Part 2

Pian sen jälkeen, kun rosvo ja Baba Mustafa olivat eronneet, lähti Morgiane Ali Baban talosta jollekin asialle ja palatessaan huomasi hän rosvon tekemän merkin ovella. Hän pysähtyi ja tarkasteli sitä huolellisesti. »Mitähän tämä merkinnee?» sanoi hän itsekseen; »onkohan jollakulla pahaa mielessä minun isäntääni kohtaan?» Ja hän otti liidun, merkitsi parin kolmen naapuritalon ovet samalla merkillä ja meni sitten kotiin virkkamatta asiasta mitään isännälleen ja tämän vaimolle.

Sillävälin jatkoi rosvo matkaansa metsään ja tuli pian muun joukon luokse. Hän kertoi heti matkansa tuloksista kiittäen onneaan, kun oli heti alussa löytänyt miehen, joka yksin saattoi auttaa hänet oikeille jäljille. Kaikki olivat siitä suuresti iloissaan, ja päällikkö sanoi: »Toverit, nyt ei meillä olle yhtään aikaa hukattavana. Varustautukaamme aseilla, mutta niin, ettei se näy päällepäin, ja lähtekäämme liikkeelle mennen kaupunkiin yksitellen, jottemme herättäisi epäluuloa. Siellä kokoonnutte te eri haaroilta torille, kun taas minä toverimme kanssa, jonka on tuonut meille tämän hyvän sanoman, haen talon ryhtyäkseni siellä tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin.» He lähtivät nyt liikkeelle kaksin ja kolmin ja kulkien aina kohtuullisen välimatkan päässä toisistaan onnistui heidän päästä kaupunkiin epäluuloa herättämättä. Rosvo, joka aamulla oli ollut kaupungissa, vei päällikön kadulle, jossa hän oli merkinnyt Ali Baban talon, ja tultuaan ensimmäiselle Morgianen merkitsemälle ovelle tarkasteli hän sitä ja sanoi sen olevan oikean. Mutta kun he, jotteivät herättäisi epäluuloa, kulkivat eteenpäin, huomasi päällikkö, että seuraavakin ovi oli samalla tavalla merkitty. Hän näytti sitä oppaalleen ja kysyi, kumpi näistä taloista oli oikea. Rosvo joutui hämilleen eikä voinut vastata mitään varsinkaan, kun hän ja päällikkö huomasivat, että neljän, viiden seuraavan talon ovet oli samalla tavoin merkitty. Valalla vannoi hän päällikölle, ettei ollut merkinnyt muuta kuin yhden ainoan oven, ja lisäsi sitten: »En voi käsittää, kuka on niin samalla tavalla merkinnyt muut ovet; mutta valitettavasti on minun myönnettävä, etten enää voi erottaa omaa merkitsemääni ovea.» Kun päällikkö nyt näki tuumansa rauenneen tyhjiin, lähti hän torille ja lähetti miehilleen sanan, että he tällä kertaa olivat nähneet turhaa vaivaa, eikä ollut muuta neuvona kuin palata takaisin yhteiseen turvapaikkaan. Itse kulki hän edellä, ja kaikki miehet seurasivat häntä samassa järjestyksessä kuin olivat tulleetkin.

Kun joukko oli jälleen koolla metsässä, ilmoitti päällikkö, miksi hän oli käännyttänyt heidät takaisin. Heti julistettiin opas yksimielisesti kuolemanrangaistuksen ansainneeksi. Tämä itsekin myönsi, että hän oli ansainnut sen, ja vapisematta antoi hän alttiiksi kaulansa sille, jonka tehtävänä oli katkaista se.

Koska joukon yhteiselle hyvälle oli erittäin tärkeätä, ettei kärsitty häpeä jäisi kostamatta, astui eräs toinen rosvo esiin luvaten onnistuvansa paremmin kuin edeltäjänsä. Niinpä siirrettiinkin tehtävä hänelle. Hän meni kaupunkiin, lahjoi Baba Mustafan, kuten edeltäjänsäkin oli tehnyt, ja Baba Mustafa johti silmät peitettyinä hänet Ali Baban talon edustalle. Rosvo merkitsi sen vähemmän huomattavalla tavalla punaisella liidulla toivoen nyt varmasti erottavansa sen valkealla liidulla merkityistä taloista.

Mutta pian senjälkeen lähti Morgiane taas talosta kaupungille, kuten edellisenäkin päivänä, ja palatessaan takaisin huomasi hänen tarkka silmänsä punaisen merkit. Heti arveli hän sen merkitsevän samaa kuin valkean merkinkin ja hän teki samanlaiset merkit punaisella liidulla naapuritalojen oviin, vieläpä samoille paikoille.

