Part 2
P. YRJÄNÄ (kuin sokaistuneena prinsessan kauneudesta; saaden sanoihinsa mitä välittömintä ihastusta ja hehkua). Mitä näen minä? Kuin aamuauringossa sininen lootus. (Etääntyen; kuin muistellen.) Sinut pilvestä nähnyt olen, sinun äänesi olen kuullut, kun laakson liepeellä tamariski kastehelmistä paistoi. (Lähestyen, polvistuen prinsessan eteen.) Sinun kauneutesi tappaa ja virvoittaa. Kun kerran katson, voitan erämaitten rosvot (nousten ja katsahtaen Kuninkaaseen; merkitsevästi) ja valtakuntien kuninkaat. (Tervehtien kädellään.) Nopeasti palaan! (Aikoo kääntyä.)
RHEA. Ylläni harmaa kaapu ja vyölläni karkea nuora — niinkö vuotan sinua?
P. YRJÄNÄ (kuin sekaisin riemusta). En tiedä, en tiedä — (Poistuu verhojen taakse.)
KUNINGAS (epäilevästi; ärtyneenä). Mitäs tämä? Hän puhui puuta ja heinää.
RHEA (puoliksi itsekseen). Kun palaa, prinsessa Rhean ryöstää hän. (Poistuu oikealle.)
KUNINGAS katsahtaa epäillen Korpiin ja poistuu oikealle.
KORP (kuninkaan mennessä). Väliaika! (Retkahtaen tuolille oikealle; katsomoon.) Näittekö! Hän näytteli rakastunutta paremmin kuin pyhimystä. Ja vastoin tehtäväänsä kuningas synkistyi. Se oli loistava temppu! (Miettivästi.) Ja kuitenkin: miten käy rakastuneitten? Minä annoin heille kauas juoksevat loimet, he tarttuivat niihin väräjöivin käsin kuin lapset punalankaan, eivätkä muista, että toiset kuteita punovat. (Nousten; reippaasti.) Nyt selviksi aivot — —
XIII KOHTAUS.
POLLE, yhä rammaksi puettuna, tulee kiireesti vasemmalta.
POLLE. Kuule, selvä on, kuin raivotar Lill' Margit laskee repliikkinsä.
KORP. Antaa tulla vaan. Nyt on hirsipuuhuumori myötä!
POLLE katoo nauraa hekottaen vasemmalle.
KORP. Pyhä Yrjänä ja rahvas esiin!
XIV KOHTAUS.
Verhojen takaa alkaa kuulua rahvaan äänten sorina.
ÄÄNET. Jarbas on kuollut! Sankari tulee! Eläköön!
P. Yrjänä astuu sisään rahvaan seuratessa, jonka etunenässä on koreaksi puettu Lill' Margit.
Rhea, Kuningas seurassaan, tulee oikealta.
P. YRJÄNÄ (Rhealle). Työ on täytetty. Sinä olet voittoni seppel. Tule lähemmäksi — - (Vetäen lähestyvän Rhean luokseen; kuiskaavalla äänellä.) Sinut ryöstän itselleni ja suloisen palkan otan. (Kääntyy muiden puoleen.) Meidät jättäkää.
KUNINGAS (sopertaen). Muistatte väärin — —
P. YRJÄNÄ. Kuningas poistukoon.
KUNINGAS (ärtyneenä). Vakuutan, herra Urpia, muistatte repliikkinne väärin! Sitäpaitsi: näytelmässä ei ritari taivu prinsessan viettelyyn.
Lill' Margit ja rahvas käyvät levottomaksi.
P. YRJÄNÄ (Korpille). Olenko oikeassa?
LILL' MARGIT. Kuningas poistukoon, sen vaatii sankari ja kansa!
KUNINGAS (lähtien vimmastuneena Korpia kohti). Vetoan tekijään.
LILL' MARGIT (.seuraten etualalle, ihan kuninkaan eteen). Kuningas saa poistua, niin se on repliikki.
KUNINGAS (hämmästyen). Mitä? Kuka te olette? Häh?
LILL' MARGIT (vetäen kuninkaan luokseen; veikeästi kuiskaten). Lill' Margit "Nubiasta". (Räikeästi.) Terve.
KUNINGAS (säikähtyneenä). Hiljaa. Tulen huomenna — nyt ole hiljaa. (Lähtien oikealle; Korpille.) Tämän muistatte vielä. (Poistuu oikealle.)
KORP. Rahvas poistuu. (Rahvas vasemmalle.)
LILL' MARGIT. Sainpas näytellä! (Poistuu vasemmalle rahvaan mukana.)
Korp kiirehtii oikeanpuoliselle ovelle.
P. Yrjänä johtaa Rhean etualalle.
Rhea vaipuu sanaa sanomatta P. Yrjänän syliin. Suutelevat.
P. YRJÄNÄ. Nyt tunnen sen — Ruth, olet ainaiseksi minun. (Suudellen jälleen.) Sinut herätän — —
RHEA (kuin unessa). En tahdo herätä. Olen ikävöinyt päivät ja yöt.
KORP (ovelia). Herrajumala! Joku voi tulla — (Rhea kavahtaa säikähtyneenä erilleen.)
P. YRJÄNÄ. Älä pelkää. Sinut taistelen itselleni. Uskallatko?
RHEA. Uskallan — —
KORP (lähestyen). Verhon taakse, se kuuluu näytelmään!
