Part 1

ALI BABA JA NELJÄKYMMENTÄ ROSVOA

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1925.

TARINA ALI BABASTA JA NELJÄSTÄKYMMENESTÄ ROSVOSTA.

Eräässä persialaisessa kaupungissa asui kaksi veljestä, Kasim ja Ali Baba, Heidän isänsä oli jättänyt jälkeensä vain aivan pikkuruisen omaisuuden, jonka nämä olivat keskenänsä panneet tasan. Mutta Kasim nai vaimon, joka heti häitten jälkeen peri hyvin varustetun kauppapuodin, suuren ta vara varaston ja joukon maatiloja, niin että hänestä yhdellä iskulla tuli hyvinvoipa mies. Ali Baba sitävastoin nai vaimon, joka oli yhtä köyhä kuin hän itsekin. Hän asui köyhästi ja elätti itseään ja perhettään hakkaamalla läheisestä metsästä halkoja; ne hän sitten kolmella aasilla, jotka olivat hänen ainoa omaisuutensa, kuljetti kaupunkiin ja möi.

Eräänä päivänä, kun Ali Baba jälleen oli metsässä ja juuri oli saanut hakatuksi niin paljon halkoja kuin hänen aasinsa jaksoivat kantaa, näki hän yhtäkkiä kaukana suuren pölypilven, joka lähestyi sitä paikkaa, missä hän oli. Hän katseli tarkkaavaisena pölypilveä ja huomasi pian, että siinä olikin suuri ratsasjoukkue, joka läheni nopeaa vauhtia.

Ali Baba ajatteli, että tulijat hyvinkin saattoivat olla rosvoja, ja päätti senvuoksi jättää aasinsa oman onnensa nojaan ja pelastaa vain oman nahkansa. Hän kiipesi tuuheaan puuhun, josta hän saattoi nähdä kaikki, mitä alhaalla tapahtui, joutumatta itse nähdyksi. Puu oli yksinäisen kallion juurella, joka oli paljon korkeampi kuin puu ja niin jyrkkä, ettei sille voinut nousta.

Ratsastajat olivat isoja, komeita miehiä ja olivat he hyvin asestetut. He nousivat ratsailta kallion luona, ja Ali Baba, joka laski heitä olevan neljäkymmentä, saattoi heidän kasvoistaan ja koko olennostaan varmasti päätellä heidän olevan rosvoja. Eikä hän erehtynytkään: nämä olivat tosiaan rosvoja, jotka kuitenkaan eivät vähimmässäkään määrässä häirinneet tätä paikkakuntaa, vaan jotka harjoittivat ammattiaan kaukana täältä, pitäen tätä vain kokoontumispaikkanaan.

Hänen arvelunsa vahvistuivat yhä, kun hän edelleen seurasi heidän puuhiaan. Jokainen ratsastaja riisui suitset hevoseltaan, sitoi sen kiinni, heitti sen eteen täysinäisen ohrasäkin, joka oli ollut hänen takanaan hevosen selässä ja irroitti sitten satulareppunsa. Useimmat näistä näyttivät Ali Baban mielestä niin raskailta, että hän arveli niiden olevan täynnä kultaa ja hopeaa.

Rosvoista muhkein, jota Ali Baba piti päällikkönä, lähestyi kantamuksineen kalliota ja päästyään pensaikon läpi, lausui hän sanat: »Sesam, aukene!» Tuskin oli rosvopäällikkö nämä sanat lausunut, kun kallioon aukeni leveä käytävä, josta päällikkö antoi koko väkensä mennä edellään sisään. Itse meni hän viimeisenä, ja portti sulkeutui jälleen.

Rosvot viipyivät kauan kallioluolassa. Ali Baba aikoi jo, uhkaavasta vaarasta huolimatta, kavuta alas puusta ja rientää pois jonkun rosvohevosen selässä, kun portti viimein taas avautui. Neljäkymmentä rosvoa astui luolasta ulos, ja päällikkö, joka oli viimeksi mennyt sisään, oli nyt ensimmäisenä ja antoi kaikkien toisten mennä ohitseen. Ali Baba huomasi, että hänen sanansa: »Sesam, sulkeudu!» nyt saivat oven sulkeutumaan. Kukin palasi nyt hevosensa luo, pani sille suitset suuhun, kiinnitti reppunsa satulaan ja hyppäsi selkään. Kun päällikkö näki, että kaikki olivat valmiit, asettui hän etunenään ja ratsasti heidän kanssaan pois samaa tietä kuin oli tullutkin.

Ali Baba seurasi rosvoja silmillään, kunnes heitä ei enää näkynyt. Sitten kiipesi hän hitaasti alas puusta. Koska hän hyvin muisti sanat, joiden voimalla rosvopäällikkö oli avannut portin, valtasi hänet halu koettaa, olisiko ehkä noilla sanoilla hänenkin lausuminaan sama voima. Hän tunkeutui pensaston läpi, löysi oven, asettui sen eteen ja sanoi; »Sesam, aukene!» Ja katso, silmänräpäyksessä aukeni ovi selkoselälleen.

