Part 3

On kasvosi laihat ja kalpeat Ja kuitenkin muita kauniimmat. Minust' on kuin sun katseesi siunata voisi, Kuin lempeän tuskan se sieluuni toisi, Jot' en oikein ymmärrä itsekään. Jos katseellas voit tunkeutua Sa sieluuni näin ja valkaista mua, Ois suuri onni ja siunaus varmaan Osaksi tullut ystäväs armaan. Vaan sinut ma unhotin maailman tähden Ja siksi nyt kurjana täältä lähden.

HYVÄT TYÖT:

Sa oisit tullut huomaamaan, Etten niin ruma ollutkaan, Mun luonani oisit viettänyt aikaa Ja karttanut maailman pahaa taikaa! Lähemmäs tule, on ääneni heikko —: Ois köyhälle ollut sun kukkaros avoin, Hänt' oisit auttanut kristityn tavoin, Ja maiset tuskat ja Herran piina Ois rakkaammat olleet sulle kuin viina, Ja sielus ois auennut ilolle taivaan. Minäkin, näin kurja, kun jäin ma vaivaan, Ma, sielusi kirkastunut peili, Ma sulle oisin ollut armonleili, Jumalallinen kalkki, josta vuotanut ois ikiautuus, joka kuoleman karkoittaisi pois.

JOKAMIES:

Sua enkö mailmassa tuntenut oisi! Niin sokaistuko olla voisi! Mikä onkaan ihmislapsi, oi, Kun tällaista hälle sattua voi!

HYVÄT TYÖT:

Olin kalkki, taivasta tulvillaan, Pisaraakaan siinä ei saastaa maan, Siks et mua nähnyt silmilläsi, Ma vaikka seisoin sun edessäsi.

JOKAMIES:

Ah, kunpa ne päästäni repiä voisin, Ma onnellisempi sokeana oisin, Ne koska kadotusta kohti Minut erhetysten tietä johti!

HYVÄT TYÖT:

Voi, nyt saat iäti kärsiä janoa, Ylen myöhäistä nyt on armoa anoa! Sa tahdoit maailmasta juopua, Sait silloin sa armonkalkista luopua!

JOKAMIES:

Siks tunnen jo janoa kauheaa, Mun suoneni kaipuun poltteessa sytee, Ja raivo mun aisteissani kytee! Sen palkan synneistänsä saa!

HYVÄT TYÖT:

Nyt eessä on sulla katumuksen päivät Ja tuskat, jotka kärsimättä jäivät! Ah, jospa ne sydämes vois uudeksi luoda Ja autuuden meille kahdelle suoda!

JOKAMIES (heittäytyy maahan):

Ah, kun vois raueta tyhjyyteen, Pois hukkua unhoon ikuiseen! Sydän täynnänsä tuskanparkua on, Hätähuutoa sieluni toivoton! Ah, myöhään! paluu ei päinsä käy, Yö musta, ei missään toivoa näy! En uudelleen ma elää saa! Nyt tiedän, mik' on elon hinta, Kun rikkiraadeltu on rinta, Nyt tunnen lauseen: maahan kaadu Ja kuole, maanmato, multaan maadu!

HYVÄT TYÖT (polvillaan):

Noin palavan katumuksen valta Mua eikö päästä taakan alta, Ma enkö jalkeille nousta voi Ja häntä auttaa, tukea, oi!

(Vaipuu maahan.)

Näin heikoksi, raihnaaksiko jään!

JOKAMIES:

Saa palkan kaikki aikanaan! Voi, Työni, älä jätä mua kärsimään Tähän tuskaan kuoleman kurimuksen! Ma silloin sielulleni saan ikipiinan ja varman kadotuksen! Mua auta tilillä tämän kerran Edessä elämän ja kuoleman herran Ja ikuisuuden kuninkaan, Palan pätsissä muuten ainiaan!

HYVÄT TYÖT:

Oi Jokamies!

JOKAMIES:

Mua auta, neuvo!

HYVÄT TYÖT:

Sisar mulla on, Usko nimeltään, Jos tuskasi saa hänet heltymään, Saat hänestä auttajan, suojan Tilinhetkellä edessä ankaran Luojan.

JOKAMIES:

Hänet tänne kutsu! on hetkeni luetut!

HYVÄT TYÖT:

Jos hänkään ei sua puolla, auta, Sua oottaa lohduton, synkkä hauta. Vaan kun vain oikein puhut hälle, Hän ei sua hylkää viettelijälle.

