Chapter 2 of 4 · 3998 words · ~20 min read

Part 2

Mutta kun se ei kosi?

EMÄNTÄ

Kosi sinä sitten! Taikka minä sen teen!

MAIJASTIINA

Ei, ei emäntä. Se ei oikein sovi. Antakaa sen nyt ensin oppia rakkautta, kun on kerran opettajakin.

EMÄNTÄ

Mutta jos opettaja vie oppilailtaan katon?

MAIJASTIINA

— Eihän — — mitenkä hän — — mitä se emäntä nyt meinaa?

EMÄNTÄ

Tänä iltana ovat uhanneet tulia katsomaan ja vie se sen, jos ette ajoissa pidä puolianne! (Olli tulee vasemmalta.) Laitakin vaan asiat kuntoon. Minä menen panemaan vasikat läävään. (Menee vasemmasta ovesta.)

OLLI noin 30 v. tyypikäs, hidasluonteinen, matala maalalsrenki — on pannut hatun naulaan ja istuutunut puusohvalle.

MAIJASTIINA on katsellut häntä koko ajan, mutta kun Olli vilkaisee häneen, pelästyy hän yht'äkkiä ja rupeaa kiivaasti pyörittämään kauhalla pataa.

OLLI Hetken perästä.

Jokos se illallinen pian?

MAIJASTIINA

— Johan se. (Paussi.)

OLLI miettii hetken.

— — — Eikös sinun nimesi ole Maija?

MAIJASTIINA hölmistyy.

— Häh? — Mitä sinä nyt?

OLLI

— Niin vaan, kun siinä kirjassakin on Maija.

MAIJASTIINA

Missä kirjassa?

OLLI

Kah — tukkipojassa!

MAIJASTIINA

Onko siinä Maija?

OLLI

On ja aika Maija onkin!

MAIJASTIINA

Vai niin. Mitä se siinä tekee?

OLLI

Sen tularin kanssa se siinä — —

MAIJASTIINA

Ettäkö ihan — — -?

OLLI

Sen kanssa se. (Ottaa kirjan poveltaan.) Ja tulari laittaa sille kengätkin...

MAIJASTIINA keskeyttää työnsä.

Elähän nyt ihmeitäsi Ja mitä se vielä — —?

OLLI

Opettaa sille katkismusta, juottaa sille kahvia ja myötäänsähän se sen ympäriltä häärää.

MAIJASTIINA

Voi sun sentään! — Annappas kun katson. (Menee kiireesti luo ja ottaa Ollilta kirjan.)

OLLI

Ja naimisiin ne lopulta — — —

MAIJASTIINA

Naimisiin! — — — Kuule, kuka sen sai?

OLLI

Priittahan sen sai...

MAIJASTIINA huudahtaa.

Priitta! — Hänestä ei siihen ole!

OLLI äkkiä.

Sitähän minäkin! — että, kyllä — herra nyt erehtyi.

MAIJASTIINA

Priitta! — kun on laihakin vielä!

OLLI

Sitähän minä — laihahan se...!

MAIJASTIINA

Priitta! — juuri ja juuri, että itse osaa lukea!

OLLI

Niin mitenkä hän sitten toista?

MAIJASTIINA

Ja minulle lykkää vanhan kravan ja sanoo, että kokemusta — —! Nyt minä suutun! (Menee ja pyörittää kiivaasti pataa.)

OLLI

Sitä minä tässä olen tuominnut, että muutettava se rooli on — — —

MAIJASTIINA

Sellainen rooli! — Herra saa itse pelata Pirkkonsa!

OLLI

Niin. Sanottava siitä on. Ja muutettava se rooli on.

Minä ajattelin —? — — Vai mitä sinä ajattelet?

MAIJASTIINA

Minäkö? Suuttuneena. — Minä ajattelen —? — — van mitä sinä ajattelet?

OLLI

Niin — tuota — että, kun sinun nimesi on Maija?

MAIJASTIINA

Niinhän se on.

OLLI

Ja sen Maijan nimi on Maija?

MAIJASTIINA huomaa viittauksen

— Tarkoitatko, että — —?

OLLI

Niin... Eikös se ole oikeus ja kohtuus, että Maija on Maija...?

MAIJASTIINA kainosti.

On!...

OLLI

Niin minä tässä tuumin.

MAIJASTIINA jättää padan. Äkkiä.

Mutta se herra?

OLLI

Siinä se on niksi. Kun sanoi kehno siinä esipuheessaan, ett'ei hän siedä vastaan hankottelemasta.

MAIJASTIINA äkkiä huudahtaen.

Mutta nyt minä tiedän!

OLLI

Häh?

MAIJASTIINA

Hänen on pakko, jos ei tahdo jäädä taivasalle!

OLLI

Kuinka niin?

MAIJASTIINA

Herralla ei die kattoa päänsä päällä. Tänään on viimeinen päivä, kun hän saa asua majatalossa. Ja tänään hän tulee tänne huonetta katsomaan!

OLLI

No, no?

MAIJASTIINA

Me emme anna hänelle huonetta! Meillä on kaksi kamaria, sanoi emäntä, mutta me emme anna hänelle mitään!

