Part 3
Ja nuo seitsemän varjoa olivat uudelleen lyhistyneet kokoon salaisen tuskansa taakan alla, ja syntyi toinen äänettömyys, pitempi kuin ensimmäinen.
Sitten eräs niistä, nousematta kiveltään, liikkumattomana ja kumarassa, sanoi toisille:
"Teidän on siis käynyt samoin kuin minun. Mitä ovat meitä hyödyttäneet kaikki neuvottelumme?"
Ja eräs toinen jatkoi: "Usko ja ajatus ovat murtaneet kansojen kahleet; usko ja ajatus ovat vapauttaneet maan."
Ja eräs toinen sanoi: "Me tahdoimme tehdä ihmiset eripuraisiksi, ja meidän sortomme on liittänyt heidät yhteen meitä vastaan."
Ja eräs toinen: "Me olemme vuodattaneet verta, ja se veri on langennut jälleen meidän päittemme päälle."
Ja eräs toinen: "Me olemme kylväneet tapain turmelusta, ja se on versonut meissä, ja se on syönyt meidän luumme."
Ja eräs toinen: "Me luulimme tukahduttavamme Vapauden, ja sen tuulahdus on kuihduttanut meidän mahtimme aina juurta myöten."
Silloin huudahti seitsemäs varjo:
"Kristus on voittanut: kirottu olkoon hän!"
Ja kaikki vastasivat yhteen ääneen:
"Kristus on voittanut: kirottu olkoon hän!"
Ja minä näin käden ojentautuvan esiin; se kastoi sormensa mustanpuhuvaan veteen, jonka pisarat pudotessaan mittaavat ainaista ajan kulkua, painoi sillä merkin noiden seitsemän varjon otsaan, ja se oli siinä ainiaaksi.
XV
Teillä on vain yksi päivä elettävänä täällä maan päällä; koettakaa viettää se rauhassa.
Rauha on rakkauden hedelmä; sillä elääkseen rauhassa täytyy osata kärsiä paljon.
Ei kukaan ole täydellinen; kaikilla on vikansa; jokainen ihminen on taakkana toisille, ja rakkaus yksin tekee tämän taakan keveäksi.
Jos te ette voi kärsiä veljiänne, niin kuinka veljenne voivat kärsiä teitä?
Kirjoitettu on Maarian pojasta: "Niinkuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, niin hän rakasti heitä loppuun asti."
Rakastakaa siis veljiänne, jotka ovat maailmassa, ja rakastakaa heitä loppuun asti.
Rakkaus on väsymätön; se ei koskaan väsy. Rakkaus on tyhjentymätön; se elää ja syntyy uudelleen itsestään, ja kuta runsaampana se purkautuu esiin, sitä runsaammaksi käy sen tulva.
Ken rakastaa itseänsä enemmän kuin veljeänsä, se ei ole otollinen Kristukselle, joka kuoli veljiensä puolesta, jos olette antaneet omaisuutenne, niin antakaa vielä henkenne, ja rakkaus on antava teille kaikki takaisin.
Totisesti sanon minä teille, ken rakastaa, sen sydän on paratiisi maan päällä. Hänellä on Jumala itsessään, sillä Jumala on rakkaus.
Paheellinen ihminen ei rakasta, hän himoitsee: hänen on nälkä ja jano kaikkea; hänen silmänsä, niinkuin käärmeen silmä, hurmaa ja kiehtoo puoleensa, mutta nielläksensä.
Rakkaus lepää puhtaitten sielujen pohjalla niinkuin kasteen helmi kukkasen kuvussa.
Oi! Jospa tietäisitte, mitä rakastaminen on!
Te sanotte rakastavanne, ja monilla veljistänne ei ole leipää henkensä piteiksi, ei vaatteita alastomain jäsentensä verhoksi, ei kattoa suojaksensa, ei olkitukkoa, minkä päällä nukkua, kun sitävastoin teillä on kaikkea yllin kyllin.
Te sanotte rakastavanne, mutta on joukoittain sairaita, jotka riutuvat avun puutteessa halvalla vuoteellaan, onnettomia, jotka itkevät, kenenkään itkemättä heidän kanssansa, pieniä lapsia, jotka kulkevat kylmästä kohmeissaan ovelta ovelle pyytämässä rikkailta murua heidän pöydältään ja jotka eivät sitä saa.
Te sanotte rakastavanne veljiänne, ja mitä sitten tekisitte, jos vihaisitte heitä?
Ja minä sanon teille: jokainen, joka ei auta kärsivää veljeänsä, vaikka voisi sen tehdä, on veljensä vihollinen; ja jokainen, joka ei ruoki nälkäistä veljeänsä, vaikka voisi sen tehdä, on veljensä murhaaja.
