Part 1

language: Finnish

MATKAHAWANNOITA WIRON JA LIIWIN MAALTA

Kirj.

C. G. Swan

Yli-painos Kirjallisesta kuukausilehdestä

Helsingissä, J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1870.

Näytetty: C. J. Lindeqvist.

Ma kansan näin, mi kunnian Edestä kaikki koitti, Nälissään palellessahan Kuitenkin wielä woitti.

Kun suuri laulajamme Runeberg näillä mutkattomilla, koristamattomilla wärsyillä silmiemme eteen loihtii 1808—9 wuoden sankarien kuwan, on hän samassa synnyttänyt kuwan semmoisen, joka ei ainoastaan osota niiden Suomalaisten luonnetta, joita hän kirjoittaessaan erittäin on ajatellut, waan koko Suomen kansan luonnetta, Suomen kansan historian menoa. Mutta Suomen kansalla on weli; ja jos kerskailematta todenmukaisesti sopii sanoa, että Suomalainen ”nälissään, palellessahan kuitenkin wielä woitti”, niin sopii yhtä todenmukaisesti sanoa, että weljessämme asuu sama kestäwäisyys wastuksissa ja waiwoissa. Wirolainen tosin ei ole yhtä tottunut kuin Suomalainen näkemään, kuinka halla yhtenä yönä hautaa koko wuoden toiweet, aitan tyhjäksi jättää; mutta jollei hän olekaan samassa määrässä, kuin tämä hänen pohjoinen weljensä, kokenut aineellista nälkää ja kylmyyttä — ei hän sentään siinäkään kohden ole warsin tottumaton — on hän paljoa enemmin, kuin tämä, kokenut toisenlaista nälkää ja kylmyyttä, joka ei suinkaan ole edellistä huokeampi, nimittäin henkinen nälkä ja kylmyys. Wiron kansa on 600 wuotta ollut ”orjan kansa, sorrettu, maahan rutistettu waiwainen”, mutta sortaja ei ole milloinkaan saanut häntä kokonaan nöyristymään ikeen alle, hän on 600 wuotta myötään, lakkaamatta kohoittanut niskaansa, ja hänessä kytee wielä tätä nykyä melkein sama itsenäisyyden tunto, kuin 600 wuotta takaperin, jolloin hän urhollisesti taisteli Kalparitareita ja Tanskalaisia wastaan.

On paljon aikaa kulunut siitä, kuin Suomalainen äidin kodissa asui yhdessä Wirolaisen weljensä kanssa. Ajan kuluessa owat weljet wierastuneet toisistansa: ”suomensilta”, tuo kansarunouden laatima yhdistin, on niiden wäliltä ollut katkaistu. Mutta eipä weljet kuitenkaan ole toisiansa kokonaan unhottaneet. Wielä elää molemmissa, Suomalaisessa niinkuin wirolaisessakin, sukulaisuuden tunne; he woiwat wielä tutustua toinen toiseensa. Niitä Kuukauslehden lukijoita, joita asia miellyttänee, pyydän minun kanssani tekemään tutustumis-retken Tartoon Liiwin maalle, jossa, niinkuin tiedetään, tänä kesänä on pidetty suuri 50 wuoden riemu-juhla orjuuden lakkauttamisen muistoksi. Lukija suonee anteeksi, jos matkalla tuon tuostakin wähän wiiwähtelen ja syrjään poikkeilen sekä pikku seikkoja katselen. Kun Tartoon ei käy rauta-tietä, ei sowi aiwan pikaista matkaa waatia. Paitsi sitä tuommoiset wiiwähdykset taritsewat wähän oleentumisen aikaa.

* * * * *

Kesäkuun 26 p:nä j.p.p. astuimme matkakumppanini ja minä, höyrylaiwaan Alexanderiin. Kun ilma oli aiwan kaunis, ja kulku Tallinnaan (Rääweliin) kestää waan wähän kuudetta tiimaa, olimme ottaneet piletin peräkannelle, josta maksetaan 12 markkaa. Tämä erinomaisen korkea hinta on mahdollinen siitä syystä, että kaikki Tallinnaan menewät höyrylaiwat owat saman yhtiön omat; kun kilpailijoita puuttuu, käy mitä tahansa ottaminen. Täten onkin tapahtunut, että ”Etelä-suomen höyrylaiwa-yhtiön” osakkeista, jotka alkuansa owat maksaneet 400 markkaa, nyt maksetaan 520.

