Part 2

Huut vasikat, huut pellolle, pois täältä ärjymästä, pois, pois, so — vai tahdotteko te lain nimessä maistaa tupesta, so, huut, so, so! (Pojat livistävät tiehensä ja jättävät limonaadinsa maksamatta.)

I POIKA

I Poika (Juostessaan):

Jumaliste, te siat blaskasitte minut ja neidin! (Poliisi ajaa häntä, pysähtyy äkkiä ja palaa Leilan luo.)

6 kohtaus.

Leila ja poliisi.

LEILA (Huutaen):

Ne menivät maksamatta, se on teidän vikanne, oikeus harjoittaa vääryyttä!

POLIISI

No, no pikku lapsi ei nyt huuda taikka minä vien teidät sieltä pois!

LEILA (Äkäisesti):

Niin pois minä täältä tahtoisinkin, täällä kuolee ikävään, ei tänne enään päivä paista, ei syksy kylmässä kukaan juo!

POLIISI

Joisin, jos antasitte! (Nauraa.)

LEILA (Antaa lasin):

Täällä ei tapahdu muuta kuin ikäviä asioita, väliin ajetaan jonkun koiraraasun yli taikkapa ihmisenkin, huuh se on kauheata!

POLIISI

Sopiihan lukea!

LEILA

Lukea, kyllä vaan, jo minä olen lukenut kaiken maailman sadut ja kertomukset, mutta ikäviä ne vaan ovat, se »Soittolehti» se olis hauska, mutta kun se ilmestyy niin harvoin!

POLIISI

Pitääkö neiti soitosta?

LEILA (Innostuen):

Juu, juu niin kovasti, minulla oli kantelekin, mutta isä istui sen päälle juovuspäissään!

POLIISI

Juoko teidän isänne?

LEILA (Kainosti):

Juo!

POLIISI

Elääkö äitinne?

LEILA (Nyyhkyttäen):

Ei, hän kuoli keväällä ja nyt ei meillä enään ole kotia!

POLIISI

No missä te asutte?

LEILA

Isän luona!

POLIISI

Mutta onhan se koti!

LEILA

Ei, jei — kun äiti eli, oli se sentään koti, isä sai lämmintä ruokaa ja puhtaita vaatteita, nyt ei saa sillä minä olen kaiket päivät täällä, isä ei enään rakasta kotia!

POLIISI

Kuinka niin?

LEILA

Nykyään on hän usein yötkin ulkona, toissa iltanakin löysin minä hänet 12 jälkeen aivan juovuksissa Punavuorenkadulta, minä talutin (nyyhkyttäen) juopuneen isäni kotiin!

POLIISI

Se oli hyvin tehty muutoin olisi hän joutunut putkaan!

LEILA

Mitä heikon lapsen hyvyys merkitsee, ellei Jumala hyvyydessään auta! (Itkee.)

POLIISI

Ai, täytyy mennä, tulee vaihdos! (Menee.)

7 kohtaus.

Leila, Emblundska ja Nanna.

EMBLUNDSKA (Kori käsivarrellaan):

Iltaa lapsi, täällähän sinä vielä istut, aij, aij, sinä et näytä oikein terveeltä, ethän sinä vaan liikaa latki tuota voimatonta vettä?

LEILA

En, täti, en! Mutta täällä on niin kauhean ikävää, niin, että —

NANNA (Keskeyttäen):

Onnellinen Leila, älä sano, että on ikävä, älä; ajatteles kun tänäänkin oli koulussa niin hurjan vaikeat koelaskut, ja sinun ei tarvitse laskea kuin rahoja; ajatteles Hulda Väänänenkään ei osannut laskea yhtään oikein, jaa, ne olivatkin niin kieroja, ettei niitä tahtonut saada löysättyä ei niin millään!

LEILA (Innostuneesti):

Niinkö, kuules Nanna, mitä uusia lauluja te nykyään laulatte? (Kuuluu automobiilien tärähdyksiä.)

NANNA

Hyh, aina sitä samaa »Syksy on tullut ja myrskyelee», ajatteles ensi sopraanot ovat tulleet niin epävarmoiksi kun sinä et enään ole mukana!

LEILA

Eipä!

NANNA

Oikein totta, se on totta, sinähän lauloit aina toisten yli!

LEILA

Niinkö, vai niin, sitä syksyäkö te laulattekin, sitä minäkin täällä vankeudessani laulan, et voi uskoa Nanna kuinka nuo vaahterat tässä takana toisinaan valittavat, tänään lensi yksi vaahteranlehti tästä luukusta sisään se oli tulipunainen — —

NANNA (Innostuneesti):

Se on minun värini!

LEILA

Kas tässä, minä prässään sen muistoksi tästä päivästä, sillä minulla on ollut taas niin ihmeellinen oltava, minua on niin itkettänyt!

EMBLUNDSKA

Leila raukka, vieläkö sinä itket äitiäsi, ei totisesti kyllä tämä on sinulle huono paikka, joku parempi sun tarttis saada; ajatteles Leila, meittin pappa on saanut paikan sinaatissa!

