Part 3

_Anna_ (Eerolle). Nyt täytyy jo minunkin — (Kovaa.) Nyt sanon minäkin kanttorille ja isännälle ja isälle ja muille, millainen mies se Taneli oikeastaan on.

_Taneli_ (pelästyneenä). Mitähän se nyt mahtaa sanoa?

_Anna_. Eilen kirjoitti Eero minulle kirjeen — eikö niin, Eero?

_Eero_. Ja ilmoitin siinä sinulle, kuka olen.

_Anna_. Junnun piti tuoda kirje, mutta pudotti sen — eikö niin, Junnu?

_Junnu_ (häpeissään). Kyllä se niin kävi. (Menee portille.)

_Kaisu_ (on kuunnellut kiihtyneenä eikä malta enää olla vaiti). Nyt minä tiedän paremmin. Taneli löysi kirjeen, mutta ei antanut sitä Annalle, jolle se oli osoitettu, vaan luki sen ja repi sitten ja valehteli Junnulle kirjeessä seisoneen Eeron tunnustuksen, että Eero on postivaras. — Jos nyt Anna olisi saanut kirjeen, niin isäntä ei olisi antanut lupaustansa Tanelille, vaan Eerolle — eikö niin, isäntä?

_Manu_ (suuttuen). No, niin tietysti —

_Junnu_. Ai, ai — siltavouti tulee.

_Manu_. No, parahiksi — ottaakseen selvää postivarkaudesta — (Näkee Töyryn tulevan portille.) Panne, siltavouti!

_Töyry_. Hyvää päivää! Täällähän on aivan kuin juhlat —

_Manu_ (osoittaa Tanelia). Tämä sulhasmies tässä —

_Töyry_. Onko isäntä luvannut hänelle —?

_Manu_. Olen. Mutta nyt sen peruutan. Siltavouti tuli sopivaan aikaan.

_Töyry_ (tyytyväisenä itsekseen). Minä siis tulin valituksi.

_Manu_. Tämä Taneli on avannut Yrjö Einolan kirjeen — on lukenut ja repinyt sen —

_Töyry_. Taneli! Sinähän olet postivaras! (Panee kätensä Tanelin olalle.) Minä otan sinut huostaani — kruunun nimessä!

_Taneli_ (vapisevin polvin). Lö-lö-öysin sen — lakka oli ri-ririkki — ja —

_Eero_. No, antaa miehen olla ja — mennä menojaan.

_Töyry_ (katselee Eeroa). Mitä peijakasta — (Huomaa Erkin, tervehtii.) Kas, päivää, Einola! (Katsoo uudestaan Eeroa.) No, siinähän se on — sehän on poikasi Yrjö — enkä minä kuolemakseni muistanut, missä olin hänet nähnyt. — Eikö tätä Tanelia siis —?

_Manu_. No, ei sitten — koska Yrjö —

_Eero_. Ei tällaisena onnen päivänä. Mene kotiasi Tarhalammille, Taneli! Pane maata ja unohda kaikki ikävyydet.

_Erkki_. No Manu? Nyt kai suostumuksemme pitää paikkansa, vai mitä?

_Manu_. Pitää totisesti niinkin. (Eerolle ja Annalle, nauraen.) No, nyt sitten saatte toisenne, kakarat!

_Töyry_. Niinkö päin —?

_Taneli_. Niinpäin se meni. — Lähdetäänpäs yhdessä — (Mene Töyryn kanssa portista oikealle.)

_Kanttori_ (onnittelee kihlajaispareja). Jumala suokoon teille lapseni, kaikkea sitä onnea, mitä teille toivon.

_Manu_. Ja nyt, hyvät vieraat, juomme näiden kahden kihlajaisparin —

_Eero_. Topp! hyvä appivaari. Odottakaa!

_Useat_. Mitä nyt?

_Eero_ (on hakenut Junnun ja Kaisun, vetää heidät esille). Ellei näillä kummallakaan ole mitään sitä vastaan, niin juomme myös heidän onneksensa.

_Manu_. Vai niin! Junnu ja Kaisukin! — Onko asia niin, vai juonitteleeko Yrjö?

_Junnu_. E-i eihän se —

_Kaisu_ (riisuu esiliinansa). Vai ei!? Kyllä minä —

_Junnu_ (hädissään). Älä herran tähden! Minä vain yritin sanoa, että ei se juonittele. — Niin, kyllähän me mielellämme olisimme kolmantena parina. — Ollaanhan, Kaisu?

_Kaisu_ (herttaisesti). No, ollaan sitten — sinä mörökölli! (Naurua.)

_Kaikki_ (onnittelevat kihlatutta ja kihlatut ristiin toisiaan).

_Eero_ (kanttorille). No, nyt se vaikenee — se Egyptin pimeys!

_Manu_. Juodaan sitten kaikkien kihlattujen onneksi! — Sitten lauletaan ja sitten tanssitaan. — Eläköön!

_Vieraat_. Eläköön kihlatut! Eläköön!

Kaikki laulavat sen maakunnan laulun, jossa esitys tapahtuu, Hämeessä hämäläisen laulun, Savossa savolaisen, Karjalassa karjalaisen j.n.e. Sen jälkeen tanssitaan jokin tanssi valinnan mukaan.