Part 1

language: Finnish

VANHANKANSAN TAPOJA JA TAIKOJA

Y.m. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800-luvulta

Kertonut

A. TH. BÖÖK

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto 1912.

SISÄLLYS:

Alkusana. Joulun vietto. Uuden vuoden vietto. Tapaninajo.. Riukujuhla. Laskiainen. Pääsiäinen. Helatuorstai ja helluntai. Juhannus. Uotinpäivät. Pahat henget. Kihlajaiset. Kapio. Häiden vietto. Morsiuspuku ja "ruunaaja". Hautajaiset ja ruumisarkut. Viinanpoltto. Raipparangaistus. Porvoon matkat. Muistelmia nälkävuosilta. Kansan merkkiä kalojen kutuajoista. Onkiminen. Kansan huomioita "terrin" ja "mehtäksen" soinnista. Metsäriista ja pyydystystapoja. Ensimmäinen höyryalus Päijänteellä. Keski-Hämeen asukkailla kalavesiä Viitasaarella. Muistoja vuoden 1808—1809 sodan ajoilta. Alexanteri II:n matkasta Suomessa vuonna 1856. Padasjoki kauppapaikkana. Entisiä kalkkiruukkia Keski-Hämeessä. Kenanlyönti. "Kerpeikkari".

Alkusana.

Hämeessä syntyneenä ja koko elämäni ajan siellä — ainakin kesäiseen aikaan — eläneenä, olen oppinut perinpohjaisesti tuntemaan Hämettä — sen kaunista luontoa, sen miellyttävää kansaa.

Kun lapsen herkkätuntoisuudella ja suurella mielenkiinnolla seurasin kansan omituisia, usein hyvinkin salaperäisiä tapoja, on lapsuuden muistojen sarja eheänä vuosien vieriessä säilynyt muistissani.

Ja niin tulin ajatelleeksi, että ehken olisi syytä, aikana, jolloin kotiseutututkimukselle annetaan niin suurta arvoa, julaista nuo muistot, sillä toivomuksella, että ne, vaikka vähäisessäkin määrässä, olisivat lisinä kansamme sivistyshistoriallisen muinaisuuden selvittämiseksi.

Suurin osa niistä kertomuksista ja tiedonannoista Keski-Hämeestä, joita olen kirjasessani esittänyt, ovat kotoisin syntymäpitäjästäni, Padasjoelta, ja koskevat 1800-lukua.

Missä minun muistini on pettänyt, olen saanut tietoja muilta, etupäässä Kosken-Inkilän vanhalta isännältä, hyvältä ystävältäni, Esaias Inkilältä kuin myöskin hänen pojaltaan talon nykyseltä omistajalta Kustaa Inkilältä.

Saadakseni kyhäelmäni niin kansanomaiseksi kuin mahdollista, olen moniaassa paikassa käyttänyt Padasjoen murteella lauseita ja sananparsia, nimityksiä y.m.

Joulun vietto.

Suurin juhla oli Keski-Hämeessä niinkuin muuallakin Suomessa joulujuhla. Sitä vietettiin parisen viikkoa alkaen Tuomaasta. "Hyvä Tuomas joulun tuo, Hiivanuutti lopun tuo" sanoo muuan hämäläinen sananparsi. Hiivanuutti lopettaa siis joulun, kun oluet ovat juodut ja hiiva vaan tynnyrin pohjalla jälellä.

Joulu toi muassaan paljon hommaa varsinkin perheen emännälle. Jouluruuat ja juomat olivat valmistettavat, tupa koristettava ja elukoitakin muistettava. Tavallinen oli pirtin seinien koristaminen päreillä. Päreet "kudottiin" ristiin niinkuin kopan pohja mutta vinoon. Kattokin "letitettiin" niin, että "tek' lainien-letityksen". Päreiden tuli olla 8-korttelisia.

Erinomaisen tärkeä koriste oli kattoon ripustettu n.k. "himmeli".

