Part 4
Antaa tuon jo olla, minä luulen, että hän on saanut tänä iltama jo aivan tarpeekseen!
OLLI
— Mistä te paitahihasillanne siihen?
KALLIO
— Tulinko? Tuosta luhdista. Olin juuri aikeissa ruveta levolle, niin kuulin nujakkanne.
MATTI huutaa syrjästä.
Siinä se mies on, joka oli Maijasi luona, enkä minä!
KALLIO
Minkä Maijani?
OLLI alkaa käsittää.
Tulitteko te tuosta luhdasta? Osoittaa luhdin ovea.
KALLIO
Kah — tulinpa tietenkin — mistä minä olisin sitten tullut?
OLLI
— Se on minun morsiameni luhti!
KALLIO
Maija sanoi taas, että se on hänen luhtinsa.
MATTI matkien.
Maija sanoi. — Maija sanoi! Ryntää päälle vaan, Olli ja anna herralle selkään!
OLLI alkaa julmistua.
— Herra!!!
KALLIO
Elkää kuunnelko tuota hupsua — teidän Maijanne on —
MATTI huutaa väliin.
— Hänen Maijansa nyt, Olli. Sinulla ei ole enään mitään tekemistä sen asian kanssa.
OLLI Huomaa pitkän halon aivan vieressään. Sylkäsee kouriinsa, tempaa halon.
Vai on se niin.
KALLIO huomaa vaaran ja lähtee äkkiä karkuun oikealle.
OLLI katsoo ällistyneenä hetken.
— »Ottiatuota!» (Lähtee nopeasti perään.)
MATTI päästää vahingoniloisen naurun ja huutaa jälkeen.
Ota kiinni! Ota herra kiinni!
EMÄNTÄ tulee vasemmalta keppi kädessä.
Mikä jumalaton elämä täällä on keskellä yötä?
ISÄNTÄ hänen jälkeensä.
Mitäs sinä Matti huudat kuin hullu!
MATTI katsoo vähän aikaa. Huomaa kepin. Juoksee nopeasti luhtiin.
EMÄNTÄ
Vai siiliä tavalla, Matti! (Nostaa hameensa ja juoksee luhdin ovelle.) Kiinni! Avaa heti ovi, Matti! Kuuletko, heti auki! Maija. Maija, Marja! Matti on luhdissasi!
KALLIO tulee oikealta hikisenä juosten ja aikoo luhtiin.
Hyvä Jumala! Ihmisiä! (Lähtee nopeasti juoksemaan vasemmalle.)
EMÄNTÄ
Herra siunaa! Kuka se oli?
OLLI ryntää halko olalla näyttämölle, huomaa mihin Kallio juoksi.
— Ottiatuota! (Lähtee sen karjastuaan perästä.)
Väliverho.
NELJÄS NÄYTÖS.
Avara pihamaa Alatalossa. Oikealla talon seinämä ovella ja ikkunalla varustettuna. Vasemmalla puutarha ja aita. Perällä joko niitty tai peltomaisema;, suuri veräjä tai portti ja maantie. Portin molempiin pylväisiin on sidottu ruiskimput. Talossa vietetään elojuhlaa ja tanssitaan. Aina kun ovi aukeaa, kuuluu sieltä viulun soittoa ja tanssi-hälinää.
Olli ja Maijastiina tulevat talosta hikisinä ja hengästyneinä.
OLLI
Huh, huh — — Kyllä sinä Stiina olet sentään aika tanssimestari!
MAIJASTIINA
— Tietysti. Eikö sitten saisi?
OLLI
Juu, juu... Mutta kun tuota olemustakin on sinussa vähän niinkuin riskinpuoleisesti, niin luulisihan häntä vähempikin piisaavan.
MAIJASTIINA
Eipä tuota elojuhlaakaan ole kuin kerran vuodessa, jos häntä silloin vaikka tanssinkin.
OLLI
Jaa jaa — tanssii. Mutta sinä et tanssikkaan, sinä laukkaat.
MAIJASTIINA
— Mitä teen?
OLLI
Häh? — Laukkaat — niinkuin hevonen, heh...
MAIJASTIINA
Se oli hyppypolkka! Ja eiäkä sinä minun tanssiani arvostele, kun kerran itse hypit kuin surviainen.
