Part 4

Ennen oli Savilahdessa ahertanut kaksi renkiä ja joskus vielä apumies kolmantena, eikä kylvöä oltu voitu toimittaa näin aikaiseen.

Silloin itse teet, kun toista neuvot ja komennat, oli Tuomaan isä ennen sanonut, ja nyt hän uskoi sen.

Jokainen oman palstansa isännäksi ja työntekijäksi. Se oli peruste.

Työn paljoutta ei tarvinnut pelätä. Lepoaikoja jäi vielä kylliksi.

Varhain vain oli noustava ja toukomaille riennettävä, silloin sai kaikkein parhaat tulokset. Iltapäivän sai käyttää miten halusi, lepoon tahi henkisiin harrastuksiin.

* * * * *

Tuomas seisoi rannalla ja katseli taloa iltapäivän valaistuksessa. Se oli kuin värikäs taulu, kartanoineen ja peltoineen, taustalla vaaleanvihreä metsä.

Se tuoksui voimakkaasti pihkalle, ja siellä soitteli lakkaamatta lintujen kuoro.

Karja oli aamulla laskettu laitumelle jaloittelemaan. Nuori nurmi oli sitä viekoitellut viipymään metsässä myöhäiseen. Nyt tuli vanha kellokas veräjälle ja ammahti.

Kaiku kierteli pitkin rantoja. Nyt meni Alina laskemaan niitä navettaan. Ne olivat säilyneet yleiseltä huutokauppojen pyörremyrskyltä, olipa Tuomas saanut kahden uutisasukkaansakin lehmät pelastetuksi.

Tuomas työnsi venheen vesille ja meloi pyydyksille.

Järvi lepäsi tyvenenä. Saunojen savuja näkyi toisiltakin rannoilta. Metsä tuoksui ja käet kukkuivat joka suunnalla.

Ihana, kaiken korvaava oli tämä maamiehen kevät.

* * * * *

Tuomas päästeli pyristelevät ahvenet merroista ja meloi rantaan.

Siellä olivat takaliston asuttajat vastaanottamassa. Kävivät lauantai-illoin Savilahdessa saunomassa lystäilyn vuoksi.

— Tuliko kalakeitto?

— Aina vähän.

— Hoo, ahvenia vakallinen, kylläpä kelpaa.

— Miten siellä korvessa ojat aukeavat? kysyi Tuomas.

— Hyvin.

— Mikähän siinä, kun neljä tällaista jätkää on pullistamassa.

Siinä seisoi rannalla Saarakin housuissaan, saapasvarret mudassa, poskilla raikas puna.

— Taidatte olla tyytyväisiä.

— Ihme, jos ei oltaisi.

Tämä oli hänen maailmansa, kotipiiri ja takalisto, jota hoivattiin viljelyksille. Täällä olivat ihmiset onnellisia, ahtaasta ajasta huolimatta. Tämä oli pienoinen murto-osa koko maasta, mutta ehkäpä siihen pian päästäisiin muuallakin.

Hyvinkin pian, jos olisi hyvää tahtoa.

* * * * *

— Katsohan, näin paljon minä sain.

Alina levitti sylintäyden tuomenkukkia pirtin pöydälle.

Alina oli kuin nuori tyttö siinä kukkiensa keskellä.

Tuomas hymyili.

Pojat, kolme vankkaa työmiehen alkua, tulivat tupaan, mukanaan koivun lehviä.

— Me laitamme näitä nurkkiin ja pöydän ympärille.

— Ja isän ja äidin kamariin.

— Eikö olekin hauskaa.

— Tehän laitatte kuin juhannuksena, muhoili Tuomas.

— Tämä onkin kevään juhla, sanoi Alina laittaessaan kukkia vesilaseihin. — Mitä sanot. Tuomas, emmekö olekin hyvin onnellisia, kun olemme pikkuviljelijöitä?

— Varmasti onnellisimpia ihmisiä maailmassa.