Part 1
language: Finnish
TURMA
Kolminäytöksinen näytelmä
Kirj.
KAARLE HALME
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1914.
HENKILÖT:
HELENA RAUTAJOKI SIRKKA, hänen tyttärensä LASSI, Helenan veli REINO VALTALA HEMMINKI, Rautajoen vanha isäntä REETTA, Hemmingin taloudenhoitajatar SUOMA, palvelustyttö
OHJEITA ESITTÄJILLE.
Helena on hieno luonne, joka ei voimakkaissakaan kohtauksissa koskaan erehdy räikeäpiirteiseksi. Ensimmäisestä esiintymisestään asti on hänessä huomattavissa hermostus ja painunut mieliala, joiden valloilleen pääsemistä vastaan hän on alituisessa taistelussa. Ikä noin 35 v., mutta vaikuttaa nuoremmalta.
Sirkka on hieno ja hento luonne, hyvin taipuisa haaveilemiseen. Vaikka kotiintulo herättää hänessä kokolailla riemua, ei hän silti ole mikään hilpeä luonne. Hän on kyllä eloisa ja ilmeikäs, mutta se on hänessä enemmän sisäistä kuin ulkonaista. Hän on tummatukkainen ja solakka varreltaan, vaikka ei pitkä.
Lassi on entinen ylioppilas, laiskiainen, josta ei ole tullut mitään. On veltto ja saamaton, hidas toimissaan ja liikkeissään. Ikä noin 30 vuotta.
Valtala on siististi puettu, laihankalpea, pintapuolinen herrasmies. Esiintyy tottuneesti ja häikäilemättömästi. Ikä noin 35 v.
Hemminki esiintyy varakkaan maalaisisännän varmuudella. Ei ole kuitenkaan jäykkä, eikä rehentelevä. Hänen luonnettaan hienostaa pieni leikillisyyden piirre, joka ei jätä häntä aivan kokonaan edes suuttumiskohtauksissa. Hyväsydämisyys pistää myös esille karun kuoren alta. Ikä noin 55 v.
Reetta on teeskennellysti mairitteleva ja makea. On kavala ja viekas, ja hänen maailmankatsomuksessaan on vain hän itse ja hänen etunsa, joita hän ajaa aina, vaiston milloinkaan ohjaamatta häntä valitsemaan enemmän tapaa kuin keinojakaan. Ikä noin 40 v.
Suoma on reipas, tasainen ja kirkaspiirteinen. Hyvätuuli on hänelle luontaista, eikä erikoisista tapauksista johtunutta. Ikä noin 25 vuotta.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Rautajoen vanhan isännän sali. Kesäinen aamupäivä.
HEMMINKI (istuu sohvapöydän ääressä tuolilla ja juo kahvia. Lopetettuaan naputtaa hiljaa lusikalla kupin laitaan. Katsoo taakseen, kuuntelee, huutaa sitten hiljaa). Reetta! (Tyytymättömänä, mutta hiljaa.) Reetta! (Aikoo nousta, murisee.) Hm!
SUOMA (tulee oikealta, tomuriepu kädessä). No, joko sille vanhalle isännälle ehdittiin tänne kahvi tuoda, vaikka vielä tomut ovat pyyhkimättä. Pianpa se Reetta tänään ennättää! (Alkaa pyyhkiä tomuja.)
HEMMINKI (tyytymättömällä äänellä). Joka aamuhan minä yritän kahvini juoda, ennenkuin — (ivallisesti) — ennenkuin herrasväki herää — (nyökäyttää päätään oikealle) — ja sillä tavalla sitten olen edellä kaikissa aterioissani. (Naurahtaa kuivasti.) Eikö Suoma sitä ole huomannut?
SUOMA. En ole tullut panneeksi merkille.
HEMMINKI (huutaa). Reetta!
SUOMA (palvelevaisesti). Kyllä minä — mitä haluatte —?
HEMMINKI. Tupakkaa tahtoisin — sikaareja — olen unohtanut avaimet huoneeseeni.
SUOMA. Kyllä minä haen. Missä ne ovat?
HEMMINKI (katsoo Suomaa). Kas, sinähän olet palvelusintoinen — no, hae nyt sitten — ne ovat pöydälläni kimppu pikku avaimia —
SUOMA. Löytänee kai nuo. (Menee vasemmalle.)
REETTA (tulee ulkoa; mielistelevästi). Joko isäntä on juonut?
HEMMINKI (lyhyesti). Jo.
REETTA. Viivähdin askareilla.
HEMMINKI. Tämä on niin tympäisevää — tämä —
REETTA (ihmeissään). Mikä sitten? Kahviko?
HEMMINKI (halveksien). Kahvi! — Pyh! Kahvi kuin kahvi — eei! (Tyytymättömänä.) Mutta tämä elämä.
REETTA (silmät selällään). No, ihme!
HEMMINKI (hyväntuulisesti). Älä nyt silmiäsi rikki venytä! En minä aina kaikella tarkoita Reettaa. (Katsoo sivulta Reettaa.) Enkä minä myöskään aina ajattele Reettaa — vaikka Reetta ehkä luulee —
REETTA (hämillään). Hyvänen aika — enhän toki —
HEMMINKI (äkäisenä). Tuo miniä hyväkäs minua harmittaa — kun se iäkseen tuppautui tänne minun puolelleni — — veljineen ja vieraineen —
REETTA. Kyllä kai ne korjaukset kohta siellä kartanon puolella valmistuvatkin.
