Part 2
Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko, Anna?
ANNA hermostuneena.
Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä.
ILTA
Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin: naisin talon...
PORMESTARINNA
Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään kaupanpäällisiä!
ILTA
Ottaa mitä...? Mitä täti sanoi?
ANNA
Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis.
Katselee häntä hellästi.
TATTARA
Allerliebst... Allerliebst!
ANNA
Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin...
ILTA
Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista! Hän on niin hyvä, niin reipas, niin...
PORMESTARINNA
Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies.
ANNA
Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen?
TATTARA
Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte, miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä...
ILTA
Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa — ei minun mielipiteeni muutu...
Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella.
TATTARA
Hän on mainio!
PORMESTARINNA kuiskaamalla.
Te ette vielä tunne äitiä... Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano, sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee. Sellaisen talon voi naida.
ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta.
Mutta minähän en vielä ole syönyt... Sallittehan että...
PORMESTARINNA
Totta kai... vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti.
HEIKKI
Te pyysitte minutkin aamiaiselle...
ANNA
Eikö Ilta tarjonnut teille?
HEIKKI
Me odotimme emäntää...
ANNA
Mutta tehkää hyvin. Voi, voi... Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa!
HEIKKI
Häntä ei ensinkään ole näkynyt.
Menee keittiöön.
ANNA
Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin.
Menee vierashuoneeseen.
PORMESTARINNA
Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki.
TATTARA
Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa. Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa.
PORMESTARINNA
He lähtevät aamulla. Minä ehdotan.
TATTARA
Mutta voiko sitä?
PORMESTARINNA
Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni... Minä kerron sen teille kirjailijana... Tuskin hän on häntä vieläkään unohtanut.
TATTARA
Minä näkisin mielelläni hänen miehensä!
PORMESTARINNA
Hän tulee tänne arpajaisiin.
TATTARA
He eivät ole onnellisia?
PORMESTARINNA
Eivät.
TATTARA
Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy...?
PORMESTARINNA
Siltä näyttää.
TATTARA
Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus.
PORMESTARINNA
Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä?
Anna ja vanha emäntä tulevat.
EMÄNTÄ
Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu?
PORMESTARINNA
Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja... Tämä on meidän juhlapuhujamme, neiti Tattara.
TATTARA
Päivää.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon.
PORMESTARINNA
Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina?
EMÄNTÄ
Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs tohtorit — ihmisiä ne on nekin.
TATTARA
Mikäs emäntää vaivaa?
EMÄNTÄ
Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja minä myin talon.
TATTARA
Se mahtaa olla kovin raskasta.
EMÄNTÄ
Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että voin olla sairaanakin...
PORMESTARINNA
Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa.
EMÄNTÄ
Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla.
TATTARA
Niin, niin.
ANNA keittiöstä.
Tulkaa nyt, äiti.
Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön.
PORMESTARINNA
Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan?
ANNA
Huomenna...?
PORMESTARINNA
Mikä se tunnin matka nyt on.
ANNA
Puolentoista.
PORMESTARINNA
Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä minuutissa...
ANNA
Minä ajoin silloin hiukan hurjasti.
PORMESTARINNA
Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä.
ANNA
Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan.
PORMESTARINNA
Kyllä minä sen matkan muistan ikäni.
TATTARA
Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja?
ANNA
Siihen aikaan... Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita.
PORMESTARINNA
Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi... Muistaakos emäntä niitä hevosia?
EMÄNTÄ keittiöstä.
Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat.
PORMESTARINNA
Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan...
ANNA tulee keittiöstä.
Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa...
PORMESTARINNA
Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle pappia.
ANNA
Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän paranimme, sekä minä että lapsi...
PORMESTARINNA
Se oli tämä sama Ilta... Se oli syntyessään niin heikko.
ANNA
Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika.
TATTARA
Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se talo.
ANNA
Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En tiedä... Olen vähän ajatellut... jos lähtisin saattamaan...
PORMESTARINNA
Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla.
