Part 3

HÖÖK. Minä asetun neiti Palmun puolelle. Luther riisti aviosta sakramentin ja jätti kahleet. Järkevä mies olisi tehnyt päinvastoin. (Istuutuu oikealle etualalle pöydän luo; neiti Palmulle, kohteliaasti hymyillen.) Hän ei näytä olleen selvillä asiasta, muuta kuin Katharina von Boraan nähden.

IHANELMA PALMU (yhtyen leikkiin). Olen aina kuullut, että lakimiesten on mahdoton päästä taivaaseen. Nyt kuulen ensi kerran, että teatterimiehet ovat heidän seuraansa kypsiä. Herra Bilde puolustaa kaksinaismoraalia ja te, tohtori, höllää moraalia.

HÖÖK. Meillä ei, ikävä kyllä, ole olemassa mitään sukupuolimoraalia, hyvä neiti, jollemme sellaiseksi katso hyppäystä kanonisesta oikeudesta nykyiseen valhemoraaliin, jolla on pöydällä katkismus ja pöydän alla — "La vie parisienne".

BILDE. So-soo, veli, unohdat, että tämä yhteiskunta — kaikista yhteiskunnista paras — perustuu yksityisomistukseen. Ja sen moraali taas, se on kirkas kuin kulta! Naisen uskottomuus on loukkaus miehen omaisuudelle, se voi tuoda salaa vieraan perillisen pesään. Mutta mies ei. Hänellä on siis oikeus niin moneen naiseen kuin hänen kapitaalinsa riittää. (Neiti Palmulle.) Katsokaas, neiti, sen nuotan perässä oli kultakala, ja se määrää koko saaliin, sekä arvon että määrän. (Kävellen rehevästi, tullen Höökin eteen; mielihyvästä nauraen.) Siinä on sulle moraalia, juupeli! (Seisoen leveänä keskinäyttämöllä.) Mulla on vaimo, kaunis ja nöyrä, mulla on Liisat ja Lillit, ja tahtoisinpa nähdä, kuka ne multa ottaa, kun on takanani raha ja laki — he-he —

HÖÖK katsoo vaivautuneena neiti Palmuun.

IHANELMA PALMU (yhteisymmärryksessä). Sigaretti olisi paikallaan, herra tohtori.

HÖÖK rientää näyttämön yli, tarjoo sekä sytyttää.

BILDE (oudoksuen syntynyttä mielialaa). Niin, niin, tänä iltana ollaan rehellisiä eikä kainostella.

HÖÖK. A propos — rouva Bilde ei ollut vielä kotona.

BILDE (saamatta aluksi sanaakaan suustaan). Mitäh?

HÖÖK. Niin, hän ei ollut vielä palannut.

BILDE (tolkuttomana hämmästyksestä). Palannut? — Minä itse — saatoin hänet autoon ja käskin ajamaan suoraan kotiin. (Kävelee vinhasti edestakaisin, pysähtyy synkkänä etualalle; puoliksi itsekseen.) Olisiko se sittenkin totta? (Ryntää kiireesti nurkkaovesta.)

IHANELMA PALMU (huvitettuna). Jännittävää —

RAIKO. Tohtori taisi heittää myrkkyä maljaan.

XI KOHTAUS.

Hans Korp tulee vasemmalta verhon takaa.

KORP. Ei hätää. Hän saa sen juoda pohjaan siitä huolimatta.

HÖÖK (nousten hämmästyneenä). Herra kirjailija, taivaastako vai —?

KORP. Katsomosta vain. Siellä tuli ikävä. Pormestariuden hirmuvalta teki herrasväen periaatteellisen väittelyn kovin yksipuoliseksi. Minä tulen tuomaan todellista riitaa ja vihaa. Katsokaas, näytelmä, jota harjoiteltiin pormestarin luona, jatkuu tänä yönä (kumartaen neiti Palmulle, joka nousee loukkautuneen näköisenä ja siirtyy yli näyttämön oikealle pöydän luo istumaan:) — "enkelten suojassa".

XII KOHTAUS.

Adam Bilde palaa nurkkaovesta.

BILDE (tuohtuneena). Ei ollut vieläkään kotona. (Huomaa Korpin; ällistyneenä, uhkaavasti.) Mitäs tämä on?

KORP (kuivan kohteliaasti). Vain harkittua sattumaa.

BILDE liikehtii kiivaasti seinän luo ja painaa soittokelloa, jolloin Aatami tulee sisään.

BILDE (Aatamille). Heitä tuo mies ulos!

KORP. Älä tee, Aatami, huonoa palvelusta kaimallesi, herra pormestarille. (Bildelle.) Skandaali on peloittavin asia maailmassa. Eikö niin? - Minä vain voin sen taitavasti järjestää.

BILDE viittaa Aatamia poistumaan, tämä katoo nurkkaovesta.

KORP viittaa kohteliaasti läsnäolevia istumaan, jolloin Bilde istuutuu taka-alalle, Höök jää oikealle seisomaan.