OLLI
— — Survi — — — Sanoitko sinä surviainen.
MAIJASTIINA
Samoin ja sanon vieläkin.
OLLI
Soo-oh — — — mutta eläppäs räkytä siinä sinä Maijastiina, vaan jätä surviaiset ja sarviaiset ja tule tänne penkille istumaan. (Menee penkille.) Jaa-ah... Se on sitten elojuhla-ilta. Mutta milloinkas ne ovat ne meidän häät, Stiina?
MAIJASTIINA
Kun kiirein aika ohi, sanoi emäntä, ja vastahan meidät on kerta kuulutettukin.
OLLI
Vieläkö sitä kuuluttaakin pitää useammin?
MAIJASTIINA
Tietystä! — Ei, mutta minun on jouduttava tupaan uutista laitamaan. Istu sinä täällä ulkona, kun kerran et tanssia halua.
OLLI
Jaa, ettäkö uutispuurolle? Onkos se jo aika? Niin. Siitä uutisestahan se on se herrakin laulanut aina siitä kilpajuoksusta asti.
MAIJASTIINA
Siitäkö, kun meinasi rukiin polkea?
OLLI
Ilman armoa, niin. Mutta silloin minä huusin »anna nyt kinttusi seista, ei sitä sentään Jumalan viljaa poljeta!» Ja seisattuihan se. Muita jo oli herra märkänä!
MAIJASTIINA
Sen arvaa.
OLLI
Vaikka olin tuota minäkin Ja siinä se rauha tehtiin ja erehdys selvitettiin, rukiin reunassa. Ja siinä sitä minäkin sitten sanoin, ettei se leikin leipä tule — niin että jos herrakin meinaa täällä elää, niin pellolle sitä olisi tultava.
MAIJASTIINA
Ja herra tuli.
OLLI
Tuli se. On se leikannut, kyntänyt ja tappurissa ollut kuin muutkin. Osaa se työtä tehdä, jos osaa tiatteritkin pelata. Osaa se.
MAIJASTIINA
Minusta se sanoi, että olin paras Maija, minkä hän moneen vuoteen oli nähnyt.
OLLI
Ja minä olin kuulemma paras »ottiatuota». Heh, heh. Lysti herra se on..
MAIJASTIINA
Mutta nyt se loppuu sekin. Herra lähtee huomenna Helsinkiin. Ja sitten alkaa meillä samallainen aika kuin ennen herraa, — sillä erotuksella vain, että nyt me olemme kihloissa.
OLLI
Mutta usko taikka elä, niin ilman herraa emme olisi vielä tuota — ottiatuota.
MAIJASTIINA
Se on totta se. Herran ansioksi se on tämä luettava. Mutta tiedätkö mitä?
OLLI
Häh?
MAIJASTIINA
Maijasta on tullut vähän kummallinen viime aikoina.
OLLI
Kuinka niin?
MAIJASTIINA
Kuutamolla se haaveilee ja sirkkojen ääntä kuuntelee. Olenpa tavannut hänet pari kertaa itkemässäkin.
OLLI
Soo-oh? No, mitä hän sitten itkee?
MAIJASTllNA
Sitä hän ei sano — enempää kuin muutakaan puhu. Hän on tullut hyvin hiljaiseksi ja vaiteliaaksi. Aivan varmaan hänellä on suuri suru.
OLLI
Se on surkeaa, että on niin surkeaa. Maija on ollut paras Katri, sanoi henna, minkä hän oli nähnyt. (Muistaa jotain.) Nyt minä tiedän!
MAIJASTllNA
Mitä sinä tiedät?
OLLI
Minä tiedän miksi Maija suree.
MAIJASTllNA
No, miksi?
OLLI
Se on herran tähden, kun herra matkustaa pois!
MAIJASTllNA
Ole nyt! Herra nyt Maijasta — ja tietäähän Maija, mikä herra on.
OLLI
Mutta niin se vaan on — Kun tulin ulkoa, niin oli kaksi tuolla nurkan takana. Ja silloin oli kuutamo ja kuitenkin sanoivat he, että on niin pimeä, että täyttyy tunnustella. Ja huomaa, Maija — herralla oli käsi Maijan kädessä.