Pari tuntia kuljettuamme rupesi Suomen rannikko katoomaan silmistämme. Ainoastaan Porkkalan kauas mereen ulkonewa niemi oli wielä näkywissä. Samaan aikaan rupesi Wiron ranta-harju siintämään meitä kohtaan. Kuljettiin eteenpäin, jätettiin wasemmalle Kok-saaren walo-torni ja Wrangelinmaa, oikealle "Rääwelinkiwen" walo-laiwa; ilmaantui sitten Wulff-saari, josta muutamat huiput nousiwat korkealle taiwasta kohden. Me luulimme niitä ensin kuusiksi, mutta kun ne siksi näyttiwät liian korkeilta, rupesimme päättämään niitä torneiksi toisella puolella saarta. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin Wulffin ohitse oli menty, ja edessämme oli nyt Tallinnan suuri lahti, sen pohjukassa Tallinna itse korkeine tornineen, oikealla Bomarsundin tapaiseksi rakettu linnoitus ja wasemmalla Catharinenthal'in puisto, wieläpä korkealla harjulla obseriatorioksi nimitetty walo-torni, laaksossa alla ”Die Brigitten”, wanhan Brigittan luostarin rauniot, ja perimpänä wasemmalla harjun korkeimmalla ylänteellä Wiems'in kartano puistoineen, huoneineen. Meren puolelta on Tallinna aiwan siewä kaupunki. Korkeat kirkontornit, harmaitten muurien kehästä penkerittäin nousewan kaupungin korkeat, suipot, punaiset tiilikatot walkeine harjoineen, — tässä wanhan-aikaisessa asussa on uuden-muotoisesta Helsingistä tulewalle matkustajalle paljon ihastuttawaa ja miellyttäwää. Wanhan-aikaisuudessa on toki toinenkin kohta, niinkuin pian saamme nähdä, kun kaupungin sisään pääsemme. Olemme nyt waan ulkomuodosta puhuneet. — Haminaan tultua oli tietysti matka-laukkujen katsasteleminen tulli-miesten puolesta ensimäinen temppu. Tämä oli kuitenkin hywin huokea, kentiesi tawallista huokeampi sen wuoksi, että katsastaja sai näkviinsä pienen laatikon, jota hän kärkkäästi tawoitti, mutta, kun awasi sen ja hawaitsi sen sisältäwän ainoastaan nimi-lippuni, hän siitä häwehtyi niin, että heti pani laukkuni kiini ja liidullansa sen päälle piirsi ristinsä, merkiksi että tutkinto oli loppu. Astuttiin siis maalle ja otettiin ajuri. Meille oli majapaikaksi ehdoiteltu ”Zu den drei Schornsteinen” kaupungissa, mutta me katsoimme paremmaksi majailla ulkopuolella kaupungin muureja ja seisatuimme sentähden muutamien kiwiheittojen päässä haminasta haminan-kadun warrella olewaan, ”Stadt Helsingfors” nimiseen rawintolaan. Kun emme olleet ymmärtäneet ennakolta sopia ajurin kanssa, meidän täytyi tästä lyhyestä matkasta maksaa 30 kopeikkaa. Kapineemme sisään tuotua ja aamullista syötyämme, lähdimme kaupunkiin päin.

Tallinnan kaupunki on merkillinen wanhuutensa puolesta sekä sen waikutuksen puolesta, joka sillä on ollut Wironmaan historian suhteen. Kaupunkiin kuuluu nyt: 1:ksi warsinainen kaupunki, 2:ksi Tuomiopää ja 3:ksi esi-kaupungit. Koko wäestön paljous tekee noin 30,000 henkeä. Wanhin osa kaupungista on Tuomiopää. Se on myöskin kaupungin merkillisin osa. Kaupungin lounaisella puolella kohoo jokseenkin korkea ja jyrkkä kumpu, jonka Wirolaisten kansantarujen mukaan Kalewin puoliso Linda oli luonut sen alle haudatun miehensä peitteeksi. Tämän kummun kukkulalle oliwat Wirolaiset pakanuutensa aikana rakentaneet puisen linnan, jota Kalewin puolison muistoksi nimitettiin Lindanisa (s.o. Lindan rinta). Keväällä w. 1219 kun Tanskan kuuluisa kuningas Waldemar Seier mahtawalla armeijalla ja laiwastolla kulki Wironmaalle, pakoittamaan tämän maan asukkaita Kristin uskoon sekä samalla woittaaksensa itselleen maata lisäksi, laski hän malle Harjumaan rannikolle, missä nykään Tallinnan kaupunki sijaitsee. Lindanisan linna woitettiin ja sen asemille alkoiwat Tanskalaiset rakentaa uutta kiwistä linnaa, joka sai _Rewal'in_ nimen. Tarun mukaan on syy tähän nimeen seuraawa. Kun linnaa rakennettiin oli kuningas muutamana päiwänä lähtenyt metsästämään ja tapasi silloin erittäin kauniin metsä-kauriin, jota hän rupesi takaa ajamaan. Kauris pakeni tuomiowuorelle ja hyppäsi, kuinkaasta pakoon päästäksensä, wuoren jyrkänteeltä alas. Putouksesta sen jalat katkesiwat ja kuningas sai sen käsiinsä. Tästä syystä hän nimitti paikan _Rehfall_ (s.o. metsäkauriin putous). Wirolaiset itse rupesiwat sanomaan paikkaa _Tallinna'ksi_ (s.o. Tanskan linna). Lewossa ja rauhassa eiwät kuitenkaan Tanskalaiset saaneet linnaansa rakentaa. Wirolaiset kokosiwat sotajoukkonsa, niin kutsutun "malewa'in" ja karkasiwat äkki-arwaamatta Tanskalaisten leiriin. Jo oliwat Tanskalaiset joka haaralta pakoon wiskatut, kun Rügen'in ruhtinaan Witslaw'in, joka slawilaisen joukon kanssa oli seurannut Waldemaria, onnistui saada wäkensä järjestykseen Tuomiopään pohjaiselle rinteelle ja siltä kohdalta sysätä Wirolaisten rynnäkkö takaisin. Tästä pysähtyiwät muutkin Wirolaiset ja Tanskalaiset saiwat tilaisuutta jälleen kokoontuaksensa. Nyt ei Wirolaisten pieni joukko, joka oli yhden ainoan maakunnan, Harjumaan, malewa, woinut pitkää taistelua Tanskalaisten suurta joukkoa wastaan kestää. Se kääntyi pakoon ja wähän toista tuhatta kaatui. Tässä tappelussa tapahtui tanskalaisen tarun mukaan se ihme, että kun kuninkaallinen lippu jo oli walloitettu, putosi suurimman hädän hetkenä taiwaasta uusi lippu. Se oli sama mainio "Dannebrog", joka wielä tänäänkin on Tanskan waltio-lippu — walkoinen risti weripunaisella pohjalla. Tämän ympäri kokoontuiwat Tanskalaiset jälleen ja saiwat sen awulla woiton. — Tappelun perästä rakensiwat he linnan walmiiksi ja kuningas jätti siihen, kotia purjehtiessaan, tarpeelliset warustus-wäen. Tämä linna oli sitten kauan aikaa se paikka, jota Wirolaisten monet kapinat tawoittiwat, sillä täältä oli heidän kukistamisensa tapahtunut, ja syystä he sitä kammosiwat orjuutensa synty- ja pesäpaikkana.

