Part 2

Kuten jo on sanottu, kerjäläiset ja hanhet oliwat melkein ainoat eläwät olennot, joita meidän oli tilaisuus hawaita. Näyttää siltä kuin Wirolainen tahtoisi niin paljon kuin mahdollista olla erillänsä muista ihmisistä. Lieneekö tuo seuraus orjuudesta? Se on aiwan luultawaa. Muukalaisia hän ei ole tottunut näkemään toisen-muotoisina kuin sortajina ja semmoisia mieluisimmin karttaa. Hän ei etsi muita ihmisiä, siis muiden täytyy etsiä häntä, jos tekee mieli häntä nähdä. Siihen meillä nyt ei ollut aikaa. Tahdoimme seuraawan päiwän illalla olla Tartossa; sillä juhlan alkajaisten oli jo tiistaina määrä tapahtua, waikka warsinaisen juhlan ensimäinen päiwä oli keskiwiikkona. Ei ollut siis muuta neuwoa kuin waunuista katsella mitä silmiimme sattui, maata ja ihmis-asuntoja. Tallinnan seuduilla on maa jokseenkin yhdenmuotoista ja rumaa. Ajetaan suurta tasankoa myöden, jonka maan-laatu suurimmaksi osaksi lienee hietaa. Kohta hawaitsee, ettei nyt enää olla Suomessa, Suomen kukkulat ja järwet kauniine saarineen, niemineen, lahtineen, niitä ei täällä näe. Myös Suomen synkät, juhlalliset hongikot ja kuusikot owat poissa. Honkia ja kuusia kyllä täällä kaswaa, mutta metsät owat turmellut, ettei niitä millään lailla sowi meidän kauniisin metsiimme werrata, Etelään päin muuttuu maa epätasaisemmaksi ja waihettelewammaksi sekä myös enemmin asutuksi ja wiljellyksi. [Tässä en tee mitään eroitusta Wiron ja Liiwinmaan wälillä, koska raja näiden kahden maan wälillä ei riipu geografiallisista eikä etnografiallisista kohdista, waan on kokonaan mieli-waltainen.] Niin on maa itäpuolella Paidelinnaa (Weissensteiniä) — Etelä-Wironmaassa melkein yhtenä ainoana peltona, täynnänsä kartanoita, joista muutamat oat sangen komeasti rakennetut, että niitä melkein sopisi palatseiksi sanoa. Mutta sitä kurjemmalta näyttäwät kappaleen matkaa kartanosta olewat kylät. Wirolainen talo usein ei ole kuin yksi ainoa rakennus, jossa on sekä ihmisten, että eläinten asunto että aitat ja kaikki muut taloon kuuluwat huoneet. Nämät rakennukset tehdään melkein kaikki samanmuotoisiksi. Hirsistä rakennetaan noin kaksi syltää korkea salwos, joka aina toisesta päästä, usein molemmistakin, on leweämpi kuin keskipaikalta. Tämän salwoksen päälle rakennetaan sitte suippo, joka taholle kaltawa katon-kannatin, joka turpeilla peitetään. Huoneen kaidemmassa päässä on kalu-huone ja muut ulkohuoneet, leweämmässä päässa on asuin-huone. Katto laitetaan koko huoneelle yhtä leweäksi kuin rakennuksen ulkonewalle osalle ja siitä syntywää katon ulonnusta kannattaa muutamat pylwäät, joista huoneen edustalle tulee jonkunlainen weranda, jota kuitenkin paremmin sopii wajaksi kutsua. Tähän muotoon owat myös kaikki körtsit ja posti-huoneet (kestikiewarit) rakennetut, ehkä nämä owat suuremmat ja paremmat, tuin talonpoikain huoneet tawallisesti owat. Koska katot tawallisesti owat noin kahta wertaa korkeammat kuin itse huoneet, näyttää Wirolainen kylä, jonkun matkan päästä katsottuna, kuin joukko suuria turpeen-läjiä.