MAIJASTllNA
Vai niin. Ilmankos hän viipyy usein iltasin ulkona. Vai niin.. Vai herroja hän tavoittelee! Saa nähdä mitä tuosta vielä tulee!
MAIJA tulee talosta.
Emäntä kutsuu Stiinaa.
MAIJASTllNA
Heti tulen.
MAIJA menee perälle.
MAIJASTllNA
Tule, Oili! (Molemmat menevät katsoen pitkään Maijaa.)
(2 nuorta tyttöä tulee talosta nauraen ja puhellen. . Soitto taukoaa.)
I:NEN TYTTÖ huomaa Maijan.
No, Maija! Miksi et ole ollut mukana tanssimassa?
MAIJA
En minä nyt...
I:NEN TYTTÖ
Miksi et? Sinähän osaat tanssia.
MAIJA
Ei haluta.
II:NEN TYTTÖ
Mikä sinulla on? Olet niin kummallinen.
MAIJA
Ei mikään... Antakaa olla...
I:NEN TYTTÖ
Suretko jotain! Sano mailille niin me koetamme neuvoa.
MAIJA
Ette te voi neuvoa... Antakaa olla...
II:NEN TYTTÖ
Elähän myit, Maija... Ainahan sitä toinen voi jotain.. (Soitto alkaa.) Nyt se aikaa taas... Tule mukaan, Maija!
MAIJA
En tule... Olen täällä. (Menee portista ulos maantielle ja kävelee hiljaa vasemmalle.)
II:NEN TYTTÖ I:lle.
Sepä nyt kummallinen. Mikähän hänellä oikein on?
I:NEN TYTTÖ
Sitä olen minäkin ajatellut. Istuu nurkassa vaan, eikä tanssi ja nyt lähtee yksin kävelemään.
II:NEN TYTTÖ
Hänellä on surua — aivan varmasti. Koko viime viikon on hän ollut tuollainen. — Ei mutta peli on menossa. Mentihin!
(Lähtevät taloon. Kallio ja Olli tulevat samalla talosta. Kaksi tyttöä tulee oikealta perältä.)
OLLI
Tännehän se tuli. — Hei, tytöt!
I:NEN TYTTÖ
Mistä kysymys?
OLLI
Tuota... Oletteko nähneet Maijaa?
I:NEN TYTTÖ
Eikös se tuvassa ole?
OLLI
Ei tuota — en minä sitä, vaan sitä toista Maijaa — Majatalon Maijaa?
II:NEN TYTTÖ
Tuonne maantielle meni! (Juoksevat sisään.)
OLLI
Jaha — — (Menee portille ja huutaa.) Maija!
KALLIO
Menkää te tupaan, minä puhelen hänen kanssansa täällä. (Menee portista vasemmalle.)
MAIJASTIINA huutaa ovelta.
Oili!
OLLI
Juu, juu — minä tullen!
MAIJASTIINA
Nyt se alkoi juuri ja emäntä pyörittää pataa.
OLLI
No, joko se taas kerkesi. Eihän se riivattu enää muuta teekkään kun vinguttaa sitä viuluaan. Ettei se vaan ole taas sitä lentävää.
MAIJASTIINA
Oli mitä oli — tule nyt vaan.
OLLI
Kunpa siitä edes elävänä selviäisi.
(Menevät taloon. Kallio ja Maija tulevat perältä.)
KALLIO
Mitä sinä mietit, Maija?
MAIJA
En minä mitään — muuten vaan...
KALLIO
Ne huomasivat siellä sisällä ettet sinä ollut joukossa, ja niin täytyi minun lähteä sinua noutamaan...
MAIJA
Minä — minä en tahtoisi olla siellä nyt?.
KALLIO
— Etkö? Voitko pahoin?
MAIJA
— Eeen, mutta minä en muuten vaan! Minua ei haluta.
KALLIO tulee Maijan luo.
— Oletko lukenut sen runon, jonka sinulle eilen annoin?
MAIJA
Olen.
KALLIO
Ymmärrätkö sen myös?
MAIJA
— En tiedä, jos minä kaikkea...
