Part 3

Sitä, mitä teille on tehty. Ryöstetty jotain sellaista, jota on vaikea saada takaisin.

MAIJA

No, ei sentään. Minä uskon, esitä aikaa voittaen kaikki vielä tulee entiselleen. Teillä pitää olla vaan kärsivällisyyttä meidän kanssamme.

KALLIO menee tytön luo ja puristaa hänen kättään

Kiitos, tyttö. (Aikoo kääntyä, mutta kääntyy takaisin.) Kuule, kuka sinä olet? — (Muistaa.) — Niin, niin. Maijahan sinä olet. (Katsoo silmiin ja silittää hänen päätään.) Yksi Suomen omista Maijoista. — Katsos, Maija, minulla on kärsivällisyyttä. (Ottaa laukun ja palttoon, jotka oli jättänyt penkille.) Minä lähden nyt...

MAIJA

Minne herra aikoo lähteä?

KALLIO väsyneesti.

En tiedä... jonnekkin!

MAIJA

— Jos herra tulisi minun luhtiini toistaiseksi nukkumaan?

KALLIO hämmästyy niin, ettei usko korviaan.

Mitä sinä sanot —?

MAIJA

Minun luhtiini, niin. Pääsette minun sänkyyni, se on kyllä puhdas ja siisti.

KALLIO

— Tarkoitatko sinä, että — — —?

MAIJA

— Kah, tarkoitan, tietysti. — Eikö herra ymmärrä?

KALLIO

— Ymmärrä? En, en ymmärrä...?

MAIJA

Sepä nyt merkillistä. (Jankkaa.) Luhtiin, luhtiin — sänkyyn — minun sänkyyni?

KALLIO suuttuu.

— Minä en tule sinun sänkyysi! (Viskaa kaikki käsistään pöydälle ja lähtee kiivaasti kävelemään.)

MAIJA viattoman hämmästyneenä.

Mitä se herua nyt?

KALLIO hetken perästä seisahtuu tytön eteen.

Kuinka sinä voit minulle sellaista edes ehdottaakaan? Etkö sinä ymmärrä, että se toukkaa minun siveellistä — — (Kääntyy pois.) Ja niin kaunis tyttö vielä — uh — (Kävelee. — — — Hetken perästä.) Mene tiehes, tiehes!

MAIJA

— Olenko minä tehnyt jotain pahaa?

KALLIO

Ja sellaista sinä vielä kysyt? (Menee kiivaasti luo.) — Sinä olet — — — (Ei voi sanoa mitään. Hengittää vaikeasti ja kävelee.) — — Etkö sinä nyt ymmärrä, etten minä voi tulla sinun luhtiisi maata?

MAIJA

Kuinka niin? Kun tulette vaan!

KALLIO huomaa jotakin.

— Ai, siellä on kaksi sänkyä. Niinkö?

MAIJA

Ei. Kyllä siellä on vaan yksi sänky, muita se on hyvin leveä, niin että kyillä te mahdutte siihen.

KALLIO suuttuu.

— Sinä, sinä — ooh, kuinka siveetöntä! Minä sinut tyttö annan kasvatuslaitokseen — minä — valkonauhan — — — hulluksi tässä tulee!

MAIJA

Miksi minä sinne? Onko se joku tiatterin oppikoulu?

KALLIO vaipuu penkille.

— Tiatterin oppikoulu! (Hypähtää hänen luokseen.) Oletko sinä noin tyhmä, vai teetkö sinä pilkkaa minusta? Entäpä, jos minä tulenkin sinun luhtiisi? Ja sitten saat pitkän nenän — — (On hyvin kysyvän näköinen.) Sinä — sinä — — — Ymmärrätkö sinä ollenkaan minua, tyttö?

MAIJA viattomana.

Tervetuloa vaan!

KALLIO koomillisen raivostuneena.

Ja sitten saat pitkän nenän! Sinä, sinä — ymmärrätkö sinä ollenkaan mitä minä puhun?

MAIJA hädissään.

Ymmärrän.

KALLIO

Herra Jumalia, kuinka paatunut!

MAIJA melkein itkien.

Miksi herra on minulle vihainen? Mitä minä olen tehnyt?

KALLIO

Sinä olet pirstonut minun ajatuksistani kaikki, mikä on ollut sinusta kaunista, puhdasta ja siveellistä. Sinä olet täyttänyt sydämmeni surulla ja sinä olet saanut minut epäilemään itse puhtauttakin. Tiedätkö sinä, miksi sitä maailmassa sanotaan, sitä sellaista tilannetta, johon sinä minua ehdotat?

MAIJA

Nukkumiseksi.

KALLIO huutaa.

Hävytön!

MAIJA

Miksi herra huutaa? Minä en ymmärrä enää mitään! Minä tarjoan herralle yösijaa ja herra vaan suuttuu. — Mitä herra luulee minun tarkoittavan sillä, että tarjoan oman vuoteeni herran käytettäväksi.

