Part 1
language: Finnish
PYHÄ YRJÄNÄ ELI RUNOUS, RAKKAUS JA RAHA
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
LAURI HAARLA
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1926.
HENKILÖT:
ADAM BILDE, pormestari. RUTH, hänen vaimonsa. EEVERT URPIA, näyttelijä. SELMA, hänen vaimonsa. HANS KORP, kirjailija. LEOPOLD VAKAA eli POLLE, parturi. IHANELMA PALMU, arvostelija. LENNART RAIKO, näyttelijä. TOHTORI HÖÖK, teatterinjohtaja. LILL' MARGIT, tarjoilijatar. AATAMI, vahtimestari.
I NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ.
Eteishalli pormestari Bilden talossa. Oikealla seinämällä loisteliaasti koristettu uuni ja tämän lähettyvillä, etualalla, pieni pöytä tuoleineen. Vasemmalla siro sohva pöytineen ja lähettyvillä seinällä korkea peili. — Taka-ala päättyy pariin koko näyttämön leveydeltä kulkevaan porrasaskelmaan. Alimmalla askelmalla kaksi pilaria, jotka jakavat taka-alan kolmeen osaan. Pilarien välissä ovat kirkasväriset, nyt koossa-olevat verhot. Vasemmalle ja oikealle vievät ovet siten, että pilareitten editse on suora kulku ovesta oveen. Takaseinän muodostavat korkeat kaariakkunat, joista tulvii sisään voimakas, keltainen iltapäivän valaistus.
I KOHTAUS.
Hans Korp, kalpea nuori mies, istuu oikealla pöydän luona. Hän on puettu kuluneeseen pukuun, istuu epävapaasti, vaivautuneena ja painaa jalkapohjiaan visusti permantoon, jotta pahasti rikkinäiset kengänpohjat eivät näkyisi. Eräs hienosti puettu pari tulee vasemmalla. Oikeanpuolisesta ovesta tulee Ruth vieraita kohti, ottaa heidät hymyillen vastaan ja ohjaa vasemmalle; seuratessaan vieraita hän katsahtaa Korpiin ikäänkuin aikoen lähestyä, mutta näyttää äkkiä käyvän epävarmaksi ja katoo oikealle. Hans Korp on tällöin katsahtanut hermostuneena taakseen ja vetäissyt taskustaan käsikirjoituspinkan, jonka marginaaliin alkaa tehdä merkintöjä, kiireisenä, välillä tukkaansa pörröttäen.
Lennart Raiko, puettuna Sokean pukuun, mutta kasvoilta vielä naamioimatta, tulee oikealta yhdessä vielä vierailupuvussa olevan Selman kanssa. He vetäytyvät pilarin suojaan ja aikovat suudella, mutta Korp yskähtää merkitsevästi, jolloin rakastuneet kavahtavat erilleen.
SELMA (hämillään). Niin, se jäi tänne — käsilaukkuni.
RAIKO (keikarimaisen kohteliaasti). Etsin oitis. (Siirtyy vasemmalle pöydän luo, täältä Hans Korpin eteen, joka ei ole häntä huomaavinansa; Korpille.) Anteeksi — käsilaukku?
KORP (tehden yhä merkintöjään). Ei ole tarpeen.
RAIKO (nenäkkäästi). Mikä ei ole tarpeen?
KORP. Käsilaukku.
RAIKO. Suvainnette kuitenkin siirtyä etsiäkseni.
KORP. Ei ole syytä.
RAIKO (tulistuen). Herra hävyttömyys.
KORP. Vain välttämättömyys.
RAIKO. Tolvana, koivet syrjään!
KORP (koroittaen ääntään). Ei ole syytä!
RAIKO (suunniltaan). Syytä, syytä! Miksi ei ole syytä, saanko kysyä?
KORP. Kengänpohjani nauraisivat teille (viitaten Selmaan) ja tälle rouvalle päin naamaa ja syystä. Kas näin! (Nostaa nauraen jalkansa korkealle, jotta rikkinäinen kengänpohja paistaa.)
RAIKO. Hullu!
KORP. Tai ihme Hyperboreassa. (Nostaa molemmat jalkansa.) Runoilija ammattikengissään! (Räjähtää nauramaan.)
RAIKO. Kuinka? Tekijäkö?
KORP (nousten). Aistiviallisten kunniaksi! Ja tullut tuomiolle.
RAIKO (kohteliaasti). Harjoituksiin vain, tietääkseni — —
KORP. Ei, syytettyjen penkille, kokemaan, miten mahdotonta on kuurojen ja sokeitten ihastua näytelmään.
RAIKO (liioitellun kohteliaasti). Tarkoitatteko, että Hyväntekeväisyysseura Aistiviallisten Huoltoa Varten voisi jättää legendanne juhlasta pois? Mahdotonta —
KORP. Oivallista! Te ainakin tulette loistamaan näytelmän sokeana kerjäläisenä: Sokkosilla pilareitten takana, liian sokea löytämään kadonnutta laukkua ja älyssä— (Istuutuu jälleen; ryhtyy selailemaan käsikirjoitusta.)