KALLIO
Niin, katsos — - Pitääksemme kauniina ja puhtaana jotain, on parempi, että se säilyy käsin koskemattomana. Ja kun minä huomenna jo lähden, niin tahtoisin, että sinä sen ymmärtäisit ennen lähtöäni.
MAIJA
Kyllä minä sen ymmärsin. Me emme tapaa enää koskaan toisiamme.
KALLIO
Kyllä me tapaamme, mutia vain ajatuksissa — joka aamu ja joka ilta.
MAIJA
Niin, niin...
KALLIO
Ja silloin meillä säilyy jotain oikein kaunista.
MAIJA
Niin kai ja surullista. Mutta minä en ymmärrä — miksi sen täytyy olla niin — miksei se voisi olla toisinkin? Minun mielestäni se ei ole aivan oikein. Minusta tuntuu niinkuin te olisitte tehnyt väärin minua kohtaan.
KALLIO
Kuinka niin, selitä?
MAIJA avonaisesti.
En minä osaa selittää. Minusta vain tuntuu...
KALLIO ottaa Maijaa kädestä.
Rakastatko sinä sitten minua niin paljon?
MAIJA
Rakastan ja vielä enemmänkin.
KALLIO syleilee häntä nauru suupielessä.
Maija! Minun herttainen Maijani! Minun kallis Maijani! Minun suuri lapseni!
MAJATALON ISÄNTÄ tulee talosta.
Soo-o, soo-o. — Ja siinä vielä keskellä pihamaata. Jos eukko sattuu näkemään, niin ottaa teidät lempo.
KALLIO
Kyllä tämän saa jo vaimonnekin nähdä. Kutsukaa hänet vaan tänne.
MAJATALON ISÄNTÄ
Soo, soo... Vai on se jo siellä asti... No, kutsutaan sitten eukko. (Menee sisälle.)
MAIJA
Minä en uskalla emännän nähden. Miksi te hänet kutsuitte?
KALLIO
Minulla on hänelle asiaa nyt, ja se koskee meitä molempia. Mutta voithan sinä hetkeksi mennä syrjään, jos haluat, minä puhun hänen kanssaan kahden.
MAIJA
Minä menen luhtiin — tulkaa minua sieltä noutamaan.
KALLIO
Kyliä. (Maija menee perälle.)
MAJATALON EMÄNTÄ tulee talosta vakavana.
Missä Maija on?
KALLIO
Hän tulee kohta. Minulla olisi emännälle muuten asiaa, jos emäntä tahtoisi olla hyvä ja kuunnella.
MAJATALON EMÄNTÄ
Vai niin. Mutta ensin on minun tavattava Maijaa. — Minne hän meni?
KALLIO
Luhtiin meni.
MAJATALON EMÄNTÄ
Hyvä. Odottakaa minua täällä, palaan pian. (Menee perältä.)
RAILA tulee talosta.
No, herra Kallio. Ettekö aio tanssia ollenkaan? Siellä yksi ja toinen kyselee teitä.
KALLIO
Kuulkaapas! Istukaapas tänne penkille hetkiseksi, Minulla on teille tärkeää asiaa.
RAILA
Taitaapa ollakkin, koska olette noin vakavan näköinen. (Istuutuu luo.)
KALLIO
On hyvin tärkeää... Mitä luulette — olisiko mahdollista saada täältä vuokralta maata? Ajattelin jos rupeaisin maata viljelemään?
RAILA hämmästyneenä.
Kah, miksikäs ei? Onhan täällä taloja, jotka ovat jo pitemmän aikaa olleet huonolla hoidolla ja joiden omistajat mielihyvällä antavat niitä hoidon alle. Mutta aijotteko todellakin tehdä sellaisen käänteen elämässänne? Entäs taiteenne?
KALLIO
Se saa jäädä! Ja voimmehan perustaa tänne oman teatterin, jos sitä välttämättä tarvitsemme! Vai kuinka?
RAILA
Aivan oikein. Odottakaa vähän. Asia pannaan heti alulle. (Aikoo oikealle.)
ALATALON ISÄNTÄ tulee oikealta.
No, tännekös se Railakin aikoo jäädä? Yks' toisensa jälkeen!
RAILA
Kuulkaapas isäntä! Teillähän on talo ylämaassa melkein kuin oman onnensa nojassa, eikö totta?