KORP (istuutuen huolettomasti leposohvaan). Niin, jos kanojen maailmassa sattuisi syntymään kukkojen ylituotantoa, taipuu kaksi kukkoa — mikäli eivät saa toisiaan höyhennetyksi — mielistelemään yhtä kanaa erinomaisessa sovussa. Jos on yhtä monta kiekujaa kuin kaakottajaa, syntyy austraalialainen ryhmäavio tai — yksiavioisuus. Mutta jos on kukkoja yksi, vallitsee moniavioisuus, jossa kanat ovat kaiken kurituksen tarpeessa.

BILDE (ivallisesti). Tämäkö oli se taitavasti järjestetty skandaali?

KORP. Ei, tässä oli vain kansantajuisessa muodossa aviojärjestelmiä, joista herra pormestari äsken puolusti erittäin voimallisesti viimeksimainittua. Vieläpä olen teidän kanssanne samaa mieltä siitä, että korea heltta ja jyväkasa, jotka teidän kielessänne merkitsevät kultaa ja rahaa, ovat erinomaisia suosituksia omistajalleen —

BILDE. Aiotteko te todella ilveillä meidän kanssamme?

KORP. Rauhoittukaa, rouvanne terveiset tuon kohta julki. — Niin — mutta teidän elämänkatsomuksessanne on eräs aukko. Te ette ole tähän saakka huomannut, että jollakin kukolla on niin hurmaava lauluääni, että se voi korvata sekä jyvähankinnan että korean ylellisyyden.

IHANELMA PALMU (nousee). Minun hermoilleni liikaa. (Raikolle ja Höökille.) Eivätkö herrat tahtoisi saattaa minua kotiin?

RAIKO ja HÖÖK nousevat ja seuraavat neiti Palmua nurkkaovesta.

KORP (on noussut toisten lähtiessä). Kuten näette, ette voi moittia minua epäkohteliaaksi.

BILDE (joka on myös noussut ja lähestynyt Korpia; uhkaavasti). En todellakaan. Vain häpeämättömyys on oikea sana.

KORP. Tilanteen hallinta on tässä tapauksessa vielä tarkempi käsite. Ärsytin neiti Palmun kainot hermot, voidakseni ilmoittaa teille suoraan, että eräs virkaheitto näyttelijä on voittanut teidän rouvanne suosion. Teidän on siis suostuttava eroon.

BILDE. Missä minun rouvani on?

KORP. Hän ei ole toistaiseksi tavattavissa.

BILDE (tullen yhä lähemmäksi; harkitsevan ivallisesti). Noo, herra asianajaja, koska tilanne pakottaa minut keskustelemaan kanssanne, saanen kysyä, millä te aiotte pakottaa minut eroamaan vaimostani.

KORP. Silminnäkijöillä.

BILDE (säikähtyneenä). Mitäh? — Nähtykö? (Hilliten itseään.) No, jaa — vai niin, kirjailija taitaa tässä parhaillaan sommitella jotain näytelmää —

KORP. Aivan oikein, ja te näyttelette myöskin tässä parhaillaan — aviorikkojaa.

BILDE (suuttuneena). Ette taida havaita, että väitteenne on solvaus?

KORP. Joka todistetaan. Ja sitäpaitsi: neiti Lill' Margit on puolestaan ylpeydellä tunnustava ja omaksuva sen kunnian, mikä teidän puoleltanne on tullut hänen osakseen sekä lemmessä että rahassa. Onpa hän ilolla vielä ojentava teille kätensä säädylliseen avioon, joka on lohduttava — —

XIII KOHTAUS.

Polle syöksyy verhojen takaa.

POLLE (tarttuu Korpia hihaan, hätäisenä). E-e-een minä suostu — että sinä Margitia vielä tyrkytät tolle, ottaa sen vielä vaikka — ilkeyksissään!

KORP. Sallikaa esitellä: Leopold Vakaa, teatteriparturi, Eevert Urpian ja Hans Korpin nykyinen mesenaatti, Lill' Margitin toinen rakastaja, toinen silminnäkijöistä ja pahin — kummittelijoista. (Menee oikealle ja koputtaa oveen.)

BILDE (hätäisesti). Tietääkö hän —?

KORP. Niin raadollista sydäntä kuin teidän emme ole voineet paljastaa säädylliselle naiselle. Mutta jos te ette anna hänen vapaasti ratkaista, kenelle hän kuuluu, olen minä lateleva sydämestänne maalle sekä lierot että sammakot, ja te menetätte kaiken toivon vaimoonne nähden. Jos myönnytte, emme paljasta äskeistä hämäräidylliä. Onko selvä?

BILDE. On, selvää kiristystä.

KORP. Niinkö? Sanotaanko älyn voittoa lakikielessä kiristykseksi?

BILDE (masentuneena). Odotan vaimoani.

KORP poistuu oikealle.

POLLE (siirtyy nurkkaoven luo; täällä kääntyy, ylimielisesti). Ja Desdemona lempii Jagoa, Othellon tappaa julma kuolema! (Poistuu nurkkaovesta.)

BILDE (yksin; etunäyttämöllä). Mikä häpeä — — mikä häpeä. (Sisäiseen hätään joutuen.) Mihin olen joutunut? Minäkö likaisempi muita? — Voimakkaampi! (Siirtyy vasemmalle, katsoen odottavana oikeanpuoliseen oveen.) He saavat sen kokea —

XIV KOHTAUS.

