niin, niin, me molemmat: herra opettaja Gottvald ja minä.

Ja kun he oli kihlatut Niin yhdessä he kulki Häävuoteesehen valkeaan Yö heidät verhoons' sulki.

Hänellä on niin kaunis parta. (Hurmaantuneena.) Hänen päässään kukkii apilas. — Kuuletko! — Hän kutsuu minua. Etkö kuule?

MARTHA SISAR

Nuku, Hannele, nuku, ei kukaan kutsu.

HANNELE

Se oli Herra — Jeesus. — Kuule! Kuule! Hän kutsuu minua taas: Hannele! — aivan selvästi Hannele! aivan, aivan selvästi. Tule, seuraa minua.

MARTHA SISAR

Kun Jumala kutsuu minua pois, tahdon olla valmis lähtemään.

HANNELE (taas kuun valaisemana, kurottaa päätään, ikäänkuin suloista tuoksua hengittäen).

Tunnetko tuoksua?

MARTHA SISAR

En, Hannele.

HANNELE

Syreenin tuoksua? (Yhä haltioituneemmin ja riemukkaammin):

Kuulehan! Kuulehan! Mitä kummaa se on? (Kuuluu kaukaa suloinen ääni.) Ovatko ne enkeleitä? Etkö kuule?

MARTHA SISAR

Kyllä, minä kuulen, mutta tiedätkö, sinun täytyy nyt laskeutua hiljaa kyljellesi ja nukkua rauhassa huomisaamuun asti.

HANNELE

Osaatko sinäkin laulaa sen?

MARTHA SISAR

Minkä, lapsukaiseni?

HANNELE

"Uinu, pienoinen".

MARTHA SISAR

Tahtoisitko sen mielelläsi kuulla?

HANNELE (laskeutuu vuoteelle ja silittelee sisaren kättä):

Äiti kulta, laula se minulle. Äiti kulta, laula se minulle.

MARTHA SISAR (sammuttaa kynttilän, kumartuu vuoteen yli ja puhuu puoliksi laulaen, kaukaisen soiton jatkuessa):

Uinu, pienoinen! Pihall' on lammas valkoinen,

(Hän laulaa nyt ja huone pimenee täydellisesti).

Pihalla pieni pikko-pii Aitviertä yksin kuleksii Uinu, pienoinen!

(Hämärä valo täyttää nyt köyhäinhuoneen. Vuoteen reunalla, etukumarassa, laihoihin paljaisiin käsivarsiinsa nojautuen, istuu kalpea, haamumainen naisolento. Hän on avojaloin; valkea tukka riippuu valtoimena ohimoiden yli peitteelle asti. Kasvot surun uurtamat ja nääntyneet; syvällä kuoppiinsa painuneet silmät, vaikka ovatkin lujasti ummessa, näyttävät katselevan nukkuvaa Hannelea. Hänen äänensä on unissakulkijan yksitoikkoinen ääni. Ennenkuin hän saa sanan lausutuksi, liikuttaa hän, ikäänkuin valmistautuen, huuliaan. Hän näyttää ainoastaan ponnistamalla saavan ääntä rintansa pohjasta. Ennen aikojaan vanhentunut; posket kuopilla, laiha ja hyvin köyhästi puettu.)

NAISOLENTO

Hannele!

HANNELE (samoin silmät ummessa):

Äiti kulta, rakas äiti kulta, sinäkö se olet?

NAISOLENTO

Niin, minä olen pessyt rakkaan Vapahtajani jalat kyyneleilläni ja kuivannut ne hiuksillani.

HANNELE

Tuotko minulle hyvän sanoman?

NAISOLENTO

Tuon.

HANNELE

Tuletko kaukaa?

NAISOLENTO

Sadantuhannen peninkulman päästä läpi yön.

HANNELE

Äiti, minkä näköinen sinä olet?

NAISOLENTO

Niinkuin maailman lapset.

HANNELE

Suussasi kasvaa kevätkieloja. Äänesi soi.

NAISOLENTO

Sen sointu ei ole puhdas.

HANNELE

Äiti, rakas äiti, kuinka sinä loistat kauneudessasi.

NAISOLENTO

Taivaan enkelit ovat monta sataa kertaa kauniimpia.

HANNELE

Miksi et sinäkin ole yhtä kaunis?

NAISOLENTO

Minä olen kärsinyt tuskaa sinun tähtesi.

HANNELE

Äiti, jää minun luokseni!

NAISOLENTO (nousee):

Minun täytyy lähteä.

HANNELE

Onko siellä kaunista, missä sinä olet?

NAISOLENTO

On laajat, laajat niityt, suojassa tuulilta, salassa myrskyltä ja rajuilmalta, Jumalan huomassa.

HANNELE

Saatko levätä kun olet väsynyt?

NAISOLENTO

Saan. —

HANNELE

Onko sinulla ruokaa, kun sinun on nälkä?

NAISOLENTO

Minä sammutan nälkäni hedelmillä. Janooni juon kultaista viiniä. (Väistyy taemmas.)

HANNELE

Menetkö pois, äiti?

NAISOLENTO

Jumala kutsuu.

HANNELE

Kutsuuko Jumala niin että sen kuulee?

NAISOLENTO

Minä kuulen kuinka Jumala kutsuu minua.

HANNELE

Koko sydämeni on palanut, äiti!

