Part 3

»Tätä me emme tee, sillä hän on ollut hyvä vaimoillemme ja lapsillemme.»

Niin Rannun herra Jürgen von Tisenhusen työnsi epäsaksalaiset syrjään ja tarttui itse käsiksi sisareensa Barbaraan, ja niin hän upotti sisarensa avantoon veljiensä Reinholdin ja Bartholomaeuksen avulla.

Ja tämä on totinen tosi ja tapahtunut Liivinmaalla Rannun pitäjässä, sen Võrtsjärven jäällä, joulukuun alussa Anno 1553. _Quae que ipse miserrima vidi_.

Ja nyt minun kynäni, joka olet tämän kaiken tähän saakka kirjoittanut, totuutta noudattaen, mitäs vielä edesottaisit, että tulevat sukupolvet näkisivät Herramme Jumalamme oikiamielisyyden ja vanhurskauden ja sitä kumartaisivat?

Sillä raskaat ajat ovat tulleet tämän jälkeen yli Liivinmaan, että täytettäisiin Herran sana, Mooseksen 3 kirja, se 26 luku: »Ja jollette vielä sitten kuule minua, vaan vaellatte minua vastaan. Niin minä myös hirmuisuudessa vaellan teitä vastaan, ja minä rankaisen teitä seitsemän kertaa enemmän, teidän synteinne tähden.»

Niin on herra antanut Gogille ja Magogille kuin myös Mesechin ylimmälle ruhtinaalle ajaksi vallan, ja moskovalainen on tullut maahan tatareinsa ja koirankuonolaistensa kanssa ja on ryöstänyt, polttanut ja murhannut kuin myös Tarton kaupungin porvareista suuren joukon panttivankeina Venäjälle vienyt.

Ja Anna von Tödwen, Rõngun linnan rouva, on kuollut juuri suuressa surkiudessa ja viheliäisyydessä Haapsalun kaupungissa, eikä häneltä ole edes ehiätä raitia jäänyt, millä hänen kuolleen ruumiinsa verhoittaa, ja venäläiset ovat pilkalla ja häpiällä vielä peitteenkin hänen arkultansa riistäneet.

* * * * *

Mutta siihen kauppakestiin, siihen Rõngun linnan kirjuriin, jota Franz Bonniukseksi kutsuttiin, meni koston henki, ja hän pyhästi vannoi kostavansa itsekullekin, joka Tisenhusenin nimeä kantoi, lemmityisensä neitsyt Barbaran takia, jota hän julkisesti, niin sanassa kuin kirjassa, aviovaimoksensa nimitti.

Ja kaikesta, mitä hän edesotti, näkyi, ettei hän suinkaan kelvotoin ollut, vaan että hänessä asui kiivas ja voimallinen henki, joka väkeviä tekoja teki.

Ja näytti siltä kuin olisi hänen asiansa oikia ollut myös Herran edessä, sillä Herra sallei hänen aikeensa menestyä, ja hän kulki kuin ruoska yli maan.

Niin on hän ensin Kuurinmaalla, mutta sitten Liettuassa koonnut ympärillensä suuren joukon samankaltaisia henkipattoja ja kulkureita ja näitten kanssa on hän sissisotaa pitänyt ja valtateitten risteyksissä väijynyt Vilnasta aina Preussiin astikka. Ja missä ikinä Tisenhusenin nimellinen tai muuten tähän sukuun kuuluva on hänen tielleen sattunut, ei ole hän armosta tiennyt.

Mutta sanottu Franz Bonnius on myöhemmin astunut Puolan palvelukseen joukkoinensa ja näin maantien rosvosta sotapäälliköksi kohonnut. Ja itse Puolan kuningas on hänelle saattokirjeen antanut, jossa kaikkia vallanpitäjiä, Komtuureja, Ordoherroja kuin myös kaupunkien Raatiherroja käsketään turvaa ja apua antamaan Franz Bonniukselle, että hän taitaisi maallista oikeutta saada ja kostaa autuaan lemmityisensä, jalosukuisen neitsyt Barbara von Tisenhusenin kuoleman, joka surkiasti upotettiin lihallisilta veljiltänsä.

Näin on hänessä rakkaus väkevä ollut ja on hänet suuriin tekoihin vienyt, vaikka nämä teot tosin koston töitä olivat.

Ja on hän käynyt sotaa kuolemaansa saakka ja taistelussa myös surmansa saanut.

* * * * *

Mutta Jürgen von Tisenhusen, Rannun herra, kaatui Ubbagalin luona Suomesta saapuneen Kankaisten herran Carl Henrikinpojan käden kautta, eikä häneltä ole jäänyt yhtään miehistä rintaperillistä. Samoin ovat hänen molemmat veljensä Reinhold sekä Bartholomaeus lapsettomina kuolleet, ja tämä suvunhaara heidän kanssansa sammunut.

Niin ovat nyt kaikki, joista minä kirjoittanut olen, kuolleet ja vastaavat itse heidän teoistansa ijankaikkisen Jumalan edessä, joka heidät on tuomitseva ja vanhurskauden vaakalaudalla heidän tekonsa punnitseva ja kullekin hänen ansionsa mukaan antava.

Tämä olkoon meille kylliksi, älkäämmekä yrittäkö tutkistella, mikä kätketty on, ovatko he saaneet synnin palkan ja menneet sinne, niissä on itku ja hammasten kiristys, vai onko Jumala laupiudessansa heidät valittujensa joukkoon armahtanut. Älköön myös kenkään meidän seastamme heitä ylön tuomitko, näin itseänsä ylentäen, vaan itsekukin muistakoon lihansa heikkouden.

Mutta tämän minä, Matthaeus Jeremias Friesner, tähän kirjoitan, etten minä mitään niin ihmeellistä vielä ole maan päällä nähnyt, kuin on kahden ihmisen rakkaus.

Herra, anna heidän sieluillensa rauha ja armahda heidän syntejänsä, vaikka ne veriruskiat olisivat, ja valista kasvosi myöskin tämän raskautetun ja raadellun Liivinmaan puoleen, sillä sinä olet Rakkaus.

AMEN!