Part 2

Kysymys ei ole yksin minusta. Sanoinhan jo, ettei minulla yksilönä ole mitään valitettavaa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Siis teette viisaammin kun annatte jokaisen huolehtia itsestänsä. Mitä syytä teillä on heidän asioihinsa ja oloihinsa sekaantua?

AARNE KALSKE

Koska olen yksi heistä.

PASTORI LOIMARANTA

Nuori mies, te kylvätte vihan kylvöä, ja joka tuulta kylvää se myrskyä niittää.

AARNE KALSKE painavasti.

Ilmassa on todellakin uhkaavan myrskyn enteitä. Ja jos se puhkeaa, niin silloin, varokaa, hyvät herrat...sillä te itse olette sen nostattaneet.

PASTORI LOIMARANTA

Te uhkaatte...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuinka te rohkenette...?

AARNE KALSKE

En uhkaa, mutta varoitan, älkää jännittäkö jousta liian kireälle... Työläisten kärsimysten malja on jo niin täysi, että pieni pisara saa sen vuotamaan yli reunojensa.

PASTORI LOIMARANTA

Nuo ovat niitä teidän kaltaistenne tavallisia fraaseja, jotka aina ovat suuresti liioiteltuja.

AARNE KALSKE

Minun ei tarvitse mennä tämän tehtaan aluetta ulommaksi voidakseni todistaa väitteeni. Muutamia päiviä sitten näin erään tämän tehtaan työläisen lasten kulkevan avojaloin kolmen asteen pakkasessa. Ja samanlaisessa asemassa ovat tällä hetkellä monet miljoonat työläiset ja heidän lapsensa. Jää siis hyvin kyseenalaiseksi, kummatko meistä todella kylvävät vihan kylvöä, mekö vai te, hyvät herrat.

ELSIE

Myönnän puheessanne olevan paljon totta, niin paljon olen minäkin työläisten elämää seurannut. Mutta ellei näitä epäkohtia voitaisikaan kokonaan poistaa, niin eikö niitä voitaisi ainakin lievittää sovinnollista tietä ja molemminpuolisella ymmärtämyksellä ja hyvällä tahdolla? Myöskin minä näin mainitsemanne lapsukaiset ja ryhdyin heti auttamaan heidän säälittävää asemaansa ja toivoakseni on se epäkohta nyt heidän suhteensa korjattu. — Sitäpaitsi olen ajatellut järjestää vakinaisen hyväntekeväisyys- seuran paikkakunnalle, joka avustaisi suurinta puutetta kärsiviä.

AARNE KALSKE kumartaen kevyesti ja hieman ivallisesti Elsielle.

Uskon tarkoituksenne olevan vilpittömän ja siitä kiitän teitä, neiti, mutta me emme tarvitse hyväntekeväisyyttä. Me kykenemme tekemään työtä ja myöskin elämään työstämme, jos meille maksetaan siitä kohtuullinen palkka.

ELSIE ynseästi ja loukkaantuneena.

Pyydän huomauttaa, että hyväntekeväisyyttä harjoitetaan luonnollisesti vain niitä kohtaan, jotka sitä tarvitsevat siis teidän ei pidä ottaa siitä itseenne. Eivätkä kaikki ajattele siitä siten kuin te.

AARNE KALSKE

Eivät, neiti, se on tosi. Mutta jos kaikki ajattelisivat siten, olisi kurjuutta paljon vähemmän maailmassa.

PASTORI LOIMARANTA harmistuneena.

Teillä on todella kummalliset ja ylösalaisin käännetyt käsitykset monista asioista. — Hyväntekeväisyyshän on ihmisen yksi niitä harvoja ominaisuuksia, joka on todella jumalallista alkuperää, ja sen te leimaatte kokonaan kelvottomaksi jopa vahingolliseksikin. Teillä ei nähtävästi ole aavistustakaan, millainen merkitys hyvän- tekeväisyys- ja armeliaisuustyöllä on ulkomailla, suurkaupunkien kovaosaisten keskuudessa. Mihin turvautuisivat ne sadat tuhannet jotka nyt elävät yksinomaan hyväntekeväisyydestä ja armeliaisuudesta, jos kerta kaikkiaan lakattaisiin hyväntekeväisyyttä harjoittamasta?

AARNE KALSKE

Oikeuteen!

PASTORI LOIMARANTA

Oikeuteen! En ymmärrä teitä. Armeliaisuuteeni he voisivat vedota, unitta eivät suinkaan mihinkään oikeudellisesti velvoittaviin seikkoihin.

AARNE KALSKE

Meidän oikeuskäsitteemme eroavat toisistaan siksi paljon, että en lainkaan ihmettele, vaikka ette ymmärtäisikään minua. — Armeliaisuustyö on paikkausta, mutta se ei ole oikeuden jakamista. Hyväntekeväisyys on palkattu palvelija, joka kulkee isäntiensä jälessä, ripotellen puhtaalta näyttävää hiekkaa heidän verellä ja kyynelillä tahrattuihin jätkiinsä. Se on pesijä ja paikkuri, joka pesee pois suurimmat vääryystahrat ja paikkaa pahimmat ja irvistelevimmät repeämät.

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi.

