V.

Mökin rähjään laidalla kaupungin kun lääkäri sisään astui, niin vaimon, mi seisoi vastassaan, ilokyynelin katse kastui.

Jokapaikassa pienessä huoneessa oli siivotonta ja tummaa, ja vastahan kuumasta ilmasta tuli turmion löyhkää kummaa.

Mut ryysyjen keskellä vuoteessa oli enkeli ihanainen! Mikä kajastus poskilla kalpeilla — sen loisto ei ollut mainen!

Kera kuoleman kurjana kamppaillen hän ihanata elämätä loisti! Hänen silmänsä, hiutamat sairauden, kevätauringon hehkua toisti!

Pyhän hellänä lääkäri valtimon elonsylkettä tunnusteli, sydän tuoksui kukkia nurmikon ja sointuja helkkyeli.

Se helkähti lintujen lauluja ja välkähti loistoa tähden — mut kuohahti kummaa kuohua tytön äidin ja taaton nähden.