Ali Baba odotti näkevänsä synkän ja pimeän paikan; mutta suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän näki, että kallion sisus olikin valoisa ja avara ja ihmiskäsin suureksi muodostettu saaden valonsa ylhäällä olevasta keinotekoisesta aukosta. Ja hän näki täällä suuret määrät ruokavaroja, pakoittain oivallista kauppatavaraa, silkki- ja kultakirjokankaita ja kokonaisia vuoria kallisarvoisia mattoja. Mutta erikoisesti kiintyi hänen huomionsa suureen kulta- ja hopearahamäärään; niitä oli kasoissa ja nahkaisissa, vierivieressä seisovissa pusseissa tai säkeissä. Hänestä näytti siltä kuin olisi tämä kallioluola, ei vain vuosia vaan vuosisatoja ollut rosvojen piilopaikkana.

Ali Baba ei kauan aikaillut; hän astui luolaan ja niinpiankuin hän oli sinne päässyt, sulkeutui ovi. Tästä hän ei kuitenkaan säikähtänyt; hänhän tunsi salaisuuden sen avaamiseksi. Hän kävi käsiksi vain kultarahoihin ja varsinkin pusseissa oleviin. Niistä hän otti niin paljon kuin jaksoi kantaa ja saattoi sälyttää kolmelle aasilleen. Hän kuormitti ne pusseilla ja saadakseen nämä salassa kuljetetuiksi, peitti hän ne haloilla, niin ettei kukaan saattanut mitään epäillä. Kun hän oli valmis, asettui hän oven eteen ja tuskin oli hän lausunut sanat; »Sesam, sulkeudu!» kun se jo jälleen sulkeutui.

Ali Baba palasi kaupunkiin ja saavuttuaan talonsa luo ajoi aasinsa pieneen pihaan, sulkien portin huolellisesti. Tämän tehtyään hän otti pois ne muutamat halot, joiden alle hän oli aarteensa piilottanut, kantoi pussit huoneeseen ja asetti ne pöydälle vaimonsa eteen, joka istui sohvalla.

Vaimo koetteli niitä käsin ja kun hän huomasi, että ne olivat täynnä kultaa, arveli hän, että hänen miehensä oli ne varastanut. Senvuoksi nuhteli hän tätä ankarasti. Mutta Ali Baba keskeytti hänet sanoen; »Ole huoleti, vaimoseni äläkä sellaista murehdi! Minä en ole mikään varas; sillä tämän kaiken olen vain ottanut varkailta. Iloitse siis hyvästä onnestamme!» Hän tyhjensi pussit ja niistä tuli esille niin suuri kasa kultaa, että se aivan häikäisi hänen vaimoaan. Ja nyt kertoi mies hänelle koko jutun alusta loppuun ja käski häntä pitämään asian salassa.

Kun vaimo oli tointunut kummastuksestaan ja säikähdyksestään, iloitsi hän miehensä kanssa tästä ihmeellisestä onnesta ja tahtoi laskea, rahat yksitellen, »Rakas ystävä», sanoi Ali Baba hänelle, »se ei ole viisasta; sitä hommaa et ikinä saisi valmiiksi. Minä kaivan kuopan ja piilotan rahat sinne; meillä ei ole vähääkään aikaa hukattavana» — »Olisi sentään hyvä, jos edes osapuilleen tietäisimme, paljonko sitä on. Minä haen naapurista pienen mitan ja mittaan rahat sillä sillä välin kuin sinä kaivat kuoppaa,» — »Rakas ystävä,» sanoi Ali Baba, »se ei meitä lainkaan hyödyttäisi, ja minä neuvon sinua, jätä se tekemättä! Voithan sentään tehdä, niinkuin haluat, mutta älä unohda pitää asiaa salassa.»

Haluaan noudattaen meni Ali Baban vaimo lankonsa Kas imin luo, joka asui heitä lähellä. Kasim ei ollut kotona, ja silloin kääntyi hän tämän vaimon puoleen pyytäen saada muutamaksi silmänräpäykseksi lainata hänen mittaansa. Käly kysyi, halusiko hän suurta vai pientä mittaa, ja Ali Baban vaimo pyysi pientä. »Hyvin kernaasti», vastasi käly; »odotahan hetkinen, minä haen sen sinulle.»

Käly haki mitan; mutta koska hän tiesi Ali Baban köyhyyden, oli hän utelias saamaan selville, mitä viljaa hänen vaimonsa nyt aikoi mitata, ja niin hänen päähänsä pälkähti sivellä hiukan taikinaa mitan pohjalle.