Mielestäni on tarpeetonta jatkaa kinastelua pitemmälle. Siis lyhyesti: te joko jätätte kiihoittavan esiintymisenne tai työpaikkanne minun luonani. Jos olette järkevä, niin ette tule katumaan menettelyänne. Meillä pääsee aina kunnollinen ja tarmokas mies eteenpäin ja palkkanne olen järjestävä siten, että siinä suhteessa tulette varmaan olemaan tyytyväinen.

AARNE KALSKE

Mielipiteeni eivät ole ostettavissa, voin siis pitää itseäni eroitettuna.

TIREHTÖÖRI STÅHLE jäykästi.

Niinkuin itse vain tahdotte. Te kuulitte ehtoni ja minulla ei ole niihin mitään lisättävää.

Ryhtyy kirjoittamaan, luomatta katsettakaan Kalskeeseen.

ELSIE

Mutta, isä — — —

TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti.

Vaiti! Älä sinä sekaannu tähän!

AARNE KALSKE kumartaa kevyesti, välinpitämättömänä, ja poistuu. Hetken kuluttua pujahtaa, Elsie äänettömänä ulos.

PALVELIJATAR tulee.

Kahvipöytä on katettu.

TIREHTÖÖRI STÅHLE JA LOIMARANTA menevät.

Näyttämö hetken tyhjänä.

Elsie ja Kalske tulevat keskustellen hillityllä äänellä.

ELSIE

Olen hyvin pahoillani isäni äskeisestä menettelystä. Tahdotteko että koetan saada hänet muuttamaan päätöksensä?

AARNE KALSKE

Älkää vaivautuko, neiti. Tällaisen työpaikan menettäminen on minulle yhdentekevää.

ELSIE

Olette ylpeä.

AARNE KALSKE

Mahdollisesti.

ELSIE

Mutta ettekö voisi hiukkasen taipua? — Antaa hieman perää ja esiintyä vähän — — — kuinka sanoisin — — —?

AARNE KALSKE

Nöyremmin, makeilevammin, mielinkielisemmin...

ELSIE

Ei nyt niinkään...Mutta ajatelkaahan asemaanne! Te olette nyt vain työmies, mutta te voisitte kohota... päästä esim. työnjohtajaksi. Isäni pitää teidän taitoanne ja kykyänne suuressa arvossa.

AARNE KALSKE kylmästi, ylenkatseellisesti.

Erehdytte minun suhteeni, neiti. Minä en ole pomon paikan tavoittelijoita.

ELSIE verhotusti.

Mutta jos minä pyytäisin teitä jäämään...jäisittekö?

AARNE KALSKE

Minähän olen jo eroitettu.

ELSIE

Minä hankkisin peruutuksen...Tietenkin ehdolla, että siihen suostuisitte ja...

AARNE KALSKE

... ja ryhtyisin työtovereilleni piiskaksi, kahlitsisin ajatukseni ja mielipiteeni, vaihtaisin aatteeni, työtoverini ja oman itseni vaivaiseen pomon valtakirjaan. En koskaan!

ELSIE

Te olette hirveän aatteellinen. Ettekö sitten elämältä vaadi mitään muuta?

AARNE KALSKE

Vaadiko mitään muuta? Minun vaatimukseni ovat suuret... päämääräni huimaavan korkeat...te hämmästyisitte jos tulisitte ne tuntemaan, mutta ne ovat eroittamattomasti yhdistyneet aatteellisien päämäärien! ja koko työväenluokan päämäärien kanssa.

ELSIE

Aina vain tuo aate ja taas aate. — Elämähän on niin vaihteleva ja rikas jo tällaisenaankin.

AARNE KALSKE

On teille ja teidän luokkaanne kuuluville,

ELSIE

Myöskin te voisitte saada elämältä paljonkin nyt jo, mutta teidän vihanne meitä onnellisemmassa asemassa olevia kohtaan katkeroittaa teidän elämänne ja estää teitä ottamasta sitäkään mitä olisi saatavissa. — Miksi te vihaatte meitä?

AARNE KALSKE

Miksikö vihaan?...Jo pienenä poikasena sain tuntea kapitalismin rautaisen käden puristusta. Olen torpan poika. Vanhemmillani oli torppa erään suuren kartanon maalla. Ollessani kahdeksan vuotias, häädettiin meidät torpastamme. — Isäni työskenteli sen jälkeen päiväläisenä. Kuin kulkukoirat saimme maata minkä talon nurkassa kulloinkin sattui. 12-vuotiaana jouduin rengiksi erääseen suureen taloon. Ne kolme vuotta, jotka siellä olin, ovat elämäni synkimpiä aikoja. Näännyttävän raskasta työtä 11 ja 12 tuntia päivässä, kehno, niukka ruoka ja selkäsaunoja runsaasti; sellaista oli elämäni. Samoihin aikoihin kuoli äitini. Isäni katosi maailmalle. En ole sen koommin hänestä kuullut, en tiedä elääkö vai onko kuollut. 15-vuotiaana menin kaupunkiin. Siellä ei elämä ollut paljoakaan parempaa. Vapautta oli tosin vähän enemmän, eikä selkäsaunojakaan tarvinnut enää peljätä. Mutta sama orjuuden kirous painoi sielläkin raskaana ja sama orjan merkki näkyi otsalla menin minne tahansa. — Ei siis ole lainkaan ihmeellistä, että olen nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vannoutunut vihollinen.

ELSIE hiljaisesti.