Ajan kuluessa syntyi linnan itäisellä äärellä kaupunki, nykyinen warsinainen kauppa-kaupunki, joka w. 1284 tuli Hansa-liiton jäseneksi. Jo alkuansa se warustettiin linnoituksilla. Nyt ympäröitsee kaupunkia kiwinen muuri korkeine wahti-torneineen. Niitä on yli 20. Muurin ulkopuolella on kaksinkertainen, korkea multa-walli ja sen alla lawea ja sywä kaiwanne, joka kuitenkin nykyään suurimmaksi osaksi on melkein tyhjä wedestä. Kaupunkiin wie muurin läpi kuusi porttia, joista "die Schmiedepforte" (s.o. seppäportti) on mainio seuraawasta tapauksesta. Kun Tanskan waltakunnan mahtawuus kukistumistansa, myytiin wiimein w. 1346 sen Wirolaiset maakunnan Liiwinmaan saksalaisille ritareille noin 1 miljoonan Suomen markan hinnasta. Liiwinmaan ritarien herruuden loppupuolella wuoden 1535 waiheilla oli kiiwas riita noussut aateliston ja kaupungin porwariston wälillä, siitä syystä, että aateliset koettiwat tehdä ahdinkoa edellisten kaupalle. Nämä päättiwät silloin kaikella tapaa kostaa. Maan waltaherrat olivat kaupungin hallitukselle myönnyttäneet tuomiosoikeuden hengen asioissa, itse aatelistenkin yli tapauksessa, että nämät oliwat tehneet rikoksia kaupungin alueella ja siellä tawattiin. Nyt tapahtui, että eräs paroni J. Üksküll von Riesenberg kaupungin alueella löi yhden alustalaisensa kuoliaaksi. Kaupunki julisti hänen henkensä rikkoneeksi, jos hän tulisi muurien sisäpuolelle. Tästä julistuksesta sekä ystäwiensä waroituksista huolimatta hän lähti kaupunkiin. Mutta heti hänen sinne tultuansa, wangitsi hänet Raati ja tuomitsi hänet mestattawaksi. Tämä tuomio pantiin myös toimeen Sdhmiedepforte'ssa ja wieläkin nähdään sywennys muurissa, jossa mestatun hauta sanotaan olewan. Tämä porwarien ankara lain-käytäntö oli syy uusiin riitoihin, jotka wiimein ratkaistiin sillä suostumuksella, että Sdmiedepforte oli suljettawa ja kiinni muurattawa, jotta ihmisten silmistä suljettaisiin se paikka, jossa aateliswerta oli wuotannt porwariston oikeuden-tunnon tyydyttämiseksi. Niin tapahtuikin ja portti oli sillä tapaa suljettuna wuoteen 1794 asti, jolloin se taas awattiin.