RAIKO (hämmentyy; syvään kumartaen). Herra kirjailija — niin, pormestarin, johtokuntamme puheenjohtajan, erikoisesta pyynnöstä olen ottanut Sokean tehtävän. Ja kun alkuperäinen osajako oli ollut kirjailijan, olen sitäkin kiitollisempi. (Viitaten taka-alalle.) Ja ymmärrättehän, näin taiteilijamaailmassa —
KORP (keskeyttäen, äkkiä). Kuitenkin: (sormella osoittaen) naamio puuttuu vielä ja harjoitus alkaa. Näkemiin. (Puoliksi Selmalle.) Sill'aikaa löydän kyllä rouva Urpian kanssa sen onnettoman laukun.
RAIKO (kääntyen Selman puoleen). Kuinka — tunnetteko?
SELMA (lähestyen). Herra Korp on mieheni parhain toveri. (Korpille; hätäisenä.) Tahtoisin puhella — kahden kesken.
RAIKO. Ahaa, ymmärrän, ettei herra kirjailija niin ollen ole voinut sälyttää minun harteilleni Pyhän Yrjänän ritariviittaa, vaan sokean statistin riekaleet — — Eevert Urpia —
KORP (nousee; huvittavasti hermostuneena). Herran jumala, mies! Te syötte minun hermojani kuin nauta niityllä heinää. Menkää! Silmät maalilla tukkoon, karvasmanteleita nenäkittiin, ja aistiviallisen oikea illusioni on valmis. Hiiteen täältä!
RAIKO (kumartaen; myrkyllisesti). Oi maestro, olen harjoittava uskollisesti aina ensi-iltaskandaaliin saakka, mikäli ei herra pormestari havaitse sitä ennen legendaanne yliaistillisen aistivialliseksi. (Poistuu oikealle.)
SELMA (ottaen Korpia pyytävästi kädestä; vieden hänet pöydän luo vasemmalle).
Kuulkaa minua, tulkaa tänne — istumaan. (Istuutuu; hämillään.) Lupaattehan minulle jotain? Se oli tyhmän tyhmää kaikki —
KORP (on jäänyt seisomaan; keskeyttäen). Vai niin. Siitä suudelmasta jäi, nään ma, synnintunnon maku?
SELMA (hädässä, rukoilevasti). Eevertille ei sanaakaan — Luvatkaa! Ei pienintäkään vihjausta hänelle.
KORP (sujuvassa keskustelusävyssä). Tiedättekö, miksi sanotaan sellaista jumalanluomaa, joka pitää kukosta enemmän kuin leijonasta?
SELMA. Ei pilkkaa, ei leikkiä nyt. Tehän tunnette hänet. Hän on mustasukkainen ja julma. Hän ei tunne sääliä.
KORP. Ettekö tiedä? Se otus on nimeltään kana.
SELMA. Jos hän suuttuisi minulle, tulisin onnettomaksi koko elämäni ajaksi. Sillä — kaikesta huolimatta — mitä ovat muut hänen rinnallaan?
KORP. Entäs te, joka kiemailette kukkopoikia "hänen rinnallaan", hänen, leijonan ja Pyhän Yrjänän? Entäs te?
SELMA. Entäs, entäs — — kana, tyhmä hanhi, hullu! Se on totta kaikki. Mutta myöskin nainen, nainen! — Eevert on kuuma ja kylmä, kaunis ja peloittava — —
KORP (keskeyttäen; äkkiä). Miksi hän on mielestänne peloittava?
SELMA (epäröiden; etsien sanoja). Niin, miksi — - jospa tietäisin — — Minusta tuntuu usein kuin hän astuisi tietänsä liian suoraan —
KORP. Vallihautaan ja muuria päin, juuri niin. Ja siksi on hän minun veljeni. Hänen sydämensä on kokonainen, se palaa ja riemuitsee vain vaikeimman edessä.
SELMA (kiihkeästi; syyttävästi). Mutta se sydän ei ole koskaan minun vallassani. Saan kierrellä häntä kuin mitätön perhonen kaunista petoa. Ja ihailla ja jumaloida, niin että pyörryttää! Ymmärrättekö? Väliin tekee mieli lentää vaikka marakattien seuraan, jossa minäkin saan hieman ihailua ja nöyriä sanoja. — Ei kukaan nainen jaksa olla orjatar aina.
KORP (lyöden leikiksi). Eihän toki, mutta jumalatar, vaikka paviaanien joukossa. Muistuu melkein mieleen se vanha Simonides Amorgoslainen, joka väitti naisen lyhytkaulaisimman apinan _turhamaisimmaksi_ tyttäreksi.
SELMA (nousten; tulistuen). Miten häjy te olette!
KORP (iloisesti; kuin sovittaen). Minä tarkoitan: jumalattarenlaista on kuunnella kaunista naista!
SELMA (surullistuen). Teidän älynne ei minun hätääni riitä. Rakastan häntä, enkä yhtäkään noista — tuolla. Siksi juuri hänen vihansa minua kauhistaa. Mutta olkoon. Sydämeni on vain ruokaa rakkaimmalle pedolle. Hän matoparan tallatkoonkin. Menen ja ripitän itseni hänelle. Te ette ymmärrä, että naisella voi olla perhosen siivet, mutta samalla kaipuu — joutua rakkaimpansa jalkojen tallattavaksi. (Kääntyy, kulkee oikeanpuolista ovea kohti.)
KORP (pysähdyttäen). Seis! Niin kaunis rippi saa aina synninpäästön multa.
SELMA jää epäröiden seisomaan.
