I.
Jo läsnä metsänhaltiatar mun lumosi katsein hyväilevin, virsin vienoin. Ma nukuin, heräsin sen lauluhun, ja pyssy olalla kun painuin niin syysmetsihin, hän askelin mua seuras hienoin. Ja silloin tunsin: iäks hän sai mun kahleisiin.
Niin syöpyi metsä suuri mielehen, siell' alla puiden soiva rauha, henki tuulen. Ja kun ma tahdon: humut honkien, pyyn viheltävän yksin oksallaan ja teeren kuhertavan kankahalla kuulen, sun, metsänhaltiatar, sun laulus kuulen vaan.