LEILA (Ihmetellen):

Mitä, eihän toki, eihän kukaan nyt ole sieltä eronnut!

EMBLUNDSKA (Nauraen):

Herranjestas, ei tietystikkään, mutta vahtimestarin paikan nääts, sen frouva Pahlmannin herra sen meittin papalle toimitti, niin!

LEILA

Onko se hyvä paikka?

EMBLUNDSKA

Jessus juu, etkö sinä tiedä, että nyt me ollaan herrasväkee, herrijee, jos sinä näkisit kun Emblund panee formun päällensä, se on sitten niin koree kuin keisari itte! — Ai, odotas hiukan! (Hakee korista: ) Tässähän se onkin meittin itte, se on pruuvikortti, olin juuri sitä hakemassa, eiks' ole vaan näkönen?

LEILA

Hyvä ihme, kuinka kaunis, kuinka ko —

EMBLUNDSKA (Keskeyttäen):

Niin, se on meittin pappa! Me ollaankin ruvettu niin paljon pitämään yhtä sen Pahlmannin herrskaapin kanssa, ne sopii niin hyvin meittin säätyyn, Nannakin lopettaa nyt joululta koulunsa!

LEILA

Miksi?

EMBLUNDSKA

No, tietysti pitää panna tyttö frouasväentyttökouluun, eihän se sovi, että vaan kansakoulua käy, kun on parempain ihmisten lapsi!

LEILA

Niinkö, onnellinen Nanna!

8 kohtaus.

Edelliset ja eräs työmies.

TYÖMIES (Tulee työntäen lapsenvaunuja):

Puntti Porsströmmin kaukaassiaa! Olkaa hyvä!

LEILA

Tässä — Kiitos! (Työmies poistuu.)

9 kohtaus.

Leila, Emblundska ja Nanna.

NANNA

Kuule Leila, jos sinä vaan tahdot ja ehdit, niin opetan minä sinua aina sunnuntaisin!

LEILA

Kiitos vaan, hyvä Nanna, mutta ei siitä sentään tule mitään, minä en ehdi, pyhänä on aina niin suuri liike, mutta, jos sinä tahtoisit aina joskus tulla laulamaan niitä uusia lauluja, joita koulussa opit, niin olisi se niin hauskaa!

NANNA (Vakuuttavasti):

No, tietysti, rakas Leila!

LEILA

Ai, mutta eikö täti ja Nanna jois vähän limonaadia, minä laittaisin oikein sakosta, panisin kaksi mittaa pohjaketta!

EMBLUNDSKA

No, kiitos vaan, mutta saatko sinä noin vaan laskea vettä ilmaiseksi?

LEILA

Onhan minulla lupa päivässä juoda itse kymmenen lasia taikka myydä ne omaan laskuuni!

EMBLUNDSKA

Jassoo, jassoo — no jos häntä nyt jois!

LEILA

Ajatelkaas kun tänään joukko poikia taas teki minulle tappion, hävyttömät vekarat! (On antanut lasit Emblundskalle ja Nannalle.)

EMBLUNDSKA (Juoden):

Oh, hoh, kylläpä se on läskaavaa, oh, höh, kah kun nokkaan semmoisen lystin sauhun nostaa, oh-hoh —, onkos sun pappaas näkynyt?

LEILA (Kiireisesti):

Kyllä joskus!

EMBLUNDSKA

Ei, kyllä' sinun pitäs päästä tosta kaapista paremmille markkinoille! — — Vieläkö se juo?

LEILA (Heiluttaen kättään):

Kas vaan, kas tuolla tulee tuttuja, Etoleenska se on, oi jestas kun sillä on selässään suuri nyytti! (Huutaa: ) Etoleenska ho, hoi, tulkaa juomaan, tulkaa, täällä on tuttuja, ho, hoij!

10 kohtaus.

Etoleenska ja Edelliset.

ETOLEENSKA (Kantaen suurta valkosta vaatenyyttiä olallaan, huohottaen):

Hyh, huh, — hiki tuli, kun tuon kapteenskan pyykki osaa painaa, mutta sitten se hien nostaa kun sitä nyrkkien välissä pitää väkeltää, huh, huh — kas Emblunska ja fröökinä! Iltaa!

EMBLUNDSKA (Lyhyesti):

Iltaa, ei kyllä pitäs tästä lähteäkin, sinaatinkin istunto kohta päättyy!

ETOLEENSKA (Ihmetellen):

No mitäs sillä on menemisen kanssa —

LEILA

Ettekö te tiedä, Emblund on nykyään sinaatin vahtimestari!

ETOLEENSKA

Jassoo, vai niin, jopa nyt — —

EMBLUNDSKA (Keskeyttäen). Ei, kyllä me nyt mennään, hyvästi lapsi hyvästi (silmäilee halveksivasti Etoleenskaa ja maksaa mahtavasti) — kahdelta!

LEILA

Eihän nyt! (Emblundska viittaa kieltävästi kädellään.) No, kiitoksia vaan, hyvästi hyvästi!