JOKAMIES:

Vaikk' ei ois kieltä laisinkaan, Tää tuska saisi puhumaan!

USKO (tulee käyden).

HYVÄT TYÖT:

Älä huuda noin, saat ystävän hyvän, Ma tunnen siskoni lähestyvän! Sisar armas, mies polo nääntyy vaivaan. Tue häntä kuolossa armolla taivaan. Olen liian heikko, en jaksa huoltaa, Enk' edessä Herran häntä puoltaa.

(Vaipuu maahan.)

USKO (Jokamiehelle):

Olet aina pilkaten hyljännyt minut Ja sanaa Herran halveksinut. Nyt käännyttääkö kuolema mielesi, Nyt toista haastaako sun kielesi?

JOKAMIES:

Ma uskon — uskon —

USKO:

Sana tyhjä tuo!

JOKAMIES:

Oi, Herra, mulle armosi suo! Ma uskon kaikki artiklat, Ne oppia sain jo koulussa varhain, Ja kaiken, minkä ne lausuvat, Pidän pyhänä, totena jälkeen harhain.

USKO:

Se vaivaista on, ei vielä se riitä, Ei kuoleman hetkellä turvaa siitä. Sa etkö tunne suurempaa?

JOKAMIES:

Ma uskon — Luojan laupeuteen; Ken ajoissa katuu, armon saa. Olen vaipunut syntiin saastaiseen, Ei Hänkään voi mua armahtaa.

USKO (astuu askeleen häntä kohden):

Niin hehkumaanko hukkunut olet, Niin syvälläkö synnin liejussa polet, Ettei tule huulillesi se, Mikä tuottaisi autuuden sielulle?

(Kumartuu hänen puoleensa.)

JOKAMIES:

Ma uskon —

USKO:

Uskotko Vapahtajaan, Isä jonka lähetti maailmaan, Joka syntyi neitseestä ihmiseksi Ja majan halvan asujaimeksi, Joka kaikki maailman synnit kantoi. Sun tähtesi ristillä henkensä antoi, Ylösnousi, astui taivaasen Sun suuret syntisi sovittaen?

JOKAMIES:

Niin! Uskon: Hän sen teki edestäin Ja sovitti Isän vihan näin, ikionnen hän ihmiskunnalle antoi, Kun ristillä kaikkien synnit kantoi. Vaan hyvälle vain ja valitulle Se armo lankeaa, ei mulle: He hyvillä töillä ja hurskaalla miellä ikiautuuden ostavat elämäntiellä. Kas, tuossa mun heikot työni on: Mun ylleni vuori summaton On kertynyt synnin saastaa maista, Mua ei voi Herra armahtaa, Jos tuomion Hän lukee laista.

USKO

Sa epäiletkö armoas Ja unhotat: Herra on laupias?

JOKAMIES:

On kauhea kostonsa!

USKO:

Rajaton Hänen armonsa on!

JOKAMIES:

Löi Faraon, Löi Sodoman ja Gomoran, löi, Löi!

USKO:

Ei, antoi poikansa maailman vaivaan ihanuudesta, autuudesta taivaan, Hänen antoi syntyä veljeksi meille, Ett' ykskään ei joutuisi turman teille, Ei ainoakaan, ei halvinkaan, Vaan kaikki ikuisen elämän saisi. »Ma tahdon sairaita parantaa, Ei terveet tarvitse auttajaa.» Sanat nää ovat hänen huuliltaan, Jota ohjannut ei valhe, liha. Jos uskosi on vankka tässä, Saat anteeks syntisi elämässä, Ja lauhtunut on Herran viha.

JOKAMIES:

Ah, sanasi lääkitsevät vaivan, Ma olen kuin uudestisyntynyt aivan. Nyt uskon: kautta Kristuksen veren Avun saan ma aalloista synnin meren.

USKO:

Jollei sua epäilys enää estä, Voit sielusi puhtaaksi synneistä pestä.

JOKAMIES:

Pyhä lähde sellainen missä oisi, Jossa sielunsa synneistä pestä voisi?

(Munkki ilmaantuu näkyviin.)

USKO:

Hyvä auttaja oottaa tuolla sua, Hänen luonaan voi sielusi puhdistua. Saat vaatteen valkean yllesi sieltä, Sinut ohjaan sitte ma synnin tieltä, Ja voimistuneet Hyvät työs Sua viime retkellä seuraa myös.