TATTARA
Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen... Ehkä myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan...?
PORMESTARINNA
Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain...
TATTARA
Ja minä pistäydyn sitten...
ANNA
Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.)
PORMESTARINNA
Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää.
HEIKKI
Kyllä.
TATTARA eteisen ovella.
Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin.
PORMESTARINNA
Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä tiedän.
TATTARA
Tiedättekö vielä...?
PORMESTARINNA
Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin suuni...
TATTARA
Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.)
ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen.
Mitä minä teen... mitä minä teen?
HEIKKI hänen jälkeensä.
Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa heille, ettette ehdi... Luuletteko, että he ovat ystäviänne?
ANNA
En. Mutta mitä minä teen...? Te kuulitte mitä Ilta sanoi.
HEIKKI
Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään...?
ANNA
Ah, vanhoja juttuja... Emme koskaan ole toisistamme pitäneet.
HEIKKI
Mitä hän sitten tulee tänne?
ANNA
Hän hakee jostakin syystä seuraani.
HEIKKI
Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa.
ANNA
Kyllä hän sen tietää...
HEIKKI
Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti kirjoitettu...
ANNA
Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko sen teille ensinkään.
HEIKKI
Kuinka saatoitte...! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin.
ANNA
Ei kannata...
HEIKKI
Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti...? Te ette tahdo sanoa.
ANNA
Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa...
HEIKKI
Rakastiko hän teitä... Ja te?
ANNA
Minä vain ymmärsin hänet.
HEIKKI
Oliko hän ollut teille paljonkin?
ANNA
Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän minulle Siuroniemelle...
HEIKKI
Ja te?
ANNA
Minä vastasin, etten voi.
HEIKKI
Teillä oli paljon ihailijoita?
ANNA
Olinhan minä rikas.
HEIKKI
Ja te valitsitte rikkaan.
ANNA
Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten minä saan Iltan ymmärtämään...
HEIKKI
Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen. Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas pakenitte niin kauas...
ANNA
Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää...
HEIKKI
Antakaa minun nähdä... Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua.
ANNA
Mitä te tahtoisitte tietää...?
HEIKKI
Kaikki... Kaikki...
ANNA
Rikkaus voi olla kirous... Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa.
HEIKKI
Ettekö koskaan ole rakastanut?
ANNA
Tytärtäni.
HEIKKI
Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan tuntenut mitään sellaista.
ANNA
Ehditte vielä.
HEIKKI
En usko... Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle...
ANNA
Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei se kannata...
HEIKKI
Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä... Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja terveyteen...
ANNA
Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää vuodet umpeensa sairaan tätinne luona.
HEIKKI
En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden elämän... Ihanan elämän...
ANNA
Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa.
HEIKKI
Onhan hän nyt terve...
ANNA
Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko...
HEIKKI
Mutta onhan hän järkevä tyttö... Muuten, tiedättekö, olen ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan!
ANNA
Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti, kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan.
HEIKKI
Ei se ihan varmaa ole.
ANNA
Mikä pitelee?... Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa. Älkää nyt olko niin ylpeä.
HEIKKI
Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte... Voinhan minä järjestää asiani, jos tahdon.
ANNA
Voi, tahtokaa nyt... Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te opastaisitte meitä kaikin tavoin...
Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen.
HEIKKI
On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä.
ANNA
Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle.
EMÄNTÄ
Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän?
ANNA
Jo... Mitä siitä siirtää.
HEIKKI säihkyvän iloisena.
Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon väkeä.
ANNA
Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne,
HEIKKI
Mutta passi?
ANNA
Se on jo minulla. Tässä.
HEIKKI
Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.)
ANNA
Näkemiin.
Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin.
EMÄNTÄ
Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi?
ANNA
Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani.
EMÄNTÄ
Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään?
ANNA
Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää.
EMÄNTÄ
Ja tämän kesänkö sinä olet poissa?
ANNA
Ehkä kauemminkin.
EMÄNTÄ
Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä sellaisiin kuin sinä aiot.