NANNA

Terve, terve! (Menevät.)

11 kohtaus.

Leila ja Etoleenska.

ETOLEENSKA

Vai on Emblundska nyt herrasväkee, ilmankos sillä oli hattu ja niin katsoa muljotti työjamakkaa!

LEILA (Nauraen):

Niin, Nannakin pannaan frouasväentyttökouluun!

ETOLEENSKA (Painolla):

Jassoh!

LEILA (Ojentaa lasin):

Kas tässä hiukan juotavaa!

ETOLEENSKA (Juo sen yhteen rupeamaan):

Kiitos kiitos hyvä lapsi, minun täytyy joutua! (Menee.)

12 kohtaus.

Hykärinen, rouva Ulla Pahlman ja Leila. (Molemmat rouvat seisahtuvat kadunkulmaan taaempana, Leila lukee kirjaa.)

ROUVA HYKÄRINEN (Näyttäen kädellään):

Tuossa pöntössä se istuu, sievä se on raukka ja niin pleiki!

ULLA

Voi voi, viidentoista vuotias sanoit sinä, saman ikäinen olis minunkin tyttöni!

ROUVA HYKÄRINEN

Jos sinä sen ottasit, niin vissisti sillä tekisit Jumalalle palveluksen, se on niin kärsinyt!

ULLA

Onko se?

ROUVA HYKÄRINEN

On, sen isä kuuluu olevan niin kummallinen, se lyö ja rakastaa.

ULLA

Voi, voi — sanoitko sinä, että sillä on laulunääntä?

ROUVA HYKÄRINEN

On, olen itte kuullut, väliin se kuuluu hyräilevän aivan omia uusia laulujakin!

ULLA

Herra ääretön, niin kait se minunkin tekis, sillä Aape on niin soitannollinen!

ROUVA HYKÄRINEN

Mitäs siis epäilet? (Tulevat lähemmäksi.) Mennään ohi, niin saat nähdä minkä näköinen se on! (Menevät ohi kioskin, Leila huomaa rouva H: n, nousee ja tervehtii, menevät.) No mitäs pidit?

Ulla

Herra ihme, tuolla tulee Aape, joudu nyt! (Katoavat).

13 kohtaus.

Leila ja Albert Pahlman.

ALBERT (Nuori kaunis, pitkätukkainen, taiteellisesti puettu, tummaverinen mies):

Hyvää iltaa neiti Leila, kuinka kauppa hurisee?

LEILA

Kiitos, ei oikein hyvin!

ALBERT

Sepä ikävää, no kuinkas jaksetaan?

LEILA

Kiitos ei oikein — —

ALBERT (Keskeyttäen):

Sepäs vielä ikävämpää! Saanko vähän tulta! (Leila sytyttää papyrossin.) Kiitos, mutta Herra Jumala teidänhän pieni kätenne on aivan sininen, eikö nyt jo voi sulkea kioskia ja mennä kotiin?

LEILA

Ei vielä, vasta kello kahdeksalta!

ALBERT

No, sepä nyt kaikkein ikävintä, mutta kuulkaa neiti Leila, minun täytyy puhua teille eräästä ikävästä asiasta!

LEILA (Nauraen):

Mutta teillähän on vain ikävää ja ikävää! (Nauraa.)

ALBERT

Nähkääs minun täytyy varoittaa teitä eräästä asiasta!

LEILA (Uteliaana):

Noh!

ALBERT

En minä oikein tiedä, kuinka sen nyt sanoisin niin hienotunteisesti, etten teitä loukkaisi!

LEILA

Hyvä Jumala mitä se sitten on?

ALBERT

Rauhoittukaa neiti, no niin —, tehän tunnette sen herra Savanderin!

LEILA

Kyllä, entäs sitten?

ALBERT

Hän on minun ylioppilastoverini, ja lukee kaunotieteitä ja harrastaa musiikkia!

LEILA (Kärsimättömästi):

Kyllä minä kaiken tuon tiedän, mutta mitä se tähän kuuluu?

ALBERT

Minä vaan sanon, että tunnen hänet hyvin!

LEILA

Sepä hauskaa, kyllä minäkin tunnen häntä aika paljon, hän on hyvin hauska — —

ALBERT

Hän käy siis täällä usein?

LEILA

Niin, joka päivä, ja juo hyvin!

ALBERT

Eikö hän tee muuta kuin juo?

LEILA

Tietysti, hän puhuu paljon, hauskasti ja kauniisti ja maksaa hyvin juomarahaa!

ALBERT

Minä varoitan teitä, olkaa varuillanne häneen nähden!

LEILA (Naivisti):

Miksi?

ALBERT

Hän nähkääs ei ole hieno, minä tunnen hänen mielipiteensä ja tarkotuksensa!

LEILA (Loukatusti):

Fyi, se ei ole totta, minä pidän paljon hänestä enkä kärsi häntä sätittävän, te olette ilkeä, herra Albert!

ALBERT

Voi olla, mutta hän ei ole hieno!