KORP. Kuinka saatoitte sellaista ajatellakaan! Hyveellisessä demokratiassakaan eivät kaikki kansalaiset sentään ole ilmiantajia. Vakuutan: olen puolueeton ja mykkä. Turha meidän on tulivuoreen heittää kekälettä, (muuttautuen melkein pahaa ennustavaksi; terävästi) varsinkin kun se on viime aikoina käynyt perin levottomaksi. (Tarkoituksellisesti painostaen.) Sen rinteillä kasvava viinirypäle saa tänä vuonna kukoistaa kuin — armosta.
SELMA (miettivästi; huoahtaen). Olen tuntenut sen.
KORP. Kas noin — hieman melankoolinen — — Se sopii tämän illan hurskaaseen legendasävyyn. Mutta nopsaan, pukeutumaan — airuen puku ylle, pojaksi muuttukaa ja naisen murheet pois.
II KOHTAUS.
Viimeisten sanojen aikana tulee vasemmalta tohtori Höök, teatterinjohtaja.
SELMA (Hans Korpille; iloisesti; sydämellisesti). Näkemiin, te julma ilveniekka. (Poistuu oikealle.)
KORP (tervehtien Höökiä). Olen odottanut teitä, herra tohtori, saadakseni kuulla, oletteko hyväksynyt "Pyhän Yrjänän" teatterinne ohjelmistoon.
HÖÖK (hyvin kohteliaasti). Niin, olen sen lukenut, niin — tuskin uskallan vaikutelmaani siitä ilmaistakaan sellaisin mainesanoin kuin sen herättämä tunnelma —? miten sanoisin — aivan kategorisena imperatiivina minua käskisi lausumaan. Pelkään melkein herättäväni itserakkauden pahanhengen nuoressa kirjailijassa. — Mutta en voi olla sanomatta, että omasta puolestani ei minulla voi olla mitään sitä vastaan — —
KORP (iloisesti). Eikö?
HÖÖK (yhä kohteliaasti). Tosin on meidän kuultava ennen kaikkea Ihanelma Palmun käsitys — hän on suvainnut luvata — vaivautua tänne harjoituksiin. Katsokaahan — huomattavan julkaisun edustajana on hänen makunsa — kuinka sanoisinkaan — oraakkelinarvoinen runoilijoille, joiden tulisi osoittaa hänelle mitä suurinta huomaavaisuutta — — (yhä innostuen) kuin papittarelle.
KORP (hämmästyen; melkein huudahtaen). Niinkö?
HÖÖK. Ja toisekseen — tai oikeammin viimeiseksi en voi jättää mainitsematta —
KORP (kohottaen hermostuneena käsiään; kääntyen katsomoon). Kirjallista inkvisitsionia!
III KOHTAUS.
Ruth seurassaan eräs nuori neito tulevat oikealta. Ensinmainittu on tummahko nainen. Silmien ilmeikkyys on voimakas. Ne katsovat milloin unisen hiljaisina, milloin totisesti ja avomielisesti. Hän on loistavassa ja aistikkaassa puvussa.
Naisten kulkiessa vasemmanpuolista ovea kohti pyrähtää nuori neito kiirehtien edelle ja huudahtaa välittömästi Korpin repliikin jälkeen: Ihanelma, Ihanelma! Katoavat vasemmalle, josta alkaa kuulua iloista äänten sorinaa.
HÖÖK (seuraten Korpia etualalle). Niin, en voi jättää mainitsematta, että korkein — sanoisinko — instanssi, elävä voima ja mahti, jota ilman runous menettäisi välittömän kosketuksensa ankaraan elämään, se on — sanon suoraan — pankki, kapitaali ja luotto —
IV KOHTAUS.
Ihanelma Palmu ja äskeiset naiset tulevat vasemmalta ja jäävät keskustelemaan taka-alalle. Ensinmainittu on lyhytkasvuinen, hieman kummallisesti puettu nainen. Kasvot ovat kalpeahkot ja haaveelliset, ja niissä näkyy varhaisen vanhuuden juonteita.
HÖÖK (kumartaa naisille näiden tullessa).
KORP (yksin; kuin vasta itsekin äkäten mistä on kysymys). Nämä taitavat olla niitä kulissientakaisia koettelemuksia!
HÖÖK (kääntyen jälleen Korpin puoleen). Näen kasvoillanne hämmästystä? Myönnätte — se on kokemattomuutta. Vaatimaton ajatukseni on ilahduttava totuus. Sen symbooli on vekseli: logiikan, järjestyksen ja yhteiskunnallisen oikeuden vakuuskirja. Sanalla sanoen: Vekselin asettaja on vuosisatamme teatterin itseoikeutettu herra.
KORP (kääntyen ivalliseksi). Ymmärrän — ihan historiallisesti.
HÖÖK. Tarkoitatteko?
KORP. Hän käskee — tarkoitan — ja kultavaa'alla mittaa runon arvot kuin — kuin ennen Borgiat ja Sforzat myrkyllä ja miekalla. Siis: makutuomareista korkein?
HÖÖK. Aivan oikein! Me olemme vain tunnustajia. Näin ollen — pormestari määrää "Pyhästä Yrjänästä". Haen hänet tänne. (Aikoo poistua; kääntyy lähellä ovea.) Hänhän tuntee legendanne?
KORP. Luultavasti! Hän näyttelee siinä luontaisella varmuudella Hanumaanian höperöä kuningasta.