P. Yrjänä vetää Rhean lähelleen; poistuvat verhojen taakse.
KORP (tulee etualalle vilkuen taakseen; sivellen kurkkuaan). Tuntuu täällä — aataminomenan puolla kuin henkeä vietäis —
XV KOHTAUS.
Adam Bilde, heittäneenä pois kuningasviitan, tulee oikealta.
BILDE (vimmastuneena). Missä on vaimoni?
KORP (nokkelasti). Hän näyttelee. Tuota kohtausta täytyi hieman muuttaa. — —
BILDE. Kyllä minä teidät muutan — (Kävelee vimmastuneena vasemmanpuoliselle ovelle ja sieltä takaisin; tuimasti.) Missä hän on?
KORP. Nyt ei ole kuninkaalla enää muuta tehtävää kuin lähettää henkivartijansa ajamaan pakolaisia takaa. Siihen päättyy toinen näytös.
BILDE (katsottuaan hetken epätietoisena). Pässinpää! (Kääntyy poispäin.) Ahaa! (Rientää verhojen luo ja kiskaisee keskimmäisen syrjään. Rhea ja P. Yrjänä keskustelevat korokkeella lähekkäin seisoen, toisiaan katsoen rakastunein ilmein.)
BILDE (kylmän purevasti). Hyvä rouva, teidän osanne on, kuulemma, jo näytelty loppuun. Saanko saattaa? (Osoittaa kädellään tuimasti rouvaansa poistumaan.)
Rhea poistuu oikealle.
BILDE. Samoin teidän, herra Urpia.
(Urpia siirtyy vasemmalle.)
Korp menee hänen luokseen, keskustelevat.
XVI KOHTAUS.
Ihanelma Palmu ja tohtori Höök ovat tulleet oikeanpuoliselle ovelle.
IHANELMA PALMU (tärkeänä). Jos arvostelu jotain merkitsee — —
BILDE (keskeyttäen). Neiti Palmu, voitteko ehdottaa meille jonkin toisen juhlanäytelmäksi sopivamman —
IHANELMA PALMU. Mielihyvin — sen löydän kyllä. (Siirtyen oikealle etualalle.) Hieman mietin vain —
BILDE (Höökille). Herra johtaja, olette kummallisen kauan sietänyt teatterissamme erästä näyttelijää, jonka moraaliton luonne on sille häpeäksi. Tarkoitan herra Urpiaa. Hänet on erotettava heti.
HÖÖK kumartaa.
URPIA (peitetty uhka äänessään). Herra pormestari, olen kyllä näyttelevä edelleen. (Poistuu vasemmalle.)
BILDE (hänen jälkeensä; ivallisesti). Laitakaupungilla kai?
KORP (vieden käden korvalliselle; nöyrästi). Alku aina hankala, se myöntää täytyy. Mutta, herra kuningas — olen jatkava näytelmää. (Poistuu vasemmalle.)
IHANELMA PALMU. Erinomaista! (Herrojen puoleen kääntyen.) Hyvät herrat, eräs näytelmä seitsemänkymmenluvulta — tosin käännös — mutta mitä hartain ja aidoin topeliaaninen henki huokuu sen henkilöistä. "Enkelten suojassa" on se nimeltään.
Väliverho.
II NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ.
Ravintola "Nuhian" yksityishuone. Oikealla taka-alalla laajahko koroke, jolla on pöytä sohvineen ja tuoleineen. Vasemmalla etualalla leposohva. Oikealla pieni pöytä ja tuoli. Takaseinän laajahkossa syvennyksessä olevaa akkunaa peittävät keltaiset verhot. Vasemmasta takanurkkauksesta vie korkeahkolla oleva verhottu ovi ravintolan puolelle. Oikealta etualalta vie kapea ovi sivuhuoneeseen. Ja oven lähettyvillä on suurehko peili. Vasemmalla puoleksi avatun verhon takana huoneen alkoovi (niin laaja kuin suinkin näyttämö myöntää). Koko huone on pohjaväriltään sininen ja koristukset keltaiset.
I KOHTAUS.
Oikeanpuolisen pöydän sivulla istuu Polle, edessään loppumaisillaan oleva whiskylasi. Leposohvalla lepää Eevert Urpia.
POLLE (nojaa päätään pöydän reunaa vasten, kohottautuu, hyräilee surkeana, tuhertaen itkua säkeen lopussa).
Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja silmät vettyy, kyyneltyy-y-hyy.
II KOHTAUS.
Vasen nurkkaovi avataan, kuuluu huimatahtinen soitto ja tamburiinin helinä ja pauke. Lill' Margit tuo lautasia ja pikareita ja järjestää niitä pöydälle. Polle seuraa ihailevin katsein hänen liikkeitään.
LILL' MARGIT (katsahtaen Urpiaan). Nukkuuko se? (Rientää ovelle ja sulkee sen, jolloin soitto lakkaa kuulumasta. Menee tämän jälkeen avaamaan akkunan, josta näkyy musta pimeys ja tulvahtaa sisään syksyinen viima ja myrskyn henki.)
POLLE (Margitin hommatessa; jatkaa lauluaan).
Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja Pollen malja tyhjentyy.
Lill' Margit (akkunan luota). Siinä se on sitten yks' naukumamman poika.