XVI
On ihmisiä, jotka eivät rakasta Jumalaa eivätkä pelkää häntä: karttakaa heitä, sillä heistä nousee kirouksen huuru.
Karttakaa jumalatonta, sillä hänen hengityksensä tappaa; mutta älkää vihatko häntä, sillä kuka tietää, eikö Jumala jo ole vaikuttanut muutosta hänen sydämessään?
Ihminen, joka, vaikkapa vilpittömästikin, sanoo: "Minä en usko", erehtyy usein. Hyvin syvällä sielussa, aina pohjalla asti, on uskon juuri, joka ei kuihdu.
Sana, joka kieltää Jumalan, polttaa huulia, joiden yli se kulkee; ja suu, joka avautuu herjatakseen Jumalaa, on helvetin henkireikä.
Jumalaton on yksin maailmassa. Kaikki luontokappaleet kiittävät Jumalaa; kaikki, millä tunto on, siunaa häntä; kaikki, mikä ajattelee, jumaloi häntä: päivän kehrä ja yön tähdet laulavat hänen ylistystänsä salaperäisellä kielellään.
Taivaan laelle on kirjoitettu hänen kolmesti pyhä nimensä.
Kunnia olkoon Jumalalle taivaan korkeudessa!
Hän on kirjoittanut sen myöskin ihmisen sydämeen, ja hyvä ihminen säilyttää sen siellä rakkaana; mutta toiset koettavat pyyhkiä sen pois.
Rauha olkoon maan päällä ihmisillä, joiden tahto on hyvä!
Heidän unensa on suloinen, ja heidän kuolemansa on vielä suloisempi, sillä he tietävät palaavansa isänsä luo.
Niinkuin köyhä kyntömies, päivän mennessä mailleen, lähtee pelloilta, palaa mökkiinsä ja istuen oven edessä unohtaa väsymyksensä katsellessaan taivasta, samoin, kun ilta joutuu, toivon ihminen palaa ilomielin isänsä kotiin ja istuen kynnyksellä unohtaa maanpaon vaivat katsellessaan iankaikkisuutta.
XVII
Kaksi miestä oli toistensa naapureina, ja kumpaisellakin oli vaimo ja useita pieniä lapsia ja ainoastaan oma työnsä, millä elättää heidät.
Ja toinen noista kahdesta miehestä oli levoton sydämessään ja sanoi: "Jos kuolen tahi sairastun, niin miten käy vaimoni ja lasteni?"
Ja tämä ajatus ei antanut hänelle rauhaa, ja se kalvoi hänen sydäntänsä niinkuin mato kalvaa hedelmää, johon se on piiloutunut.
Mutta vaikka sama ajatus oli tullut toisenkin isän mieleen, niin hän ei ollut kiinnittänyt siihen mieltänsä; "sillä", sanoi hän, "Jumala, joka tuntee kaikki luomansa ja varjelee heidät, on myöskin varjeleva minut ja vaimoni ja lapseni".
Ja tämä mies eli rauhassa, kun sitävastoin ensinmainittu ei nauttinut hetkenkään lepoa eikä iloa sydämessänsä.
Eräänä päivänä, kun hän teki työtä pelloilla, suruisena ja alakuloisena pelkonsa vuoksi, hän näki muutamia lintuja pujahtavan erääseen pensaaseen, tulevan sieltä ulos ja sitten pian palaavan sinne jälleen.
Ja lähestyttyään hän näki kaksi vierekkäin asetettua pesää, ja kummassakin useampia vasta munasta puhjenneita ja vielä höyhenettömiä poikasia.
Ja palattuaan työhönsä hän silloin tällöin nosti silmänsä ja katseli, kuinka nuo linnut menivät ja tulivat, tuoden ruokaa pienokaisillensa.
Mutta silloinpa, juuri kun toinen emistä palasi, nokka täynnä ruokaa, eräs korppikotka sieppaa sen kiinni, vie sen pois, ja emäparka, rimpuillen turhaan sen kynsissä, päästi vihlovia huutoja.
Tämän nähdessään tuo mies työtä tehdessään tunsi sielunsa entistään levottomammaksi; "sillä", ajatteli hän, "emän kuolema tietää poikasten kuolemaa. Minun perheelläni ei myöskään ole muuta kuin minä. Miten sen on käyvä, jos sillä ei enää ole minua?"
Ja koko päivän hänen mielensä oli synkkä ja surullinen, ja yöllä hän ei voinut nukkua.
Seuraavana päivänä, palattuaan pelloille, hän sanoi itsekseen: "Tahdon nähdä tuon emäraukan poikaset; monet ovat epäilemättä jo menehtyneet." Ja hän asteli pensaan luo.
