Part 4

"Meidän piti mennä ulos perä edellä, ja silloin peräytyslaite joutui jotenkin epäkuntoon. Vanha MacPherson sanoi, että hän saattoi viedä meidät ulos käsivoimin, vaikka se kävisi hitaasti. Minä sanoin, että hyvä on. No, ja sitten me panimme laivan käyntiin. Vuoksi nousi vähitellen, ja suoraan edessämme vähän matkan päässä oli laiva, jonka molemmilla sivuilla oli lotja. Näin laivan laitalyhdyt, mutta en mitään valoa lotjissa. Oli vaikeata viedä niin suurta alusta, kun peräytymislaitetta oli hoidettava käsin. Meidän oli mentävä aivan laivan lähelle päästäksemme eteenpäin ja selvitäksemme telakan suupuolesta. Ja me törmäsimme lotjan perään, juuri kun huusin MacPhersonille.

"'Mikähän se oli?' kysyi luotsi, kun törmäsimme lotjaan.

"'Sitä minäkin ihmettelen', vastasin minä.

"Luotsi ei näes ollut etevimpiä ammatissaan. Me jatkoimme menoamme hyvälle paikalle ja laskimme ankkurin, ja kaikki olisi ollut hyvin, ellei perämies olisi ollut sellainen idiootti.

"'Me törmäsimme lotjaan', sanoi hän.

"'Minä en ole nähnyt mitään lotjaa', sanoin minä ja poljin samalla merkitsevästi hänen varpaitaan.

"Luotsin mentyä minä sanoin perämiehelle: 'Ellette tiedä mitään, perämies, niin on parasta, että pidätte suunne kiinni.'

"'Mutta joka tapauksessa me törmäsimme lotjaan, vai emmekö?'

"'Vaikka olisimme niin tehneetkin', sanoin minä, 'niin ei teidän asianne ole lörpötellä siitä luotsille — mutta muistakaa, etten minä ainakaan ole myöntänyt siellä olleen mitään lotjaa'.

"Ja seuraavana aamuna, juuri kun olen pukeutumassa, tulee edeskäypä sisään ja sanoo: 'Täällä on joku, joka etsii teitä, sir.' — 'Tuo hänet tänne', sanoin minä. Ja hän tuli. 'Istuutukaa', sanoin. Ja hän istuutui.

"Hän oli lotjan omistaja, ja kun oli puhunut puhuttavansa, niin minä sanoin: 'En ole nähnyt mitään lotjaa.'

"'Mitä sanotte, hyvä mies?' huusi hän. 'Kahdentuhannen tonnin lotjaa, talon kokoista, tuon parkin vierellä!'

"'Minä otin kurssin laivan kylkilyhtyjen mukaan', sanoin minä, 'enkä tullut liian lähelle laivaa, siitä olen varma'.

"'Mutta te tulitte liian lähelle lotjaa', virkkoi hän, 'ja te murskasitte sen. Vahinko on tuhat dollaria, ja minä pidän huolen, että te maksatte sen.'

"'Kuulkaahan, hyvä herra', sanoin minä. 'Kun minä muutan laivaa pimeän tultua, niin minä seuraan lain määräyksiä — ja niissä sanotaan selvästi, että minun on johdettava liikkeeni laivan lyhtyjen mukaan. Teidän lotjassanne ei ollut lyhtyjä, enkä minä myöskään tähystellyt lyhdyttömiä lotjia, joilla olisi pitänyt olla lyhdyt.'

"'Perämies sanoo'... aloitti hän.

"'Piru hänet vieköön', sanoin minä. '_Oliko_ teidän lotjassanne lyhdyt?'

"'Ei, ei ollut', vastasi hän, 'mutta ilta oli kirkas ja kuu paistoi'.

"'Tepä tunnutte ymmärtävän asianne', sanoin minä. 'Mutta uskokaa pois, että minä ymmärrän yhtä hyvin omani ja etten minä milloinkaan näe lyhdyttömiä lotjia. Jos arvelette asiaksenne valittaa, niin valittakaa vain. Edeskäypä osoittaa teille tien ulos. Hyvästi!'