NAISOLENTO

Jumala on vilvoittava sitä ruusuilla ja liljoilla.

HANNELE

Vapahtaako Jumala minut?

NAISOLENTO

Tunnetko kukan, joka on kädessäni?

HANNELE

Taivaan avain.

NAISOLENTO (panee sen Hannelen käteen):

Säilytä se Jumalan antamana panttina, jää hyvästi!

HANNELE

Äiti kulta, jää luokseni!

NAISOLENTO (väistyy taemmas):

Vähän ajan päästä et näe minua, mutta vähän ajan perästä näet minut.

HANNELE

Minua pelottaa.

NAISOLENTO (väistyy yhä taemmas):

Niinkuin tuuli vuorilla pelmuttaa valkoista lunta, niin on Jumala vainoava sinun kiusaajiasi.

HANNELE

Älä mene pois.

NAISOLENTO

Taivaan lapset ovat kuin yön sinervät salamat. — Nuku!

(Pimenee taas vähitellen. Kuuluu kuinka suloiset poikaäänet laulavat toisen säkeen laulusta: "Uinu, pienoinen").

Uinu, pienoinen, Kas, parvi vierasten!

(Nyt täyttää kullanviheriäinen hohde yht'äkkiä huoneen. Näkyy kolme valoisaa enkeliolentoa, — kauniita siivekkäitä nuorukaisia ruususeppeleet päässä, — jotka laulavat laulun lopun molemmiltakin sivuilta alasriippuvista nuottilehdistä. Ei näy laupeudensisarta, eikä naisolentoa.)

Nuo vieraat kaukomatkaisat Ne enkelit on armahat, Uinu, pienoinen!

HANNELE (avaa silmänsä, tuijottaa hurmaantuneena enkeliolentoihin ja sanoo hämmästyen):

Enkeleitä? (Kasvavalla hämmästyksellä, purkautuvalla riemulla, mutta vielä ikäänkuin epäillen:) Enkeleitä!! (Suurimmalla riemulla:) Enkeleitä!!!

(Lyhyt äänettömyys. Enkelit puhuvat toinen toisensa jälkeen soiton säestyksellä.)

ENSIMÄINEN ENKELI

Ei noilla kummuilla päivä Ole kultaansa sinulle suonut. Ei laakson vihreä nurmi Ole vehmaana laineillut eessäs.

TOINEN ENKELI

Ei peltojen kultainen vilja Sun nälkäsi kaipuuta kuullut. Ei laitumen karjojen maito Sun maljahas vaahtoisna juossut.

KOLMAS ENKELI

Maan kukkaset, suviset lehdot, Jotk' uhkuvat tuoksua, mahlaa, Värihehkussa loistain ja siintäin, Ei polkusi parrasta kainneet.

(Lyhyt äänettömyys.)

ENSIMÄINEN ENKELI

Me ensi terveiset tuomme Yösynkkäin aavojen halki; Ja siivillämme on onnen Ens' aamuhenkeys lauha.

TOINEN ENKELI

Ja vaatteemme liepeissä meillä On ensi tuoksua kevään. Ja huultemme hehkussa kuultaa Koi kaukaa puuntavan päivän.

KOLMAS ENKELI

On jalkaimme valona täällä Kotiseutumme vihreä hohde. Ja pohjalla silmäimme säihkyy Iankaikkisen kaupungin harjat.

TOINEN OSA.

(Kaikki on samoin kuin ennen enkelien ilmestymistä: laupeudensisar istuu vuoteen ääressä, jolla Hannele lepää. Hän sytyttää jälleen kynttilän ja Hannele herää. Sisäinen näky ei ole vielä jättänyt häntä. Hänen kasvoillaan kuvastuu vielä taivaallinen onni. Heti kun hän tuntee naisen laupeudensisareksi, alkaa hän puhua riemukkaalla kiireellä).

HANNELE

Sisar! Enkeleitä! Martha sisar, enkeleitä. — Tiedättekö keitä täällä oli?

MARTHA SISAR

Hm. Joko sinä taas olet valveilla.

HANNELE

No arvatkaahan! Arvatkaa! (Riemusta huudahdellen.) Enkeleitä! Enkeleitä! Oikeita enkeleitä! Taivaan enkeleitä, Martha sisar! Tiedäthän... joilla on pitkät siivet.

MARTHA SISAR

No, jos sinä olet nähnyt niin kauniita unia. —

HANNELE

Oh, oh!... sanoo minun nähneen unia. Mutta mitäs tämä sitten on? Katsohan toki. (Tekee sellaisen liikkeen kuin näyttäisi kädessään olevaa kukkaa.)

MARTHA SISAR

Mitä sinulla sitten on siinä?

HANNELE

No katsohan toki.

MARTHA SISAR

Hm.

HANNELE

Tässä, katsohan!

MARTHA SISAR

Aha!

HANNELE

Haistahan.

MARTHA SISAR (on haistavinaan kukkaa):

Hm. Hyvälle tuoksuu.

HANNELE

Ei, ei niin läheltä toki. Sinä katkaiset sen.

MARTHA SISAR

Se olisi kovin ikävä. Mikä se sitten oikeastaan on?

HANNELE

No, taivaan avain, etkö tunne sitä?

MARTHA SISAR

Vai niin!

HANNELE

Oletpa sinä —! No tuohan kynttilä. Pian, pian!