OLLI huomaa

Heh! Sepä sattui! Niin meillähän on — isäntä puhui sitä samaa tuolia pellolla — niin, meillähän on, mutta —

MAIJASTIINA keskeyttäen.

Me emme anna! — (Menee hämmentämään.) — Miltä sinä tykkäät, jos minusta tulee Maija?

OLLI

— Kah, kah — mitäpäs minä!

MAIJASTIINA

Minä rupean heti tutkimaan! Mitä, katkismustako se opettaa?

OLLI

Katkismusta.

MAIJASTIINA

Ja sen minä osaan, kuin isä meidän. Ja kahviako? — Sitähän sinä latkit, kuin vasikka! — Ja rakka — — - niin, kokemusta minulla myöskin on.

OLLI

— Mutta naimisiin?

MAIJASTIINA

Häh?

OLLI

Niin — Ne menevät naimisiin?

MAIJASTIINA

Menkööt! Luuletko sitten, etten minä pysty naimisiin!

OLLI

Kah, kah — — —?

MAIJASTIINA

Vaikka kymmenen kanssa, jos niikseen tulee!

OLLI

Mitäs sinä — turkkilainenhan kymmenen kanssa...?

MAIJASTIINA

No mitäs sinä sitten! — Käy puita sisään eläkä toljota, kuin ijänikuinen kanto!

OLLI

Kah, käynhän minä vähemmälläkin. (Ottaa hattunsa.)

MAIJASTIINA

Ja pane ruokakello soimaan samalla!

OLLI

Saatanhan minä panna. (Menee vasempaan.)

MAIJASTIINA

Vai en minä pystyisi naimisiin! Sepähän nähdään: (Hämmentää toisella kädellä pataa ja pitää toisella kädellään kirjaa avoinna.) Mitäs tässä nyt seisoo? Lukee. »Ottiatuota» — Jaha. (Hämmentää ja lukee.) »Minä olen ottiatuota. Minä en ole ottiatuota». — Hm — (Kohentaa tulta. Lukee.) »Maija. Se on ottiatuota, eikä ole ottiatuota. Mitähän se meinaa.» — Samaa voisin minäkin kysyä. (Hämmentää pataa.)

MAIJA tulee vasemmalta.

Ehtoota.

MAIJASTIINA

Ehtoota. — Kuule, saatko sinä tuosta selvää?

MAIJA menee luo.

Onko se rooli?

MAIJASTIINA

On. — Kun siinä seisoo »ottiatuota»?

MAIJA ottaa kirjan.

Niinhän siinä seisoo!

MAIJASTIINA hämmentäen pataa.

Mikäs se sitten on, se ottiatuota?

MAIJA

Se on Tolari.

MAIJASTIINA

Olli vai?

MAIJA

Ollipa tietenkin!

MAIJASTIINA

Mitä se sitten sanoo siinä Maijalle?

MAIJA

Se sanoo paljonkin. He ovat pariskunta ja saavat kuuliaisia lapsia! Minä osaan koko kirjan ulkoa.

MAIJASTIINA lakkaa hämmentämästä.

Herra hyvästi siunatkoon! — Lapsia?

MAIJA

Niin. Kaksi kääröä. Niin seisoo kirjassa.

MAIJASTIINA

Ja Priitalla sellainen rooli! — Mitä lapsia Priitta voi saada, vanha ihminen!

MAIJA

Eei — mutta kirjassa — — — Mitä sinä sanoitkaan?

MAIJASTIINA

Priitta ei siihen kykene! (Alkaa hämmentää pataa.)

MAIJA

Priitta on kuin luotu siihen!

MAIJASTIINA suuttuen.

Sellaiseen rooliin! — Ettet vähän häpeä!

MAIJA

Kah — Niin sanoi johtaja.

MAIJASTIINA

Sanokoon mitä sanokoon, mutta sen saamme nähdä! — Hämmennäppäs tuota pataa, ettei pala pohjaan. (Äkkiä.) Mitä sinä läksit?

MAIJA

Sitä vaan, että joko ne ovat käyneet?

MAIJASTIINA

Kutka?

MAIJA

Kah, Raila ja herra?

MAIJASTIINA

Ettäkö huoneita katsomassa? — Eivät ole käyneet. Kas niin. (Antaa kauhan.)

MAIJA

Kyllä ne sitten pian tulevat. (Menee hämmentämään.)

MAIJASTIINA

Tulkoot vaan! — Minä pistäännyn vähäin halkovajassa neuvottelemassa Ollin kanssa, hän on siellä puita pienimässä. — Siinä on suola jo.

MAIJA

Kuulehan, Maija! Emäntä puhui, että te saatte eri huoneet, molemmat. Mitä sinä sillä teet?

MAIJASTIINA

Eipä tiedä, vaikka tekisinkin! (Menee ovea kohti.)

MAIJA

Johtaja on ilman asuntoa. Tähän asti on hän pykälien mukaan saanut asua meillä, mutta huomenna ajaa emäntä hänet ulos. Luovuta sinä kamarisi hänelle.

MAIJASTIINA ovella. Tiukasti.

En. Ennen kuin asioista on tullut selvä. — Pyöritä pataa! (Menee vasemmalle.)