Ja kun hän katseli, näki hän, että poikaset voivat hyvin. Ei yksikään näyttänyt mitään kärsineen.
Ja koska tämä hämmästytti häntä, niin hän piiloutui, tarkatakseen, mitä tapahtuisi.
Ja hetken kuluttua hän kuuli heikon huudon ja huomasi, että toinen emä toi kiireesti keräämäänsä ruokaa, ja se jakoi sen kaikille poikasille poikkeuksetta, ja sitä riitti kaikille, ja orvot eivät olleet hyljättyinä hädässään.
Ja tuo isä, joka oli epäillyt Kaitselmusta, kertoi illalla toiselle isälle, mitä oli nähnyt.
Ja tämä sanoi hänelle: "Miksi olla huolissaan? Jumala ei koskaan hylkää omiaan. Hänen rakkaudellaan on salaisuuksia, joita me emme tunne. Uskokaamme, toivokaamme, rakastakaamme ja jatkakaamme vaellustamme rauhassa.
"Jos minä kuolen ennen teitä, niin te olette minun lasteni isä; jos te kuolette ennen minua, niin minä olen teidän lastenne isä.
"Ja jos me molemmat kuolemme, ennenkuin he ovat siinä iässä, että voivat itse pitää huolen itsestään, niin heillä on isänä se Isä, joka on taivaissa."
XVIII
Kun olette rukoilleet, niin ettekö tunne, että sydämenne on keveämpi ja sielunne tyytyväisempi?
Rukous tekee surun vähemmän tuskalliseksi ja ilon puhtaammaksi: se sekoittaa toiseen jotakin vahvistavaa ja lieventävää ja toiseen taivaisen tuoksun.
Mitä teette maan päällä, ja eikö teillä ole mitään pyydettävää siltä, joka on asettanut teidät sinne?
Te olette matkamies, joka etsii isänmaataan. Älkää astuko pää painuksissa; täytyy kohottaa katseensa nähdäkseen tiensä.
Teidän isänmaanne on taivas, ja kun katselette taivasta, eikö silloin mikään teissä liikahda? Eikö mikään kaiho teitä ahdista? Vai onko tämä kaiho mykkä?
On niitä, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Jumala on liian korkealla meidän yläpuolellamme, kuunnellakseen niin heikkoja olentoja."
Ja kuka sitten on luonut nämä heikot olennot, kuka on antanut heille tunteen ja ajatuksen ja kielen, jollei Jumala?
Ja jos hän on ollut niin hyvä heitä kohtaan, oliko hän sellainen hyljätäkseen heidät sitten ja työntääkseen heidät kauas luotaan?
Totisesti, sanon minä teille, ken sanoo sydämessään, että Jumala halveksii tekojansa, se herjaa Jumalaa.
On toisia, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Eikö Jumala tiedä paremmin kuin me, mitä me tarvitsemme?"
Jumala tietää paremmin kuin te, mitä te tarvitsette, ja siksi hän tahtoo, että pyydätte sitä häneltä; sillä Jumala on itse teidän ensimmäinen tarpeenne, ja kun rukoilette Jumalaa, niin alatte omistaa Jumalan.
Isä tuntee poikansa tarpeet. Pitääkö silti pojan olla koskaan lausumatta pyynnön tahi kiitollisuuden sanaa isällensä?
Kun eläimet kärsivät, kun ne pelkäävät tahi kun niiden on nälkä, niin ne päästävät valitushuutoja. Nämä huudot ovat rukous, jonka ne lähettävät Jumalalle, ja Jumala kuulee sen. Olisiko sitten ihminen luomakunnassa ainoa olento, jonka äänen ei pitäisi koskaan kohota Luojan korviin?
Joskus puhaltaa yli maaseutujen tuuli, joka kuihduttaa kasvit, ja silloin näkee lakastuneiden varsien nuokkuvan maata kohti; mutta kasteen kostuttamina ne saavat tuoreutensa takaisin ja kohottavat raukeita päitään. On aina polttavia tuulia, jotka käyvät ihmissielun päällitse ja kuihduttavat sen; rukous on kaste, joka virkistää sen jälleen.
XIX
Teillä on vain yksi isä, joka on Jumala, ja vain yksi Herra, joka on Kristus.
Kun teille siis sanotaan niistä, joilla on maan päällä suuri mahti: "Ne ovat teidän herranne", niin älkää uskoko sitä. Jos he ovat oikeamielisiä, niin he ovat teidän palvelijoitanne; jos he eivät ole sellaisia, niin he ovat teidän tyrannejanne.
Kaikki syntyvät tasa-arvoisina: ei kukaan, tullessaan maailmaan, tuo mukanaan käskemisen oikeutta.