MARTHA SISAR (valaisten kynttilällä):

Kas vaan, nyt minä näen.

HANNELE

Mitäs sanot nyt?

MARTHA SISAR

Mutta, tiedätkö, sinä puhut aivan liian paljon. Meidän täytyy nyt pysytellä aivan hiljaa, muuten herra tohtori suuttuu meihin. Hän on lähettänyt lääkkeitäkin. Me otamme niitä kohta, niinhän?

HANNELE

Ah, sisar! Teillä on sellainen huoli minusta. Ettehän te ensinkään tiedä, mitä on tapahtunut. No? No? Sanokaapas sitten, jos tiedätte. Kuka antoi minulle tämän? No? Tämän kultaisen avaimen? Kuka? No? Mistä tämä kultainen avain on? No?

MARTHA SISAR

Sen sinä kerrot minulle huomen-aamulla. Silloin olet sinä perinpohjin levännyt, olet terve ja raitis.

HANNELE

Olenhan minä terve. (Nousee istumaan, laskien jalkansa maahan). Näethän, sisar, minä olen aivan terve.

MARTHA SISAR

Mutta Hannele rakas! Niin ei saa! Sinä et saa sillä lailla.

HANNELE (nousee, torjuu sisaren luotaan, astuu muutaman askeleen):

Päästä minut. Päästä minut. Täytyyhän minun — mennä. (Pelästyy ja tuijottaa yhteen kohtaan.) Ah, taivaan herra!

(Musta enkeli, mustassa puvussa ja mustat siivet hartioilla näkyy huoneessa. Hän on pitkä, voimakas ja kaunis, kädessä pitkä kiemuroiva miekka, jonka kädensija on verhottu mustaan harsoon. Äänettömänä ja vakavana istuu hän uunin luona katsellen taukoamatta ja tyynesti Hanneleeseen. Valkoinen, oudon satumainen valo täyttää huoneen.)

HANNELE

Kuka olet? (Ei vastausta.) Oletko enkeli? (Ei vastausta.) Tuletko sinä minun luokseni? (Ei vastausta.) Minä olen Hannele Mattern, tuletko minun luokseni?

(Ei mitään vastausta. Martha sisar on sillävälin seissyt kädet ristissä, hartaana ja nöyränä. Nyt menee hän hiljaa pois huoneesta.)

HANNELE

Onko Jumala ottanut sinulta puhelahjan pois? (Ei vastausta.) Tuletko Jumalan luota? (Ei vastausta.) Oletko minulle ystävällinen? Tuletko vihamiehenä? (Ei vastausta.) Onko sinulla miekka vaatteesi poimuissa? (Ei vastausta.) Hyy! minua palelee. Viiltävä kylmä huokuu sinun siivistäsi. Vilu henkii sinusta. (Ei vastausta.) Ken olet? (Ei vastausta.)

(Äkillinen kauhu valtaa Hanneleen. Hän kääntyy kirkaisten ikäänkuin joku olisi hänen takanaan.)

Äiti! Äiti!

(Sisään tulee naisolento laupeudensisaren puvussa, mutta kauniimpana ja nuorekkaampana kuin hän, pitkät valkeat siivet olalla. Hannele turvautuu olentoon, tarttuen hänen käteensä.)

Äiti! Äiti! Täällä on joku.

LAUPEUDENSISAR

Missä?

HANNELE

Tuolla, tuolla.

LAUPEUDENSISAR

Miksi sinä niin vapiset?

HANNELE

Minä pelkään.

LAUPEUDENSISAR

Älä pelkää, minä olen sinun luonasi.

HANNELE

Hampaani kalisevat kauhusta. En voi sille mitään. Minä pelkään häntä.

LAUPEUDENSISAR

Älä pelkää, hän on sinun ystäväsi.

HANNELE

Kuka hän on, äiti?

LAUPEUDENSISAR

Etkö tunne häntä?

HANNELE

Kuka hän on?

LAUPEUDENSISAR

Kuolema.

HANNELE

Kuolema. (Hannele katsoo hetkisen vaiti ja kunnioittavasti mustaan enkeliin.) Sen siis täytyy tapahtua?

LAUPEUDENSISAR

Sen kautta käy tie.

HANNELE

Täytyykö jokaisen mennä sitä tietä?

LAUPEUDENSISAR

Jokaisen.

HANNELE

Kosketko minuun kovasti, kuolema? Hän on vaiti. Hän ei sano mitään, vaikka minä mitä kysyisin, äiti!

LAUPEUDENSISAR

Herran sanat kuuluvat selvinä sydämessäsi.

HANNELE

Minä olen usein kaivannut sinua kaikesta sydämestäni. Vaan nyt minä pelkään.

LAUPEUDENSISAR

Valmistaudu.

HANNELE

Kuolemaan?

LAUPEUDENSISAR

Niin.

HANNELE (äänettömyyden jälkeen, arasti):

Täytyykö minun maata arkussa raadeltuna ja ryysyisenä?

LAUPEUDENSISAR

Jumala on sinut vaatettava.

(Ottaa esiin pienen, hopeisen kulkusen ja soittaa. Heti tulee, astuen äänettömästi kuten kaikki seuraavat olennot, pieni kyttyräselkäinen kyläräätäli, morsiuspuku, huntu ja seppele käsivarrellaan ja kädessä lasiset kengät. Hänellä on huojuva, koomillinen käynti, hän kumartaa ääneti enkelille, laupeudensisarelle ja sitten, kaikista syvimpään, Hanneleelle).

