Part 3
Sinäkö kielsit äitiä lähettämästä väkeä hänen avukseen?
PASTORI
Katso, ehkä Jumala käyttää tätäkin keinoa välikappaleena vetääkseen häntä puoleensa.
ANNIKKI
Sinä siis kielsit!
PASTORI
Jumalan tiet ovat ihmeelliset.
Emännän ja Rainion äänet eteisessä ja sitten salissa.
EMÄNTÄ
Hän ei ole kotona.
RAINIO
Missä hän on?
EMÄNTÄ
En minä tiedä.
RAINIO
Minä odotan.
EMÄNTÄ
Ei kannata. Tulee ehkä illalla myöhään... tai huomenna, tai...
RAINIO
Kyllä hän tänään tulee. Meillä on huomenna tärkeä kokous.
EMÄNTÄ
Eipä hän enää ole ollut niistä kokouksista tietävinään... Jättäisitte hänet rauhaan! Ennen täällä elettiin sovussa, nyt...
RAINIO
No no, emäntä... En minä teidän pojallenne pahaa tee. Antakaa minun nyt mennä tänne odottamaan... (Tulee salin ovelle, näkee pastorin ja Annikin, irvistää pahasti ja peräytyy.) Minä odotan mieluummin vaikka pellolla.
PASTORI
Minun täytyy nyt jättää sinut ja rientää sairaan luo. Hyvästi, morsiameni... Sekin ihminen... se on ihmeellistä kuinka Jumala on vetänyt häntä puoleensa. Hän eli synnissä ja hekumassa, kaiken omaisuutensa hän hukkasi... Jumala kaatoi hänet tautivuoteelle, uudestaan ja uudestaan. Nyt hän ikävöi pappia. Eilen hän lähetti minua hakemaan ja tänään taas. Onnellista on nähdä kuinka Herra tekee työtänsä...
ANNIKKI heltyen.
Oi Kaarlo...
EMÄNTÄ tulee.
Noista nyt on ihan pääsemättömissä! Se oli se Rainio... Jokos pastori nyt? Mutta eikös pastori ottaisi lisää kahvia?
PASTORI
Kiitoksia, johan me joimme kaksi kuppia.
EMÄNTÄ
Kertoivat juuri kyökissä, että Kankaanpään rouva eilen illalla oli ollut ajelemassa ja niin oli hevonen ollut vaahdossa, että oikein hirvitti.
PASTORI
Sitä ylenannettua elämää!
ANNIKKI kiihkeästi.
Minä menen hänen luokseen!
EMÄNTÄ
Älä sinä sellaisia puhu... Jaa, minä sanon sitten, että ajavat pastorin hevosen rappujen eteen. Pollekos pastorilla on?
PASTORI
Polle... Ja jos juottaisivat. (Emäntä menee.) Annikki, Annikki. Nyt sinun mielesi taas palaa Kankaanpäähän, siihen synnin pesään.
ANNIKKI
Niin palaakin!
PASTORI
Mitä sinä puhut! Näin en koskaan ole kuullut sinun puhuvan. Minä kauhistun sinua... Sairas odottaa, minun täytyy nyt jättää sinut Jumalan haltuun. Mutta Kankaanpäähän et sinä saa mennä, niin totta kuin minun velvollisuuteni on säilyttää sinut puhtaana. Sinun pitää muistaa, että sinusta tulee sielunpaimenen vaimo, niinsanoakseni koko pitäjän äiti, jota kaikki kunnioittavat ja rakastavat...
Menevät saliin. Hetken perästä toisen oven tietä Mikko. Sitten Rainio.
RAINIO kiskaisten oven auki.
No vihdoinkin! Saakeli soikoon kuinka suureksi herraksi sinä olet paisunut! Sinua on vaikeampi tavata kuin tehtaan isännöitsijää.
MIKKO
Tulin vasta kotiin.
RAINIO
Kyllä minä sen tiedän. Olen täällä odottanut aamusta asti. Tällä kertaa ei sinun pidäkään päästä käsistäni.
MIKKO
Mitäpä minä tahtoisin sinun käsistäsi päästä.
RAINIO
Noo, onpa se vähän niinkuin siltä näyttänyt.
MIKKO
Minulla on vähän... kiire...
RAINIO
Kiire?... Minne... jos saa kysyä? Tai ne puolueen asiathan ne taitavat antaa niin paljon työtä.
MIKKO
Älä huoli hämmästellä. Paina puuta ja puhu asiasi.
RAINIO
Vai asiani... Niinkuin raataja möhömahaisen patruunan edessä ainakin: »mitäs olisi asiaa?»
MIKKO
Sanoinhan jo, että minulla on vähän kiire.
RAINIO
No niin... tulin vain kysymään... mitä kuuluu. Ei näetsen ole nähty moniin aikoihin... Sinulla on kai ollut muita hommia... Kosket yhtään ole ehtinyt käydä talolla... etkä kokouksissa... etkä missään...
MIKKO
Eihän niissä aina jaksa...