POLLE (nousee, menee korokkeen luo; syvästi loukattuna, koomillista uhmaa paisuttaen).
Lill' Margit lemmetön oli kuolon syy. Mato, liero, käärme, kyy!
URPIA. Vaikene, Polle!
Lill' Margit nauraa ilkkuvasti Pollelle; poistuu nurlckaovesta, josta kuuluu tamburiinin loppuhelkähdykset ja alkavat applodit.
POLLE (Urpialle, sydämystyneenä). Jestas, poika! Eikös olekin vaieta helppo, sinä kuorsaavan maailman virkaheitto Romeo? Kylläpäs kelpaa maata, kun on rakkaus valmis — salassa, kulissien takana.
URPIA (kohoten ryntäilleen; huvitettuna). Mitäs sinä, Polle, pöriset? (Ärtyneenä.) Hiivatin kylmä, pane akkuna kiinni.
POLLE.
Enpäs pane. (Mennen ikkunan luo.) Tuulet tekevät hyvää kuumalle päälle. (Nojautuen ikkunasta katselemaan.)
URPIA (hyräilee, yhä pitkällään sohvalla).
Lill' Margit lemmetön oli kuolon syy — —
POLLE (palaa keskinäyttämölle; puoliksi itsekseen). Katu on tyhjä kuin hautausmaa. Ei poliisia eikä edes haudankaivajaa.
URPIA (katsoo äkkiä, kuin jännittyneenä, kelloansa). Kello on kohta kaksitoista. (Pollelle.) Lakkaa juomasta, lurjus, ja painu siitä kotomurjuun.
POLLE (mennen päättävästi oikealle ja istuutuen tuolille). Enpäs lähde. Oletko nähnyt mihin tyhjyyteen se meidän katu päänsä puskee? Polle sen tietää, kun on polttanut aivojansa kolmatta päivää lemmen alttarilla ja unohduksen roviolla.
URPIA (nousee istumaan). Oletko hullu? Hän tulee tänne, hän, Ruth Bilde — — Mars matkaan, poika.
POLLE (perin synkkänä). Menen sitten hirteen. Katsos, kun siitä viimeisestä kulmasta kääntyy, alkaa polvilumpioita ilkeästi kuumottaa, ruumis on tyhjä ja aivot seisovat päässä. Mutta sydän — se vasta helläksi käy ja ruikuttaa—
URPIA (hermostuneesti, suuttuneena). No, ruikuta sitten — — (Kääntyy ikkunaan päin; nousten.) Mutta kiinni tuo kyklooppisilmä! (Menee, sulkee nopeasti ikkunan, vetämättä verhoja eteen, ja jää taka-alalle, tuijottaa synkkänä eteensä.)
POLLE (yhä hurjistuen; puoliksi itsekseen). Ja ne lyhtytolpat ne törröttää kuin hangot ja hauturin lapiot! Halaapas niitä! Se se vasta on sielulle leikki. (Katsahtaa Urpiaan ja huomaa hänen synkän ilmeensä.) Mitäs luimistelet? Jokos tuli onnenpoikaankin vesikauhu? Nyt sopisi onnettoman Pollenkin sanoa: ruikuta, poika, pese itkulla joka yö tämän elämän viheliäistä naamaa—
URPIA (tullen Pollen luo; laskien kätensä hänen olalleen; kuin muuttuneena). Olet oikeassa, veli. Rakkauteni on vienyt minut tuskaan ja hätään. (Nopeasti, kiihkeästi.) Hän on minun, hän on sanoin ja suudelmin sen vannonut. Hänen vaatteittensa liehunnassa, hänen kasvojensa ympärillä on maailma autuasta ilmaa, jota vailla en voi elämätä hengittää. Mutta — vuorenpeikkoja on vieläkin olemassa. Vain lyhyen hetken saan hänet tavata, joskus viimaisessa puistossa, joskus täällä, riettaassa talossa. Takanani on uskoton vaimo, joka ei tajua omaa syyllisyyttään, sillä maailman silmissä olen syyllinen minä. Ja edessäni? — Kuin vuoren seinä ja syvällä sen uumenissa vangitun prinsessan luola. Tällä roviolla en kestä enää. Jotain on tehtävä —
POLLE. Äläs mitä, lyö Jarbas maahan ja nitistä koko kuningas. Pyhä Yrjänä voittaa aina.
URPIA. Ei riitä teräksinen miekka — tähän maailman aikaan. (Heittäytyy leposohvalle.)
POLLE. Kuules, Korppi sen saa selvittää. Se se meitä usutti ja heitti tähän peevelin liemeen. Pannaanpas koville se runokokki. Saadaan nähdä, paniko valhetta sekaan. Hei, poika, surut säkkiin ja lystiks ilta. Haen Korpin tänne. (Lähtee nurkkaovea kohti.)
III KOHTAUS.
Lill' Margit tulee ovesta vastaan kantaen voileipätarjotinta ja viinipulloa, jotka vie pöydälle.
POLLE (seuraten Lill' Margitia). Enkös sanonut, herkut se kantaa ja laskuun antaa — köyhille lurjuksille. (Maiskutellen ja osoitellen asetteja.) Lukulliset herkut! Rokfoorit ja kaviaarit — Kyllä ne parturin sällille riittää.
LILL' MARGIT (kimakalla äänellä). Älä sorki siinä.
