Part 3
En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä.
ANNA
Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat.
MIMMI
Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa ilman, kun sieltä ostetaan aina.
ANNA
Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin... Iltan sohvaan minun pitää ostaa uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni...?
MIMMI
Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee...
Viittaa Annan mukaansa keittiöön.
ILTA
Mummo...
EMÄNTÄ
Mitä, lapseni?
ILTA
Pidittehän te vaarista?
EMÄNTÄ
Tottakai.
ILTA
Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan?
EMÄNTÄ
Kun se askel oli otettu, niin pidettiin.
Kuuluu askelia eteisestä.
ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön.
Äiti, isä tulee.
Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen hypnotisoimana isäntää vastaan.
ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
ANNA
Kiitoksia.
ILTA
Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut!
ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää.
Päivää. Ja terveisiä.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon. Kiitoksia vain.
ANNA Iltan katseen alla
Mitä kuuluu?
ISÄNTÄ
Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen.
EMÄNTÄ
Kyllä nyt on aikainen kevät.
ISÄNTÄ
Niin on, ettei minun muistinaikanani.
EMÄNTÄ
Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli reki puolilleen.
ILTA
Te olisitte voineet hukkua!
ANNA
Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät?
ISÄNTÄ
Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa.
ILTA
Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte!
ISÄNTÄ
Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti lupasi parhaan antaa.
EMÄNTÄ
Koreahan se on.
ILTA
Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia... että niitä tuskin näkee.
ISÄNTÄ nauraa.
Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei näe? Kukas se Heikki onkaan?
ILTA
Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen telefonissa puhunut?
ISÄNTÄ
En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika?
ILTA
Isä! Heikkihän on äidin opettaja... Oppinut herra, joka on matkustanut paljon. Maisteri Levänen.
ANNA
Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti... Minä... minä tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut?
ISÄNTÄ
Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen? Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin.
ANNA
Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa.
ISÄNTÄ
Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä. Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia...
EMÄNTÄ
Mukavia ihmisiä ne olivat.
ANNA
Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra».
Nauraa.
EMÄNTÄ
Mitä lapsen puheista.
ISÄNTÄ
Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi kelvannut ilman saksantuntejakin.
ANNA
Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein ihmisiksi.
ISÄNTÄ
Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut.
ILTA
Sehän lupasi äidille heittää juomiset.
ISÄNTÄ
Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää!
ILTA avaa kääröjä.
Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä oikein ovat? Ai, minun sohvalleni...
ISÄNTÄ
Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä...
ILTA
Mutta ovatko nämä hamekankaita?
ISÄNTÄ
Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi. Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt.
EMÄNTÄ
Ovathan ne niin koreita.
ANNA
Ovathan ne. Samettia!... Mihin sitä käytetään? Onko se huonekalukangasta?
ISÄNTÄ
Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli ostettu pormestarinnallekin... Eivät näy olevan teille mieleen. Pannaan pois sitten... ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa.
EMÄNTÄ
Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan väreihin katsottu.
ISÄNTÄ
Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja kaulaliinoja.
ILTA
Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet näette, niin te pidätte hänestä niin että...
ANNA
Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen. Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan paremman. Ja tästä tulee sinulle... En minä ymmärrä mikä minun äsken oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin... väärältä puolelta. Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan katsoa niin monelta eri puolelta.
ISÄNTÄ
Niin kyllä — monelta eri puolelta.
Kiusallinen vaitiolo.
EMÄNTÄ
Kuinkas sitten muuten on jaksettu?
ISÄNTÄ
Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat aina vain olla huonot.
EMÄNTÄ
Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan kotiin.
ANNA
Ja omenapuut kukkivat?
ISÄNTÄ
Niinhän ne kukkivat.
ANNA
Ja lehmät viedään sitten maanantaina?
ISÄNTÄ
Taitavat viedä.
Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja purskahtaa itkuun.
ANNA
Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin... Sinä et saa kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla?
ISÄNTÄ
Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla.
ANNA
Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna?
ISÄNTÄ
Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja lohta ja ehkä muutakin.
ANNA
Ostetaan.
ISÄNTÄ
Tässä olisi sitten alkuun.
Panee pöydälle 100 mk setelin.
EMÄNTÄ
Ohoh... olipa siinä rahaa.
ANNA
Mitäs sinä — onhan minulla täällä.
ISÄNTÄ
Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet.
ANNA
Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän se on.
ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan.
Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan...
ANNA
Niin, lähde sinä... Mutta mitä te luulette minun lausunnastani tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä.
ILTA
Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä...!
ISÄNTÄ
Mitäs minä...
ILTA
Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme...
EMÄNTÄ
Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne siedä istumistakaan kauan.
ILTA
No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme teille päiväkaudet...
Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa.
ANNA
Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai kuinka?
ISÄNTÄ
Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat?
ANNA
Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee?
ISÄNTÄ
Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle tule niin paljon... Pidetään niitä nyt pulskasti...
ANNA
Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin...
Äänettömyys.
ISÄNTÄ
Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi!
ANNA ilostuen.
Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on rumenemaan päin.