HEMMINKI (lyhyesti). Se on talon puoli ja tämä on vaarin puoli — ja minä olen vaari — eikä kartanoa ole ollenkaan.
REETTA (mielistelevästi). Isännäksi minä aina sanon — ja niin sanovat muutkin — ja sanoivat vielä poikannekin eläissä — häntähän sanottiin patruunaksi.
HEMMINKI. Älä lörpöttele! Tahtoisit vain itsellesi emännän nimen! — Kyllä minä sinun ajatuksesi tunnen. (Naurahtaen.) Vaimoksi pyrit, mutta — et tahtoisi ruveta muoriksi.
REETTA (tekeytyen loukkaantuneeksi). Minä voin palvella ja hoitaa teitä yhtä kunnollisesti — olematta enemmän emäntä kuin muorikaan — kun kerran pidän teistä — ja olen jo tottunut —
HEMMINKI (vähän ihastuneena). No, sitähän minäkin! Jos Reettaa huvittaa, niin pysyy paikallansa — ja —
REETTA (pusertaa itkua, oikein onnistumatta). Niin kai — kaikkien ihmisten pilkkana — eikä minulle anneta mitään arvoa — piikana pidetään —
HEMMINKI (kärsimättömästi). No, no, no! Älä nyt taas!
SUOMA (tulee vasemmalta). Tässä ovat. (Antaa avaimet Hemmingille.) Missä pöydällä — pöydän alla ne olivat —!
REETTA. Mitä avaimia sinä —?
HEMMINKI (nousee). Kiitos, kiitos! (Menee kaapille.)
REETTA (ivallisesti). Vai tuppautuu Suoma meille avainpiiaksi! (Rupee järjestelemään kahvikojeita.)
HEMMINKI. Hän toi ne käskystä. Meille ei tuppautumalla pääse emännäksi eikä piiaksi. Pidä sinäkin vain se mielessäsi! — Ja nämä avaimet saavat aina olla tässä kaapin päällä — täällä on vain tupakat ja viinakset — enkä minä pelkää kotivarkaita. (Ottaa kaapista sikaarilaatikon, joka jää kaapin päälle.)
REETTA (pahantuulisesti). No, ei tätä huonetta juuri voi kodiksi sanoa.
SUOMA (pyyhkimisin virnassaan, katsoo pisteliäästi Reettaa). Ei. Ikävä kyllä.
HEMMINKI (menee istumaan keinutuoliin, sytyttelee sikaariaan). Kauanko Suoma vielä luulee niiden korjausten siellä kestävän?
REETTA (mutisee). Suomako nyt sellaisen tietäisi! (Istuu pöydän ääreen ja rupeaa juomaan kahvia, jonka aikoi viedä pois, vilkuillen kumpaankin.)
SUOMA. Kai se vielä viikkoja kestää, kun niin kamalan hienoa tehdään.
HEMMINKI. Hm! Ennen se kelpasi minulle — ja poikavainajalleni se kelpasi — mutta leskelle ei kelpaa. (Mutisee.) Miniä on herrasväkeä.
SUOMA (tarkoituksettomasti). Onhan rouva herrasväkeä.
HEMMINKI. On — ja hänen veljensä, maisteri —
SUOMA (lopettaen työnsä, äkkiä). No, se nyt ei taida olla mikään — se veli.
HEMMINKI (huvitettuna). Siinä Suoma osasi aivan kuin naulaan — ei sitten yhtään mikään. Eikä tämä ole takana puhumista — sen olen sanonut hänelle eteenkin — ja paljon enemmänkin — mutta ei Lassia saa edes suuttumaan —
REETTA. Ellei hänellä sitä perillistä olisi —
SUOMA. Lassillako?
REETTA. Ei — vaan rouvalla. Ellei hänellä olisi Sirkka-neitiä, niin ei taitaisi Helena-rouva asuakaan täällä.
SUOMA. Kuinka niin?
HEMMINKI (selittää sivumennen ja kuivasti). Miniällä ei olisi perintöoikeutta Rautajokeen — jos olisi lapseton.
SUOMA. Oh! — Onpas sen neidin terveys sitten kallista tavaraa.
HEMMINKI. Sirkka on kallis meille kaikille muutenkin. Hän on herttainen tyttö. Suoma ei kai vielä ole nähnytkään häntä?
SUOMA. En muuta kuin valokuvan. (Siirtyy pyyhkimään kaappia.) Tänäänhän rouvan pitäisi mennä noutamaan häntä kaupungin koulusta.
HEMMINKI (katselee ja maistelee sikaariaan). Peijakas! Enköhän vain lie saanutkin noita torpparisikaareja —
REETTA (nousee ja menee kaapille). Minä annan toisesta laatikosta —
HEMMINKI. Anna — näistä tulee niin paha katku — ulkona ne kyllä käyvät. (Heittää pois.)
