Part 6

VIRVA (Juoksee iloisesti sisään taka-ovesta.) Äiti, äiti, meillä on ollut niin hauskaa isän kanssa, ettet voi uskoa! Me olemme haastelleet kaikenlaista. Mutta en maininnut mitään siitä, että pian tulevat ylioppilaat tänne kunniakäynnille ja että Matti pääsee tänään vapaaksi. Isä on niin surrut Matti-paran kohtaloa. Kaikesta tulee hänelle riemullinen yllätys. Ihmiset ovat hänelle nyt kaksin verroin ystävällisiä tuon järjettömän boikottauksen jälkeen. Isä oli jo nyt niin iloinen... aivan kuin ennen...

NIINA (Juuditille.) Minä pelkään hänen iloaan enemmän kuin hänen suruaan.

JUUDIT (Hiljaa.) Siksikö, että ilo vie hänet pois luotasi ja suru tuo hänet syliisi?

NIINA (Pudistaa päätään.) Siksi, että ilossa hän on outo itselleen, surussa hän on rehellinen...

VIRVA. Minä lähden nyt vähän kuulemaan kaupungille, milloin laulajat tulevat. Pitäkää isää sillä aikaa hyvällä tuulella!

JUUDIT. Minäkin lähden omalle puolelleni (Nyökäyttää sydämellisesti päätään Niinalle.)

VIII kohtaus.

PETRA (Tulee työhuoneestaan, säpsähtää nähdessään Niinan.)

NIINA (Herttaisesti.) Teillä on ollut hauska keskustelu Virvan kanssa, kertoi lapsonen.

PETRA (Hajamielisesti.) Niin, niin... Me puhuimme matkasta.

NIINA (Vilkkaasti.) Sinä suunnittelet matkaa? Se tulee todellakin virkistämään sinua.

PETRA (Istuutuen, hitaasti.) Niin, niin... matkaa...

NIINA. No, otatko minutkin mukaan?

PETRA. Sinä pelkäät sellaista matkaa...

NIINA. Sinun kanssasi en pelkää mitään.

PETRA. Sinulle käy vaikeaksi...

NIINA. Vaikein on minulle helpointa, kun on kysymys sinusta. Sittenhän tunnen olevani tarpeellinen. Minne siis aiotkaan? Saharan erämaahan vai Tulimaan villienkö joukkoon?

PETRA. Kauemmaksi, kauemmaksi, rakkaani.

NIINA. Idän ikuiseen ihmevaltakuntaan, jonne aina olet kaivannut?

PETRA. Ihmeellisempään, ihmeellisempään, rakkaani.

NIINA. Ehkä Tyynenmeren rauhallisiin lumosaariin?

PETRA. Vielä tyynempään satamaan, rakkaani.

NIINA (Katsoo Petraan oudoksuen.)

PETRA. Ja laivalla niin nopealla, että itse aika jää jälkeen.

NIINA. Mitä sinä puhut?

PETRA. Kas, sinä vaalenet! Sinä pelkäät jo! Enkös sitä sanonut. Olet aina väittänyt rakastavasi minua. Minä olen alkanut epäillä kaikkea. Sinuakin. Ja sinun rakkauttasi. Minä olen epäonnistunut koe, kuinka minua voisi kukaan rakastaa minun itseni vuoksi! Myrsky käy, ja jos se kaataa minut, ei kenkään kysy kaatunutta... Kaikki puhuvat vierasta kieltä ympärilläni... Kuka sinä olet, Niina?...

NIINA (Hädissään.) Rakas Johannes, tule toki järkiisi! Oma vaimosi olen ja minä rakastan sinua, usko minua.

PETRA (Silittäen Niinan päätä, raukeasti hymyillen.) Sinä olet hyvä, Niina. Mutta hyvyys ei ole vielä rakkautta. Sinä et voi olla paha kenellekään. Jokaiselle olisit hyvä. Kontialallekin. (Äkillisesti.) Etkö sinä rakastakin Kontialaa?

NIINA. Hyvä Jumala, vieläkö sinä puhut siitä! Sinua yksin, sinua yksin minä rakastan. Tiedäthän, että sinä olet minulle enemmän kuin elämä.

