Part 3

ELLI (voittaa nopeasti hämmennyksensä). Kas, isä! Etkö mennytkään töllimäkeen?

MATTI (myhäilee). En mahtunut, kun tupsahti veräjän täydeltä vieraita. Ja tuskin mahduin tuostakaan ovesta! Talon vieraitako sinä pakoilet? Oletko käyttäytynyt sopimattomasti?

ELLI (entisellään). Täytyihän minun yrittää paeta, kun pelkäsin, että tuo Olli sotkee tukkani. Taisi jo pörröttää pahanpäiväiseksi.

MATTI. Häh? Oletko taas joutunut tenstämistuulellesi, vaikka vieraita on talo puolillaan? Muistakin jättää kaarestelukujeesi tältä päivältä!

ELLI (ilakoiden). Tällä kertaa on Olli syypää kaikkeen! Ripitä häntä oikein perinjuurin! Ihan anturoita myöten! (Aikoo livahtaa ovesta.)

MATTI (tarttuu hänen ranteeseensa). Etpä nyt karkaakaan, kantelija! Hyi! Millainen kantelija sinusta on tullut!

OLLI. Elli on ihan oikeassa. Minä olen syypää kaikkeen. Minä sanoin rakastavani häntä ja — hän kai vähän säikähti — kuinka nyt sanoisin oikein miedosti — säikähti tulisia tunteitani. Ja nyt minä pyydän sinun suostumustasi, setä. Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin menemme naimisiin kuin pyhä tuhka.

MATTI. Ääh! Helkutti! Kylläpä kävi äkkiä! Mitäpä minun nyt pitäisi sanoa? Eihän tässä yllätyksessä enää ajatuskaan pääse perässä. Sano, Elli, mitä minun on vastattava Ollille!

ELLI. Etkö ole siitä selvillä?

MATTI. Jos antaisitte edes hengittää rauhassa, niin —

ELLI. Käsität kai, että sinun on kiellettävä!

OLLI. Mitä sinä sanot?

MATTI. Niinkö? Oletko sitten itsekin kieltänyt?

ELLI. En — mutta — enhän minä mene naimisiin — kuin pyhä tuhka! (Heläyttää kirkkaan naurun.)

OLLI. Vai niin! Minulla jo nousi sydän kurkkuun. No, ei mennä naimisiin ihan heti paikalla! Mennään silloin, kun Elli määrää — ja setä tietysti, ellei setä pane vastaan —

MATTI (ankarasti). Tiedätkös sinä, huithapeli, että tämä on vakava asia? Häh? Ääh! Helkutti! Sano suoraan, miten tahdot asian ratkaistuksi — tai minä kiellän kuin kirveensilmään! Ymmärrätkö?

ELLI (isän kaulassa). Älä kiellä, isä! Mitä suotta kieltäisit? Johan sinä panetit minut talonkirjoihinkin. Ja Olli rakastaa minua, vaikka ei tiedä siitä yhtään mitään. Enkä minä kenestäkään muusta huoli!

MATTI. Odotas nyt, lavertelija! Odota! (Irtaantuu ryhmästä ja menee keinutuoliin istumaan.) Ennen lopullisia päätöksiä pitää Ollin saada tietää, että Elli saa myötäjäisiksi —

OLLI. Ei, ei! Sellaisista en välitä! Elliä minä pyydän enkä mitään muuta.

MATTI (kimmastuu). Mutta Elli ei lähde paitasillaan talosta! Tiedä se!

OLLI. Lähtipä miten tahansa, kun vain lähtee. Minulla on hyvä talo ja velaton. Olisipa ihme, jos se ei meille riittäisi.

ELLI. Älä nyt, Olli! Jos et ota isän sataatuhatta, niin isä ei anna minuakaan, eikä Erkki saa taloa, eikä isä itse saa vasikkaansa.

MATTI (kääntyy tuolissa julmistuneena). Ääh! Helkutti! (Huomaa kuitenkin tilanteen hauskan puolen ja rupeaa nauramaan.) Helkutti! Helkutti! Minä näen, että te olette pikiintyneitä kakaroita! Hullua olisi puhua teille järkeä. Ottakaa toisenne ja muistakaa, viiripäät, pysyä onnellisina! Muistakaa!

ELLI ja OLLI (hyökkäävät kiittämään Mattia). Kyllä muistamme! Me olemme aina onnellisia!

MATTI (vaivaantuu hellyyden osoituksista). Hyvä, hyvä! Ja nyt, Elli! Nopeasti! Mauno ja vallesmannin Kerttu kuuluvat tulevan eteiseen. Ohjaa saliin!