Sillävälin palasi rosvo joukkonsa luo metsään, kertoi, mitä oli tehnyt, ja arveli, että nyt olisi mahdotonta sekoittaa merkitty talo muihin. Päällikkö ja hänen miehensä uskoivat asian nyt onnistuvan. He lähtivät siis kaupunkiin samassa järjestyksessä ja samoja varovaisuustoimenpiteitä noudattaen kuin päivää ennen. Päällikkö ja opasrosvo kulkivat suoraa päätä Ali Baban kadulle, mutta taas oli heillä edessä sama vaikeus kuin edellisellä kerralla. Päällikkö suuttui ja rosvo joutui samanlaisen hämmennyksen valtaan kuin edeltäjänsä. Ja niin piti päällikkö taas parhaimpana palata mitään aikaansaamatta takaisin. Rosvo, joka oli syypää suunnitelman epäonnistumiseen, kärsi rangaistuksen, johon oli vapaaehtoisesti alistunut.

Koska päällikkö nyt huomasi joukkonsa vähentyneen kahdella kelpo miehellä, otti hän itse suorittaakseen työn ja lähti kaupunkiin, jossa Baba Mustafa teki hänelle saman palveluksen kuin molemmille hänen joukkonsa lähettiläille. Mutta päällikkö ei tehnyt mitään merkkiä Ali Baban taloon, vaan kulki useita kertoja sen ohi ja katseli sitä niin tarkkaan, ettei enää voinut erehtyä sen suhteen. Senjälkeen palasi hän takaisin kallioluolaan ja sanoi odottaville: »Toverit, nyt ei mikään enää voi estää meitä kostamasta perinpohjin sitä ilkeyttä, mitä meitä kohtaan on harjoitettu. Minä tunnen tuon lurjuksen talon tarkalleen ja olen matkalla ajatellut keinoa, millä voimme tarttua asiaan niin viekkaasti, ettei yksikään ole aavistava mitään luolastamme eikä aarteistamme.» Sitten kertoi hän, miten oli tuuminut selvittää asian, ja kun kaikki suostuivat siihen, käski hän miesten hajautua ympäröiviin kyliin ja kauppaloihin sekä kaupunkiinkin sekä ostaa niistä yhdeksäntoista muulia sekä kolmekymmentäkahdeksan suurta nahkaista öljysäkkiä, yhden täysinäisenä, mutta muut tyhjinä.

Parin kolmen päivän kuluessa olivat rosvot saaneet kaiken kokoon. Koska tyhjät säkit olivat suustaan tarkoitukseensa hiukan liian ahtaita, antoi päällikkö laajentaa niitä vähän. Sitten jokainen hänen miehistään sai asestettuna kömpiä yhteen säkeistä; pieni läppä jätettiin kuitenkin avoimeksi hengitystä varten. Sitten sulki hän säkit, niin että kuka tahansa saattoi luulla niissä olevan öljyä sisällä. Täydentääkseen vielä petostaan kostutti hän säkit ulkoapäin öljyllä, jota hän otti täysinäisestä säkistä.

Lastattuaan nyt nuo kolmekymmentäseitsemän rosvoa, kunkin säkkiinsä pistettynä, sekä öljyllä täytetyn säkin muulien selkään lähti päällikkö niiden kanssa matkalle kaupunkia kohti, jonne saapui iltahämärissä. Hän meni portista sisään ja suoraa tietä Ali Baban talon luo aikoen pyytää itselleen ja muuleilleen yösijaa. Hänen ei tarvinnut koputtaa, sillä Ali Baba seisoi ovensa edessä hengittäen raitista ilmaa illallisen jälkeen. Päällikkö pysäytti senvuoksi muulinsa, kääntyi Ali Baban puoleen ja sanoi hänelle: «Herra, tuon öljyä, jonka tässä näet, kaukaa myyjäkseni sen huomenaamulla torilla; mutta koska on jo niin myöhäistä, en tiedä, mistä voisin saada yösijan. Jollei siitä koituisi liian paljon vaivaa sinulle, pyytäisin sinua täksi yöksi majoittamaan minut kattosi alle; olisin siitä sinulle suuresti kiitollinen.» Vaikkakin Ali Baba oli jo metsässä nähnyt miehen, joka nyt hänelle puhui, vieläpä kuullut hänen äänensäkin, ei hän kuitenkaan voinut tuntea häntä öljykauppiaan puvussa noiden neljänkymmenen rosvon päälliköksi, »Tervetuloa luokseni!» sanoi hän, »astu sisään!» Näin sanoen teki hän tilaa päällikön ja hänen muuliensa käydä pihalle.

Ali Baba huusi nyt orjaansa ja käski hänen heti purettuaan muulien kuormat viedä eläimet talliin ja panna niiden eteen ohria ja heiniä. Myöskin meni hän keittiöön ja käski Morgianea valmistamaan vieraalle hyvän illallisen ja huoneen vuoteineen.