POLLE. Ka, mitäs nyösit, kun on koko mieles hellä kuin taivaan herkku. Ei sitä tyhjästä tämmöistä —
LILL' MARGIT. Ei ne ole sulle eikä sun sakilles. Et silakan päätä enää laskuun saa, jollet entistä maksa.
POLLE. So-soo, onpahan maksettu ja jaksettu kanss'. Mutta kun on kaverit pulassa ja murhe pakkaa. — — Se toivoton rakkaus, se se vasta tyyriiks tulee.
LILL' MARGIT (itkunsekaisella äänellä). Milläs minä, köyhä ihminen, semmoiset riitat maksan. Minun kontollani ne on kassassa, ni-ii. — Ei se ole mies, jolla ei ole rahaa.
POLLE. Ketäs tänne sitten tulee?
LILL' MARGIT (vältellen). Tulee herroja — niin.
POLLE (mustasukkaisena). Ahaa, pormestari!
URPIA kavahtaa istumaan.
LILL' MARGIT. Tulee kun tulee.
POLLE. Ho-hoo, Jarbas on porttien eessä. Korppi tänne! (Ryntää nurkkaovesta ulos.)
URPIA on noussut, kävelee kiivaasti edestakaisin.
LILL' MARGIT (lähestyen). Ei herran tartte olla levoton. Kyllä meillä pysyy reilassa asiat. Mutta onkos rouvalta — siltä omalta rouvalta — salattava, että herra on meillä?
URPIA. Onko — onko hän täällä?
LILL' MARGIT. Istuu salissa yks komeljantti mukana. Kyseli kovasti ja —
URPIA. Hyvä, pyytäkää tänne.
Lill' Margit poistuu nurkkaovesta.
IV KOHTAUS. Selma tulee nurkkaovesta.
SELMA (oven luota; hetken hiljaisuuden jälkeen). Minun täytyy urkkimalla löytää tie sinun luoksesi — tulla kuin varas.
URPIA. Sinulla ei ole oikeutta minuun!
SELMA. En voi unohtaa sinua.
URPIA (katkeran ivallisesti). Tätä "ensimmäistä rakastajaa".
SELMA (hädässä). Sinua ilman tunnen vajoavani jonnekin alemmaksi. (Lähestyen.) Minua peloittaa.
URPIA. Elit turhanlyhyitä suudelmia varten. Vain hetki tarvittiin ja perhonen kuoli. (Kovasti.) Ei hautaa tarvis — kyllä tuulet kuljettavat öisiä katuja pitkin.
SELMA. Tunnen tuon julman äänen, joka on luotu tuomitsemaan muita, ei itseä. Narkissos parka.
URPIA. Narkissos?
SELMA. Niin juuri. Etkö tiedä, että on vaarallista tuijottaa oman sydämensä lähteeseen? Niin olet sinä tehnyt aina. Naisessakin sinä peilailet vain itseäsi. Ja jos lähde sumenee, sinä julmenet ja sydämesi kylmenee. Niin on minulle käynyt. En jaksanut heijastaa kyllin koreana sinun kuvaasi — silmiesi nautinnoksi.
URPIA. Puhut totta, etkä ymmärrä kuitenkaan. (Äkkiä.) Olenko mielestäsi huono näyttelijä?
SELMA (ihastuneena). Sinua näyttämöllä, sankarina — sitä juuri en jaksa unohtaa. En jaksa, Eevert!
URPIA. Mistä olen luonut nuo sankarit? Mistä onnenpojat ja marttyyrikasvot? Oman itseni korkeammasta kuvasta, siitä, jota lähteestä katson ja haen, siitä, joka tahdon olla ja joka myös luomishetkenä olen. Ja juuri sen, tuon Narkissoksen ylimmän kauneuden olen minä nyt toteuttava uudessa elämässä. En tahdo olla pappi, joka saarnaa toista kuin on hänen elämänsä. Taistelen ihmeestä: Luovien hetkien kauneudella on koroitettava myös tämä jokapäiväinen, matala elämä. Sinä hajoitit sielusi turhuuteen etkä jaksanut nöyrtyä totuutta minun rinnallani tavoittamaan.
SELMA. En jaksanut aina — —
URPIA. Jaksoit harvoin. Et ymmärtänyt, että miehenä ja naisena me olemme vastavoimia ja että sinun osasi olisi ollut sulautua minun, voimakkaamman, uskoon. Sillä naisen onni? Se on tappiossa. Eikö maa ole itsessänsä ihana, vaikka auringon nuolet syöksyvät tuhansin kärjin sen rintoihin ja uumiin? Jokainen hedelmä syntyy tappiosta, jonka kärsii nainen, maa. Siihen taisteluun olit sinä sydämeltä liian pieni.
SELMA (hiljaisesti, pyytävästi). Entä, jos muuttuisi se — mitätön sydän?
URPIA. En usko siihen. Se on tärvelty jo! Liian monet huulet samentavat lähteen — kelvottomaksi. Turha jatkaa. Mene.
SELMA katsoo toivottomana, kohauttaa äkkiä uhmaavasti olkapäitään ja menee ovea kohti.
V KOHTAUS.
RUTH, puettuna loistavaan tanssiaispukuun ja laaja harsoliina pään ympäri kiedottuna, tulee kiireesti oikealta.