Himmeli tehtiin oljista ja sen valmistamiseksi tarvittiin erityistä taitoa ja älyä. Eipä sitä kuka hyvänsä osannutkaan laittaa, se kun oli monesta osasta kokoonpantu. Kun oljista otettiin "kes'" pois, oli himmeli kuin kullasta tehty. Himmelillä, joka riippui langasta katosta, oli se ominaisuus, että joutui pyörivään liikkeeseen pienimmästäkin tuulahduksesta. "Ol' aina kuin henkis' olisi ollu' ja otti ihtiens' kaikest' ilmast'".

Padasjoella oli Parran Liena (Parta-Kustaan vaimo) taitavin himmelien valmistaja.

Koristustyöhön ryhdyttiin jo Tuomaan päivästä. Kun viinanpoltto oli sallittu, olivat miehet pienessä hutikassa siitä alkaen. Tuomaasta jouluun oli kuin "ykskin päivä". "Miehiltä olivat housut jaloista pois" sanottiin tuossa tilassa ollessaan. Jouluaatto otettiin niin juhlallisesti vastaan, että sinä päivänä lähdettiin "heiniin" jo puolesta yöstä, niin että tulivat kotiin heinäkuormineen "ennen päivää". Eläinten alle pantiin uusia tuoreita hakoja.

Kun päivä "selkis", ruvettiin joulupöytää valmistelemaan, jolloin ensimmäiseksi 2 kynttilää — tietysti talista — sijoitettiin pöydän kumpaankin päähän. Kello 9 à 10 aikaan oli se jo valmis "voilautoineen", puulusikoineen ja oluttuoppineen; — keskellä pöytää iso lehmän takajalka. Kuuden aikaan illalla syötiin sitten yhteinen illallinen, johon koko talonväki otti osaa. Ruuista oli tärkein hyvin iso uunissa paistettu siankinkku, paitsi edellä mainittua palvattua lehmän takajalkaa. Kinkun alle oli sijoitettu kaksi "kaakkuleipää", joita kuitenkaan ei syöty, vaan säilytettiin ja annettiin sitten miehille Toukokuun alussa, kun ensimmäisen kerran olivat "toukopellolla". Niin ne tuottivat onnea kesätöille. Herneitä kylvetään muuten kuten tunnettu hyvin aikaseen. "Jos ei vappuna vaossa, niin ei se pouka pohtumes'", sanoo sananparsi. Pouka on astia joka käytetään herneiden puhdistamista varten.

Muutamissa taloissa oli sitä paitsi pöydällä n.k. "kunniakinkkuja" jumalia varten, niitä syötiin pitkin vuotta. Joulupöytään kuului muuten paitsi edellä mainitut ryynipuuro, joka syötiin rieskan kanssa. Ennen kuin ei ollut ryyniä — niitä saatiin Padasjoella vasta noin 40 vuotta sitten — oli puuron asemesta herneruokaa, jossa oli suuria sianlihapaloja — sian selästä leikattuja.

Ensimmäinen "tamppi" ryynien valmistamista varten oli paikkakunnalla Harmoisten kylässä Kuhmoisissa.

On selvä että aivan välttämätön osa joulukestityksessä oli jouluviinat ja "koti-olut". Viinaa oli luonnollisesti siihen aikaan joka talossa, sitä tarjosi niin talon isäntä, kuin torpparikin. Joka talossa oli sitä varten "hopiapokaal'", joka sisälsi yhden "jumpron". Olipa sellaisia pikareita, jotka sisälsivät kokonaisen tuopin.

Talon haltialle, jota sanottiin "yöhaltiaksi" uhrattiin myöskin viinaa. Ellei niin tehty, teki se pahaa, särki kiukaat y.m.s.

Yöhaltia esiintyi miehen haamussa. Se oli puettu pitkään harmaaseen pukuun — "laakrakkiin" — patalakki — samallainen "kaloppi" kuin papilla — päässä. (Papin "kaloppi" valmistettiin kuudesta "kaistasta" mustaa verkaa). — Sen leukaa koristi pitkä harmaa parta. Rahi oli haltian tavallisin asuinpaikka.