Ruth tulee oikealta.

RUTH (lähestyen Bildeä; tapaillen sanoja). Minun täytyy — en voinut vaieta enää, valhe on ollut katkeraa. Sinun täytyy päästää minut vapaaksi.

BILDE (vieden Ruthin leposohvalle istumaan). Rauhoitu, Ruth — — En ymmärrä sinua. Enkö ole aina ollut sinulle hyvä?

RUTH. Sinun luonasi en ole tietänyt rakkaudesta mitään. Nyt on minulla sydämessä uusi elämä, suloiset ihmeet ja suloiset tuskat. (Hurmaantuen kokonaan; kuin itsekseen.) Ilta viimaisessa puistossa on hehkuva ja kuuma. Lokakuun vihmova räntä hyväilee kasvojani, ne janoavat myrskyä jok'ainoa hetki. Ja lehdet putoilevat maahan—kuin turvalliseen syliin —

BILDE (keskeyttäen). Puhut kuin sairas — —

RUTH (yhä omassa tunnelmassaan). En kaipaa aurinkoa enää — pienoista piilopaikkaa vain — — lehvien alla — (Nousee kuin unessa, etenee oikealle.) Tahdon pois täältä — (Kuin selviten, tarmokkaasti.) Sinun luotasi pois! Meidän täytyy erota.

BILDE (on noussut myös). Ruth, me emme saa erota. Meidän yhteiskunnallinen asemamme —

RUTH. Vankilamme, jossa olin jo unohtaa, että minäkin olin luotu elämään, hukkumaan, synnyttämään ja suloisesti kuolemaan.

BILDE. Ruth parka, noista kuvitelmista on sinun julma herätä. Minussa on sinulle elämän turva. Kuinka voisit sinä elää parturituvassa tai kiertävässä komeljanttiseurueessa? Lähtekäämme kotiin —

RUTH. Tiedän olevani oikeassa. — Sinun luonasi olen aina ajatellut kauhistuen kuoleman tuloa. Olen värissyt — kuin syyllinen ja tahrattu joka kerta kun se on johtunut mieleen. Ja nyt? Se on kuin suloista raukenemista paahtavan päivän jälkeen, kuin puhdas, yksinäinen vuode ja elokuun illan raukeneva paiste —

BILDE (joutuen hätään; lysähtäen istumaan; ojentaen toivottomana käsiään). Ruth! Minä näen — Olet sanoilleni kuuro. Ja minä — en löydä sanoja. Ruth, usko minua — katumus salpaa minun hengitykseni. Nyt vasta ymmärrän — liianko myöhään? — että olet minulle kallis, kalliimpi kuin mikään muu. (Rauhallisemmin.) Kummallista: elää miehuuden ikään saakka, eikä koskaan havaita, missä sykki ja virtasi koko elämäni pohjasuoni — Ja nyt? Kun on sortumassa kaikki, mitä olen koonnut ja rakentanut, silloin — sokea tulee näkeväksi ja näkee — vain eksyneen itsensä, eksyneen koko elämänsä ajan. (Lähestyen, tahtoen hyväillä.) Sinua koristaakseni olen kerännyt arvoa ja rahaa. Paljossa olen ollut vajaa, mutta paljosta tyhjästä — niin, todellakin tyhjästä — olen luopuva, jos jäät luokseni, Ruth, en voi sinua päästää! Vaadi minulta nöyrtymystä, vaadi tekoja, ihmeitä mitä tahansa, olen ne suorittava — —

RUTH. Suren sinun vuoksesi. Mutta — elämä ei näytä sietävän taapäin kulkua. Tunnen: jos jäisin luoksesi, tekisin sielussani kuolemansynnin — — kuin surmaisin yksiöisen, viattoman lapsen — Ymmärrätkö sellaista?

BILDE (väkivaltaisesti). Vain yhden ymmärrän: en päästä sinua!

RUTH (kylmeten; ratkaisevasti.) En tiedä muotoja enkä pykäliä. Mutta sen ymmärrän, että nyt lähden rakastamani miehen luo. (Melkein riemuitsevasti.) Etkä sinä silloin tahdo etkä voi ottaa takaisin — aviorikkojaa.

BILDE (tuijottaa hetken kuin lyötynä, kuin saaden onnellisen ajatuksen). Entäpä, jos sittenkin voin? Olen löytänyt teon, itse sen minulle sanoit. (Hellästi.) Kuuletkos, nyt on minulla se teko, jota ei voi sydämesi vastustaa. Sitä varten olen kokoava kaikki voimani ja älyni. En ole säästävä mitään enkä ketään. — — (Mennessään oikeanpuoliselle ovelle.) Saatpa kuulla. (Kutsuu sisähuoneessa olevia sisään; palatessaan.) Taistelemaan sinusta kykenen vieläkin.

RUTH istuutuu odottamaan leposohvalle.

XV KOHTAUS.

Eevert Urpia ja hänen jäljessänsä Hans Korp tulevat oikealta.