RUTH (kiirehtäen syli avoinna Urpiaa kohti; kiihkeästi). Eevert — (Mutta huomaa Selman ja jää hämmentyneenä seisomaan.)
SELMA (on kääntynyt oven luona; hetken vaitiolon jälkeen). Ruth Bilde, älä hämmenny. Sinullahan on varaa leikkiä, sekä rahalla että miehen elämällä.
URPIA (viitattuaan Ruthin istumaan leposohvaan). Solvaukset ovat turhia.
SELMA (lähestyen). Vielä sana, Ruth Bilde. Tiedätkö sinä mitä on köyhyys?
RUTH (kääntyen katsomoon; puoliksi itsekseen). Köyhyys?
SELMA. Sellainen köyhyys, jossa juhla-ateria syödään automaatissa, jossa pelätään ovikellon soittoa ja hävetään rikkinäisiä kenkiä?
URPIA siirtyy taka-alalle, sytyttää hermostuneena savukkeen.
SELMA (istuutuu Ruthin viereen). Hänellä ei ole yhtäkään niistä riemuista, joita saadaan rahalla. Etkö pelkää?
RUTH. En osaa pelätä. Sydämen ilot varmaan riittävät sille, joka on aina saanut huoata niitä vailla.
SELMA. Enpä luule, että olet tottunut hymyilemään rikkinäisen peilin edessä ja näyttelemään kuningatarta kaasukeittiön ääressä —
URPIA heittää kiukustuneena savukkeen maahan ja alkaa kävellä taka-alalla.
VI KOHTAUS.
Korp ja Polle tulevat nurkkaovesta ja jäävät keskustelemaan kiihkein elein Urpian kanssa taka-alalle.
RUTH. Leikkiäkö lasket?
SELMA. Yhtä totta kuin on minun elämäni haaksirikko.
RUTH (kavahtaen Selman katsetta: nousten). Uskoani häneen et voi myrkyttää. (Menee kuin suojaa etsien Urpian luo.)
SELMA (nousten). Sen kaiken hän kuitenkin vaatii. (Kaikille.) Vai ettekö usko? (Osoittaen Urpiaa). Tämä herra esittää hyvin julmuutta, sekä näyttämöllä että elämässä.
KORP. Sallikaa, rouva, eräs tarina: Kun alipiru Belgephor joutui kerran — sattumalta — maan päällä naimisiin, muuttui hän kymmenessä vuodessa enkeliksi. Mutta hänen vaimonsa täytti saman ajan kuluttua hänen paikkansa helvetissä. Katsokaas, rouva, vaimon harjoittama aviomoraali rumensi hänen oman sielunsa valmiiksi alimmaiseen kattilaan.
SELMA. Leikitte kuivalla älyllä, herra kirjailija.
KORP. Tjaa, jokainen totuus on ruutikuiva, jotta se räjähtäisi.
URPIA. Tämä keskustelu riittää. Nyt on edestäpäin lyötävä elämä auki. (Selmalle.) Hyvästi.
SELMA. Hyvästi, Eevert. Taistelin sinusta turhaan. Mutta — turhaan en nyt sinun puolestasi pelkää. (Poistuu nurkkaovesta.)
URPIA (Korpille). No, niin. Tämän näytelmän tekijän lienee syytä tietää, että tänä iltana menettää pormestari vaimonsa virkaheitolle näyttelijälle.
KORP. Ja millä tavalla? Eeroksen ei ole tapana surmata pormestareita. (Menee ja istuutuu leposohvalle.)
URPIA. Jos hän on sivistynyt mies, hän tietää, että naisella täytyy olla oikeus valita. (Vetäen Ruthin luokseen.) Sinä ilmoitat tänään hänelle, että olet minun — uskallatko?
RUTH. Minun täytyy se uskaltaa. En siedä hänen kätensä kosketusta. Vapisen joka päivä — meidän salaisuutemme on kuin alinomaista valhetta —
KORP. Kummallista. Kun mies rakastuu, saa hän leijonalta sydämen ja aasilta aivot.
POLLE (lyöden rintoihinsa). Se on totta se! (Hämmästyen.) Ainakin mitä sydämeen tulee —
URPIA (Korpille; tuimasti). Mitä tarkoitat?
KORP. Että setä Lutherin oli helpompi ryöstää luostarista Katharina kuin sinun rakastettusi pormestarin palatsista. (Nousten.) Luuletko sinä, että hän antaa naisen valita? Pääoma huolehtii kyllä omistusoikeudesta! Ei, poika, tässä tarvitaan juoni. (Kävellen; puoliksi itsekseen.) Niin juuri — raha on lyötävä älyllä.
URPIA (kärsimättömästi). Juonittelu ei ole tarpeen. Me teemme kuten sanoin.
KORP. Oi, lempiväiset, mikä vimma teillä on tehdä murhenäytelmää? Minulla on käynnissä huvinäytelmä, jossa "he saavat toisensa". Koetetaan. (Urpialle.) Kun pormestari on heitättänyt sinut vahtimestareilla ja kyyppareilla ulos, missä rytäkässä joudut muuten näpsästi putkaan, — rakastunut mies käy helposti humalaisesta — ja rouva on viety koreasti talteen, mitäs sitten?
URPIA. Eron saamista ei voi estää mikään.