Näin kerran eräässä kehdossa lapsen, joka huusi ja laski suustaan kuolaa, ja sen ympärillä oli vanhuksia, jotka sanoivat sille: _"Herra"_, ja jotka polvistuen rukoilivat sitä. Ja minä ymmärsin ihmisen koko viheliäisyyden.
Synti se on, joka on luonut ruhtinaat; sillä sen sijaan, että ihmiset olisivat rakastaneet ja auttaneet toisiaan niinkuin veljet, he alkoivat vahingoittaa toisiansa.
Silloin he valitsivat joukostaan yhden tahi useampia, joita pitivät oikeamielisempinä, suojelemaan hyviä pahoilta, ja jotta heikko saattaisi elää rauhassa.
Ja valta, joka heillä oli, oli oikeutettu valta, sillä se oli Jumalan valta, joka tahtoo, että oikeuden tulee vallita, ja kansan valta, joka oli heidät valinnut.
Ja senvuoksi oli jokainen tunnossaan sidottu tottelemaan heitä.
Mutta heidän joukossaan ilmestyi pian myöskin niitä, jotka tahtoivat hallita omavaltaisesti, ikäänkuin olisivat olleet jalompia luonnoltaan kuin heidän veljensä.
Ja näiden valta ei ole oikeutettu, sillä se on Saatanan valtaa, ja heidän herruutensa on ylpeyden ja ahneuden herruutta.
Ja senvuoksi, milloin ei ole pelättävä, että siitä johtuu vielä enemmän pahaa, jokainen voi ja joskus jokaisen tulee omassatunnossaan vastustaa heitä.
Iankaikkisen oikeuden vaa'assa teidän tahtonne painaa enemmän kuin kuningasten tahto; sillä kansat ne luovat kuninkaat; ja kuninkaat ovat luodut kansoja varten, ja kansat eivät ole luodut kuninkaita varten.
Taivaallinen Isä ei ole luonut lastensa jäseniä kahleiden murrettaviksi eikä heidän sieluaan orjuuden ruhjottavaksi.
Hän on liittänyt heidät yhteen perheiksi, ja kaikki perheet ovat sisaruksia; hän on liittänyt heidät yhteen kansakunniksi, ja kaikki kansakunnat ovat sisaruksia; ja ken hyvänsä eroittaa perheet perheistä, kansakunnat kansakunnista, se eroittaa sen, mitä Jumala on yhteen liittänyt: se tekee Saatanan työtä.
Ja se, mikä yhdistää perheet perheisiin, kansakunnat kansakuntiin, se on ensinnäkin Jumalan laki, oikeuden ja lähimmäisenrakkauden laki, ja sitten vapauden laki joka myöskin on Jumalan laki.
Sillä mitä yhteenkuuluvaisuutta olisi ihmisten kesken ilman vapautta? He kuuluisivat yhteen niinkuin hevonen ja se, joka sitä ratsastaa, niinkuin isännän ruoska ja orjan iho.
Jos siis joku tulee ja sanoo: "Te olette minun", niin vastatkaa: "Emme, vaan me olemme Jumalan, joka on isämme, ja Kristuksen, joka on ainoa Herramme."
XX
Älkää antako tyhjäin sanojen pettää itseänne. Monet koettavat uskotella teille, että olette todella vapaat siksi, että he ovat kirjoittaneet paperilehdelle sanan "vapaus" ja naulanneet sen julki kaikkiin kadunkulmiin.
Vapaus ei ole mikään julistus, joka luetaan kadunkulmassa. Se on elävä voima, jonka tuntee sisässään ja ympärillään, kotilieden suojelushenki, yhteiskunnallisten oikeuksien takaaja, ja ensimmäinen näistä oikeuksista.
Sortaja, joka lymyilee sen nimen suojassa, on sortajista pahin. Hän yhdistää tyranniuteen valheen ja vääryyteen pyhyyden loukkauksen; sillä vapauden nimi on pyhä.
Kavahtakaa siis niitä, jotka sanovat: "Vapaus, Vapaus", ja jotka hävittävät sen teoillaan.
Tekö valitsette ne, jotka teitä hallitsevat, jotka käskevät teitä tekemään tämän ja olemaan tekemättä tuota, jotka veroittavat omaisuuttanne, teollisuuttanne, työtänne? Ja jos ette saa sitä tehdä, niin kuinka sitten olette vapaat?
Onko teillä mielenne mukainen määräämisvalta lapsiinne nähden, saatteko uskoa kenelle haluatte huolenpidon heidän opettamisestaan ja heidän luonteensa kehittämisestä? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?
Taivaan linnut, jopa hyönteisetkin, kokoontuvat tekemään yhteisvoimin sen, mitä ei mikään niistä voisi tehdä yksin. Saatteko te kokoontua neuvottelemaan yhdessä harrastuksistanne, puolustamaan oikeuksianne, hankkimaan edes jotakin lievennystä kärsimyksiinne? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?