Vielä suurempaakin kunniaa osoitti Ali Baba vieraalleen. Nähtyään nimittäin, että rosvopäällikkö oli purkanut muulien kuormat ja että eläimet hänen käskynsä mukaan oli viety talliin, otti hän vierasta kädestä, johti hänet saliin, jossa oli tapana ottaa vieraita vastaan, ja selitti, ettei voisi suostua siihen, että hänen vieraansa yöpyisi pihalla. Rosvopäällikkö kieltäytyi tästä kunniasta ja selitti, ettei hän tahtonut olla rasituksena; mutta Ali Baba pyysi häntä niin kohteliaasti ja niin hartaasti, ettei päällikkö kauempaa voinut vastustaa häntä. Ali Baba ei ainoastaan pitänyt hänelle seuraa siksi, kunnes Morgiane toi illallisen, vaan hän keskusteli hänen kanssaan vielä aterian aikanakin kaikenkaltaisista asioista, joiden arveli häntä huvittavan, eikä jättänyt häntä, ennenkuin hän oli lopettanut aterian, »Jätän sinut nyt yksin», sanoi Ali Baba sitten; »jos toivot jotain, tarvitsee sinun vain lausua se julki; kaikki minun talossani on käytettävissäsi.» Rosvopäällikkö nousi yhdessä Ali Baban kanssa ruokapöydästä ja seurasi häntä ovelle. Sillävälin kuin Ali Baba nyt meni keittiöön keskustelemaan Morgianen kanssa, lähti rosvopäällikkö pihalle sillä tekosyyllä, että hän aikoi käydä tallissa katsomassa, ettei hänen muuleiltaan puuttunut mitään.

Kehoitettuaan Morgianea uudelleen mitä parhaiten huolehtimaan vieraasta lisäsi Ali Baba hänelle; »Morgiane, aioin vain vielä sanoa sinulle, että aamulla varhain menen kylpyyn; laita kylpylänäni kuntoon ja anna ne Abdallahille» — niin oli orja nimeltään — »ja valmista sitten minulle hyvä lihaliemi siksi kun tulen kotiin!» Annettuaan nämä määräykset meni hän levolle.

Sillävälin antoi rosvopäällikkö tallista palattuaan määräyksensä miehilleen. Ensimmäisestä säkistä viimeiseen sanoi hän jokaiselle; »Kun minä makuuhuoneestani heitän pieniä kiviä alas, kikkaa silloin veitsellä, joka sinulla on mukanasi, säkki halki ylhäältä alas asti ja kömmi aukosta esille; pian senjälkeen olen minä luonanne.» Veitsi, josta hän puhui, oli tarkoitusta varten erikoisesti terotettu ja hiottu. Senjälkeen palasi hän takaisin ja heti, kun hän näyttäytyi keittiön ovessa, otti Morgiane kynttilän ja johdatti hänet hänelle varattuun huoneeseen ja jätti hänet sinne yksin tiedusteltuaan ensin, tarvitsiko hän mitään. Ollakseen herättämättä minkäänlaista epäluuloa sammutti rosvopäällikkö pian sen jälkeen kynttilän ja asettui vuoteeseen täysissä vaatteissa, jotta voisi hetken aikaa nukahdettuaan jälleen nousta ylös.

Morgiane ei unohtanut Ali Baban määräystä. Hän laittoi kuntoon kylpyliinat, antoi ne Abdallahille, joka ei vielä ollut mennyt levolle, ja asetti lihaliemipadan tulelle. Hänen hämmentäessään pataa sammui äkkiä lamppu. Koko talossa ei ollut enempää öljyä eikä sattumalta yhtään kynttilääkään varastossa. Mikä nyt neuvoksi? Pulassaan lähti Morgiane pihalle ottaakseen pisaran öljyä vieraan säkeistä.

Lähestyessään ensimmäistä säkkiä, kysyi sen sisällä piilevä rosvo aivan hiljaa; »Joko on aika?» Vaikka rosvo oli puhunut niin hiljaa, hämmästyi Morgiane kuitenkin tuota salaperäistä ääntä.

Jokainen muu orjatar olisi varmasti nostanut siitä aika melun ja ehkä saanut aikaan suuren onnettomuuden. Mutta Morgiane käsitti kohta, mikä hirvittävä vaara nyt uhkasi Ali Babaa ja hänen perhettään sekä häntä itseään, ja että hänen nyt täytyisi ryhtyä tarpeellisiin toimiin niin nopeaan kuin suinkin ja ilman mitään melua. Joutumatta vähimmässäkään määrässä kauhun valtaan vastasi hän, kuin olisi ollut rosvopäällikkö; »Ei vielä, mutta kohta!» Sitten lähestyi hän seuraavaa säkkiä, josta hän kuuli saman kysymyksen, ja niin edelleen, kunnes hän tuli viimeisen, öljyä täynnä olevan säkin luo. Jokaiseen kysymykseen antoi hän aina saman vastauksen.