Palattuaan kotiin Ali Baban vaimo mittasi heti kaiken kullan. Hän oli sangen tyytyväinen tulokseen ja ilmoitti sen miehelleenkin, joka juuri oli saanut kuopan kaivetuksi.

Sillä välin kuin Ali Baba kätki rahat kuoppaan, vei hänen vaimonsa mitan takaisin kälylleen. Mutta hän ei huomannut, että pohjaan oli tarttunut pieni kultaraha, »Rakas käly», sanoi hän, »näet, etten ole pitänyt mittaasi liian kauan. Kiitän sinua siitä! Tässä saat sen takaisin.»

Tuskin oli Ali Baban vaimo kääntänyt Kasimin vaimolle selkänsä, kun tämä kurkisti mitan sisään. Kylläpä hän hämmästyi nähdessään pohjaan tarttuneen kultarahan! »Kuinka ihmeessä», sanoi hän, »Ali Baballa on kultaa kasoittain; mistähän tuo katala on sen ottanut?» Ja kun Kasim tuli kotiin, sanoi hän tälle: »Sinä luulet olevasi rikas mies, Kasim, mutta siinä erehdyt. Ali Baba on tuhat kertaa rikkaampi sinua, sillä hän ei voi enää laskea kultaansa, vaan hänen täytyy se mitata.» Kasimin pyynnöstä kertoi hän, miten oli päässyt asiasta perille; samalla näytti hän hänelle kultarahaa, joka oli tarttunut mitan pohjaan.

Sensijaan että olisi sydämensä pohjasta iloinnut tähän saakka niin köyhän veljensä onnesta, joutui Kasim kateuden valtaan, joka ei antanut hänelle ollenkaan rauhaa. Hän ei voinut nukkua koko yönä ja seuraavana aamuna meni hän vielä ennen auringonnousua Ali Baban luokse. Siitä saakka, kun hän meni naimisiin rikkaan lesken kanssa, ei hän ollut enää' pitänyt Ali Babaa veljenään. Nyt puhutteli hän häntä näin; »Ali Baba, sinä olet kovin umpimielinen asioissasi. Sinä näyttelet köyhää, kärsivää, kerjäläistä ja kuitenkin mittaat kultaa kasoittain.»

»Veli hyvä», vastasi Ali Baba, »en ymmärrä, mitä tahdot sanoa; selitä tarkemmin!» »Älä yhtään teeskentele», vastasi Kasim ja näytti hänelle kultarahaa, jonka vaimo oli hänelle antanut. »Kuinka monta tällaista kultarahaa sinulla on? Vaimoni löysi tämän sen mitan pohjalta, jonka sinun vaimosi eilen häneltä lainasi.» Nyt ei Ali Baballa ollut muuta neuvona kuin ilmaista koko asia veljelleen, ja hän kertoi tälle, kuinka hän oli löytänyt rosvojen piilopaikan; samalla tarjoutui hän jakamaan aarteen veljensä kanssa, jos tämä vain pitäisi asian omana tietonaan.

»Niin, sitä minä vaadin muutenkin», sanoi Kasim ylpeästi; »mutta», lisäsi hän, »tahdon myös aivan tarkalleen tietää, missä aarre on, miten voin sen tuntea ja mitä tietä pääsen itse kätköpaikalle, kun tahdon sinne mennä; muutoin haastan sinut oikeuden eteen. Jollet tähän suostu, ei sinulla ole enää mitään toivoa, vaan menetät senkin, mitä sinulla on; mutta minä kyllä saan palkaksi ilmiannosta oman osuuteni.»

Enemmän hyväntahtoisuudesta kuin pelästyneenä rikkaan veljensä häpeämättömistä uhkauksista myöntyi Ali Baba täydelleen kaikkeen, mitä tämä vaati, ja ilmaisi hänelle myös ne taikasanat, jotka tämän täytyisi lausua päästäkseen luolaan ja taas sieltä ulos.