Teidän vihanne meitä kohtaan on varmaankin hyvin katkera ja on myönnettävä, ettei se ole aivan aiheetonkaan. — Äskeinen tapauskin...

AARNE KALSKE

Olette oikeassa, neiti. Minun vihani on todellakin hyvin katkera. Mutta en vihaa ihmisiä sellaisenaan, vaan järjestelmää. Järjestelmää vastaan tulen taistelemaan viimeiseen hengenvetooni asti ja sikäli kuin yksityisiä ihmisiä asettuu tuota järjestelmää puolustamaan, taistelen myöskin heitä vastaan, mutta en silti vihaa heitä. — Äskeinen tapaus ei todellakaan merkitse mitään. Se ei ole edes mainitsemisen arvoinen.

ELSIE

Uskotteko, että yhteiskunta tulee jolloinkin muuttumaan sellaiseksi kuin te, sosialistit kuvittelette?

AARNE KALSKE

Olen varma siitä.

ELSIE

Teidän tulevaisuudenuskossanne on jotakin suurta ja ihanaa! En tiedä, tuleeko se milloinkaan toteutumaan, mutta se antaa ainakin sisältöä teidän elämällenne. — Tarttuu äkillisen mielijohteen valtaamana kiinteästi ja nopealla liikkeellä Kalskeen käsivarteen. — Kuulkaahan, tahtoisin todella tehdä jotakin hyväksenne. Mutta te olette niin...kuinka sanoisin...? Niin luoksepääsemätön. — Miksi te olette sellainen?

Tireht. Ståhle ja past. Loimaranta tulevat.

PASTORI LOIMARANTA puhuu jotakin innokkaasti tireht. Ståhlelle.

— — — Kyllä se tulee onnistumaan, ja sen täytyy onnistua, muutoin...— huomaavat Elsien ja Kalskeen ja pysähtyvät aivan ällistyneinä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä...mitä tämä merkitsee?

PASTORI LOIMARANTA

Näenkö oikein? Onko se neiti Elsie ja tuo...tuo kiihoittaja, kansanvillitsijä...?

ELSIE joka on nopeasti toipunut hämmästyksestään; luontevasti.

Kyllä te näitte oikein.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä sanot? —

Kalskeelle, osoittaen ovea, kylmästi, halveksivasti.

— Ulos! — Kalske ei liikahda.

PASTORI LOIMARANTA ivallisesti, Kalskeelle.

Ei riitä, että olette kiihoittaja ja villitsijä. Olette myöskin naisten viettelijä.

ELSIE kuohahtaen.

Herra pastori! Te loukkaatte minua!

TIREHTÖÖRI STÅHLE kiihtyvällä raivolla, mutta edelleen kylmästi ja halveksivasti, osoittaen Kalskeelle ovea.

— Ulos!

ELSIE

Mutta isä. Sinun menettelysi on aivan...

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, mutta voimakkaasti ja masentavasti.

— Vaikene!

tarttuu Kalskeen käsivarteen aikoen taluttaa hänet ovelle.

AARNE KALSKE vapautuen voimakkaalla liikkeellä; tyynesti.

— Osaan kyllä mennä taluttajattakin.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Hyvä, että osaatte.

Kalske menee.

TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.

Odotan selvitystäsi.

ELSIE

Mitä selvitystä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä tekemistä sinulla oli tuon miehen kanssa?

ELSIE

Näittehän, että minä puhuin hänelle.

TIREHTÖÖRI STÅHLE ylenkatseellisesti.

Ja niitä puhumista voipi Erik Ståhlen tyttärellä olla kahdenkesken jollekin konetyömiehelle, joka lisäksi on vielä kiihoittaja ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen katkera vihollinen. — Sinun taipumuksesi, Elsie, ne osoittavat sangen alhaista mielenlaatua ja hämmästyttävää sopivaisuuskäsitteiden höltymistä.

ELSIE

Millä tavoin sitten, isä?

PASTORI LOIMARANTA.

Mutta, neiti Elsie, kunniallisen neidon ja vielä teidän yhteiskunta-asemassanne olevan pitäisi toki ymmärtää...

ELSIE ylenkatseellisesti.

Herra pastori...Teillä ei ole mitään oikeutta...Mitä minä teen tai jätän tekemättä, ei kuulu teille.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Vaiti, Elsie! Herra pastorilla on oikeus ja myöskin kyllin aihetta muistutukseen. Sinä olet jo siksi vanha, että sinun pitäisi osata arvosi mukaisesti käyttäytyä. — Varoitan sinua, Elsie...jos vielä huomaan tämän tapaisia oireitakin, on minun ryhdyttävä ankarampiin toimenpiteisiin. — Mene huoneisiisi! — Elsie menee.

ESIRIPPU.

TOINEN NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Kohosen asunto. Tavallinen työläisasunto, köyhä mutta verrattain siisti, jopa miellyttäväkin sisustus. Jokseenkin tilava. Oikealla ovi viereiseen huoneeseen, perällä ulos. — Sylvi, noin 11-vuotias tyttö, lukee läksyjänsä pöydän ääressä. 7—8-vuotias poikanen askartelee jotain lattialla. Kohosen vaimo on illallisen valmistuspuuhissa. Vuodenaika: talvi, tammikuun loppupuoli.

SYLVI nousee pöydän äärestä ja menee kurkistamaan akkunasta ulos. — Puoliääneen.