(Ruokakello soi.)

MAIJA

Ai! Ruokakello soi, eikä vielä astioitakaan ole pöydällä! (Juoksee kaapille, ottaa lautasia, veitsiä ja haarukoita ja asettelee niitä pöydälle.)

ALATALON ISÄNTÄ tulee vasemmalta. Noin 40 v. hoikka, pitkä mies työtamineissaan. Panee hattunsa naulakkoon.

Maijako se täällä emäntänä häärää?

MAIJA

Minähän tähän satuin! Stiinalla oli vähän asiaa ulos.

ISÄNTÄ istuutuu

No, teillä on pelto kuhilaissa. Joko pian joudatte meitä auttamaan?

MAIJA

Eiköhän. Ainakin Matti ja Eero joutavat.

ISÄNTÄ

Miksei Maija?

MAIJA

En minä tiedä, kun meillä on se johtajakin vielä — — —

ISÄNTÄ

Hm. En minä siitä esivallasta välitä. Ei siitä ole enää pellolle. Hämmentää vain toistenkin työhalun niillä ryövärijutuillaan.

MAIJA

Hulluhan se vähän on. Vangitsi tässä muutama päivä sitten erään kerjäläispojan, mutta emäntä antoi hänelle selkään! (Nauraa.)

ISÄNTÄ hetken mietittyään.

Mikäs se on se johtaja, joka teillä asuu?

MAIJA

Johtajako? Kah, johtajapa tietenkin.

ISÄNTÄ

Niin, mutta mihin hän pystyy?

MAIJA

Tiatteriin — eikös isäntä sitä tiedä?

ISÄNTÄ

Tiedän, tiedän. Mutta minä tarkoitan työtä.

MAIJA

En minä tiedä. Hän on herra!

ISÄNTÄ

Herra! — Ja ilman asuntoa! — — Eikö hän ole vielä saanut asuntoa?

MAIJA

Ei. Lupasivat tulla tänään tänne.

ISÄNTÄ

Hm. En minä tiedä sellaisille herroille antaa asuntoa.

EMÄNTÄ tulee vasemmalta.

Kas, Maija!

MAIJA

Minä rupesin täällä emännäksi, kun Stiinalla oli asiaa ulos.

EMÄNTÄ menee uunin luo ja kohentaa tulta.

Siitä Railan Väinöstäkin uhkaa tulla tyhjäntoimittaja! (Puhaltaa uuniin.)

ISÄNTÄ

Kuinka niin?

EMÄNTÄ

Kas, sen herran kanssa se juoksee pitkin kylää ja viljavainioita.

MAIJA

He katselevat maita. (Menee hämmentämään vellipataa.)

EMÄNTÄ

Mitä tehnevät! Mutta töistä ei tule mitään pelloilla — Sirpit seisahtuvat ja työväki rupeaa seuraamaan heidän esimerkkiään.

ISÄNTÄ

Taitaa olla parasta, kun sanoo sille Railan Väinölle, että hän lähettää sen herransa sinne mistä on tullutkin!

EMÄNTÄ

Mitä hänestä < tänne hilasivatkaan!

MAIJA

Kah, kun piti näytelmäseuraa saada kuntoon ja siihen tarvittiin johtaja.

ISÄNTÄ

Johtaja! — Eihän tuo edes tervehikkään, kun tulee vastaan.

MAIJA

Hän ei tunne isäntää.

ISÄNTÄ nousten

Eikä ole väliäkään!

OLLI tulee vasemmalta, sylys puita täynnä.

Herroja tulee, herroja tulee! (Viskaa puut uunin eteen.)

ISÄNTÄ

Ettäkö tulevat?

OLLI

Pihalla ovat, tarkastavat läävää, vasikoita ja kehuvat niitä niin riivatusti.

ISÄNTÄ

Annappas äiti se takki sieltä kaapista.

EMÄNTÄ

Aivanko sinä pyhätakkiin?

ISÄNTÄ

Ei ne herrat ymmärrä muuten toisia herroja! (Menee oikealle.)

EMÄNTÄ Ollille.

Missä Stiina?

OLLI

Aitassa! Survoo pyhähametta ylleen! Muuttaa toisen lakin päähänsä.

(Emäntä menee oikealle.)

MAIJA hädissään on hämmentänyt pataa kiivaasti.

Olli, hämmennäppäs tätä pataa, ettei pala pohjaan, minä juoksen Stiinaa auttamaan.

OLLI menee hämmentämään.

Käske se tänne! Sano, että nyt se asia ratkaistaan!

(Maija juoksee vasemmalle.)

OLLI polttaa jotenkin sormensa.

Äh — kun se räiskyykin ja on niin kuumaakin, kuin paholaisen kekäle! (Hämmentää rajusti.)

(Raila ja Kallio tulevat vasemmalta. Kallio kesäpuvussa ja keppi kädessä.)

RAILA huomaa Ollin.

No, jopa ovat, kun ovat Ollille pistäneet kauhan käteen!

OLLI nolona jättää kauhan.

Se oli — »ottiatuota», se Maija.

KALLIO jää katsomaan Ollia.

RAILA

Onko isäntä kotosalla?