RAINIO
Niin, ei, ei. Olet ottanut pienen loman. Soutelet järvellä... ja seurustelet naapurissa... ja... Piru vie, saisinkos minä luvan kysyä, jaksaisitko sinä tulla lakkolaisten huomiseenkaan kokoukseen?... Sinä tiedät että itse kiersit torpasta torppaan... silloin keväällä, kun lakkoa valmistettiin... Itse sinä joka sielun sytytit... Nyt... Mitä sinä aiot, mies?... Etkö sinä puhua osaa? Sinun pitäisi ymmärtää, että niitä alituisesti täytyy pitää virkeinä. Tämä sinun merkillinen käytöksesi ei juuri ole omiaan mieliä kannustamaan. Kyllä minä olen saanut panna likoon koko supliikkini puhdistaakseni sinua...
MIKKO
Kuka herran nimessä on pyytänyt sinua puhdistamaan sitä taikka tätä...? Kyllä me jokainen itse saamme puhdistaa jälkemme.
RAINIO
Kukako on pyytänyt?... Puolueen etu, puolueen arvo, puolueen...
MIKKO
Puolueen, puolueen, puolueen — eikö maailmassa nyt enää ole mitään muuta...!
RAINIO
Se aika ei vielä ole kovin kaukana, jolloin sinullekin puolue oli kaikki kaikessa.
MIKKO
Mutta nyt minä olen nähnyt, että elämässä on muutakin, ja sentähden... vetäydyn syrjään. En tule huomiseen kokoukseen enkä...
RAINIO
Et tule huomiseen kokoukseen... vetäydyt syrjään. Tarkoitatko sinä, mies, mitä sanot?
MIKKO
Tarkoitan. Ei ihminen iankaiken jaksa... nalkuttaa yhtä ja samaa.
RAINIO
Mitä sinä kutsut nalkuttamiseksi... Puheitasiko? Hahhahhah, jotka ovat olleet kuin palavat roihut, jotka...
MIKKO
Suuria sanoja, suuria sanoja!
RAINIO
Soo, soo... Talon vihkiäisjuhlassa esimerkiksi: saakeli soikaan, kun keitätit muijilla hiirenviinaa kuin mikäkin pappi ja panit miehet kiroilemaan herroja, että nyrkit pystyssä. Sitä ei tehdä suurilla sanoilla.
MIKKO
Onttoa se kaikki oli. Sillä ei palvella aatetta.
RAINIO
Väitä sinä valehdelleesi miten paljon hyvänsä. On tekoja joita et saa tekemättömiksi: sinä, rikkaan rusthollarin perillinen, luovuit entisestä herraselämästäsi, sinä nostit kotiseutusi köyhälistön taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta, sinä taistelit rivissä kuin köyhin heistä, sinä kihlasit köyhälistön tyttären, hänen kauttaan yhdistyäksesi kansaan. Nämä teot eivät ole valhetta, vaan kirkasta totuutta.
MIKKO
Minulla oli alussa se usko, että tätä ja vain tätä tietä ihmiskunta voi tulla onnelliseksi. Suuri virta oli temmannut minut mukaansa, punaiset liput ja tasa-arvoisuuden aate olivat minut huumanneet, mutta nyt...
RAINIO
Nyt...
MIKKO
Nyt minä uskon, että on muitakin teitä. Tämän suuren virran rinnalla, joka tempasi meidät mukaansa, kulkee toisia, jotka vievät samaan suureen mereen. Meidän taistelumme on vain sitä ihmiskunnan ikuista etsintää ja hartauden janoa. Toiset etsivät tyydytystä työstä, toiset taiteesta, toiset hekumasta, toiset uskonnosta, toiset punaisten lippujen alta. Kaikki on vain saman kaipauksen eri muotoa ja kenties — yhtä oikeutettua.
RAINIO
Yhtä oikeutettua?... Tämä on nyt sitä veneretkifilosofiaa. Hm... hm... Mutta minä, käytännön mies, kysyn sinulta toiselta puolen: onko köyhälistö sitten jätettävä orjuuteensa ja kurjuuteensa... virumaan haisevilla pahnoilla hovien renkituvissa... nääntymään leipähuoliinsa ilman valon kipinää...
MIKKO
Ei, ei, ei, se on nostettava!
RAINIO
Mutta kuka sen sitten nostaa?
MIKKO
Sinä, te, jotka näette yksin punaisten lippujen tien, jotka uskotte asiamme ainoaan autuaaksitekeväisyyteen. Johtajilla täytyy olla häikäilemätön usko. Minulla ei ole sitä.
RAINIO
Sinulla on se, sinä et ole voinut sitä kadottaa!
MIKKO
Katsos... johtajat eivät saa ymmärtää muita ihmisiä.
RAINIO
Entä sitten...?
MIKKO
Minä ymmärrän ihmiset, muutkin kuin köyhälistön. Yhteiskunnan kukkuloilla voi olla niin yksinäisiä, köyhiä ihmisiä...
Äänettömyys.
RAINIO
Kovassapa se porvari istuu rusthollarin pojassa.