SUOMA (Reetan avatessa kaappia, kurkistaa sisään). Hui! Onhan siellä muutakin kuin tupakkaa ja viinaa. Hui! Pyssy!
HEMMINKI (nauraa). Ei pidä koskea — se laukee —
REETTA (panee kaapin kiinni). Eikä pidä kaikkea kurkistellakaan!
SUOMA. Pyh! Ei silmä osaa vie — mutta Reetta on tänään niin pahalla tuulella.
HEMMINKI. Niin onkin — on jo riidellyt minunkin kanssani.
REETTA (vaihtaa kaapin päällä olevan sikaarilaatikon toiseen, vie Hemmingille sikaarin). Enhän ole — tässä on ihminen vain vähän hermostunut tuosta naapurin väestä.
SUOMA. Sanokaa rouvalle, ettei minun tarvitse täällä siivota, niin pääsette minusta heti.
HEMMINKI (vällttäen). No, no! — Me emme sano mitään. Koetamme päästä sovussa, kunnes muuttavat. Mutta Reetta ei huoli tuoda tänne minulle enää kahvia eikä muutakaan. Laittaa huoneeseeni! Tunnenkin istuvani täällä kuin vieraissa. (Sytyttelee uutta sikaaria.)
SUOMA (vilkaisee Reettaa; kiusoittelevasti). Sepä ikävää!
REETTA (terävästi). Mikä niin?
SUOMA. Meillä on ollut aamuisin täällä niin hauskoja keskusteluja. Vanhan isännän kanssa on niin lysti jutella.
HEMMINKI (hauskasti). Kuuletkos, Reetta! (Suomalle.) Tuo Reetta sanoo minua aina ikäväksi.
SUOMA. Se lähtee kai omasta luonteesta — sellainen usko. Minulla ei ole ollut koskaan sen hauskempaa puhetoveria. (Iloisena nopeasti oikealle.)
HEMMINKI (yskäisee, ei tiedä mitä sanoisi, katsoo sivulta Reettaa, nousee). Jos lähtisi kävelylle.
REETTA (istuu allapäin). On se aika keimailija!
HEMMINKI (ei ole ymmärtävinään). Kuka? (Lähtee vasemmalle ovelle.)
REETTA (nousee pontevasti). Tuo Suoma on sitten vasta kauhea viekastelija!
HEMMINKI. Jaah! (Menee. Reetta jää nolona seisomaan.)
HELENA (tulee oikealta, nyökäyttää hyvänhuomenen, pysähtyy). Kas, oletteko vielä kesken aamukahvianne?
REETTA (muuttuu heti päivänpaisteiseksi). Hyvää huomenta, rouva! — Eikä olla — olen juuri näitä poisviemässä.
HELENA (menee istumaan pöydän ääreen). Hyvä on! Suoma tuo minullekin pienen suupalan.
REETTA. Satuin tässä viivähtämään, kun jäin kuuntelemaan tuon Suoman lörpötyksiä. Se sitten vasta osaa puhua pötyä.
HELENA. No, mitä hän nyt sitten? En minä ole mitään sellaista huomannut.
REETTA. Vai ette? Onpa sekin ihme! — Kumma, että rouva pitää sellaista palvelijaa! (Ottaa tarjottimen pöydältä.)
HELENA. Kuinka niin? Minuun hän tekee hyvin hauskan vaikutuksen.
REETTA (hommaa lähtöä). Ooh! Kylläpä vielä näette — minä en sano sen enempää.
HELENA (vakavasti). Kuulkaahan, Reetta! Te tahdotte rakentaa riitaa ja rettelöitä. Mutta se ei tule onnistumaan. Tiedättehän, että meidän on pakko asua tässä ahtaudessa vielä muutamia päiviä — ja ainakin niinkauan on pidettävä rauha maassa — sen jälkeen — kun olemme muuttaneet omalle puolellemme — saatte sanoa ja tehdä mitä haluatte.
REETTA (istuu tupsahtaneena, tarjotin sylissä). Vai riitaa ja rettelöitä! Minäkö niitä rakennan! — Vaikka minä en ole sanaakaan sanonut rouvan sulhasestakaan.
HELENA (tiukasti). Mistä?
REETTA. No, siitä Valtalan herrasta, — Reinosta.
HELENA (tyytymättömänä). Kuulkaahan nyt —!
REETTA (toimessaan ja vahingoniloiseen). Enkä kenellekään puhunut siitäkään mitään — vaikka kaikki muut siitä juttelevat — että Reino herra kuuluu nyt hakkailevan rouvan tytärtä — Sirkka-neitiä.
HELENA (nousee tulistuneena). Vaiti — ja ulos täältä!
REETTA (hypähtää kummastuneena ylös). Vai minä ulos täältä — meidän isännän omista huoneista. (Hemminki tulee vasemmalta puettuna ja lakki päässä. Reetta ei huomaa Hemminkiä.) Kyllä joku toinen saa täältä lähteä ennen minua — sillä minä kuulun tänne.
HEMMINKI. Reetta! Mitä tämä on?
REETTA (pusertaa itkua). Kun en ehdi heti ilmassa viedä pois isännän kahvikojeita, niin jo ajetaan ulos. Rouva tässä komentelee, vaikka minä puhelin kaikessa ystävyydessä.
