Part 4

Mutta kuule, se on toista tämä sinun morsiamesi kuin ne huntupäät herrasfröökynät, jotka häissään itkeä pillittävät.

MIKKO

Niin, eikös olekin!

HELSINKILÄINEN

Ja saablarin viisaan näköinen. Mistäs sinä sen löysitkään!

MIKKO

Kotipitäjän tyttöhän se on!

RAINIO

Se osaa Marxinkin niin kannesta kanteen, ettei sen kanssa ole hyvä mennä väittelemään.

HELSINKILÄINEN

Vai niin, vai niin. Sellaisen minäkin tarvitsisin... ja tänne te nyt asetutte asumaan?

MIKKO

Tuonne salvetaan pirttiä mäkeen.

HELSINKILÄINEN

Mutta millä sinä meinaat saada aikasi kulumaan?

MIKKO

Samalla vain, millä muutkin... maan työssä...

HELSINKILÄINEN

No niin, niin. Vai maan työssä... mutta kun sentään olet tottunut liikkumaan.

RAINIO

Eihän sitä nytkään kiinni köytetä. Kyllä ne puolueen asiat aina liikkumista vaativat.

HELSINKILÄINEN

No niin, niin... Mutta eikös tästä vähitellen pitäisi ajatella lähtöä...

RAINIO

Ei hemmetissä, meillähän on vielä toinen näytös jäljellä. Mitäs ne siellä kuhnivat. Ei se kestä kuin pari minuuttia. Minä käyn katsomassa. (Lähtee sisään.)

Vanhus ja 3. mies tulevat.

VANHUS Mikolle.

Me tullaan sitten kaikki saattamaan nuorta paria kotiin.

3. MIES

Ja otetaan oikein lippu mukaan. Se päätettiin viime kokouksessa.

Lähtevät sisään. Mikko jää yksin, selin katsojiin päin, sytyttämään savukettaan. Hän vetää tikun toisensa perästä saamatta niitä syttymään. Vihdoin onnistuu. Ikkunoista sammuu tuli. Soitetaan kelloa. Kaikki lähtevät sisään. Alhaalta, vasemmalta tulee Klara valkeissa vaatteissa, pitkä huivi viskattuna päähän. Silmät loistavat, poskilla hehkuu kuume. Hän liukuu kuin varjo, sulaen yhteen runkojen ja kuutamon kanssa.

MORSIAN tulee sisältä portaille.

No Mikko, Mikko... mihin sinä jäit! Ovat panneet meille oikein vaarintuolit eturiviin. Joudu nyt!

Mikko lähtee portaille, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Morsian ottaa häntä käsivarresta, nauraa hihittää. Näyttämö on tyhjänä.

KLARA kuiskaa.

Kruunuton morsian! (Lähestyy taloa.) Kruunuton morsian. (Tultuaan keskelle pihaa hän pysähtyy, kääntyy yleisöön päin, huutaa epätoivossa.) Kruunuton morsian!

Kaiku vastaa metsän takaa. Klara poistuu hiljaa nyyhkien. Pysähtyy kuullessaan ihmisääniä suurta koivua vastaan etualalla, painautuu runkoon kiinni. Talossa hälinää. Ääniä: Mikä se oli? Kuka huusi? Ikkunoihin tulee heikko valo, ikäänkuin yhdestä läähättävästä kynttilästä. Kaikki törmäävät ulos.

RAINIO

Kuka täällä huusi?

1. MIES

Mikä täällä kävi?

2. MIES

Täältä se huuto tuli.

1. TYTTÖ

Ja kaikukin vastasi: »kruunuton morsian».

RAINIO

Mitä hullua! Ei ne köyhälistön tytöt ole ennenkään kruunuissa herrastelleet! Mennään jatkamaan. Näkyy se, että puoliyö on likellä, kun kummitukset tulevat esiin. (Nauraa.)

2. MIES

Joku täällä huusi.

2. TYTTÖ

Lehtokin itki ja nyyhkytti.

EMÄNTÄ joka pastorin vieressä seisoo portaiden edessä.

Se oli Jumalan ääni.

RAINIO

No kyllä on mielikuvituksella valtaa! Mennään pois jatkamaan.

HELSINKILÄINEN

Oliko se mies vaiko nainen?

1. MIES

Mikä lie ollut.

1. TYTTÖ

Se itki kuin lapsi!