Seuraawana matka-päiwänämme rupesiwat Tarttoon pyrkiwät laulukunnat tulemaan näkywiin. He ajoiwat pitkissä, enimmiten peitetyissä waunuissa, joihin mahtui noin 8—10 miestä. Mitä likemmäksi Tarttoa tulimme, sitä wilkkaampi oli liike. Kun kauan aikaa seurasimme toisiamme siten, että me kestikiewarien wälillä ajoimme heidän ohitsensa, ja he taas kulkiwat meidän siwutsemme sill'aikaa kuin posti-paikassa olimme hewoisia waihtamassa, lienewät he wihdoin älynneet, että me olimme Suomalaisia. Kun, näet, ajaja 59 wirstan päässä Tartosta seisahtui körtsille tawallisen ryypyn wuoksi, rupesi körtsin sisässä lepoa pitäwä laulukunta weisaamaan tuota samalla nuotilla kuin ”Maamme” laulettawaa laulua: ”Mo isamaa, mo õn ja rõõm, kui kaunis oled sa”. En luule ”maamme”? säwelten koskaan minuun niin sywästi waikuttaneen, kuin täällä äkki arwaamatta kuullessani Wirolaisten meitä niillä terwehtiwän. Me astuimme alas waunuista, käwimme körtsissä kuuntelemassa, ja, kun laulu oli loppunut, esitimme itsemme Suomalaisiksi. Wähän haasteltua he taas rupesiwat laulamaan: ”Mo meeles seisab alati, mo hiilgav isamaa!” jota weisataan samalla nuotilla kuin "Mun muistuu mieleheni nyt". Tämä oli ensi kerta, jolloin tulimme tilaisuuteen nähdä sitä ystäwyyttä ja rakkautta Suomen kansaa kohtaan, joka asuu Wiron kansassa ja jota me sittemmin usein saimme nauttia. Kun sitte wiimeisessä posti-talossa ennen Tarttoa olimme sadetta pitämässä, matkusti sama laulukunta ynnä suuri joukko muita ohitse, iloisesti laulaen ja meitä terwehtien; paitsi sitä myöskin eräissä waunuissa olewa soittokunta torwillansa piti iloista musiikkia.

Maanantaina klo 12 j.p.p. oltiin wiimein Tartossa. Tarton ikiwanha kaupunki sijaitsee Liiwinmaalla, laaksossa kummallakin puolella Wirtsajärwestä Peipus-järween juoksewaa Emäjokea. Se wiljawa paikka, johon se on rakennettu ja jota osittain ympäröitsee melkoiset mäet, pidetään yleiseen sangen kauniina. Myös kaupungilla itsellään on kauneuden maine. Pohjan Heidelberg'ksi sitä Saksalaiset sanowat. Sen somuuteen waikuttaa paljon se seikka, että sen sekä sisä- että ulko-puolella on paljon istutuksia, sekä yksityisten että yleisölle alttiita puutarhoja ja käwelypaikkoja. Näistä owat mainittawat: kuuluisat tuomiokirkon käwelypaikat kaupungin wanhoilla walleilla wanhan tuomio-kirkon raunioin ympärillä; käsityöläis-yhtiön puutarha, warustettu pienellä wesi-lammikolla sekä woimistelu-telineillä ulkona ilmassa; Wanemmuine-yhtiön puutarha sekä ulkopuolella kaupunkia ”Ressource-puisto”. Kaupungissa on kiitetty yli-opisto, jonka obserwatorio erittäin kehutaan hywäksi. Sillä on myös suuri kirjasto, jonka säilytyshuoneeksi wanhan tuomiokirkon kuori on laitettu. Tarton nimi on muutoin Wiron historiassa hywin tuttu. Tänne kokoontui ennen muinoin Wirolaiset kuuntelemaan Wanemuista, joka täällä puistoissa wiritti kantelettansa. Sitte tämä seutu Wirolaisten kukistuksen aikana oli tappelu-tanterena sodissa Wirolaisten ja muukalaisten wälillä ja myöhemminkin on Tartto nähnyt ja kärsinyt sodan waiwoja. Tähän paikkaan oli nyt suuri joukko Wiron kansan jäseniä kaikista maakunnista kokountunut wiettämään rauhallista riemujuhlaa. Juhlan synty on lyhyesti sanoen seuraawa, sopii nimittää J.W. Jannsen'ia, tätä ihmeellistä miestä, joka perätysten on ollut paimen-poikana, kuskina, urkujen soittajana, lukkarina ja wiimein kansakoulun- opettajana. Semmoisena rupesi hän w. 1857 toimittamaan ”Pärno Postimees” nimistä sanomalehteä, muutti sitten w. 1864 Tarttoon, jossa hän antaa Eesti Postimees'tä, jonka toimitus nykyään on hänen ainoa wirkansa. Tämän miehen päässä nousi jo w. 1865 ajatus suurella kansallisjuhlalla wiettää 50:tä wuotta 1819 wuoden asetuksesta. Alku tehtiin siten, että ministeristöltä Pietarissa pyydettiin lupaa Wirolaisen laulu-yhtiön perustamiseen Tarttoon. Lupa saatiin jo w. 1865 ja laulukunta sai nimen ”Wanemuine”. Tämä seura, johtaja etupäässä, pani sitten nyt puheena olewan juhlan toimeen innolla ja woimalla, joka tiesi woittaa kaikki ne monenlaatuiset wastukset, jotka sitä kohtasiwat.