Tästä ymmärsi Morgiane, ettei hänen isäntänsä ollutkaan, kuten luuli, majoittanut taloonsa öljykauppiasta, vaan kolmekymmentäseitsemän rosvoa päällikköineen. Siksi täytti hän kiireesti ruukkunsa öljyllä, jonka otti viimeisestä säkistä, ja palasi sitten keittiöön. Kaadettuaan öljyä lamppuun ja sytytettyään sen otti hän suuren kattilan, meni jälleen pihalle ja täytti sen öljyllä viimeisestä säkistä. Hän riensi samaa tietä keittiöön takaisin ja asetti kattilan voimakkaalle tulelle lisäten uuniin uudelleen ja uudelleen puita, sillä mitä pikemmin öljy kiehuisi, sitä pikemmin saisi hän täytäntöön suunnitelmansa, jonka hän oli laatinut koko talon yhteiseksi parhaaksi ja joka ei sallinut mitään viivytystä. Kun öljy vihdoin kiehui, otti Morgiane kattilan ja kaatoi jokaiseen säkkiin, ensimmäisestä viimeiseen saakka, niin paljon kiehuvaa öljyä kuin oli tarpeen tappamaan säkissä olevan.

Suoritettuaan tämän kaiken aivan melutta palasi Morgiane takaisin keittiöön tyhjine kattiloineen ja sulki oven. Hän sammutti nyt sytyttämänsä suuren tulen jättäen jäljelle vain niin paljon, kuin oli tarpeen Ali Baban lihaliemen keittämistä varten. Vihdoin sammutti hän lampunkin ja oli aivan hiljaa; sillä hän oli päättänyt, ettei menisi levolle ennen kuin oli nähnyt pihalle päin olevasta keittiön akkunasta kaiken, mitä pihalla tapahtuisi.

Neljännestuntiakaan ei Morgiane vielä ollut odottanut, ennenkuin rosvopäällikkö heräsi. Tämä nousi ylös, avasi akkunan, katsoi ulos ja kun ei hän enää nähnyt valoa missään, vaan kaikkialla talossa vallitsi mitä syvin hiljaisuus, antoi hän sovitun merkin heittäen pieniä kiviä alas. Useat niistä kuuluivat äänestä päättäen putoavan nahkasäkeille. Hän kuunteli tarkkaavaisesti, muttei huomannut mitään, josta olisi voinut päättää väkensä liikkuvan. Tästä tuli hän levottomaksi ja heitti toisen ja kolmannen kerran kiviä alas.

Ne putosivat säkeille, muttei ainoakaan rosvoista näyttänyt pienintäkään elonmerkkiä. Kun ei hän voinut tätä käsittää, meni hän niin hiljaa kuin mahdollista alas pihalle ja lähestyi ensimmäistä säkkiä. Mutta kun hän aikoi kysyä sen sisällä olevalta rosvolta, nukkuiko hän, pisti hänen nenäänsä säkistä öljyn ja jonkin palaneen katku, ja tästä huomasi hän nyt, että hänen suunnitelmansa Ali Babaa vastaan oli täydelleen epäonnistunut. Hän meni nyt seuraavan säkin luo ja niin edelleen viimeiseen saakka ja huomasi, että kaikki hänen miehensä olivat samalla tavalla surmatut, öljyn vähentyminen täydestä öljysäkistä osoitti hänelle, mitä keinoa oli käytetty hänen suunnitelmansa tuhoamiseksi. Nyt, nähdessään kaikki toiveensa pirstaleina, murtautui hän epätoivoissaan ulos portin kautta, joka johti pihalta Ali Baban puutarhaan, ja pakeni hyppäämällä puutarhamuurin yli.

Kun ei Morgiane enää kuullut mitään melua, eikä rosvopäällikkö pitkänkään odotuksen jälkeen näyttänyt palaavan, oli hän varma siitä, että päällikkö oli paennut puutarhan kautta, sillä ovista ei hän ollut päässyt livistämään, koska ne olivat kaksinkertaisessa lukossa. Suuresti iloissaan siitä, että oli onnistunut pelastamaan koko talon, meni Morgiane vihdoin vuoteeseen ja nukahti. Mutta Ali Baba nousi ylös ennen päivänkoittoa ja meni orjansa seuraamana kylpyyn. Hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta niistä kirveistä asioista, joita oli tapahtunut talossa hänen nukkuessaan; sillä Morgiane ei ollut pitänyt tarpeellisena herättää häntä, koska hänellä ei vaaran hetkenä ollut aikaa tuhlattavaksi eikä hän torjuttuaan vaaran tahtonut häiritä hänen rauhaansa.

Kun Ali Baba palasi kylvystä kotiinsa ja aurinko jo loisti kirkkaalla taivaalla, ihmetteli hän suuresti nähdessään öljysäkkien vielä seisovan entisellä paikallaan; hänen mielestään oli kummallista, ettei kauppias jo ollut mennyt aaseilleen torille. Siksi kysyi hän asiaa Morgianelta, joka avasi hänelle oven ja joka oli antanut kaiken olla sellaisenaan, jotta Ali Baba itse saisi nähdä selvästi, mitä hän oli isäntäväkensä pelastukseksi tehnyt. »Hyvä isäntäni», vastasi hänelle Morgiane, »Allah ja pyhä profeetta varjelkoon sinua ja taloasi! Sinä tulet paremmin vakuutetuksi siitä, mitä haluat tietää, kun omin silmin näet, mitä sinulle näytän. Vaivaudu senvuoksi tulemaan kanssani!» Ali Baba seurasi palvelustyttöään; tämä lukitsi oven, vei hänet ensimmäisen säkin luo ja sanoi sitten: »Silmällehän tähän säkkiin; vielä milloinkaan et liene nähnyt sellaista öljyä.»