Näiden Tallinnan historiaan koskewien poikkeusten perästä palaan kertomukseeni. Niinkuin jo mainittiin, pyrimme kohta tultuamme ulkopuolella kaupungin muureja olewasta majapaikastannme kaupunkiin päin. Ensimäinen määrämme oli tawata ”suuren torin” wieressä asuwaa kauppiasta Böckleriä, jolta uuden Suomettaren mukaan tietoja saisi Tarton matkasta. Aikomuksemme oli siis suoraan lähteä ”suurelle torille”. Mutta aikomuksemme täyttäminen eipä ollutkaan niin helppo, kuin luulimme. Kaupungin sisään tultuamme ”pienen ranta-portin” kautta, olimme kerrallaan tunkeuneet semmoiseen maailmaan, joka meille oli aiwan uudenlainen. Me olimme silmänräpäyksellä nykyajasta siirtyneet puolen wuosi-tuhannesta taappäin. Kapeat, wäärät kadut, wanhan-aikaiset, päättö-puolellansa katua päin käywät huoneet näyttiwät meidän silmissämme niin oudonlaisilta, että ihmettelemisestä ja katselemisesta olimme unhottaa oikean aikomuksemme. Paitsi sitä ei ollut niin helppo asia osata suoraa tietä eteenpäin siinä labyrintissä, johon nyt olimme joutuneet. Wiimein tultiin kuitenkin erääsen epä-säännölliseen nelikulmioon, jossa harjoittiwat wilkasta kauppaa. Paikka oli täynnä sohisewia talonpoikia ja niiden wankkureita. Tästä syystä rupesimme sitä toriksi arwaamaan; mutta toiselta puolen paikka oli niin wähätilainen, tuskin suurempi kuin melkoinen piha Helsingissä, että oli waikea sitä tarwitsi katsoa. Asiasta selkoa saadaksemme rupesimme torin ympäri käwelemään tirkistellen, oliko nimi Böckler jossakin hawaittawa; ja todellakin! tässä se oli eräässä kulmassa. Mutta wähänpä hyötyä tästä. Kauppias ei ollut kotona. Meitä käskettiin tulemaan takaisin parin tunnin perästä. Me olimme aikoneet, jos mahdollista, lähteä Tartoon Tallinnan laulukunnan, Estonian seurassa. Mutta nyt ei saatu tietoa, koska se lähtisi. Paitsi sitä meillä nyt ei ollut ketäkään opastajaa, ei ketään tuttua, johon olisimme woineet kääntyä, saadaksemme tietoa, mitä kaupungissa oli katsottawaa. Sentähden, kun emme tienneet, kauanko joutuisimme wiipymään kanpungissa, päätimme käydä kumminkin tuomiokirkossa.

Ei paljon epäilty, ennenkuin päätimme suurimman kirkon, jolla myös oli korkein torni, tuomio-kirkoksi, ja sinnepäin nyt lähdettiin. Sinne tultuamme oli heti mies saapuwilla kysymässä, tahdoimmeko käydä kirkkoa katsomassa, ja kun siihen annettiin myöntyä wastaus, hän pian toi awaimet, ja me astuimme summattoman tornin kautta kirkon korkean, majesteettisen laen alle. Korea oli todellakin tämä kirkko, wahwasti mieleen waikuttawa oli sen suuruus, mutta me olimme niin paljon kuulleet puhuttawan siinä löytywistä muistoista wanhoista ajoista, että olimme toiwoneet enemmän, kuin saimme nähdä. Meidän mielestämme oli Turun tuomiokirkko paljoa ennemmin katsottawa. Opastajamme waiwan 25 kopeikalla palkittuamme, lähdimme taas liikkeelle, ja nyt alettiin tutkimis-retkeä omin neuwoin, ristin rastin. Ensiksi tuliwat kaupungin muut kirkot tulkintomme esineeksi. Niitä on kaupungin muurien sisällä, paitsi tuomiokirkkoa, 7, nimittäin: S:t Olaon kirkko, Luostari-kirkko, Pyhän Hengen kirkko, S:t Nikolaon kirkko, S:t Michaelin kirkko, Katharinan kirkko ja Wenäläinen S:t Nikolaon kirkko. Paitsi näitä on esi-kaupungeissa joukko kirkkoja, jotta kaikki owat wähänläntäisiä, paitsi S:t Johannes'in kirkko, uusi korea Wirolainen kirkko, kappaleen matkan päässä ulkopuolella Scdmiedepforte'a. Pari kiwen-heittoa Johannes'in kirkosta taas rakennetaan nykyään suurta Wirolaista tuomiokirkkoa, joka warustetaan kahdella tornilla. Kaikista Tallinnan kirkoista on ”Pyhän Hengen kirkko”, likellä kauppa-toria, wanhin. Siinä pidettiin ennen Wirolainen jumalanpalwelus, mutta kun Johannes'in kirkko walmistui, sitä ei enää käytetä. Tuon wanhuuden wuoksi olisimme mielellään siinä käyneet, mutta ei ollut ketään saapuwilla, jonka awulla olisimme woineet sisälle päästä, eikä pitkään hakemiseen ollut aikaa. Niin oli myös laita, kun tulimme S:t Nikolaon kirkolle, paitsi S:t Olaon kirkkoa suurin toko kaupungissa. Sen sisään meidän kuitenkin käwi tirkisteleminen, sillä owet oliwat auki, niinkuin täällä yleensä on tapa, ainoastaan suljetut puola-weräjällä.