KALLIO vihaisesti.

— Mitäkö luulen? (Hämmentyy.) — — — Ettäkö — mitä luulen? — (Selvittää.) — Minä luulen, että — että, minä en enää itsekkään tiedä, mitä minä luulen! (Kävelee harmissaan.)

MAIJA

Herralla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että herra on kohta sairas. Te puhuttekin jo aivan sekaisasti.

KALLIO

Luonnollisesti! Vähemmästäkin jo sairastuu! Vai luuletko sinä kenenkään hermojen kestävän tällaista ijankaikkisesti.

MAIJA

Sitten on parasta, että herra tulee levolle — nukkuminen virkistää.

KALLIO terävästi.

No, niin. Minä tulen. Mutta jos sinä — — —? (Katsoo silmiin tyttöä ja vaikenee. Tempaa sitten suuttuneena tavaransa ja huutaa koomillisen kiukkuisena.) No, tule sitten!!! (Menee vasemmalle.)

MAIJA tempaa kapsäkin ja retuuttaa sitä perästä.

Väliverho.

KOLMAS NÄYTÖS.

Näyttämö: Suuren talon takapihamaa. Perällä suuri ruispelto. (Pienemmillä näyttämöillä sen voi ajatella vasemmalle ja perälle vaan metsää tai niittyä.) Oikealla perällä »vilja-aitta», lännempänä »luhti». Vasemmalla »aitan-seinämä», jossa pari ovea. Vieressä kyntö- ja äestyskoneita. Luhdin luona kumollaan puuastioita ja penkki.

Ruispellon vieressä aita.

Tyyni elokuun ilta. Silloin tällöin karjankellojen kajahdusta ja ruisrääkän ääntä. Hämärä. Taivaalla punainen punerrus.

KARKULAINEN Tulee oikealta risaisissa vaatteissa ja pussi selässä, istuutuu luhdin luo penkille ja ottaa voileivän pussistaan, alkaen syödä.

Kyllä se on sentään suurta, kun on hyvä omatunto — silloin ei epäile mitään. Näiden rehellisten ihmisten keskuudessa minustakin alkaa tulla rehellinen. — Minä jo kerjään. Vaikka rehellinenhän minä olen ollut aina. Silloinkin kun olin herra ja johdin hallitusta, vaikka se menikin sitten päin honkia. Enkä minä ymmärrä, kuinka minä olen tullutkin niin riivatun rohkeaksi. Kuolemantuomio ja elinkautinen vankeus niskassa ja minä melkein pyydän yösijaa taloissa. Toivottavasti minä sentään pysyn aisoissa; sillä ei sitä tiedä liikaa luottaa ihmisten rehellisyyteen. Kun vaan saisi tämän jalkapatikka-matkan onnelliseen loppuun ja löytäisi itsensä Ruotsista, niin vähät muusta. Sitten sitä taas voi hypätä jaloilleen, ottaa ohjat käsiinsä ja huutaa alas, mikä ei miellytä. Ihanat unelmat! Ja tuhatta kilometriä on taivallettavana! Mitenkäs se sanookaan runoilija: »Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä». Niin — kun lasken pääni viljalaarin pehmoiselle patjalle, niin voiko muuta kuvitellakaan, kuin hyvinvointia. Siellä ei kukaan minua häiritse yöllä paitsi mahdollisesti tavallinen varas ja hänen kanssansa minä kyllä voin tavata seitsemättä käskyä. Ja päivisin minä kerjään ja jatkan matkaani. — Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä. (On lopettanut syöntinsä. Menee vilja-aittaan.)

MAJATALON EMÄNTÄ ja MAJATALON ISÄNTÄ tulevat oikealta, katsellen ruispeltoa.

ISÄNTÄ

Mitä luulet äiti — ilmassa on jotakin?

EMÄNTÄ

Petolliseltahan se näyttää.

ISÄNTÄ

Kun ei tuota peltoa ehtinyt ylös ottaa!

EMÄNTÄ

— Mitä tässä muutakaan on ehtinyt!

ISÄNTÄ lohduttaen.

No, no. Nythän siitä pahasta on päästy. Huomenna leikkaamme. Esivalta ja Eero voivat mennä Alataloon elonkorjuuseen, me toiset revimme tämän. Kun se kerran tuo Luoja on antanut niin paljon ylös, niin antaa se vielä tämänkin.

EMÄNTÄ

Jos ei sille pistä piru mieleen!

ISÄNTÄ

No, no äiti... Muista, että olemme kokonaan hänen vallassaan ja että herra ottaa ja herra antaa — —

EMÄNTÄ

— Muitta mitä sanot, jos hän antaa sen komelianttarin meille takaisin!

ISÄNTÄ

— Johtajanko?