HEMMINKI (levollisesti). Reetta vie nyt ne vietävänsä —
REETTA. Niitähän juuri —
HEMMINKI (kohottaa äänensä). — eikä rupea enää mihinkään tarpeettomiin keskusteluihin!
REETTA (makeasti). Siinä isäntä on ihan oikeassa. Kaikille ei saa osoittaa ystävällisyyttä. (Menee vasemmalle.)
HELENA (nyökäyttää isännälle levollisesti). Hyvää huomenta! (Istuutuu entiselle paikalleen.) Jos kaikki koetamme vielä muutaman päivän estää ukkosta ja salamoita, niin tästä kyllä päästään ilman suurempia ikävyyksiä.
HEMMINKI (on ottanut lakin päästään ja nyökäyttänyt hyvänhuomenen, istuu keinutuoliin). Oliko Reetta epäkohtelias?
HELENA (vitkaan). Noo! — Parasta kai, ettei siitä puhuta.
HEMMINKI. Voithan sentään sanoa.
HELENA (lyhyesti). En.
HEMMINKI (hymyillen). Te ehkä noin yht'aikaa — kilvassa riitaannuitte?
HELENA (hermostuneesti). Te olette tuntenut minut jo kahdeksantoista vuotta. Teidän pitäisi tietää, että minä en kilvoittele sanakovussa — en ainakaan palvelusväen kanssa.
HEMMINKI (miettien). Hm! — No, jääköön tämä juttu! Eipä se taida olla minkään arvoinenkaan. — Mutta kun nyt satumme tässä istumaan kahden kahtuuttamme — ties milloin sattuu samallainen tilaisuus — niin —. (Suoma tulee oikealta, asettaa kahvitarjottimen pöydälle.)
HELENA. Entä maisteri?
SUOMA. Ei hän ole vielä tullut kotia.
HEMMINKI. Ooh! Onko Lassi-herra jo näin aikaisin lähtenyt kylälle?
SUOMA (hymyilee). Ei! Hän meni jo eilen illalla.
HELENA (Suomalle). Hyvä on! (Suoma menee. Puhuu taas Hemmingille.) Hän meni nimismieheen. (Huutaa Suoman jälkeen.) Suoma!
SUOMA (tulee ovelle). Puuttuuko jotakin?
HELENA. Ei. Mutta sanoisitko, että pannaan moottori kuntoon — kaupunginmatkaa varten.
SUOMA. Kuljettaja meni jo rantaan. (Menee.)
HEMMINKI. Tuleeko Sirkka tänään koulusta kotia?
HELENA (alkaa juoda kahvia). Tänään — tai ehkä huomenna palaamme. Hän on nyt lopettanut koulunsa.
HEMMINKI. Miksi hän ei tule junalla — sehän olisi paljon nopeampaa ja mukavampaa?
HELENA. Hm! Minä haluan vähän vesille. Ja se voi olla Sirkallekin hauskempi tie.
HEMMINKI (venyttäen). Hm! Minä aioin vain tässä kysyä —
HELENA. Niin — teillähän oli jotakin sanottavaa?
HEMMINKI. Oikeastaan ei se asia minulle kuulu — mutta kun siitä niin paljon puhutaan — niin voisihan omaisen tapaisetkin vähän tietää —
HELENA. Tapaiset? Miksi ei omaiset?
HEMMINKI (katkeralla vivahduksella). Minä en pidä itseäni niin läheisenä. Tiedät, etten ole koskaan pitänyt —
HELENA (kääntyy Hemminkiä kohti). Ei — te ette ole koskaan pitänyt minusta. Minkätähden? (Hymyilee.) Sanokaapa nyt kerran suoraan — minkätähden?
HEMMINKI (tyytymättömänä). Eiköhän ole paras olla kyselemättä.
HELENA (kääntyy kahvinsa puoleen). Voi niinkin olla. — Vaikka — en liene liikoja kysellyt. Tein sen luullakseni ensi kerran. (Kylmästi.) No, siis — asiaan! (Hemminki on tuskallisen epäröivä, aivan kuin vaistomaisesti tuntisi, että keskustelun jatkaminen on mahdotonta. Helena juo kahvia.) No?
HEMMINKI (epävarmasti); Kerrotaan, että — että menet kohta naimisiin.
HELENA (hymyillen). Niin — Reino Valtalan kanssa.
HEMMINKI. Onko se jo vakavasti päätetty?
HELENA (purskahtaa nauramaan). Vakavastiko?
HEMMINKI. Niin.
HELENA. Ei, hyvä taata, — ei nyt enää tarvita niin hirmuisen vakavia päätöksiä kuin ennen — mennään vain.
HEMMINKI (keskeyttäen). Minusta nähden samantekevä kuinka menette, kun vain menette. Menettekö?
HELENA (suu täynnä kahvia, nyökkää). Hm!
HEMMINKI (tyytyväisenä). Hyvä on.
HELENA (tarkistaen). Mitä?
HEMMINKI. Ei mitään. Hyvä vain. (Naputtelee tuhkaa sikaaristaan.)
HELENA (kääntyy katsomaan Hemminkiä). Taata taitaa olla ensimäisen kerran tyytyväinen minuun?