HÖÖK. Grossartig! Menestys on taattu! Hän tulee oitis. (Poistuu oikealle.)
KORP (kävelee hurjasti edestakaisin etualalla). Tuhannentuhatta rietasta marakattia! (Oikealla soi kello. Korp sävähtää; melkein karjaisten). Soittakaa kolmas kerta! (Taka-alalla olevat naiset katsovat häntä kumissaan. Korp heittäytyen tuolille oikealle). Tjaa, nyt tultiin labyrinttiin, joka on pankkiholveja täynnä. Lähettäkää tänne kaunis Ariadne, kerä hamppunuoraa myötä. Takaan, että tepsii! (Jää tuijottamaan.)
on viitannut vieraitaan astumaan sisään. Ihanelma ja nuori neito katoavat oikealle, ja Ruth seuraa heitä ovelle saakka, mutta kääntyy sitten äkkiä takaisin ja lähestyy Korpia.
RUTH (koskettaen Korpia olkapäähän ja kumartuen hänen puoleensa; kiihkeästi, kuiskaten). Te yksin voitte meitä auttaa.
KORP (kuin heräten pahasta unesta). Rouva Bilde! Mitä nyt?
RUTH. Hänen katseensa oli toivoton. Niin ei saa olla. En jaksa torjua enää. (Ojentaen kirjettä.) Tämä on hänelle. Antakaa se niin pian kuin suinkin. Luvatkaa. —
KORP (vilkastuen). Älkääs, samalla tunnilla kaksi todistusta luomiskertomusta vastaan!
RUTH (katsoen hätäisesti oikealle). En voi viipyä kauan —
KORP. Mutta täytyyhän teidän toki myöntää, että Eeva on ennen Aatamia luotu. Kuinka hän muuten olisi voinut esiintyä paratiisinäyttämöllä niin kypsänä viettelijänä ja saman lahjan jättää vielä perinnöksi tyttärilleen?
RUTH (suloisen pyytävästi; tarjoten yhä kirjelappua). Pian, ottakaa!
KORP (nousten; ottaen kirjeen). No, vekseli se voi olla tämäkin, vaikka lankeemispäivä epävarma.
RUTH. Lupaattehan — varmasti.
KORP. Lupaan ja vannon.
RUTH (poistuu oikealle).
KORP (yksin, istuutuen, lukien kirjettä).
Eevert Urpia — (Puoliksi itsekseen, puoliksi kuin keskustellen yleisön kanssa.) Enkös sanonutkin: ei tulivuoreen ole tarpeen kekälettä. Kuitenkin? Moraalini taitaa olla satimessa? Aatteles, poika. Toisten synnit salaat ja toiset syntiin autat, mikä homma — vanhalta nimeltään — lie paritusta. Olen uskottoman rouva Urpian syntisäkki ja syntiin valmiin pormestarin rouvan rippi-isä. Petetyn aviomiehen autan pettämään petollista rouva Urpiaa. Ja petetyn pormestarin — joka muistaakseni puolestaan rakastelee Nubia-ravintolan tarjoilijatarta — sekä hänen uskottoman vaimonsa kunnia ja maine on hallussani. — Jos olisin juutalainen tai vähittäiskauppias, tekisin rahaa. Tai pappi? Saarnaisin nämä vuohet lammassieluisina kaidalle tielle. Mutta — seikkoja näitä runoniekkana punnita? (Hetken vaitiolo; äkkiä.) Annapas olla — — Eipä hullumpaa! Tämä runolta ja elämältä tuoksahtaa. (Jälleen miettivästi.) On sekaisin rikasta ja köyhää, viisasta, tyhmää — ja lemmen tähden viisainkin vialla päästään — (Nousten; riemuissaan.) Nyt ymmärrän! Heidän tuskassaan ja riemussaan lävitseni virtaa elämä, ja virran suunnan määrään minä. Vai paritusta? Ei sinne päinkään. Runonvirkaa on juuri tämä. Tehdä näytelmää näin keskellä elämää. (Kävelee kiivaasti edestakaisin, pörröttäen kiihkoissaan hiuksiaan; pysähtyen.) Oiva aatos! Runoniekka alkaa improvisoida! (Kello soi toisen kerran.) Luulen — he soittavat oman näytelmänsä alkamaan. (Menee lähelle oikeanpuolista ovea; viitaten.) Polle! Polle! (Palaa takaisin keskinäyttämölle.)
V KOHTAUS.
Ihanelma almu tulee oikealta.
IHANELMA PALMU. Herra kirjailija, hauska tavata.
KORP (käännähtäen ympäri). Hauskako?
IHANELMA PALMU. Totta kai. Persoonallinen kosketus tekijän kanssa näin ennen näytelmää, se lähentää ja — —
KORP (iloisesti). Haluatteko rikostoveriksi? Kai myönnätte, että se entinen suomalainen laiskuus jatkuu nykyisessä tasavallassa lyyrillis-eepillisenä sivistyksenä, ja näytelmäkirjoitus on rikos?
IHANELMA PALMU (kohteliaasti). Mikä affektabiliteetti. —
KORP (ärtyneenä; nostaen käsiään). Mikä irritabiliteetti.
VI KOHTAUS.
POLLE, puettuna ja naamioituna näytelmää varten Rammaksi, tulee oikealta.
KORP (Pollelle). Polle, näyttämö kuntoon.