KYLÄRÄÄTÄLI (yhä kumarrellen):

Neitsyt Johanna Katharina Mattern. (Yskäisee äänensä selvemmäksi.) Herra isänne, hänen ylhäisyytensä herra kreivi on suvainnut tilata minulta morsiuspuvun.

LAUPEUDENSISAR (ottaa räätäliltä puvun ja pukee Hannelen ylle):

Tule, minä puen sen yllesi, Hannele!

HANNELE (riemukkaasti liikutettuna):

Ah, kuinka se kahisee.

LAUPEUDENSISAR

Valkeaa silkkiä, Hannele.

HANNELE (katselee ihastuneena pukuaan):

Kyllä ihmiset nyt ihmettelevät miten hienona minä makaan arkussani.

KYLÄRÄÄTÄLI

Neitsyt Johanna Katharina Mattern. (Rykäisee.) Koko kylä puhuu vain siitä. (Rykäisee.) Mikä suuri onni sattui teille kuollessanne, neitsyt Hanna. (Rykäisee.) Teidän herra isänne. (Rykäisee.) Armollinen herra kreivi — (rykäisee) — on ollut piiripäällikön luona.

LAUPEUDENSISAR (panee seppelen Hanneleen päähän):

Taivuta pääsi, taivaan morsian!

HANNELE (väristen lapsellisesta ilosta):

Tiedätkö, Martha sisar, minä iloitsen kuolemasta. — (Äkkiä epäillen sisarta.) Olethan sinä se?

LAUPEUENSISAR

Olen.

HANNELE

Olethan sinä Martha sisar? Ai, ei: minun äitinihän sinä olet?

LAUPEUDENSISAR

Olen.

HANNELE

Oletko kumpainenkin?

LAUPEUDENSISAR

Taivaan lapset ovat Jumalassa yhtä.

KYLÄRÄÄTÄLI

Jos nyt sitten sallitte minun, prinsessa Hannele. (Polvistuen hänen eteensä kengät kädessä.) Nämä ovat pienimmät kengät koko valtakunnassa. Niillä on kaikilla liian suuret jalat: Hedvigillä, Agneksella, Liesellä, Marthalla, Minnalla, Annalla, Käthellä, Grethellä. (On vetänyt kengät hänen jalkaansa). Sopivat, sopivat! Morsian on löydetty. Neitsyt Hanneleella on pienimmät jalat. — Jos taas toiste jotain tarvitsette! Palvelijanne, palvelijanne! (Poistuu kumarrellen.)

HANNELE

Tuskin jaksan odottaa, äiti!

LAUPEUDENSISAR

Nyt ei sinun enää tarvitse ottaa lääkkeitä.

HANNELE

Ei.

LAUPEUDENSISAR

Pian olet aivan terve, Hannele!

HANNELE

Niin.

LAUPEUDENSISAR

Tule nyt kuolinvuoteellesi. (Tarttuu Hanneleen käteen, vie hänet hellästi vuoteen luo, ja Hannele laskeutuu siihen).

HANNELE

Nyt minä saan vihdoinkin tietää, mitä kuolema on. — —

LAUPEUDENSISAR

Niin saat, Hannele!

HANNELE (maaten selällään, kädet ikäänkuin kukkaa pidellen):

Minulla on pantti.

— LAUPEUDENSISAR

Paina se lujasti rintaasi vasten.

HANNELE (uudelleen alkavalla tuskalla, arasti katsahtaen enkeliin):

Täytyykö sen sitten tapahtua?

LAUPEUDENSISAR

Täytyy.

(Etäältä kuuluu surumarssin säveleet.)

HANNELE (kuunnellen):

Jo soittavat hautausmarssia. Seyfried-mestari ja soittoniekat. (Enkeli nousee.) Nyt hän nousee. (Myrsky on ulkona kiihtynyt. Enkeli on noussut ja astuu vakavana ja hitaasti Hannelea kohti.) Nyt hän tulee minua kohti. Voi sisar, äiti! En näe sinua enää. Missä sinä oletkaan? (Enkelille rukoilevasti.) Tee se nopeasti, musta, mykkä henki! (Ikäänkuin suuren taakan alla valittaen.) Minua ahdistaa, painaa kuin kivi. (Enkeli kohottaa hitaasti leveän miekkansa.) Hän aikoo — hän aikoo — kokonaan tuhota minut. (Suurimmassa tuskassa.) Sisar, auta minua!

LAUPEUDENSISAR (astuu ylevästi enkelin ja Hanneleen väliin ja laskee suojelevasti molemmat kätensä Hanneleen sydämelle. Mahtavasti, voimakkaasti ja siunaavasti.)

Hän ei saa sitä tehdä. — Minä lasken pyhitetyt käteni sinun sydämellesi.