HEMMINKI (nousee). Olen tyytyväinen, ettei huhuissa ole perää. (Panee lakin päähänsä). Odotan ilomielellä Sirkkaa kotia. (Menee ulos.)
HELENA (istuu mietteissään, pyyhkii sitten hermostuneena otsaansa ja nousee tarmokkaana, naputtelee sormillaan pöytää, lähtee hitaasti ja mietteissään oikealle etualalle, pysähtyy hetkeksi, menee sitten nopeasti oikealle ovelle, huutaa). Suoma! (Suoma tulee.) Soita heti maisteria ja sano —
SUOMA. Maisteri tuli juuri.
LASSI (tulee hitaasti). Tulen juuri. Etkö huomaa, että olen alituisessa liikkeessä?
SUOMA. Tuonko kahvikupin?
HELENA. Tuo! (Suoma menee.)
LASSI. Terveisiä, sisko! Kaikki lähettivät terveisiä. (Huomaa kaapilla Hemmingin sikaarit.) Kas, kas! Vanhan isännän sikaareja! Pitääpä maistaa. (Ottaa sikaarin, katselee ja haistelee sitä tarkoin.) Ei taida olla hullumpi. (Menee istumaan keinutuoliin.) Sinulla on huono aisti sikaareja ostamaan — tai et välitä minusta.
HELENA (istuu entiselle paikalleen, hermostuneesti). Kuuluuko mitään uutta?
LASSI. Uutta? Tässä pitäjässä ei ikinä tapahdu mitään uutta — (sytyttää sikaarinsa) — vaikka maailman loppu täältä ottaisi alkunsa. Sehän on juuri tämän paikkakunnan surullinen erikoisuus se. (Maistelee sikaaria.) Noo — ei niinkään hassu maku. (Katsoo arasti Helenaa.) Aiotko pitää minulle rippisaarnan?
HELENA (tarkastelee tutkivasti Lassia). En.
LASSI (jännitys katoaa ja hän ikäänkuin lysähtää tyytyväisyydestä). Ihanaa, ihanaa! (Suoma tuo'kahvikupin. Lassi seuraa Suomaa silmillään, aikoo innostuneena sanoa hänelle jotakin, mutta vilkaistuaan Helenaan ei uskallakaan sitä tehdä. Suoma menee.) Mitä se moottori siellä rannassa niin riivatusti pärrää ja pörisee? Ja miksi sinä olet matkakunnossa?
HELENA. Minä lähden noutamaan Sirkkaa kaupungista.
LASSI. Moottorilla?
HELENA. Niin.
LASSI. Se on hyvin viisasta, se.
HELENA. Kuinka niin?
LASSI. No, kun se Valtala on juuri rautatien varrella, pysäkin vieressä. Voisi vielä likkalapsi tipahtaa tien oheen — juuri Valtalan kohdalla.
HELENA. Minäkö?
LASSI. Minä sanoin — likkalapsi.
HELENA (yrittää puhua välinpitämättömästi). Miksi sinä niin sanoit?
LASSI (haukottelee). Miksi sinä lähdet kulkemaan vesiteitä?
HELENA (tuimasti). Kuule, Lassi! Miksi sinua aina pitää pumputa kuten ravistunutta jaalaa? (Katsoo kelloaan.) Minulla on kiire.
LASSI (katsoo hymyillen Helenaa). Onko? — Ei se siltä näytä.
HELENA (tiukasti). Minkätähden sanoit minun matkani moottorilla olevan viisasta?
LASSI. Voisit kerrankin tuoda minulle kaupungista parempia sikaareja — ja vähän hyvää konjakkia.
HELENA (suuttuneena). Kuule, Lassi!
LASSI (aikoo nousta). Minä lähden pois, jos alat pitää rippisaarnaa.
HELENA (harmin ja naurun sekaisesti). Sinä olet auttamaton! — No, minä tuon sinulle tuliaisia.
LASSI (innostuen). Niitä, mitä pyysin?
HELENA. Niin, niin, niini
LASSI (tyytyväisenä). Noin! Nyt on kauppa tehty. Ei mitään ilmaiseksi. Periaatteita täytyy olla. (Ottaa mahtavan ja välinpitämättömän asennon.) Noo?
HELENA (käskevästi). Ilman kyselyä! Nopeasti! Minulla on kiire.
LASSI (tärkeänä tiedoistaan). Reino Valtala on käynyt kaupungissa sangen usein viime aikoina — ja seurustellut Sirkan kanssa.
HELENA (pää painuu käden nojaan ja huulet pusertuvat tiukasti). Entä sitten?
LASSI. Luullaan heidän olevan kihloissa.
HELENA (muuttamatta asentoansa). Kutka luulevat?
LASSI. Tuttavat, jotka ovat tavanneet heidät;
HELENA (liikkumatta). Entä sitten?
LASSI (kummeksien). Sitten? (Katsoo kysyvästi Helenaa, heittäytyy entiseen asentoonsa.) Pyh! (Haukottelee.) Menevät kai naimisiin. Johan Sirkka on alun kahdeksannellatoista.
HELENA (hypähtää ylös kiihtyneenä). Ei!
LASSI (hämmästyen). Eikö?