Kirkkoja katseltuamme rupesimme muureja ja walleja tarkkaamaan, joita nyt juostiin ylös alas. Kaupungin nykyiset wallit owat rakennetut 14:n wuosisadan alkupuolella. Ne owat, warsinkin paikottain, erinomaisen korkeat ja paksut, josta sopii päättää, että Tallinna aikanansa on ollut sangen wahwasti linnoitettu kaupunki. Sisäpuolella walleja käywät muurit lienewät raketut samaan aikaan, kuin wallitkin. Ne owat warustetut torneilla noin joka 100 sylen päästä, paikottain tiheämmältäkin. Molempiin, sekä muureihin että torneihin, on käytetty Tallinnassa sangen tawallista rakennus-ainetta, erästä tämän seudun wuorissa runsaasti tawattawaa kiweä, jota hywin helposti woi lewyiksi lohkaista. Se on waalean-harmaata, ja siitä rakennettu huone näyttää heti wanhan-aikaiselta. Tämä seikka waikuttaa sekin puolestansa, että koko kaupunki saa tuon raunion-tapaisen ulkomuodon. Muutoin rupeewatkin muurit paikottain raunioiksi muuttumaan. Tämä on erittäinkin tornien laita. Muutamien ala-kerrosta käytetään kyllä wielä asunhuoneina, mutta ylipäänsä owat ainoastaan ulko-seinät ja katot eheillänsä. Me koetimme päästä ylös pariin torniin, mutta ei päästy, pitkälle. Osaksi oliwat astuimet kokonansa rauenneet, osaksi oli koko käytäwä raunioita täynnä, että pelkäsimme yhdessä portaitten kanssa romahtawamme alas synkkään huoneesen tornin pohjaan, josta nenäämme tunkeutui kalmanhaju, joka ei suinkaan ollut wiehättää.

Muurien kaikki nurkat ja pielet tutkittuamme sekä toistamiseen, waikka nytkin turhaan, kauppias Böckleriä haettuamme, lähdimme takaisin maja-paikkaamme, teillä poiketen kaupungin kirjakauppaan, josta Tallinnan kartta ostettiin 1 ruplalla.

Jälkeen puolen päiwää lähdettiin taas liikkeelle. Böcklerillä sanottiin isännän jo ehtineen uudestansa kotoa lähtemään. Paitsi sitä saimme kuulla sen ikäwän uutisen, että Estonia laulukunta noin puoli tuntia takaperin oli täydellä musiikilla lähtenyt Tartoon. Kun siis emme sen kanssa päässeet, ei ollut muuta neuwoa kuin "postilla" (kyydillä) kulkea.

Tämä tämmöinen matkustus, waikka paljon kalliimpi, oli meidät kuitenkin pikemmin perille saattawa, ja näin jäi meille aikaa wiipyä Tallinnassa tulewaksi päiwäksi. Täten saimme nyt tilaisuuden käydä Katharinenthal'issakin, parin wirstan päässä kaupungista. Me sowimme ajurin kanssa. Hän lupasi ajaa meidät edes takaisin sekä siellä wiipyä yhden tiiman — kaikki 40 kopeikan edestä, jota ei suinkaan sowi kalliiksi moittia.

Itää päin kaupungista käy jyrkkä, luullakseni ”Lohi-wuoreksi” nimitetty wuoriharjanne. Yhdelle tämän penkereelle Wenäjän tsaari Pietari suuri w. 1714 rakennutti wähäisen huoneen itsellensä. Tätä nykyä paikka kokonaan on korkeitten, lehtewien puitten warjossa, mutta silloin ei mikään kaihtinut näky-alaa haminaan päin, ja tästä huoneesta Pietari katseli, kuinka hänen synnyttämänsä Wenäläisten laiwasto ensimäisiä liikehdyksiänsä teki. Huoneen sisusta on wielä melkein samassa tilassa, johon Pietari sen jätti. Muutaman kiwen-kannon päässä tästä huoneesta laaksossa wuoren alla rupesi Pietari w. 1718 rakennuttamaan huwi-linnaa, jonka hän puolisonsa kunniaksi nimitti Katharinenthal'iksi. Kun linnaa rakennettiin, nousi Pietari itse eräänä päiwänä telineille, otti wasaran ja sawi-lapiaisen käteensä, ja pani kolme tiiltä muuriin. Tämän tapauksen muistoksi kiwet sitten jätettiin kalkitsematta, — Pietari alotti myös sen suuren puiston istuttamista, joka nyt on linna-huoneen edessä, yleisölle alttiina. Me yritimme huoneesen katsomaan ja käwimme sen wuoksi ala-kerroksessa, jossa joku wahti-mestarin perhe asui, mutta täällä saimme ensi kerran hawaita sen epä-sowun, joka nykyään wallitsee Saksalaisten ja Wenäläisten kesken Itä-meren maakunnissa. Me puhattelimme, näet, saksan kielellä täällä tawatuita henkilöitä, jotka kaikki oliwat Wenäläisiä, mutta wastaukseksi saimme äkäisen ja jäykän lauseen "emme ymmärrä saksaa", waikka olimme aiwan warmat siitä, että he hywin ymmärsiwät, että halusimme päästä sisälle. Wenäjää me emme osanneet, ja niin jäi huone katsomatta. Nyt kiipesimme Lohi-wuorta ylös, jonka harjanteella juuri yläpuolella Pietarin huonetta on tuo ennen mainittu "obserwatorio". 10 kopeikan edestä pääsimme sisälle, ja tämän summan joutaa mielellään tähän käyntiin panna, sillä obserwatorion alttanilta on mitä korein ja lawein näky-ala kaupungin ja koko seudun yli. Tätä ihasteltuamme ja walo-konetta katsottuamme astuimme alas ja lähdimme taas kaupunkiin. Mutta matkalla oli hoksannut jotakin. Olin tarkoin tutkinut karttaa ja lopuksi tullut siihen päätökseen, että se kirkko, jossa ensin käwimme, ei ollutkaan tuomio-kirkko, waan S:t Olaon kirkko. Niin emme wielä lainkaan olleet Tuomiopäässä käyneet, ja tämä kuitenkin oli wälttämättömästi katsottawa. Sinne siis nyt. Wälillä wähän istahtaaksemme menimme Schmiedepforte'n ulkopuolella wallien päällä olewaan promenaadiin. Kun päiwä jo illasti, oli meidän tilaisuus täällä myös nähdä kaupungin wäestöä, joka jouto-hetkinä wetäytyy tänne ahtaasta ja helteisestä kaupungista. Wirwoitukseksi saa täällä olewasta pienestä rawintolasta pullon seltserin-wettä 10 kopeikalla ja limonadia 20 kopeikalla.