ELLI. Kyllä, kyllä! Mutta muista sanoa päivällispöydässä, että me olemme kihloissa! Niinkuin pyhä tuhka! (Pusertaa ohimennen Ollin kättä ja poistuu eteiseen ilakoivana.)

MATTI. Ääh! Helkutti! Sen vain sanon sulle, että viipperän siitä saat!

OLLI (hymyilee). Ei hätää! Käy minun makuuni! Sellainen olen itsekin. Samanluonteiset lapset leikkivät parhaiten.

MATTI (nousee). Olkoon sitten niin! (Antaa kättä.) Asia on päätetty!

OLLI. Tällä kädenlyönnillä otan haltuuni Ellin onnen.

MATTI. Niin sen pitääkin olla! Minun täytyy nyt mennä! (Menee perältä ulos.)

OLLI (kävelee onnellisena pari kierrosta ja heittäytyy sitten keinutuoliin).

ERKKI. Tule vain tämän kautta! (Tulee eteisestä.) Täällä on pesuvettä ja peili — ja Olli seuraksesi! (Menee perältä ulos.)

MAUNO (tulee eteisestä). Kas! Terve! Näitkö miten minun kävi? (Alkaa laittaa itseään kuntoon pesukaapin ja peilin edessä.)

OLLI. Näin! Teit aikamoisen kuperkeikan. Sepä vasta oli lankeemus vahingon veräjällä! (Naureskelee iloisesti.) Älä välitä, vaikka minua naurattaa! Tiedäthän, että onnittelen sydämestäni, kun pääsit ehjin nahoin. Tiesin jo silloin, kun lensit ojaan, että häränpylly oli vaaraton.

MAUNO (omassa hommassaan). Mistä tiesit?

OLLI. Erkki sanoi. Kolme kyynärää lunta. Mutta onnettomuuden veräjä se oli sinulle sittenkin.

MAUNO. Niinkö luulet?

OLLI. Selvä se! Olen ollut täällä jo puolisen tuntia. Kaikki on järjestyksessä. Aloitin asiani juuri silloin, kun sinä lojuit ojassa päälläsi pystyssä. Silloin tein sinulle pienen kepposen.

MAUNO. Minkä asian — ja minkä kepposen?

OLLI (katselee voitonriemussa Maunoa). Menin kihloihin Ellin kanssa! (Räjähtää poikamaisen iloiseen nauruun.)

MAUNO (menee onnittelemaan). Oi, veikkonen! Salli minun onnitella! Ja niin nopeasti sinä toimit!

OLLI. Niin — näes! Se on kaikki tuon onnettomuuden veräjän ansiota.

MAUNO (menee takaisin peilin luo). Niin, todella! Sillä veräjällä on mahdottoman suuret ansiot. Sanotaan, ettei kukaan pääse vahingon veräjälle. Mutta minä pääsin. Siitä tuli mulle ikuisen onnen veräjä!

OLLI. Soo! Mutta älä nyt vain yritä puhua mitään ylimielistä katkeruuden kieltä, vaikka Ellistä tuleekin minun vaimoni. Varoitan sinua ajoissa!

MAUNO. Salli minun sentään olla onnellinen — yli äyräitten!

OLLI (hauskasti). Ole, peijakas, kykysi mukaan! Ja mieshän on hävinnytkin.

MAUNO (kääntyy ja korjailee kaulustaan). Kuulehan! Kun minä nousin ojasta, näin edessäni niin kirkastuneen naisolennon, ettei sitten kauniimpaa ikinä. Olin heti tulessa ja liekissä! Ja ymmärsin, että se tuli oli jo kauan kytenyt minussa. Ja — ja samaa sanoi Kerttu itsestään. Tuo matka, näetkös, tuolta veräjältä tänne, on satakunta metriä. Me astuimme sitä hitaasti, hyvin hitaasti. Ainakin kymmenen minuuttia. Ja se riitti! Meidän tiellemme oli sattunut onnen veräjä.

OLLI (on tarkannut kertomusta ihmetellen ja pyörein silmin). Entä — entä nyt?

MAUNO. Minä olen kihloissa Kertun kanssa! (Nauraa poikamaisesti Ollille vasten naamaa.)

OLLI (hypähtää rajusti pystyyn, syleilee Maunoa ja alkaa taluttaa häntä peräovelle). Olipa se siunattu veräjä! Se oli oikein todellinen onnen veräjä meille molemmille! Hih, hei! Tästähän riemu syntyi!

Väliverho.