HELENA. He eivät mene naimisiin. Minä olen Sirkan laillinen naittaja — ja minä sanon — ei! (Alkaa kävellä kiivaasti ylös ja alas.) Minä olen huomannut jo kauvan aikaa Reinon omituisuudet — koko kevään. Hän on käynyt täällä yhä harvemmin — ja kaikenlaisilla tekosyillä viipynyt niin vähän aikaa kuin mahdollista. Huomasin jouluna hänen käytöksensä Sirkkaa kohtaan — mutta — että hän on näin alhainen — näin alhainen ja kunnoton —
LASSI. Hillitse itseäsi, sisko.
HELENA (syöksyy Lassin viereen). Jos sinäkin olisit toisenlainen mies — niin — jos olisit edes mies — niin vaatisit hänet tilille. Mutta sinä olet raukka — kykenemätön raukka! (Kääntyy pöytään päin itku kurkussa.) Minä tulen poljetuksi lokaan — tyttäreni häväistyksi — me kaikki — (purskahtaa itkuun ja vaipuu tuolille) — alhaisimmalla, inhoittavimmalla tavalla ryvetetyiksi ja perhesiteet ikipäiviksi katkotuiksi.
LASSI (katselee pelokkaana ympärilleen). Helena! (Nousee.) Älä, herran tähden! Kuulevat — tai joku voi tulla.
HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla näennäisesti tyyneksi, puhuu hampaitten lomitse hiljaa ja katkonaisesti). Ja tässä kurjuudessa täytyy olla — ihan yksin — ihan ylisin — ja yksin on täällä jokainen — tässä talossa — yksin olen täällä ollut lähes kaksikymmentä vuotta —
LASSI. Runolliset mietelmät vievät kaihomielisyyteen — se on hedelmätöntä. Etköhän sinä tee jotakin?
HELENA (katsoo pitkään Lassia). Puhutko sinäkin joskus järkeä?
LASSI. Aina — vaikka sitä ei juuri koskaan ymmärretä. (On kuuntelevinaan.) Ai, ai! Kuinka se moottori pärrää siellä!
HELENA (nousee raskaasti). Moottori — niin —. (Pyyhkii otsaansa.) Tuletko mukaan?
LASSI (epäröiden). Enköhän minä jää — tontuksi taloon?
HELENA (raskaasti). Minä pelkään, että tällä talolla kyllä on omat tonttunsa, jotka eivät ole yhtä suopealuontoisia kuin sinä.
LASSI (iloisesti). Kummallinen päivä tämä! Minä en tule ainoastaan ymmärretyksi — minä saan tunnustustakin. (Ottaa Helenaa kädestä.) Vie terveisiä Sirkalle.
HELENA. Kiitos! (Menee oikealle.)
LASSI (jää paikalleen seisomaan ja katsomaan Helenan jälkeen). Hm! (Mutisee hiljaa, nyökäyttäen päätään.) Nähtävästi — nähtävästi —. (Menee keinutuoliin istumaan, ottaa sanomalehden taskustaan ja alkaa lukea.)
REETTA (tulee vasemmalta, kantaen tarjottimella karahvia ja muutamia laseja, asettaa ne kaappiin, mielistelevästi). Hyvää huomenpäivää, maisteri!
LASSI (katsoo taakseen). Huomenta — kas — no mitäs juhlaa se Reetta —?
REETTA. Minä vaan näitä puhtaita tänne säilöön. (Asentaa tarjottimen kaapille.) Vaikka sen maisterin koska näkisi, niin — aina vain jotakin lukee —
LASSI (laskee lehden polvelleen, haukottelee). Mitäs tässä —
REETTA (asettelee laseja kaappiin). No, juttelisi ja keskustelisi — ja —
LASSI (naurahtaen). No, jutellaan! Reetta alkaa vain!
REETTA (nauraa hihittää). Minäkö nyt tässä maisterin kanssa osaisin —!
LASSI (kiskottelee). Eihän täällä Saharan erämaassa ole muitakaan.
REETTA. Onhan niitä sillä omalla puolella suustaan sulavampia — ja ovelampia jutuissaan kuin minä.
LASSI (ikävystyneenä). Kuka siellä?
REETTA. Se Suoma — se on hyvin lipeäkielinen.
LASSI (asettuu mukavaan asentoon ja sulkee silmänsä). Niin — hm —
REETTA (tulee pöydän luo, pyyhkien käsiänsä esiliinaansa). Mitä maisteri pitää siitä Suomasta?
LASSI (avaa silmänsä). Mitä?
REETTA (istuu pöydän ääreen). Paha on puhua pahaa toisesta ihmisestä, mutta —
LASSI (kääntyy Reettaan päin). Aiotteko ruveta panettelemaan?
REETTA (joutuu vähän hämilleen). Enhän toki! Herra varjelkoon!
LASSI (ottaa entisen asentonsa). No, niin minustakin. Parempi on puhua jostakin muusta. (Veltosti.) Puhutaan rakkaudesta!
REETTA (hihittää). Voi, voi, tuota maisteria! Mitä se keksii!
LASSI. Onko Reetta rakastunut?