Ennenkuin ryhdyn puhumaan niistä yleisistä kohdista, jotka semmoisen juhlan kestäessä woiwat tulla näkymiin ja antaa syytä miettimiseen, tahdon lyhyesti lukialle kertoa juhlan menon ja laadun. Tiistaina 29 p. Heinäkuussa e.p.p. ilmoittiwat kaikki laulu- ja soittokunnat itsensä Wanemuine yhtiön kokous-huoneessa. Ilmoitettujen luku oli: 44 laulu-kuntaa ja 5 soitto-kuntaa. Niihin kuului: 329 kylän ja ”kokokunnan” opettajaa; 129 talollista; 69 käsityöläistä; 59 lukkaria ja pitäjän-kouluttajaa; 52 työmiestä, renkiä ja palweliaa; 47 pitäjänkoulujen oppilasta; 41 talollisten ja koulumestarien poikaa; 28 ”perintömaan”omistajaa ja arentimiestä; 19 ”kunnan-kirjoittajaa” ja inspehtoria; 6 karjakartanonpitäjää ja kirjailijaa. Kello 2 j.pp. lähtiwät kaikki laulajat pääjohtajiensa, hra Jannsen'in ja laulunopettajan Walgan kansakoulu-seminarissa, hra Säbelmannin kanssa Wirolaisten kirkkoon, ”Maarja-kirik”, jossa pää-harjoitus seuraawan päiwän hengellisiin laulajaisiin pidettiin. Seuraawana päiwänä oli juhlan ensimäinen päiwä. Tämän päiwän alku terwehdittiin tykkien ampumisella. K:lo 8 rupesiwat kellot P. Johanneksen ja P. Maarian kirkoissa yhdistämään ääntänsä tykkien jyrinään, kehoittaen Tarton asukkaita kokoontumaan siihen suureen jumalanpalwelukseen, jolla juhla oli alotettawa. K:lo 9 rupesi juhla-kulku liikkumaan Wainemuine-yhtiön seura-huoneesta lipuilla koristetun kaupungin läpi ensiksi Maarian kirkon torille, missä koraali laulettiin, johon myös soitto-kunnat torwillaan ottiwat osaa. Koraalin laulettua lähdettiin taas liikkeelle sille paikalle, jossa jumalan-palwelus oli pidettäwä, eräälle puilla ympäröitylle suurelle sywänteelle aiwan likellä Tuomiokirkon ihanoita raunioita pidettyyn jumalan-palwelukseen oli kaiken-säätyisiä ja -ikäisiä ihmisiä osaa ottamassa; luwultansa noin 10,000 — 15,000.

Jälkeen puolen-päiwää k:lo 4 lähdettiin yllämainittuun Ressource-puistoon, jossa ensimäinen hengellinen konserti oli pidettäwä. Konserti aloitettiin puheella, jonka juhla-komitean johtaja konsistorialineuwos Willigerode, Wirolaisen seurakunnan pastori, piti hengellisestä ja erittäin lutherilaisesta laulusta. Tämän jälkeen astui hra Säbelmann ylös tribuniin ja warsinainen konserti alkoi. Kun koraali oli laulettu, nousi taas Willannin (Fellin'in) pastori Hörschelmann tribuniin ja puhui muutamista hengellisistä runoilioista ja säweltäjistä sekä lopetti puheensa muutamilla hywin onnistuneilla sanoilla päiwän pääjohdattajasta, hra Säbelmann'ista. Tämän perästä konsertia taas pitkitettiin ja kuunneltiin suurella mieltymyksellä, josta laulajien rohkeus enenemistänsä eneni. Eräällä pysähdys-ajalla oliwat laulajat terwehtineet juhlan isää, hra Jannsen'ia, kaikuvilla hurra-huudoilla, jonka ohessa hra Willigerode oli keskeyttänyt konsertin lukeaksensa pari lennätinsanomaa.

Seuraawana päiwänä pitiwät laulukunnat taas pääharjoituksen e.pp. ja k:lo 4 j.pp. alkoi toinen, maallinen konserti, sekin Ressource-puistossa. Ensiksi laulettiin kolme laulua, jonka jälkeen hra Jannsen astui tribuniin ja piti lyhyen, mutta hywin onnistuneen puheen Wiron tulewaisuudesta, joka puhe wastaan-otettiin kowilla bravo-huudoilla ja käsien taputuksilla. Tämän jälkeen nousi hra Hörschelmann taas tribuniin ja lausui kääntyen hra Jannsen'iin päin: Edellisenä päiwänä oli hän kuulijaa puhunut runoilioista ja säwelniekoista, nyt oli hänen laulajana ja juhlaan osan-ottajana sananen sanottaa siitä miehestä, joka juhlan isänä juuri oli puhunut ja omistanut lapsensa. Lapsi oli nyt wasta kahden päiwän wanha, mutta sateen kestäessä oli se niin warttunut ja kaswanut, että se jo huusi woimakkaalla äänellä. Niin pulskeaa lasta ei woi katsella, luomatta silmät sen isäänkin, jos sitä tahtoo taikka ei. Häneen loi puhuja sentähden silmänsä ja muistaessaan hänen suuria ansioitansa Wiron kansan siwistyttämiseksi, ei hän woinut olla esittämättä korkeaa hurraa tälle jalolle isänmaan ystäwälle. Ei tarwinne mainita että kaikuwin hurra-huuto seurasi tätä puhetta.