Meidän erehdyksemme S:t Olaon kirkon suhteen naurutti meitä paljon, mutta saapi selityksensä kirkon suuruudesta ja tornein korkeudesta josta pian päätimme sen tuomiokirkoksi. Että torni onkin korkea, woi arwata siitä, että koko Europassa on ainoastaan kaksi korkeampaa tornia, nimittäin S:t Pietarin kirkon Roomassa ja ”Münsterin” Strassburg'issa. Ett'ei muut samanlaiseen erehdytseen joutuisi, neuwon heitä kohta kaupunkiin tultuansa ostamaan itselleen kartan, jota on saatawa kirjakaupasta Buchhandlung von Kluge et Ströhm, 149 Lang Strasse”.

Tuomiopää on kaikella muotoa katsottawa. Siihen johdattaa kolme porttia ulkopuolelta kaupunkia ”Dompforte” ja kaupungista toinen ajawia, toinen, kapea rappu, jalka-ihmisiä warten. Me astuimme tuomioportista sisään. Tästä tullaan ensiksi awaralle paikalle, melkein ainoa paikka, jota Tallinnassa sopii toriksi sanoa. Wasemmalla puolella tätä "Dom Markt" nimistä toria on Tallinnan linna. Se perustettiin jo Waldemar Seier'iltä, mutta uudistettiin w. 1775.

Tässä melkoisessa huoneessa asuu siwili-kuwernöri, tässä on myös siwili-wirkakuntien wirkahuoneet. Wähän ylempänä torista lähtien on tuomiokirkko, johon emme nyt kuitenkaan päässeet. Wastapäätä tuomiokirkkoa on Wironmaan Ritari-huone, johon ritaristo joka kolmas wuosi kokoontuu waltiopäiwiksi, ja jossa ”das Oberlands-Gericht” (korkein tuomiokunta) istuu. Tuomiopää on oikea korkea-aatelisten pesä. Tuomiokirkkoa nimitetään ”ritari- ja tuomiokirkoksi”, Tuomiopäässä on myös ”ritari- ja tuomiokoulu”; täällä on niinikään Wiron aateliston ”Credit-casse”, joka jotenkin wastaa meidän hypoteeki-yhtiötä ja jotenkin on waikuttannt saman kuin tämäkin, taloudellisen häwiön. Melkein kaikki yksityiset huoneet Tuomiopäässä owat aatelisten hallussa. Koko Tuomiopään wäestö on erityisen tuomio-oikeuden alainen. Aateliset kuuluwat "Das Oberlands-Gericht'in" alle ja muut Tuomiopään asukkaat, n.k. porwarit ja käsityöläiset, ”Der Schslossvogt'in”, linna-woudin alle. Mutta aateliston ei ole ollut siinä kyllä, että se näin on sulkeunut pois porwaristosta. Paremmaksi warmuudeksi on se wielä Tuomiopään rinteelle kaupunkia päin rakennuttanut korkean muurin, jonka kautta wahwasti warustettu portti meidät taas kaupunkiin saattaa. Tämän portin päälle sopisi syystä kirjoittaa: "odi profanum vulgus et arceo".

Muutaman tunnin wielä ympäri kaupunkia käweltyämme lähdimme kotia. Seuraawana päiwänä, joka oli sunnuntai, käwimme ensiksi katolisessa jumalanpalweluksessa Katharinan kirkossa, sitte Wirolaisessa kirkossa ja wiimein katolisessa rukous-hetkessä tuomiokirkossa. Kirkon sisään mennessä astutaan ensiksi portaita alaspäin esi-huoneesen, josta taas portaat wiewät wielä alemmaksi itse kirkkoon. Jos S:t Olaon kirkko, jonka ensiksi olimme luulleet tuomiokirkoksi, tarjosi wähemmän kuin mitä olimme odottaneet, niin meitä täällä kohtasi melkein enemmän kuin olisimme woineet toiwoa. Paitsi sitä, että kirkon seinät ja pylwäät oliwat waakunilla peitetyt ja kuori täynnä hauta-monumenttejä, saimme täällä hawaita uuden astemäärän ”förnäämisyyttä”. Niinkuin kaupungin porwarit oliwat sulkeuneet maarahwaasta korkeitten muurein kautta, Tuomiopään aatelisto samaten kaupungista, niin oli itse aatelistossakin löytynyt niin ”förnäämejä”, ett'eiwät olleet woineet jumalan-palweluksessa istua muiden aatelisten kanssa, waan oli täytynyt näiden joukosta sulkeutua häkkeihin, tai miksi niitä sopisi nimittää. Kirkon seinistä ulkoni, näet, pikkusia katetuita rakennuksia, joihin päästiin eri, portaita myöden. Nämät häkit sisälsiwät oikein förnäämejä” naisia. Paha kyllä on näitä koppeja osittain täytynyt warustaa lasi-seinillä, että päiwän walo pääsisi sisälle. Siinä on se haitta, että kumminkin muiden silmät pääsewät näihin pilkistämään.