PETRA. Uskallatko siis kuolla minun kanssani? Rakastatko minua niin paljon. Niina.

NIINA. Rakkaani, ainokaiseni, et saa, et saa noin ajatella. Et saa kuolla. Minä rakastan sinua, mutta minä rakastan sinut elämälle, minä sylkytän sinut sylissäni uneen kuin lapsen, minä parannan sinun haavasi, minä torjun murheet luotasi... (Ulkoa alkaa kuulua ylioppilaiden tervehdyslaulu.) Kuuletko, siellä tulee kansa, nuoriso! Se tahtoo kantaa sinut käsillään, se rakastaa sinua myös. Miljoonat ihmiset tarvitsevat ja siunaavat sinua.

PETRA. Minua ei rakasta kukaan, ei kukaan. Et sinäkään, Niina.

NIINA. (Riippuen kiinni hänen kaulassaan, suudellen ja syleillen häntä.) Minä rakastan sinua, rakastan sinua!

PETRA. Todista se siis teolla. Älä jätä minua yksin!

NIINA. En ikänäni jätä sinua.

PETRA. Kuole siis kanssani!

NIINA (Hulluna epätoivosta, langeten maahan, syleillen Petran polvia.) Ei, ei! Et saa puhua noin (Ponnahtaa pystyyn, juoksee ikkunan luo, avaa sen, huutaa.) Oi tulkaa, ihmiset, pian! Pelastakaa hänet elämälle! (Petralle.) Kuule, kuule, miten he huutavat sinua!

(Ulkoa kuuluu huutoja: »Eläköön Petra! Eläköön!»)

NIINA. Noin sinua rakastetaan. Sadoittain, tuhansittain he tulevat tänne. Runoilijaansa nostamaan! (Kiiruhtaa ulos heitä vastaan.)

PETRA (Pimeästi.) Nyt he tulevat, kun olen lakannut olemasta runoilija (Sekavasti.) Minulla ei ole oikeutta ajaa oikeutta... Provokaattori ... Ah, syyttäjät, syyttäjät, joko te taas tulette! Ei enää yksitellen, vaan sadoittain, tuhansittain! Minä en kestä teitä! (Pakenee huoneennurkkaan kuin takaa-ajettu eläin.) Pois... pois...

IX kohtaus.

VIRVA. Isä, Matti on vapaa! (Kauhistuu nähdessään Petran tuhoutuneen ulkonäön, kiirehtii hakemaan äitiään.)

PETRA (Perääntyen yhä, kauhun ja mielipuolisuuden ilme kasvoillaan.) Pois... Pois!... Haamut, syyttäjät... Minä annan teille hyvitystä. Minä annan elämäni. Minä tulen jo! Pois... (Vetää Juuditin revolverin ja ampuu itsensä, kaatuu.)

JUUDIT (Syöksyy sisään langeten Petran eteen polvilleen.) Sinä et saa, et saa kuolla! Minä rakastan sinua.

PETRA (Hymyää heikosti.) Noiden sanojen vuoksi kannatti kuolla... (Kuolee.)

X kohtaus.

(Niina, Virva ja Matti rientävät sisään. Niina Petran viereen polvilleen. Juudit nousee! Ulkoa kuuluu taas riemukasta hälinää, laulua, ääniä: »Eläköön Petra! — Petra ulos! — Eläköön kansan suuri runoilija!»)

KALMU (Astuu huoneeseen iloisen näköisenä. Hymy hyytyy hänen huulilleen, kun hän huomaa kuolinryhmän. Tulee kuolleen luo, tunnustelee sydäntä, valtimoa, laskee käden varovaisesti alas. Painaa päänsä syvään kumaraan.)

NIINA (Valittaen.) Ja hän olisi tahtonut kuolla minun kanssani. Ja minä jätin hänet yksin...

JUUDIT (Hiljaa, syrjässä muista, itsekseen.) Ja minun kanssani hän olisi voinut elää...

KALMU (Menee ikkunan luo, viittaa kädellään ihmisiä vaikenemaan. Tukahtuneella äänellä.) Ystävät, saatte jättää kunniatervehdyksenne toistaiseksi... Saatte säästää laulunne — hänen haudalleen. Runoilija Petra on kuollut.

Väliverho.