Enempää ei Kasim halunnutkaan tietää. Seuraavana aamuna lähti hän liikkeelle jo ennen päivänkoittoa, mukanaan kymmenen muulia, jotka hän oli kuormittanut suurilla arkuilla; ne kaikki aikoi hän täyttää kullalla päättäen toisella aarteenhakumatkalla ottaa mukaan vielä paljon useampia sellaisia arkkuja, jos luolassa sattuisi olemaan enemmänkin tuotavaa. Hän kulki neuvottua tietä, kunnes saapui kallion juurelle. Sitten etsi hän oven ja lausui: »Sesam, aukene!» Ovi aukeni, hän astui sisään, ja ovi sulkeutui heti jälleen. Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun hän näki luolassa paljon enemmän rikkauksia, kuin Ali Baban kertomuksen perusteella oli voinut ajatellakaan, ja yhä suuremmaksi kasvoi hänen ihmetyksensä, kun hän tarkasteli kaikkea tuota lähemmin. Nautittuaan silmillään tarpeeksi kauan kultamäärästä otti hän säkeistä niin monta kuin jaksoi kantaa ja meni ovelle. Mutta kun hän nyt ajatteli kaikkea muuta enemmän kuin sitä, mikä hänelle tällä hetkellä oli tärkeintä, kävikin niin, ettei hän enää muistanut tarvittavaa sanaa ja sesam’in asemesta sanoi hän: »Ohra, aukene!» Mutta kauheasti hän säikähti nähdessään, ettei ovi auennutkaan. Nyt luetteli hän vielä muita viljalajien nimiä, muttei vain oikeata, ja ovi pysyi suljettuna. [Sesam = eräs aasialainen viljelyskasvi.] Kauhu ja tuska valtasi hänet, ja mitä enemmän hän ponnisteli palauttaakseen muistiinsa sanan sesam, sitä enemmän hän hämmentyi. Epätoivoissaan heitti hän säkit maahan, käveli pitkin askelin edestakaisin luolassa, eivätkä kaikki häntä ympäröivät rikkaudet viehättäneet häntä enää rahtuakaan.

Puolenpäivän tienoissa palasivat rosvot takaisin luolaansa, ja kun he sitä lähestyessään huomasivat Kasimin arkuilla kuormitetut muulit, tulivat he kovin levottomiksi ja tähystelivät niiden omistajaa. Kun eivät he nähneet ketään, ajoivat he hajalle nuo kymmenen muulia, jotka Kasim oli unohtanut sitoa kiinni, ja ne hajaantuivat metsään ja hävisivät pian näkyvistä. Sillävälin kuin nyt muutamat rosvoista piirittivät kallion, astui päällikkö muiden kanssa alas hevosen selästä, meni sapeliaan välkytellen suoraan ovelle, lausui sanat, ja ovi aukeni.

Kasim, joka oli luolaan kuullut hevosten kavioiden töminän, ei enää epäillyt lainkaan, että rosvot nyt lähestyivät ja että hän itse oli hukassa. Kuitenkin aikoi hän koettaa pelastua; senvuoksi asettui hän juuri oven eteen syöksyäkseen ulos heti, kun se aukenisi. Tuskin oli hän kuullut unohtamansa sesam-sanan ja nähnyt oven aukenevan, kun hän ryntäsi ulos niin rajusti, että kaatoi päällikön maahan. Mutta toisten rosvojen kynsistä ei hän päässyt livahtamaan; näillä oli samoin välkkyvä sapeli kädessään, ja he löivät Kasimin heti paikalla kuoliaaksi.

Rosvot huomasivat oven lähellä säkit, jotka Kasim oli heittänyt siihen, ja veivät ne takaisin entiselle paikalleen, mutta he eivät huomanneet, että Ali Baban viemät säkit puuttuivat. Kun he nyt yhdessä neuvottelivat tapahtumasta, käsittivät he kyllä, miksei Kasim ollut päässyt ulos luolasta; mutta miten hän oli päässyt sisään, sitä he eivät voineet ymmärtää. He arvelivat, että Kasim ehkä oli laskeutunut ylhäältäpäin alas luolaan; mutta tämä osoittautui mahdottomaksi. Myöskään eivät he voineet otaksua hänen tulleen sisään oven kautta, sillä silloinhan hänen olisi täytynyt tietää sen avaamisen salaisuus, eikä sitä heidän luulonsa mukaan tiennyt kukaan muu kuin he itse. Olipa nyt asian laita kuinka tahansa, nyt oli kysymys vain siitä, miten he saisivat rikkautensa parempaan turvaan, ja päätökseksi tuli, että he jakavat Kasimin ruumiin neljään osaan ja ripustavat ne lähelle luolan ovea kaksi oikealle ja kaksi vasemmalle puolelle, peloittavaksi esimerkiksi jokaiselle, joka uskaltaisi ryhtyä samantapaiseen yritykseen. Sitten jättivät he turvapaikkansa suljettuaan sen tarkasti, nousivat ratsaille ja lähtivät taas tavalliseen ammattiinsa, ryöstämään karavaaneja.

Tällä aikaa oli Kasimin vaimo käynyt kovasti levottomaksi, kun synkkä yö teki tuloaan, eikä hänen miehensä vielä ollut palannut kotiin. Huolestuneena meni hän Ali Baban luo ja sanoi hänelle: »Rakas lanko, sinä tiedät varmaankin, että veljesi Kasim on mennyt metsään ja tiedät myöskin, missä tarkoituksessa hän sinne lähti. Hän ei ole vieläkään palannut kotiin, ja minä pelkään, että häntä on kohdannut jokin onnettomuus.» Ali Baba arveli samaa; mutta kälylleen hän sanoi, ettei tämän pitäisi kuitenkaan sen tähden olla levoton; sillä epäilemättä oli Kasim katsonut parhaaksi palata kaupunkiin vasta myöhemmin.