Senraawana wälihetkenä astui esiin hra lukionopettaja Hurt, jonka juhla-komitea oli walinnut pitämään itse juhla-puheen. Koska puhe monessa kohden on oloja osoittawainen, suomennamme sen tähän kokonaan, niin tarkkaan kuin mahdollista kääntäen puhujan kielen ja lause-parret. Se kuuluu näin:

Rakkaat weljet Wirolaiset, Arwoisat kuulijat!

Näinä juhlapäiwinä on jo niin paljon haasteltu, niin monta puhetta pidetty, että moni ehkä liiaksi panee, kun minäkin wielä wiimein teidän joukkoonne astun ja teiltä kuuntelemista toiwon. Mutta minä luotan siihen, että nämät pitkät ja riemuisat juhla-päiwät minua puolustawat. Sepä se jo wanha Wirolais-tapa ja laatu on, että me muutoin emme paljon suutamme kuluta, monesti ei silloinkaan, kun se olisi hywin tarpeellista ja hyödyllistä, mutta, kun miehet kokoontuwat pitopaikkaan, kyllä silloin sydän sulaa ja kielen paulat irtautuwat, niin että usein rohkeutta ja puhetta syntyy ylimäärinkin. Se kaunis riemu-juhla, joka meillä nyt on käsissä, on myös minun sydämeni erinomaisella tawalla sulattanut, ja monta kohmettunutta ajatusta eläwäksi tehnyt, ja mistä sydän tulwaa, siitä suu mielellään puhuu. Pyydän siis, että minuakin muutamaksi minuutiksi kuunnellaksenne otatte. Kentiesi ansaitsee joku sana, rakkaat weljet Wirolaiset, arwoisat kuulijat, teidän kuullaksenne mieleen panna, kentiesi on se näiden juhla-päiwien muiston imarammaksi saattawa.

Minun olisi juhla-komitean tahdon mukaan määrä tänään pitää Teille pitempi juhla-puhe. Sitä nyt älköön kenkään minulta toiwoko. Suurempi osa puheesta on kokonaan weteen lionnut ja kotiin jäänyt, ainoasti puheen wähin osa on tänne tullut. Mitä minä täällä esitellä woin ja tahdon, on kolme toiwotusta. Minulla on kolme pää-asiaa, joita ei saa olla tähdelle panematta, jos Wiron kansa tahtoo wielä eteenpäin mennä, jos ne monenlaiset puutteet, jotka wielä löytywät, owat parannettawat.

Ensiksi

on aiwan suotawa, että se halu ja ymmärrys, jolla yhteistäkin hywää mietitään sekä sen eduksi työtä tehdään, waiwaa nähdään ja kustannuksia kannetaan, meissä wielä paljon enemmin kaswaisi ja laajalle lewiäisi. Sen suhteen olen minä pian jokaisessa paikassa hawainnut olewan suuren puutteen, ja jokainen ajattelewa ihminen ja rakastawa sydän on minun wäitökseni todeksi arwaawa. Jos on jotakin yhteistä yritystä, joko kartanon aluskunnan, pitäjän, maakunnan, tahi koko Wiron kansan hywäksi, silloin suurempi joukko neuwottelijoista enimmiten panee asiata wastaan, pienempi osa sitä puolustaa. Suurempi osa kysyy aina wielä, mikä hyöty _minulle_ siitä on. Löytyyhän wielä semmoinenkin lyhytmielisyys, että ainoastaan sitä hyödylliseksi asiaksi katsotaan, josta woipi kappaleen irroittaa ja taskuhun tahi suuhun pistää, eli mitä wankkurilla tahi reellä sopii kotiin wiedä, silmin nähtäwänä, käsin nostettawana. Että kirjastot, apu-rahastot, koulut ja muut senlaiset owat suuri rahwaan tawara ja kultakaiwos, sen tietää ainoasti kaksi tusinasta. Semmoisesta kaiwoksesta tosin kuohuu näkymätöin henkinen tawara, mutta se on kalliimpi kuin raha tahi muu maallinen tawara. Samassa määrässä kuin kuolematoin henkemme on ruumista yläwämpi, samassa määrässä on myös kaikki kaunis hengen ja sydämen tawara maallista tawaraa yläwämpi. _Tämä_ woi elämän myrskyissä kadota, hengen tawara ei koskaan; hengen tawara on jääwä ja kestää toiselle puolelle hautaakin, — ja täällä maailman elämässä: jos tuli on polttanut majamme ja omaisuutemme, tahi jos joku kurja pahan hengen palwelia on meidät onnettomuuteen langettanut, woimme kuitenkin Jumalaan luottaen ja urhealla mielellä uudestaan ruweta, ja onnellista elämää asettaa, jos olemme panneet tallelle maan jotakin omaan päähän ja omaan sydämeen. Että tämmöinen hengen tawara meidän armaasen kansaamme kaswaisi, sitä warten tulee paljoa enemmän huolta pitää hywien koulujen, kirjastojen ja erinäisten seurojen synnyttämisestä, jotka yhdistetyillä woimilla tarkoittawat yhteistä tahi jotakin rahwaalle erityistä hyötyä. Arwoisat ja säännöllisellä pohjalla olewat seurat owat uudella ajalla wäkewimmät rahwaan waurastuttajat. Jokaisen siwistyneen kansan seassa on tämmöisiä joukottain. Muutamat seurat owat huoleksensa ottaneet sairasten hoidossa jollakin tapaa olla awullisina, toiset waiwaisholhouksen paremmalle kannalle asettamisen; toiset pitäwät huolta hywien kirjateosten, opetus-kirjain ja sanomalehtien toimittamisesta kansalle. Että erittäinkin wiimeksi mainittuihin seuroihin joka mies jokaisessa säädyssä woi woimiansa myöden osaa ottaa ja yhteistä hywää kartuttaa sekä wiimein itsellensä siitä hyötyä hankkia, saattaisin aiwan selkeäksi tehdä, jos aika sen nyt myönnyttäisi.