Jo ihan pimeä. Kääntyen äitiinsä.

— Äiti, miksi ei isä jo tule?

KOHOSEN VAIMO

Kyllä hän jo pian tulee. Mitä sinä nyt isällä tekisit, lapseni?

SYLVI

Tuoko isä leipää tullessaan?

KOHOSEN VAIMO

Luultavasti hän tuo, jos vain onnistuu saamaan.

SYLVI

Saanko minäkin sitten pienen palasen — hyvin pienen vain, tällaisen — katsohan, äiti. — Näyttää käsillään.

KOHOSEN VAIMO

Saat, saat, lapseni. Koeta nyt vain olla kärsivällinen.

SYLVI

Saanko niinä evääksenikin kun menen huomenna kouluun?

KOHOSEN VAIMO

Kyllä sinä saat, jos vain isä tuo.

SYLVI

Ah, kuinka hauskaa, äiti! Kunhan isä vain pian tulisi, — Kuuluu koputusta ulko-ovella.

KOHOSEN VAIMO

Kukahan sieltä nyt tulee kun oikein koputtamalla sisään pyrkii?

Isä se ei ainakaan ole. — Menee avaamaan oven.

ELSIE STÅHLE tulee, kädessä paketti.

Hyvää iltaa, rouva Kohonen! 'Iltaa, Sylvi! Kuinka täällä nyt jaksetaan?

KOHOSEN VAIMO JA SYLVI niijaavat hämillään, mutta iloisina ja ystävällisesti. Kohosen vaimo pyyhkii esiliinallaan tuolia.

— Istukaa, neiti Ståhle. Tehkää niin hyvin!

ELSIE

— Toin Sylville ja Paavolle ne sukat, jotka heille lupasin. Koetetaanpas miten ne sopivat.

Antaa toiset sukat Sylville, joka alkaa niitä pukea jalkoihinsa, Elsie pukee itse toiset sukat Paavon jalkoihin.

— Hyvin ne sopivat. Ovat kuin teitä varten tehdyt. —

Sylvi ja Paavo katsovat onnellisina uusia sukkiaan.

KOHOSEN VAIMO

Kylläpä se neiti nyt...Noin hienot ja koreat sukat... Mutta kiittäkäähän neitiä lapset! — Sylvi niijaa ja Paavo tekee äkillisen lapsen kumarruksen.

ELSIE

Sylville.

Noin kehno ja ohut leninkikin sinulla on! Kun ehdimme, niin valmistamme sinulle uuden leningin ja ehkä Paavo-pojullekin voimme vielä saada jotakin. —

Kohosen vaimolle.

Olemme perustaneet vakinaisen armeliaisuusyhdistyksen tehtaalle, jonka tarkoituksena on seudun puutteenalaisten työläisten avustaminen.

KOHOSEN VAIMO

Neiti on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä meitä köyhiä kohtaan. Kyllä sen jumala on kerran teille palkitseva.

SYLVI puolittain kuiskaten.

Miksi isä ei jo tule?

ELSIE

Onko Sylvi tytön isää jo ikävä?

KOHOSEN VAIMO

Isän pitäisi työstä tullessaan tuoda vähän leipää, jos onnistuu saamaan ja sitähän se Sylvi siinä odottelee.

ELSIE ymmärtämättä.

Leipää...Minulla on täällä jotain vielä parempaa... katsohan...

— Ottaa muhvinsa sisästä muutamia hienoja sokurileivoksia ja antaa ne Sylville.

— Anna äidille ja Paavollekin niistä. Ne ovat paljon parempia kuin parhainkaan vehnäleipä.

KOHOSEN VAIMO

Eihän me vehnäleipää...Milläpä me sellaisia... Tavallista ruisleipäähän me...

ELSIE hiljaisesti.

Tavallista ruisleipää! Eikö teillä sitten ole...

KOHOSEN VAIMO

Ei. — — eikä ole ollut kolmeen päivään niin palaakaan —

ELSIE

Hyvä jumala...ei leipää kolmeen päivään...ja minä... Mitä te sitten olette syöneet?

KOHOSEN VAIMO

Perunoita, ja eilen keitimme viimeisistä jauhontomuista vähän velliä.

ELSIE hiljaisesti.

Onko...onko työläisiä tällä paikkakunnalla paljonkin sellaisessa asemassa?

KOHOSEN VAIMO

Voi, hyvä neiti, kyllä niitä on hyvin paljon...melkein jokikinen työläisperhe.

ELSIE

Minun täytyy vielä tänä iltana puhua siitä isän kanssa. Leipää lähetän teille niin pian kuin mahdollista. — Jääkää hyvästi! — Menee kiireesti.

KOHOSEN VAIMO puolittain itsekseen, puolittain Sylville.

Kyllä sillä tirehtöörin neidillä on hyvä sydän ja armelias luonto...

— Katsoo Sylvin ja Paavon sukkia. — Noin hienot sukatkin osti...Ne ovat maksaneet ainakin kaksi kokonaista päiväpalkkaa...

KOHONEN tulee työstä. Häntä seuraa teht. työmies Pohja, noin 45 v. Kumpikin ovat kehnosti ja ohuesti puetut vuodenaikaan katsoen. Kohosella nuorassa kimppuun sidottuna 4 tai 5 leipää.

SYLVI rientää isäänsä vastaan. Iloisena.