Joululahjojen antaminen on hyvin vanha tapa. Rengit saivat tavallisesti tupakkia, "piiat" pää- tahi esiliinoja.

Myöskin joulupukki esiintyi säännöllisesti. Se tehtiin siten, että mies meni nurin käännettyjen vällyjen alle niin, että näytti isomahaselta ja piti käsissään luokin päätä. Luokin toinen pää pisti jalkojen välitse esiin ruumiin takapuolella ja siihen oli kiinnitetty märkä kylvinvihta.

Jos ei hyvin kohdeltu, käänsi pukki takapuolensa sen puoleen, jolle oli vihanen ja huiskutti vettä vasten naamaa.

Niistä taioista, jotka liittyvät joulun viettoon, mainittakoon, että, jos jouluna ei syönyt mitään koko päivänä — nimittäin ennen yhteistä jouluateriaa — näki sitä syödessä tulevan morsiamensa eli sulhasensa astuvan eteensä muille aivan näkymättömänä.

Mainitsin, että pidettiin eläimistäkin huolta jouluaattona. Siten annettiin lehmille usein vasta silloin ensimmäisen ja tavallisesti viimeisen kerran heiniä, sittenkuin niille koko syksynä oli syötetty vaan olkia. Sen vuoksi olivatkin lehmät usein niin huonoja keväällä, että "luokilla nostettiin". Heiniä piti säästää, sillä vähänhän luonnolliset niityt tuottivat. Hevosille annettiin "kappa hevoist' päälle kauroja", joihin sekoitettiin 2 litraa olutta. Seuraus oli siitä että hevoset olivat niin "hutikassa" että "veivät niin mahlottomast' että nyrkit sauvus" ohjaksilla juoksua hillitessä. Mies nimittäin se, joka ensin kirkolta kotiin saapui.

Lampaat saivat kerppuja ja siatkin tavallista parempaa ruokaa.

Joulupäivän aamuna mentiin kuten sanoin kirkkoon ja jo hyvin aikaseen — tuossa 5, 6 aikaan aamulla. Kun monella oli pitkä matka, ruvettiin kirkkoon lähtöä hommaamaan jo miltei puoliyön aikana.

Erinomaisen hauskan ja mieltäylentävän vaikutuksen teki kirkko kirkkaassa valaistuksessaan. Vanhan hyvän tavan mukaan toi nimittäin jokainen muassaan kynttilän tahi pari, jotka sijoitettiin kunkin eteen penkkeihin.

Uudenvuoden vietto.

Aivan yleinen on Keski-Hämeessä niin kauvan kuin muistetaan ollut tinan sulattaminen uudenvuoden aattona.

Rautasessa tinakauhassa hiilillä sulatettu tina kaadettiin kylmällä vedellä täytettyyn sankoon. Jokainen sai panoksen osalleen. Tinoja koettivat sitten kaikki yhteisesti selittää eli "arvostella kuin valtiopäivät". Luulivat niissä näkevänsä sormuksia, lasten kuvia, ruumisarkkuja, rahalla täytettyjä kukkaroita y.m.

Jos oli paljon puhdasta ja kiiltävää, ennusti se rahoja, jos taas himmeätä rosoista, ennusti se kuolemaa. Koko toimitus oli kuin onnen "arvanheittoa", sanottiin.

Jos uudenvuoden päivänä meni salaa jonkun talon lasin alle — siellä illallista syötäessä — ja kyseli hiljaa itsekseen "joudunko naimisiin", niin voi saada vastauksen "jaa" tahi "ei" huoneessa puhuvien keskustelusta.

"Meäs' sen hullun puhiest'", sano kuitenkin Inkilän vanha isäntä!

Tapanin ajo.

Kello 3:n aikaan lähdettiin ajamaan ympäri kylää. Väkeä oli reessä niin paljon kuin siihen sopi. Hevosta ei erityisesti koristettu, mutta aisakello oli välttämätön. Sittemmin ruvettiin käyttämään kulkusia niin että toisilla oli 12:kin "pelraa" längissä. Matkoilla poikettiin muihin taloihin jonne "etukäles' kuhtuttiin" sanoilla: "aja tapania meille"! Taloissa tarjottiin kahvia, olutta ja viinaa, jota viimeksimainittua tarjottiin naisillekin. Tavallista oli myöskin, että silloin varsat ensimmäisen kerran valjastettiin reen eteen.