PASTORI

Se oli omantunnon ääni. (Nousee portaille.) Te olette, ihmisraukat, kadottaneet kruununne ja etsitte sitä turhaan tältä tieltä. Palatkaa ainoan elävän Jumalan luo...

ÄÄNTEN MURINAA

Kuulkaas pappia!

RAINIO

Ei täällä pappia tarvita! Lähdetään jatkamaan. (Lyö käsiään yhteen.) Näytelmää jatketaan!

Joukko törmää sisään. Pastori ja emäntä lähtevät rannalle. Mikko astelee yksin lehtoon päin, suuri kärsimys kasvoillaan.

MORSIAN on katsellut portailta ja seuraa.

Etkö tule sisään? Siellä on nyt meidän tuolit tyhjinä...

MIKKO

Mene sinä edellä...

MORSIAN

Mutta miltä se näyttää...! Kyselivät jo, mihin sinä jäit... Oletko suuttunut minulle?

MIKKO

Minä tulen pian perässä.

MORSIAN

Mutta itsehän sinä sanoit, ettei minulla olisi kruunua...

MIKKO

Itse, itse... Anna minun nyt olla yksin... Vähän aikaa...

Morsian poistuu alakuloisena. Oven sulkeuduttua hoippuu Klara Mikon eteen.

KLARA

Mikko...

MIKKO säpsähtäen.

Kuinka sinä olet täällä... Sinähän olet kuolemansairas!

KLARA

Meidän täytyy pelastua...

MIKKO

Mitä sinä puhut! Tiedäthän sinä että minun päätökseni pysyy: minun paikkani on täällä.

KLARA

Sinä petät itseäsi. Sinä olet niin suuressa vaarassa ja minä! Me voimme vielä pelastua.

MIKKO

Sinä puhut kuumeessa. Minä menen noutamaan Annikkia...

KLARA

Minä puhun hengen hädässä. Minä näin unta, että meidät piti elävinä haudattaman. Kauas toisistamme syvälle pimeyteen. Se oli niin kauheaa. Minä ponnistin kaikki voimani. Vihdoin minä pääsin ylös. Mutta nyt on kiire. Me lähdemme niin kauas, ettei meitä kuulla eikä nähdä.

MIKKO

Tämä on mielettömyyttä. Minä noudan sisareni, että hän saattaa sinut...

KLARA

Sinun täytyy kuulla minua. Ihmisellä ei ole oikeutta hukata henkeänsä. Hän ei saa ripustaa kiveä kaulaansa, sillä se vie alaspäin, alaspäin. Me kaksi yhdessä, me nousemme kohti kauneutta ja autuutta.

MIKKO

Sinä olet sairas — mutta koeta toki ymmärtää, ettei enää ole lupa puhua tällä tavalla...

Työntää hänet luotaan.

KLARA

Sinä et minua rakasta, et koskaan ole rakastanut...

MIKKO

Minä olen haudannut muistot. Sinun täytyy tehdä samoin...

KLARA

Voinko minä haudata oman itseni! Koko minun sieluni ja ruumiini on vain niissä muistoissa.

MIKKO

Ihminen voi mitä hän tahtoo. Kuuntele minua nyt järkevästi. Meillä on velvollisuuksia, joihin olemme itsemme sitoneet, ja raskaimmatkin velvollisuudet sisältävät lohtunsa.

KLARA

Nyt minä ymmärrän... Kaikki on lopussa... Olen yksin... yksin...

MIKKO

Ihminen voi murtuneenakin elää, raunioistakin versoaa vihreää ruohoa... Me kuljemme eri teitä me ihmiset... Jossakin kaukana ne yhtyvät... Kaikki tiet... Siellä on rauha... Kuuletko minua?

KLARA

Kuulen...

MIKKO

Katso: joka etsii se elää...

Äänettömyys.

KLARA

Joka etsii... Joka etsii se elää... Hyvää yötä.

MIKKO

Hyvää yötä.

Klara lähtee murtuneena, ikäänkuin hapuillen. Mikko jää vakavana, yksinäisenä katsomaan hänen jälkeensä.

Talosta kuuluu kättentaputuksia, siellä sytytetään tulet. Morsian rientää Mikon luo; iloista piirilaulua laulaen tulevat vieraat pitkässä jonossa ja tempaavat heidät keskelleen.

Esirippu.