ANNA
Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt.
EMÄNTÄ
Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään?
ANNA
Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä. Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja... Mutta olla nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja... esityksiään.
EMÄNTÄ
Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki ränstyy...
ANNA
Ilta menee naimisiin...
EMÄNTÄ
Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä.
ANNA
Kuinka te voitte tuolla tavalla!
EMÄNTÄ
Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan.
ANNA
Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi...
EMÄNTÄ
Mutta jos silti...
ANNA
Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua?
EMÄNTÄ
Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa.
ANNA
Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika... minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia?
EMÄNTÄ
Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.
ANNA
Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa...
EMÄNTÄ
Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.
ANNA
Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta.
EMÄNTÄ
Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se hajoaa jos sinä sen heität.
ANNA
Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii!
EMÄNTÄ
Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen.
ANNA
Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää?
EMÄNTÄ
Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen. Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia. Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä.
ANNA
Kun se oli niin vieras mies!
EMÄNTÄ
Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi...
ANNA
Muistan, muistan... älkää, älkää...
EMÄNTÄ
Sinä häpesit sinäkin ja...
ANNA
Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa.
EMÄNTÄ
Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies, sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua pyytämään, vaan sinä pyysit häntä.
ANNA
Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen?
EMÄNTÄ
Ei se enää ole aikaista.
Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista.
ANNA
Nyt ne tulevat kotoa... Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta. Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä ensinkään ole ajettu?
MIMMI yhä keittiössä.
Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille.
ANNA
Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria... sokeria! (Kuuluu kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta ikkunasta.) Soh... soh... soh... te minun rakkaat ystäväni...
MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään, emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä jäi?
MIMMI
Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille, että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten näkee...
EMÄNTÄ
Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin...
MIMMI
Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta markkaa rulla...
EMÄNTÄ
Mitä se isäntä nyt ajattelee... Jollei Anna sitten näistä pitäisikään. Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo.
MIMMI
Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset ne olla pitää.
EMÄNTÄ
Siunatkoon sitä isäntää!
MIMMI
Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä voisi tarvita.
EMÄNTÄ
Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta.
ANNA lähestyy pihamaalta.
Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi, voi... Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut... ihan heti! No, Mimmi kulta, onko kaikki hyvin?
MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen.
Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla.
EMÄNTÄ
Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi?
MIMMI
Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.)
ANNA
Voi, voi, kyllä minä niistä pidän!
EMÄNTÄ
Olet ihan karvoissa.
ANNA
Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee?
EMÄNTÄ
Talo.
ANNA
Olenko minä hullu, hullu, hullu!
MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle.
Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää.
ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi!
EMÄNTÄ
Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina.
MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä.
Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan...
Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä.
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla.
MIMMI
... Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä.
EMÄNTÄ
Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat.
ANNA
Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa!
MIMMI
Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä senpuolesta tarvitse myydä.
ANNA
Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua?
MIMMI
Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan.
ANNA
Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä. Kuinka karjakko nyt on ollut?
MIMMI
Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on pesty ja suittu.
ANNA
Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan!
EMÄNTÄ
Ei nyt vielä ole ruohoakaan.
MIMMI
Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?» Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä ennen kuin emäntä antaa sanan.
Ilta ja Lempi törmäävät sisään.
ILTA
Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin juhlallista.
LEMPI
Johtajatar itse piti meille puheen.
ILTA
Me itkimme kaikki.
LEMPI
Ilta on paras matematiikassa. Hän sai...
ILTA
Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin, uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta.
MIMMI
Terveisiä Sarkoilasta.
ILTA
Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin!
MIMMI
Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona.
ILTA
Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan?
MIMMI
Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet.
ILTA
Ja mitäs siellä nyt on tehty?
MIMMI
Perunoita päästiin panemasta... Mutta Iltapas on laihtunut.
ILTA
Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni.
LEMPI
Sinä olet paljon kauniimpi näin.
ANNA sulkee Iltan syliinsä.