EMÄNTÄ

Johtajanpa tietenkin. Kysyin äsken Alatalosta, antoivatko herralle asuntoa ja sieltä vastattiin, että ei!

ISÄNTÄ

Sitten pistän minä mustan puihin ja lähden maatalolle takaisin. Hänen kanssansa minä en tule toimeen.

EMÄNTÄ

Sinä pysyt täällä. Kyllä minä hänestä selviän. Olen varustautunut jo.

ISÄNTÄ

Sitä epäilen. Tämä ei ole kauppa-gulassi, eikä kerjäläinenkään.

EMÄNTÄ

Vaikka hän olisi itse paholainen, niin selviän! — Minä en rupea herroja palvelemaan. Olen riippumaton nainen, vaikka olenkin maalais-emäntä! Onko tämä laitaa: »Piimää, emäntä — Juustoa, emäntä — Kirnumaitoa, kuulkaas. — Kokomaitoa, pyydän», ja senkin seitsemän lajia, — niin, ett'ei enää muutta saa, kuin yksi ihminen olla häntä passaamassa! — Ei! Pellolle, Malja! Ei tässä ole aikaa jonnin joutaviin. Ja herua jos pistää nenänsä minun talooni, niin teen siitä plinin!

ISÄNTÄ

No, no, no, no — äiti...

EMÄNTÄ

Ja sinulla on velvollisuuksia vaimoasi kohtaan. Aamusta iltaan raadan, ja sinä vaan siellä miestesi kanssa. Minun luonani on sinun paikkasi! Kalpaan minäkin muuta, kuin ainaista raatamista!

ISÄNTÄ

No, no — minä jään. Minä jään.

EMÄNTÄ

Ja siihen on vielä Maija. Alitalossa on Stiina ja Olli otettu perheeseen, ensi pyhänä kuulutetaan. Meillä on myöskin velvollisuuksia kasvatuslastamme kohtaan.

ISÄNTÄ

Mutta eihän hänellä ole sulhastakaan, jos ei tuota esivaltaa siksi lasketa.

EMÄNTÄ

— Mattiako? — Tavoitteleeko se sitten Maijaa?

ISÄNTÄ

Kah, sitähän se. Puhui siitä vielä minullekin — että mitä minä muka siihen.

EMÄNTÄ

Ja sinä tietysti vaan kuuntelit?

ISÄNTÄ

Kah, mitäpä minä muutakaan osasin — kun se vetosi vielä virkaansakin. Taitaisihan se pystyä eukkonsa elättämään.

EMÄNTÄ

Ei kysymykseenkään! — Koko kylä jo nauraa hänelle ja hänen hommilleen. Pitäköön virkansa ja menköön matkaansa. Täällä ei tarvita vetelehtijöitä!

ISÄNTÄ

Niin no, sitähän minäkin siinä ajattelin — että antaa sen nyt touhuta. Maijalle se lupasi asiasta puhua.

EMÄNTÄ

Ja minä kun tapaan Matin, niin annan minä hänelle ympäri korvia, mutta en Maijaani. Minä se Maijalle miehen hankin ja minä se myötäjäisetkin annan. Korven talon saa hän, mutta sulhasella pitää myöskin olla jotain.

ISÄNTÄ

Niin, onhan tuota mistä antaa. Se korven kolkkakin on jäänyt huonolle hoidolle työvoimanvähyyden takia... No no, kun hyvä vävy tulee —

EMÄNTÄ

Ja se tulee! Mutta sinun on pysyteltävä enemmän kotosalla että minä pääsen liikkumaan. Työt voit järjestää miestesi kesken. Korvella on vanhoja talollisia ja sieltä se vävy tulee. Vai Matti! Ottakoon sen karkulaisen kiinni, jota kirkossa kuuluutettiin ja näyttäköön mikä mies hän on!

ISÄNTÄ

Siinä olisi Matilla kova pähkinä purtavana.

EMÄNTÄ

Ja vielä kovempi tulee korvella! Järjestän hänen käännettäväkseen Korven maat. Kunhan kääntää siellä puolen sataa tynnyrin-alaa maata, niin eiköhän halut karkoa.

ISÄNTÄ

— Olet sinä äiti — 'heh, heh... (Menee oikealta.)

EMÄNTÄ

Kehuu, kehuu! Jos siitä edes kerran tullisi jotain mutta kun se aina supistuu — - (Menee perästä.)

KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta.

Olin kuulevinäni ääniä. — Keitä jumalattomia vielä näin myöhällä liikkeellä on? (Tarkastaa seutua ja huomaa oikealla jotain.) — Aa, majatalon väkeä. — Menkööt hornan kattilaan ja antakoot ihmisille yörauhan! (Menee takaisin aittaan.)

OLLI ja MAIJASTIINA Tulevat vasemmalta pitäen toisiaan kädestä.

OLLI

— Sinä sitten menet luhtiin?