Saatteko mennä paikasta toiseen, jollei teille sitä sallita, nauttia maan hedelmiä ja työnne tuotteita, kastaa sormenne meren veteen ja pudottaa sitä pisaran halpaan saviastiaan, jossa ruokanne kiehuu, joutumatta maksamaan sakkoa tahi teljetyksi vankilaan? Ja jollette sitä saa, kuinka sitten olette vapaat?
Voitteko, mennessänne illalla levolle, olla varmat siitä, että nukkuessanne ei tulla tarkastamaan talonne salaisimpia sopukoita, riistämään teidät perheenne helmasta ja heittämään teitä vankikoppiin siitä syystä, että vallanpitäjät pelossaan ovat tulleet epäilleeksi teitä? Ja jollette sitä voi, niin kuinka sitten olette vapaat?
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te rohkealla ja kestävällä voimalla olette vapautuneet kaikista näistä orjuuksista.
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te sydämenne pohjasta olette sanoneet: "Me tahdomme olla vapaat"; kun te, tullaksenne vapaiksi, olette valmiit uhraamaan kaikki ja kärsimään kaikki.
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te, ristin juurella jolla Kristus kuoli teidän puolestanne, olette vannoneet kuolevanne toinen toisenne puolesta.
XXI
Kansa on kykenemätön ymmärtämään omia etujaan; sen omaksi hyväksi tulee pitää se aina holhouksen alaisena. Eikö niiden, joilla on valistusta, tule johtaa niitä, joilla ei ole valistusta?
Niin puhuu joukko ulkokullattuja, jotka tahtovat hoitaa kansan asioita, lihottaaksensa itsensä kansan ydinmehulla.
Te ette kykene, sanovat he, ymmärtämään omia etujanne; ja senvuoksi he eivät salli teidän edes käyttää vapaasti sitä, mikä on omaanne, tarkoitukseen, jota pidätte hyödyllisenä; ja he käyttävät sen vastoin teidän tahtoanne tarkoitukseen, josta te ette pidä ja joka on teille vastenmielinen.
Te ette kykene hoitamaan pientä yhteistä omaisuutta, ette kykene tietämään, mikä teille on hyvää tahi pahaa, ette tuntemaan tarpeitanne ettekä tyydyttämään niitä; ja senvuoksi teille lähetetään teidän kustannuksellanne hyvin palkattuja miehiä, jotka hoitavat teidän omaisuuttanne oman päänsä mukaan, estävät teitä tekemästä, mitä tahdotte, ja pakoittavat teidät tekemään, mitä ette tahdo.
Te olette kykenemättömät eroittamaan, millainen kasvatus soveltuu annettavaksi lapsillenne; ja hellästä rakkaudesta lapsianne kohtaan heitetään heidät jumalattomuuden ja pahojen tapain lokaviemäreihin, jollette mieluummin tahdo, että he jäävät kaikkea opillista sivistystä vaille.
Te ette kykene arvostelemaan, voitteko te itse ja perheenne tulla toimeen sillä palkalla, joka teille myönnetään työstänne; ja teidät kielletään ankarain rangaistusten uhalla pitämästä neuvoa keskenänne saadaksenne palkanlisäystä, jotta voisitte elää, te itse ja teidän vaimonne ja lapsenne.
Jos se, mitä tuo ulkokullattu ja ahnas joukkio sanoo, olisi totta, niin te olisitte paljon alempana kuin elukat, sillä elukat tietävät kaikki, mitä teidän ei väitetä tietävän, ja ne tarvitsevat vain vaiston, tietääkseen sen.
Jumala ei ole luonut teitä olemaan muutamain muiden ihmisten karjalaumana. Hän on luonut teidät elämään vapaina yhdyselämää niinkuin veljet. Mutta veljellä ei ole mitään käskemistä veljellensä. Veljiä sitovat toisiinsa molemminpuoliset sopimukset, ja nämä sopimukset, ne ovat laki, ja lakia tulee kunnioittaa, ja kaikkien tulee liittyä yhteen estämään sen loukkaamista, sillä se on kaikkien turva, kaikkien tahto ja etu.
Olkaa miehiä: ei kukaan ole kyllin mahtava valjastaakseen teitä ikeen alle vastoin tahtoanne; mutta te voitte pistää päänne kaulaimeen, jos tahdotte.
On typeriä eläimiä, jotka suljetaan lääviin, joita ruokitaan työtä varten ja jotka sitten kun ne vanhenevat lihotetaan, jotta niiden lihaa syötäisiin.
