III.

Ovat äiti ja sairas poika Unen helmassa rauhaisan, Kun majahan hiljaa astuu Pyhä äiti Jumalan.

Yli vuoteen hän kumartuupi, Käden keveän painaltaa Pojan sairasta sydäntä vasten Ja hymyää, katoaa.

Unissansa sen näki äiti, Ei ehtinyt enempää, Kun ulkoa ulvonta koiran Hänet unesta herättää.

Lepäs kuolleena sairas poika, Niin kylmänä, kalvaana. Ruso nousevan päivän väikkyi Lumivaaleilla poskilla.

Kädet äidin ristihin käypi, Ja tuntehin sekavin, »Pyhä neitsyt!» hän hiljaa lausuu, »Ole kiitetty kuitenkin!»