MAIJASTIINA

Niin, Olli. Aamulla on noustava aikaiseen viljan kimppuun.

OLLI haistelee ilmaa.

— Kun ei se vaan tuo ilma — — — on niin lämminkin ja pahaa tietävä.

MAIJASTIINA

Et pelkoa. Ja jos vähän sataakin, niin sen kestää.

OLLI

Kun ei se vaan tietäisi muuta...

MAIJASTIINA

Ettäkö valkean lykkäisi?

OLLI

Niin. Kuten tässä pari vuotta sitten. Tuollainen se silloinkin Oli' ja aamuilla oli maa valkoinen.

MAIJASTIINA

Ja kaikki meni, niin rukiit kuin kauratkin.

OLLI

Aina perunoihin asti. Ja viime vuonna myöskin. Puolet sadosta saatiin. Kyllä se kehno on, kun kehnoksi kerkiää.

MAIJASTIINA

— Mutta olihan se sille Paavollekin, muistatko, siinä laulussa, mutta kun kärsimme ja teemme työtä, niin kaikki muuttuu hyväksi.

OLLI

Paavo parka. Siltä se meni kaikki aina siemenjyviin asti.

MAIJASTIINA

Mutta Paavo kaivoi ja voitti.

OLLI

Maija — sillä Paavolla oli muuten hyvä vaimo, muitta se epäili.

MAIJASTIINA

Niinihän se teki.

OLLI

Se luota epäili ja joutui epätoivoon.

MAIJASTIINA

Mutta minä en epäile.

OLLI

— Minä vaan tuota vertauksellisesti, niin, kuin kysyin — niin, että jos sattuisi?

MAIJASTIINA

Niin', minä en joudu epätoivoon.

OLLI

Niin — että vaikka petäjäistä sitten — — —?

MAIJASTIINA

Niin minä pistän uuniin ja leivon.

OLLI

Niin — en minä muuta...

MAIJASTIINA ihmetellen.

Milloin sinusta on tullut tuollainen?

OLLI

Minkämoinen?

MAIJASTIINA

Juhlallinen kuin ylkä?

OLLI

— — Sen se — »ottiatuota» — mitä sinä tarkoitat?

MAIJASTllNA

Kun puhut min kauniisti?

OLLI

— — Kim se — »ottiatuota» — Kun me — »ottiatuota» — mehän »ottiatuota» menemme naimisiin.

MAIJASTllNA

— Nyt se ottiatuota jää jo sinun veriisi! Oleppas tässä. Minä kutsun Maijan ulos, että saamme puhua siitä roolista.

OLLI äkkiä.

Minä tulen sinne myöskin!

MAIJASTIINA varmasti.

Et. Odota täällä! (Katsoo ovelta.) — Maija!? — Maija!? — — — (Tulee takaisin.) Maija ei die vielä luhdissa. — Kuule — mene nukkumaan, minä puhun Maijan kanssa myöhemmin.

OLLI

— Tupaanko jo?

MAIJASTIINA

Tupaanpa tietysti! Isäntä arvellee, ties mitä vielä!

OLLI

— Mutta minä olisin — — —?

MAIJASTIINA

— Miltä sinä olisit?

OLLI

— — Maija, sinä et rakasta minua.

MAIJASTIINA ällistyneenä.

Mitä sinä nyt?

OLLI

Kun ajat pois, vaikka olen sulhanen.

MAIJASTIINA

Ole vouhkimatta, vanha mies! Täytyyhän sinun mennä maata.

OLLI

Mutta, minä en saa unta nyt!

MAIJASTIINA

Sekös sinulta unen vei, kun tavallisesti nukut kuin tukki.

OLLI rohkaistuen.

Minä tulen sinun luhtiisi, kun nyt kerran olemme kihloissakin.

MAIJASTIINA lyö kätensä yhteen.

Jestas tuota miestä. Ettet vähän häpee! (Polkasee jalkaansa.) — Maalta ja paikalta!

Olli pakenee nopeasti perälle. Maija menee luhtiin.

OLLI tulee kuitenkin takaisin.

Se sitten on »ottiatuota» — mitähän, jos pilkistäisi... (Aikoo mennä kurkkaamaan.)

MAIJASTIINA aukasee samalla oven.

— Mitä? Pääsetkö siitä!

Olli pakenee pois.

MAIJASTIINA

Katsos junkkaria! (Menee luhtiin takaisin.)

KARKULAINEN pilkistää ovella.

Mikä riivatun meteli täällä? Eihän tässä kristitty ihminen uskalla enää päätään kallistaa... — Oh — taas joku. (Vetäytyy takaisin.)

MAIJA tulee oikealta perältä kantaen kapsäkkiä.

Höh, hoh, kylläpä painaa! — Pian vaan luhtiin ja sitten herran 'luo. (Nostaa kapsäkin luhdin luo.)

MATTI virkapuvussa oikealta.