MIKKO
Minulle on selvennyt — ja jos sinä tahdot, niin sinäkin ymmärrät, että niin pian kuin puolue pääsee valtaan, tulee se ihanteilleen uskottomaksi. Puolueessa on elinvoimaa vain niin kauan kuin se on oppositiokannalla. Niin tulee käymään punaistenkin lippujen puolueen: se kaataa vanhaa ja se lupaa uutta, mutta kun kerran valta on sen käsissä, ei se anna mitä se lupaa ja uuden vuosisadan aate kaataa sen niinkuin se nyt kaataa vanhat ihanteet. Näin eivät ainakaan johtajat saa ajatella. Sinä ymmärrät sen.
RAINIO
Filosofoi sinä vuosisatojen taakse — tämä vuosisata on meidän ja minä näen nykyhetken, kansan, joka nääntyy työtaakan alle, kun laiskat herrat mässäävät valoisissa saleissa...
MIKKO
Näe sinä se... kulje sen edellä, vie se valoon ja voittoon...
RAINIO
»Vie se!» Etkö häpeä! Tiedätkö mitä se vaikuttaa minuun, kun näen sinun pettävän, tiedätkö mitä se vaikuttaa joukkoon, kun se näkee johtajansa menneen vihollisen puolelle? Koeta kuvitella, mitä lakkolaiset ajattelevat, kun he näkevät »toveri Vahannan» yökaudet soutelevan Kankaanpään ruhtinattaren kanssa, vaikka on oma morsian...
MIKKO
Herkeä! Se ei kuulu kehenkään!
RAINIO
Vai ei kuulu! Se tyttö on itse sosialistinen aate, ja kun sinä häntä häpäiset...
MIKKO
Minä kannan edesvastuun teoistani — ette te!
RAINIO
Entä tyttö — kuinka hänen käy?
MIKKO
Sinun ei tarvitse olla huolissasi hänestä. Hänelle tulee tapahtumaan oikeus.
RAINIO
Oikeus? Entä sitten tämä ruhtinatar, jonka luona sinä kuulut olleen sinäkin iltana, jolloin me lippuinemme marssimme Kankaanpään ohi!
MIKKO
Se on minun asiani. Ja nyt voit lähteä.
RAINIO
Ja tyttö, jonka kihlasit ja jonka kanssa jo lienet elänyt pitemmältäkin...
MIKKO
Tuossa on ovi!
RAINIO
Vai luulet sinä, että sitä niin vain päästään irti suhteista, joita on solmittu. Pirusti erehdyt! Meidän suhteemme tulivat solmituiksi liian lujaan. Nyt sen tiedät... Tuletko huomiseen kokoukseen?
MIKKO
En tiedä.
RAINIO
Tule edes sitä rouva-hempsukkaasi puolustamaan etteivät viskaa kivillä...
MIKKO
Mene ulos! (Seuraa häntä eteiseen ja palaa, suuri väsymys kasvoillaan. Kohtaa Klaran, joka kuultuaan keskustelun lopun salissa on tullut huoneeseen ja sulkenut oven.) Klara, sinä... Sinä!
KLARA
En jaksanut enää odottaa. Näin sinun ajavan ohi. Kuinka et sinä tullut Kankaanpäähän?
MIKKO
Olisin tullut vähän myöhemmin.
KLARA
No, kerro, mikä on?
MIKKO
Sinä! Sinä!
KLARA
Niin, minä, sinun omasi!
Vaipuvat toistensa syliin.
MIKKO
Mitä minä teenkään!
KLARA
Mutta mitä on tapahtunut? Sinä et petä minua. Eikö... suostunut? Jollei hän suostunut, niin me olemme tehneet kaiken voitavamme ja hän saa syyttää itseään.
MIKKO
En tavannut häntä.
KLARA
Ah, et tavannut. Sitten täytyy lähettää sana, että...
MIKKO
Tapasin isän ja äidin.
KLARA
No? He eivät olleet suostuvaisia. Minä näen sen sinun kasvoistasi. Ja entä sitten! Kuule, se ei voi vaikuttaa mitään! Ei mikään voi tässä asiassa vaikuttaa mitään. Me kuulumme toisillemme ja me menemme vaikka maailman ääriin...
MIKKO
Sinä et ajattele mitä on annettu sana.
KLARA
Sanoja annetaan keveästi, ajattelematta...
MIKKO
Niin, keveästi ja ajattelematta. Mutta ne sitovat.
KLARA
Ei, ei, ei! Minulla ei ole mitään muuta kuin sinä, kaikki on ympäriltäni palanut... Etkö sinä minua rakasta?
MIKKO
Enkö minä sinua rakasta! Minä rakastin sinua jo silloin kauan sitten... Minä en koskaan ole rakastanut ketään muuta... Enkö minä sinua rakasta!