Niistä, jotka kirkon kuoriin owat haudatut, owat mainittawat: Pontus de la Gardie, joka 1586 hukkui Narowan haminaan, josta tapauksesta latinainen kirjoitus hauta-monumentissä mainitsee; Kaarlo Henrikinpoika Horn ja mainio kreiwi Mathias von Thurn, kuuluisa 30 wuotisen sodan aikana.

Tallinna on päästä päähän historiallinen kaupunki. Siitä syystä sen täytyy miellyttää wierasta. Mutta se, joka on tottunut uudenlaiseen kaupunkiin, ei kauan menesty sen umpisuudessa, sen wäärillä ja kapeilla kaduilla. Näistä owat muutamat niin kapeat, että tuskin yhdet waunut pääsee eteenpäin. Kuinka on tapana tehdä, kun kahdet waunut tulewat wastakkain, en tiedä. Kuitenkin on kaupungissa myös ”Breit Strasse”, lawea katu, mutta sen laweudesta ei ole paljon puhumista. — Kapein katu Helsingissä lienee yhtä lawea. Tästä kapeudesta tulee, että kaupungin ala on jokseenkin wähäinen, noin 8 à 9 Helsingin korttelia. Wiimein on mainittawa, että koko kaupungissa on wesi-johto, niin että melkein joka kortteli-kulmassa rautaphlmäästä wuotaa raitista wettä koko wuoro-kauden. Tähän wesi-johtoon, joka ulottuu myös etu-kaupunkiin, johdatetaan wettä eräästä ulko-puolella kaupunkia olewasta järwestä.

Lieneehän lukija jo kyllästynyt Tallinnaan. Muitten matkustajain hyödyksi tahdon wielä mainita muutamia siellä käypiä hintoja:

1 huone ja 1 kynttilä (wuorokauteensa) 60 kop.; 1 wasikan kotletti 25 kop.; 1 biffi-paisti munien kanssa 30 kop.; 1 pullo oiwallista olutta 12 kop.; 1 päiwälliseateria 40 kop.; 1 kuppi kahwia 15 kop.

Niinkuin jo on sanottu, ei pääse rautatiellä Tallinnasta Tarttoon. Ylipäänsä ei näitä, kaukaisia seutuja yhdistäwiä kulku-neuwoja Wiron ja Liiwinmaalla wielä ole olemassa. [Riiasta wie kyllä rautatie Pietariin, mutta se kiertää kokonaan sen alan Liiwinmaata, jossa Wirolaiset asuwat.] Kuten tietty, rakennetaan myös par'aikaa itäisestä Wironmaasta Paltisinlinnasta rauta-tietä Pietariin. Tämä tie on menewä aiwan eteläpuolella Tallinnaa ja Tallinnasta on aikonus wetää siwuhaara Tarttoon ja siitä eteenpäin Riikaan. Siksi kuin se aikaan saadaan, täytyy käyttää tawallista maantietä näiden kaupunkien wälillä, Maantietä woipi täällä kulkea kahdella eri tawalla. Jos tahtoo huokeaan hintaan matkustaa, täytyy sopia talonpoikien kanssa, jotta kyyditsewät toisesta kaupungista toiseen. Mutta tällä lailla matka joutuu jokseenkin hitaasti. Jos siis on kiire ja rahat riittäwät, kuljetaan postilla, joka wastaa meidän kyytiämme. Hewoselta ei makseta juuri enemmän kuin Suomessa. Wironmaalla on kyytiraha, näet, 2 1/2 kopeikkaa wirstalta joka hewosesta, paitsi kaupungista lähteissä, jolloin suoritetaan kahdenkertainen kyytiraha; Liiwinmaalla maksetaan 3 kopeikkaa hewoselta, Mutta tämmöinen matkustaminen kyydillä tulee kalliiksi sentähden, että aina täytyy ajaa kahdella hewosella, jos yksinkin kulkee. Penikulmalta maksetaan siis Wironmaalla 50 ja Liiwinmaalla 60 kopeikkaa. Tähän tulee, että, jos riitelemistä tahtoo karttaa, täytyy antaa kyytimiehelle noin 20 kopeikkaa juoma-rahaa, ja ajokaluin edestä maksetaan 30 kopeikkaa kyytiwäliltä. Kaksi-pyöräisiä ajo-kaluja ei täällä yhtään käytetä. Myös työ-ajoissaan käyttäwät talonpojat neljä-pyöräisiä rattaita. Kyydillä ajettaessa käytetään katottomia trilloja; ne täytetään sitte oljilla reunoja myöden. Matkustaja istuu olkiin, ajaja ottaa siansa poikinpäin asetetulla laudalla, kehoittaa hewosta ruoskanläiskäytsellä tahi omituisella wipellyksellä, ja nyt eteenpäin. Kyytiwälit omat ylipäänsä hywin pitkät, noin 17—27 wirstaa, ehkä wirstat täällä lienewät wähän lyhyemmät, kuin meillä. Kyytiwälin pituudesta saapi ajaja syytä puoli tiessä seisattua, antaakseen hewosen puhaltaa, niinkuin matkustajaa koetetaan luuletella, mutta oikeastaan saadakseen poiketa maantien wieressä olewaan ”körtsiin” eli krouwiin. Semmoisista täällä ei ole puute. Wiron- ja Liiwinmaalla, niinkuin ylipäänsä kaikkialla Europassa, missä orjuus on ollut wallassa, on, näet, aatelistolla ollut yksin-omainen wiinan polttamisen ja myymisen oikeus. Aatelistolle on siis hyödyksi, että talonpojat käyttäwät wiinaa niin paljon, kuin suinkin on mahdollinen. Sen tähden aateliset owat asettaneet rommia kaikkialle, missä sopii arwata nauttioita oleman tarjona, siis enimmiten maantien warrelle. Kun kestikiewarein wälillä körtsille joutuu, ei tapahdu koskaan, ett'ei ajaja astu alas, ja lähestyen hewosten päitä ole järjestäwinänsä suitsia ja waljaita. Sillä wälin hän yhä tirkistelee waunuihin päin, eikö matkustaja rupee raha-kukkaroa aukaisemaan antaaksensa hänelle 5 kopeikkaa ryyppy-rahaksi. Pyytää, sitä hän ei tee, mutta hän yhä järjestelee suitsia wäsymättä, siksi kuin 5 kopeikkaa hänelle annetaan. Silloin hän nopeasti pistäikse körtsiin ja palaa sitten heti-kohta siallensa.