Ali Baba katsoi säkkiin, ja kun hän näki siellä miehen, pelästyi hän ylenmäärin, kirkaisi ääneen ja hypähti taaksepäin kuin olisi astunut käärmeen päälle. »Älä pelkää mitään», sanoi Morgiane hänelle, »mies, jonka tuossa näet, ei tee sinulle enää mitään pahaa. Hän on täyttänyt ilkitöittensä mitan; nyt ei hän ole enää kenellekään vahingoksi, sillä hän on kuollut.» — »Morgiane», huudahti Ali Baba, »pyhän profeetan nimessä! Sano minulle, mitä tämä merkitsee!» — »Selitän sen sinulle», sanoi Morgiane; »mutta hillitse ihmetyksen purkauksesi äläkä ärsytä naapureiden uteliaisuutta, jotteivät he saisi tietää asiaa, jonka salassa pitäminen on mitä tärkeintä sinulle. Katso vielä kuitenkin muitakin säkkejä!» Ali Baba katsoi vuoronperään jokaiseen säkkiin, ensimmäisestä viimeiseen saakka, missä olevaa öljyä ilmeisesti oli aika tavalla vähennetty. Nähtyään nyt kaiken jäi Ali Baba seisomaan paikalleen kuin siihen kiinni juurtuneena luoden silmänsä milloin säkkeihin, milloin Morgianeen, ja niin suuri oli hänen hämmästyksensä, ettei hän pitkään aikaan voinut lausua sanaakaan. Vihdoin tointui hän jälleen ja kysyi: »Mutta mihin on sitten kauppias joutunut?» — »Kauppias», vastasi Morgiane, »on yhtä vähä kauppias kuin minä olen sitä. Sanon sinulle, mikä hän on ja mihin hän on paennut. Mutta sinun on paljon mukavampi kuunnella kertomustani huoneessasi; sillä terveytesi vaatii sinua nauttimaan nyt kylvystä pelatessasi hieman lihalientä.»

He lähtivät sisälle, ja ojennettuaan isännälleen hänelle keittämänsä liemen kertoi Morgiane hänelle laveasti edellisen yön tapahtumat. Kummastellen kuunteli Ali Baba uskollista palvelijaansa, joka lopetti kertomuksensa näillä sanoilla; »Tällainen on nyt se juttu, jonka halusit kuulla, ja olen vakuutettu siitä, että se on yhteydessä erään huomion kanssa, jonka olen tehnyt joitakuita päiviä sitten, mutta jota en luullut tarvitsevani kertoa sinulle. Kun nimittäin kerran varhain aamulla palasin käynniltäni kaupungilla, huomasin, että talomme oveen oli tehty valkea merkki ja päivää myöhemmin punainen merkki. Mutta koska en nyt tiennyt, mitä tarkoitusta varten tämä oli tehty, niin merkitsin kumpaisellakin kerralla samalla tavalla kolmen, neljän talon ovet ennen ja jälkeen meidän omaamme talorivissä. Kun nyt asetat tämän yhteyteen viime yön tapahtumain kanssa, olet huomaava, että kaikki tämä on metsän rosvojen hankkeita; heidän joukkonsa on kuitenkin, en tiedä miksi, vähentynyt kahdella miehellä. Miten asian laita lieneekin, on heitä vielä kolme elossa. Minä puolestani en ole lyövä laimin mitään täyttääkseni velvollisuuteni sinua suojellakseni.»

Kun Morgiane oli lopettanut, ymmärsi Ali Baba hyvin, kuinka tärkeän palveluksen tämä oli hänelle tehnyt, ja kiitollisena puhui hän hänelle: »En tahdo kuolla, ennenkuin olen palkinnut sinut ansiosi mukaan. Sinulle olen kiitollisuuden velassa hengestäni, ja antaakseni sinulle siitä heti todistuksen lahjoitan sinulle tästä hetkestä alkaen vapauden; mutta pidätän itselleni kuitenkin oikeuden muistaa sinua vielä edelleenkin. Myöskin minä olen vakuutettu siitä, että noilla neljälläkymmenellä rosvolla on tekemistä tämän tapahtuman kanssa. Kaikkivaltias Allah on laupeudessaan pelastanut minut sinun kätesi avulla; toivon, että hän on edelleenkin varjeleva minua heidän ilkeydeltään ja vapauttava maailman noiden kirottujen kyykäärmeensikiöiden vainosta. Nyt on meidän kuitenkin ennen kaikkea haudattava noiden lurjusten ruumiit, mutta kaikessa hiljaisuudessa, niin ettei kukaan voi aavistaa mitään heidän kohtalostaan, siitä pidän minä huolen Abdallahin kanssa.»