JOKAMIES (polvillaan):

Oi taivaan Herra, iankaikkinen, jalo! Oi autuuden tie! Oi maailman valo! Hätähuudolla puoleesi, Luoja, käännyn, Mua auta, Herra, ma tuskaan näännyn! Oi Vapahtaja, sa Isältä ano, Hän että mua kuolossa armahtaa, Mua helvetin herra kun vainoaa Ja Tuonen viikatemies minut niittää, Ett' autuaihin hän minut liittää. Oi, rukoile häneltä, kun ma kuolen, Ett' ottaa hän minut oikealle puolen, Ett' auttaa kunniaansa hän lastaan. Tää rukoukseni ota vastaan, Niin totta kuin ristillä henkesi annoit Ja kaikkien meidän syntimme kannoit!

(Hän lepää kasvoillaan syvään rukoukseen vaipuneena. Urkujensoitto kuuluu voimakkaammin. Samalla astelee alempana pimeässä ohi Jokamiehen äiti ikäänkuin menossa aamumessuun, hänen edellään lyhtyä kantava renki.)

RENKI:

Miks, arvon rouva, jälkeen jäitte? Sairasko ootte, vai jotainko näitte? Ehk' ois koti teille ja vuode parhain, Ehk'ei sovi teille kulku näin varhain?

JOKAMIEHEN ÄITI:

Me oommeko liian myöhään tiellä, Joko aamumessu on alkanut siellä? Ma kuulen niin suloista soitantoa Kuin enkel' äänien lauleloa!

RENKI:

Ei matkamme myöhän, vaan varhaisen puolla, Enkä laulua kuule, en täällä, en tuolla.

JOKAMIEHEN ÄITI:

Ma kuulen ja tunnen sielussain: Niin soivat taivaiset harput vain. Niin lauletaan vain luona Herran: Nyt pojalleni soi se kerran. Nyt tunnen: täst' yöstä lähtien on Hänen sielunsa terve ja tahraton. Nyt ei viha Herran häll' ole tiellä, Siks erkanen täältä ma riemumiellä. On kuultu äidin rukous, Ja kun saapuu kerran kutsumus Mun astua Herran istuimen luo, Hän poikani siellä mun nähdä suo. Pian lasket, Herra, palvelijasi Menemään rauhaan armossasi. Amen.

RENKI:

Hyvä rouva, mitä teillä On mielessä, kohta on kiire meillä?

(He käyvät ohitse.)

USKO:

Jokamies, sua Herra varjelkoon! Niin totta kuin sinut uskonut oon Ma huostaan Vapahtajamme nyt, Niin olkoot tilisi päätetyt.

HYVÄT TYÖT (on heittänyt kainalosauvansa ja astuu heidän luokseen).

USKO:

Nyt rohkeutta rintaan myös, Nyt saapuu luoksesi Hyvät työs, Hän voimansa on saanut taas, Sua seuraa rauhan valkamaas.

HYVÄT TYÖT:

Jokamies, olen tässä nyt, ystäväni, Sua siunaan iäti syömessäni, Olet tuskani poistanut, kallehin, Käyn kanssasi, kunne kuljetkin.

JOKAMIES:

Oi Työni, kun äänesi kuulen näin, ilokyynelet kihoo silmistäin.

USKO:

Surut nyt ja itkut joutaa loukkoon, Nyt astut rohkeuden, ilon joukkoon, Sua Herran silmä alati valvoo!

JOKAMIES:

Mun sieluni jo Herraa palvoo. Te ystävät, täst' edes käymme kolmin, ikiliiton ma teidän kanssanne solmin.

(Hän astuu ylemmälle lavalle ja seuraa munkkia.)

HYVÄT TYÖT ja USKO (jäävät rukoilemaan).

PIRU (tulee juosten, huutaa ja viittoo jo kaukaa):

Seis, Jokamies! Vuota, Jokamies! Vuota! Tänne, kumppani! Hoi! Tulen sieluasi noutamaan. Jokamies! Hän on kuuro korviltaan! Hoi, Jokamies! Hän meni! Kas tätä! Mit' on liällä siellä tehtävätä? Sielt' en ma saa häntä mistään hinnasta! Ma ootan siksi, kun pappien linnasta Hän palaa, ja isken häneen kiinni. Hänt' ehkä kauankin vuottaa saan, Vähät siitä, kunhan saapuu vaan. Minun on hän luineen ja karvoineen, On varmasti ollut jo kauan, jos ken.

USKO:

Seis!

PIRU (ei kuule):

Täytyy päästä tuonne

USKO:

Ei! Pois!