KORP. Ei mikään, jos on rahaa, sillä se tulee paljon kalliimmaksi kuin naimisiin meno. Ja onko sinulla halua heittää oma naisesi kilpailijasi valtaan? Ei, hyvä veli, huvinäytelmässä tarvitaan juoni ja äly, murhenäytelmässä puskekoot tunteelliset sarvet.
POLLE. Antaa Korpkin koettaa.
KORP. Suostutko, Eevert?
URPIA. Voi olla, jos et estä meitä ilmoittamasta suoraan —
KORP. En lainkaan. Vain yksi ehto: teette sen vain minun määräämälläni hetkellä. Onko selvä?
RUTH (Urpialle). Suostu, Eevert — —
URPIA. Olkoon.
POLLE (Korpille; innostuneena). Minkäs osan annat mulle?
VII KOHTAUS.
Lill' Margit pistää päänsä esiin nurkkaovesta.
LILL' MARGIT. Nyt se tulee. Telefoneeras justiin. (Tullen sisälle.) Herra jestas, täälläkös sitä ollaankin koko herrasväki? Rouva ei tykkää pahaa, mutta jos on niinkuin jotain kaihettavaa, sopis mennä tonne patruuna Joonaksen kapinettiin.
KORP (innostuneena). Siinä ollaan! Juoni juoksee itsestään, kun elämän hämähäkki saalistaa. (Urpialle ja Ruthille; hommaten innokkaasti.) Menkää, menkää. Kukin ajallaan omassa kohtauksessaan.
RUTH ja URPIA poistuvat oikealle.
KORP. Ja tilanne on melkein selvä — — (Lähestyen taka-alan pöytää.) Neljälle tilattu —
LILL' MARGIT. Niin se tilas, mutta itse tulee ennen muita.
KORP (äkkiä). Miksi ennen muita?
LILL' MARGIT (kainostellen, elehtien keikailevasti). Sill' on semmonen mukava tapa — sillä pormestarilla —
KORP. (nikaten silmää Lill' Margitille). Vai tapa — Ei puutu mitään. Ja osat jaetaan seuraavasti. (Lill' Margitille.) Sinä avioparatiisin välttämätön perhonen, sinä saat olla sen suuren hämähäkin syötti ja saalis.
LILL' MARGIT. En minä vaan meinaa olla mikään mato enkä liero enkä syötti — —
KORP. Sst — hiljaa. Myöhemmin pääset pormestarinnaksi.
LILL' MARGIT. Höh —? (Jää seisomaan täysin ymmällään.)
POLLE (pohdittuaan ankarasti itsekseen; äkkiä, äänekkäästi). Nyt sen äkkäsin! Päinvastoin kuin elämässä. Anna onnellisen rakastajan osa (yrittäen vetää Lill' Margitia lähelleen; laitattaen) Lill' Margitin rinnalla!
KORP (sukkelasti). Oikeastaan niin, mutta toistaiseksi päinvastoin kuin arvelet olevan tuon päinvastoinolemisen.
POLLE (yrittäen ymmärtää).
Päinvastoin kuin näyttäis päinvastoin ollenkaan — nii-i — Mutta —
KORP (nopeasti). Katsos, Polle, jos tänään olet toista kuin tahtoisit ja huomenna juuri sitä mitä tänään tahdoit olla, niin eikös ole viisasta olla juuri tänään sitä mitä et millään ilveellä tahtoisi olla?
POLLE (ihmetellen, ihastuneena). Herrankiesus! Sulla se on äly ja konsti. Liipata hamara ja terällä ajaa — — justiin nii —
LILL' MARGIT (on seisonut taempana itsekseen pohtien). Mutta mitäs se sillä — että pormestarinnaksi?
POLLE (Lill' Margitille). Ettäs kehtaat! (Korpille; uhkaavasti.) Jaa, mitäs sinä Korppi meinaat?
KORP (Pollelle; tyynnyttävästi selittäen). Sinä taistelet pormestaria vastaan kuin Jago Othelloa vastaan. Ja näyttelet hiljaista marttyyria, vaikka näet, kuinka hän kohta hakkailee ja halailee Lill' Margitia. Siitä hommasta pannaan mies kiikkiin. Sinä todistat ja minä myöskin. Ja rouva Ruth saa silloin eron. (Lill' Margitille vihjaisten.) Pormestari on silloin kuin poikamies ja sinä — melkein kuin pormestarinna. Kukas tietää?
LILL' MARGIT käännähtelee ja myhäilee hyvillään; siirtyy oikealle peilin eteen peilailemaan.
POLLE (kyräilevästi). Tolkuta mitä tolkutat — ei meitä petetä.
KORP. Ei meitä, vaan toiset. (Vetää Pollen erikseen etualalle.) Jos mies menettää vaimonsa, hylkää hän myös rakastajattarensa, sillä salalempi maistuu vain aviossa. Luvallisesta ja luvattomasta, näet, on kierretty koko aviojärjestelmämme punainen lanka. Jos toinen ratkee, katkee koko lanka—usko pois, Margit saa matkapassin —
POLLE (päättävästi). Kii'on!
KORP. Ja silloin tuo tyttö sinua vasta rakastaa!
POLLE (kääntyen Lill' Margitin puoleen). Rakastatkos — ihanko rakastat?
LILL' MARGIT (yhä peilaillen; huolimattomasti). Miks'enkäs rakastaisi? Mikäs mua sitten estäis —?