Siinäpä sinä oletkin! — Mitä sinä retuutat siinä?

MAIJA

Kah! — Pyykkiä, senkin kiiltonappi!

MATTI

Mutta tuohan on kapsäkki?

MAIJA

Panin kapsäkkiin, kun ei sattunut muutakaan käteen.

MATTI

Minne sinä nostat sen — minä autan sinua! (Aikoo.)

MAIJA torjuen.

Ei! Kyllä minä itse saan! — - Mitä sinä läksit?

MATTI

Jaa — minulla on suuri uutinen kerrottava, mutta mennään tonne sisälle, siellä on parempi puhella.

MAIJA

— Mitä sinä meinaat mies?

MATTI

Tässä sattuu vaikka emäntä tulemaan.

MAIJA

Puhu tässä vaan, jos sinulla on jotain puhuttavaa!

MATTI

No, sama se. Esivalta Kukkonen on nyt jättänyt tämän ajallisen ja siirtynyt isiensä tykö. Hän kuoli tunti takaperin ja minä olen saanut tehtäväkseni saattaa tiedon piiriin vallesmannille.

MAIJA

Vai on Kukkonen kuollut!

MATTI

Kellistynyt on. Ja minä se olen, joka tästä lähtien kannan hien ja vaivan teidän turvallisuutenne takia.

MAIJA

Vai on kuollut Kukkonen! No, sinä tietysti iloitset hänen kuolemastaan!?

MATTI

Iloitsen, minä? Mitä sinä Maija? Minä luonnollisesti iloitsen siitä, että hänen vaellusaikansa on loppunut — sillä sanotaanhan sanassakin, ei patsaat eikä napaa, vaan vahva virta vapaa. — Niin suuri on maailma.

MAIJA

Kunhan sinä et iloitsisi vaan muusta?

MATTI

En, en — kuule, Maija... Minä olen tässä tuuminut, että nyt kun minä olen koko poliisikin, enkä vaan virkaatekevä — — (Lähentelee.)

MAIJA

Niinhän tuota kuulut olevan.

MATTI

Niin — ja kun minulla nyt on koko palkkakin, eikä vaan virkaatekevän — — (Lähentelee.)

MAIJA kääntyy äkkiä.

'Mitä — sinä tarkoitat?

MATTI

— Maija. Tahdotko kuulla erään laulun, jonka minä osaan?

MAIJA

Ei tässä ole aikaa viisuja kuunnella. (Aikoo luhtiin.)

MATTI

— Ei, ei, elä! — Kuule!

MAIJA

Sano pian nyt! Minulla ei ole aikaa!

MATTI

Maija — — —? Minä olisin sinua kysynyt rouvaksi minulle?

MAIJA

— Poliisin rouvaksi!?

MATTI

Niin, katso. — (Polvistuu Maijan eteen.) Minä olen tässä tomussa ja tuhassa edessäsi ja kosin sinua — kaunis kukkanen, laakerioksa ja ihanin ruusu? Sano minulle nyt, jos tullet rouvaksi?

MAIJA on äkkiä jäänyt kuuntelemaan.

Joku tulee! Pian pois!

MATTI

Voi pakana! (Hyppää ylös.) Kuka — missä?

MAIJA on katsonut oikealle.

Se on emäntä! Tiehes heti!

MATTI

— Kuule — minä tulen sinun luhtiisi siksi aikaa?

MAIJA

Minun luhtiini! Ei sinne mahdu, sinne tulee herra!

MATTI hölmistyy.

— Herra? — Mikä herra?

MAIJA

Herra, herra — johtaja! (Työntää häntä pois.) — Pian pian, emäntä on jo likellä! (Ottaa laukun ja vie sen luhtiin.)

MATTI

Herra, Maijan luhtiin? — Kas vaan? — Mutta siitä ei tule mitään! (Vilkaisee oikealle.) Perhanan akka! (Törmää aittaan.)

MAIJA tulee luhdista ilman kapsäkkiä.

Stiina nukkuu. — Mutta ensin on saatava emäntä pois, ennenkuin ajan hänet ylös.

EMÄNTÄ tulee oikealta.

— Kuule, oletko nähnyt Mattia?

MAIJA

Kyllä, hän oli äsken täällä, mutta hän meni pois.

EMÄNTÄ

Missä riivatussa se mies juoksentelee! Olisi kerrankin virka-asioita ja miestä ei löydy mistään. — Mitä hän täällä teki?

MAIJA

Tuli ilmoittamaan, että Kukkonen on 'kuollut.

EMÄNTÄ

Kas vaan, hän jo tietää sen. — Niin, minulle soitettiin juuri äsken, että Kukkonen on päässyt pois tästä ajallisesta. — Vai hän — että hän sen tietää jo! Niin no — kun juoksentelee kuin syötävä, niin saahan sitä jotain korviinsa. — Puhuiko hän mistään muusta?