KLARA
Minä olin sokea silloin... Nyt minä näen. Sinä et voi sammuttaa minun silmieni valoa. Sinä et vielä tiedä kaikkea. Jahka minä sinulle kerron, niin et sinä saata sitä tehdä. Minä olin niin nuori ja köyhä. Minun täytyi elättää itseni ja äitini... hän oli sairas, onneton... Minä kuljin talosta taloon. Sitten tulin minä suureen Kankaanpäähän. Siellä oli vanha, kitsas herra... Minä pelkäsin häntä jo alussa — ja sitten minun täytyi ruveta pelkäämään häntä vielä enemmän... Minä olin niin nuori ja kokematon. Pappi tuli välittäjäksi. Minusta tuli sen kitsaan, kipeän herran vaimo. Kymmenen vuotta sitä kesti. Viheliäisyyttä, häpeää...
MIKKO
Älä kerro, älä...
KLARA
Nyt sinä tiedät, ettei minun elämässäni ole ollut ainoaa vehreää päivää ennen kuin sinut näin.
MIKKO heltyneenä.
Klara! Klara! (Sylitysten.) Tämän kerran, tämän ainoan kerran...
KLARA
Oi...! Oi...! Sinä omani!
MIKKO
Anna minun katsoa... Kun elämä tähän loppuisikin!
KLARA
Ole hiljaa... hiljaa...
Salissa askelia, oveen käydään.
EMÄNTÄ salista.
Mitä tämä merkitsee, että ovet ovat lukossa?
MIKKO
Antakaa olla, äiti. Minä tulen pian.
KLARA
Se on sinun äitisi.
EMÄNTÄ
Se ei käy laatuun, että istutaan siellä lukittujen ovien takana.
MIKKO
Antakaa olla, äiti...
EMÄNTÄ
Mitä tämä merkitsee...
MIKKO karkaa vimmastuneena ovelle.
KLARA hilliten häntä.
Mutta armaani...
MIKKO kiskaisten oven auki.
Se merkitsee sitä, että tämä on minun morsiameni ja että rauhassa tahdon puhua hänen kanssaan. Nyt sen tiedätte ja antakaa meidän nyt olla.
KLARA
Äiti... Mikon äiti...
EMÄNTÄ
Vai morsian! Sellaisia morsiamia en minä tunnusta. Rouva on siksi vanha ihminen, että rouvan pitäisi ymmärtää...
MIKKO
Menkää, äiti. Menkää... (Työntää hänet pois. Sulkee oven.)
KLARA
Eihän hän voi käsittää tätä. Miksi sinä hänelle pahastuit... Mutta armaani...! Kun me kaksi olemme toistemme omat, niin vähät kaikesta muusta! Me annamme koko maailmalle anteeksi vaikka se meitä kivittäisi. Mutta Mikko... mikä sinun on? — Minäpä kerron sinulle mitä tuulentupia olen rakentanut... (Hilpeästi.) Kun minä nyt olen näin onnellinen, niin muidenkin pitää tulla onnellisiksi. Minä lahjoitan torppareille kaikki torpat... me lahjoitamme. Mitä sanot siitä! He saavat kaikki. Sitten loppuvat lakot. Ja meillehän riittää päätalo — eikö niin? (Äänettömyys.) Sinne me aina palaamme matkoiltamme... Mutta Mikko... Mikä sinun on?
MIKKO
Nyt tämän täytyy loppua. Meidän pitää erota...
KLARA
Mitä sinä sanot! Se on mahdotonta, mahdotonta! Ethän sinä edes tavannut tyttöä.
MIKKO
Tapasin isän ja äidin. Äiti ihastui kun kuuli, että he saavat koko torpan...
KLARA
No niin...
MIKKO
Mutta kun isä tuli, niin hän kohteli minua ylpeästi kuin kuningas, sanoi että koko liike jo on niin paljon kärsinyt tästä kaikesta, ettei tässä ole kysymys siitä mitä minä tahdon tai hän tahtoo, vaan siitä mikä on liikkeelle eduksi...
KLARA
Ylpeästi kuin kuningas... Vai niin, vai niin...
MIKKO
Ja repi rikki koko lahjakirjan.
KLARA
Rikki... minun lahjakirjani! Mutta sehän on kuulumatonta... Rikki!... Hän saa odottaa uutta... Kyllä minä näytän näille ihmisille...
MIKKO
Rauhoitu, Klara... Olihan hän oikeassa. Se oli sittenkin minun sisin ajatukseni silloin kun sanani annoin, että sen kautta kokonaan joudun aatteen omaksi.
KLARA
Hullutusta, hullutusta! Sinä petät itseäsi niin perinpohjin. Jos sinä... jos sinä tämän teet, niin mitä sinä luulet hyödyttäväsi? Sinä menet rikki etkä kelpaa mihinkään. Ja minä menen rikki... rikki...
MIKKO
Klara... älä... Me kokoamme voimamme. Olemme järkeviä. Kuule minua...
KLARA
Minä en päästä sinua... minun täytyy saada elää! ja voi niitä ihmisiä... niitä ihmisiä, jotka tahtovat sinut minulta riistää! Minä en sinua päästä!
MIKKO
Klara... älä... älä... Hehän ovat syyttömät. Minua rankaise. Minä olen tuhonnut sekä sinun että oman elämäni.
Oveen koputetaan. Emännän ja Annikin äänet salista.