(Musta enkeli katoaa. Hiljaisuus. Laupeudensisar laskee kätensä ristiin ja katsoo lempeästi hymyillen Hanneleeseen, sitten vaipuu hän mietteisiinsä, liikuttaa huuliaan hiljaa rukoillen. Surumarssin säveleet eivät sillä välin ole lakanneet. Kuuluu varovasti sipsuttavien jalkojen töminää. Heti senjälkeen näkyy opettaja Gottvald keski-ovessa. Surumarssi taukoa. Gottvald on mustassa puvussa kuin hautajaismatkalla, kädessä kimppu kauniita kellokukkia. Hän on kunnioittavasti ottanut silkkihatun päästään ja kääntyy heti sisään tultuaan, taaksepäin, merkitsevällä eleellä kehoittaen noudattamaan hiljaisuutta. Hänen takanaan näkyy joukko koululapsia, poikia ja tyttöjä parhaissa vaatteissaan. Opettajan viittauksesta lakkaavat he kuiskailemasta ja pysyvät aivan hiljaa, uskaltamatta tulla edes kynnyksen yli. Gottvald lähestyy nyt juhlallisena yhä vielä rukoilevaa laupeudensisarta.)

GOTTVALD (hiljaisella äänellä):

Hyvää päivää, Martha sisar!

LAUPEUDENSISAR

Herra Gottvald! Jumalan rauha teille!

GOTTVALD (katsoo Hanneleeseen, pudistaen säälivästi päätään):

Tyttö raukka.

LAUPEUDENSISAR

Miksi olette niin surullinen, herra Gottvald?

GOTTVALD

Onhan hän nyt kuollut.

LAUPEUDENSISAR

Älkäämme surko sitä, hänellä on nyt rauha ja rauhan suon minä hänelle.

GOTTVALD (huoaten):

Niin, hänen on nyt hyvä olla. Hän on nyt päässyt suruista ja huolista.

LAUPEUDENSISAR (katsomaan vaipuneena):

Kauniina lepää hän siinä.

GOTTVALD

Niin, kauniina — nyt kun olet kuollut, kukoistat sinä vasta täydessä suloudessasi.

LAUPEUDENSISAR

Koska hän oli hurskas, on Jumala hänet kaunistanut.

GOTTVALD

Niin, hän oli hurskas ja hyvä. (Huokaa raskaasti, avaa virsikirjansa ja katsoo murheellisena siihen.)

LAUPEUDENSISAR (katsoo myöskin virsikirjaan):

Ei pidä valittaa. Täytyy hiljaa kestää kaikki.

GOTTVALD

Ah, minun on niin vaikea.

LAUPEUDENSISAR

Siksikö, että hän on pelastettu?

GOTTVALD

Siksi että kaksi kukkaa on kuihtunut minulta.

LAUPEUDENSISAR

Missä?

GOTTVALD

Kaksi orvokkia, jotka ovat minulla täällä kirjan välissä. Ne ovat minun rakkaan Hanneleeni kuolleet silmät.

LAUPEUDENSISAR

Jumalan taivaassa virkoavat ne vielä kauniimpaan kukoistukseen.

GOTTVALD

Voi Jumalani, kuinka kauvan täytyy meidän vielä vaeltaa tämän maailman pimeässä laaksossa. (Äkkiä muuttuen, toimivana ja puuhaavana, ottaen nuotteja esiin.) Mitä arvelette? Voisimme kai laulaa täällä ensin: Jeesus turvani on mun.

LAUPEUDENSISAR

Niin, se on kaunis virsi ja Hannele Mattern oli uskovainen lapsi.

GOTTVALD

Ja hautausmaalla laulamme me sitten: "Pois ma halaan". (Kääntyy, menee koululasten luo ja puhuu.) Numero 62: Pois ma halaan. (Laulaa hiljaa lyöden tahtia.) Pois ma halaan, pois ma halaan, Jeesukseni luokse palaan. (Lapset ovat hiljaa laulaneet hänen kerallaan.) Lapset, onko teillä nyt tarpeeksi päällänne? Hautuumaalla tulee hyvin kylmä. Tulkaa vaan sisään. Katsokaa nyt vielä kerran Hannele raukkaa. (Koululapset tulvivat sisään ja asettuvat juhlallisesti vuoteen ympärille.) Katsokaa, miten kuolema on tuon herttaisen pikku tytön kaunistanut. Ryysyissä kävi hän ennen — nyt on hänellä silkkivaatteet. Avojaloin hän juoksenteli, mutta nyt on hänellä kristallikengät jalassaan. Pian saa hän asua kultaisessa linnassa ja syödä joka päivä paistettua lihaa. — Täällä oli hänellä vain kylmiä perunoita ruokanaan — ja jos olisi edes niitä saanut tarpeekseen. Täällä häntä aina kutsuttiin ryysyprinsessaksi, nyt tulee hänestä pian oikea prinsessa. Jos siis jollakulla teistä on häneltä jotain anteeksi pyydettävää, niin tehköön sen nyt; muuten kertoo hän kaikki rakkaalle Jumalalle ja silloin käy teidän huonosti.

PIENI POIKA (astuu hiukan esiin):

Rakas prinsessa Hannele, älä ole vihainen minulle, äläkä sano rakkaalle Jumalalle, että minä olen aina kutsunut sinua ryysyprinsessaksi.

KAIKKI LAPSET

Me olemme siitä kaikki hyvin pahoillamme.

GOTTVALD

Kas niin, nyt Hannele-raukka kyllä antaa teille anteeksi. Menkää nyt ja odottakaa minua ulkona.

LAUPEUDENSISAR

Tulkaa, minä vien teidät toiseen takahuoneeseen. Siellä kerron teille, mitä teidän pitää tehdä, jotta teistäkin tulisi yhtä kauniita enkeleitä kuin Hannele kohta on. (Menee edeltä, lapset seuraavat häntä, ovi suljetaan.)

