Part 3

_Pekkanen_: Ja tiedättekö kuka tähän on syypää? Iikkala tietysti — tuo suuri konna ja lurjus. Hän on saanut heidät puolelleen kauniilla sanoilla ja lupauksilla.

_Karhunen_: Mutta saipa veitikka meiltä hieman löylytystä tänä-iltana. Luulenpa että arvet säilyvät kuolemaan asti...

_Puhuja_: Se oli aivan tarpeetonta. Väkivaltaisuudet tuovat sangen harvoin kunniaa tullessaan... Sitäpaitsi pitäisi teidän, rehellisinä työmiehinä, pitää siksi paljon kunniastanne, ett'ette edes koskettaisi Iikkalan kaltaiseen lurjukseen.

_Karhunen_: Hyvä on tuolla tavalla sanoa, kun ei ole elänyt elämää, jota me olemme eläneet. Me olemme kärsineet nälkää ja vilua. Meillä ei ole enää asuntoa, missä yömme viettäisimme... Katsokaa tätä joukkoa! Sen kasvoista kuvastuu tuhansia kärsimyksiä... se on paljon saanut sotia ja taistella näinä viimekuluneina päivinä... Eläessään tällaista elämää, tulee mies kuin mielipuoleksi. Vapiskoot silloin kaikki, jotka jollakin tavoin ovat syypäitä hänen onnettomuuteensa! Hänen suuttumuksellansa ei ole rantoja eikä rajoja... Ei ole ollenkaan kumma, vaikka hän tällaisessa mielentilassa tekisi tekosia, joita jälestäpäin armottomasti katuisi.

_Pekkanen_: Kaikki tuo on täydellisesti totta. Kuka tietää, mitä vielä olisimme tehneetkään, ellette te olisi tullut meidän mieliämme tyynnyttämään...

_Puhuja_: Oli siis hyvä, että aikanani tulin. — Mitä muuten tulee tuohon, että yksinään Iikkala olisi tappioonne syypää, niin sitä rohkenen epäillä. Yksimielisyyden puute se on, joka tämän kaiken on aiheuttanut. On myöskin pelkuruus ja raukkamaisuus ollut vaikuttamassa. Mies, joka on vakavasti päättänyt paikallansa seisoa, joka on peloton ja rohkea, jolta ei puutu tahdonvoimaa eikä uskallusta — hän ei milloinkaan kuule kiusaajan kuiskauksia, olivatpa ne sitten kuinka viekottelevia tahansa. Me emme ole olleet pelottomia ja rohkeita. Sanon suoraan, että oma kehnoutemme on meille tappion tuottanut. Kun olisimme vaan vapisematta seisoneet, väistymättä oikealle tai vasemmalle, niin varmasti tiedän, että taistelusta voittajina suoriutuneet olisimme. Työväenpuute on kaikkialla tuntuvasti lisääntynyt. Patruunan olisi lopultakin täytynyt meidän vaatimuksiimme suostua. Sitäpaitsi olisimme me tästä alkaen voineet pitkittää lakkoa vaikka viikkomääriä: toverimme Helsingissä ovat nimittäin keränneet meille avustusta...

_Karhunen_: Todellako?

_Puhuja_: Niin. Tähän asti on karttunut noin 200 mk. Nämä rahat annettiin minulle, että toimittaisin ne perille.

_Pekkanen_: Nuo hyvät toverit!

_Eräs vanha vaimo_: Kyllä Jumala meitä muistaa.

_Karhunen_: No nyt ei meidän ainakaan tarvitse nälkään nääntyä. Nyt on syömistä niin kauaksi, kun ehdimme saada uuden työpaikan. — Olkaamme iloisia, veikot ja siskot, että muuallakin on meidän taistelumme vastakaikua saavuttanut! Ja olkaamme iloisia myös, että ainakin me olemme loppuun asti uskaltaneet vaatimuksissamme pysyä! Mitä siitä sitten vaikka ei voittoa saavutettukaan.

_Puhuja_: Niin, ystävät! Me voimme täydellä syyllä olla onnellisia ja iloisia. Olemme maailmalle näyttäneet, että jo alkaa työväkikin tuntea hartioillaan kahleiden painon, ja ett'ei sekään enää tyydy entiseen sorronalaiseen asemaansa... Pois orjuus! Vapaita me olemme, sillä vapaina me maailmaan synnyimme...

(Nimismies, Perttilä, poliisimiehiä).

_Nimismies_: Lain ja esivallan nimessä käsken heti teitä hajoamaan. Tehtaan alueelle ei saa täst'alkaen yksikään asiaankuulumaton astua. Pankaa tämä mieleemme. — Sitten yksi asia: Kukaan ei saa poistua paikkakunnalta ennenkuin on toimitettu poliisitutkinto siitä konnantyöstä, joka täällä on tänä-iltana tapahtunut.

_Karhunen_: Tuota ei teidän olisi ollenkaan tarvinnut sanoa. Luuletteko meitä niin raukkamaisiksi ja pelkureiksi, ett'emme uskaltaisi vastata teoistamme? Voin vakuuttaa teille, herra nimismies, että suuresti erehdytte... (Lakkolaisille). Mutta lähtekäämme laulun soidessa kuin miehet, jotka ennen kaikkea luottavat omaan voimaansa ja miehuuteensa. Mars eteenpäin! Työväen marssi!

(Alottaa laulun, johon muut yhtyvät. Lähtevät verkalleen. — Laulu kuuluu aina loppuun asti).

Jo nouskaa, orjat sorretut, kahleitten inhain alta; Ne pirstatkaatte pirstaksi ja lyökää sorron valta! Vapaita ootte, vapaita! Siis työhön, toimeen innolla: ja maahan kaatuu sortaja.

Näin huudot kaikkialla soi, ja orjat alkaa nousta: jo sotahuudot kajahtaa, jo jännitetään jousta, jo säilät yössä tulta lyö — On alotettu suuri työ, ja aamu koittaa, valkee yö.

_Nimismies_ (On muiden kera katseillaan seurannut poistuvia työläisiä): Te, herra Perttilä, sanoitte minulle äsken, että he olisivat suuria konnia ja lurjuksia — nyt rohkenen jo epäillä sanojenne todellisuutta, sillä minun täytyy tunnustaa, että he ovat tehneet minuun äärettömän edullisen vaikutuksen. Suoraan sanoen: minä melkein ihailen heidän uljuuttansa ja rohkeuttansa. (Poistuvat).

Esirippu.