ALATALON ISÄNTÄ
Onhan se, talo ylämaassa?
RAILA
No niin, siinä on mies, joka hoitaa sen. Sopikaa vuokrasta vaan ja herra Kallio rupeaa maanviljelijäksi.
ALATALON ISÄNTÄ
Ohoh! Mutta tiatteri? Mitenkäs sen kanssa käy?
KALLIO
Pelaamme tiatteria aina sen jälkeen kuin työltä joudamme.
ALATALON ISÄNTÄ
Sehän on miehen puhetta! Siihen minä yhdyn. Työn jälkeen tiatteri ja huvi. Asia on valmis. Sopimukset voimme kirjoittaa huomenna täällä. Tuohon käteen.
KALLIO
Selvä! (Lyövät kättä.)
RAILA
Sanasta miestä ja sarvesta härkää!
ALATALON EMÄNTÄ tulee tuvasta.
Pian nyt, isä, polkka on menossa!
ALATALON ISÄNTÄ
Kuuleppas äitiseni. Tässä on Ylätalon tuleva hoitaja! Löimme kättä juuri ja herra Kallio rupeaa Ylätalon maita viljelemään. No, mitäs sanot, äiti?
ALATALON EMÄNTÄ tulee luo.
Mitäpä minä, sinähän sen tiedät. Onneksi olkoon vaan! (Puristaa Kallion kättä.) Mutta yksinkö te alatte sitä ruveta hoitamaan?
RAILA
Todellakin! Sellainen talo kaipaa emännän!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu... Ilman emäntää tokko siitä tulee mitään!
KALLIO
Olkaa huoletta; Se on jo katsottu.
RAILA
Katsottu! Ja tästä kaikesta me emme tiedä mitään! Saako tuvan kysyä, kuka hän on? Ehkä joku hienohelmainen suurmaailman nainen?
ALATALON EMÄNTÄ
Tietysti — joku sivistynyt hieno neiti!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu — mutta silloin siitä hoidosta ei tule mitään! Sellainen hienohelma ja tunkio eivät sovi yhteen. Läkähtyyhän se lilja, kun läävään joutuu. (Naurua.)
KALLIO nauraen.
Minä luulen, ettei minun liljani läkähdy. — Ja luulenpa vielä, että hän pystyy maatöihin yhtä hyvin, kuin meistä kuka tahansa.
RAILA
Oo! — Kun ei vaan sitten olisi Pukkilan Kaisa, sillä ainoastaan hän voi näillä mailla lyödä miehet laudalta! Mutta silloin säälin teitä, herra Kallio!
KALLIO nauraen.
Pelkään, että ilman minua te ette arvaa, kuka hän on.
RAILA
Samoin pelkään minäkin. Mutta tulkaa nyt nopeasti avuksi — aivanhan tukahdutatte meidät uteliaisuuteemme.
KALLIO
No niin, minä sanon — mutta elkää hämmästykö valintaani. Tyttö, jonka olen valinnut, on — — (Majatalon emäntä ja Maija tulevat samalla perältä. Majatalon emäntä on ankaran näköinen. Maija alistuvan ja nöyrän näköinen. Majatalon isäntä tulee tuvasta.)
MAJATALON EMÄNTÄ
Ehkä herrasväki olisi hyvä ja siirtyisi vähän tuvan puolelle, minulta ja isällä olisi tärkeää asiaa tälle herra Kalliolle.
RAILA
Mutta meillä on myöskin tärkeää asiaa. Te tulitte sen juuri keskeyttämään!
MAJATALON EMÄNTÄ
Minulla on tärkeämpää! Asia koskee kasvattitytärtäni Maijaa ja tätä herra Kalliota tässä.
(Kaikki hämmästyvät paitsi Kallio.)
RAILA huudahtaen.
Nyt minä tiedän! Tulkaa sisään, isäntä ja emäntä, minä tiedän kaikki!
Kaikki kolme menevät perältä.
MAJATALON EMÄNTÄ astuu Kallion luo.