Onhan sinulla leipää, isä!

KOHONEN laskee leipäkimpun pöydälle.

Onnistuin vielä saamaan muutamia, mutta niidenkin hinta oli taasen kohonnut. — Menee tumin eteen lämmittämään palelevia käsiään ja kopistelee lunta puukengistään. — Kohosen vaimo taittaa leivästä palasen Sylville ja Paavolle. — Nuo puukengät eivät kelpaa mihinkään näin lumen aikana. Niiden pohjiinkin takertuu lumi paksuina kerroksina, joten lopulta kulku käy miltei mahdottomaksi. Saisipa ihminen vielä kerran oikeat kengät jalkoihinsa!

POHJA näyttää visaisia kenkiään.

Tuollaiset ne ovat minunkin kenkäni, vaikka olenkin entinen suutari. Mutta se joka on sanonut, että sepällä ei ole milloinkaan kunnollista puukkoa eikä suutarilla kelvollisia kenkiä, on sanonut syvän ja totisen totuuden.

KOHOSEN VAIMO kaataa kahvia.

Tulkaahan juomaan kahvia lämpimiksenne. Ei se tosin oikeata kahvia ole, mutta on ainakin sen näköistä. — Kyllähän ne kengätkin olisivat tarpeen, mutta ennenkaikkea tarvitsisit sinä vahvemman takin. Oikeata palttoota ei uskalla ajatellakaan.

KOHONEN

Ei uskalla, ei, siksi kallista on nykyisin kaikki vaatetavara, ja aina vain niiden hinnat kohoavat, niinkuin kaikkien muidenkin paitsi työmiehen työn. Työpalkat tulla laahustavat puolittain konttaamalla perässä, silmäkannon jälessä kaikista muista hinnoista. Ja kuitenkin sanotaan, että työväellä on juuri nyt suurempi valta kuin milloinkaan ennen. Ymmärrä sitten tämän maailman menoa.

POHJA

Sitä vain sanotaan niin, mutta todellisuudessa ei työväellä ole yhtään enempi valtaa kuin ennenkään. Liekö niinkään paljon.

KOHONEN

Kyllä nyt olisi jo aika ottaa köyhälistön ohjat käsiinsä, mutta miksi se ei ota niitä?

POHJA

Se ei pysty vielä ottamaan. — Osoittaa poikasta lattialla. — Mutta he kenties tulevat sen tekemään.

KOHONEN

Ei pysty...Miksi emme pystyisi? Me pystymme, jos niikseen tulee.

KOHOSEN VAIMO hellästi, hyväileväsi!

Lapsiraukat! Kunpahan teillä jo olisikin valoisampi elämän- taival kuin meillä on ollut! Mutta alku ainakaan ei näytä siltä. Sylvi raukankin täytyy pian jäädä pois koulusta. Ei hän siellä voi käydä tuollaisiin vaatteisiin puettuna. Jäätyyhän hän tielle.

SYLVI itkunsekaisella äänellä.

Äiti, älä jätä minua pois koulusta. Onhan minulla nyt näin hyvät kengät ja sukatkin kun tirehtöörin neiti antoi.

KOHOSEN VAIMO

Enhän minä sinua jättäisi, mutta sinä et tarkene kovemmilla pakkasilla niin pitkää matkaa kulkea, sinun muut vaatteesi ovat noin ohuet ja ihan hajoamaisillaan.

SYLVI

Kyllä niissä tarkenen, äiti. Minä juoksen. Ja keväthän nyt kohta tulee.

KOHOSEN VAIMO

Kyllä kevääseen on vielä pitkä aika, lapsi kulta.

SYLVI lukee vielä hetkisen äänettömänä ja alakuloisena, sitten menee hän pikkuveljensä kanssa viereiseen huoneeseen.

KOHONEN tuskallisesti.

En todellakaan ymmärrä mitä olisi tehtävä. Insinööri sanoi juuri viime viikolla, että palkkoja ei enää tulla korottamaan, ennemmin seisautetaan vaikka koko tehdas.

KOHOSEN VAIMO

Tekisivätköhän ne sen?

POHJA

Joutavia! Eivät ne rahamyllyään niin vaan seisauta.

KOHONEN

Sen nyt ymmärtää lapsikin olevan pelkkää peloittelua. Emme me niin tyhmiä ole, ettemme sitä ymmärtäisi. — Maailmansota, se on ollut pohjaton kärsimysten lähde työväenluokalle, mutta kultakaivos omistavalle luokalle. Tämänkin tehtaan tuotteet menevät niin kaupaksi, ettei kyetä läheskään täyttämään kysyntää ja hinnat kohoavat myötänään.

POHJA

Mutta siitä huolimatta eivät työläiset uskalla enää palkankorotuksesta hiiskahtaakaan.

KOHONEN

Sen jälkeen kuin Kalske eroitettiin tehtaasta ja lähti pois paikkakunnalta, ovat kaikki työläiset käyneet ikäänkuin aremmiksi ja olojensakin suhteen välinpitämättömämmiksi. Eivät he käy kokouksissakaan enää säännöllisesti ja kaikenlaiset joutavat nurkkatanssit ja kortinpeluu pyrkivät voittamaan jalansijaa, varsinkin nuorempien keskuudessa.