MAIJA

Puhuihan se — (Nauraen.) Muun muassa kosi minua!

EMÄNTÄ raivostuen.

— Sen sakramenskattu! Ja mitä sinä vastasit —?

MAIJA

En mitään. En minä huoli hänestä!

EMÄNTÄ

Oikein, lapseni... Sinä olet viisas tyttö. — Minä sille riivatulle annan kyllä — mitä kuuluu! — Hullu se on! — Oppikoon ensin työtä tekemään, mokomakin! — Kas niin, käy nukkumaan- vaan. Huomenna puhumme tästä asiasta enemmän. (Menee vasemmalle.)

MAIJA

Ja nyt herran luokse, nopeaan! (Juoksee oikealle.)

KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta, katselee ympärilleen ja pui nyrkkiä Matille aittaan.

— Senkin kekäle! — Minkäs tekisit nyt, jos tulisin ja pistäisin puukon kurkkuusi. Hävytön — virkamies ja varkaissa ihmisten aitoissa! Mutta nytpä olet koreasti sidottu ja minä käyn tekemässä asianomaisen raportin. — Ja muista, jos et pysy koreasti siellä, niin tulen ja murhaan sinut! (Panee oven kiinni.) — — Saakeli, kun saa keskellä yötä lähteä taivaltamaan, herra ties minne! (Menee varovaisesti vasemmalle.)

(Kallio ja Maija tulevat hetken perästä oikealta.)

MAIJA

Herra on hyvä, 'täältä on luhti. (Menee luhtia kohden.)

KALLIO torjuen.

Annahan olla vielä. Minä mietin vielä. — Raitis ilma, luulen, tekee hyvää sekä sinulle että minulle. — Ja siksi toiseksi- tunnen pääni olevan aivan sekaisin. — — (Istuutuu väsyneesti.)

MAIJA vilkuu ympärilleen.

Olisi vähän kiire, — saattaisi joku tulla!

KALLIO

Kas vaan — pelkäät siis? (Terottavasti.) Niin, niin, kun on paha omatunto, niin pelkää...

MAIJA

Enhän minä muiden takia, mutta emännän. Stiinan kanssa me kyllä asiasta sovimme.

KALLIO

Mitä lempoa Stiinalla on tämän asian kanssa tekemistä! Vai onko hän uskottusi?

MAIJA

On.

KALLIO

Luonnollisesti. Kun tekee syntiä, niin on hyvä olla joku, jolle voi puhua. Sitten on parempi olla. — Eikö totta?

MAIJA ei oikein ymmärrä.

— Oo — o — on...?

KALLIO matkien.

— Oooon! (Katsoo ihmetellen hieman ivallisena tyttöön. Sinä siis hyvällä omallatunnolla otat minut vuoteeseesi nukkumaan?)

MAIJA

Kyllä. Aivan hyvällä. Tulkaa nyt vaan rauhallisena.

KALLIO

En! En tule — kuuletko — vielä.

MAIJA

Miksi ei? (Jää katsomaan ihmetellen.)

KALLIO

— Se on minun asiani! — — — Mitä sinä siinä tuijotat?

MAIJA pelästyy.

— E — e — en miltään. — Antakaa anteeksi!

KALLIO tulee luo.

— Anteeksi..

KALLIO hymähtää harmistuneena.

MAIJA

Niin, kun minä en osaa olla, niinkuin pitäisi.

KALLIO

Se vielä puuttuisi, että osaisit! — — Ja muuten, minä olen hermostunut kaikesta, joten haluan hieman raitista ilmaa!

MAIJA

Minä ymmärrän.

KALLIO

Etkä ymmärrä. (Nousee kävelemään. Pysähtyy Maijan eteen.) En minä siksi ole hermostunut, että minut kuskattiin pellolle, vaan — — (Kävelee.)

MAIJA

Vaan mistä sitten?

KALLIO

Siinäpä se. Sinä et ymmärrä miltään — — — Sinun tähtesi!

MAIJA

Sitä minä en tiennyt.

KALLIO

Kuinka vanha sinä olet?

MAIJA

— Kahdeksannellatoista.

KALLIO

Ja minä Olen kaksikymmentäkahdeksan, ymmärrätkö! (Kävelee.)

MAIJA

— En.

KALLIO perältä.

Minä olen kaksikymmentäkahdeksan vuotta ja minulla on tunteita!

MAIJA

Minä uskon.

KALLIO tulee luo.

Mutta minulla on periaatteita myöskin!

MAIJA

Mitä ne ovat?

KALLIO

— Vakaumuksia! (Kävelee.)

MAIJA

Minä ien tiennyt.

KALLIO

Mitä sinä sitten tiedät! — — — Sinä luulet varmaan, että minä olen samanlainen kuin muutkin miehet. Mutta siinä sinä erehdyt! — — — Vaikka minä olenkin tunneihminen, niin pystyn kuitenkin hillitsemään itseäni!