Että semmoisia hyödyllisiä laitoksia, joihin olen wiitannut, woisi syntyä, siihen on ainoasti yksi asia tarpeellinen: mieli ja ymmärrys yhteistä hywää miettiä ja sitä kartuttaa. Jossa tämä mieli ja ymmärrys on wireillä, on joka ajalla ja jokaisessa säädyssä olewa hyödyllinen kansan jäsen ja waltakunnan alamainen, olkoon hänen aineellinen tahi warallinen apunsa kuinka wähäinen tahansa. — Autakoon Jumala meille wast'edes tätä mieltä ja ymmärrystä runsaasti. Antakoon Hän meidän kaikkien ymmärtää, että kun kansan yhteinen asema, elo ja olo kohoo paremmalle kannalle, jokaiselle yksityisellenkin sen kautta tulee osamääränsä onnesta ja ilosta. Jos ruumis on terwe, menestywät yksityiset jäsenetkin hywästi.

Tämä on minun ensimäinen toiwotukseni. Wapaus ei kiellä meitä tätä täyttämästä, waan päinwastoin meitä sitä täyttämään käskee.

Toiseksi

on suuresti toiwomista, että uusi wapautemme päästäisi monta yksityistä miestä Wirolaisten joukossa eräästä ilkeästä ja häwäisewästä paulasta. Kielelläni par'aikaa on meidän koulutetut miehet ja suuri joukko saksalaistuneita miehiä, ja suurin osa niistä on sitä seuraa, josta eräs Wirolainen laulaja on laulanut, että he "äkkiseltä owat Saksalaisiksi tulleet", Minun ajatukseni on tämä: ei kenenkään Wirolaisen, joka talonpoikaisesta säädystä eroaa eli koulunkäynnin kautta korkeammalle nousee, pidä eikä tarwitse siitä syystä erota omasta kansastansa. Niistä, jotka siitä saakka, kuin kylästä owat muuttaneet herraskartanoon tahi kaupunkiin asumaan ja omatekoisen mustan nutun asemesta owat pukeutuneet siniseen tahi muunkarwaiseen herrastakkiin eli ”palttoosen”, eiwät Wironkansaa enää tunnekkaan sekä luulewat heti kohta muuttuneensa Saksalaisksi ja sitten rupeewat puhumaan Saksan tai kalkkunan kieltä taikka muuta renkutusta — niistä en tahdo tässä puhuakaan. Ne jo, Jumalan kiitos! katoamistaan katoawat ja jolla on wähänkään ymmärrystä päässä, on jo kauan semmoisia pitänyt narreina. Minä puhun tässä ymmärtäwäisemmistä miehistä, semmoisista nimittäin, jotka, ollen Wirolaisten wanhempien lapsia ja hywin koulutettuja miehiä, tulewat joko kauppamiehiksi, käsityöläisiksi tahi maamittariksi taikka suuremmiksi maan omistajiksi tahi kaupunkeihin jonkunlaisiksi ammattimiehiksi, mutta siitä asti, joko heti kohta tahi aikaa woittaen, kokonaan unhottawat oman kansansa ja wiimein rupeewat pitämään itseänsä Saksalaisina tahi jonakuna muuna. Tämän mielipiteen kautta katookin heistä osan-otto kaikkiin, mitä Wiron-kansaan koskee, sen riemuun ja suruun, sen hyötyyn ja wahinkoon. Mistä tämä kansan ja esi-isien jättäminen tähän saakka on tullut, myös ymmärtäwäisiinkin, ei ole waikea selittää. Wiron-kansa oli orjakansa, poljettu, maahan sorrettu, waiwainen — mikä ihme siis, että jokainen pyysi päästäksensä siitä erilleen, koska hänen elämänsä onni sen kautta kaswoi. Nyt owat ajat ja asiat muuttuneet. Wast'edes tämän ilkeän kansasta eroamisen ei sowi eikä tarwitse enää kestää. Kuinka woipi kansan siwistys, walistus ja siewistäminen waurastua, kun kaikki ne, jotta Jumalan awulla ja wanhempain huolella pääsewät kauemmaksi tuin muut, eroawat kansasta? Kansa odottaa koulutetuista miehistä itsellensä johtajia, ammatti-miehiä, apu-miehiä, wiisaampia kanssaweljiä — ja ne, joihin kansa luottaa, käywät omaa tietänsä. Kansan itse täytyy yhä wielä pitää huolta, siitä kuinka jokainen omalla tawallansa eteenpäin tulee, ehkä moni ei tiedä huolta pitääkään, waan antaa ajaa itsensä sinne, mihin tuuli puhaltaa. Ei! asian ei tule eikä tarwitse semmoiseksi jäädä ja minä uskon lujasti: se ei tulekkaan semmoiseksi jäämään. Ennen, kun Wiron kansa oli kurjia, häwäistyjä orjia, silloin oli tämä mahdollista, waikka niin ei olisi pitänyt olla — nyt, kun Wirolaiset owat wapaita waltakunnan alamaisia ja suuremmaksi osaksi arwoisia talonpoikia ja siis arwoisan säädyn jäseniä, koska kuuluwat waltakunnalle hywin tarpeelliseen säätyyn, nyt ei woi enää niin olla eikä jaa niin olla. Wirolainen jääköön Wirolaiseksi jokaisessa ammatissa, jokaisessa säädyssä, sekä maalla että kaupungissa. Wirolainen weljeni! 308 olet kirkon: tahi koulun-opettaja, kauppamies tahi käsityöläinen, lääkäri tahi muu oppinut, lukkari tahi koulumestari, maamittari tahi kartanon omistaja, — pysy uskollisesti kansasi jäsenenä, jakaa tämän kanssa onnea ja onnettomuutta, riemua ja surua, katkeraa ja suloista, pyydä woimiesi mukaan tehdä hywää tämän edistymiseksi, silloin olet kaikkien edessä arwoisa mies, silloin olet tehnyt, mitä oikean perheen pojan welwollisuus oli, illoin ei ole tulewa sukupolwi unhottama sinua kiitollisuudella ja kunnioittamisella mainita. Sen wuoksi, on kaikin puolin aiwan tarpeellista, ettei sinulta jää minkäänlaisia kieliä eikä kirjoja oppimatta; tahi mitään wirkaa hakematta, waan mitä enemmin sinä opit ja ymmärrät, sitä tarpeellisempi, hyödyllisempi, kiitettäwämpi kansan jäsen sinusta tulee. Olkoon kullakin Wirolaisella mikä takki hywänsä yllä tahi mikä wirka tahansa hoidettawana, jos hänen sydämmessään maan on palawa rakkaus kansaa kohtaan, jos hänessä maan on wakawa aikomus kansan kansa yhdessä ja sen hyödyksi Jumalan pelossa työtä tehdä, silloin on hän myös todellakin wapaa Wironkansan jäsen. Toiwomme siis sydämmestä, että meidän uusi wapautemme tästä ilkeästä sukunsa kieltämisen ja tunnottomuuden paulasta päästäisi kaikki rakkaat Wirolaisweljet, jotka wielä siinä owat, ja että he siitä pääsisiwät wapaiksi, itsellensä kunniaksi, kansallensa hyödyksi.