GOTTVALD (yksin Hanneleen vuoteen ääressä. Laskee liikutettuna kukkansa hänen jalkoihinsa):

Rakas Hannele, minä toin sinulle vielä kimpun kauniita kellokukkia. (Polvistuu vuoteen luo, jatkaa vapisevalla äänellä.) Älä unohda minua kokonaan kirkkaudessasi. (Nyyhkii, painaen otsansa hänen pukunsa laskoksiin.) Sydämeni on murtua, kun minun täytyy erota sinusta. (Kuuluu ääniä, Gottvald nousee, peittää Hanneleen vaatteella. Kaksi vanhempaa naista kuin hautajaisiin puettuina pujahtaa sisään, nenäliina ja keltaniskainen virsikirja kädessä.)

ENSIMÄINEN NAINEN (katsoen ympärilleen):

Emmekö lienekin ensimäiset?

TOINEN NAINEN

Ei, herra opettaja on jo täällä. Hyvää päivää, herra opettaja!

GOTTVALD

Hyvää päivää.

ENSIMÄINEN NAINEN

Se on kai kovasti koskenut teihin, herra opettaja! Oli tosiaan niin hyvä lapsi. Aina ahkera, aina ahkera.

TOINEN NAINEN

Onkohan se totta, mitä kerrotaan — ei kai se totta ole? Että hän olisi muka tappanut itsensä?

KOLMAS NAINEN (on tullut lisäksi):

Sehän olisi synti henkeä vastaan.

TOINEN NAINEN

Synti Pyhää Henkeä vastaan.

KOLMAS NAINEN

Sellaista syntiä — sanoo pastori — ei saa koskaan anteeksi.

GOTTVALD

Ettekö sitten tiedä, mitä Vapahtaja on sanonut? Sallikaat lasten tulla minun tyköni.

NELJÄS NAINEN (on tullut):

Hyvät ihmiset, hyvät ihmiset, onpas se ilma. Ihan siellä jalkansa palelluttaa. Kun ei vaan pastori venyttäisi toimitusta liian pitkäksi. Lunta on hautuumaalla metrin korkeudelta.

VIIDES NAINEN (tulee):

Kuulkaas, hyvät ihmiset, pastori ei tahdo siunata häntä, vaan kieltää häneltä vihityn maan.

PLESCHKE

Oletteko kuullut — oletteko kuullut — eräs kaunis herra oli pastorin luona — kaunis herra oli pastorin luona — ja sanoi: niin, niin — Matternin Hannele on py-hi-mys.

HANKE (nopeasti tullen):

Tuovat lasista arkkua.

ERI ÄÄNIÄ

Lasista arkkua! Lasista arkkua!

HANKE

Oi jesta! Se on sitten mahtanut maksaa rahaa.

ERI ÄÄNIÄ

Lasi-arkku! Lasi-arkku!

SEIDEL

Me saamme täällä nähdä vielä paljon. Enkeli on kulkenut kylän läpi. Pitkä kuin poppelipuu, uskotteko. Tuolla lammen luona istuu vielä pari. Mutta ne ovat pieniä kuin pienet lapset. Ei, se tyttö ei ollut pelkkä kerjäläistyttö.

ERI ÄÄNIÄ

Tyttö ei ollut pelkkä kerjäläistyttö! Lasi-arkkua tuodaan. Enkeli on kulkenut kylän läpi.

(Neljä valkopukuista nuorukaista tuo lasisen arkun, jonka he laskevat Hannelen vuoteen luo. Hautausväki kuiskuttelee hämmästyneenä ja uteliaana.)

GOTTVALD (nostaa hiukan Hanneletta peittävää vaatetta):

Katsokaahan vainajaa.

ENSIMÄINEN NAINEN (Uteliaana katsellen vaatteen alle):

Hänellähän on kultaiset hiukset.

GOTTVALD (ottaen vaatteen kokonaan pois kalpean valon kajastaman Hannelen päältä):

Ja silkkivaatteet ja lasikengät.

KAIKKI (väistyvät ikäänkuin häikäistyinä ja huudahtaen hämmästyksestä).

ERI ÄÄNIÄ

Ah, onpa hän kaunis! Kukas hän on? Matternin Hanneleko? Matternin Hannele? Sitä en usko.

PLESCHKE

Tyttö — tyttö — on pyhimys.

(Nuorukaiset laskevat Hannelen hellävaroin lasiseen arkkuun.)

HANKE

Sanovat, ettei häntä panna hautaan ensinkään.

ENSIMÄINEN NAINEN

Panevat kirkkoon nähtäväksi.

TOINEN NAINEN

Minä luulen, ettei tyttö olekaan kuollut. Hänhän näyttää ilmielävältä.

PLESCHKE

Antakaahan — antakaahan — höyhen tänne — pidetään — pidetään — höyhentä hänen suunsa edessä. Niin, niin ja katsotaan, vieläkö hänessä on henkeä, niin. (Hänelle annetaan höyhen ja hän pitää sitä Hannelen suun edessä.) Ei liiku. Kuollut on, Ei enää ole henkeä hivenen vertaa.

KOLMAS NAINEN

Minä annan hänelle rosmariinikimppuni. (Laskee kimpun arkkuun.)

