Part 4

Niin ei siellä sutta itseänsä näkynyt, mutta ohuessa vitilumessa oli verijäljet, jotka johtivat koivikon laitaan.

Niin Priidik metsävahti niitä sykkivin sydämin seurasi, kunnes hän löysi suden kuolleena lumessa kyljellänsä lepäävän, sillä hopiainen luoti oli lävistänyt hänen sydämensä.

Vaan Priidik metsävahti ymmärsi rukouksensa kuulluksi tulleen. Niin hän paljasti päänsä niinkuin kirkossa ja näin sanoi:

»O, minun vaimoni Aalo, jolla oli yhtaikaa kyhkyläisen ja myös suden sielu, — oletkos nyt rauhan saanut? Koska nyt kahdesti kuolit, taitaako sielukultas taivaisen Isän helmaan lentää, jonka vaipan laskoksissa sillä on lepo ja rauha ratki. Koskas syntis poies pyhitään, taidatkos elävitten anteeks antaa?»

Niin ei hän tätä sutta kuopannut, sillä vanha käsky kuuluu, ettei ihmissutta, joka on P. Kasteen Liiton rikkonut, tohdi maahan haudata, ei siunattuun eikä siunaamattomaan.

Vaan hän keräsi risuja metsästä, ne rovioksi kooten, ja siinä suden poltti. Ja koska vain kypenöivä tuhka oli jäljelle jäänyt, niin hän senkin vielä kämmenillänsä yltäympärinsä hajoitti, ilman neljän tuulen viedä.

Ja tätä tehdessänsä hän siunasi ja sanoi:

»Sielu, kahtia lohkaistu, joka olit yhtaikaa yöstä ynnä päivästä, Jumalasta ja Perkeleestä, nouse Luojas tykö, että hän taas sinut lempein sormin yhteen liittää!»

Niin tähän päättyy tarina _Sudenmorsiamesta_ Hiidenmaalla.

Vaan kaikki kuin näille lehdillen kirjoitettu on, todistettiin kunniallisten ja hyvämaineisten todistajain ja silminnäkijäin suulla Alioikeuden tutkinnossa, jonka piti Priidik metsävahdin saunan palosta sekä hänen vaimonsa Aalon kuolemasta _Anno_ 1650 Pühalepassa Läänemaan Tuomari, luja ja totinen Herra Arend Aderkas, Kärblan perintöherra, yhdessä Kanssaistujiensa Thomas Gentschienin, Hiiumõisan herran, ja Wolmar Uexkullin, Essun herran kanssa, Vironmaan Herra Gubernatorin Erik Oxenstiernan käskystä.

Kavahtakaamme siis kaikki noituutta, joka on yksi hirmuinen ja kamala kappale, sekä Riettaan Hengen rienausta, joka ihmisen sukukuntaa riivaa ja ratki _trakasseeraa_.

Sillä, kalliit kristityt:

Koska Daimonin henkäys ihmiseen tarttuu, eivät hänen kantapäänsä enää maankamaraan kajoa; niinkuin tuuliaisessa hänen henkeänsä lennätetään lepoa vailla; hänen sielunsa kiudut kirkkaasti palavat, niinkuin öljyllä valeltu valkia.

_Quis novit Daemonis astus?_