"Ja sillä asia oli lopussa. Mutta tämä osoittaa, miten yksinkertainen perämies oli. Minä sanon, että oli siunaus kaikille kapteeneille, kun se mies halkaistiin kuin silli. Hänellä oli joku suosija konttorissa, ja siksi häntä pidettiin palveluksessa."

"Wekleyn farmi kuulutaan pian myytävän", mainitsi vaimo, ovelasti tarkaten, minkä vaikutuksen tieto tekisi mieheen.

Tämän silmät muuttuivat heti eloisiksi, ja hän ojentautui kuin tarttuakseen johonkin miellyttävään. _Sitä_ farmia hän juuri oli unelmoinut — se oli lähinnä hänen isänsä tilaa, ja Annien vanhemmat asuivat tuskin mailin päässä siitä.

"Me ostamme sen sitten", sanoi hän, "mutta siitä ei pidä puhua yhdellekään ihmiselle, ennenkuin se on ostettu ja maksettu. Olen säästänyt jonkin verran tänä aikana, vaikka sivutulot eivät ole enää niinkuin ennenvanhaan; meillä on sentään jonkin verran millä alkaa. Puhun isälle ja järjestän, että hänellä on rahat käsillä, jotta hän voi päättää kaupan, jos minä olen merillä siihen aikaan."

Hän pyyhki kylmää huurua ikkunasta ja katsoi rankkasateeseen, joka esti näkemästä mitään muuta.

"Nuorena minä aina pelkäsin, että varustaja antaisi minulle potkut. Ja sitä minun pitää pelätä vieläkin. Mutta kun farmi kerran on meidän — silloin ei tarvitse pelätä enempää. Valtamerenkyntäjän ammatti on kehnoa. Minä, joka olen matkannut kaiken maailman meriä ja uhmannut syvyyden vaaroja, pitänyt huolta viidenkymmenentuhannen punnan arvoisesta laivasta ja lastista, joka toisinaan on sekin noussut viiteenkymmeneentuhanteen puntaan — satatuhatta puntaa eli puoli miljoonaa dollaria, niinkuin jenkit sanovat — minun palkkani koko suuresta edesvastuusta on kaksikymmentä puntaa kuussa. Mikä maamarriainen, joka hoitaa sadantuhannen punnan asioita, saa niin pienen palkan kuin kaksikymmentä puntaa? Ja kellä on sellaista päällystöä kuin merikapteenilla: varustaja, vakuuttajat ja Kauppakamari, joilla kaikilla on eri vaatimukset? Varustaja tahtoo, että matkan pitää käydä nopeasti ja kiroaa vaaranuhkaa, vakuuttajat vaativat, että matkan pitää olla varma ja kiroavat viivytystä, Kauppakamari vaatii varovaisuutta matkalla, ja varovaisuus merkitsee aina viivytystä. Kolme erilaista isäntää — ja kaikilla valta heittää mies portaita alas ja halu tehdä se, ellei heidän vaatimuksiaan täytetä."

Hän tunsi junan nopeuden vähenevän ja katseli uudelleen huuruisen ikkunan läpi. Sitten hän nousi, napitti päällystakkinsa, nosti kauluksensa ylös ja otti nukkuvan lapsen kömpelösti käsivarsilleen.

"Minä puhun isän kanssa", sanoi hän, "ja hommaan rahat hänelle valmiiksi, jotta emme menetä farmia, jos olen merillä sitä myytäessä. Ja sitten varustaja saa antaa minulle potkut, heti kun haluaa. Silloin minä saan olla talossa koko yön — ja saan olla sinun luonasi, Annie, ja meri saa mielellään painua hemmettiin."

Onni loisti molempien kasvoista, ja hetkisen heidän silmissään kajasti tämä rauhan unelma. Annie nojasi miestään vasten, ja junan pysähtyessä he suutelivat toisiaan yli nukkuvan lapsen.