POLLE. Ka, se sassiin käy, veli Korppi. (Vetää seuraavan keskustelun aikana pilariverhot kiinni, jolloin valo muuttuu punertavaksi ja fantastiseksi. Menee tämän jälkeen oikealle pöydän luo, siirtää iätä hieman ja lopulta istuu pöydälle, puolittain selin yleisöön, koko ajan kuunnellen toisella korvalla keskustelua.)
IHANELMA PALMU (heti Korpin repliikin jälkeen). Mutta, herra kirjailija, näin leikin ohella hieman asiaakin. Herra pormestari pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän puolestaan jättää legendanne lopullisen hyväksymisen riippumaan minun arvostelustani. (Viitaten Korpia istumaan.) Ette siis kieltäytyne keskustelemasta hieman sen syntyhistoriasta, katsokaas — —
KORP. Ahaa, vekseli siirrettiin ja syntyi naisellinen pakkovalta. (Kumartaen.) Alistun. (Istuutuu tuolille.)
IHANELMA PALMU. Niin, en voi sille mitään, että sukulaishenget — esikuvat merkitsevät arvostelijalle yhtä paljon kuin kirjailijallekin. Ettekö tahtoisi mainita joitakin nimiä, edelläkävijöitä, jotka olisivat olleet — niin sanoakseni — kummeina teidän kirjallisessa kasteessanne ja etenkin Pyhälle Yrjänälle —
KORP. Nimiä? Lieneehän niitä. Ensiksikin tuo kuuluisa kirkkoherra Naogeorgus — —
IHANELMA PALMU (hämmästyen). Miten kummallista?
KORP. Ja sitten: (laskien nimet nopealla vauhdilla) Ischyrius, Macropedius, Placentius, Marabaeus, Araldo, Bibbiena, ja entäs, Joachim de Coignac, Rivaudeau, Jean de La Taille — siinä kummeja melkein tusina.
IHANELMA PALMU. En tunne lähemmin noita nimiä —
KORP (merkitsevästi; hävyttömästi). En minäkään.
IHANELMA PALMU (nousee; suuttuneena; kylmästi). Te käyttäydytte kummallisesti!
KORP. No, kukas nyt voisi olla lähemmin tuttava kummiensa kanssa?
IHANELMA PALMU. Käsittänette, että luottamukseni teihin runoilijana on kadonnut. (Kääntyy, menee oikealle.)
KORP (hänen jälkeensä). En siedä sitä kantakirja-estetiikkaa!
POLLE (hyppää pöydällä ja lähestyy Korpia takaapäin; innostuneesti; salaperäisesti). Lill' Margit on täällä.
KORP (ärtyneenä). Mikä hemmetin Lilli?
POLLE. "Nubian" Lill' Margit, oman kapakkamme kaunein tyttö — älä ynseile, poika, kylläs sen muistat.
KORP. Ahaa, se pormestarin rakastajatar.
POLLE. Valhe! (Nolostuen.) Tai — jos joskus liekin ollut, nyt on minun vain, minun laulujeni aihe. (Haaveellisesti.) Kun päivin ihmislasten päitä haukkiloin ja kerin, vain häntä muistin. Jos illoin ryyppäsin, Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. (Proosallisesti selittäen.) "Lill' Margit Lemmetön!" Se on erään lauluni nimi. (Melkein kiukusta itkien.) Kuinka paljon olenkaan värkännyt lauluja hänelle! Hyviä lauluja — eikös olekin?
KORP (taputtaen Pollea olalle; nauraen). Hyviä tietenkin, ei niissä ainakaan ole tomuista akatemiaa.
POLLE (innostuen). Ja aatteles, se pakanan tyttö pakkas ne lukematta.
KORP. Kas, pormestarin seteleissä taisi olla selvempi teksti. Ja sitäpaitsi, meillä on yhteiskohtalo: sinulta hän riistää lemmen setelillä ja vekselillä mulle runomaineen mittaa. Mutta ei surra, poika. Huvinäytelmään se herra pannaan leikariksi.
POLLE (kekkavan iloisesti). Mitäs surra, kun tyttö on minun. (Nopeasti kertoen.) Hän tahtoi päästä palatsiin. Pormestari pyysi minun hankkimaan näytelmään kansaa. Toin hänet kansalaiseksi tänne. Ja mitäs sain? Kaikki runot hän vannoi lukevansa. Ja jos ei runovoima naista voita, ei taivaass' enää ole jumaloita! Eiks' niin? (Hykertelee ja elehtii iloisena.) Mutta kuule, annapas kansalaisillekin yks' repliikki — semmoinen Lill' Margitin huulille sopiva. Hän tahtoo esiintyä, nääs — sillä tytöllä on vasta plastiikkaa! Kelmi olet, jos kiellät.
KORP (puoliksi itsekseen). Se sopii kyllä. Sain aatoksen lisää. Saat kilpailla pormestarin kanssa ja sotkea herralta pelin. En ketään teistä vihaa, vaan ohjaan, autan. Vain kehno konnuus ja suurten mahtiaikeet jääkööt apuani vaille. Ne piruiltansa saakoot keinot. Mutta teille, kuumasti rakastuneille, teistä jokaiselle avun annan kunkin rukouksen mukaan. Onko selvä?
POLLE (täysin ymmällä). Taiat sinä jotain meinata.