Kasimin vaimo uskoi tämän helposti jo siitäkin syystä, että hän ymmärsi, kuinka tärkeätä hänen miehelleen olisi saada asia pysymään salassa. Hän palasi siis takaisin kotiin ja odotti kärsivällisesti keskiyön tienoille saakka. Mutta nyt kasvoi hänen huolensa ja tuskansa kaksinkertaiseksi, sitäkin enemmän, kun ei hän mitenkään voinut antaa sille valtaa huutamalla ja valittamalla. Nyt katui hän uteliaisuuttaan ja suurta kateellisuuttaan. Koko yön hän itki ja päivänkoitteessa kiiruhti hän jälleen Ali Baban luo.

Ali Baba varusti heti kolme aasiansa ja lähti metsään kehoitettuaan ensin Kasimin vaimoa hillitsemään surunsa. Koko matkalla ei hän tavannut veljeään eikä tämän muuleja. Saavuttuaan kallion luo näki hän verta luolan sisäänkäytävän vieressä, ja sen arvasi hän ennustavan pahaa. Hän astui ovelle ja lausui sanat. Ovi aukeni, ja ensimmäisenä kohtasi hänen katseensa veljen neljään osaan jaetun ruumiin. Tämän surullisen näyn nähdessään ei hän kauaa arvellut, vaan päätti heti tehdä veljelleen viimeisen kunniapalveluksen, sillä nyt ei hän enää ajatellut, miten vähäinen Kasimin häntä kohtaan osoittama veljenrakkaus oli ollut. Luolasta löysi hän kaikenlaisia kankaita, joihin hän kääri veljen ruumiin kappaleet; hän teki niistä kaksi kääröä ja asetti ne yhden aasinsa selkään; kuorman päälle latoi hän halkoja, ettei kukaan huomaisi mitään, Molemmat muut aasit kuormitti hän muitta mutkitta täysillä kultasäkeillä, joiden päälle hän taaskin latoi halkoja. Tämän tehtyään ja käskettyään oven jälleen sulkeutua lähti hän takaisin kaupunkiin; kuitenkin odotti hän varovaisuuden vuoksi metsän laidassa yön tuloon saakka.

Tultuaan kotiin ajoi hän vain nuo kaksi kullalla kuormitettua aasia pihalle ja jätti vaimonsa tehtäväksi kuormain purkamisen. Kerrottuaan hänelle muutamin sanoin Kasimin kohtalon ajoi hän kolmannen aasin kälynsä luo, Ali Baba koputti ovelle, ja sen avasi eräs palvelustyttö, nimeltään Morgiane, Tämä oli viisas ja kekseliäs orjatar, sen tiesi Ali Baba hyvin. Mentyään siis takaisin pihalle ja nostettuaan aasin selästä halot ja molemmat kääröt veti hän Morgianen syrjään ja sanoi hänelle: »Morgiane, ensimmäinen, mitä vaadin sinulta, on ehdoton vaikeneminen. Nämä kaksi kääröä sisältävät herrasi ruumiin. Meidän on nyt mietittävä keino, miten haudata hänet niin kuin olisi hän kuollut luonnollisen kuoleman. Vie minut emäntäsi luo ja kuuntele tarkasti, mitä minä sanon hänelle!» Morgiane ilmoitti hänen tulonsa emännälleen, ja seuraten häntä astui Ali Baba huoneeseen.

»No, lanko», huudahti leski kärsimättömänä, »mitä tietoja sinulla on tuotavana miehestäni? Kasvosi eivät näytä juuri iloisilta.» »Käly», vastasi Ali Baba, »en voi sanoa sinulle mitään, ennenkuin lupaat kuunnella minua alusta loppuun saakka avaamatta suutasi. Tapahtuman jälkeen, jonka kerron sinulle, on yhtä tärkeätä oman etusi kannalta kuin minunkin, että asia jää salaisuudeksi.» — »Ah!» huudahti käly puoliääneen, »tämä alku vakuuttaa minut siitä, ettei mieheni enää ole elävien joukossa; mutta samalla käsitän kyllä, kuinka välttämätöntä on vaatimasi vaitiolo. Tosin täytyy minun pakottaa itseni siihen; mutta puhu vain, minä kuuntelen.» Tämän jälkeen kertoi Ali Baba kälylleen kaikki matkansa vaiheet aina paluuseensa saakka Kasimin ruumiin kanssa. »Käly», lisäsi hän, »nyt on sinulla tosin syytä olla surullinen. Tätä onnettomuutta ei voi enää auttaa; mutta minä tarjoudun yhdistämään sen vähän omaisuuden, minkä Jumala on minulle antanut, sinun omaisuuteesi ja naimaan sinut. Samalla vakuutan sinulle, ettei vaimoni tule olemaan mustasukkainen, ja että te tulette varmasti sopimaan keskenänne oikein hyvin. Mutta jokaisen täytyy uskoa, että veljeni on kuollut luonnollisella kuolemalla, ja tässä asiassa voit sinä mielestäni luottaa täydelleen Morgianeen. Myös minä puolestani teen kaiken voitavani asian edistämiseksi.»