NELJÄS NAINEN

Lavendeli-yrttinikin saakoon hän.

VIIDES NAINEN

Mutta missä Mattern on?

ENSIMÄINEN NAINEN

Missä Mattern on?

TOINEN NAINEN

Niin, hänkö? Istuu tuolla kapakassa.

ENSIMÄINEN NAINEN

Hän ei kai vielä tiedäkään, mitä täällä on tapahtunut.

TOINEN NAINEN

Mitäs hän! Kun vain saa ryyppynsä, muusta hän vähät.

PLESCHKE

Ettekö te — ettekö te sitten — ole mitään sanonut, että hänen kotonaan -— kotonaan — on ruumis.

KOLMAS NAINEN

Pitäisi hänen se itsestäänkin tietää.

NELJÄS NAINEN

En minä tahdo mitään pahaa sanoa, herra minua varjelkoon! Mutta kyllä se vaan tiedetään, kuka tytöltä hengen on ottanut.

SEIDEL

Niinpä niin. Sen tietää, suoraan sanoen, koko kylä. Tytöllä oli nyrkinkokoinen kuhmu.

VIIDES NAINEN

Mihin se mies on astunut, siihen ei ruoho kasva.

SEIDEL

Mehän me hänelle yhdessä vaatteet muutettiin. Näin minä sen selvästi. Tuon nyrkin kokoinen oli kuhmu. Ja sen takia se henkikin lähti.

ENSIMÄINEN NAINEN

Matternin omallatunnolla se on, ei kenenkään muun.

KAIKKI (kiivaasti, mutta kuiskaavalla äänellä puhuen keskenään):

Kenenkäs muun.

TOINEN NAINEN

Hän on murhamies.

KAIKKI (raivoissaan, mutta salaperäisesti):

Murhamies, murhamies!

(Kuuluu juopuneen muurari Matternin räyhäävä ääni.)

MATTERNIN ÄÄNI

Ra-auhallinen o-matunto on — paras — pään — alainen. (Ilmaantuu ovelle ja huutaa:) Tyttö! Tyttö! Letukka! Missä piileskelet? (Hoipertelee pihtipieltä vasten.) Minä luen viiteen asti — niin kauvan — minä odotan. Kauvempaa en: yks' — kaks' — kolme ja yks' tekee — tyttö!! älä saata minua vimmaan, sen sanon minä sinulle. Kun minä rupean hakemaan ja löydän sinut, kanalja, niin rutistan minä sinut. (Säpsähtää, huomaa läsnäolevat, jotka pysyvät kuolonhiljaisina.) Mitä te täällä teette? — (Ei vastausta.) Mitä te täältä haette? — Piruko teidät tänne toi, hä? — Laittautukaa tiehenne. — No, tuleeko siitä mitään? (Nauraa itsekseen.) Ei, annas kun katsotaan. Kyllä minä ne konstit tunnen. Ei se sen kummempaa. Taisin naukata vähän liiaksi. Se panee näkemään kaikenlaista. (Laulaa.) Ra-auhallinen oma — tunto — on pa-ras — pään-alainen. (Pelästyy.) Yhäkö te vain olette siinä? (Äkillisen vimman vallassa etsii jotain, millä löisi.) Minä otan mitä käsiini saan...

(Ruskeaan kuluneeseen viittaan puettu mies on astunut sisään. Hän on noin 30-vuotias, hänellä on pitkä, musta tukka, ja kalpeat opettaja Gottvaldia muistuttavat kasvot. Hänellä on kädessä pehmeälierinen hattu ja sandaalit jalassa. Hän näyttää väsyneeltä ja tomuiselta. Lempeästi koskettaen muuraria käsivarteen, keskeyttää hän tämän puheen. Mattern kääntyy äkkiä. Vieras katsoo häntä vakavasti ja rauhallisesti suoraan kasvoihin.)

VIERAS (nöyrästi):

Mattern, muurari — Herran rauha sinulle!

MATTERN

Mitä sinä tänne? Mitä sinä täältä haet?

VIERAS (nöyrästi pyytäen):

Minä olen jalkani veriin juossut; anna minulle vettä pestäkseni ne. Kuuma päivä on paahtanut minua, anna minulle viiniä virkistyksekseni. En ole syönyt mitään siitä asti kuin aamulla lähdin. Minun on nälkä.

MATTERN

Mitä se minua liikuttaa. Kuka käskee sinun maanteitä kuleksimaan? Tee työtä. Täytyyhän minunkin tehdä työtä.

VIERAS

Minä olen työmies.

MATTERN

Maankulkija sinä olet. Sen, joka tekee työtä, ei tarvitse käydä kerjuulla.

VIERAS

Minä olen työmies ilman palkkaa.

MATTERN

Maankulkija sinä olet.

VIERAS (arasti, nöyrästi, mutta samalta vaikuttavasti):

Minä olen lääkäri, kenties sinä tarvitset minua.

MATTERN

Minä en ole sairas, en tarvitse mitään tohtoreita.

VIERAS (sisällisestä liikutuksesta väräjävällä äänellä):

Muurari Mattern, ajattele vähän! Sinun ei tarvitse antaa minulle vettä ja kuitenkin tahdon minä parantaa sinut. Sinun ei tarvitse antaa leipää syödäkseni ja minä tahdon sinut kuitenkin terveeksi tehdä, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.