Tallinnasta Tarttoon on 204 1/2 wenäjän wirstaa. [Niiden hyödyksi, jotka ehkä tulewat matkustamaan tätä tietä, panen tähän matkustus-ohjeen: Tallinnasta — Wait'iin 21 1/2 w.; Wait'ista — Kisa'an 27 w.; Kisa'sta — Mustlanöm'iin 14 1/2 w.; Mustlanöm'istä — Anniküll'iin 27 1/2 w.; Anniküll'istä — Maria Magdalena'an 27 w.; M. Magdalena'sta — Weggewa'an 19 w.; Weggewa'sta — Kurrista'an 19 w.; Kurrista'sta — Moisama'an 22 w.; Moisama'sta Tarttoon 27 w.]

Me lähdimme matkaan Tallinnasta klo 4 jälkeen puolen-päiwää, päiwänä sen jälkeen kuin olimme sinne tulleet. Me olimme nyt kylläksi nähneet sitä paikkaa, josta Wiron-kansan orjuutuminen suureksi osaksi oli lähtenyt. Meitä halutti nyt nähdä itse maa ja kansa. Kun oli sunnuntai, luulimme että enemmän wäkeä olisi liikkeellä, kuin arkipäiwinä, jolloin kaikki owat askareissaan. Mutta siinä kohden petyimme. Koko ensimäisenä päiwänä tuskin mitään muuta eläwätä olentoa nähtiin, kuin muutamia hanhiparwia ja kerjäläisiä. Molemmat owat lajillansa omituiset. Wiime-mainittuja, kerjäläisiä, olimme jo Tallinnassa muutamia nähneet. Wirolainen ei mielellään suorastaan pyydä. Mutta hän asettuu semmoisiin paikkoihin, joissa on suuri ihmisten liike, kirkkojen owille, portteihin, torille j.n.e. Nojaten sauwaansa ja kyykistyen kaikenlaisiin surkuteltawiin asentoihin, messuaa hän mitä inhottawimmalla ja surkeimmalla äänellä ja nuotilla walitus-laulua, joka heti lakkaa, niin pian kuin pieni raha hänelle annetaan käteen, jolloin hän kohta tawallisella äänellä osoittaa kiitollisuuttansa; mutta hän rupee taas samaa walitus-wirttä weisaamaan, niin pian kuin hänelle käännät selkäsi. Kun ensikerran nä'in pari semmoista messuawaa ukkoa Schmiedepforte'ssa, luulin heitä joutuu eri uskon-lahon jäseniksi, jotka täten pitiwät katumuksen ja rukouksen harjoituksiansa ja menin siis heidän ohitsensa mitään wirkkamatta; mutta kun semmoisia joka paikassa ilmestyi, rupesin aawistamaan asian oikeaa laitaa ja koetin siis antaa yhdelle heistä 3 kopeikan rahan, jolloin asia minulle selkeni. Kun sitten lähdimme Tallinnasta, näimme niitä tien warrella istuwan ja surkeudellansa waiwaawan matkustajien korwia ja silmiä. Mitä noihin toisiin olentoihin, hanhiin, tulee, ne kyllä eiwät ole omituiset sen puolesta, että olisiwat muista tawallisista hanhista eroawaiset, waan niiden paljous on täällä silmään-pistäwä. Jokaisella perheellä, jolla on joku maan-tilkka wiljeltäwänä, on oma hanhi-parwensa, johon on syynä se, että arentimiehet tawallisesti maksawat kartanon omistajalle arenniksi muun muassa muutamia hanhiakin.