POHJA

Kalske oli reuna poika. Hänen vaikutusvaltansa niin vanhoihin kuin nuoriinkin oli erityinen jumalien lahja, joka on suotu vain aniharvoille.

KOHONEN

Myöskin oli hän luotettava. Kun hän jotakin sanoi, niin se sana piti ja hänen ohjeidensa mukaan sitä tavallisesti meneteltiinkin ja harvoin harhaan iskettiinkään. Hän oli kuin luotu johtajaksi ja ohjaajaksi. Herrojen suosikki hän ei kuitenkaan ollut, vaikka olikin taitava työmies.

POHJA

Eipä tietenkään. Kalske ei ollut mikään lautasen nuolija, jollaisia herrojen suosikit tavallisesti ovat.

Sarkki ja muutamia nuorenpuoleisia miehiä tulee kiihtyneinä ja taistelunhaluisina.

SARKKI

Nyt on itse piru irti...!

KOHONEN

Kuinka niin...?

POHJA

Mitä sitten on tapahtunut?

KOHOSEN VAIMO leikillisesti.

Ovatko pojat nähneet mörköjä metsätiellä tänne tullessaan?

SARKKI

Emme me vielä, mitään nähneet ole, mutta kuullellet sitä enemmän.

KOHONEN

Mitä te sitten olette kuulleet?

SARKKI

Nyt ovat herrojen perustamat ja heidän eduskunnassa laillisiksi julistamat n.k. suojeluskunnat alkanehet sotaisen liikehtimisensä monissa paikoin maata. Varsinkin pohjanmaan pitäjissä ja Viipurin tienohilla ovat ne jo ryhtynehet avoimehen aseellisehen toimintahan työväen perustamia punakaarteja vastahan.

KOHONEN

Lieköhän siinä oikein tosi kysymyksessä?

SARKKI

Totta se on, sitä ei enää tarvitse epäilläkähän. Nyt on vain kysymys siitä, ottaako työväenluokka taisteluhansikkahan vastahan, vai antautuuko se heti armoille ilman taistelua.

ÄÄNIÄ

Särkin mukana olevien miesten joukosta.

— Mekö rupeaisimme lahtareilta armoa rukoilemaan!

— Emme ikinä!

— Yksimieliseen vastarintaan on ryhdyttävä!

KOHONEN alentaen ääntänsä.

Eihän meillä ole aseitakaan.

SARKKI myöskin hillitysti.

Tänä iltana on kirkonkylän työväentalolla kokous, jossa päätetähän aseiden hankinnasta tämän seudun työväestölle.

KOHOSEN VAIMO tuskallisesti.

Hyvä jumala, mitähän tästä vielä lopuksi tuleekaan... Minulla on ollut niin synkkiä aavistuksia jo kauan aikaa. — Ja Anuakin on parastaikaa kirkonkylällä. Kunhan ei hänelle mitään tapahtuisi. Menen katsomaan jos häntä jo jäällä näkyisi. — Pukee vähän joitain kehnoja päällysvaatteita yllensä ja menee ulos. Kun hän avaa oven syöksähtää raju tuulenpuuska sisälle huoneeseen ja myrskyn kohina ja luulen vongunta kuuluvat hyvin voimakkaina.

KOHONEN

Sinne kokoukseen olisi pitänyt täältäkin kulmalta mennä muutamia ymmärtäväisiä ja harkintakykyisiä miehiä.

SARKKI

Muutamia miehiä tehtahalta sinne kyllä menikin. He lupasivat vielä tänä iltana tulla ilmoittamahan, jos siellä jotakin tärkeämpää päätetähän. Oli meilläkin aikomus sinne mennä, mutta emme päässehet ajoissa lähtemähän.

POHJA

Olisipa vain Kalske tällä seudulla. Hän kyllä tietäisi, mitä olisi tehtävä.

KOHONEN

Hänen kaiteistansa miestä me nyt todellakin tarvitsisimme.

SARKKI

Kalske oli tosin mitä parahin toveri ja älykäs — mutta hän luotti liijaksi niihin kaikenlaisihin herrojen konsteihin, eduskuntahan ja sen sellaisihin...

POHJA

Mutta onhan eduskunnasta ollutkin arvaamattoman paljon hyötyä koko työväenluokalle.

KOHONEN

Viime vaaleissa tosin hävisimme, mutta...

SARKKI

Eduskunnat ja muut sellaiset kunnat ovat niitä herrojen ja narrien laitoksia. Aina niissä ovat porvarit kenkkuilemassa yrittipä työväki mitä tahansa. Vaaleissa tosin hävisimme, jumal'auta, mutta se on pieni asia ja meitä on visailunkin enemmän kun oikein tosi tulee.

KOHOSEN VAIMO tulee ulkoa.

Siellä on hirveä ilma. Lumi lentää hurjana ryöppynä koskien kasvoihin kuin tuhansien teräsneulöjen pistot. — Kuinkahan Anna siellä selviää?

KOHONEN

Lumimyrskystä Anna kyllä selviää, ellei muuta estettä satu. Ulkoa alkaa kuulua jalkojen töminää ja puheen ääniä. Kohonen kuuntelee. — Luulen hänen jo tulevankin.

SARKKI

Sieltä tulee useampiakin.

ANNA noin 23-vuotias, huomattavan kaunis, vaaleaverinen, tulee Kalske mukanansa. Iloisena ja innostuneena.