On toisia, jotka elävät vapaina kedoilla, joita ei voi taivuttaa orjuuteen, jotka eivät anna vietellä itseään petollisilla hyväilyillä eivätkä voittaa itseään uhkauksilla tai huonolla kohtelulla.
Uljaat miehet ovat jälkimäisten kaltaisia; miehuuttomat ovat niinkuin ensinmainitut.
XXII
Ymmärtäkää oikein, kuinka voi tehdä itsensä vapaaksi.
Ollakseen vapaa, täytyy ennen kaikkea rakastaa Jumalaa, sillä jos rakastatte Jumalaa, niin teette hänen tahtonsa, ja Jumalan tahto on oikeus ja lähimmäisen rakkaus, joita ilman ei ole vapautta.
Kun väkivallalla tahi viekkaudella otetaan sellaista, mikä on toisen omaa; kun käydään hänen persoonansa kimppuun; kun luvallisessa asiassa estetään hänet toimimasta niinkuin hän tahtoo, tahi pakoitetaan toimimaan niinkuin hän ei tahdo, kun tavalla tahi toisella loukataan hänen oikeuttaan, niin mitä se on? Se on vääryyttä. Vääryys se siis tuhoaa vapauden.
Jos jokainen rakastaisi vain itseänsä ja ajattelisi vain itseänsä, tulematta toisille avuksi, niin köyhän olisi usein pakko varastaa toisen omaa, voidakseen elää ja elättääkseen omansa, heikkoa sortaisi voimakas, ja tätä toinen vielä voimakkaampi; vääryys vallitsisi kaikkialla. Lähimmäisen rakkaus se siis ylläpitää vapauden.
Rakastakaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistänne niinkuin itseänne, niin orjuus on häviävä maan päältä.
Mutta ne, joilla on hyötyä veljiensä orjuudesta, panevat kaikki liikkeelle saadakseen sen jatkumaan. He käyttävät siihen tarkoitukseen valhetta ja väkivaltaa.
He tulevat sanomaan, että muutamain mielivaltainen herruus ja kaikkien toisten orjuus on Jumalan säätämä järjestys; ja säilyttääkseen tyrannivaltansa, he eivät pelkää herjata Kaitselmusta.
Vastatkaa heille, että heidän Jumalansa on Saatana, ihmissuvun vihollinen, ja että teidän Jumalanne on se, joka on voittanut Saatanan.
Sitten he usuttavat kätyrinsä teidän kimppuunne; he rakennuttavat lukemattomia vankiloita, teljetäkseen teidät niihin; he vainoavat teitä tulella ja miekalla; he kiduttavat teitä ja vuodattavat vertanne niinkuin kaivojen vettä.
Jos siis ette ole valmiit taistelemaan lakkaamatta, kärsimään kaikkea taipumatta, olemaan koskaan väsymättä, koskaan väistymättä, niin pitäkää kahleenne ja luopukaa tavoittelemasta vapautta, jota ette ansaitse.
Vapaus on niinkuin Jumalan valtakunta: se antaa tehdä itselleen väkivaltaa, ja väkivallan tekijät ryöstävät sen itselleen.
Ja se väkivalta, joka tekee teidät vapauden omistajiksi, ei ole vorojen ja rosvojen hurja väkivalta, vääryys, kosto ja julmuus, vaan luja, taipumaton tahto, tyyni ja jalomielinen rakkaus.
Pyhinkin asia muuttuu jumalattomaksi, inhottavaksi asiaksi, kun sen kannattamiseen käytetään rikosta. Rikosten mies voi muuttua orjasta tyranniksi, mutta koskaan hän ei voi tulla vapaaksi.
XXIII
Herra, me huudamme sinulle surkeutemme syvyydestä.
Niinkuin eläimet, joilla ei ole ravintoa antaa poikasillensa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin lammas, jolta riistetään sen karitsa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin kyyhkynen, johon korppikotka iskee, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin gaselli tiikerin kynsissä, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin härkä rasituksesta uupuneena ja tutkaimen verille pistämänä, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin haavoitettu lintu koiran takaa-ajamana, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin pääsky, joka merten poikki lentäessään väsymyksestä on pudonnut alas ja rimpuilee aalloilla, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin polttavassa ja vedettömässä erämaassa eksyneet matkamiehet, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin haaksirikkoiset hedelmättömällä rannalla me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin se, joka yön tullen kohtaa hautausmaan lähellä hirvittävän aaveen, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin isä, jolta ryöstetään leipäpala, jota hän toi nälkiintyneille lapsilleen, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin vanki, jonka vääryyttä tekevä vallanpitäjä on heittänyt kosteaan ja pimeään vankikomeroon, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin herransa ruoskan raatelema orja me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin viaton, jota viedään mestattavaksi, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Israelin kansa orjuuden maassa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Jakobin jälkeläiset, joiden esikoiset Egyptin kuningas hukututti Niilin virtaan, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin nuo kaksitoista heimoa, joiden töitä sortajat joka päivä lisäsivät, vähentäen joka päivä jotakin heidän ravinnostaan, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin kaikki maan kansakunnat, ennenkuin vapautuksen aamurusko oli sarastanut, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Kristus ristillä, kun hän sanoi: "Isäni, Isäni, miksi olet minut hyljännyt?" me huudamme sinulle, Herra.