MAIJA

— Sehän on hyvä... (Katsoo häneen.)

KALLIO

— Niin onkiin! — Minua 'ei järkytä mikään. Minulla on 'raudankova tahto! — — — Katso vaan, en minä säpsähdä! — Minä voin taistella, vaikka ölisit kuinka kaunis — tarkoitan — — — minä yleensä voin taistella kauneutta vastaan! — — taota — — ei, ei, kauneutta vastaan, vaan kauneuden puolesta — — — mitä sinä tuijotat siinä?

MAIJA

Herra on sairas.

KALLIO suuttuu.

Minä olen terve kuin pukki! (Hillitsee itsensä. Paussi.) Niin, minä en todellakaan ole terve. Minä olen hermostunut ja väsynyt. — Se akka siellä majatalossa ja — kaikki! — — — Niin. (Tulee hänen luokseen.) Maija... Katsoppas minua nyt suoraan äimiin! — — — (Maija katsoo.) Noin, noin... Minä uskon, että sinä olet hyvä tyttö. — Niin — Minä uskon sen. (Hengittää raskaasti.) Ja — — ja — että sinulla on hyvät tarkoitukset — minä tiedän — — —

MAIJA katsoo häneen ihmeissään suu auki.

KALLIO mieltyy häneen yhä enemmän. Näpsäyttää sormellaan hänen huulensa kiinni.

Kun toinen puhuu, ei saa pitää suutansa auki, se on rumaa. — Annappas kun katson sinua oikean. (Katsoo pitkään, ei voi vastustaa kiusausta, vaan suutelee häntä kuin lasta.)

MAIJA väristen vetäytyy pois, pelon sekainen ilme kasvoilla.

KALLIO vähän hämmästyneenä itsekin rohkeudestaan.

— No? (Lempeästi.) Mitä nyt?

MAIJA väräjävällä äänellä.

— Nyt ei herra tehnyt oikein?

KALLIO säpsähtää.

— Minä! (Selvittää.) Minä — en suudellut sinua, niinkuin suudellaan — Minä sinua — isällisesti? Minä — ymmärrätkö? — Minä en tarkoittanut pahaa! (Häpeästä harmistuneena.) Jos sinä tyttö ajattelut minua huonona, niin — —!?

MAIJA

— Enhän minä, huonoja — mutta, minua ei ole kukaan ikinä suudellut — Ja se oli niin — — en minä tiedä — — (Pitelee poskiaan.)

KALLIO

On kai sinua isäsi suudellut?

MAIJA

Isä kuoli jo pienenä...

KALLIO

No, äiti sitten?

MAIJA

Äiti kuoli myöskin.

KALLIO

Mutta kenen luona sinä asut? Kasvatusvanhempain?

MAIJA

— Ei he koskaan...

KALLIO'

Sitten se ei ole minun syyni. Minä olen oppinut maalimailla, että saa suudella, kun siinä ei ole mitään rumaa.

MAIJA tulee luo.

Te suutelette sitten, niinkuin isä suutelee?

KALLIO

Tietysti, etkö sitten tuntenut?

MAIJA

— En minä ehtinyt, hämmästyin niin. Suudelkaa minua nyt uudestaan, niin minä kuuntelen. (Tarjoaa huulensa.)

KALLIO pelästyy.

— Ei, ei, ei! (Pakenee häntä.) En minä enään osaa —

MAIJASTIINA tulee samalla luhdin ovelle.

Oliko täällä ketään?

KALLIO itsekseen.

Jumalan kiitos!

MAIJA juoksee häntä vastaan.

On, minä! — Kuule, meidän täytyy nyt mennä sinun luhtiisi nukkumaan — herra jäi ilman asuntoa ja meidän täytyy luovuttaa minun luhtini hänelle!

MAIJASTIINA

Vai niin. Odota, kun saan hameen ylleni. (Menee takaisin luhtiin.)

KALLIO on kääntynyt hämmästyneenä kuuntelemaan.

Stiinan kanssako sinä olet nukkunutkin?

MAIJA

Niin, kesäajat. On niin hauska kun on toveri.

KALLIO

Niinpä kyllä! Ja nyt?

MAIJA

Nyt me menemme hänen luhtiinsa, 'että te pääsette minun luhtiini.

KALLIO

Menetkö sinä myös?

MAIJA

Tletysti. Kuinkas sitten?

KALLIO

Ei ei — minä vaan muuta. Sehän on itsestään selvä asia! (Häpeää, sivuun.) — Ooo — minkälainen aasi minä olen ollut.

MAIJASTIINA tulee pukeutuneena.

Herralle taisi käydä vähän ohrasesti siellä meillä? Jäitte ilman asuntoa! No, onhan nyt vielä kesäaika ja luhdissa on kyllä hyvä asua.

KALLIO

Jos vaan sen sallitte?