LEILA (Innostuneesti):

Ohoh, eikö hänellä ole muka yhtä uudet ja fiinit vaatteet kuin teilläkin, melkein joka päivä on hänellä uusi kravatti!

ALBERT

Voi, voi hyvä neiti, noinko te minut ymmärsitte?

LEILA

Älkää pahastuko, mutta mihinkä te oikein tahdotte tulla?

ALBERT

Neiti Leila, minä vakuutan kautta kunniani, että tarkoitan teidän parastanne! (Leila antaa tulta.) Kiitos, tarkoitan, etten soisi teille mitään pahaa!

LEILA

Niin, kyllä minä tiedän, että te olette kovasti hieno, ja niin hyvä, mutta nyt en minä teitä ymmärrä!

ALBERT (Päättäväisesti):

No niin, sanon sen yksinkertaisesti, olkaa varovainen herra Savanderiin nähden, sillä minä tunnen hänet paremmin kuin te, en suotta eilen illalla kuunnellut hänen puheitaan ja aikeitaan, hän puhui paljon teistä ja tästä illasta! Tehkää minulle mieliksi, luvatkaa neiti Leila, luvatkaa nyt!

LEILA (Ymmällään):

Kyllä minä lupaan, mutta en minä nyt oikein ymmärrä mitä minä lupaan!

ALBERT

Varovaisuutta neiti Leila, — ei, mutta hyvästi nyt, tuolla näkyy tulevan isäni! Hyvästi! Minä pidän silmällä teitä, teidän hyväksenne! (Menee kiireisesti.)

14 kohtaus.

Leila ja Savander.

SAVANDER (Ajaa pyörällä ohi Leilan kioskin ja huutaa):

Minä tulen myöhemmin, vien vaan pyörän kotia! (Heiluttaa nenäliinaa, Leila vastaa.) Terve näkemiin!

LEILA (Huutaa):

Terve hauska Urho, sinä olet aina vitsikkäämpi kuin Albert herra! (Heiluttaa nenäliinaansa.)

15 kohtaus.

Leila ja Adolf Pahlman.

PAHLMAN (Noin 50 korvissa oleva senaatin vahtimestari kantaa nahkahihnasta salkkupinkkaa, kaukaa huutaen):

Iltaa, iltaa neiti, lasi valkosta, uh — huh — kuuma on, ei silti, että minun tarvittis noita kantaa, kyllä kruunu vosikatkin pistoovais, mutta mitäs hittoo, kyllä kait minä ne jaksan kantaa, jos herra sinatööri aikoo jaksaa ne lukea! (Nauraa kräkistää: ) Huh, huh. (Juo.) Tämä menee aivan jalkoihin, oikein tekis mieli hikkasta kuin ennen maalaisukot limplaatia juodessaan! (Hihkuu leikillä ja nauraa.)

LEILA (Nauraen) Aij, jai ei pidä, poliisi tulee ajamaan pois niinkuin taanoin erään poikalauman!

PAHLMAN (Rehentelevästi):

Ohoh, ei ne pitkätuppiset koske kiiltonappiseen, kyllä minä tunnen Hänen Majesteettinsa parakraafit paremmin kuin pitkätuppiset! (Nauraa.) Hik — vielä yksi se maistuu, uh, huh ei ole enään pitkä matka senaattoriin.

LEILA

Tunteeko herra Pahlman erään vahtimestari Emblundin? Se on minun tuttujani!

PAHLMAN

Vai niin, kyllä minä sen tunnen, minähän siitä tein keisarin virkamiehen!

LEILA

Ai, se on totta, Emblundska siitä puhu!

PAHLMAN

Aivan oikein, me ollan kanssakäymisessä sen herrasväen kanssa! (Nauraa. Leila yskii.) Onkos tuolla kylmä?

LEILA

Kyllä vaan, täällä on jäitä lattian alla, jotta vesi pysyisi kylmänä, ai kuinka ne jäät huokuvat kylmää, vaikka lattialla onkin trasumatto!

PAHLMAN (Osaaottavasti):

Oi, joi, neidillä on yskänalku, ettei vaan noin nuorella ijällä lyö keuhkotaudiksi! (Kadulta kuuluu juopon rullatusta.)

LEILA (Kuunnellen):

Missähän poliisi nyt mahtaa olla, kun sitä tarvittas?

PAHLMAN (Yhä entisestä asiasta):

Tyttö parka, kyllä te olette liiaksi heikko tuolla jäiden päällä istumaan, parempaankin paikkaan noin sievä tyttö voisi päästä!

LEILA

Jaa, mutta kun on köyhä! (Hoilotus lähenee.) Taas juopuneita, oi, minä niin pelkään niitä, ne ovat niin ilkeitä!

PAHLMAN

Ei hätää mitään, kyllä minä ainakin tällä kertaa suojelen hävyttömyyksiltä! (Katselee: ) Kas tuolla ne tulla ketkottavat käsikädessä, suoraa päätä vaan tänne!