Mitäpä saattoi Kasimin leski nyt tehdä muuta kuin hyväksyä Ali Baban ehdotuksen! Hän kuivasi kyyneleensä ja koetti näyttää tyyneltä. Tähän mielentilaan jätti Ali Baba hänet ja kehoitettuaan Morgianea näyttelemään hyvin osansa palasi hän aaseineen takaisin kotiin.

Morgiane teki, mitä hänen oli odotettukin tekevän. Heti, kun Ali Baba oli lähtenyt pois, meni hän erään lähellä asuvan apteekkarin luokse ja pyysi eräitä pillereitä, joita käytetään vaarallisissa sairastapauksissa. Apteekkari antoi hänelle muutamia sellaisia rahalla, jonka tyttö laski pöydälle, ja kysyi, kuka oli sairaana. »Ah!» vastasi tyttö syvästi surullisena, »itse Kasim, hyvä isäntäni. Hänen sairautensa laadusta ei päästä selvyyteen; hän ei puhu mitään eikä voi syödä mitään.» Näin sanoen otti hän lääkkeet ja lähti pois. Seuraavana aamuna tuli Morgiane jälleen apteekkarin luo ja pyysi kyyneleet silmissä jotain lääkettä, jota voi antaa sairaalle äärimmäisessä vaarassa; jollei tämä lääke tekisi Kasimia terveeksi, niin olisi kaikki toivo paranemisesta mennyttä. »Ah», sanoi Morgiane syvästi surullisena otettuaan lääkkeen apteekkarin kädestä, »pelkään suuresti, ettei tämä lääke auta enempää kuin pilleritkään. Ah, kuinka hyvä isäntä hän olikaan, ja nyt täytyy minun kadottaa hänet!» Kun vielä nähtiin Ali Baban ja hänen vaimonsa koko päivän kulkevan surullisin kasvoin Kasimin ja oman kotinsa välillä, niin ei kukaan ihmetellyt Kasimin vaimon ja Morgianen valituksia, kun tieto Kasimin kuolemasta illalla levisi.

Seuraavana aamuna meni Morgiane torille erään vanhan, rehellisen rajasuutarin luo, joka avasi myymälänsä aina ensimmäisenä, paljon ennen muita. Tyttö tervehti häntä ystävällisesti ja painoi kultarahan hänen käteensä. Rajasuutari, joka tunnettiin kaikkialla kaupungissa nimellä Baba Mustafa, oli sangen iloinen veijari, jolla oli aina hauskoja päähänpistoja. Hän katseli rahaa tarkasti, koska ei vielä ollut selvä päivä. Tultuaan vakuutetuksi siitä, että se todellakin oli kultaa, sanoi hän; »Kaunis juomaraha! Mikä on käskynne? Olen valmis kaikkeen.» — »Baba Mustafa», sanoi Morgiane hänelle, »ota kaikki työkalusi, jotka tarvitset paikkaamiseen, ja tule heti mukaani; mutta sinun on annettava minun sitoa silmäsi!» Baba Mustata koetti vastustella. Mutta Morgiane painoi toisen kultarahan hänen käteensä ja sanoi: »En vaadi sinulta mitään, mitä et kunnian miehenä voisi täyttää. Tule nyt äläkä ole turhaan levoton!»

Nyt seurasi Baba Mustafa tyttöä, annettuaan hänen ensin sitoa silmänsä, tämän kuolleen isännän taloon, ja liina otettiin hänen silmiltään pois vasta siinä huoneessa, johon Morgiane oli kantanut ruumiin ja sovittanut sen neljä osaa yhteen, »Baba Mustafa», sanoi Morgiane nyt hänelle, »olen tuonut sinut tänne sitä varten, että neuloisit nämä neljä kappaletta yhteen. Älä hukkaa aikaa; kun olet saanut työn valmiiksi, saat vielä kultarahan.» Kun Baba Mustafa oli valmis, sitoi Morgiane taas hänen silmänsä, ja pistettyään hänen käteensä luvatun kolmannen kultarahan ja pyydettyään häntä olemaan vaiti asiasta johti hänet takaisin paikalle, mistä oli noutanutkin hänet, ja vasta täällä otti hän liinan taas pois hänen silmiltään.