BILDE (joka on istuutunut taka-alalle pöydän ääreen; herroille). Hyvät herrat, rouva Bilde on valinnut. Hän saa vapaasti lähteä. Minä en ole oikea mies vaimoani tuomitsemaan. Mutta muistakaa kuitenkin, että kun köyhyys ja puute on nääntänyt hänet huoleen ja hätään, ehkä sairauteen, on minun kotini oleva hänelle avoinna. Hänen palatessaan olen minä antava hänelle anteeksi kaiken.

URPIA. Olette tehnyt oikein. Elämän murhenäytelmässä nainen maksaa onnesta kalleimman hinnan, siksi on hän saapa vapaasti valita. Jos hän katuu tätä iltaa hetkenkään ajan, en ole paneva edes rukousta esteeksi hänen matkalleen.

KORP. Mutta asiaan, jalot ritarit. Tämä herra pormestarin anteeksiantava jalomielisyys tekee mahdottomaksi laillisen avioeron, sillä systeemin mukaan eivät hyveelliset pääse aviosta eroon. Täytyy olla rikos, josta syytetään. Luulen, että tämä harvinainen ritarillisuus pakottaa jatkamaan tätä näytelmää.

BILDE (kylmästi). Olen samaa mieltä.

URPIA (jyrkästi). Toistan vielä, että kunnioitan herra Bilden ajatusta. (Katsoen Ruthiin.) En pelkää mitään. Lähtekäämme. (Poistuu nurkkaovesta Ruthia ohjaten Bilden tuijottaessa katsomoon.)

KORP (lähtiessään; ovelta). Jos teitä, herra pormestari, joku tästä lähtien väittäisi tyhmäksi, paljastaa väittäjä ilmeisesti oman aasiutensa. Otan nöyrästi maasta teidän heittämänne hansikkaan. (Poistuu nurkkaovesta.)

XVI KOHTAUS.

Lill' Margit tulee nurkkaovesta.

LILL' MARGIT (lähestyen Bildeä takaapäin, tökäten kylkeen mielistelevästi). No, ollaankos sitä nyt elävän leskenä vai —.

BILDE (kääntyen, vieden kätensä povitaskuun, kylmästi). Saanko laskun?

Väliverho.

III NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Köyhästi kalustettu parturihuone, joka sijaitsee kellarikerroksessa, joten valo huoneeseen tulee viistosti ylhäältä ja ainoastaan vasemmalta. Sillä ainoa akkuna ja lasiakkunainen ovi ovat vasemmalla seinällä. Oikealta vie ovi sivuhuoneeseen. Takaseinällä on portaat ja näiden päätteessä kapea mutta luja, raudoitettu ovi, joka näyttää avautuvan pimeähköön kammioon. Oikealla etualalla on seinäpeili ja kehno parturipöytä tuoleineen. Vasemmalla etualalla laajahko pöytä, jolla on pari lehteä ja huomattavan suuri kukkalaite. Oikealla taka-alan nurkassa pieni pöytä monine pulloineen ja muine parturivälineineen. Seinillä on räikeänvärikkäitä reklaamiplakaatteja, naisaiheisia painokuvia sekä näkyvimmällä paikalla iso paperi, johon on tökeröin kirjaimin maalailu sanat: Ei juomarahoja! Inga drickspengar! Ja näiden alla suurin kirjaimin: Leopold Vakaa. Teatteri Parturi. Taiteilia.

I KOHTAUS.

Adam Bilde istuu parturituolissa käärittynä parturilakanaan, valmiina parturin käsiteltäväksi. Polle on taka-alalla nurkkapöydän luona selin katsomoon ja sekoittaa touhukkaana partakuppia.

BILDE (istuu alussa pää kenossa taaksepäin, poltellen sikaria, katsoo sitten hermostuneena peiliin ja tämän jälkeen ympärilleen huoneessa. Jää tuijottamaan hämmästyneenä pöydällä olevaa kukkalaiteita; Pollelle). Miksi minun lähettämäni kukkalaite on täällä?

POLLE (käännähtää ympäri ja lähestyy kuppia sekoittaen; tärkeän näköisenä). Jaha, jaha — — Kaikki on valmista — — olkaa ystävällinen. (Asettaen teatraalisin elein Bilden pään oikeaan asentoon.) Noin, kas noin —

BILDE (ärtyneenä). Minä kysyin —

POLLE (lyö samassa saippuaa Bilden leukaan, niin että häneltä jää lause kesken; mielistelevästi). Minä sydämellisesti iloitsen kunniasta, että herra pormestari on tullut oman teatterimme parturiin. Se tulee tekemään loistavan efektin —

BILDE (työntää Pollen kiukustuneena syrjään). Fiasko tästä tulee, jos et osaa vastata! Miksi rouva Bildelle tänä aamuna tulleet kukat ovat täällä eikä — (Viittaa oikealle.)

POLLE (viattomasti). Niitä kun ei ole vielä ennätetty lähettää eteenpäin —

BILDE (hämmästyneenä). Mitäs sinä, mies, tarkoitat?

POLLE. Ne kun on käsketty heittää takapihalle. — Aatelkaas, mikä rikos kauneutta vastaan! Mutta minä olen järjestänyt asian: Joka toinen päivä saa Lill' Margit Pollelta kukalla höystetyn runon ja joka toinen päivä runolla kaunistetun kukan. - Anteeksi, saa kai raakata taas?