Jumalan kiitos, että se nyt on ohi.
ILTA
Mitä äiti siitä sanoo?
ANNA
Kyllä äiti on iloissaan.
LEMPI
Laulussa me saimme molemmat kymmenen.
ILTA
Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut saksaa.
EMÄNTÄ
Mitä siinä on uskonnossa?
ILTA
Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole.
MIMMI
Jokos isäntä näki todistuksen?
ILTA
Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella.
LEMPI
Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan.
EMÄNTÄ
Minne isäntä jäi?
ILTA
Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa toinen.
ANNA nauraa omituisesti.
Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan...
ILTA
Kuinka niin?
ANNA
Että olisit saanut mieleisesi...
ILTA
Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle.
ANNA
Oikein, lapseni, oikein...
EMÄNTÄ
Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista,
LEMPI
Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja kravatit.
ILTA
Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin isäsi kaulaan.
LEMPI
Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat, menevät syrjään ja kuiskailevat.)
EMÄNTÄ
Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä.
ANNA
Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata.
ILTA
Äiti, mummo... tiedättekö... sanonko minä?
LEMPI
Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen kertonut, niin hän nylkee minut...
ILTA
Kuinka hän saisi sen tietää... Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin...
LEMPI
No ei, mutta...
ILTA
Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni hyvä... tai parempi kuin se on ollut... ettekä kuitenkaan...
ANNA
Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon tekemistä.
ILTA
Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet.
ANNA hätääntyen.
Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen...
ILTA
Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän.
ANNA
Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin...?
ILTA
Älä nyt ole lapsellinen... eihän tässä ole mistään raskaista uhreista kysymys... Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö?
LEMPI
Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri... minun serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle.
ANNA
Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun.
EMÄNTÄ
Onko hän Tenholan poikia?
LEMPI
On.
EMÄNTÄ
Onko se se, joka lukee papiksi?
LEMPI
On. Hyvä poika se on.
EMÄNTÄ
Sehän on mukavaa, että lukee papiksi.
ILTA
Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen Sarkoilaan.
ANNA
Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi pitää Tauno Tenholasta?
ILTA
Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät.
LEMPI
Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa.
ILTA
En minä nyt.
LEMPI
Mutta Ilta... Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin.
ILTA
Et saa puhua...
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Jollet sinä suostu.
ANNA
Jos se vain on mahdollista.
ILTA
Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt kesällä.
LEMPI
Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa.
ILTA
Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt kiellät?
ANNA
Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä. Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi... voi tulla yhtä tai toista. Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi, saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu... Ilta!
LEMPI
Hän pyörtyy, hän pyörtyy...
ANNA
Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle... Voi äidin ainoa lapsi, äidin kulta, oletko sinä noin heikko... Eihän äiti mitään tarkoittanut. Kas noin, onko jo parempi? Onhan!
LEMPI
Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon... Ja kirjavia lyhtyjä...
ANNA
Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille!
LEMPI
Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin.
ANNA
Koulussa? Mitä siellä oli?
LEMPI
Ai.. — niin...
ANNA
Mitä koulussa tapahtui?
LEMPI
Ilta pyörtyi niinkuin nytkin.
ANNA
Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli?
LEMPI
Tässä talvella...
ANNA
Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli tapahtunut?... Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Ilta kielsi.
ANNA
Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä...
ANNA
Ettei täti pidä isännästä... Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää... Kyllä äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita.
LEMPI
Noin äkkiä se parani silloin koulussakin... Hyvästi nyt ja kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle.
Lähtee.
ILTA
Äiti, oletko sinä minulle suora?
ANNA
Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät... Minä kerron sinulle kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa!
ILTA
Äiti... onko se...
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Onko se totta mitä ne sanovat?
ANNA
Mikä, lapsi kultani?
ILTA
Ettet sinä pidä...?
ANNA
Ei se ole totta... Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä vain.
ILTA
Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta.
ANNA
Kuinka en minä puhuisi... Saat nähdä vain...
MIMMI tulee keittiöstä.