POLLE (yhä innostuen; deklamoiden). Ja rakkaus kun kestäis!
LILL' MARGIT (innostuen mukaan, lähestyen Pollea ja tökäten häntä kylkeen). Ja laskut kuitti — rouva maksais —
POLLE (melkein tanssittaen Lill' Margitia; iskien silmää Korpille). Ja äijänkääkkänä, mitäpä jaksais? Lill' Margit Pollea rakastaa! (Aikoo suudella.)
LILL' MARGIT (huitaisten Pollea korvalle). Hyi, et saa! Ei rouvan syliin juosta päätäpahkaa. (Polkien jalkaa.) Tolvana siinä!
POLLE (notkistaen toisen polvensa). Kavaljeeri! Etees lankean ja runon uljahan — —
KORP (on hypännyt nauraen tuolille; hullutellen, käsillä tahtia lyöden).
Ja Desdemona lempii Jagoa, Othellon tappaa julma kuolema! — Päinvastoin kuin on murhenäytelmässä —
POLLE (on noussut; jatkaen vikkelästi rimmaten). Huvinäytelmässä käy nyt tässä. (Kuuluu räikeä ovikellon soitto.)
KORP (hypäten tuolilta; kuiskaten, mutta kiihkeästi). Asemiin! Polle verhon taakse. (Pollen kiirehtiessä vasemmalle.) Verhot kiinni!
POLLE katoo vasemmalle alkooviin, vetäen verhot tiukasti kiinni.
KORP (ällistyneelle Lill' Margitille). Sohvalle siitä. (Lill' Margitin tullessa sohvan luo.) Pitkin pituuttasi (Lähestyen.) Loju siinä, raukeana oinistele — niinkuin ikävissäs huokailisit. — Ja valaistus sopivaksi. (Sammuttaa nurkkaoven luona sähkövalot huomattavan hämäriksi.) Hämähäkin nystyrät tapaavat kehrätä hämärissä — (Katoo alkooviin.)
VIII KOHTAUS.
Adam Bilde tulee nurkkaovesta, puettuna frakkiin ja vihellellen iloista säveltä.
BILDE (katsellen ympärilleen). Ahaa — täällä on käynyt enkeli ja hämärtänyt maailman. (Lähestyy Lill' Margitia hiipien.) Lilli — miksis lymyät, Eeva? (Kumartuen Lill' Margitin puoleen.) Herää, sinä orgian jumalatar.
LILL' MARGIT (viettelevän moittivasti). Tässä saa ootella ja oinistella — —
BILDE. Järjestys ja maku: ensin julkinen moraali, sitten uhri kauneudelle ja ylönsyöminen viimeiseksi vasta. — No nopsasti, Lilli. Aika on rahaa — — No-noo, esiin ne näppärät sormet.
LILL' MARGIT. Enpä mä niin vaan —
BILDE (nauraen). Onko muutettu tapoja? Korujako lisää? Sano, Lilli, älä kainostele. (Karkeahkosti nauraen.) Kaikki lempi kääntyy ostoavioksi sitä ei voi välttää. Mutta nopsasti, Lilli — —
LILL' MARGIT. Senkin juutas siinä —
BILDE. Niinkö — liianko aviollista? Sinun makusi hienostuu ilta illalta. Tottakin: rakastajan velvollisuudet ovat suloisia. (Polvistuu sohvan luo siten, että joutuu kääntymään selin alkoovin verhoihin; aikoo avata Lill' Margitin puseroa. Samassa alkaa kuulua liikettä vasemmalta.)
POLLE ryntää verhojen takaa esiin aikoen tarrata Bilden kaulukseen.
KORP tarttuu nopeasti takaapäin Pollen kaulukseen ja vetää hänet jälleen näkymättömiin verhojen taakse.
BILDE (nousten). Mitä nyt?
LILL' MARGIT on samassa hypännyt sohvalta pois ja siirtyy helakasti nauraen oikealle.
BILDE. Mitä peevelin peliä? Valoa! (Rientää nurkkaoven luo, josta vääntää täydet valot palamaan. Katsoo yhä kysyvänä Lill' Margitiin. Silloin alkaa kuulua naurua ja keskustelua eteisestä ja vieraille avataan ovi.)
IX KOHTAUS.
Ihanelma Palmu ja Lennart Raiko tulevat nurkkaovesta iloisesti keskustellen. Heillä on tullessaan vielä päällysvaatteet yllä. Heidän riisuuduttuaan havaitaan, että he ovat puettuina naamiopukuihin, edellinen haaveelliseen rokokomalliseen pukuun, jälkimmäinen commedia dell'arte-tyyliseen capitanoon, "espanjalaisen kapteenin" pukuun levätteineen ja polvihousuineen. Aatami, vahtimestari, seuraa heitä.
BILDE (selviten hämmennyksestään). Tervetuloa, neiti Palmu. (Kumartaa samalla Raikolle, auttaa neiti Palmun yltä ja ojentaa takin Aatamille, joka on saanut myös Raikon päällysvaatteet; Aatamille.) Kun tohtori Höök saapuu, ohjaa hänet tänne.
Aatami poistuu kumartaen.
IHANELMA PALMU
Missä viipyy tohtori Höök?
BILDE.