ANNIKKI
Avatkaa, avatkaa!
EMÄNTÄ
Nyt pitää avata! Mitä tämä on?
ANNIKKI
Ei äiti nyt...!
EMÄNTÄ
Telefonissa ilmoitettiin rouvalle...
Mikko avaa oven.
ANNIKKI kauhistuneena.
Äiti, antakaa minun puhua...
EMÄNTÄ
No puhu, puhu...
ANNIKKI
Telefonissa ilmoitettiin... se on niin kauhea asia...
MIKKO
Mikä se sitten on?
ANNIKKI
Klara... Klara... se on niin kauheaa! Kuule nyt Klara...
KLARA
No niin... mikä on?
ANNIKKI
Sinä pelästyt...
KLARA
En minä mitään pelästy...
EMÄNTÄ
Telefonissa ilmoitettiin, että se taiteilija...
ANNIKKI
Äiti... niin... että herra Brandt on tappanut itsensä...
KLARA
Tappanut itsensä...
MIKKO
Mistä se ilmoitettiin...?
EMÄNTÄ
En minä oikein tiedä. Laivasillalta. Hän oli kai tullut sillä samalla laivalla, jolla meni...
ANNIKKI
Klara, rakas, rakas...
EMÄNTÄ
Hän oli ampunut itsensä...
KLARA kauhuissaan.
Ampunut (koettaen vapautua.) No niin, hän oli ihminen, joka ei tahtonut elää. Rauha hänelle...
EMÄNTÄ
Mutta kuka häneltä elämänhalun vei?
KLARA taistellen kuin hukkuva.
Mikko, mehän tahdomme elää... yhdessä...
EMÄNTÄ
Rouva ei kajoa minun poikaani. Surmaatte vielä hänetkin...
MIKKO
Ette saa puhua sillä lailla...
ANNIKKI
Äiti.. Kuinka te...
EMÄNTÄ
Minä puhun. Minä lupasin näiden lasten isälle hänen kuolinvuoteellaan, että Jumalan avulla kasvatan heistä kunnon ihmisiä. Rouva jättää heidät rauhaan, rouva ei koske heihin. Sillä rouvalla on sellainen käsi, että mihin rouva kajoaa, niin se kuolee.
KLARA katsahtaa kauhuissaan käsiinsä. Häntä puistattaa kuin kuumesairasta. Sitten hän oikaiseikse suoraksi.
Vai luulette te, että minä ainoastani luovun! Minä hakkaan poikki oikean käteni jos te tahdotte — mutta sitä — en, en, en! (Lähtee ulos itkevän Annikin saattamana. Mikko putoaa istumaan kädet silmillä. Emäntä yrittää häntä lohduttaa.)
MIKKO
Menkää pois... pois!
Esirippu.
IV NÄYTÖS
Syyskuun ilta, syvän sininen tähtitaivas, keltainen lehto, kuuvalo. Koivikko, valkorunkoisia puita. Maidonkarvaisella maalla sinisiä varjoja. Etämpää näkyy työväenyhdistyksen uuden talon pääty, ikkunat ovat auki, valoa tulvillaan. Ympäristöllä rakentamisen jätteitä, höylänlastuja, laudanpalasia. Katolla tulipunainen lippu, lerpallaan tyynessä illassa. Etäämpänä järvi. Avonaisesta ikkunasta kuuluu milloin puheita, milloin työväenlauluja, milloin naurua, fanfaareja ja tanssimusiikkia. Portailla seisoskelee miehiä, ikkunoissa väkeä, nurkissa poikia. Kahvitarjotin kulkee silloin tällöin ryhmästä ryhmään tai tarjoillaan suuria voileipiä. Lehtoon on uusista, höyläämättömistä laudoista lyöty penkkejä. Etualalla suuri, valkorunkoinen koivu. Tie talolle.
HELSINKILÄINEN MAISTERI talosta.
... Sentähden on jokaisella rohkealla teolla ratkaiseva merkitys taistelussamme. Sentähden on niin tärkeää, että aateveljet ja aatesiskot liittoja solmiessaan horjumatta ja tuumaakaan perään antamatta pysyvät meidän pariaatteillemme uskollisina. Nämä juhlat ovat näillä mailla ensimmäiset laatuaan. Solmittakoon yhä uusia liittoja punaisen lippumme alla, käytäköön säälimättä sotaa homehtuneita tapoja ja ennakkoluuloja vastaan. Sekin sota vie voittoa likemmä. Eläkööt ne rohkeat nuoret, jotka uskalsivat nousta vanhoja perintötapoja vastaan, eläköön morsian joka uskalsi kruunun ja harsot romukoppaan heittää. (Naurua.) Nuoret eläkööt!
KANSA
Eläköön, eläköön, eläköön!
Sisällä aletaan laulaa piirilaulua, osa väkeä hajaantuu ulos, joku poika vinguttelee portailla hanuria.
1. MIES
Se se oli puhuja, se helsinkiläinen maisteri. Se se osasi selittää sen kirkon mädätyksen niin, että oikein hyvää teki.