BILDE alistuu kohtaloonsa, mutta ilmaisee harmistumisensa tuprahuttelemalla ankaria savupilviä Pollen silmille.

POLLE (työskenneltyään hetken, iloisesti). Niin me täällä vaan elämme kuin riippuvien puutarhojen keskellä — sulttaanin kaupungissa, ruusut tuoksuvat ja kesäkärpäset tulevat. (Saa työnsä valmiiksi.) Noin, kas noin — olkaa hyvä.

BILDE (jääden yhä istumaan; hetken vaitiolon jälkeen). Noo, mitenkäs se on sitten sen Margitin ja Pollen rakkauden laita?

POLLE. Pollen rakkaus on aina ollut kuin näytelmää, jossa he eivät saa toisiansa. Minut petettiin katalasti. Nainen petti, Korppi petti, koko maailma petti.

BILDE (innostuen). Kirjailija Korp?

POLLE. Juuri se sama. Ensin sai minut pelaamaan statistia siinä suuressa "Nubian" kalapaliikissa, kun väitti Margitin suostuvan minuun (kumartaen) senjälkeen nimittäin, kun asia olisi herra pormestarille ikäänkuin — voitettu kanta. Mutta suostuikos? Suuttui mulle ja koko maailmalle. Ja Korppikos nauroi — päin naamaa hohotti, rimmas ja hoilas. Kyllä se sapettaa.

BILDE nousee, maksaa suurehkolla setelillä.

POLLE (hämmentyneenä). Eikös sattuisi olemaan jämttiä rahaa?

BILDE. Noo, juomarahoiksi loput.

POLLE (viitaten tärkeänä seinällä olevaan tauluun). Ei juomarahoja, inga drickspengar.

BILDE. So-soo — (Antaa pienemmän setelin liivinlaskustaan.) Mutta, Polle — suostupas minun kanssani kauppoihin, niin Korppi korvennetaan ja saat kaupanpäällisiksi Lill' Margitin omaksesi, ihan omaksi rouvaksesi.

POLLE (huoaten). Jaa, jaa, mutta sakset ja liipingit ei riitä siihen kauppaan kapitaaliksi. Se on kallis tyttö.

BILDE (käyden vasemmalle, istuutuen). Minä kustannan sinulle ensiluokan liikkeen keskikaupungilta ja samalla hinnalla suostutan sinuun Margitin, jos teet eräitä palveluksia.

POLLE (ensin hölmistyen, sitten riemastuen). Nyt se tuli! Tuli kaipuusta rakkaus ja avioliiton ensimmäinen päivä. — No, se nyt on vissi, että se ensiluokan rouvaksi rupee. Ja mitäs sitten sais olla — niitä palveluksia?

BILDE. Näytät vain Korpille, että tekijä se olet sinäkin tässä näytelmässä, runoniekka yhtä hyvä kuin hänkin.

POLLE (innostuen). Jaa, jaa, niinkuin sen runot tekis kauppansa sen paremmin kuin minunkaan.

BILDE. Vihjaise rouva Ruthille, että tuo huikentelevainen näyttelijä on väsynyt tähän seikkailuun ja kaipaa salaa rouva Urpiaa — että vain kunniantunto pakottaa hänet jatkamaan toivotonta taistelua keskellä köyhyyttä, katsos, pieni väärinkäsitys —

POLLE (keskeyttäen). Eipäs se olekaan enää köyhä, rikas se on Eevert-herra. Se kun palkkas kokonaisen kiertueen ja koko talven on pelannut sitä Korpin näytelmää, niin että — Ja sanomissa on ollut paljasta kiitosta —

BILDE. Minulla on tarkat tiedot. Yleisöä on ollut vähemmän kuin kynäniekkojen ylistystä. Näyttelijät ovat rettelöineet, sillä mukana on eräs minun miehistäni. Primadonnista kaksi on lähtenyt toisensa jälkeen ulkomaille — opintomatkalle. Se herra on kyllä kokenut, mitä saadaan aikaan rahalla. Kiertäköön vain tuo näyttämön lemmikki maineen töyhtö hatussaan. Hän on palaava sittenkin kotiin epätoivossa, olen sen itselleni vannonut. Näin ollen, Polle, teet viisaasti, jos lakkaat hukkaamasta niukkoja ansioitasi liian toverillisesti noille herroille taiteilijoille.

POLLE. Enpä mä ole ihmeempiä kuullut.

BILDE (puoliksi itsekseen). Lisäksi ei tarvita muuta kuin tuo mitätön erehdys ja epäluulo. (Pollelle.) Siinä "korkeassa" lemmessä on pienikin väärinkäsitys koko hulluuden hauta —

POLLE. Ni-nii, niin se on kaikilla, Romeolla ja Julialla ja Margitilla — —

BILDE. Sinun ja Selma-rouvan on saatava aikaan tuo väärinkäsitys. Menen täältä hänen luokseen — - Suostutko?

POLLE. Mutta ymmärtääkös se Margit tänä päivänä vielä minun sydämeni huolestuttavan tilan?