Kolmanneksi

on sangen suotawaa, että Wironkansalle syntyisi korkeampia kouluja, kuin meidän pitäjän- ja kyläkoulumme owat, ainakin yksi ensi-aluksi. Tällä toiwotuksella en tahdo wähentää kylä- eikä pitäjänkouluja niiden arwon, kunnon ja tarpeellisuuden puolesta, waan oikeastaan niitä kaswattaa ja korkeammalle kannalle auttaa. Niin pian kuin suinkin on mahdollinen, pitäisi meillä asetettaman semmoinen suurempi Wirolainen koulu, jossa wironkielistä opetusta annettaisiin, ja joka olisi hywän piirikunnan-koulun (Kreisschule) wertainen, ja minä tiedän, että paljon Wirolaisia sen puolesta on yhdessä neuwossa minun kanssani ja myöskin woimiensa mukaan owat pitäneet huolta ja nähneet waiwaa, että senmoinen laitos tulisi toimeen. Semmoiset koulut, joissa opetusta annetaan Wironkielellä ja, kuten tietty on, myöskin Saksan: ja Wenäjän-kieltä opetetaan, owat kolmesta syystä aiwan tarpeelliset.

Ensiksi woipi oikeata, täydellistä ja todellsesti edistäwää opetusta, niinkuin myöskin sekä hengen että sydämen herätystä ja siwistystä, ainoasti omalla äidinkielellä ihmisille toimittaa. Sentähden owatkin joka kansassa, joka pitää huolta koulujen menestyksestä, nämä kunkin kansan omalla kielellä. Jos Wirolaiset pojat menewät piiri-kouluihin tahi lukioihin, saawat he tosin täydellisen opetuksen, mutta ei opetus moneen aikaan waikuta mitään hywää, ja pojilta kuluu paljoa enemmän aikaa oppimiseen, kuin siipen olisi mennyt, jos olisiwat saaneet opetusta äidinkielellään. Piiri-kouluissa ja lukioissa täytyy lasten sekä ennen oppimistansa että oppiessakin hankkia sitä wälikappaletta, jonka awulla woiwat tuota kallista opetusta wastaanottaa, ja siis yht'aikaa panna tähdelle, ymmärtää ja wiisastua. Mutta semmoinen wäli-kappaleen hankkiminen ennen opetuksen saamista taikka oppimisen ajalla pidättää kuin kammitsa kaikkein taitawimmatkin ja wilkkaimmatkin lapset. Sen woin minä itsekin todistaa; minä olen itse käynyt kaikki koulut, joita meillä on, kylä-koulusta yliopistoon saakka, ja opetan nyt itse lapsia, niiden joukossa monta wirolaistakin lasta. Ihmisen on waikea, jopa hywinkin waikea, niin omaksensa omistaa wieras kieli, että hän sillä ajattelee, ja oppilaan täytyy kuitenkin ajatella sillä kielellä, jolla häntä opetetaan, ja ajatella oppilaan kuitenkin tulee, jos hänen opetuksesta pitää hyötymän. Moni Wirolainen poika taistelee piirikoulussa tuon wieraan kielen kanssa, siksi kuin hän koulusta lähtee, ja kärsii siis wahinkoa muun henkensä ja sydämmensä siwistyksen puolesta; jos opetuskielenä olisi ollut hänen äidinkielensä, olisi opetus ollut paljoa helpompi, pysywäisempi ja hyödyllisempi. Wieraasta opetuskielestä seuraa myöskin, että ne koulupojat, jotka eiwät pääse piirikoulua edemmäksi, sangen pian senkin unohtawat, minkä piirikoulussa owat oppineet. Pelto ei ole niin kynnettty, että siemen woisi wakawammin juurtua.

Mutta, sanonee joku weikko, piiritoulussa oppiwat pojat hywin saksan: ja Wenäjänkieltä ja se on sangen hyödyllistä. Hyödyllistä kyllä, wastaan minä, waan ei oppimisen päätarkoitus. Muu hengen ja mielen siwistys on epäilemättä tärkeämpi; kun henki ja mieli owat siwistyneet, ainoastaan silloin woipi kielitaidostakin olla todellista hyötyä. Jos pojat kunnollisessa Wirolaisessa konlussa owat saaneet kunnollisen opetuksen, on tämä koulutus olewa paljoa tukewampi, pysywäisempi ja sentähden hyödyllisempikin, ja jos ymmärrys on teräwäksi saatettu ja sydän herätetty, tulewat he kyllä toimeen myöskin saksan- ja wenäjän-kielellä, joille he jo omassa wirolaisessa koulussa owat hywän perustuksen laskeneet, jos he jokapäiwäisessä elämässä taikka ammatissaan tarwitsewat näitä kieliä. Sen ohessa ei ketään kielletä menemästä piirikouluun taikka lukioon; onpa wielä suotawakin, että hän wiimemainittuun pääsee, koska lukio on ikäänkuin yli-opiston weräjä.

Toiseksi on meidän senkin tähden tarwe korkeampia wirolaisia kouluja, ett'ei muut koulut opetuksellansa erittäin tarkoita talonpoikaista kansaa ja sen oloja. Ne owat kaupunginkouluja ja niissä koulutetaan kaupunkilaisia, mutta talonpoika ja talonpoikainen ammattimies tarwitsee wielä paljon erityistä oppia, niinkuin tietoja pellon wiljelemisestä, taikka ammattimies wielä muista asioista. Näitä ei kaupunkilainen tarwitse eikä niitä siis kaupunginkoulussa suotta opeteta. Joka tahtoo jäädä talonpoikais-säätyyn — ja näitä tulee vast'edes olemaan enemmän kuin muualle pyrkijöitä — taikka joka näiden ammatteihin tahtoo ruweta, sen tulee erittäin itseänsä siihen walmistaa ja hän tarwitsee siis erityistä koulua.

Kolmanneksi, puhumme siitä waan lyhyesti, on tänkaltainen wirolainen ylikoulu tuottawa suurta hyötyä niillenkin, jotka ehkä nuorella iällä eiwät ole woineet päästä korkeampaan kouluun. Nämä woisiwat edistymisekseen ja henkisen näkö-alansa laajentamiseksi täyttää niitä kirjoja ja muita opetusneuwoja, joita koulun tarpeeksi hankitaan, koska kirjat owat heidän omalla selwällä äidinkielellään. Ylimalkaan on korkeammista kouluista kansan kielen wiljelemiselle ja kirjalliuudelle tulewa sanomaton hyöty ja jos kansan kirjallisuus kaswaa ja kukoistaa, kaswaa ja kukoistaa sen hengen waratkin. Pitäkäämme siis, wapaat weljet Wirolaiset, kaikin woimin huolta korkeammista ja paremmista kansankouluista; suurempaa hywää emme woi tehdä itsellemme eikä jälkeisillemme. Pitäkäämme huolta kouluista, se on wiimeinen sanani, weljet Wirolaiset!