— Katsokaahan kenet minä tuon mukanani! Lapasin hänet tuolla tiellä ja sain kuin sainkin hänet lähtemään mukaani, vaikka hän ensin estelikin.

KOHONEN ilostuneena.

Kalskeko! No, terve! Siinä mies missä mainitaan! Mikä sinut nyt tänne on lennättänyt?

AARNE KALSKE kättelee kaikkia.

ÄÄNIÄ

— Terve!

— Vielä sinäkin elät!

POHJA kätellen Kalsketta. Sydämellisesti.

Terve, poikani! Sinua juuri olemme kaivanneet.

AARNE KALSKE

Miksi minua...

KOHONEN

Ohjaajaksemme ja neuvonantajaksemme.

KOHOSEN VAIMO

Kuinka te pääsitte lainkaan liikkumaan sellaisessa hirveässä ilmassa?

ANNA

Minulla oli sukset. En älynnyt heti kotoa lähtiessäni ottaa suksia, mutta onneksi sain Kantolasta jo mennessäni sukset lainaksi.

SARKKI Kalskeelle.

Missä sinä nykyisin olet oleskellut, kaupungissako, vai...?

AARNE KALSKE

Enimmäkseen siellä...Mutta jätetään nyt sellaiset, meillä on paljon tärkeämpiä asioita.

ÄÄNIÄ

Puhu, puhu!

SARKKI

Niin, annappa kuulua, mitä sinulla on sydämelläsi.

AARNE KALSKE

Liian kireälle jännitetty jousi on vihdoinkin katkennut. — Kaikkialla, eteläisissä osissa maata, on syttynyt avoimia aseellisia taisteluja työväestön ja porvariston välillä. Ne alkoivat tänä aamuna ja kulovalkean tavoin ovat ne levinneet kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin. Pääkaupungissa otti työväestö jo edellisenä yönä käsiinsä kaiken vallan ja työväestön valitsema johtava komitea määräsi hallituksen jäsenet vangittaviksi. Nämä olivat kuitenkin hiukkasta ennemmin ehtineet paeta kaupungista jonnekin pohjoiseen.

KOHONEN

Mitenkä läheisessä kaupungissa yleensä suhtaudutaan nykyiseen tilanteeseen ja tapauksiin? Ovatko mielet kylläkin kiihtyneitä?

AARNE KALSKE

Mieletkö kiihtyneitä...?

Melkein kuiskaten, mutta voimakkaasti ja pontevasti.

— Siellä on aseellinen vallankumous täydessä käynnissä. Se alkoi tänä aamuna. Kaikki työt ovat seisauksissa ja työväestö on julistanut täydellisen diktatuurin.

KOHONEN hypähtäen kiivaasti ylös:

Meidän on heti ryhdyttävä joihinkin toimenpiteisiin!

SARKKI

Ja nyt on toimittava ripeästi, yksi vuorokausi voipi merkitä paljon!

ANNA

Missään tapauksessa emme näin lähellä kaupunkia ja tiheässä asutusseudussa voi jäädä toimettomiksi ja välinpitämättömiksi.

ÄÄNIÄ

Emme voi! — Emme!

AARNE KALSKE

Kuinkahan monta kelvollista miestä saisi tältä paikkakunnalta kokoon?

KOHONEN

Ehkä noin satakunta, luulisin.

AARNE KALSKE

Se riittäisi aivan hyvin näin aluksi. Mutta ennen kaikkea pitäisi ne olla rohkeita ja uljaita, sekä luotettavia ja varmoja työväenjärjestöjen jäseniä. Roistoja ja huligaaneja emme huoli joukkoomme. — Onkohan paikkakunnan porvarien kaarti hyvinkin aseistettu?

KOHONEN

Kyllä niillä aseita on, vaikka ne koettavat niitä meiltä työläisiltä salata.

SARKKI

Entä meillä työläisillä? Onko meillä aselaista tietoa?

POHJA

Kyllä se aseen saa, joka lyödä tahtoo.

AARNE KALSKE

Aseita kyllä on kun vain saadaan kelvollisia miehiä niitä käyttelemään.

KOHOSEN VAIMO

Eiköhän olisi parempi, ettei lainkaan tartuttaisi aseisiin, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

AARNE KALSKE

Tietysti se olisi parempi. Minä olen ensimäinen sen myöntämään. Mutta ellemme nyt nouse vastarintaan, niin joudumme kokonaan porvarien armoille ja menetämme nekin saavutukset, joita viime aikoina olemme onnistuneet valtaamaan.

ANNA tulisesti.

Ja jos ei mitään uskalleta, ei myöskään mitään voiteta. Ja nyt on uskallettava jos koskaan. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!

AARNE KALSKE

Sanoit aivan oikein, Anna. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!

KOHOSEN VAIMO

Niin...en minä niitä asioita paljon ymmärrä, mutta että vallan pyssyjen kanssa toisiaan vastaan...Se tuntuu niin kamalalta ajatellakin. Ja jospa sillä keinoin edes saataisiin tämä työläisten kurja ja viheliäinen elämä vähänkin paranemaan, niin silloin voisi sodankin tuottamat kärsimykset vielä kestää, mutta jos yrityksemme epäonnistuu, niin entä sitten...?

KOHONEN

Tämän kurjemmaksi ei olomme enää voine tulla, kävipä miten tahansa.