LEILA (Pistää päänsä ulos mahdollisimman paljon kioskista ja silmäilee levottomasti ensin yhteen, sitten vastaiseen suuntaan, kiljaisee ja vetäytyy sisälle):

Hyvä Jumala!

PAHLMAN

Niinhän neiti meni kuin näkki kuoreensa, ei hätää, ei hätää, no miksi nyt noin vavista.

16 kohtaus.

Valtonen ja Virselli sekä edelliset.

VALTONEN (Hoiperrellen, tullen vasemmalta ja pitäen Virselliä käsikoukusta):

Tul' tul' ystävän minun kanssani tanssimaan — —

LEILA

Jumalani, se on minun isäni!

PAHLMAN

No, älkää nyt noin pelästykö, ihanhan olette kalpea kuin posliini, onko teidän isänne paha?

LEILA (Hätäisesti):

Ei, ei — hyvä Jumala, hän on taas niin kovin humalassa!

PAHLMAN

Ei hätää, kyllä minä — — (Pui nyrkkiä.)

LEILA (Keskeyttäen):

Ei, ei — hän on kuitenkin minun isäni!

VALTONEN (Lähellä Virsellin kanssa):

Tul' tul' ystävän, minun kanssani juo-maan! Kyllä meittin likka pistoovaa ilmaseks' suutaa!

PAHLMAN

Tuo on häpeemätöntä!

LEILA

Ei, ei — se on minun isäni!

VALTONEN (Laulaa):

Kun meirän kaivosta vesi loppuu, niin torin reunas on lähre vaan, frali-lali, laa — —

VIRSELLI (Laulaa). — Älä orjajoukko halppa — — —

PAHLMAN

Missä nyt kaikki poliisit ovat, ei tuommoinen kadulla sovi!

LEILA

Ei, ei hyvä herra Pahlman!

VALTONEN

Ehtoota, päivää, lyös tohon tiskiin suutaa, on niin saamarin jano, no, no Virselli tul' vaan kyl' meirän likka kustantaa! Ehtoota herra pastori — —tämä on minun rakas likkani johonka minä mielistyin, — ilman sitä, — no sassiin ny'!

PAHLMAN

Älkää räysätkö, ei se sovi!

VALTONEN

Ilman sitä, kukas tässä räysää!

LEILA (Tarjoten lasia):

Juokaa isä, olkaa hyvä, Virselli!

VALTONEN

Ilman sitä, mutta mitäs pastori täältä hakee, se on minun likkani!

PAHLMAN (Äreästi):

En mitään, olkaa huutamatta ja kohdelkaa lastanne paremmin!

VALTONEN

Ilman sitä, kyllä minä siitä likasta vaan tykkään yhtä paljon kun pastori lapsistaan! (Juo.) Kippis Virselli! Vesikin on joskus saamarin hyvää!

LEILA (Kurottaa päänsä ulos luukusta). Menkää hyvä herra Pahlman, ettei tulisi riitaa, ne ovat niin — — —

PAHLMAN

No hyvästi sitten! (Menee.)

VALTONEN

Kuules Virselli, minä pirän paljon tosta likastani, vaikka se toisinaan tuppaa sturskiksi, ilman sitä, mutta sen vian saa pois remmillä, siltä feutorouna-vainaalta peri se pahan sisun, ilman sitä, mutta kyllä sillä sittenkin on minun hyvä luontoni! (Juovat.) Kippis, ilman sitä, mutta minulta se on perinyt pirun hyvän laulun — äänen ja pulskan naaman! (Nauraa ja hikkaa.)

Virselli (Rallattaen):

»Pappa hyvä ja tyttö hyvä ja molemmat ne hyvät». (Juo.) Kippis, kyllä sen näkeekin viisas ihminen, että sinä tykkäät tosta likastas, ja se on oikein se! (Leila on kaiken aikaa hiljaa silmät maahan luotuina.)

VALTONEN

Ilman sitä, mutta mennäänks taas —

Virselli

Äläs ny, kun juon, noh!

VALTONEN

Mennään vaan, mua janottaa, äsh ei vesi auta, se pitää olla sitä kahren hevosen kaljaa, ilman sitä, mutta voinks' minä jättää mun likkani tonne klasikaappiin, Virselli se on minun oma likkani, ilman sitä! (Poistuvat kulkien käsikoukussa ja puhuvat ja laulavat sekasin.)

Virselli

Trakst kommer vi paakast me kaks valkosta hevosta!

17 kohtaus.

Leila ja poliisi.

POLIISI (Tulee juosten, on ollut vaihdos):

Mikäs melu täällä taas, kas vaan hampuusia! (Leilalle ohimennessään: ) Neiti seurustelee liian tuttavallisesti hampuusien kanssa!

LEILA (Häveliäästi ja pidätellen itkua):

Niin minun täytyi! (Poliisi juoksee juopuneiiten jälkeen.)

18 kohtaus.

Savander ja Leila.