Riukujuhla.

Loppiaisena ajettiin taas hiivanuuttia. Vietettiin riukujuhlaa. Kulettiin 10-miehisessäkin sakissa talosta taloon. Riuku, joka oli niin pitkä ettei porstuasta sisään saatu, kuletettiin koko ajan mukana. Muutamissa paikoin — Auttosissa — kuletettiin sitä paitsi tynnyri mukana, johon koottiin taloista olutta, joka sitten yhteisesti juotiin. Ellei loppuviinoja annettu kysyttäessä: "tulieks' antimia taikka häviö?", uhattiin riu'ulla kaataa uunit y.m.s.

Laskiainen.

Seurasi sitten ajojuhlista kolmas, laskiainen eli liukujuhla. Vanhemmat ajoivat hevosilla, nuorempi sukupolvi huvitteleiksi kelkkamäissä. Rekenä oli tavallisesti "mehtärekiä", jotta enemmän kansaa niihin mahtuisi ja nelistäen usein ajettiin.

Kelkkana käytettiin enimmäkseen kulia s.o. jääkappaletta tahi karjopihasta — siihen aikaan vuodesta on suomulta jo ajettu karjapihalle — otettua jäädytettyä turvekappaletta. Kovasti hauskaa oli; jo aamulla huudettiin täyttä kurkkua: "laskiais rauhaa, papuja kauhaa, meidän muorin tallukan nauhaa".

Laskiaisena piti aina olla päivälliseksi "papuruokaa", johon oli pantu siansorkkia.

Iltapäivällä laskettiin taas pitkiä pellavia ja silloin huudettiin: "meille pitkiä pellavia, tappuroit', tappuroit' — hui! Silkki kuin muikku, kuitu kun korento — hoi!"

Laskiaisena lopetettiin työ jo klo 12 aikaan, jolloin mentiin niinkuin joulunaattonakin saunaan.

Että mentiin saunaan niin aikaseen — keskipäivällä — riippui siitä että silloin vielä oli päivän valo. Jos pimeän tultua meni saunaan niin pahat henget pitivät peliään — heittivät liikaa löylyä t.m.s.

Laskiaisena ei saunassa ollessa saanut puhua mitään, ettei "hytöset" ja kärpäset söisi kesällä. Saunan lattia, lava ja penkit olivat rukiinoljilla peitetyt.

Kun laskiaisena lattian laastua tunkiot vietiin toisen talon puolelle, oli varma seuraus, että toiselle talolle huonoja pellavia kasvoi.

Laskiaisiltana oli tavallisesti tanssit jossakin talossa.

Myöskin kynttilänpäivä oli juhlapäivä: "kynttilämessu se puuropäivä", sanottiin. Silloin syötiin näet jauhopuuroa ja käytiin vieraissa.

Pääsiäinen.

Pääsiäisenä tapahtui ensimmäinen n.k. kuunteleminen. Pimeän tultua mentiin sellaisen rakennuksen katolle, joka kolmasti oli muutettu. Sinne mennessä ei saanut puhua sanaakaan yhtä vähän kuin katolla ollessakaan. "Jos yhlenkin sanan puhui, niin yö oli mennyt laimien". Katolla sitä sitten kuultiin kaikellaisia ääniä ja enteitä kuten kuoleman enteitä, kirkonkellojen ääntä, veisuja, arkkuun nauloja lyötävän, tahi kirstua veistettävän y.m. Arkut valmistettiin siihen aikaan paksuista "lomalaudoista". Muuan ukko kertoi kuulleensa sellaista ääntä "kuin märkää tallukkaa olisi seinään lyöty" ja kun vielä näki kuin mustan kissan, joka nurkkaa myöten kiipesi ylös katolle, läksi hän nopeasti pakoon! Verrattain harva uskalsi muuten mennä kuuntelemaan.