BILDE. Sen takaan ja rahat myös.

II KOHTAUS.

Hans Korp tulee ulko-ovesta, niin että ovikello kilahtaa.

POLLE siirtyy nurkkapöydän luo ja ryhtyy sitä järjestelemään.

KORP (heiluttaen papereita kädessään). Sapuskan nälkä, tupakan nälkä, elämän nälkä, koko sen nälkäkuurin ruumiillistuma on tässä, mutta eipäs osta tämä toimitussihteerikulttuuri, ei niin runonpätkää. Käskevät kirjoittamaan hienosta käytöksestä. Tjaa — — (Bildelle.) Vai olisiko niin, että jokaisen kansalaisen rinnassa jönkii nykypäivinä pienen pieni pormestari-sielu, kuten kerran oli jokainen ranskalainen sydämeltään pieni Napoleon?

BILDE (nousten; ivallisesti). Katkera mieli synnyttää huonoja runoja.

KORP. Mutta viha on runouden juhlaruokaa, rakkaus vain sen viinimalja.

BILDE. Siinä tapauksessa olen valmis suomaan teille täyden tunnustuksen. —

KORP. Toivottavasti ei kuitenkaan runoilleni — menettäisin koko itseluottamukseni.

BILDE. Ainakin aivoillenne. (Synketen.) Te toitte minulle enemmän häpeätä kuin yksikään on tähän mennessä kyennyt ja teitte sen pennittömänä kerjurina. — Löitte älykkäästi, sen tunnustan.

KORP. Katsokaas, sydämellä ei teitä voinut lyödä, se kuuluu tämän näytelmän toisille henkilöille. Mutta lyönti sattui kyllä sydämeen, vai kuinka?

BILDE. Voi olla. Mutta ymmärtäkää ajoissa, että teidän aivojenne houre jostain ihmeellisestä poikkeustapauksesta, aviosta, joka riistäytyisi irti yhteiskunnallisesta asemasta, rahasta ja luonnollisista siteistä, ei tule onnistumaan. Teillä ei ole elämänkokemusta, nuori mies.

KORP. Teissä on ollut kylliksi sangen kokemusperäistä raaka-ainesta. Tunnen jo liikkuvani tässä inhimillisten erehdysten labyrintissa eli aviomaailmassa kuin kotonani.

BILDE. Jos kerran tunnustatte inhimillisen erehtyväisyyden, pitäisi teidän muistaa joskus Schopenhauerin suvaitsevaisia sanoja — — (Koettaa turhaan ponnistaa muistiansa.) Kuinkas ne nyt tuota — —

KORP. "Missä ovat todelliset yksiavioiset? Me elämme kaikki ainakin ajan, mutta enimmäkseen aina, moniavioisuudessa." Siihen viisauteen kai aiotte pistää päänne kuin jänis pensaaseen vai kuinka?

BILDE (nolostuen). Niin, tarkoitin sanoa — —

KORP (ilakoivasti; viitaten Bildeen). Schopenhauer parka, näkisitpä opetuslapsesi!

BILDE (suuttuneena; purevasti). Hyvä, herra kirjailija, mutta muistakaa, että minä olen hankkiva hyvityksen. Te olette tahtomattanne opettanut minut ymmärtämään, että minun on taisteltava vaimostani kuin elämästäni, niin, ja vieläkin enemmästä: miehisestä kunniastani. — Järkeni ja voimani on antava hänet minulle takaisin. (Kulkee ulko-ovea kohti.)

KORP (jäljitellen kolportöörisävyä). Mutta tappio — luulen minä — olisi teidän sielullenne hyväksi.

BILDE (kääntyen ovella; röyhkeästi). Jos jatkatte peliänne, sulkevat minun tuttavuussuhteeni teiltä jokaisen oven. (Poistuu ulko-ovesta ovikellon hurjasti kilistessä.)

KORP (Pollelle; nauraen). Näitkös, Polle, ahvenkin tarttuu ärsytettynä parhaiten koukkuun. — Onko rouva Ruth kotona?

POLLE. Ei ole. Kaiket iltapäivät se on kaupungilla. (Kierosti.) Taitaa olla toiset hommat — taikka ne entiset.

KORP. Huono vitsi. Mutta — annas rahaa.

POLLE. Olenkos minä mikä lypsylehmä?

KORP. Lehmä. Kamelinkarvainen, kirahvikaulainen vuohi parka, ehtymäisillään joka päivä. Ettäs kehtaat! Ja juuri oli sinulla ilo ja onni rääkätä tylsällä puukolla kilpailijaasi, vieläpä maksusta. (Laskee sormillaan.) Rääkkäys, aluna, eau de Golognet, puuderit — — tjaa, suunnilleen kymppi. (Ojentaa kätensä.) Tarvitsen sen kaikki. Eevert tulee seuraavassa junassa, siihen mennessä juhla-ateria pystyyn. No?

POLLE (ylpeästi). Turhaan kärkyt. Enpä mä olekaan enää se taputeltu ja potkittu Polle.

KORP (tutkivasti). Ahaa — tärppääkös tässä ahvenen perästä vielä salakka ja särki? —

POLLE (ilkeästi). Nykii ja näppää, mutt'ei tartu.