Ali Baban puutarha oli sangen pitkä ja takaosastaan korkeiden puiden rajoittama. Vitkastelematta meni hän orjansa kanssa näiden puiden siimekseen kaivaakseen pitkän ja leveän kuopan. Sitten vetivät he ruumiit nahkasäkeistä esille, panivat syrjään aseet, joilla rosvot olivat varustetut, laahasivat ruumiit toisen toisensa jälkeen kuoppaan, lapioivat mullan niiden päälle ja tasoittivat sitten maan ympärillä, niin että se oli taas samanlainen kuin ennenkin, öljysäkit ja aseet antoi Ali Baba huolellisesti kätkeä; mutta muulit, joita hän ei voinut mihinkään käyttää, lähetti hän useissa erissä torille ja antoi orjansa myydä ne.

Sillävälin oli neljänkymmenen rosvon päällikkö kirvelevin sydämin palannut takaisin metsään. Raivon ja tuskan raatelemana saapui hän takaisin luolaan tietämättä itsekään oikein, miten sinne tuli. Kauhealta tuntui hänestä olla yksin tässä synkässä paikassa. -»Te minun urheat mieheni kaikki», huusi hän, »valvottujen öitteni, taistelujen! ja ponnistusten! toverit, missä olette te? Mitä voin tehdä ilman teitä? Milloin saan enää kokoon sellaisen kelpo joukon, kuin te olitte? Täytyykö minun jättää kaikki tämä kulta ja hopea saaliiksi sille, joka jo on rikastunut osalla siitä? En voi enkä saa muuta ajatella, ennenkuin olen ottanut hänet hengiltä. Se, mitä en voinut saada aikaan teidän voimakkaalla avullanne, täytyy minun nyt tehdä aivan yksin; ja jos voin säilyttää aarteen hallussani; niin olen myös pitävä huolen siitä, ettei siltä ole minun jälkeeni puuttuva urhoollista isäntää, joka sitä suojelee ja yhä kartuttaa tulevia sukupolvia varten.» Päästyään tähän päätökseen rauhoittui rosvopäällikkö jälleen; hän heittäytyi uudelleen ihanien toiveiden valtaan ja vaipui syvään uneen.

Seuraavana aamuna heräsi rosvopäällikkö varhain, pukeutui sangen komeaan pukuun, meni kaupunkiin ja otti asunnon eräästä karavaanimajapaikasta. Odottaessaan, että se, mitä Ali Baban luona oli tapahtunut, herättäisi huomiota, kysyi hän majapaikan hoitajalta sattumalta, kuuluuko kaupungilta mitään uutta, ja tämä kertoi hänelle kaikenlaisia asioita, muttei sitä, mitä hän halusi tietää. Tästä päätti hän, että Ali Baba piti asian salaisuutenaan, koskei hän tahtonut tulevan julkisesti tiedoksi, että hän tiesi jotain aarteesta; todennäköisesti tiesi hän myös, että hänen henkeään sentähden väijyttiin. Tämä vahvisti vain rosvopäällikön päätöstä tehdä kaikkensa toimittaakseen hänet yhtä salaisesti tieltä pois. Rosvopäällikkö varusti itselleen hevosen, jolla hän teki useita matkoja metsään tuoden sieltä asuntoonsa kaikessa salaisuudessa kallisarvoisia silkkikankaita ja hienoja harsoja. Kun hän sitten oli koonnut niin paljon tavaraa kuin piti tarpeellisena, vuokrasi hän myymälän myydäkseen ne. Hänen liikettään vastapäätä oli se myymälä, joka aikaisemmin oli kuulunut Kasimille, mutta jonka jonkun aikaa sitten Ali Baban poika oli ottanut haltuunsa.

Rosvopäällikkö, joka oli ottanut nimen Chogia Husein, ei lyönyt laimin uutena tulokkaana käydä tavanmukaisella vierailulla naapureitten luona, Koska Ali Baban poika oli vielä nuori, sorja ja sangen järkevä ja hän tämän kanssa joutui puheisiin useammin kuin muiden kauppiaiden kanssa, sukeutui heidän välilleen pian ystävyys. Rosvopäällikkö etsi hänen seuraansa sitä enemmän, kun hän pari kolme päivää myymälänsä perustamisen jälkeen tunsi Ali Baban, joka kävi poikaansa tervehtimässä ja tapansa mukaan viipyi kauan aikaa hänen luonaan. Kun hän nyt sai tietää Ali Baban olevan nuorukaisen isän, kävi hän nuorukaiselle vielä toista vertaa kohteliaammaksi, hän mielisteli häntä, antoi hänelle pieniä lahjoja ja kutsui hänet usein aterialle.