Hän on tiedustamassa vaimoni vointia, nukuttamassa hänet — niin sanoakseni — maskeradivaivojen jälkeen. (Nauraen.) Se vanhapoika ja naisvihaaja saa rangaistuksekseen vapauttaa minut näin tärkeänä iltana aviollisista velvollisuuksista. (Viitaten pöytään.) Mutta siihen mennessä — pöydän ääreen (Ihanelma ja Bilde istuvat pöytään), jollette pelkää kummituksia —
Lill' Margit, joka on ennättänyt jo hetkisen veikistellä Raikon kanssa, poistuu nurkkaovesta.
Raiko siirtyy myös pöytään.
IHANELMA PALMU. Ooh, kummituksia, 1600-lukua, minun rokoko-pukuni taitaa olla sata vuotta edellä ajastaan. (Raikolle.) Espanjalainen kapteenimme valitsi oikein. Puolustakaa toki minua, Don Juan, jos ne ovat rumia.
RAIKO kumartaa hymyillen.
BILDE (täyttäen laseja). Ei hätää, ne näyttävät metelöivän vain hämärässä. Nyt olemme "enkelten suojassa" koko yön ja juomme kritiikin kaksiteräisen miekan (kumartaa neiti Palmulle) ja herra Raikon arkkienkelisäilän kunniaksi. (Juovat maljan.) Iltamme herätti piireissä suurta ihastusta.
IHANELMA PALMU
Niin, se oli moraalinen voitto nykypäivien kirjallisesta anarkiasta ja barbariasta! — Herra Raiko ei tule olemaan tyytymätön arvosteluuni.
BILDE (rehevästi). Niinpä niin — Mutta nyt olemme tulleet taiteen verhotusta aistillisuudesta —
IHANELMA PALMU (keskeyttäen). Kauneudesta, sanoisin minä —
BILDE. Luuletteko, että katsojaa miellyttää Judith katumuspuvussa tai Jakobin nälänhätävalitus? Ei, vaan Holoferneen lempimä Judith ja emäntä Potifarin viettelys. Siispä pysyn väitteessäni: verhotusta aistillisuudesta olemme tulleet verhottomaan siveettömyyteen, jossa runous pääsee tasapainoon oikean todellisuuden kanssa.
IHANELMA PALMU. Nurinpäin käännettyä Schilleriä!
HAIKO. Nerokas ajatus.
BILDE. Vapaasti tulkittua Schilleriä. — Minulla on, nähkääs, aimo annos itselläni tätä elämän estetiikkaa, semmoinen kokeneen ja suvaitsevan kalastajan nuotta, joka kaikenlaisia kokoo —
RAIKO (mielistellen). He-he, ja tänä yönä se vedetään rannalle?
BILDE. Ja rymyjuhlat pystyyn, oikea orgia! Katsokaas, taide on orgian näyttämökelpoinen muoto. Köyhät ja ihannemaakarit saavat tyytyä taiteeseen, meillä rikkailla on lisäksi kulissientakaiset juhlat. Orgian malja! (Juo maljasta, samoin Raiko.)
IHANELMA PALMU. Siitäpä nuotasta tulee peloittavia kaloja.
BILDE (tarjoten neiti Palmulle). Sigaretti?
RAIKO sytyttää.
BILDE. Tämä on vasta särvinkalaa. Orgian jälkeen tullaan kauniisiin naisiin —
IHANELMA PALMU. Ai, ai, herra pormestari, jos rouva Bilde olisi seurassa, ette puhuisi noin rohkeasti.
BILDE. Enpä tietenkään. Avio on lemmen salonkikelpoinen muoto. Täällä olemme sen epävirallisella puolella, Lill' Margitin paratiisissa. Se on aviovaimoilta suljettu maailma. Ei mitään skandaalia! Se on peloittavin asia maailmassa, ainoa, mitä ainakin minä pelkään.
IHANELMA PALMU (siveellisesti suutahtaen). Jo sellaisenaan on teidän ajatuksenne skandaali ja sitäpaitsi vanha —
BILDE (kyynillisesti). Epäilemättä. Sekä ajatuksena että teossa ainakin kolmetuhatta vuotta vanha — yhtä vanha kuin kurtisaanilaitos.
IHANELMA PALMU (yhä innostuen). Niin, se vanha virsi: vaimo uskollinen olento, koristeltu nukke tai keittiö- ja kuurausautomaatti ja miehillä oikeus kaksinaiseen moraaliin —
BILDE (Raikolle). Mitähän varten naiset puhuvat naisesta aina ikävästi ja saarnaavalla nuotilla?
RAIKO (nokkelasti). Kuinka he voisivat toisistaan — miellyttävästi innostua? Ha-ha-ha.
IHANELMA PALMU (nousee, todella suuttuneena). Minua ette voi loukata, minä olen vapaaehtoisesti vihkiytynyt aviottomuuden ylevään tehtävään. Mutta koko naissuvun puolesta —
X KOHTAUS.
Tohtori Höök, puettuna frakkiin, tulee nurkkaovesta.
BILDE (nousten ottamaan Höökiä vastaan). Apuun, tohtori Höök — Neiti Palmu horjuttaa koko lutherilaisen aviojärjestelmän rikkomalla sen toisen vaakakupin pyhällä vihalla. Millä enää punnita aviovaimon kauneutta ja arvoa?
IHANELMA PALMU siirtyy seuraavan repliikin aikana istumaan leposohvalle.