SARKKI

Ja tapauksien kulkua emme enää voi saada kääntymähän, vaikka tahtoisimmekin. On vain nopiasti toimittava, että päästähän alkuhun. Pitäisi saada tietohomme, mitä kirkonkylän työväentalolla päätettihin. Sinne meni useita miehiä tältäkin kulmakunnalta. Lienevätköhän jo palasinehet.

AARNE KALSKE

Niiltä miehiltä pitäisi vielä tänä iltana saada tieto kokouksen päätöksistä.

Kohosen vaimo menee viereiseen huoneeseen.

ANNA

Minä otan sen hankkiakseni.

SARKKI

Odotahan, minä kirjoitan luettelon heidän nimistänsä. — Kirjoittaa ja antaa sen Annalle.

AARNE KALSKE

Ja koeta toimia ripeästi!

ANNA

Ole huoletta. Hyvin pian olen jälleen täällä. — Menee kiireesti.

AARNE KALSKE jää katsomaan Annan jälkeen.

Kelpo tyttö, tulinen, rohkea ja innostunut. Oikea taistelijatyyppi. Hän kelpaisi esimerkiksi monelle kokeneemmallekin työväenluokan taistelijalle.

KOHONEN

Nuoret juuri ovatkin taistelijoita. Nykyisin seuraavat tapaukset toisiaan niin nopeasti, että meidän vanhempien on hyvin vaikeata, toisinaan miltei mahdotontakin, seurata täydelleen mukana. Mutta te nuoret, te olette joustavampia ja rohkeampia ja teillä on enemmän tietoja, vaikka kokemusta puuttuukin. Sentähden teidän nuorten on asetuttava johtamaan toimintaamme ja tarkoin huolehdittava siitä, että koko työväenluokan onni on kaikissa teoissa ainoana päämääränä.

AARNE KALSKE miettivästi.

Vuorenraskas on se edesvastuu, joka nykyisinä kohtalokkaina aikoina painaa työväenluokan eturivissä kulkevien hartioita. — Usein välähtää mieleeni kysymykset: Oletko sinä kyllin laajanäköinen, kyllin uhrautuvainen voidaksesi ottaa jonkin osan tästä edesvastuusta kantaaksesi? — Sitten tämä viimeisin askel... Onko se oikea? Onko se köyhälistölle kokonaisuudessaan onneksi vai turmioksi? — Lyhyt äänettömyys.

POHJA

Kaikki merkit viittaavat siihen, että ihmislasten on vielä kuljettava monien tuskien ja koettelemuksien läpi ennenkuin todelliset elämänarvot niille vaikenevat. — Onneksi en tämän askeleen usko olevan, mutta näköpiirin laajentamiseksi ja kokemuksien hankkimiseksi on se nähtävästi välttämätön.

AARNE KALSKE

Työväenluokan tie kautta vuosisatojen on aina, ollut tuskien tie. Ja kumminkin on se aina alistunut, aina armoille antautunut. Nyt sillä on toinenkin tie edessä. Tuskien ja kärsimysten tie sekin, mutta se on ainakin kunniakas...yljäs...Ja sen tien päässä siintää, tosin himmeänä ja utuisena, mutta kumminkin mahdollisena, onnellisempi, oikeudenmukaisempi yhteiskunta.

KOHONEN

Paljoa emme sillä tiellä voi menettää, jos menetämmekin, mutta voittaa voimme paljonkin.

AARNE KALSKE

On kuitenkin yksi kysymys: Olemmeko kyllin voimakkaita, kyllin uhrautuvaisia, kyllin valistuneita, sanalla sanoen pystyviä sitä tietä kulkemaan? Toisinaan sitä epäilen. — Äänettömyys. Hypähtää pontevasti ylös. Tulisesti. — Pois kaikki epäilykset ja synkät mietelmät! Arpa on jo heitetty. Meidän täytyy kulkea juuri sitä tietä ja meidän täytyy voittaa!

Anna ja muutamia miehiä tulee.

SARKKI

Nopiasti sinä, Anna asiasi toimititkin.

ANNA

He tulivat jo tuolla tiellä vastaani. Olivat tulossa tänne. — Miehet kättelevät Kalsketta toverillisen ystävällisesti ja sydämellisesti.

ÄÄNIÄ

— Terve, toveri!

— Tervetuloa joukkoomme!

— Johtamaan toimintaamme!

AARNE KALSKE

Millainen on asema? Mihin toimenpiteisiin päätettiin ryhtyä?

ANNA ehättäen ennen miehiä.

Naapuripitäjässä kuulun olevan parhaillaan tulinen taistelu käynnissä, ja meidän tehtävämme täällä on näinollen ilman muuta selvä.

KOHONEN kiihkeästi.

Siis nopeaan ja tarmokkaaseen toimintaan ennenkuin on myöhäistä.

ÄÄNIÄ

Annan mukana, tulleiden miesten joukosta.

— Aivan niin!

— Niin päätettiin!

SARKKI

Vihdoinkin oikea ote! Naapuripitäjässä jo tulinen taistelu käynnissä! Ja mekö tällä tienoholla sitten seisoisimme yksin toimettomina, lampahannahkaisina syrjästäkurkistelijoina. Emme jääkään. Toimehen ja heti paikalla!

AARNE KALSKE

Entä te toiset? Mitä te arvelette?

KOHONEN varmasti.