KORP. Mutta tunnin vippi! Kyllä me maksamme, kun Eevert tulee. Se poika on näytellyt rahaa ja mulle mainetta ja prosentteja että paukkaa.

POLLE kääntyy parturipöytään päin naurahtaen vähäksyvästi.

III KOHTAUS.

Ruth tulee oikealta verhojen takaa kädessä sanomalehti.

RUTH (ihastuneena). Viimeinen näytäntö — ollut ja mennyt, kuule, Korppi.

KORP. Pyhä Yrjänä on voittanut.

RUTH (ojentaa lehden Korpille). Ja katso. Mitäs tämä merkitsee?

KORP (silmäillen lehteä). Hoh-hoo — itsensä Ihanelman nimimerkki! Myötämielinen kirjoitus koko kiertueesta. (Nauraen.) Katsos, arvostelu on hienoa, jos se ensin vastustaa kynsin hampain ja sitten muuttaa tappionsa armeliaaksi suosioksi.

RUTH. Eevert tulee — meidän täytyy siistiä. (Ryhtyy järjestelemään; Pollelle.) Hyvä Polle, tuo kukka on vietävä pois.

POLLE menee kuin syyllinen ottamaan kukkalaitetta ja ryhtyy kantamaan oikeanpuolista ovea kohti.

KORP tökkää Pollen mennessä häntä kylkeen, niin että kukka putoaa maahan ja ruukku menee rikki.

POLLE jää onnettomana seisomaan.

RUTH. Häitä se tietää!

KORP (tökäten uudestaan Pollea; Ruthilta salaa). Anna raha tänne. (Heristää lopulta nyrkkiä, toinen käsi ojolla.)

POLLE (työntää, nyt jo perinpohjin suuttuneena, rahan Korpin kouraan).

KORP (huoahtaen helpotuksesta). Murheellista, miten paljon neroutta täytyy tuhlata yhteen kymppiin. (Pollelle.) Korjaa roskat pois. (Mennessään.) Ja sitten tee juhlaruno, minä korjaan.

POLLE (Korpin jälkeen; kyräten).

Kuulemas pitää. (Keräilee hetken ruukunpalasia, katsahtaa alta kulmain Ruthiin; yhä polvillaan lattialla, lipevästi.) Jaa, jaa, kun kovalle ottaa, niin — tuota — laihtuu sitä pulskakin mies.

RUTH katsahtaa ohimennen Polleen, istahtaa vasemmalle; jää hymyillen tuijottamaan katsomoon.

POLLE. Herra pormestaria tarkoitan, se kun nyt on meidän liikkeen kundi. (Vaitiolo.) Eipäs sattunut rouva olemaan kotosalla. Kaksi asiaa kai sillä oli, kun niin suruansa valitti ja rakastavan näytti, ettei muuta kuin rouva armon antaa, niin kyllä ovat ovet auki pormestarin talossa.

RUTH (kääntyen katsomoon; iloisesti). Mutta mitäs se Polle siellä vielä vitkastelee? Nyt on kiire.

POLLE (nousee, lähestyy; tuttavallisesti). Ovatkos siihen rouvaan herrat aina rakastuneet, kun on vaan vinkki annettu?

RUTH (hymyillen). En tiedä, Polle.

POLLE. Niin mutta — mitäs sitten, jos se toinen tulisi kylmäksi eikä kehtais sitä sanoa suoraan?

RUTH. Lill' Margitko se yhä saattaa Pollen noin mietteliääksi?

POLLE. Ei tässä ole Margitista kysymys, vaan Eevert-herrasta. Se kuuluu taas joutuneen sen Selma-rouvan pauloihin, mutta miehellä kun on toisaalle vannotut valat ja kunniat, niin —

RUTH nousee, kävelee hitaasti kohti oikeanpuolista ovea. Samassa kilahtaa ovikello, ja hän kääntyy katsomaan.

IV KOHTAUS.

Selma tulee vasemmalta.

SELMA (jo ovelta). Ruth! (Rientää syleilemään jäykkänä seisovaa Ruthia, vetää tämän etualalle.)

POLLE korjaa hätäisesti ruukunsirpaleita pois.

SELMA (painaen Ruthinkin istumaan lähellensä). Ruth parka -tai ennemminkin onnellinen Ruth. Minkäs sille tekee, ne miehet kun nyt ovat niin kummallisia. Näinhän onkin parempi - eikö niin? Kullakin omansa — minä annan kaiken, kaiken sinulle anteeksi.

RUTH (kuin turtunein kasvoin). Mitä sinä olet tullut minulle anteeksi antamaan?

SELMA. No, että vähän niinkuin lainasit sitä minun "ensimmäistä rakastajaani". Nyt se tulee takaisin kuin pelastuksen enkeli. Maineeni oli joutuakin melkein kuin hunningolle.

RUTH (nousee; halveksuen, melkein kauhistuen). Ja sinunko luoksesi palaisi Eevert?

SELMA (nousten; riitelevästi). Niin, juuri minun, huikentelevaisen Selma Urpian luo. Profeetat ovat aina pitäneet lopultakin juuri syntisistä vaimoista. — Nöyrät lähetti mies parka terveiset. Niin tulee kuin järkiinsä tullut tuhlaajapoika.