PIRU:

Vaan mulla tärkeät toimet ois.

USKO:

Ei täällä tietä sun laisillesi.

PIRU:

Kova nainen! kierrän sivuitsesi!

(Aikoo kiertää.)

USKO (astuu uudelleen hänen tielleen ja sanoo):

Ei tietä täällä!

PIRU:

Ka, eikö saa virkatoimissa juosta, Ma ootan muuatta ovesta tuosta, Hänet matkassani vien ma sinne — Kai itsekin kyllä arvaatte minne!

USKO:

En kanssasi keskusteluun ryhdy.

PIRU:

Ma kierrän siis, ettemme yhdy.

HYVÄT TYÖT:

Ei täällä tietä sulle.

PIRU (pitelee korviaan):

Kirkuvat! Mua pilkkanaan pitävät!

HYVÄT TYÖT (astuu uudelleen hänen tielleen):

Ei tietä!

PIRU:

Ei tietä! Ei tietä! Eikö tietä täällä? Eikö maata? Eikö mitään, jonka päällä Voi seista, hyppiä, loikkia! Ei? Kas tästä juuri mun tieni vei!

(Aikoo väkivoimalla lävitse.)

USKO (astuu häntä vastaan):

Vai nyrkkeillä sa tietä raivaat Ja häirit harrasta rukoustamme? Vaan itseäsi suotta vaivaat, Kas meill' on myöskin auttajamme!

ENKELEITÄ (ilmaantuu ylemmälle lavalle).

PIRU:

Vai nuokin juonessa on myötä, Heill' ei kai liene muuta työtä Kuin kurkkia takaa tähtitarhain Niin illalla myöhään, kuin aamulla varhain, Kun toiset otsansa hiessä hyörii Ja vaikeissa virkatoimissaan Ylen uutterasti hyppää ja pyörii!

HYVÄT TYÖT ja USKO (eivät kiinnitä häneen mitään huomiota, vaan rukoilevat kädet ristissä).

PIRU (istuutuu maahan):

Kysyn vain, täss' onko pelissä kieroa, Tai muuten liukasta onkilieroa, — Ei lainkaan, ei, niin totta kuin elän! Suunvuoroa tahtooko teistä ken käyttää Ja vasten naamaa toteen näyttää, Ettei tää mies ole kuulunut mulle? Suursyömäri oli hän ja viinanjuoja, Viettelijä, avionrikkoja, ruoja, Uskoton kuin pahin pakana ikään, Eik' ollut hänelle pyhää mikään, Niin tietämätönnä eli Herrastansa Kuin karja hänen kedoillansa, Lesket ja orvot ryösti tunnotonna, Verenimijä, sortaja, vihaaja, konna!

(Hypähtää pystyyn.)

Ei sanoin häntä kuvailla tiedä! Ja tämän he tahtovat multa viedä, Etten saa hänen kimppuunsa juosta Ja nujertaa hänen niskaansa tuosta Ja kiskoa sielua ruumiista ulos, Sekö kaiken vaivan ja puuhan on tulos? Noin tyynnäkö vuotatte tästä selkoa, Eikö raivoni tuota teille pelkoa, Vaikka hammasta puren ja nyrkkiä puistan, Ja vaikka laki ja oikeus on Mun puolellani horjumaton?

USKO:

Sun puolellas ei ole vähäistäkään, Perin menettänyt olet pelin tään. Jokamiehen vaakaan Herra heitti Oman tuskansa, uhrikuolemansa, iankaikkisesti hän siten peitti Velan syntiseltä piinallansa.

PIRU:

Miten? Koska? Kuinka käy se päinsä? Miten hetkessä muuttaa voit hänet näin sä? Ken ikänsä kaiken on palvellut Pahaa, Hyvin täyttänyt työnsä ja koonnut rahaa, Luja, viisas ollut ja harkitsevainen, Ylin jolle on ain' ollut nautinto mainen, Miten voi niin kunnon syntinen Yhtäkkiä voittaa autuuden? Miten leivotte näin hänet uudeksi pian?

USKO:

Katumuksen voima on voittanut vian, Sen ahjossa synnin kuonat suli Ja sielun puhdisti tuskan tuli.

PIRU:

Hah! Akkain juttua, senhän arvaa! Pese turkkini, vaan älä kastele karvaa! Suun pieksäntää ja lorua! Moskaa! Ma syljen moiseen! Silkkaa roskaa! Todistukseksi tuo sana yksikin ainoa, Joll' edessä oikeuden on painoa!