LEILA (Itkee pää pöytään painuneena):

Isä, isä — —

SAVANDER (Tulee viheltäen, hienosti puettu, kaunis nuori mies): ohoh, jokos menekki alkaa olla niin hyvä, että neiti on ruvennut itse prykäämään silmillään limonaadia? (Keikailee: ) No eikö kraanavesi enään riitä? (Nauraa.) Aij, jai! (Vakavammin: ) No, mitäs saamaria, vettä tulee kuin kukkakannusta! (Äänettömyys.) Pieni Leilani, älä nyt noin, mikä sinulla on, elämäni ruusu, sano? (Silittää Leilan hiuksia.)

LEILA (Nostaa äkkiä päätä, tiukasti):

Ei mitään, jättäkää minut rauhaan! (Painaa, päänsä.)

SAVANDER

Vai sillä lailla yleisöä palvellaan! (Kylmästi: ) Lasi punasta limonaadia!

LEILA (Lyhyesti):

Tässä!

SAVANDER (Hellemmin):

Neiti hyvä, enhän vaan minä ole teille mitään pahaa tehnyt, sanokaa toki

LEILA

Ei!

SAVANDER

No, mutta miksikä minulle noin yrmivästi?

LEILA (Lempeämmin):

No, enhän minä, älä nyt viitsi Urho teititellä minua, se kuuluu niin hassulta!

SAVANDER (Nauraen):

Olenko minä hassu!

LEILA (Nauraen):

Ei, kun kissan tassu!

SAVANDER (Juoden) Jossa ei ole kynsiä!

LEILA

Jossa on kynnet, mutta piilossa!

SAVANDER (Nauraa hohottaa täyttä kurkkua).

LEILA

Mitä siinä on naurettavaa?

SAVANDER

Ei mitään

LEILA

Hullu tyhjälle nauraa!

SAVANDER (Nauraen):

Siis minä olenkin hassu eikä mikään kissan tassu: (Molemmat nauravat.)

LEILA (Vakavasti):

Minulla on suru!

SAVANDER

Noh!

LEILA

Ei sitä kaikkea voi eikä viitsi kertoa!

SAVANDER

No, mutta antaa tulla edes osa!

LEILA

Juu, joukko poikakölliä joi minun laskuuni?

SAVANDER

Eikö sen pahempaa, kyllä minä maksan!

LEILA

En minä siksi!

SAVANDER

Sama se, kas tässä! (Antaa rahaa.)

LEILA

Kiitos kiltti Urho! (Nauraa, mutta, tulee yhtäkkiä vakavaksi.)

SAVANDER

No, mikäs nyt tuli?

LEILA

Suru!

SAVANDER

Kerrohan nyt pieni Leila ehkä minä voin auttaa!

LEILA (Kainosti):

Et voi, sillä sitä ei ihminen voi auttaa!

SAVANDER

Niinkö?

LEILA

Niin!

SAVANDER (Osaaottavasti):

Koskeeko se yksinomaan sinua?

LEILA

Ei, ei — enemmän isääni!

SAVANDER

Oliko hän täällä?

LEILA

Oh, juovuksissa, onneton isäraukkani, minä häpesin herra Pahlmannin takia!

SAVANDER

Albertinko³

LEILA

Ei, kun hänen isänsä takia, muut voivat ylpeillen osoittaa, tuossa menee minun isäni, minä punastun tai kalpenen häpeästä!

SAVANDER

Se on heikkoutta!

LEILA

Niin onkin, ja itseäni häpeän eniten, — mutta se tuska, kun ei voi tehdä mitään nostaakseen isäänsä!

SAVANDER

Rakastaa ja kunnioittaa!

LEILA

Kunnioittaa, ei — — ei, se on mahdotonta, rakastaa, niin kyllä minä rakastan, mutta se rakkaus on hänelle kahle!

SAVANDER

En ymmärrä sinua!

LEILA

Katso, minun rukoukseni ja pyyntöni rajoittavat hänen vapauttaan!

SAVANDER (Lyöden kaikki leikiksi):

Niinhän sinä rajoitat kaikkien vapautta! (Nauraa.) Minäkin olen sinun vankisi, pieni Leila!

LEILA (Teeskennellen):

Se ei ole totta!

SAVANDER

No mutta, olenko unohtanut sinulle sanoa, että minä rakastan sinua?

LEILA (Veikeästi):

E— — e — t, mutta se ei ole totta!

SAVANDER

Kautta koko limonaadikioskin, se on totta! (Kuuluu matala palotorven tärähdys, se toistuu, väkeä alkaa rientää vasemmalle.)

LEILA

Nyt on tulipalo, paljoko on kello, — kiitos minä menen sitä katsomaan!

SAVANDER

Saanko minä tulla mukaan, minä saatan sinut sitten kotia! Kuule Leila, saanko tulla sinne kioskiin, korjattas yhdessä pikemmin kaikki pois! (Kuuluu etäistä jyryä ja palotorven tärähdyksiä, väkeä juoksee yli näyttämön samaan suuntaan.)

LEILA

Ei, kiitoksia, tänne ei mahdu muuta kuin yksi ihminen, varsinkin, jos tahtoo liikkua ja järjestää!