Morgiane oli varannut kuumaa vettä Kasimin ruumiin pesua varten, ja Ali Baba, joka oli palannut taloon yhdessä hänen kanssaan, pesi ruumiin, suitsutti siihen pyhää savua, verhosi sen käärinliinoihin ja asetti sen arkkuun. Erään hurskaan papin, joka toimitti ruumiinsiunauksen, ja naapureiden ja ruumiinkantajien seuraamana vietiin Kasimin ruumis hautausmaalle ja haudattiin.

Kasimin vaimo jäi kotiin saadakseen antautua surunsa valtaan ja äänekkäästi välttääkseen naapureittensa kanssa, jotka olivat tulleet hautajaisjuhlaan surkutellakseen leskeä. Niin jäi Kasimin onneton kuolema Ali Baban, hänen vaimonsa, Kasimin lesken ja Morgianen väliseksi salaisuudeksi, ja nämä neljä henkilöä säilyttivät sen niin huolellisesti, ettei ainoakaan ihminen kaupungissa epäillyt edes mitään, saatikka sitten saanut tietää asian todellista laitaa. Kolme tai neljä päivää Kasimin hautajaisten jälkeen kuljetti Ali Baba ne vähäiset kalut, mitä hän omisti, sekä rosvojen aarreluolasta saamansa rahat, viimemainitut yönaikaan, veljensä lesken taloon asuakseen tästä lähtien siellä. Siten saattoi hän myös julkiseksi tiedoksi avioliittonsa kälynsä kanssa, ja koska tämäntapaiset avioliitot muhamettilaisten uskonnon mukaan eivät ole mitään tavatonta, ei kukaan ihmetellyt sitäkään. Ali Baballa oli poika, joka hiukan aikaisemmin oli päättänyt oppivuotensa erään huomattavan kauppiaan luona ja saanut häneltä aina hyvät todistukset; tämän huostaan antoi Ali Baba Kasimin kauppapuodin, jotta hän jatkaisi Kasimin ammattia.

Kun rosvot määrätyn väliajan jälkeen jälleen palasivat piilopaikkaansa metsässä, hämmästyivät he ylenmäärin, kun eivät löytäneet enää Kasimin ruumista. Mutta yhä suuremmaksi kasvoi heidän hämmästyksensä, kun he huomasivat kultasäkkiensä melkoisesti vähentyneen. »Meitä on petetty, olemme hukassa,» sanoi päällikkö, »jollemme nyt pidä tarkoin varaamme ja heti ryhdy tarpeellisiin vastakeinoihin; muutoin menetämme vähitellen kaikki rikkautemme, jotka esi-isämme ja me itse olemme hankkineet niin suurella vaivalla. Vielä on elossa yksi, joka tietää salaisuutemme. Myös hänet on meidän raivattava pois tieltämme. Mitä sanotte tähän, kelpo toverit?»

Rosvopäällikön ehdotus sai vastakaikua koko joukossa; miehet hyväksyivät sen ja sanoivat, että nyt oli jätettävä kaikki muut toimet ja suunnattava kaikki voimat tämän seikan selville saamiseen. »Juuri sitä», jatkoi päällikkö, »odotinkin teidän rohkeudeltanne ja urhoollisuudeltanne. Mutta ennen kuin muuhun voimme ryhtyä, täytyy teidän joukostanne yhden rohkean, sukkelan ja toimekkaan miehen mennä kaupunkiin aseettomana ja matkustavan muukalaisen puvussa ja käyttää kaikki taitonsa saadakseen selville, puhutaanko siellä tuosta omituisesta kuolemasta, joka kohtasi miestä hänen ansionsa mukaan, sekä mainitaanko, kuka hän oli ja missä talossa hän asui. Se on tällä kertaa tärkeintä. Kiihoittaakseni kuitenkin sitä, joka tulee tähän tehtävään valituksi, ja jottei hän toisi meille väärää tietoa, joka veisi meidät kaikki perikatoon, kysyn teiltä, pidättekö kohtuullisena, että hän siinä tapauksessa, että tiedot ovat vääriä, alistuu kuolemanrangaistukseen?» Odottamatta, toisten mielipidettä sanoi eräs rosvoista: »Minä alistun ehtoon ja pidän suurena kunniana saada panna henkeni alttiiksi tämän asian hyväksi. Jollen onnistu, muistanette ainakin, ettei minulta ole puuttunut hyvää tahtoa eikä rohkeutta edistämään meidän kaikkein yhteistä hyvää.»

Päällikkö ja toverit ylistivät kaunopuheisesti tätä rosvoa, ja sitten tämä pukeutui niin, ettei kukaan voinut pitää häntä rosvona. Hän lähti matkaan yöllä ja järjesti siten, että hän juuri päivänkoiton aikaan tuli kaupunkiin. Saapuessaan toripaikalle näki hän vain yhden ainoan kojun avoinna, nimittäin sen, jossa Baba Mustafa istui.