REETTA (yritellen kainostella). No, vähän tykkäämiseen päin se on se minun meininkini tähän meidän isäntään. Ja sinnepäin sitä on joskus puheltukin. (Kuiskaavalla, kiihkoisella äänellä.) Mutta kun toiset alkavat kiemailla ja sotkea peliä vehkeilyillään — eikös se ole kauheata! (Itkua pusertaen.) Isäntä vielä voi karsaantua minuun — ja jättää sille paikalle — vaikka ei hän mistään saa sen parempaa hoitajaa itselleen vanhoilla päivillään — ei ainakaan tuosta kavalasta otuksesta, joka nyt aikoo rikkoa meidän välimme.
LASSI (liikahtaa tyytymättömänä). Kuka rikkoo?
REETTA. No, hei — tuo Suoma hyväkäs — kukas muu!
LASSI (äreästi). Äskenhän päätimme —
REETTA (innoissaan). Mutta kyllä minä vielä teen hänelle sellaiset ketunsakset, ettei niistä ikinä pääse — ellei herrasväki häntä erota täältä hyvin pian —
LASSI (katsoo tiukasti Reettaa). Reetta on ikävä!
REETTA (hölmistyneenä). Mitä?
LASSI. Hyvin ikävä! (Autotorven ääni kuuluu.)
REETTA. Herra isä! Vieraita tulee. (Rientää vasemmalle.)
SUOMA (tulee oikealta). Tulee vieraita.
LASSI. Joko rouva lähti?
SUOMA (menee ottamaan pöydältä kahvitarjotinta). Jo. Moottori katosi juuri niemen taa, kun auto ajoi pihaan.
LASSI. Ketä siinä tuli?
SUOMA (katsoo veitikkamaisesti Lassia). Sirkka-neiti ja Valtalan herra.
LASSI (hypähtää ylös). Mitä?
SUOMA (ottaa tarjottimen). Niin voivat tiet joskus risteillä. (Menee oikealle. Lassi rypistää naamansa happameksi, viheltää hiljaa ja heittää sitten lehden lattialle.)
Väliverho.
TOINEN NÄYTÖS.
HEMMINKI (tulee ulkoa hitaasti ja miettiväisenä, seisahtuu, raapaisee korvallistaan). Tjaah, tjaah! (Menee ottamaan sikaarin. Suoma tulee oikealta, leipäkori kädessä.) Vierailleko Suoma —?
SUOMA (pysähtyy). Niin. Tulin kulkeneeksi tätä tietä, kun istuvat tuossa kuistin vieressä — lehtimajassa.
HEMMINKI (myhäilee). En minä sitä tarkoittanut — kulje sinä vain — mistä haluat. Sinä liikut niin näpsästi — sitä mielellään katselee —
SUOMA (hymyilee). Ei suinkaan!
HEMMINKI. Kyllä — kyllä sinusta saa silmän täyden —
SUOMA (ilakoiden). Eikö mitä — mitä se isäntä nyt pilkkailemaan — Reettahan se toki etusijassa —
HEMMINKI (äkkiä). Tiedätkös sinä, miksi minä olen sitä Reettaa meinannut tänne istutella —?
SUOMA (nauraa). Mistä minä — eihän sellaista kukaan voi ymmärtää.
HEMMINKI (vähän hämillään). Eikö? Hm! Eipä taida. (Heittää lakkinsa kaapille.) Eihän tämän-ikäisestä miehestä enää nuoremmat — vaikka kuinka hyville päiville pääsisivät —
SUOMA. Kyllä vain!
HEMMINKI (hämmästyen). Mitä?
SUOMA (hymyillen). Kyllä vain!
HEMMINKI (epävarmasti). Ei ainakaan mikään nätti tyttö.
SUOMA. Oletteko kysynyt?
HEMMINKI (rohkeasti). No, ei ainakaan Suoma?
REETTA (tulee vasemmalta, pysähtyy hämmästyneenä). Kas vain! — Siellä vieraat juovat kahvia ilman leipää — kun piiat eivät tee tehtäviään —
SUOMA (iloisesti). Piiat menevät heti, kun kiireiltä kerkiävät. (Aikoo ulos.)
HEMMINKI. Onko maisteri siellä?
SUOMA. On.
HEMMINKI. Pyydäppäs vähän puheilleni!
SUOMA. Kyllä. (Menee ulos.)
REETTA (katsoo karsaasti Hemminkiä). Ei pidä tuollaisen kanssa jutustella. Muutenkin aivan saamaton laiskiainen.
HEMMINKI (menee keinutuoliin, hommaillen vähän nolona sikaarinsa kanssa). Maisteriko!
REETTA (kiihtyen). Tuo Suoma! Se on sellainen vetelys — antaa vieraitten odotella kahvileipää —
HEMMINKI. Eiväthän ne sinun vieraitasi ole.
REETTA (mielistellen). Onhan Sirkka-neiti teidän sukulaisenne — ja hänestä te pidätte paljon — ja nyt kun hänen sulhasensa —
HEMMINKI. Mikä?
REETTA. Valtalan herra tulee nyt myöskin teidän sukulaiseksenne —
HEMMINKI (jyrkästi). — jota minä en koskaan tule pitämään sukulaisenani!
