Part 3

HAKALA. Oikeus kysyy vain torpankirjoja ja todistajia. Kiviahon torpankirjat ovat jo vanhuutensa tähden lain voiman menettäneet. Mutta tuossa on uudet ja lujat paperit, joilla minä käyn tämän paikan isännäksi.

KIVIAHO. Mutta sinä et tule tämän paikan isännäksi niin kauan kuin minä elän. Minä en tiedä mitä oikeus kysyy, mitä ei, mutta sen tiedän, että tämä torppa on minun.

HAKALA. Ihan muutaman viikon perästä saat jo muuttaa täältä pois tai muuten nimismies tulee häätämään.

LEENA. Tuleeko nimismies häätämään? (Itseks.) Voi ukkoparkaa! Eikö kohta tulle Kiviaholle kulkijan sauva käteen.

KIVIAHO. Elä sinä suututa minua, mies. Sillä johan sanoin sinulle, etten lähde pois tästä torpasta.

HAKALA. Mutta se on täytyminen, sillä kruunu antaa oikeuden itsekullekin.

LEENA. En minä luullut, että —

HAKALA (keskeyttäen). Että Kiviaho joutuu torpattomaksi. Nyt näet, että se on totta. Ala siis sinä jo pötkiä tiehesi.

LEENA. Kyllä minä lähdenkin tästä variksenpesästä. Mikä turva minulle on tuosta torpattomasta ukkorahjuksesta. (Menee nyyttineen.)

KIVIAHO. Joko Leenakin jättää.

HAKALA (itseks.). Eikö olisi Kiviahon ylpeän Liisan tässä emännöidä kelvannut, jos olisi minuun suostunut. Mutta ei isosti rukoilla. Toinen pulska ja sorea tänne kerran tuleman pitää.

KIVIAHO. Ja minä toivon että sinäkin jätät nyt minut rauhaan.

HAKALA. Ja sinulta on käskijä valta jo mennyt, sillä kuulithan, että minä nyt olen isäntä.

KIVIAHO. Mitä! Ulos minun tuvastani, vehkeilijä, ulos! (Aikoo ajaa ovesta.)

NIMISMIES (tulee kahden kylänmiehen kanssa). Täällähän se on, jota haetaankin. Me olemme lähteneet sinua, Hakala kiinni panemaan, sillä on saatu jo todisteita siihen, että sinä olet varastanut Pönttösen kauppamieheltä 800 markkaa rahaa.

KIVIAHO. Nyt minäkin uskon, että kruunu tekee oikeutta itsekullekin.

HAKALA. Mutta tämä on kaikki valhetta ja petosta, sillä minulla ei ole rahoja yhtään penniä.

NIMISMIES. Sen minäkin uskon, sillä olethan rahoilla torpan ostanut.

HAKALA. Mutta minä en ollut enää Pönttäsessä, kun varkaus sanotaan tapahtuneen. Luomansillan Jaakko todistaa, että olin heillä koko yön.

NIMISMIES. Meillä on vielä varmempia todistajia siihen, että olit sanottuna yönä hiiviskellyt Pönttäsen pihalla.

1:NEN KYLÄLÄINEN. Nyt on parasta, ettäs koreasti tunnustat, mies.

2:NEN KYLÄLÄINEN. Niin kyllä, sillä näethän, että pimeydenkin töitä päivä valkaisee.

NIEMINEN (tulee). No johan tämä petturi näyttää olevan pihdissä. Oikein minä arvasin, että Hakala on tänne ehättänyt. Tulin vaatimaan takaisin antamiani torpankirjoja. Anna tänne paperit!

NIMISMIES. Minä käsken, että Hakala antaa heti kirjat isännälle.

HAKALA (antaa vastahakoisesti). Mutta tästä nousee ankara juttu, sillä minulla on todistajat, että olen torpan hinnan maksanut.

NIEMINEN. Olet maksanut varastetuilla rahoilla, jotka annoin kruunun huostaan.

NIMISMIES. Ja siellä ne ovat varmassa tallessa siksi kun oikeus langettaa tuomionsa. (Hakalalle.) Sinä seuraat nyt meitä sinne mihin saattelimme äsken erästä toistakin.

NIEMINEN. Ketä toista? Vai joko se Austraalian asiamies löydettiin.

NIMISMIES. Talteen tuli mies, eikä ainakaan muutamaan kuukauteen pääse ihmisiä pettämään.

(Nimismies, Hakala ja kylän miehet menevät.)

NIEMINEN. Sinulta Kiviaho minä pyydän anteeksi menettelyäni. Sillä havaitsin, että väärin tein, kun tahdoin ajaa sinut pois tästä torpasta, jonka paljolla vaivalla olet viljelyskuntoon saattanut. Tekoni sovittamiseksi lupaan, että saat viljelysoikeuden tähän torppaan 25 vuodeksi eteenkinpäin entisillä ehdoilla.

KIVIAHO. Nyt minä teidät taas entiseksi tunnen. Kiitoksia paljon, isäntä! — Ja nyt ei minulla olisi huolta eikä harmia, jos vain Liisa tulisi takaisin.

NIEMINEN. Teidän Liisahan on Saarimäen kanssa aikonut lähteä Austraaliaan.