ISÄNTÄ
Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on mitä panette päällenne.
ANNA
Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista.
ISÄNTÄ
Saa sitä olla vähän enemmänkin.
ANNA
Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut?
ISÄNTÄ
Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin?
ANNA
Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane.
Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen.
ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa.
Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy!
Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja eteen niin etteivät he näe häntä.
PORMESTARINNA
Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä.
ISÄNTÄ
Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin.
TATTARA
Rouva Sarkoila ei ole kotona?
ISÄNTÄ
Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan.
PORMESTARINNA katsellen ympärilleen.
Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme tietää.
ISÄNTÄ
No, jos minä voin...
PORMESTARINNA
Ei Anna ole mitään puhunut?
ISÄNTÄ
Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan.
PORMESTARINNA
Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä Sarkoilassa yksikseen!
ISÄNTÄ
Mitä se pormestarinna nyt... Minä vastikään sanoin Annalle samat sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään.
PORMESTARINNA nauraa.
Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut hyvin hauska opettaja.
ISÄNTÄ
Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin.
PORMESTARINNA
Niinkös isäntä ajattelee!
TATTARA
Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan.
ISÄNTÄ nauraa.
Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on heikontunut.
PORMESTARINNA
Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen. Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden...
TATTARA
Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire...
PORMESTARINNA
Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää, kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila, jossa on taittokatto...
ISÄNTÄ
Kyllähän siellä on sellainen...
TATTARA
Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa.
ISÄNTÄ
Jaa taustaa... Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai... Pitäisikö se tuotaman tänne?
TATTARA
Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan, kunhan vain näen sen.
ISÄNTÄ
Kyllähän sen saa nähdä.
PORMESTARINNA
Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita... Ehkä jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja kuinka te elitte Sarkoilassa...
ISÄNTÄ
Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa...
PORMESTARINNA
Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne?
ISÄNTÄ nauraa.
Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä?
PORMESTARINNA
En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin...
TATTARA
Niin, kummoiset ne häät olivatkaan?
ISÄNTÄ
Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä juotiin.
TATTARA
Ja paljon oli väkeä.
ISÄNTÄ
Pariin sataan henkeen.
PORMESTARINNA
Ja morsian oli iloinen ja onnellinen?
ISÄNTÄ
Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan.
PORMESTARINNA
Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea. Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti...
ISÄNTÄ
Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska, että kelpasi katsella.
PORMESTARINNA
Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta...?
TATTARA
Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...
PORMESTARINNA
Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli kesää Siuroniemellä.
ISÄNTÄ
Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon.
PORMESTARINNA
Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin olisi ollut syynä.
TATTARA
Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää.
PORMESTARINNA
Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen.
ISÄNTÄ
Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän.
TATTARA
Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...
ANNA astuu esiin.
Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja lapseni kanssa.
PORMESTARINNA
Anna! Sinä olet istunut kotona ja kuunnellut!
ANNA
Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä tahdon...
TATTARA
Tietysti, hyvä rouva... Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani... suokaa anteeksi...
ISÄNTÄ
Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten...
ANNA
Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin. Se on minun... (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on minun, minun, minun... (Miehelleen.) Ja sinäkin... Sinä lyöttäydyt näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja...
ISÄNTÄ
Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän elämässämme ole mitään salaamista.
PORMESTARINNA
Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan...
ANNA
Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen!
TATTARA
Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet...
PORMESTARINNA
Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta vartenhan te...
TATTARA
Kirjallista tarkoitusta varten ..
ANNA
Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä.
ISÄNTÄ
Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee makuusuojaan, isäntä seuraa.)
PORMESTARINNA
Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet tuhota...
TATTARA
Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä...
PORMESTARINNA
Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä voinkaan pyytää teiltä anteeksi.
TATTARA
Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti. Erittäin.
PORMESTARINNA
Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet.
ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta.
Joko nyt on sellainen kiire...
PORMESTARINNA
Ja sitä isäntä vielä kysyy.
TATTARA
Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me...
PORMESTARINNA
Ei kannata!
ISÄNTÄ
Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät. Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa.
ANNA
Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi elää.
ISÄNTÄ
Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla.
ANNA
Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea?
ISÄNTÄ
Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut nuhtelemisen syytä.
ANNA nauraa sairaasti.
Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt? Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet?
ISÄNTÄ
Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan.
ANNA
Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti.
ISÄNTÄ
Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän.
ANNA hätääntyneenä.
Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin.
ISÄNTÄ
Hän ei elä kauan.
ANNA kipeästi.
Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille. Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun.
ISÄNTÄ
Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen pihamaa, jolla eivät lapset leiki!
ANNA
Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi.
ISÄNTÄ
Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä.
ANNA
Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa.
ISÄNTÄ
No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan.
Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja koettaa turhaan lukea.
ANNA itsekseen.
Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani, jotka kuolivat pieninä?
MIMMI
Mitäs emäntä nyt niistä muistelee!
ANNA
Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja ja hillitön?
MIMMI
Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän hiljaisempia kuin emäntä.
ANNA
Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin.
MIMMI
Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko ollut jotakin ikävää?
ANNA
Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.)