OLLI

On, kamarissa.

KALLIO

Vai oli se — »ottiatuota», Maija, joka pisti kauhan käteen?

OLLI

Sehän se, siinä kiireessä. Ja eikä tuota ehtinyt edes ajatellakaan!

KALLIO

No, missä se Maija on?

OLLI

Niin — että, kumpainen Maija?

KALLIO

Onko niitä useampiakin?

OLLI

On. Meidän Maija ja majatalon Maija.

KALLIO

No, se teidän Maija?

OLLI

Se on »ottiatuota», aitassa. Kyllä se köhiä tulee.

KALLIO Railalle.

Ilmetty Tolarin tyyppi. »Ottiatuota» on jo hänellä veressä. Olisi Maija vaan yhtä hyvä.

RAILA

Minä epäilen sen Priitan onnistumista. Mutta sittenpähän nähdään!

OLLI tulee lakki kädessä hitaasti keskinäyttämölle.

Tuota — — — olisi sitä vähän — niin — kuin — asiaakin —?

KALLIO

Antaa kuulua vaan.

OLLI

— — Se on — — — että — se Maija — tuota se meidän, on — »ottiatuota» aika Maija?

KALLIO

Oo — Vai niin —?

OLLI

Se olisi kuin vakka ja kans', niinkuin herra sanoo, siihen tularin Maijaksi?

KALLIO

Niinkö? No, sitten pitää hänen näytellä sitä!

OLLI

Mutta kun se on Pirkko nyt?

RAILA

Johtaja antoi hänelle Poropirkon kokeiltavaksi ja minä luulen, että se on aivan paikallaan.

OLLI

Ijankaikkinen vanha rapa!

/RAILA

Hidashan se Stiina on Maijaksi, jos on Pirkoksikin — ei hän pysty Tolaria selkään antamaan.

OLLI

Sekö? — Tyynessä vedessä ne kalat kutee!

'''RAILA

Ei pidä paikkaansa tässä.

OLLI

Pitää. Suomalainen sananlasku ei koskaan valehtele.

RAILA

Taidat puhua kokemuksesta? (Nauraa.)

OLLI

Kokemusta tai ei. Mutta kun sanon lyö, niin kyllä se tyttö vaan lyö. (Molemmat nauravat.)

ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ Tulevat oikealta vähän pukeutuneina.

RAILA

Siinäpä talon väki onkin. Ehtoota!

MOLEMMAT.

Ehtoota!

RAILA

Me tulimme nyt, niinkuin puhe oli, katsomaan niiltä huoneita...?

KALLIO menee isäntäväkeä kohti, kuin tervehtimään.

RAILA esittää.

Johtaja Kallio ja talon isäntä ja emäntä.

(Tervehtivät kädestä.)

KALLIO

Niin. Olimme iltakävelyllä ja päätimme pistäytyä sisään toivottamaan onnea hyvän vuoden johdosta.

EMÄNTÄ

Kiitoksia vaan.

ISÄNTÄ

Kiitoksia, kiitoksia. — Paneppas, äiti kahvi tulelle...

KALLIO

Komeina rehoittaa maat ja minkälaiset maat? Silmänkanto-pellot! Oikein tekee hyvää niitä katsellessa.

ISÄNTÄ

Vieraat ovat hyvät ja istuutuvat.

KALLIO

Kiitos.

RAILA Kalliolle.

Hyvä alku! (Istuutuvat.)

ISÄNTÄ

Jaa — että johtaja tykkää on komeat maat —?

KALLIO

On. Kerrassaan komeat. Kiersimme ympäri kirkonkylää.

ISÄNTÄ

Kävittekö korven puolella?

RAILA

Emme aivan siellä asti — mutta olen puhunut kyllä johtajalle...

ISÄNTÄ

Siellä ne maat ovat. Tässä ovat vaan kotipellot.

KALLIO

Todellakin! Täyttyy sanoa, että jos muualla maailmassa jotain unohdetaan, niin täällä se monin kerroin korvataan. Tarkoitan työtä.

ISÄNTÄ

Niin. Eihän sitä tyhjillä tappuroilla maailman läpi päästä.

KALLIO

Eipä ei — — —

ISÄNTÄ

No, johtaja on täällä tiatteria opettamassa?

KALLIO

Olen. Eilen aloitimme.

RAILA

Ja alulla ollaan — olisi vaan saatava asunto johtajalle.

ISÄNTÄ

Tosiaankin. Herrahan on ilman asuntoa?

KALLIO

Niin, ikävä kyllä... (Naurahtaa.)

ISÄNTÄ

Juu — — onhan se ikävää. Hm...

RAILA

Ajattelimme, kun teillä on pari huonetta joutavana, jos luovuttaisitte toisen niistä johtajalle?

ISÄNTÄ

Hm... onhan niitä huoneita. — Mitä sinä sanot, äiti?

EMÄNTÄ joka on järjestänyt pannun tulelle.

Mitäpä minä. Sinähän sen talon isäntänä tiedät.

KALLIO

Niin — Kyllä minä koetan olla mahdollisimman vähän vastuksina teille.

ISÄNTÄ

Hm... Voimmehan käydä katsomassa! (Nousee.)