2. MIES
Mahtoi pastorinkin korvia kuumentaa, kun se oikein kuvasi kuinka papisto on pitänyt pimeydessä oppimatonta kansaa.
1. TYTTÖ
Se oli ihan tulipunaisena kasvoiltaan.
2. TYTTÖ
Ja istui koko ajan emännän vieressä, ihan niinkuin emännän turvana.
3. MIES
Ja siinä se nyt nähtiin, että toveri Vahanta oli mies joka piti sanansa ja otti tytön. Sanoinhan minä aina, että toveri Vahanta pysyy sanassaan.
2. MIES
Paljonpa täällä on porvarillisia.
2. TYTTÖ
Ka kun emäntä tahtoi kutsumaan.
1. TYTTÖ
Ei pastori olisi tullut millään, mutta kun emäntä oikein rukoili.
3. MIES
Toveri Vahanta on meidän miehiä. Rakentaa huoneetkin sinne mäkeen, missä meikäläisten asunnot ovat.
1. TYTTÖ
Mutta saatte nähdä vain, että ylpeä siitä Mantasta paisuu, kun se rouvaksi pääsee!
3. MIES
Ei sitä rouvaksi sanota, hullukos sinä vallan olet. Olisit itse taitanut toveri Vahannan tahtoa...
1. TYTTÖ
Olisin minä yhtä hyvä ollut kuin Mantakin!
2. TYTTÖ
Se oli nöyrempi silloin kun se pelkäsi ettei maisteri sitä otakaan. Nyt on pää niin pystyssä, että...
2. MIES
Pystyssä sen olla pitääkin! Ei olla orjia!
3. MIES
Kaikki on veljet keskenään.
2. TYTTÖ
Tulkaa pois tanssaamaan! (Eräälle vanhukselle joka lähestyy.) No tulkaa tekin, vaari!
VANHUS
Kun se maisteri juotti sahtia niin että ihan rupesin halkeamaan. »Juokaa nyt, Matti», sanoi, »Mattihan on se minun paras ystäväni». Me on aina oltu niin hyviä keskenämme. Jo kun se oli pahanpäiväinen naskali...
1. TYTTÖ
Olettekos mitään uutta kuullut?
2. TYTTÖ
Olettekos Kankaanpäässä käynyt? Se rouvahan siellä on niin kipeänä ja puhuvat, että...
VANHUS
Tosia ne on kaikki. Sieltä minä juuri tulin, olin siellä yötä. Se on ollut kuin sekaisin päästään sen jälkeen kun se soittoherra kuoli. Sen hautajaisten jälkeenhän se tuli näin kipeäksi. Kaiket yöt se kuuluu hourivan ja puhuvan sen kanssa ja oikovan käsiään. Niin, ja tästä meidän maisterista se kuuluu puhuvan...
2. MIES
Sille tuli itku pitkästä ilosta.
1. MIES
Onkos siinä sitten mitään perää, kun ne ovat puhuneet, että se antaisi talonsa torppareille?
VANHUS
Kyllä ne sanovat sen hourivan kaikenlaisia valtiosta ja torppareista, mutta en minä sen tarkemmin tiedä.
2. MIES
Kyllä herrat pitää, mitä niillä on. Kyllä ne tunnetaan.
3. MIES
Se taisi ollakin sosiaalitemokraatti se soittaja.
2. MIES
Ja mun mitä, kun sen rouvan kanssa yhtä piti!
3. MIES
Mutta kun se teki sellaisen laulun.
1. MIES
Kuka sitä olisi uskonut! Se oli niin herran näköinen.
1. TYTTÖ
Se eläisi vielä tänäkin päivänä, jollei se rouva olisi ajanut sitä pois.
2. TYTTÖ
Mennään nyt tanssaamaan.
Menevät, paitsi vanhus ja 3. mies.
3. MIES
No vaari, ottakaa tupakkaa.
VANHUS
Kiitoksia vain. »Työmiestäkös»...?
3. MIES
Totta kai »Työmiestä».
VANHUS
Minulle tarjottiin siellä Kankaanpäässä »Venniaa».
3. MIES
Vieläkös ne aina vain sitä Venniaa...
VANHUS
Kuskihan se...
Talosta kuuluu meluavaa kisailua.
TYTÖN ÄÄNI
Aijaijaijai — älkää nurin viekö!
MIKKO portailta vanhukselle.
No, täälläkös se Matti onkin!
MORSIAN lähestyen.
Tulkaa pois piiritanssiin!
VANHUS
Oikeinkos sitä nyt pitää...!
Morsian ja Mikko vievät vanhuksen ja 3. miehen sisään.
Annikki tulee, sitoo kiinni avautunutta palmikkonsa nauhaa.
PASTORI takaapäin.
Rakas morsiameni — miksi sinä säpsähdät?
ANNIKKI
En kuullut askeleitasi.
PASTORI
Sinä olet tänä iltana vältellyt minua.
ANNIKKI
Olen niin levoton, minun on niin raskas olla...
PASTORI
Sellaista se on, kun ei ole omantunnon rauhaa.