EMÄNTÄ oveltaan.
Mitäs teillä oli isännän kanssa?
ANNA
Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan.
EMÄNTÄ
Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli?
ANNA
En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet.
EMÄNTÄ
Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että Iltan silmissä?
ANNA
En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn.
EMÄNTÄ
Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa.
ANNA
Ja mitä se voi vaikuttaa?
EMÄNTÄ
Hän on hieno herra.
Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta.
Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa.
EMÄNTÄ
Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin mennessäsikin...
ANNA
Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä!
EMÄNTÄ
Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto, ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin, vaikka olit kahdeksantoista.
ANNA
Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi?
EMÄNTÄ
Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen... Vedäpä se ovi kiinni, sieltä niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki ja Ilta tulevat.)
ILTA
No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa.
HEIKKI
Mutta eipä hän ole kotona.
ILTA
Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon.
HEIKKI
Anna tänne... Mitä tuo nyt on.
ILTA
Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon.
HEIKKI
Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä kaikesta, minä olen tilannut liput ja...
ILTA
Mutta minä en tahdo ulkomaille.
HEIKKI
Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt edes hiukan järkevä.
ILTA
Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan?
HEIKKI
Kuinka niin?
ILTA
Välitätkö sinä yhtään minusta?
HEIKKI
Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle, jota hän koko talven on suunnitellut?
ILTA
Minun tietämättäni.
HEIKKI
Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut täysikasvaneeksi, sait heti tietää.
ILTA
Sarkoila ei voi olla ilman emäntää.
HEIKKI
Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen.
ILTA
Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten karjan, miten heinänteon... voi, voi sinua!
HEIKKI
Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan?
ILTA
Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri herra äitiin nähden.
HEIKKI
Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina matkustanut yksin...
ILTA
Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee...
HEIKKI
Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne seuraavat usein laivaa... Ne ovat niin suuria ja valkoisia...
ILTA
Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra maisteri...!
HEIKKI
Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän.
ILTA
Mutta mahdottomuuksia.
HEIKKI
Anna nyt tänne tuo passi.
ILTA
Pahastutko minulle?
HEIKKI
En, jos tottelet.
ILTA
Välitätkö sinä edes vähän minusta?
HEIKKI
Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua hänelle.
ILTA
Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani?
HEIKKI
Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan.
ILTA
Lähde sitten, jollet voi viihtyä.
HEIKKI
Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa hetki.
ILTA
Aina äiti ja äiti ja äiti!
HEIKKI
Hänestähän kaikki riippuu.
ILTA
Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani.
HEIKKI
Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa mihinkään. (Nauraa.)
ILTA
Anna nyt edes kätesi.
HEIKKI
No tuossa.
ILTA
Kun et sinä antanut sitä itsestäsi.
HEIKKI
Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa.
ILTA
Eikö sinulle ensinkään?
HEIKKI
Totta kai.
ILTA
Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän!
Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna.
ILTA
Oih, kuinka minä olen onnellinen... Kuinka sinä olet kaunis, Heikki, kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta...
ANNA
Kuka täällä kävi?
ILTA
Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän sinäkin, äiti!
ANNA kovasti.
Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla. Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et puhua niin.
ILTA
Äiti... mitä minä sitten olen tehnyt?
ANNA
Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu!
ILTA
Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö?
ILTA
Sinä et pidä isästä... se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä pidät hänestä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene... (Unohtaen Iltan läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä voisin olla hänen äitinsä... Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen. Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki... Hän on niin nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää. Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en tahdo, en tahdo!
Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää epätoivoissaan permantoa.
Esirippu.
III NÄYTÖS.
Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.
MIMMI
Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.
EMÄNTÄ
Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.
MIMMI
Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?
EMÄNTÄ
Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.
MIMMI
Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.
EMÄNTÄ
Ei niissä puheissa ole perää.
MIMMI
Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.
EMÄNTÄ
Ukkonen taitaa taas lähestyä.
MIMMI
Pitää panna kiinni pellit.
Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.
EMÄNTÄ
Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.
ILTA
Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.
EMÄNTÄ
Kuka sillä lailla puhuu.
ILTA
Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.
MIMMI
Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.
EMÄNTÄ
Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.
ILTA
Kuuma päivä tosiaan!
MIMMI
Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle.
ILTA
Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.
EMÄNTÄ
Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.
ILTA
Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.
EMÄNTÄ
Et sinä mihinkään mene.
MIMMI
Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)
ILTA
Mummo... eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?
EMÄNTÄ
Kuinka niin? Ei vain minusta.
ILTA
Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi. Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.
EMÄNTÄ
Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.
ILTA
Kenestä muusta sitten?
EMÄNTÄ
Äidistäsi.
ILTA
Äidistä!
EMÄNTÄ
Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa.
ILTA
Hienossa seurassa.
EMÄNTÄ
Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.
ILTA
Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.
EMÄNTÄ
Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi. (Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)
HEIKKI
Ei ketään... ovet auki... Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?
ILTA sävähtäen istumaan.
En... Sinä!
HEIKKI
Missä äiti on?
ILTA
Arpajaisissa.
HEIKKI