KIVIAHO. Mitä! Onko hän mennyt? Joko minä olen hänet ijäksi kadottanut?

NIEMINEN. Ole huoletta, ei siitä matkasta tule mitään. Eräs maankulkija on saanut houkutelluksi ja narratuksi niihin aikeisiin. Nyt hän on jo petoksen perillä ja pettäjä on myös saanut palkkansa. — Mutta minkä vuoksi olit Liisalle ja Saarimäelle niin tyly, että saatoit heidät sellaista askelta ottamaan.

KIVIAHO. Minä kun luulin, että Saarimäki aikoo kavaluudella houkutella torppaani.

NIEMINEN. Siinä olet erehtynyt. Saarimäki ei ole siitä hiiskunut sanaakaan, vaan pyysi ainoastaan palstaa takamailta uudisviljelystä alkaaksensa.

KIVIAHO. Hakala minut sellaista sai uskomaan.

NIEMINEN. Kaspa vaan. Monet koukut on ollutkin miehellä.

KIVIAHO. Eikö Saarimäki ole mitään loukkaavaa sanonut minusta?

NIEMINEN. Ei sinnepäinkään. Elä arvele joutavia.

KIVIAHO. Leenahan sellaista kertoi.

NIEMINEN. Leena on kertonut omasta päästänsä, elä usko turhia.

LIISA (tulee Saarimäen kanssa). Isä, onko se totta, että te nyt olette torpatonna ja koditonna?

KIVIAHO (itseks.). Mitä tämä tietää?

SAARIMÄKI. Arvelin, että saan jostakin maan tilkaretta, johon torpan laitan, kun ei noista muistakaan hommista ole mihinkään. Niin arvelin, että jos te suotte Liisan vaimokseni, niin muutamme kolmisin sinne.

KIVIAHO. Kiitoksia paljon ehdotuksestasi. Teet kuin kunnon mies, vaikka olen sinua syyttömästi loukannut.

SAARIMÄKI. Ei siinä ole kiittämistä.

KIVIAHO. Kuitenkaan en ole vielä joutunut torpattomaksi, vaan saan edelleenkin elää ja hallita vanhalla konnulla. Minä ehdotan, että ensi tilassa menet Liisan kanssa kuulutusta ottamaan ja muutatte tänne. Kyllä tässä työmiehiä tarvitaan.

LIISA ja SAARIMÄKI. Paljon kiitoksia!

NIEMINEN. Se oli oikea ehdotus. Ja kun hyvin menestytte ja vähän rahoja säästelette, niin saatte ostaa nämät torpan maat oikein perintömaaksi.

SAARIMÄKI. No sitte me olisimme todellakin omalla konnulla.

NIEMINEN. Kaikki näyttää kääntyvän oikealle tolalle jälleen. Ja te Kiviaho saatte nyt jo pitkän raatamisen perästä levähtää, ja vastedes vanhuuden rauhassa tuuditella lastenlapsia. Te olette laskenut perustuksen viljelyksille täällä syrjäisillä loukoilla. Nuorempain on velvollisuus jatkaa. Eikö niin Kiviaho?

KIVIAHO. Kyllä se oikein on.

NIEMINEN. Ja te nuoret, olkaa onnellisia ja nauttikaa salomaan rauhaa! Seiskaa tukevina ja terveinä kuin tervaskannot korven vastuksia vastaan! Ja jos vastedes vielä niin tapahtuisi, että joku väärinkäsitys tai eripuraisuuden kasvi pyrkisi häiritsemään kotoista onnea, niin synnyttäköön keskinäinen rakkaus jälleen hiljaisen rauhan.

LIISA. Kiitoksia isäntä! (Kiviaholle.) Ja te isä, antakaa minulle anteeksi nurjan käytökseni. Olen teitä väärin ymmärtänyt.

KIVIAHO. Minäkin olen sinua Liisa väärin tuominnut. Mutta Jumalan kiitos, että vielä kaikki erehdykset korjata taidetaan ja minä olen saanut tyttäreni takaisin..- Käyhän nyt Liisa emännän virkaa toimittamaan jälleen ja keitä kihlajaiskahvit.

NIEMINEN (leikillä). Eihän sitä Liisan pelkäämää uutta emäntää näy lähimaillakaan.

LIISA. Taisi kyllästyä jo kuppaamiseen, koska niin nyrpeänä näkyi äsken pois kiiruhtavan, ettei joutanut hyvää päivää sanomaan vastaan tullessa.

NIEMINEN. Omat elkeensä hänellekin taakkaa ja ristiä lisää.

KIVIAHO. Jaa-a, kyllä minä olen sen niin tuuminut, että me ihmisparat olemme narreja jokainen järestään.

SAARIMÄKI. Ainakin narrin veljenpoikia ja sisarentyttäriä.

NIEMINEN. Vaivaisia syntisiä olemme, ja usein lankeemme loukkauskiviin sekä pahennuksen kallioihin. Mutta meidän pitää kohota jälleen, rukoillen Jumalalta apua ja voimaa. Kaikki lankeevat, vaan kaikki eivät nouse. Se on hyvä, että tunnustamme erehdyksemme ja vikamme, mutta sitä ei jokainen tee.

Esirippu alas.