Oi Isä, sinä et ole hyljännyt poikaasi, Kristustasi, kuin näennäisesti ja hetkisesti; sinä et myöskään ainiaaksi hylkää Kristuksen veljiä. Hänen jumalallinen verensä, joka on lunastanut heidät tämän maailman Ruhtinaan orjuudesta, on lunastava heidät myöskin tämän maailman Ruhtinaan palvelijan orjuudesta. Katso heidän lävistettyjä jalkojaan ja käsiään, heidän avattua kylkeään, heidän veristen haavain peittämää päätänsä. Maan alle, jonka olit antanut heille perinnöksi, on heille kaivettu avara hauta, ja siihen on heidät heitetty sikin sokin, ja sen kivi on suljettu sinetillä, johon on pilkaksi kaiverrettu sinun pyhä nimesi. Ja niinpä, Herra, he viruvat siellä; mutta he eivät tule virumaan siellä iankaikkisesti. Vielä kolme päivää, ja tuo jumalaton sinetti murretaan, ja kivi murretaan, ja ne, jotka nukkuvat, heräävät, ja Kristuksen valtakunta, joka on oikeus ja lähimmäisen rakkaus ja rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, on alkava. Niin tapahtukoon!
XXIV
Kaikella, mitä tapahtuu maailmassa, on merkkinsä, joka käy sen edellä.
Kun aurinko on nousemaisillaan, niin taivaanrannalle ilmestyy tuhansia värivivahduksia, ja Itä näyttää olevan kokonaan tulessa.
Kun myrsky tulee, kuuluu rannikolla kumeata kohinaa, ja laineet liikkuvat ikäänkuin itsestään.
Lukemattomat eri ajatukset, jotka risteilevät ja sekaantuvat henkisen maailman taivaanrannalla, ovat merkkinä, joka ennustaa henkisen auringon nousua.
Levottomien kansojen epäselvä nurina ja sisäinen liikehtiminen ovat enteenä myrskystä, joka pian on kulkeva vapisevien kansakuntain päällitse.
Olkaa valmiit, sillä ajat lähestyvät.
Sinä päivänä on oleva suuria kauhuja ja huutoja sellaisia, ettei moisia ole kuultu sitten vedenpaisumuksen päivien.
Kuninkaat tulevat parkumaan valtaistuimillansa: he koettavat pidellä molemmin käsin kruunujaan, jotka tuuli on vienyt heidän päästään, ja heidät lakaistaan pois niiden mukana.
Rikkaat ja mahtavat poistuvat alastomina palatseistaan, peläten tulevansa haudatuiksi niiden raunioiden alle.
Heidän nähdään kuljeksivan teillä pyytämässä ohikulkijoilta joitakin ryysyjä alastomuutensa verhoksi, vähän mustaa leipää nälkänsä tyydykkeeksi, enkä tiedä, saavatko he sitä.
Ja on oleva ihmisiä, jotka valtaa verenhimo, ja jotka jumaloivat kuolemaa ja tahtovat saada muutkin sitä jumaloimaan.
Ja Kuolema on ojentava luuranko-kätensä, ikäänkuin siunatakseen heidät, ja tämä siunaus on laskeutuva heidän sydämiinsä, ja se on lakkaava sykkimästä.
Ja oppineet ovat hämmentyvät tieteessään, ja heille on näyttäytyvä ikäänkuin pieni musta piste, kun älyjen aurinko nousee.
Ja sen kohotessa yhä korkeammalle, sen lämpö on sulattava myrskyn kokoamat pilvet, ja ne ovat enää vain kevyt usva, jonka vieno tuuli on ajava pois länteen päin.
Eikä koskaan ennen taivas ole ollut niin kirkas, eikä maa niin vihanta ja niin hedelmällinen.
Ja sen heikon hämärän asemasta, jota me sanomme päiväksi, kirkas ja puhdas valo on säteilevä ylhäältä niinkuin Jumalan kasvojen kajastus.
Ja ihmiset tulevat katselemaan toisiansa tässä valossa ja sanomaan: Me emme tunteneet itseämme emmekä muita; me emme tienneet mitä ihminen on. Nyt me sen tiedämme.