Ali Baban poika arveli, että hänen velvollisuutensa olisi vastata Chogia Huseinin kohteliaisuuksiin; mutta kun hänen asuntonsa oli sangen ahdas eikä erikoisen mukavasti sisustettu vieraiden vastaanottamista varten, puhui hän asiasta isälleen, Ali Baba otti ilolla tehtäväkseen vieraan kestitsemisen. »Poikani», sanoi hän, »huomenna on perjantai, ja koska suuret kauppiaat, kuten Chogia Husein ja sinä, tänä päivänä pitävät liikkeensä suljettuina, niin mene iltapäivällä kävelylle hänen kanssaan ja sovita niin, että paluumatkalla kuljette minun taloni ohi ja sinä pyydät häntä käymään sisälle. On parempi, että asia järjestyy niin, kuin että sinä suorastaan kutsuisit hänet. Alina käsken Morgianen laittaa illallisen valmiiksi.»

Perjantai-iltapäivällä tapasivat Ali Baban poika ja Chogia Husein toisensa sovitulla paikalla ja lähtivät kävelylle. Takaisin tultaessa jahti Ali Baban poika ystävänsä tahallaan kadulle, jonka varrelle hänen isänsä asui, ja heidän tultuaan ovelle pysähtyi hän, koputti hän ovelle ja sanoi: »Tämä on isäni talo; koska olen kertonut hänelle paljon ystävyydestämme, on hän pyytänyt minua hankkimaan hänelle kunnian tutustua sinuun. Pyydän sinua nyt lisäämään kohteliaisuutesi määrää minua kohtaan vielä tälläkin tavoin.»

Vaikkakin Chogia Husein nyt oli tullut siihen päämäärään, johon hän pyrki, nimittäin päässyt Ali Baban taloon ja saanut tilaisuuden surmata hänet ilman vaaraa ja suurta meteliä, teeskenteli hän kuitenkin haluavansa ottaa jäähyväiset. Mutta koska Ali Baban orja juuri tällä hetkellä avasi oven, otti poika ystäväänsä kohteliaasti kädestä, meni edellä ja pakotti Chogia Huseinin astumaan sisälle.

Ali Baba otti Chogia Huseinin vastaan mitä kohteliaimmin sen ystävyyden tähden, jota tämä oli osoittanut hapen pojalleen, ja pian pakinoivat he ystävällisesti keskenään. Kun nyt oli tullut aterian aika ja kaikki oli sitä varten valmiina, auttoi Morgiane Abdallah-orjaa kattamaan ruokapöydän ja kantamaan ruokalajit sisään. Mutta heti nähdessään Chogia Huseinin tunsi hän hänet valepuvusta huolimatta rosvopäälliköksi ja tarkastettuaan häntä pitempään ja tarkempaan huomasi hän, että vieraan vaatteiden alle oli kätketty tikari. »Maltahan!» sanoi hän itsekseen, »tuo konna on tullut murhaamaan isäntäni. Mutta senpä minä estän!»

Heti saatuaan Abdallahin kanssa pöydän katettua, käytti Morgiane sitä aikaa, jolloin herrat söivät, tarpeellisiin valmistuksiin suunnitelmansa toteuttamiseksi; hän oli juuri saanut ne suoritetuiksi, kun Abdallah ilmoitti, että oli aika ruveta tarjoilemaan hedelmiä. Morgiane vei ne sisälle heti, kun Abdallah oli korjannut ruoat pöydältä. Sitten asetti hän Ali Baban viereen pienen pöydän ja sille viiniä ja kolme pikaria; tämän tehtyään meni hän Abdallahin kanssa ulos ikäänkuin olisi aikonut syödä hänen kanssaan illallista.

Nyt arveli väärä Chogia Husein tulleen sopivan hetken Ali Baban surmaamiseen. »Nyt», sanoi hän itsekseen, »juotan isän ja pojan humalaan, eikä poika, jonka hengen mielelläni säästän, pysty estämään minua työntämästä tikaria isän sydämeen. Sitten pakenen, kuten ensi kerrallakin, puutarhan kautta sillävälin kuin keittäjätär ja orja vielä aterioivat tai nukkuvat keittiössä.»