VII KOHTAUS
Eevert Urpia, naamioituna ja puettuna keskiaikaiseen, mutta ei panssaroituun, Pyhän Yrjänän pukuun; tulee oikealta.
URPIA (jo ovelta). Nyt taivaaseen tai hautaan, veljet! (Tullen Korpin luo; intohimoisesti.) Nyt tiedän sen, hän ei pelkää enää. Hän tietää rakastavansa. Sen näin hänen katseestansa. Se heräsi unisesta rauhastaan, ja aukeni päilyvä meri, ikuinen ja hukuttava meri. (Syvästi liikutettuna.) Päivä päivältä yhä selvemmin on elämäni hajonnut kuin riekaleiksi hauras vaate. Nyt tuli elämän armo!
KORP. Ja avioriita kai?
URPIA (tulistuen). Älä pilkkaa, mies! Sinun täytyy auttaa minua.
KORP (ojentaen kirjeen). Tämä auttaa kai aluksi.
URPIA (avaa kirjeen; luettuaan). Sen tiesinhän — mihin kutsunenkin, hän saapuu. Ja minä hullu, hullu! Arkailin ja vapisin kuin koulupoika. Tänään vielä — minun täytyy sanoa hänelle — tahdon kuulla kahden kesken. — Miten tyhmän kirjoititkaan näytelmän! Kuin houkko Pyhä Yrjö pelastaa toisen kihlaaman prinsessan ja taluttaa isän suojaan poroporvarin tapaan. Ei hetkeäkään kahden kesken, ei kulissien takana, ei näyttämöllä. Sankarin pitää rakastua.
KORP (räjähtää nauramaan). Tottakin, liian hurskasta koko roska!
URPIA. Älä koiku, Korppi, keksi keino. Taikka tänä iltana tapahtuu skandaali.
KORP. Se tapahtuu, nähtävästi, joka tapauksessa. Mutta minä tahdon olla siinä mukana. Ja keksin myöskin keinot. (Vetäen taskustaan käsikirjoituspinkan.) Kuulkaa, pojat, tämä näytelmä muutetaan!
POLLE (innostuen mukaan). Heh — siitäpäs tulee —
KORP (kirjoittaessaan pöydän luona). Pyhästä legendasta tehdään ryöstö-, kauhunäytelmä. Hurskain repliikeistä poistetaan hm, tjaa — ja sijaan lyödään Orlando furioso ja lemmen myrsky. (Kirjoittaa hetken.)
POLLE (Korpin kirjoittaessa). Lill' Margitille myöskin pari sanaa.
KORP (ojentaa käsikirjoituksesta pari lehteä Urpialle). Siinä saat. Pänttää päähäsi. Sen kun lasket, sekoo samalla kuningas osassaan, ja sitten: hoida koko sekamelska.
URPIA poistuu repliikkiä lukien taka-alan verhojen taakse.
KORP (Pollelle). Ja Margitille mene opettamaan seuraavat sanat: Kuningas poistukoon, sen tahtoo sankari ja kansa.
POLLE (ilostuen). Kyllä opetan ja — jetsulleen.
KORP. Ja kansa huutakoon myötä.
POLLE. Jaha, jaha — — (Menee vasemmanpuolista ovea kohti, hokien.) "Kuningas poistukoon, sen —" (Kääntyy ovelta takaisin.) Mutta milläs paikalla se sanotaan?
KORP. Naisen ymmärrys sen kyllä keksii. (Retkahtaa nauraen tuolillaan; kello soi kolmannen kerran.)
VIII KOHTAUS.
Ihanelma Palmu ja tohtori Höök tulevat oikealta, menevät istumaan vasemmalle.
HÖÖK (kulkiessaan näyttämön yli; Korpille). No, herra kirjailija, näytelmä alkaa.
KORP (yhä istuen huolettomasti). Eikö mitä. Se _jatkuu_. (Nousten.) Tosin toistaiseksi on meidän mentävä pakoon ajan ja paikan vankilasta Hanumaanian valtakuntaan. Katsokaas, tämä muuri tässä on palatsi, josta tulee kuningas ja prinsessa. Tuolla verhojen takana on linnan portaat, kaupunki ja synkät muurit. (Viitaten vasemmalle.) Mutta täältä tulee linnaan valtatie ja sitä myöten parhaillaan kaksi veijaria, toinen lurjus, toinen houkko, tai — nykykieleen tulkittuna — toinen kapitalisti, toinen proletaari. (Lyöden käsiään yhteen.) Rampa ja Sokea, laukatkaa! (Siirtyy melkein näkymättömiin oikealle.)
IX KOHTAUS.
Sokea ja Rampa, naamioituina täysin osansa mukaisesti, tulevat vasemmalta siten, että Sokea kantaa selässään Rampaa. Rammalla on olalla pieni kaupustelutaukku, Sokealla keppi.
RAMPA (pitäen Sokean korvista kiinni). Sinä paariakoira, etkös käänny! (Kääntyvät etualaa kohti.)
SOKEA. Älä väännä.
RAMPA. Ptruu — —
SOKEA kompastelee, joten rampa putoo selästä maahan.
RAMPA (pääsemättä ylös; karjuen). Sinä myysialainen aasi! Pyhä Tekla käänsi leijonan kristityksi, mutta noista korvista on turha kääntää. — Sokko, tuo keppini tänne, että pääsen pystyyn.