Ja jokainen on rakastava itseään veljessänsä ja pitävä itseään onnellisena saadessaan häntä palvella; eikä ole oleva pieniä eikä suuria sen vuoksi, että rakkaus tasoittaa kaikki, ja kaikki perheet ovat vain yksi perhe ja kaikki kansat ovat vain yksi kansakunta.
Tätä merkitsevät ne salaperäiset kirjaimet, jotka sokeat juutalaiset kiinnittivät Kristuksen ristiin.
XXV
Oli talviyö. Ulkona puhalteli tuuli, ja lumi peitti valkeana katot.
Erään katon alla, ahtaassa kamarissa istui, käsin työtä tehden, valkeahapsinen vaimo ja nuori tyttö.
Ja silloin tällöin vanhus lämmitteli pienen hiilloksen ääressä kalpeita käsiään. Savilamppu valaisi tätä halpaa asuntoa, ja lampun säde loi raukeavan valon Pyhän Neitseen kuvaan, joka riippui seinällä.
Ja nostaen silmänsä tuo nuori tyttö katseli muutaman hetken ääneti tuota valkohapsista vaimoa; sitten hän sanoi hänelle: "Äitini, te ette ole aina elänyt tässä suuressa puutteessa."
Ja hänen äänessään oli sanomatonta lempeyttä ja hellyyttä.
Ja tuo valkohapsinen vaimo vastasi: "Tyttäreni, Jumala on Herra; mitä hän tekee, se on hyvin tehty."
Sanottuaan nämä sanat hän oli hetkisen vaiti; sitten hän jatkoi:
"Kun menetin isäsi, tunsin tuskaa, jota luulin lohduttomaksi; kuitenkin jäit sinä vielä minulle, mutta minulla ei ollut silloin muuta kuin yksi tunne.
"Sittemmin ajattelin, että jos hän eläisi ja näkisi meidät tässä kurjuudessa, niin hänen sydämensä särkyisi; ja oivalsin, että Jumala oli ollut hyvä häntä kohtaan."
Nuori tyttö ei vastannut, vaan painoi päänsä alas, ja muutamia kyyneleitä, joita hän koki salata, valui kankaalle, jota hän piteli käsissään.
Äiti jatkoi: "Jumala, joka oli hyvä häntä kohtaan, on ollut hyvä myöskin meitä kohtaan. Mitä meiltä on puuttunut? Ja niin monet muut sitävastoin ovat kaiken puutteessa.
"Meidän on tosin kyllä täytynyt tottua tyytymään vähään ja hankkimaan tämä vähäinen omalla työllämme; mutta eikö tämä vähäinen riitä? Ja eivätkö kaikki ole alun perin olleet tuomitut tulemaan toimeen omalla työllään?
"Jumala on hyvyydessään antanut meille jokapäiväisen leipämme. Ja kuinka paljon onkaan niitä, joilla sitä ei ole? Hän on antanut meille katon päämme päälle. Ja kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät tiedä, mihin vetäytyä suojaan?
"Hän on antanut minulle sinut, tyttäreni. Mitäpä valittaisin?"
"Hänen näin sanoessaan nuori tyttö polvistui liikutettuna äitinsä jalkain juureen, tarttui hänen käsiinsä, suuteli niitä ja kumartui itkien hänen povelleen."
Ja koettaen korottaa ääntänsä sanoi äiti: "Tyttäreni, onni ei ole siinä, että omistaa paljon, vaan siinä, että toivoo ja rakastaa paljon.
"Meidän toivomme ei ole täällä maan päällä eikä rakkautemme myöskään, tahi jos se on, niin vain ohimennen.
"Jumalan jälkeen sinä olet kaikkeni tässä maailmassa; mutta tämä maailma haihtuu kuin uni, ja senvuoksi minun rakkauteni kohoaa sinun kanssasi toista maailmaa kohti.
"Kun kannoin sinua kohdussani, rukoilin eräänä päivänä hartaammin Neitsyt Maariaa, ja hän ilmestyi minulle nukkuessani, ja minusta näytti, että hän taivaallisesta hymyillen ojensi minua kohti pientä lasta.
"Ja minä otin lapsen, jota hän minulle ojensi, ja kun pidin sitä sylissäni, niin Neitsyt Maaria pani sen pään päälle valkoruusu-seppeleen.
"Muutamia kuukausia sen jälkeen sinä synnyit, ja tuo suloinen näky oli yhä silmäini edessä."
Näin sanoen tuo valkohapsinen vaimo vavahti ja painoi sydäntään vastaan nuorta tyttöä.
Jonkin aikaa jälkeenpäin eräs pyhä sielu näki kaksi hohtavaa hahmoa kohoamassa taivasta kohti, ja joukko enkeleitä seurasi heitä, ja ilma kajahteli heidän ilolauluistaan.
XXVI