Mutta Morgiane oli älynnyt valepukuisen Chogia Huseinin aikeet eikä antanut hänelle aikaa panna täytäntöön viekasta suunnitelmaansa, Sensijaan että olisi syönyt illallista puki hän päälleen kauniin tanssipuvun, valitsi siihen sopivan hiussomisteen, pani vyötäisilleen kullatusta hopeasta tehdyn vyön ja kiinnitti siihen tikarin, jonka tuppi ja kahva olivat samaa metallia; kasvoilleen pani hän kauniin naamarin. Pukeuduttuaan siten sanoi hän Abdallahille; »Ota rumpusi ja menkäämme sisälle näyttämään isäntämme vieraalle niitä hauskoja tansseja, joita usein iltaisin esitämme isännällemme.» Abdallah otti rummun, kulki sitä lyöden Morgianen edellä ja astui saliin. Hänen takanaan tuli Morgiane niiaten sirosti ja ikäänkuin pyytäen lupaa saada näyttää taitoaan. Kun Abdallah näki, että Ali Baba aikoi puhua, lakkasi hän rummuttamasta, »Tulehan vain tänne, Morgiane», sanoi Ali Baba; »Chogia Husein arvostelkoon taitosi ja sanokoon sitten mielipiteensä siitä meille,» Sitten sanoi hän Chogia Huseinin puoleen kääntyen; »Älä luule, herra, että olen suurilla kustannuksilla hankkinut sinulle tämän huvin. Kuten näet, keittäjättäreni ja orjani vain huvittavat meitä sika tavalla. Toivon, että se miellyttää sinua!»

Chogia Husein ei ollut valmistunut siihen, että Ali Baba tarjoaisi aterian jälkeen vielä tällaistakin huvia. Vaikkakin hänelle olisi ollut paljon enemmän mieleen, että Ali Baba olisi säästänyt häneltä tämän näytännön, teeskenteli hän kuitenkin olevansa kovasti mielissään ja oli kyllin kohtelias lausuakseen Ali Baballe, että kaikki, mikä huvittaa hänen kunnioitettavaa ystäväänsä, on tietysti oleva myös hänelle itselleen suuri ilon aihe.

Kun nyt Abdallah näki, että Ali Baba ja Chogia Husein olivat lopettaneet keskustelunsa, alkoi hän uudelleen lyödä rumpuaan ja lauloi samalla erästä tanssilaulua. Mutta Morgiane, joka ei suinkaan ollut taidoltaan harjaantuneita tanssijoita ja tanssijattaria huonompi, tanssi niin, että se olisi herättänyt ihailua jokaisessa muussa seurassa kuin juuri tässä; kaikkein vähimmin herätti Morgianen taide valepukuisen Chogia Huseinin mielenkiintoa.

Tanssittuaan nyt sangen taitavasti ja suloisesti useita tansseja veti Morgiane vihdoin tikarin esille, heilutti sitä kädessään ja tanssi uuden tanssin, joka voitti kaikki edelliset. Mitä moninaisimmat kuviot, joita hän muodosti, keveät liikkeet, rohkeat hypyt ja ihmeelliset käänteet ja asennot, joita hän otti milloin ojentaessaan tikarin ikäänkuin iskuun, milloin teeskennellen lävistävänsä sillä oraan rintansa, olivat mitä suloisimmat katsella. Vihdoin näytti hän tanssineen itsensä hengästyksiin; hän tempaisi vasemmalla kädellään Abdallahilta rummun ja pitäen oikeassa tikaria tarjosi hän rummun onton puolen Ali Baballe, kuten tanssijain ja tanssijattarien on tapana tehdä vedotessaan katselijainsa anteliaisuuteen.

Ali Baba heitti Morgianen rumpuun kultarahan. Nyt kääntyi Morgiane Ali Baban pojan puoleen, joka seurasi isänsä esimerkkiä. Chogia Husein, nähdessään Morgianen tulevan luokseen, oli parhaiksi ottanut rahapussinsa esille antaakseen myös lahjan ja pisti juuri kätensä pussiin, kun Morgiane rohkeasti ja päättäväisesti lävisti rosvopäällikön sydämen, niin että hän vaipui hengetönnä alas. Ali Baba ja hänen poikansa kauhistuivat ylenmäärin tätä tekoa ja alkoivat ääneen valittaa. »Sinä onneton!» huusi Ali Baba, »mitä oletkaan tehnyt! Aiotko tuhota minut ja koko perheeni?» — »Ei, isäntäni», vastasi Morgiane, »päinvastoin olen tehnyt sen sinun pelastukseksesi.» Ja hän avasi Chogia Huseinin vaatteet, näytti Ali Baballe tikaria, jolla hän oli varustautunut ja sanoi täten: »Katso nyt, minkä katalan vihollisen kanssa olet ollut tekemisissä; ja jos katsot häntä tarkemmin kasvoihin, niin varmasti tunnet hänessä vale-öljykauppiaan ja neljänkymmenen rosvon päällikön. Hän tuli sinua murhaamaan. Mutta minä tunsin hänet ensi näkemältä ja keksin hänen suunnitelmansa. Allah olkoon kiitetty!»

Koko sydämellään tunsi Ali Baba, kuinka äärettömässä kiitollisuudenvelassa hän oli Morgianelle, joka nyt toisen kerran oli pelastanut hänen henkensä. Syleillen häntä sanoi hän: »Morgiane, olen antanut sinulle vapautesi ja silloin luvannut, etten jätä kiitollisuuteni osoittamista siihen, vaan että tahdon tehdä hyväksesi vielä enemmänkin. Sopiva aika on nyt tullut; tästä lähtien olet sinä minun miniäni».