Minä tiedän kaikki. Maija on puhunut minulle. Mitä te oikein meinaatte? Ensin te panette lapsen pään pyörälle ja sitten aiotte livistää tiehenne! (Kallio aikoo vastata.) Olkaa vaiti! Luuletteko, etten minä ole sitä huomannut? Onhan tyttö ollut jo pitemmän aikaa kuin pöhkönä. Niin, niin, minun silmäni eivät petä. — Ei Maija kylläkään itsestään ole mitään kertonut. Minä pakoitin hänet siihen. Ja sitten hän ojentaa minulle tällaisen paperin ja sanoo — lukekaa — niinkuin minä mokomaa roskaa ymmärtäisin, enempää kuin hänkään! Te olette kuulemma sen hänelle antanut! Ja tämän takia hän on sitten onneton! Mikä tämä sitten on, selvittäkää!
KALLIO hymyillen.
Se on runo.
MAJATALON EMÄNTÄ matkien.
Runo! Mikä runo? Mitä te siinä sitten sanotte?
KALLIO kertaa säkeitä:
Ja välille kuin silta sais ja matkan puolentais. Ja joka aamu, Ilta, niin me noustals taivaisiin.
MAJATALON EMÄNTÄ
Ja tuollaista te syötätte lapselle, jonka pään olette pannut sekaisin. Luuletteko, että hän on niin tyhmä, ettei ymmärrä, mitä te siinä ajatte takaa. Ymmärtäähän hullukin, ettei taivaaseen nousta, kuin kerran ja sekin kuoltua. Naimisiin teidän on noustava, eikä taivaisiin. Ja senkin täytyy tapahtua tässä ajallisessa, eikä tulevaisessa, ja ennenkuin livistätte Helsinkiin.
KALLIO
Te annatte siis meille siunauksenne.
MAJATALON EMÄNTÄ
Minkä? — Siunauksenko? —
KALLIO
Niin?
MAJATALON EMÄNTÄ ei vieläkään käsitä.
Mihin sitten — taivaaseenko?!
KALLIO
Nyt heti tällä hetkellä. (Menee Maijan luo.) Tahdotko tulla vaimokseni Maija jo täällä ajallisessa elämässä? Se tulevainen näyttää niin kovin epävarmalta.
MAIJA
Tahdon, herra...
MAJATALON ISÄNTÄ
Mitäs sinä nyt sanot, äiti?
MAJATALON EMÄNTÄ
Minä en todeltakaan käsinä. Luulin sen riivatun panevan vastaan ja tavallista lujemmin. (Kalliolle.) Se on siis varma, että otatte Maijan jo täällä ajallisessa?
KALLIO
Me otamme molemmat toisemme jo täällä ajallisessa.
MAJATALON EMÄNTÄ menee tupaan ja tyrkkää oven auki.
Jos väki olisi hyvä ja tulisi heti tänne!
MAJATALON ISÄNTÄ
Olet sinä äiti — heh, heh!
KALLIO
Eiköhän olisi hyvä lähettää hakemaan pappi samalla?
MAJATALON ISÄNTÄ
Niin äiti, pappi myöskin! Heh, heh!
Vieraat tulevat tuvasta.
MAJATALON EMÄNTÄ
Aivan oikein. Mene heti talliin, pane musta puihin ja aja pappilaan!
MAJATALON ISÄNTÄ pelästyy.
Häh?
MAJATALON EMÄNTÄ
Ja jos ei meinaa ottaa kuuluutusta vastaan, niin muistuta, että huomenna teurastetaan pari lihavan puoleista sikaa — kyillä ottaa.
KALLIO nauraen.
Ehkä sentään jätämme kuulutuksille panon meidän kahden asiaksi, emäntä?
MAJATALON ISÄNTÄ
Niin äiti'. Eiköhän se olisi parasta.
MAJATALON EMÄNTÄ
Mitä sitten puhut!
RAILA hymyillen.
No, mistäs täällä nyt on kysymys?
MAJATALON EMÄNTÄ astuu esiin.
Kysymys ei ole enemmästä eikä vähemmästä, kuin kasvattityttäreni Maijan ja johtaja Kallion kihlautumisesta. (Isännälle.) Puhu sinäkin jotain puolestasi.
MAJATALON ISÄNTÄ astuu esiin.
Niin. Siinähän se; He ovat nnäät päättäneet Ottaa toisensa jo täällä ajallisessa ja ennenkuin herra livistää Helsinkiin.