Baba Mustafa istui naskali kädessään tuolillaan ja oli juuri aikeissa aloittaa työnsä. Rosvo astui hänen luokseen, toivotti hänelle hyvää huomenta ja huomattuaan suutarin jo sangen iäkkääksi sanoi hänelle: »Hyvä mies, sinä alat kovin varhain tehdä työtä; sinun iälläsi on mahdotonta nyt jo nähdä hyvin. Vaikka olisi valoisampaakin, epäilen kuitenkin, olisivatko silmäsi tarpeeksi hyvät paikkuutyöhön.» — »Kuka sinä lienetkin», vastasi Baba Mustafa, »et näytä erikoisesti tuntevan minua. Olen tosin jo sangen vanha, mutta minulla on siitä huolimatta oivalliset silmät, ja todistukseksi siitä sanon sinulle vain, ettei ole kovin kauan siitä, kun neuloin kokoon kuolleen ruumiin paikassa, jossa ei ollut paljon valoisampaa kuin täällä nyt on.» Rosvo ilostui kovin tavatessaan hetikohta miehen, jonka hän toivoi antavan selityksen siihen asiaan, jonka vuoksi hän oli kaupunkiin tullut. »Kuolleen?» kysyi hän kovin hämmästyksissään, ja saadakseen miehen kielenkannan liikkeelle lisäsi hän: »Miksi sitten neuloit kokoon ruumiin? Ilmeisestikin tarkoitat käärinliinaa, johon hän oli verhottu!» — »Ei, ei», vastasi Baba Mustafa, »minä tiedän kyllä hyvin, mitä tarkoitin. Sinä kai mielelläsi kuulisit minun puhuvan siitä, mutta minä en kerro sinulle mitään siitä enää.»

Rosvo otti kultarahan taskustaan, painoi sen Baba Mustafan käteen sanoen: »Minulla ei lainkaan ole tarkoituksena urkkia tietooni salaisuuttasi, vaikkakin voin vakuuttaa sinulle, ettei se minun kauttani pääsisi leviämään, jos sen minulle uskoisitkin. Ainoa, mitä pyydän sinulta, on, että hyväntahtoisesti kuvaisit tai näyttäisit minulle talon, jossa neuloit ruumiin kokoon.» — »Vaikkakin tekisin sen mielelläni», vastasi Baba Mustafa yrittäen tarjota rahaa takaisin vieraalle, »vakuutan sinulle, että se on aivan mahdotonta. Silmäni nimittäin peitettiin liinalla ja minut vietiin taloon, josta minut tehtäväni täytettyäni tuotiin samalla tavalla takaisin. Näet siis, että minun on mahdotonta täyttää toivomustasi.» — »Mutta muistat kai», kyseli rosvo edelleen, »ainakin jossain määrin vielä tien, jota sinut sidotuin silmin kuljetettiin. Pyydän sinua, anna minun peittää silmäsi, ja sitten menemme yhdessä samaa katua pitkin ja samoista tienhaaroista, joista muistat silloin kulkeneesi. Mutta koska jokainen työntekijä on palkkansa ansainnut, annan sinulle tässä vitiä toisen kultarahan. Tule ja tee minulle se ilo!» Molemmat kultarahat houkuttelivat Baba Mustafaa. Hän katseli niitä kädessään jonkun aikaa vaiti ja koetti päästä päätökseen. Vihdoin otti hän rahapussinsa esille, pisti ne sinne ja sanoi sitten rosvolle; »En tosin voi vakuuttaa muistavani tarkoin tietä, jota minut silloin vietiin. Mutta koska sinä niin haluat, niin tule; tahdon tehdä voitavani muistaakseni sen.»

Rosvo, jolla jo oli liina valmiina, sitoi nyt heti Baba Mustafan silmät ja lähti kulkemaan hänen rinnallaan osaksi johtaen häntä, osaksi antaen hänen johtaa itseään, kunnes hän pysähtyi. »Edemmäksi», sanoi Baba Mustafa, »en tietääkseni tullut», ja hän oli todellakin Kasimin talon edessä, missä Ali Baba nyt asui. Ennenkuin rosvo otti liinan hänen silmiltään, piirsi hän nopeasti liitupalalla merkin ovelle ja otettuaan pois liinan, kysyi hän Baba Mustafalta, liesikö tämä, kuka omisti talon. Baba Mustafa vastasi, ettei hän asunut tässä kaupunginosassa eikä siis voinut sanoa mitään enempää asiasta.

Nähdessään, ettei Baba Mustafalta voinut saada enää enempää tietää, kiitti rosvo häntä hänen vaivoistaan ja antoi hänen palata takaisin kojuunsa. Mutta hän itse lähti jälleen metsään varmasti vakuutettuna siitä, että hänet siellä otettaisiin ilolla vastaan.