RAILA

Pistäydytään katsomassa — jos johtaja niistä pitää...

KALLIO nousten.

Siinä suhteessa minä en ole vaativainen. (Menevät oikealle.)

EMÄNTÄ Ollille.

Juokse ulos ja käske Stiina sisälle. (Menee oikealle.)

OLLI On seisonut syrjässä koko ajan. Tajuaa asian.

— — Ottiatuota! (Aikoo ulos.)

MAIJASTIINA Tulee samalla vasemmalta — pyntättynä.

OLLI

Siinäpä sinä! Kuule, nyt ne vievät!

MAIJASTIINA

Minkä niin?

OLLI

Kah, kamarin, että jytisee!

MAIJASTIINA

No, puhuitko sinä niin kuin käskin?

OLLI

Puhuin ja johtaja sanoi, että sinun pitää saada se — —

MAIJASTIINA

No, anna sitten Viedä!

OLLI

Mutta Raila pakana sotki koko hyvät humalat!

MAIJASTIINA pelästyen.

Miten? Puhu!

OLLI

Sanoi, ettei sinusta muka ole.

MAIJASTIINA huudahtaen.

Minusta?

OLLI

Olet muka hidas ja mitä kaikkea!

MAIJASTIINA kävelee harmissaan.

Se maitovarsa!

OLLI

Etkä muka pysty minua antamaan selkään — — —

MAIJASTIINA äkkiä seisattuu.

Etten minä sinua pysty antamaan selkään?

OLLI vähän väistyen.

Sitähän minä sanoin, mutta siihen se vaan raukes.

MAIJASTIINA

No, etkö sinä voinut sanoa, että saat harva se päivä selkääsi?

OLLI väistyen yhä.

Kyllähän minä koetin.

MAIJASTIINA matkien.

Koetit! — (Kävelee.) Ja nyt ne ottavat kamarin ja sitten se on selvä.

OLLI

Selvähän se.

MAIJASTIINA

Ja emäntäkin lupaa ja sitten syö sanansa!

OLLI

Mikä niitä herroja jaksaa vastustaa!

MAIJASTIINA

Mutta olihan isäntä miehinen mies luvannut kamarit sinullekin!

OLLI

Lupasihan se. Mutta kun kehui maat ja mantereet, niin siihen toppas. Oikein tulin minäkin liikutetuksi.

MAIJASTIINA seisten kädet lanteilla topakkana.

No, olette te! Tallukoita koko miehet! Sillä tavalla voivat tehdä kanssamme mitä haluavat.

OLLI

Voivathan ne...

MAIJASTIINA

Mutta se on stop nyt! (Lähtee kävelemään.)

OLLI hölmistyy.

— Häh?

MAIJASTIINA kääntyy ja polkee jalkaansa.

Stop että jytisee!

OLLI

Mitä tarkoitat?

MAIJASTIINA pui nyrkkiä Ollille.

Sanasta miestä ja sarvesta härkää! — (Lähtee kävelemään.) — — Vai hidas! Kylää minä näytän, mitä tyvenessä uipi, jahka se tulee!

OLLI tulee rohkeammaksi.

Sietää hän saada vähän saparoilleen, kun sotkee asiat!

MAIJASTIINA seisattuu Ollin eteen.

Ja sinun myöskin — omaasi et pysty puolustamaan!

OLLI

Kyllähän minä — — (väistyy.)

MAIJASTIINA

Tillittämään, kun herrat puhuu! Nahjus! (Menee kävelemään.)

OLLI harmistuneena.

Sehän se Rai — — —

MAIJASTIINA

Saapas, koko mies!

OLLI suuttuu.

Elä jumalista, Maija!

MAIJASTIINA asettuu eteen.

Panetko sinä vastaan, mitä?

OLLI

— — — »Ottiatuota»?...

MAIJASTIINA ottaa tukasta.

Tuossa sinulle »ottiatuota»!

OLLI suuttuneena.

Maija — »Ottiatuota»!!

MAIJASTIINA lyö molemmille korville.

Siinä, siinä! — Kaikki tässä, »ottiatuota»!!

RAILA. KALLIO. ISÄNTÄ. EMÄNTÄ. Ovat tulleet edellisen aikana oikealta.

RAILA

Siinäpä saa mies oikein tukevasti! (Nauraa.)

KALLIO

Saa, kuin Maijan kädestä tukkijoella.

ISÄNTÄ

No, joko sinua taas löylytetään?

EMÄNTÄ tulee luo.

Mistä sinä mies parka taas saat selkääsi?

OLLI raivostuneena häpeästä ja harmista nostaa nyrkkinsä uhkaukseen, Maijalle.

»Ottiatuota»!

MAIJASTIINA

Tahdotko viedä! (Käy uhkaavasti kohti.)

ISÄNTÄ Emännälle.

Elä, elä päästä niitä yhteen!

EMÄNTÄ asettuu väliin.

Seis, Malja! — Mistä te taas riitelette?

MAIJASTIINA kääntyy selin.

Ei mistään.

OLLI

— — Kun se oli, tuota — — —

MAIJASTIINA kääntyy ja karjasee.

— Häh! — Kahden asia ja kolmannelle korvapuusti!