MATTERN

Laittaudu matkoihisi. Mene tiehesi siitä, Minun jäseneni ovat terveet. Minä en kaipaa tohtoria! Ymmärrätkö?

VIERAS

Muurari Mattern, ajatteles vähän! — Minä tahdon pestä jalkasi. Minä tahdon antaa sinulle viiniä juodaksesi. Sinä saat syödä makeata leipää. Polje jalallasi minun päätäni ja minä tahdon sittenkin tehdä sinut terveeksi, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.

MATTERN

Tahdonpa nähdä, etkö aio lähteä siitä. Ja jollet löydä tietä ulos, niin sanon minä...

VIERAS (vakavasti nuhdellen):

Muurari Mattern, tiedätkö mitä kodissasi on?

MATTERN

Kaikki, mitä sinne kuuluu. Kaikki, mitä sinne kuuluu. Sinä et sinne kuulu. Katso, että laputat.

VIERAS (yksinkertaisesti):

Tyttäresi on sairas.

MATTERN

Ei hänen tautiinsa tohtoria tarvita. Se tauti on paljasta laiskuutta. Kyllä minä sen yksinkin saan lähtemään.

VIERAS (juhlallisesti):

Muurari Mattern, minä tulen luoksesi sanansaattajana.

MATTERN

Kuka on sinut lähettänyt sanaa saattamaan.

VIERAS

Minä tulen isän luota — ja menen isän luo. Missä hänen lapsensa on?

MATTERN

Mistäs minä tiedän, missä hän vetelehtii. Mitä hänen lapsensa minua liikuttaa. Ei hän ole niistä ennenkään huolta pitänyt.

VIERAS (lujasti):

Sinun kodissasi on ruumis.

MATTERN (huomaa makaavan Hannelen, astuu jäykkänä ja vaiti arkun luo ja katsoo sinne samalla mutisten):

Mistä sinä nuo kauniit vaatteet olet saanut? Kuka on sinulle ostanut lasisen arkun?

(Suruvieraat kuiskaavat kiivaasti ja salaperäisesti. Kuuluu monasti vihastuneita ääniä "murhamies".)

MATTERN (hiljaa väristen):

Enhän minä koskaan ole sinua pahoin pidellyt. Minä olen sinua vaatettanut. Minä olen sinua ruokkinut. (Röyhkeästi vieraalle.) Mitä sinä minusta tahdot? Mitä se minuun kuuluu?

VIERAS

Muurari Mattern, onko sinulla mitään sanottavaa minulle?

(Suruvieraiden kuiske käy kiivaammaksi, raivokkaammaksi ja useammin kuuluu: "murhamies! murhamies!")

VIERAS

Etkö mistään voi itseäsi soimata? Etkö koskaan yöllä ole häntä unesta herättänyt? Eikö hän koskaan ole nyrkkiesi iskuista vaipunut kuin kuollut maahan?

MATTERN (kauhistuneena, suunniltaan):

Saat tappaa minut tähän paikkaan! Taivaan salama iskeköön heti paikalla minuun, jos minä olen siihen syypää.

(Heikko, sinertävä salama leimahtaa ja kuuluu etäistä jyrinää.)

KAIKKI (sekaisin):

"Tulee ukkonen". "Nyt keskellä talvea?" "Hän on tehnyt väärän valan!" "Lapsenmurhaaja on tehnyt väärän valan!"

VIERAS (kiinteästi, mutta lempeästi):

Eikö sinulla vieläkään ole mitään sanottavaa minulle, Mattern?

MATTERN (surkean pelon vallassa):

Ken lastansa rakastaa, kurittaa sitä. En ole tuolle tytölle tehnyt muuta kuin hyvää. Olen häntä kohdellut kuin omaa lastani. Täytyyhän minun rangaista, jollei hän tee kunnolla.

NAISET (syöksyvät häntä kohden):

Murhaaja! Murhaaja! Murhaaja! Murhaaja!

MATTERN

Hän on minulle valehdellut ja pettänyt minua. Hän on päivä päivältä varastanut minulta.

VIERAS

Puhutko totta?

MATTERN

Jumala minua rangaiskoon.

(Sinä hetkenä näkyy Hannelen ristityissä käsissä taivaan-avain kukka, josta säteilee kellertävän vihreä hohde. Muurari Mattern tuijottaa näkyyn kuin mieletön,'koko ruumis vavisten.)

VIERAS

Muurari Mattern, sinä valehtelet.

KAIKKI (suurimman mielenkuohun vallassa, puhuen yht'aikaa):

"Ihme!" — "Ihme!"

PLESCHKE

Tyttö — tyttö — on pyhimys; tuo mies on kironnut — sielunsa — ja ruumiinsa.

MATTERN (karjuen):

Minä hirtän itseni. (Painaa molemmin käsin ohimoltaan, menee.)

VIERAS (astuu Hannelen arkun eteen ja puhuu läsnäoleviin kääntyneenä. Tuon kaikessa ylevyydessään seisovan olennon edestä väistyvät nyt kaikki kunnioittavasti taaksepäin):

Älkää peljätkö. — (Kumartuu ja tarttuu kuin tunnustellen Hannelen käteen. Hänen sanansa huokuvat lempeyttä.) Tyttönen ei ole kuollut. — Hän nukkuu. (Syvimmällä sydämellisyydellä ja vakuuttavalla, voimalla.) Johanna Mattern, nouse ylös!