REETTA (uteliaana). Herra jesta! Kuinka niin? (Menee istumaan pöydän ääreen.)
HEMMINKI (mutisee sytytellessä sikaariaan). Niin vain, Paholainen rikeeraa tässä talossa. Rautajoen päivät ovat kohta luetut — kun Valtala pääsee ohjaksiin —
REETTA. Herra isä! Ja minä kun luulin, että isäntä piti hänestä.
HEMMINKI. Minä pidin niin kauan kun hänen piti mennä naimisiin Helenan kanssa — mutta nyt se on toista, kun hän aikoo viedä Sirkan. — Sukuomaisuus seisoo riippumattomana Helenasta — mutta Sirkan mukana se kaatuu.
REETTA (päivitellen). Voi, voi! Koko suuri sukutila!
HEMMINKI (katkerasti). Niin — miespolvien työ ja tarmo.
REETTA (toimessa). Mutta sehän on sitten myöskin Sirkan syy. — Parempi, ettei olisi syntynytkään —
HEMMINKI (lyhyesti). Silloin olisi tila tullut pojaltani takaisin minulle. Mitäs siitä!
REETTA (vaipuu mietteisiinsä). Voi, voi, sentään — kuinka pienet jutut vaikuttavat suuriin asioihin.
HEMMINKI (äreästi). Mitkä pienet?
REETTA (tuijottaen eteensä, hitaasti). Ajattelin vain — isäntä kai ihastuisi ikihyväksi — jos —
HEMMINKI. Mitä?
REETTA (irroittaa itsensä ajatuksistaan). Eikö tällaista vanhaa sukuperintöä ole koetettava kaikin keinoin säilyttää?
HEMMINKI (tuskastuneesti hymähtäen). Eikö ja eikö! Tietysti! Mutta minkä sille nyt tekee!
REETTA (kova ja ankara ilme kasvoilla, nousee). Hm! (Suoma tulee ulkoa.)
HEMMINKI. Tuleeko maisteri?
SUOMA. Aivan heti.
REETTA. Suotta se Suoma tätä käyttää läpikäytävänään — pääsee sitä pihan kauttakin.
SUOMA (levollisesti). Kyllä pääsee. (Menee oikealle.)
HEMMINKI (nousee kiivastuneena). Mitä komentamista tuo on? Mitä tämä permanto pahenisi Suoman askeleista!
REETTA (valitellen). Oi voi, ette te tiedä kuinka kavala ihminen se on.
HEMMINKI. Älä jaarittele! Mene askareillesi!
REETTA (pusertaa itkua). Te olette hyväsydämisyydessänne niin sokea, ettette näe kuinka hän koettaa teitä mielistellä ja kietoa pauloihinsa.
HEMMINKI (hämillään). Mitä sinä tyhmyyksiä!
REETTA (mennessään). Mutta kyllä kerran vielä silmänne aukenevat — ja tulette näkemään minkälainen ihminen hän oikeastaan on.
HEMMINKI. Vaiti — sinä!
REETTA (purskahtaa itkemään). Niin — eihän todenpuhuja yösijaa saa. (Menee vasemmalle.)
HEMMINKI (kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy ja miettii). Hm! Hm!
LASSI (tulee ulkoa). Miksi isäntä ei tullut sinne ulos kahville?
HEMMINKI. Ei minua haluttanut.
LASSI (naurahtaa kuivasti). Ei minuakaan haluttanut — mutta menin sentään —
HEMMINKI (istuu keinutuoliin). Tahtoisin vähän keskustella.
LASSI. Jahah, jahah! — Voimmehan tupakoida ja keskustella. Isännällä on hyviä Sikaareja.
HEMMINKI. Olkaa hyvä! Siellä kaapilla.
LASSI (menee ottamaan). Kiitos, kiitos! Minä jo äsken —. Kun näkee makean hedelmän noin suuhun putoamaisillaan — niin ei voi itseään pidättää. Niin se on naistenkin suhteen — eikö niin —?
HEMMINKI (yskii). — tiedä —
LASSI (tulee istumaan pöydän ääreen). Niin se tuolla ulkonakin näytti.
HEMMINKI. Mikä siellä —?
LASSI. Hedelmän syy — joka putoo. — Minkäpä kuolevainen syntinen sille voi! (Haistelee sikaarin tuoksua.) Hyviä ovat — aika hyviä.
HEMMINKI. Tuosta Valtalan ja Sirkan asiasta minä ajattelin kysyä.
LASSI. Vahinko, ettette ollut lehtimajassa.
HEMMINKI. Kuinka niin?
LASSI. Ei olisi syytä kysyä mitään.
HEMMINKI (äreästi). Mutta kun minä en siellä ollut.
LASSI. Jaa, jaa! Sirkka on kuin pudonnut hedelmä. Minkä Valtala sille mahtaa — että se putosi juuri hänelle.
HEMMINKI. Onko Sirkka niin siihen mieheen mielistynyt?
LASSI. Ihastunut — hassahtanut!
HEMMINKI (vitkaan). No, mitä te siitä pidätte?
LASSI. Pyh!
HEMMINKI (pettyneenä). Vai niin! — Luulisi sen asian vähän teitäkin liikuttavan. Teitä — ja sisartanne.