Pääsiäishuveista mainittakoon laudanhyppy "karjopihalla", jonne tähän vuodenaikaan on ajettu ihanasti tuoksuvia kuusisia ja mäntysiä hakoja.

Toinen lapsille sangen hauska pääsiäishuvi oli uusien liinakankaiden, varsinkin ruovien rohtimisten, venyttäminen. Se tapahtui siten, että kangas kiinnitettiin sopivan huoneen tai ladon kattoparruihin ja lapset sitä sitten "venyttävät" käyttämällä keinuna.

Pääsiäisaamuna mentiin myöskin jollekin korkealle vuorelle auringon nousua ihailemaan. Aurinko nousee näet silloin ilosta Kristuksen ylösnousemisen johdosta tavallista kirkkaammin.

Pääsiäisestä voi muuten päättää, millainen ilma tulee olemaan alkukesällä: "millainen pääsiäinen, sellainen ilma särjen kudun aikana".

Helatuorstai ja Helluntai.

Jos helatuorstaina poltettiin tulia omalla maalla, tuotti se onnea — toi hyvän vuoden. Kun "helan silmiä" poltettiin, ei saanut olla läsnä muita kuin talon omaa väkeä. Sen sijaan poltettiin helluntaina yhteinen kokko.

Sellaisia kokkopaikkoja oli Padasjoella Seitniemellä Ristiän kangas, Osolassa Heikkilän riihten yläpuolella, Sallan mäellä y.m. Kokoille kokoontui usein satakunta ihmistä, jotka viettivät iltansa tanssilla ja piirileikeillä. Varsin suosittu oli tanssi "sysmäläistä", jossa mentiin parittain — vähintäin 6 paria — ristiin ja rastiin pitkin kenttää ja vaihdettiin paria sanoilla: "minä vaihlan ton kans"! Leikeissä maksettiin sakkoa, joka tapahtui siten, että "lautamies" määräsi hihnalla kämmenelle lyötäväksi määräkertoja. Lyötiinpä usein niin kovaa, "että kämmeniä punotti".

Juhannus.

Juhannuksena ei kokkoa poltettu. Sen sijaan koristettiin portinpielet koivuilla (sana limo tuntematon) ja pihalle — kuten vieläkin on tapana Padasjoella — laitettiin lehtimajoja. Juhannuksena oli tilaisuus viimeisen kerran mennä kuuntelemaan. Sitä voitiin muuten maariasta alkaen tehdä joka juhlapäivä. Kuunteleminen Juhannuksena suoritettiin "vesikivellä" (kivellä vedessä), portin tolpalla, joka oli monta kertaa muutettu tahi kaivon arkulla. Mies se, joka uskalsi niille mennä, sillä se oli enemmän tahi vähemmän hengenvaarallista!

Jos Juhannusyönä saunasta tultua juoksi alastomana kolme kertaa kaivon arkun ympäri, niin tuli kolmannella kerralla tuleva sulhanen tahi morsian vastaan.

Uotin päivät.

Syysteurastus toimitettiin Olavin päivän tienoolla. "Uottina pukkia pistetään", sanotaan.

Silloin mentiin miehissä Sysmän puolelle, jossa suuria juhlia — "Uotin päiviä" — vietettiin. Sunnuntaina oltiin "Uotin-kirkossa" ja sitten seurasi suuret "pestuumarkkinat", joilla palvelioita pestattiin. Uotin päivänä, jolloin pukit tapettiin, syötiin "maksat ja selkäkerät" lihasoppaa ja lehtikäisiä.

Juhlana pidettiin myöskin Pyhäinmiesten päivien aikaa, jolloin hampun ja pellavan valmistaminen tapahtui. Silloin piti "lahtien" olla tehtyinä, oluet laitettuna, että oli ruokaa ja juomaa kylliksi. Hamppu- ja pellavariihissä käytiin vuoroon taloissa. Riiheen mentiin jo puoli yöstä. Kello 3 à 4 aikaan saatiin kahvia ja kello 6 à 7 aikaan aamulla syötiin komeat suurukset.