Herra Hurt'in puhe lienee waikuttanut hywin erilaisesti eri kuulioihin; kansallisessa puolueessa se ei woinut waikuttaa muuta kuin suurta mieltymystä ja suosiota; mutta kaikkialla maailmassa semmoisia on, jotka kaikin puolin tahtowat säilyttää status quo, erittäin kun muutos koskee heidän omaan — usein luuleteltuun — etuunsa. Kaikki Wirolaiset ja ymmärtäwäiset Saksalaisetkin eiwät woineet olla suomatta, että niin pian kuin mahdollista se aika tulisi, jolloin herra Hurt'in kolme toiwotusta käwisi toteen. Mutta kopeaan itse-kylläisyyteen ja lyhytnäköiseen politiikkiin paatuneet wanha-aateliset kartanoherrat eiwät woineet nähdä paljon muuta kuin häwyttömyyttä ja hulluutta siinä, että se suku, jota he oliwat tottuneet tallaamaan jalkojensa alle, rupesi puhumaan ja miettimään jotakin itsetyistä siwistystä.

Konsertin päätyttyä lähdettiin Wanemuine-yhtiön puutarhaan, jossa juhla-syönti pidettiin. Itse syöminkiin oli noin 1000 henkilöä osaa ottamassa, kaikkein säätyjen jäseniä; mutta paitsi sitä oli katsojia ja kuulioita kokoontunut suuri joukko, Kuulioita sanon, sillä pää-asia syömingistä oli ne monet puheet eli maljain esitykset, joita täällä pidettiin. Tärkeimmät niistä oliwat maljat H.K. Majesteetillensa, maakuntien edustus-kunnalle, luterilaiselle kirkolle, Tarton Yliopistolle, koululaitoksille, kunniawieraille, Wiron kansalle y.m. Niistä puhuessani tahdon mainita, että myöskin Suomelle esitettiin lämpeä ja sydämmellinen malja, joka suurella innolla wastaan-otettiin.

Seuraawana päiwänä aamu-puolella oli taas konsertti Ressource-puistossa, jolloin eri laulukunnat, jokainen erinänsä, näyttiwät laulu-kuntonsa, ja saman päiwän ilta-puolella kokoontuiwat juhlan jäsenet ja suuri joukko kuulioita Wanemuine-yhtiön puutarhaan wiimeiseen kokoukseen, kilpa-juhlaan. Tähän otti osaa 22 yhtiötä ja woittopalkinnot oliwat pergamentille painettuja muistokirjoituksia, joiden kaawa kielen näytteeksi tähän painettakoon suomennoksen kanssa. Ne kuuluwat näin:

Avalik au-tunnistus ja jäädav mälestuse täht, Julkinen kunnian-tunnustus ja jääwä muiston merkki, mis mitä suurel viiskümneaastäsel suurena wiidenkymmenen-wuotisena Eestirahva priikslaskmise Wiron kansan wapauttamisen Rõõmu-pühal Riemu-juhlana Junni kuul Kesäkuulla aastal * 1869 [*Lyyryn kuwa.] wuonna 1869 Tartus, Tartossa, kuhu igalt poolt Eesti-rajadelt Eestimehed kuhun jokaiselta puolelta Wiron-rajojen sisältä Wiron miehet kokko olivad töttanud, et vennalikus ühenduses kokoon oliwat, rientäneet, että weljellisessä yhteydessä, kui ühe pere pojad kiituse ja täno lauludega kuin yhden perheen pojat, ylistys- ja kiitos-lauluilla kalli vabaduse kingituse eest Jumalale kalliin wapauden lahjan edestä Jumalalle auu anda ja kaasvendi ärksamale vaimu kunniata antaisiwat ja kanssaweljiänsä walppaampaan hengen elole vabaduses äratada, elämään mapaudessa herättäisiwät, (Kursi) kihelkonna Laulu-Seltsile, (Kurssin) pitäjään Laulu-seuralle kes sellesama pido võido-laulmisel 20 Junnikuu jota — saman — juhlan kilpa-laulannossa 20 Kesäkuun pääval oma laulmisega kõigist üle käis ja päiwänä laulullansa kaikkien yli käwi ja hoole ja osavuse poolest laulu-harimise põllul huolen ja taidon puolesta laulun-harjoittamisen alalla (teisjeks) seltsiks arvati, toiseksi seuraksi arwattiin, Tarto Vanemuise-Seltsi poolt Tarton Väinämöisen-Seuran puolelta armastajast südamest, vennalikust meelest anti. rakastawaisesta sydämestä, weljellisestä mielestä annettiin.

Elagu, kasvagu, õitsegu Eläköön, kaswakoon, kukoistakoon Eesti laul ja Eesti-laulajad! Wiron laulu ja Wiron laulajat! Elagu, kasvagu, õitsegu Eläköön, kaswakoon, kukoistakoon (Kursi) kihelkonna Laulu-Selts ja Laulajad! (Kurfin) pitäjään Laulu-Seura ja Laulajat