RAILA
Onnittelen, onnittelen! (Puristaa molempain kättä.) Turhaan ette morsiantanne äsken kehunut!
ALATALON ISÄNTÄ tulee onnittelemaan.
No, Maija ei navettaan läkähdy, siitä voin panna niskani pantiksi.
ALATALON EMÄNTÄ onnitellen.
Saipa Ylitalo nyt hoitajan, johon voi luottaa.
OLLI ryntää esiin.
»Ottiatuota» — tuota! (Onnittelee nauraen.)
MAIJASTIINA onnittelee.
Nyt ei Maijan kai tarvitse enää sirkkoja kuunnella!
(Naurua ja muiden vierasten onnittelua.)
RAILA
No, Alitalon isäntä ja herra Kallio. Milloinka luulette että pääsemme viettämään tupaantuliaisjuhlaa Ylitaloon?
KALLIO
Jos Alitalon isäntä huomenna vahvistaa luovutuspaperin ja talo on tyhjänä ja käyttökunnossa, niin eiköhän juhlimaan päästä jo ensi viikoilla!
MAJATALON ISÄNTÄ nykäisee vaimoaan.
— Kuuntele, äiti!
MAJATALON EMÄNTÄ
— — Mitä — mistä on kysymys?
ALATALON ISÄNTÄ
Talostani vaan Ylämaassa Lupasin sen näet Kalliolle vuokraa vastaan.
MAJATALON EMÄNTÄ huudahtaa.
Vävylleni! Ei hän mitään vuokratiloja tarvitse! Hänelle on talo Korvella ja sata tynnyrinalaa maata ja sen annan minä hänelle myötäjäisissä!
RAILA
Hurraa! Eläköön Majatalon emäntä, eläköön!
KAIKKI
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
ERÄS VIERAS portilla.
Matti tulee! Matti tullee ja karkuri on rattailla!
(Hälinää — juoksua portista ulos, ääniä. »Matti», »Karkuri», »Onko mahdollista».)
RAILA
Olisiko mahdollista, että Matti olisi saanut sen karkurin kiinni!
ERÄS VIERAS
On, on! Aivan totta. Tuonne sitoo paraillaan hevosta!
KALLIO
Sitten on Matti maineensa pelastanut!
(Kaikki tunkeilevat porttia kohden.)
ERÄS VIERAS
Tuossapa Matti jo onkin.
MATTI tulee mahtavana perältä.
Ehtoota!
USEAT
Ehtoota!
MATTI
Täällä vietetään juhlaa?
RAILA
Niinhän täällä vietetään, miks'et sinä ole ollut mukana!
MATTI arvokkaasti
Virka-asiat... Vai vietetään täällä juhlaa!
USEAT
Vietetään.
RAILA
Elojuhlaa!
ÄÄNI joukosta.
Ja kihlajaisia! Kohta rupeamme tanssimaan tuletko mukaan Matti?
MATTI
Eipä tässä kerkiä. Tulin vain sivumennen pistäytymään.
RAILA
Onko totta mitä tuo mies sanoi, että olet napannut sen karkurin kiinni?
MATTI
Tulihan tuo napattua. — Kenen kihlajaisia vietätte?
KALLIO
Minun ja tulevan vaimoni.
MATTI
Soo — vai oikein herran? No kenen se herra nai?
KALLIO
Tulevan vaimoni, jos sallitte?
MAIJA
Minut, Matti'
MATTI
Häh! — Mutta sinähän — — —? Eikös sinun pitänyt tulla minulle?
MAIJA
Mitä sinä minulla tekisit? Onhan sinulla karkuri!
RAILA
Mutta mihin sinä sen karkurin, Matti, jätit?
MATTI
Hevosessa on ja kytkettynä. Kyllä se pysyy!
RAILA
Mutta jos hän karkaa hevosineen päivineen?
(Äänettömyys.)
MATTI
Perhana!
(Juoksee äkkiä ulos. Yleistä naurua.)
ALATALON ISÄNTÄ
Ja nyt hyvät juhlavieraat. Tämän päälle iloinen tanssi ja sitten kaikki uutispöytään.
ÄÄNIÄ
Hyvä, hyvä!
Vieraat menevät tupaan. Viulu alkaa soida.
Väliverho