USKO:

Edessä Korkeimman tuomarin lain Sun vaatimukses on valhetta vain: Petosta, harhaa, maallista hurmaa, ikiaikaista piinaa ja sielun surmaa, Se on sinun kylvöäs elämässä, Sen alku ja loppu on ajassa tässä, Vaan missä soi tämä kellojen taika, (Sisustasta kuuluu kuolinkellojen soittoa, Usko ja Hyvät työt lankeavat polvilleen.) Siell' alkanut on iankaikkinen aika.

PIRU (pitelee korviaan):

No olkoon, menköön mun puolestani, Ja syöttäkää hänet Herran tähden, Mua iljettää, ma kotiin lähden.

USKO ja HYVÄT TYÖT (ovat nousseet ylös).

PIRU:

Perin selvä juttu, päivänkirkas! Ja päättyi näin! Piru, huono virkas! Käyn tänne vallan huoletonna Ja toivossa on saada konna. Vaan kenpä moista uskonut ois! »Ei tietä, ei tietä!» ja »pois!» ja »pois!» Ah! naiset! kunpa valtaani saisin, Ma teidät kyllä kurittaisin! On turkkilaisilla, kiinalaisilla Ja maureilla muuan tapa — mutta St! Siinä on kyllin oikeutta! »Ei tietä, ei tietä!» Tää käy järjelle! Ah, kunpa sais hänet hankonsa kärjelle! Nyt valkopaidassa, vailla huolta, Tekohurskaana, kainona saapuu hän tuolta! Perin tyhmä on maailma, kahleitaan nuolee, Väkivalta voittaa, oikeus kuolee. Jos ken on suora, luottava, rehti, Miten pitkälle kunnollaan hän ehti?

(Lähtee.)

JOKAMIES (astuu ylhäältä esille pitkässä, valkeassa paidassa, Pyhiinvaeltajan sauva kädessä; hänen kasvonsa ovat kalmankalpeat, mutta Kirkastuneet; hän astuu Uskon ja Hyvien töiden luo).

HYVÄT TYÖT:

Jokamiehen tunnenko lähestyvän? Hän on se, nyt saan ma ystävän hyvän! Ma aavistin hänen saapuvan kyllä. On Herran rauha hänen sielunsa yllä, Siks tunnen voimaini palanneen, Nyt jaksaisin lentoon kaukaiseen.

JOKAMIES:

Kätenne ojentakaa tänne, Sai sakramentin ystävänne. Te siunatut, jotka neuvoitte sen Ja annoitte mulle autuuden, Ma teitä kiitän, että luottain, Surussa, toivoen ja vuottain rukoilleet ootte puolestani. Nyt seuratkaa mua matkallani. Käsi sauvaan tähän rakkahasti, Ja saattakaa minut hautaan asti.

HYVÄT TYÖT:

En nosta kättäni sauvasta tästä, Ennenkuin erkanen elämästä.

USKO:

Olen luonasi viime hetkehen, Kuten Juudas Makkabeuksen!

(Astuvat alas.)

KUOLEMA (on astunut esiin ja kulkee heidän takanaan).

(He seisovat haudan ääressä.)

JOKAMIES (sulkee silmänsä):

Nyt hauta on eessä, se on musta kuin yö, Mua armahda, Herra, kun hetkeni lyö!

USKO:

Olen luonasi, katson, kun katkee ties.

HYVÄT TYÖT:

Sua seuraan hautaasi, Jokamies.

JOKAMIES:

Oi Vapahtaja, auta mua, Oi Herra, hädässäni huudan sua!

HYVÄT TYÖT (auttaa häntä hautaan ja astuu itse jäljessä):

Suo, Herra, lauha loppu meille, Me käymme riemujesi teille!

JOKAMIES (haudassa, vain 'pää ja olkapäät näkyvät enää):

Oi Kristus, kallis lunastajani Ja lohduttaja tuskissani, Nyt ota sieluni varjelukseen, Ettei se joudu kadotukseen, Vaan viimeisellä tuomiolla Kera autuaitten sais luonasi olla.

(Vaipuu.)

USKO:

Nyt päivätyönsä päättäen Luo Tuomarin käy syntinen, Ja hänen Työnsä vain, Ne seuraa häntä puolustain. Hän onnen sai, hän pääsi pois, Ja on kuin enkelilaulut sois, Kun piirihinsä taivaiseen He sulkee sielun saapuneen.

ENKELIT (laulavat).

LOPPU.