ANNIKKI
Niin, sellaista se on! Minun ei olisi pitänyt kuunnella sinua eikä äitiä eikä ketään ihmistä... Jos hän kuolee niin en minä ikinä saa rauhaa. Kun se tohtori edes tulisi...
PASTORI
Ei sinun pidäkään kuunnella ihmisiä vaan Jumalaa.
ANNIKKI
Jumalan tahdostako Kankaanpäässä heinävainiot ovat kellastuneet ja ruis jäi leikkaamatta?
PASTORI
Ehkäpä!
ANNIKKI
Ihmiset ovat kostaneet!... Siellä hän hourii, että lahjoittaa torppareille torpat — ja me panettelemme ja kivitämme.
PASTORI
Ei kukaan kivitä. Me vain katselemme kuinka Herra pitää tuomiota.
ANNIKKI
Se Herra ei ole minun Jumalani!
PASTORI
Ajattele toki mitä puhut!
Nimismies, postineiti ja nimismiehen rouva tulevat nenäliinojaan löyhytellen.
POSTINEITI
Täälläkö ne nuoret kuhertelevat!
PASTORI
Ei meillä täällä mitään...
Poistuu Annikin perässä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Uhhuh kun tuli vari! Se on niin lystikäs se helsinkiläinen maisteri, se komentaa kaikkia, ihan väkisin vie...
NIMISMIES
Onkos se samanlainen maisteri kuin tämä Rainio?
POSTINEITI
Kummoinen samanlainen?
NIMISMIEHEN ROUVA
Etkö sinä tiedä, ettei tämä Rainio mitään maisteritutkintoja ole ottanut. Sanotaan vain maisteriksi.
NIMISMIES
Mahdin vuoksi, mahdin vuoksi! Kuulkaas — eikös meille annetakaan illallista?
NIMISMIEHEN ROUVA
Pahalta tämä näyttää.
NIMISMIES
Kohta on puoliyö. Onkos tämä nyt laitamuotoa!
POSTINEITI
Onhan me saatu voileipiä ja kahvia.
NIMISMIES
Takkaveet ja vanhanaikaiset häät! Ryypyt otettiin ja reirut päivälliset oli, oli rusinarokat ja tuoreet kalat ja suolatut kalat. Täällä kiusataan ihmistä nälällä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! etteivät kuule.
POSTINEITI huutaa portaille päin.
Frans... tulepa tänne! Toimitapa sieltä voileipiä nimismiehelle. Hän kuolee nälkään.
KANTTORI portailta.
Kuka kuolee nälkään?
NIMISMIEHEN ROUVA JA POSTINEITI
Hsss!
NIMISMIES
Minä! Sano nyt sinä, elätkö sinä voileivillä.
KANTTORI
Ei minun ensinkään ole nälkä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Frans elää rakkaudesta. Mutta ei näin vanha aviomies enää...
NIMISMIES
Älä nyt höplöttele, mamma.
Palvelustyttö tuo suurta voileipätarjotinta.
POSTINEITI
Ei kiitoksia.
NIMISMIES
Juu kiitoksia. Minä otan. Tämä siika on ihan mainiota ja tämä — sika kanssa.
NIMISMIEHEN ROUVA palvelustytölle.
On siinä täytynyt olla oikein voileipätalkoot, kun on pitänyt laittaa tällainen joukko. Ei kiitoksia. En minä.
KANTTORI
Jos minä sentään... Tämä juusto on ihan mainiota.
POSTINEITI
Sitä minunkin sentään täytyy maistaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ehkä minäkin sitten — seuran vuoksi... No, kiitos nyt.
Palvelustyttö poistuu.
NIMISMIES
Voileipiä ja voileipiä! Ei nämä missään tunnu.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Varmaan ne äsken kuulivat.
NIMISMIES
Saa ne sen tietääkin, että Vahannan maisterin häissä...
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Sinä häpäiset meidät. (Tohtorille, joka tulee.) No myöhäänpä tohtori häihin tulee...
POSTINEITI
»Kodinperustajaisiin»...
TOHTORI
Virka ennen kaikkia, virka ennen kaikkia...
POSTINEITI
Kuinka Kankaanpäässä nyt on?
TOHTORI
Kuume oli taas tänä iltana korkea.
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ymmärtäähän sen, että sen täytyy koskea, kun sentään tietää olevansa syypää toisen kuolemaan.
POSTINEITI
Sellainen hieno mies...
TOHTORI
Onko neiti Vahantaa näkynyt täällä? Minun pitäisi tavata häntä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Juuripa hän meni tästä pastorin kanssa!... Onko se totta, että se siellä niin hourii...?
POSTINEITI
Sanovat puhuvan sekä Mikosta että Brandtista...
TOHTORI
... ja lakoista ja torppareista ja... (Annikille joka palaa.) Hyvää iltaa, neiti Vahanta!
ANNIKKI tervehtien.
No, tohtori...
TOHTORI
Niin, sairashan hän on. (Postineidille, nimismiehelle ja nimismiehen rouvalle.) Hyvää yötä.