Kaikki jäävät katsomaan.

RAILA purskahtaa nauramaan.

Hyvä, hyvä!

KALLIO nauraa.

Siinäpä vasta Maija!

ISÄNTÄ

Se on se meidän Maija.

EMÄNTÄ

Rauhoitu nyt Maija. Huomaa, että täällä on vieraitakin.

MAIJASTIINA

Olkoon! — Asia on meidän kahden.

ISÄNTÄ

On parasta, ettemme sotkeudu heidän riitoihinsa. Maija ei siedä lakia poljettavan.

MAIJASTIINA

Ei siedäkkään, kuten te — ja moni muu! (Katsoo emäntään.)

EMÄNTÄ

Mitä sinä nyt — —?

OLLI kopeloi tukkaansa.

»Ottiatuota» kun kaikki hiukset 'lähtevät.

KALLIO tulee luo ja taputtaa Maijastiinaa olalle. Hymyillen.

En ole pitkään aikaan nähnyt noin rivakkaa Maijaa.

MAIJASTIINA

— — — Elkää taputtako.

KALLIO nauraen.

Aijotko minuakin panna saparoille?

Raila nauraa myös.

MAIJASTIINA

— Ei sitä tiedä. Minä en siedä makeiltavan. Täällä maalla ollaan suoria, kuin honka, eikä luikerrella — (Näyttää sormellaan.) Noin ikään. Te olette kyllä herra ja viisas opettaja, mutta tarvitaan sitä muutakin kuin tiatteria ja kokemusta rakkauvessa.

EMÄNTÄ

No, no, Maija...

MAIJASTIINA

Jaa, jaa, emäntä. Te olette opettanut ja kasvattanut minua biplian ja esikuvien kautta ja minä olen se miksi olette minut tehnyt. Niin oli isänikin ja niinpä oli äitini. Kaikki olemme olleet yhtä perhettä ja onnellisia olemme olleet.

EMÄNTÄ

Mutta, mikä Sinulla on, Maija?

MAIJASTIINA

Minä sanon vaan, mikä on totta.

ISÄNTÄ

Mistäs tässä oikeastaan on kysymys, Olli?

OLLI

— Niin — tuota — kun — Maija sanoi — —

MAIJASTIINA

Mitä minä sanoin? Pistätkö sinä syyn minun niskoilleni?

OLLI

E ei — tuota — Kun te isäntä — — —

MAIJASTIINA keskeyttää.

Ette ole mikään isäntä!

ISÄNTÄ hölmistyneenä.

— Häh —?

OLLI

Niin. Palvelluthan sitä minäkin olen aina kehdosta asti ja ollaanhan siitä työtä tehty ja — tuota — mutta —

MAIJASTIINA

Mutta kun herrat tulee, silloin se on stop

Kallio menee Railan kanssa puhelemaan jostakin asiasta.

EMÄNTÄ

— Mikä stop? Selvitä Stiina?

MAIJASTIINA

Piika on piika vaikka Olisi kuinka perheen jäsen!

OLLI ymmärtää asian.

Ja renki on renki, vaikka olisi kuinka — — »ottiatuota» — —

ISÄNTÄ vähän suuttuneena.

Teistä ei saa selvää pirukaan!

MAIJASTIINA

Ei siihen pirua tarvita, herrakin piisaa!

RAILA tulee isännän luo.

Antakaa olla! Aikansa riitelevät niin selviävät! — No — se on sitten selvä, se asia? Te luovutatte sen toisen kamarin johtajalle?

ISÄNTÄ

Niin — eihän siinä minulla mitään ole sanomista — jos luulette itse, että se on sopiva?

KALLIO

Kyllä minä olen tyytyväinen siihen.

RAILA

No, niin, asia on siis selvä. Me käymme nyt kapsäkit majatalosta ja johtaja muuttaa sisään.

ISÄNTÄ

Niin, niin — — vai mitä sinä sanot, äiti?

EMÄNTÄ

Mitäpä minä. Sinähän olet pää talossa ja tiedät mitä teet.

RAILA Kalliolle nauraen.

Siinä sen nyt kuulette. Isäntä se laarit lukkoon lyö. No, hyvästi nyt siten!

KALLIO

Niin. Hyvästi, taikka paremmin näkemiin! (Menevät vasemmalle.)

ISÄNTÄ

Hyvästi, hyvästi! (Kääntyy vaimonsa puoleen.) — Vai mitä sinä sanot, äiti?

EMÄNTÄ

Mitäpä minä. Sinähän se olet pää. (Menee hellan luo.)

ISÄNTÄ

Eihän sitä viitsinyt oikein kieltääkään.

EMÄNTÄ

Eihän sitä ilennyt — Kas, kun kahvi unohtui tarjoamatta.

OLLI

Ei. Lähden tästä jonnekkin kävelemään.

(Aikoo ulos, mutta Maijastiina, joka on kiukkuisena kuunnellut edellisten keskustelua, ei jaksa enää hillitä itseänsä, vaan huutaa koomillisen kiukkuisella äänellä katsoen isäntää päin naamaa. Päääää! Kaikki hölmistyvät ja jäävät katsomaan.)