MAIJASTIINA

Kah, salinhan minä. Ja olisinhan minä luovuttanut kamarinkin, mutta siinä tuli hieman väärää ajatusta. Sen Pirkon takia se kaikki tuli.

KALLIO

Minkä Pirkon?

MAIJASTIINA

No, kun herra tykkäsi, ettei minulla ole kokemusta ja antoi sen Pirkon, — vaikka Maija minä oikeastaan olen!

KALLIO

Voi, peijakas! Senkö takia te siis? No, nyt minä ymmärrän. — Oikein, oikein. Maija te olette ja Maijan te saatte. Heti ensi tilassa tapahtuu roolin vaihto.

MAIJASTIINA

Sitten tässä tuleekin eri käänne asioissa. Mutta, onko vamma sitten, että sen saan?

KALLIO

Epäilettekö? Minä samoin jo, että sen saatte.

MAIJASTIINA

Sitten ei muuta! Hyvää yötä nyt tällä kertaa. — Tule Maija.

MAIJA

Hyvää yötä, herra...? (Hiljaa.)

KALLIO

Elähän vielä, Maija. Anna minulle kätesi? (Maija antaa.) — Hyvää yötä, Maija...!

MAIJA

— Hyvää yötä, herra! (Hiijaa. Menee hiljaa Stiinan jälkeen.)

KALLIO katsoo hetken hänen jälkeensä.

Jumalani, millainen lapsi! — (Menee ajatuksissaan perälle katsomaan hänen jälkeensä. Samalla aukeaa aitan ovi ja Matti ryömii sieltä ulos kädet ja jalat sidottuina, suukapula suussa.)

KALLIO hämmästyy.

Mikäs olio siinä on? (Tuntee Matin ja huomaa asian.) Sehän on paikkakunnan poliisi ja aivan onnettomassa tilassa. (Ottaa suukapulan pois häneltä.) Miten olette tuohon tilaan päässyt?

MATTI irvistelee pahasti.

— Avatkaa — avatkaa — kädet —

KALLIO

Hah, hah — kädet ja jalat sidottuina, kuin vaarallisemmankin pahantekijän. (Auttaa kädet vapaiksi.) Selvittäkäähän nyt tapaus... Vai oletteko menettänyt puhelahjannekin?

MATTI kamalasti häpeästä harmistuneena.

Enkä selvitä! (Irroittaa itse jalkansa.) Oletteko nähnyt erästä epäilyttävän näköistä roikaletta tässä lähitaloilla?

KALLIO

En, en — ottamatta huomioon teitä — sillä tämä kaikki on todellakin epäilyttävää.

MATTI

Elkää irvistäkö! Tässä on vakava paikka kysymyksessä. Ettekö nähnyt erään roikaleen tulevan ulos tuosta aitasta?

KALLIO

En, en — paitsi teidät! (Nauraa.)

MATTI suuttuneena.

Sieltä tuli ulos eräs toinenkin!

KALLIO

Häntä minä en ole nähnyt. — Hänkö se teidät sitoi?

MATTI

Se on minun asiani! — Ehkä te olette salaliitossa hänen kanssaan. Jaa... — Se oikein nauraa, joka viimeksi nauraa. Tietäkää, minä olen nyt koko poliisi, enkä vaan virkaatekevä — näyttäkää minulle passinne, heti.

KALLIO

Hah hah — Mene suolle passinasi!

MATTI

— Passinne, mies!

KALLIO

Se on tarkastettu jo ja sen tarkasti emäntänne silloin, kun te olitte vielä puoli poliisia. (Nauraa ja menee luhtiin.)

MATTI

Katsoppas vaan — niin menee Maijan luhtiin, kuin omaansa! (Menee ovelle ja koputtaa.) Maija, Maija — odotappas, kun kantelen, Maija!

OLLI tulee perältä. Jää mykkänä katsomaan.

Matti! Jukolavit!

MATTI

— Olli'! — Oili, tule tänne, tänne pian! (Kuuntelee ovella.)

OLLI tulee reippaasti luo ja ottaa Mattia niskasta kiinni.

Sinä sakramenskatun esivalta! Minun Maijani luoma yöjalassa! (Nostaa hänet ilmaan ja painaa permantoon takaisin.) Tiedätkö sinä, että Maija on minun! minun! — sinä kiiltonappi! Ja että kuka minun Maijaani lähentelee, se saa tuntea tätä! (Antaa Matille selkään aika tavalla.)

MATTI rimpuilee ja koettaa selvittää, mutta ei saa mitään selvitettyä.

KALLIO

Tulee luhdista paitahihasillaan.

Mikä elämä täällä? Miksi te sitä raukkaa noin löylytätte?

OLLI jää silmät selällään katsomaan Kallion päälle.

MATTI saa samalla tilaisuuden ryömiä voihkien syrjään.

KALLIO