POSTINEITI
Eikö tohtori yhtään ehdi olla »kodinperustajaisissa»...?
TOHTORI
En. Ihmiset sairastavat nykyään niin paljon...
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ja tohtorillahan on kotona... (Vetäytyvät supattaen puhumaan.)
ANNIKKI
No, tohtori...
TOHTORI
Hän on tänä iltana ollut kovin levoton. Pyysi minua antamaan jotakin, joka auttaisi pystyyn täksi illaksi... Teidän täytyy, Annikki neiti, mennä hänen luokseen...
ANNIKKI
Voi, onko hän kysynyt minua?
TOHTORI
Tiedän että hän siitä ilostuisi, onhan niin vähän ihmisiä, joista hän pitää...
ANNIKKI
Oi, minä menen niin mielelläni. Kun minä voisinkin sovittaa, sovittaa... (Katoavat tielle.)
NIMISMIES
Tule pois ottamaan tupakkaa, Grönblommi!
POSTINEITI
Frans —! minun tulee ikävä!
NIMISMIES
No hellantelttu...!
NIMISMIEHEN ROUVA
Jokos nyt sitten vihdoinkin saa onnitella!
POSTINEITI JA KANTTORI
No jo!
NIMISMIES katellen heitä.
Meidän mamma ennusti tätä jo aikoja sitten...
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, jo minä heti tämän kanttorin tultua sanoin papalle: siitä se vasta tulisi sopiva pari...
NIMISMIES
Ja anna sen nyt sitten tulla tupakoimaan.
POSTINEITI nauraen.
No, mene, mene!
Poistuvat kuistille. Talossa soitetaan kelloa, uutimet vedetään ikkunoiden eteen, tuli sammutetaan. Pastori tulee tieltä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Eikös pastori tule näytelmää katsomaan...? Mikäs sen pastorin on? (Menevät postineidin kanssa taloon.)
Pastori seisoo hetkisen yksin. Sitten tulee emäntä lehdosta päin, kädessä nenäliina.
EMÄNTÄ
Niin minä kuljen kuin vieraana oman poikani häissä.
PASTORI
Outoja ja muukalaisiahan me olemme täällä murheenlaaksossa.
EMÄNTÄ
Jaa, jaa, kuka sitä olisi uskonut, että sen näin piti käydä. Olen tässä niin ajatellut sitä vainajaa, näiden lasten isää. Ja sitä päivää jona meidät vihittiin. Se oli kanssa näin syksyllä... Silloin oli kanssa näin kaunis syksy... Mutta mikäs pastorin on...?
PASTORI
Ei minun mikään.
EMÄNTÄ
Eikös sitten olisi paras viettää ne teidänkin häänne ennen joulua. Mitäs niistä säästää. Nuorihan se Anni vielä on, mutta aika kuluu... Ruvetaan valmistamaan nyt vain kohta... Minä jo puhuin neulojalle ja...
PASTORI
Ei emäntä niistä puhu...
EMÄNTÄ
Mikä on ettei puhua saa... Onhan sitä vähän varastoa kotona ja... onhan Anmilla aikaa valmistaa loppuja sitten myöhemmälläkin... Ne häät pidetäänkin sitten oikein... vanhanaikaiset...
PASTORI
Ei emäntä nyt puhu... Ei emäntä vielä tiedä... Ei niistä mitään tule... Annikki... Annikki... Annikki...
EMÄNTÄ
Mikäs Annikille on tullut?
PASTORI
Hän on — hyljännyt minut...
EMÄNTÄ
Mitä pastori sanoo... en minä nyt ymmärrä pastoria...
PASTORI
En minä tahdo sitä itsekään ymmärtää...
EMÄNTÄ
Ei Annikki sellainen ole...
PASTORI
Hän sanoi... ettei voi ruveta vaimokseni...
EMÄNTÄ
Ettei voi ruveta... Minä menen paikalla puhumaan hänelle. Mitäs tämä nyt on! Ei hän sellaisia...
PASTORI
Ei emäntä mene... Ei se auta. Olisihan minun pitänyt se ymmärtää, ettei hän...
EMÄNTÄ
Ei Anni ole sitä tarkoittanut. Mitä lie väsyksissään sanonut...
PASTORI
Hän antoi jo takaisin sormuksenkin. (Avaa emännälle kätensä.)
EMÄNTÄ katsoo.
Se on Annikin sormus. Jaa, en minä mitään ymmärrä tästä uudesta ajasta... Ei lapset enää tarvitse vanhempiaan. Mitä minulla enää on virkaa maan päällä.
Lähtevät rannalle päin. Talosta kättentaputuksia. Ulos tulevat Mikko, Rainio, helsinkiläinen maisteri.
MIKKO
Oli se helkkarin hauskaa että tulit, vanha veikko.
HELSINKILÄINEN
Meitä piti tuleman oikein aika roikka, mutta sattuivat näin sunnuntaina olemaan kiinni kaikki.
MIKKO
Kyllä minä ne meidän sunnuntait tiedän!
HELSINKILÄINEN