MAIJASTIINA samoin, ensin katsoen isäntää ja sitten emäntää.

Päää! — Päää!

EMÄNTÄ kauhulla.

Mitä sinä Stiina?

MAIJASTIINA samoin kaikille kolmelle.

Pää! Pää! Pää!

ISÄNTÄ

— Mitä sinä määit kuin pässi?

MAIJASTIINA

Itse olette pässi!

EMÄNTÄ

— Hyvä isä, — Stiina!?

MAIJASTIINA

Siinä toinen pässi!

OLLI

Mutta Stiina — — —?

MAIJASTIINA

Siinä kolmas päissä! Kolme sarvipässiä! Onko tämä laitaa! Varakkaan Alatalon väki on saanut sarvet päähänsä ja herrat keritsevät villoja.

EMÄNTÄ

Stiina! Nyt minä suutun!

MAIJASTIINA

Suuttukaa vaan!

ISÄNTÄ

Muista paikkas raamatussa, jossa sanotaan: »kunnioita isäntäväkeäsi».

MAIJASTIINA

Enkö ole sitä tehnyt? Mutta minulla ei ole enää isäntäväkeä! Tahdon kahdenkymmenen vuoden palkkani ja lähden tieheni!

EMÄNTÄ putoaa tuolille.

Herra siunaa!

ISÄNTÄ aivan ällistyneenä.

Mitä — sinä — sa — —?

MAIJASTIINA

Menen kaupunkiin ja rupean herroille piijaksi. Ne ne tässä kuitenkin rikeeraa ennemmin taikka myöhemmin!

EMÄNTÄ

Stiina — — Miten on järkesi laita?

MAIJASTIINA

Hyvin. Mutta miten on lupauksen laita?

EMÄNTÄ

Minkä lupauksen?

MAIJASTIINA

Unohdettu luonnollisesti! Kenelle luvattiin kamarit? Kenen piti mennä naimisiin?

EMÄNTÄ

Voi, Stiina kulta, kun — — —

MAIJASTIINA

— Kun herrat — niin — — ja minä olen vaan piika...

OLLI havahtuu.

— Jaa. Mitä sanoo isäntä?

ISÄNTÄ

— Että mitä?

OLLI

— Siitä asiasta, josta puhuttiin pellolla, niistä kamareista?

ISÄNTÄ

Kah, kah, kun nuo — — —

MAIJASTIINA

Ja te olette isäntä ja _pää!_

OLLI

Sanasta miestä ja sarvesta härkää! Minä vaadin myöskin palkkani ja seuraan sinua Maija.

MAIJASTIINA

— Oh! (Vaipuu Ollin syliin.)

ISÄNTÄ suuttuu.

Tästäpä vasta soppa syntyy!

EMÄNTÄ

Johan minä sanoin, että vie se sen kuin viekin!

ISÄNTÄ huomaa pyhätakkinsa.

Ja vielä pyhätakissa? (Riisuu sen ja viskaa maahan.) Ja sen seitsemän seppää!

EMÄNTÄ

Elä hyvä mies takkiasi! (Ottaa takin ylös.)

ISÄNTÄ

Sanoinhan minä, että »ties mikä lie»!

EMÄNTÄ

Puhui kuin synti!

ISÄNTÄ

Ja pani pääni sekaisin kuin Haminan kaupungin.

EMÄNTÄ

Ja nyt Olli ja Stiina ikänsä talossa palvelleet lähtevät maailmalle...

ISÄNTÄ

Ei askeltakaan! Yhteen molemmat ja vihille — ei niitä kamareita vielä luvattu — arveltiin vasta.

EMÄNTÄ

Niin todellakin, ei niitä vielä luvattu — katseltiin vasta.

ISÄNTÄ

Sen seitsemän, kun touhusivat, ja touhusivat, ettei kerennyt edes ajatellakaan. — Ensi pyhänä kuulutuksiin molemmat ja sitten häät! Ja ne pitää olemankin eri häät!

EMÄNTÄ

No, oletteko nyt tyytyväisiä, lapset?

MAIJASTIINA nöyrästi.

— Mitäs se emäntä.

OLLI

Kah, tietystihän me — — —?

MAIJASTIINA

Antaako emäntä anteeksi?

EMÄNTÄ

Totta — tietysti — (Halaa Stiinaa.)

OLLI nöyrästi isännälle.

Niin — tuota — minäkin tässä taisin sanoa jotain — niin, että — — —?

ISÄNTÄ

— Mitäs se Olli nyit! (Taputtaa olalle.) Kaikki on hyvin.

(Kallio ja Majatalon Maija tulevat edellisen aikana. Kalliolla pieni käsilaukku ja paltto käsivarrella ja Maijalla suuri kapsäkki.)

KALLIO huomaa sovinnon.

Ooo! Täällä on rauha ja rakkaus ylimmillään! Onnittelen, onnittelen! — (Maijalle.) Jätä siihen vaan, kyllä minä sen siitä saan. Niin. Näin me nyt tulemme.

EMÄNTÄ menee isännän luo ja rykäisee siinä merkitsevästi.

ISÄNTÄ katsoo häneen ja rykäisee myöskin.