SAVANDER

Rakas Leila, saanko tulla, saanko, se olisi niin hauskaa katsella miltä maailma näyttää lasitornin luukusta, saanko?

LEILA

Et, no — anteeksi nyt, minä lasken luukun! (Laskee sen.)

19 kohtaus.

Savander yksin.

SAVANDER

Saablari, mitäs toi nyt on, äsh, hyvät humalat mäkeen ajaa! (Kiihtyy ja kävelee kioskin oven edessä: palotorvi yhä soi, ihmiset rientävät, kaikki samanne.)

LEILA (Aukaisee kioskin oven):

No, nyt olen valmis! (Samassa kiskasee Savander oven auki ja työntää ulosaikovan Leilan sisään ja menee itse sisälle, sulkee oven, äkkiä kioski pimenee, kuuluu liikautettuja huutoja; äkkiä kioski taas tulee valaistuksi, ja himmeällä lasilla näkyvät kiivaasti taistelevat varjot, hyllyiltä putoilee esineitä; kamppailu käy kiivaammaksi, huutoja, kaiken aikaa on palotorvi törähdellyt).

20 kohtaus.

Albert yksin.

ALBERT (Tulee hänkin juosten samanne kuin muut ihmiset, kädessä, on hänellä keppi. Äkkiä huomaa hän Leilan kioskin valaistuksi):

Mitä, Jumalan tähden, mitä! (Huomaa kamppailevat varjot ja raivossaan iskee kepillään ruudun rikki huutaen yli pauhun): Minä aavistin tuota, sinä peto! (Esirippu.)

III NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ. Pienen porvariskodin sali. Mustapuiset huonekalut, joidenka päällinen on punasta shaggia, paljon mauttomia rihkamakoristeita pöydillä ja korokkeilla, kukkia (fiikus, palmu j.n.e.) Seinällä muutamia suuria valokuvia, suuri Wagnerin muotokuva ja joitakuita huonoja öljymaalauksia, katossa sähkökruunu, se on tavallinen ruokasalin lamppu, johonka on liitetty hehkulamppuja; ovi perällä eteiseen, ovi vasemmalla, ovi oikealla; huomattavin huonekalu on suuri flyygeli, jonka vieressä seisoo mustalla pilarilla korkeajalkainen sähkölamppu, jolla on suuri punasilkkinen kaihdin. On ilta, kruunu on sytytetty. Sohvapöydällä palaa öljylamppu.

1 kohtaus.

Ulla yksin.

ULLA (Lihava, kiukkusen näköinen noin 45 vuoden vanha, harmaa-tukka nainen, puku löysä ja koristeltu):

Fiina, Fiina — Herra ääretön, etkös tule, lamppu höyryy kuin tehtaan piippu — Fiina, — äsh! (Nousee kiivaasti ja vääntää liekin pienemmäksi.) Jos siellä kyökissä taas on se »kulttu», niin minä nykin siltä Fiina-letukalta joka hiuskarvan päästä, Fiina — Fiina, Herra ihme sitä flikkaa!

2 kohtaus.

Ulla ja Fiina.

FIINA (Nuori palvelustyttö):

Tässä frouva, tässä, mitä frouva tahtoo?

ULLA (Äreästi lyö kädellä kämmeneensä ja sylkee):

Pihkaa, niin, juuri pihkaa. Herra ihme, ellet sinä muuta tapojasi, niin minä heitän raketin häntääsi, ja sitten saat lentää vaikka kuuhun, niin!

FIINA

Anteeksi frouva, minä en kuullut kyökkiin kun vesi kraana niin lotisi!

ULLA

Tietysti, mitäs sitä kuulis kun pusut ploiskaa vintintrappusissa kuin katurännit, ja synti soi korvissa kuin posetiivi, niin se on!

FIINA

Enhän minä, en — —

ULLA

Vait, oitis teekyökkiä laittamaan, ja kattokkin, että sulla on parempi förkkeli päälläsi, ettei tartte frouva Emblundia hävetä, soh! (Polkee jalkaa. Fiina menee.)

3 kohtaus.

Ulla yksin.

ULLA

Tsjaa, frouva Emblund, hyh, mikäs frouva se oikeastaan on, ensin on ollut karjapiika, sitten pesujamakka, ja nyt — — tsjaa, — kiittäköönkin Pahlmannia, joka paikan hankki, — — (Äänettömyys.) Noh, onhan se Emblund nyt sentään sinaatin vahtimestari, vaikkakin semmoinen keltanokka siinä »keltaisessa linnassa».

4 kohtaus.

Ulla ja Pahlman.

PAHLMAN (Vasemman puoleisesta ovesta ilman takkia, on pukemispuuhissa):

Ulla, Ulla saaks sisään tulla, ota esiin finkerbori sekä lankarulla! (Nauraa räkistää.) Tule, tule kullannuppu, mitä tahdot?

PAHLMAN

Neulos eukko toi takanappi!

ULLA

Odotas kun haen neulaa ja lankaa! (Hakee.)