SOKEA. Vaaku siinä, senkin lynkkäkoipi varis. Seitsemää kuolemansyntiäs huutele auttamaan. Karkaan.
RAMPA (mielistelevästi). Noo, veli sokko, jokos tehtiin rauha? Nääpäs — yhteisten etujemme napanuora lujempi meillä on kuin kaksoisilla. Sinä taidat tietä talsia ja rampaa kaverias kantaa. Mutta kompastut ja pääsi seinään lyöt, jos en lautasillas istu ja askeleitas ohjaa. Kas, puolikkaita ollaan kumpikin. Lyöpäs keppi kouraan.
SOKEA (salaisella riemulla). Sokeatpas tulevat näkeviksi, kun saapuu Pyhä Yrjö — sorrettujen ritari. (Ilkkuvasti.) Mitäs sitten teet? Saat nelinkontin ryömiä.
RAMPA (kilistäen rahamassinsa rahoja). Kuulepas, veli sokko. Saat lantin Hanumaanian käypää rahaa. (Ottaa lantin hyppysiinsä.) Jos et olis sokko, hyppäisit kuin oinas. Tulenkeltainen leijonanpää on koreasti lyöty vaskeen. Noo, kaveri, saat kepistä lantin.
SOKEA (ihastuneena). Annatkos — (Ojentaa haparoiden kepin Rammalle.)
RAMPA (kiskaistuaan kepin itselleen nousee, astuu vaivalloisesti pari askelta ja tarttuu lujasti Sokean käsivarteen). Äläh, vai leijonamynttiä mangut? Eikös käpälä riitä, häh? Totteletkos?
SOKEA (surkeana). Käske, herra, laukkaan tahtosi mukaan.
RAMPA (leppyneenä). Naa—nii — taas oltiin kaverukset. Mutta saitkos tapauksesta tästä viisautta älliis? Katsos, sinut peijasin ja siksi juuri olen herras. Mull' on kaupuslaukku ja tavaraa. Tääll' on siilinnahkaa pala ja kollikissan myös. Sanon markkinoilla: jos tällä päätäs sivelet, saat haituvia kaljamakalloos. Jos tällä vilhusilmä akkaas unessa hivelet, käy uskolliseksi. He uskovat, kas min'en aasin varjosta käy sanaharkkaan. Entäs tämä? Mull' on pärskäjuurta, seesam-öljyä ja neilikkaa. Kun niistä taikinan teen ja vielä sinapilla voitaan, käy ansaan joka sorkka. Yhdelle sanon: korvaas pistä, kuulet enkeleitten laulun, ja toiselle hoen: kuules, veli veikkonen, täss' on ihmesalvaa, tällä juuri voiteli Kristuksen haavat Joosef Arimatialainen. Ja kauppa käy. Kas, minä osaan ketunnahalla leijonanvuotaa jatkaa. — Mutta sinä, ruipelo parka, et saanut ketulta mitään. Ja siks' olet orja.
IHANELMA PALMU (ponnahtaen suuttuneena pystyyn; kauhistuneena). Sietämätöntä! (Höökille.) Kuuletteko? Hän pääomaa pilkkaa. Ja miten sirkusmaista! Hänen henkilöillään on klovnien vaatteet.
KORP (kumartaen). Mutta aivoissa, hyvä neiti, vain terveet liikeperiaatteet. (Näyttelijöille.) Jatkakaa.
Ihanelma Palmu istuutuu suutuksissaan, keskustelee tuohtuneena Höökin kanssa, joka kumarrellen myöntelee.
SOKEA. Ketut pakenevat luoliinsa ja rosvo Jarbas saa surmansa, kun saapuu Pyhä Yrjö pelastamaan prinsessaamme —
RAMPA. Pyhä, pyhä — — eipäs ole tullut. Jo vuottaa rosvo Jarbas porttien edessä saalistansa. Tänään, tän'aamuna juuri tuli aurinko Leijonan merkkiin. Ja tänään Jarbas veronsa vaatii. Prinsessasta ihan saa se makupalan, sillä häneen tänä vuonna arpa lankes. Mikäs auttaa? Jos ei kenkään Jarbasta tasapäätappelussa surmaa, on verivelka maksettava, tai polttaa rosvo kaupunkimme. Häh, onkos tullut yhtään sankaria?
SOKEA. Tulee vielä. Hätäviesti vietiin kuninkaalta. Alas vuoriltansa sankari astuu ja valistaa sokeat —
RAMPA. Pöh, mitäs auttais, vaikka näkisitkin. Ei silti aivos riitä kaupanpeliin. Ei, poika, nöyrry säätyjakoon. Paratiisissa sen on alkujuuri. Nääs — niin kertoo pyhä tarina — kun Aatamin ja Eevan luokse tuli vieraisille Jehova, kas panipas siinä illansuussa Aapelit, Kainit ja muutkin pojat noppasille. Ja mikäs oli tulos? Ken rivakasti riiteli, tuli kuninkaaksi tai ritariksi. Ken juksas taitavimmin, pääsi kauppiaaksi taikka prelaatiksi. Mutta keneltä nyrkki sekä sukkeluutta puuttui, orjaksi säättiin. Onkos selvä?
SOKEA. Kuulen askeleita. Vastaan haparoin. (Aikoo kääntyä taka-alalle.)
RAMPA (vetäen Sokean vasemmalle etualalle). So-soo, ei kiirettä, poika.