Niin. — Niinpä näkyy. — (Rykäisee.) Mutta siinä äskeisessä taisi tulla pieni erehdys — tuota — — —

EMÄNTÄ

Me täällä maalla emme kerkiä kaikkia järjestää silmänräpäyksessä, niin kuin te siellä kaupungissa. Asia on näet niin, että kamarit oli jo luvattu näille nuorille, vaikk'ei sitä siinä hytäkässä muistettu sanoa. He ovat nyt kihloissa ja pian ovat he sitten naimisissa. (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme katsomaan niitä kamareita. (Menee oikealle päin.)

ISÄNTÄ

Juu! (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme! (Seuraa emäntää.)

OLLI

— »Ottiatuota» — (Menee perästä.)

MAIJASTIINA Kalliolle.

Niin, meidän ne kamarit on. Ja kuten herra on nähnyt, niin pystyn minä Maijaakin pelaamaan, eikä vaan ijankaikkisia vanhoja piikoja! (Menee oikealle.)

KALLIO on ällistyneenä katsellut heidän jälkeensä. Tajuaa asian ja putoaa istumaan.

MAIJA säälien.

Herra parka!

KALLIO hypähtää ylös.

Tekevätkö nämä ihmiset minusta pilkkaa, vai mitä he meinaavat? Minähän ne oikeastaan minua pitävät! — (Kävelee suuttuneena.) Ei, tästä täytyy tulla loppu! Sen täytyy piisata jo! Hullu, kun lähetän sen Railankin pois — Olisin edes hänelle saanut kiukkuni viskata! (Huomaa Maijan.) Mitä sinä tuijotat siinä?

MAIJA

Nyt on herra ilman asuntoa.

KALLIO huutaa.

Minä tiedän sen! (Kävelee.) Kaikenlaisten kanssa sitä pitää joutuakin tekemisiin! — Ne suoraan halveksivat minua!? Pitävät itseänsä sen piimänsä voimalla herra ties minä! — — Ja minä heille puhun, pidän esitelmiä, innostan ja toivon hyviä viljavuosia. — (Lähtee kävelemään.) Katovuoden heille rukoillen!

MAIJA

Vienkö minä tämän kapsäkin takaisiin majataloon?

KALLIO ei jaksa hillitä itseään.

— Vie se helv--tiin! — (Selvittäen.) Mitenkä minä majataloon voin mennä takaisin, kun tulin emännällesi sanoneeksi sellaista, jota en kaikille sano. — Pellolle, taivasalle sen saat viedä! (Kävelee.)

Oikealta kuuluu laulu. Sävel: (Jo joutui armas aika.)

Jo kirkas päivä koittaa, yö pitkä mennyt on. Ja herran armo koittaa ain' asti lepohon. Ajalla maan ja vaivan — — — — — — — — —

KALLIO on pysähtynyt ja kuunnellut kolme säettä.

— — Mitä, mitä ne laulavat siellä?

MAIJA viattomasti.

Jo kirkas päivä koittaa...

KALLIO kiukuissaan.

— Mikä kirkas nyt koittaa, musta yö! (Kävelee edestakaisin.)

(Laulu on hiljennyt, kuuluu hyminää.)

MAIJA

Täällä maalla on tapana, jos omasta väestä joku kihlautuu, tai joku muu tapaus sattuu perheessä, jolla on merkitystä, kokoontua suureen saliin ja laulaa joku kaunis laulu.

KALLIO

Eikö niitä saleja sitten muulloin käytetäkkään?

MAIJA

Ei. Ainoastaan erikoistapauksissa.

KALLIO

Kaunis tapa! Mutta saisivat he liittää vierasvaraisuudenkin tapoihinsa — se on myöskin kaunis tapa!

MAIJA

Kyllä tiedämme, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaista, ettemme tiedä, ketä uskoa ja ketä ei. On sanantapa: »Jos annat paitasi, niin elä ole varma, etteivät he tahdo nahkaasikin.»

KALLIO on hämmästyneenä katsellut tyttöä.

— — Kuka sinä olet, tyttö?

MAIJA

— Minä olen vain Maija.

KALLIO

Niin, niin. — Viimevuotiset tapaukset ovat todellakin järkyttäneet ihmisten luottamusta.

MAIJA

Ennen aina koristettiin suuri sali vieraita varten. Sytytettiin kattokruunu palamaan ja kutsuttiin vieras sisälle. — Vieraita varten ne suuret salit ovat. Ei oma väki niissä asu.

KALLIO istuutuu.

Niinkö?

MAIJA

Oma väki asuu tuvissa, sivuhuoneissa ja luhdeissa. — Näittekö niitä kahta suurta sänkyä salissa?

KALLIO

Joiden päällä oli suuret komeat ryijyt — näin?

MAIJA

Ne ovat talon vierassänkyjä.

KALLIO

Vai niin. Niin no — voinhan minä mennä pellollekin yöksi. — Kiitos neuvoistasi, tyttö ja — — (Istuutuu raskaasti pää käsiensä varaan.)

Vaitiolo.

MAIJA tulee luo.

— Itkettekö, herra?

KALLIO

En. — Minä suren.

MAIJA

Mitä, herra?

KALLIO