RUTH siirtyy oikeanpuolista ovea kohti.

SELMA (seuraten taka-alalle). Ei siinä auta nenän nyrpistykset eikä ylevät plastiikat. Hyvän hyvyyttäni tulin sinua valmistamaan, ettet turhaan joutuisi miehen edessä näyttämään sitä "särjettyä sydäntä". Se ei meitä enää paljonkaan tähän maailman aikaan korista. — (Vaitiolo.) No, jos ei, niin ei! Siemaise sitten koko pikari kerrallaan. (Katkerasti.) Ovat tässä muut saaneet juoda viheliäisen elämän rutaa ja sakkaakin. (Poistuu ulko-ovesta.)

RUTH astuu tuskasta värisevänä, epätietoisena pari askelta etualaa kohti.

POLLE (joka on välillä ollut näkymättömissä oikealla, lähestyy nyt Ruthia; hädissään). Voi, voi, rouva, eihän sitä pitäisi nyt noin — — Joka poikahan sitä helposti lupaa syödä viinimarjoja joka päivä, mutta hampaat kun huoltuvat, niin ei se ole taivaskaan enää paratiisia — —

V KOHTAUS.

Hans Korp tulee ulko-ovesta, mukana ruoka-aineita.

KORP (ryhtyen järjestämään tuomisiaan vasemmanpuoliselle pöydälle). Hei, pojat, tässä on makkaraa ja tässä olutta puolikas — — ja tässä on toista makkaraa, ja kun se pannaan kahtia, on meillä kolmea lajia asetteja.

RUTH on Korpin ensi sanojen aikana poistunut hiljaa oikealle.

KORP (Pollelle). Menepäs kirjailija Korpin viinikellariin, jossa monena yönä olen nähnyt veljeni, kyynikko Diogeneen haamun istuvan tynnyrissä, mutta en koskaan täysinäistä viinitynnyriä enkä hekumoitsevaa Aleksanteria, vielä vähemmän kärpäsiä ja auringonpaistetta — — Siellä on — sen neitseellisen lavitsani pääpuolessa limppu kuin elämän leipä. Tuo se tänne.

POLLE menee peräovesta ja jättää auki oven, josta näkyy pimeänpuoleinen komero.

VI KOHTAUS.

Eevert Urpia tulee pieni matkalaukku kädessä ulko-ovesta.

KORP (leikillisesti). Ave Caesar imperator!

URPIA (menee, silmättyään näyttämölle, oikealle aikoen avata ovea; huomattuaan tämän olevan lukossa). Miksi ovi on lukossa?

KORP. Paratiisin portilla on aina ollut se ylhäinen ominaisuus. Mutta käypäs pöytään. (Viitaten pöytään.) "Pyhän Yrjänän" tekijä tarjoo ylösnousseelle Leijonalle shampanjaa, flamingon kieltä, riikinkukon aivoja ja hanhen maksaa. Istu, poika.

URPIA (istuutuu väsyneesti; lyhyen vaitiolon jälkeen, jännittyneenä). Onko Ruth kotona?

KORP. Tottakai — taitaa paistaa satakielen paistia — — ankeriaan maidossa.

POLLE tulee takaisin mukanaan leipää, jonka asettaa pöydälle.

KORP (osoittaen Pollea; Urpialle). Kas, tuossa on se meidän mesenaatti, joka muuttui tänä päivänä äkkiä saituriksi. Häntä on rangaistava. Maksetaan sille Juutakselle koko talven vipit. (Pollelle.) Mutta osaakin sitten hävetä.

POLLE. Kyllähän me — kun vaan tässä kaikki saavat toisensa, niin ei tässä maksuista piitata.

KORP. Äläs, poika, kaikki prosenttini latelen sulle kuin herran kädestä ja juuri nyt. (Urpialle.) Anna ne Pollelle. Minulle riittää maine ja applodit.

URPIA (katkerana). Muuta ei meillä olekaan.

KORP. Se koettelee meitä. Arvostelut ja — —

URPIA. Lehdet eivät määrää mitään vaan yleisö. Sitä oli monin paikoin vähän. Mutta pahinta oli, että onnettomuudet: rettelöt, eroamiset ja sairastumiset ajoivat minua takaa kuin painajaisten laumaa. Olin tulla hulluksi. No, niin. Kun maksoin näyttelijäin palkat, jäi tyhjä käteen. En voi maksaa sinulle vielä edes tekijäprosentteja.

POLLE (hieroen käsiään; salaperäisesti). Jaha, jaha —

KORP (Pollelle). Hiiteen siitä jahattamasta!

POLLE siirtyy taka-alalle, sulkee auki jääneen peräoven ja jää nurkkapöydän luo, josta näyttää seuraavan toisten keskustelua.

KORP (yhä iloisella mielellä). Vai sillä tavalla? Mitähän varten puhtaat sydämet eivät miellytä herra Mammonaa? Se taitaa olla niitä ikuisia totuuksia, joita maailma on puolillaan. Mutta olkoot. Runous jää meille ja — rakkaus lisäksi. Ei surra pienistä, pojat.