IHANELMA PALMU (nousee, siirtyy keskinäyttämölle). Minun hermoilleni liikaa. Te tarkoitatte halventaa syntiinlankeemusta —
KORP. No, tottakai — Ylistäisinkö lihan hairahdusta?
IHANELMA PALMU (Höökille). Ihmettelen herra pormestarin pitkämielisyyttä. Eikö hän havaitse, että tämä "kirjallinen tapaus" on vain vaarallista mauttomuutta?
KORP. Katsokaas, sananvapaus! Se sietää vertauskuvallisuutta — toki meidänkin maassa.
IHANELMA PALMU. Ush — virvokkeita! (Poistuu oikealle.)
HÖÖK, joka on jo aikaisemmin noussut, seuraa myös oikealle.
KORP. Hyvin sekoo langat! Käy esiin airut ja puhalla torveen!
X KOHTAUS.
Pyhän Yrjänän airut tulee vasemmalta.
AIRUT (puhallettuaan vielä näkymättömissä ollen torveen; tullen keskinäyttämölle). Sanoma Hanumaanian kuninkaalle Pyhältä Yrjänältä!
XI KOHTAUS.
Hanumaanian kuningas, puettuna kuninkaan mantteliin, mutta ei osansa mukaisesti naamioituna, tulee oikealta.
KUNINGAS. Tuotko pelastuksen? Taisteleeko hän?
AIRUT. Hän surmaa Jarbaan, jos täytät hänen ehtonsa.
KUNINGAS. Sano vain, ne täytän kaikki. (Ottaen vyöltään avaimen.) Tässä on avain aarrekammiooni. Se ritarille vie.
AIRUT. Pyhä Yrjänä ei sankaruutta myöskentele.
KUNINGAS. Mielisikö prinsessaa? Ja puolet valtakuntaa? Niinkö?
AIRUT. Ei tahdo pyhä ritari muuta kuin pelastamaltaan prinsessalta mielen muuttaa, hänen sielunsa voittaa omalle totuudelleen. Mitä vastaat, kuningas?
KUNINGAS (hieroen käsiään; hyvillään). Jos näin mitättömästä hinnasta tuo rosvon pään hän mulle, mielin kielin suon hänelle tyttäreni sielun.
AIRUT. Hän tulee oitis. (Kääntyy poistuakseen verhojen taakse.)
KUNINGAS katoo oikealle.
SOKEA (airuelle). Miltä ilmalta sankari saapuu? Vastaa, että löydän hänet.
AIRUT (viitaten verhoja kohti). Täältä — etelästä. (Poistuu taka-alan verhojen taakse.)
SOKEA aikoo poistua samaa tietä.
0153484848482323235348532348904823485323232353534848
RAMPA (tarttuu häneen, vetää etualalle). Äläs, poika, vie kaveris myötä. Kukaties vielä minunkin koipeni paikkaa.
SOKEA (köyristäen selkänsä). Istu sitten vielä kerran, mokoma. (Lähtee kantamaan Rampaa kohti taka-alaa.)
RAMPA (taka-alalla; viekkaasti). So-soo, ei sinnepäin. Siellä on lännenpuoli. (Osoittaen vasemmalle; kääntäen Sokeaa korvista.) Tuoll' on etelä! (Poistuvat vasemmalle Ramman nauraa hohottaessa.)
XII KOHTAUS.
Pyhä Yrjänä tulee verhojen takaa. Rhea ja Kuningas tulevat vastaan oikealta. Rhea on puettu loistavaan pukuun, mutta hänen kasvojaan peittää laaja harmaa huntu.
P. YRJÄNÄ. Prinsessa Rhea, tulin pelastamaan sinun ruumiisi häpeästä, jotta tahrattomana saattaisit rukoilla tämän kurjan kaupungin puolesta. Oletko valmis?
RHEA. Opeta minua, ritari.
P. YRJÄNÄ. Olen vuoriltani katsonut tänne laaksoon alas, ja heidän elämänsä on ollut kuin verolle pantujen koirain elämä. Kreetalaiset ja illyyrialaiset paimenkoirat, ruskeat paariakoirat ja molossilaiset vahtikoirat, kaikki ne näyttävät ottaneen ihmisten hahmon ja tappelevan keltaisista luista, joita he sanovat rahaksi. Mutta yöllä he syövät ja särpivät kuin maltalaiset piskit hetairain sylissä. Onko ihme, kuningas, ettei yhtäkään sankaria ole alamaisistasi noussut pelastamaan tytärtäsi häpeästä?
KUNINGAS (aivan ärtyen vihaan). Niin, aatella sitä: kolme kertaa on airut julistanut palkinnon Jarbaan surmaajalle, ja joka kerralta on summa suurennettu.
P. YRJÄNÄ. On aika lähteä. Jarbas on saanut haasteeni ja seisoo porttien edessä. Sinut, prinsessa Rhea, vihin kieltäymykseen. Vielä tänään olet lähtevä matkalle erämaan laitaan ja kolkuttava luostarin porttiin.
RHEA (siirtäen pois huntunsa; säteilevästi, rakastuneena). Tuletko matkalle mua saattamaan? Sinun kanssas lähden kyllä. Jos pitkän pitkä on matka sinne, saan seitsemän iloa Neitsyt Maarialta. (Viettelevästi.) Jos liian on se lyhyt, hitaasti kuljemme — —