PAHLMAN

Kyllä se sittenkin on sitä hemmettiä, ettei koko sinaatissa ole ainoatakaan vahtimestaria, joka osaisi fiinisti ylöspassata! (Nauraa.)

ULLA

So, soh — äläs nyt hytki, pahaaks' sinä aina noita nappeja irti kiskot!

PAHLMAN

Silloinhan se präksähti, kun minä viime kerran paraatiformussani olin ja kumarsin suurella ovella ministeri valtiosihteerille, brr-r vonkui se vaan ja putosi helisten kivilattialle kuin pennin lantti! (Nauraa!) Jaa, silloin minä häpesin enemmän kun sinä silloin, kun sinua ensikerran pussasin! (Nauraa.) Neulokkin se niin, että se pitää!

ULLA

No, tyst' nyt, että saan neulottua, mutta mihinkä sinä nyt noin ittees tälläät?

PAHLMAN

No, sanoinhan minä, ettei koko sinaatissa enään ole ainoatakaan, joka osaa fiinisti ylöspassata!

ULLA (Nenäkkäästä):

No, entäs sinä!

PAHLMAN

Se on toinen asia, niin paitsi minua ei ole ainoatakaan, tänä iltana on sinaatissa ylimääräinen täysi-istunto, ja minä tietysti olen määrätty passaamaan ovella, sillä Hänen Ylhäisyytensä itse johtaa puhetta!

ULLA

No, kyllä se nyt pitää, vaikka pääsi permantoon löisit, mene nyt, frouva Emblund voi tulla koska tahansa, no hyss sika mettään! (Työntää miestään edellään, Pahlman nauraa räkistää.)

5 kohtaus.

Ulla ja Fiina.

ULLA

Fiina, Fiina — pöytää kattamaan — — — Fii —!

FIINA (Ampasee kyökistä):

Jo, jo mitä frouva vaatii!

ULLA

Sanoko se Emblundin frouvan fröökynä, että frouvalla olis minulle asiaa!

FIINA

Niin se sano!

ULLA (Itsekseen):

Mitähän se mahtais olla — —

FIINA (Keskeyttäen):

En minä vaan tied — —

ULLA (Kiivaasti):

Vait, en minä sitä sinulta kysynyt so teepöytää duukkaamaan!

FIINA

Kyllä, kyllä — (Menee.)

6 kohtaus.

Ulla yksin.

ULLA (Äkäisenä):

Herra ääretön, kuinka tuo flikka osaa olla äärettömän nenäkäs ja nahjus, ush, se menee niinkuin sillä olis vettä polvessa! (Ovikello soi.)

7 kohtaus.

Ulla ja rouva Emblund.

ROUVA EMBLUND (Fiinan saattamana):

No ehtoota, ehtoota, siellä vähän tuulee kylmästi!

ULLA

Ehtoota, istuhan, kohta tulee kuumaa, ai Herra ihme, täytyy sanoa Pahlmannille, että se tietää panna villapaidan alle! (Aikoo mennä.)

ROUVA EMBLUND

Mitä, meinaako Pahlman mennä johonkin?

ULLA (Huolettomasti):

Sinaatissa on tänään täysi-istunto!

ROUVA EMBLUND

Mutta ei Emblund siitä mitään puhunut!

ULLA (Teeskennellyn hellästi):

No mutta, rakas Liina, etkö sinä jo opi!

ROUVA EMBLUND

No mitä sitten?

ULLA

Herra ääretön, oleks' sinä vallan pöhkö?

ROUVA EMBLUND (Äreästi):

En, totisesti en, sanoppas se vielä toinen kerta!

ULLA (Rauhoittavasti):

So, soh, rauhoituhan nyt, nääts meittin pappa on määrätty tämän illan tisuuriksi. Hänen Ylhäisyytensä itte vie puhetta!

ROUVA EMBLUND (Purren huultaan):

Vai niin, sepä hauskaa!

ULLA (Menee vasemmanpuoleiselle ovelle ja huutaa):

Frouva Emblund sanoo, että ulkona tuulee kylmästi, älä unohda villapaitaasi! (Emblundskalle: ) Mutta Herra ihme sitä Fiinaa kun se taas viipyy, se on kolmatta päivää vasta talossa, ja sitä täytyy niin johtaa! (Huutaa: ) Fiina!

8 kohtaus.

Edelliset ja Fiina.

FIINA (Kantaen teekannuja ja teekojeita):

Tässä frouva, tässä! (Laskee ne pöydälle ja poistuu.)

9 kohtaus.

Ulla ja rouva Emblund.

ULLA

Kost' Jumala, nythän sitä voi edes alkaa, rakas Liina ole hyvä, no sokuria enempi — sinullahan oli asiaa!

ROUVA EMBLUND

Kiitos vaan, no eihän se nyt mitään ollu, piti vaan kertoa sinulle vähän. (Katselee ympärilleen):

Eihän Leila ole kotona?

ULLA

Ei!

ROUVA EMBLUND

Mistäs tämä pieni leipä on, se on niin suurta?

ULLA