Nauriitakin siihen aikaan paistettiin "kuoppahauloiss'". — —

Kuten edellisestä huomaamme, liittyi useimpiin juhliin, jotka vietettiin pyhäpäivinä, monellaisia taikoja.

Pahat henget.

Pahoja henkiä pelättiin kovasti. Ne asuivat enimmäkseen saunoissa ja riihissä, varsinkin seinäin ja muurien välissä — raheissa. Muutamat niistä olivat yksisilmäisiä: "silmä kuin kehräpää keskellä ohtaa". Varsinkin lauvantaina tekivät saunassa paljon pahaa, jos kylpi "auringon laskun jälkeen". Heittivät löylyä niin, että täytyi paeta pois saunasta, panivat veden kiehumaan lavalla, välisti "rypes' ämpäris' niin, että vesi lenteli kattoon" tahi tekivät muuta koiruutta. Sattuipa kuitenkin että riskit miehet tappelivat niiden kanssa. Kuuluisa oli Hoppulan tonttu Kuhmoisissa. Muuan seppä oli pimeässä sen kanssa porstuassa joutunut tappeluun sillä seurauksella, että se löi sepän allensa ja kun tultiin "kahtomaan" ja tuotiin "valkiet'" makasi seppä mahallaan lattialla. Paljon puhuttiin yhteen aikaan myöskin eräästä pahasta hengestä, joka mustan kissan muodossa eleli Saksalan kartanon tallissa ja joka "rouhi" Sipuran poikaa, joka siihen aikaan oli tallirenkinä Saksalassa, niin pahoin lattialla "että veti luitaan kuolemaansa asti" s.o. ontui! Kun noidat tahtoivat tehdä pahaa käyttivät he noidan nuolta s.o. pintapäreitä sidottiin yhteen 9:llä vihreällä, punasella eli muunvärisellä lankalajilla ja sytytettiin sitten palamaan. Heti se nyt "rupes' menien" ja mihinkä meni, siellä se poltti eläimet, vasikat laitumella, taloja, riihiä j.n.e. Jos osui näkemään niin se "häpesi", putosi ja sammui, jos sanoi sille jonkun ruokottoman sanan. Myöskin karjalle tekivät pahat henget usein pahaa, kuten leikkelemällä karvat kyljistä ja päistä tahi ajamalla lehmät puiden väliin, jotka "hinkasivat" toisiaan vastaan, niin että karvat lähti elukoista ja rupesivat kitumaan. Noita-akat liikkuivat aina yöllä ja sellaisena pidettiin muuan akka, joka asui Inkilän sepän torpassa.

Kihlajaiset.

Kosimisen suoritti puhemies aivan yksinänsä. Hän oli sulhasen luottomies, joka kaikki toimitti. Kuului asiaan, ettei sulhanen mitään puhuisi: seisoi kuin "tokka nurkassa". Puhemies kääntyi ensin isän, sitten äidin ja vasta kolmanneksi morsiamen puoleen. Jos kaikki kävi hyvin, jätti hän sulhasen puolesta "kihlat": kellon, sormuksen, silkin t.m.s. riippuen varallisuudesta. Koko ajan tuli sulhasen seistä kuin asia ei kuuluisi häneen ollenkaan ja pois hän lähtikin aivan puhumatta. Vasta kun antajaiset vietettiin morsiamen talossa, s.o. kun ensimmäisen kerran oli kuulutettu, nuoret olivat tilaisuudessa puhumaan keskenänsä ja lähemmin tutustumaan toisiinsa.

Palkaksi avustuksestaan tuli puhemiehen saada sukat ja paita, jotka morsian antoi.

Kapio.

Ensimmäisen kuulutuksen jälkeen koottiin kapiot. Morsiamen seurassa oli silloin joku kielevä akka, joka osasi oikein hyvin puhua kapion puolesta. Kulettiin talosta taloon hevosella eli jalkasin. Samalla kutsuttiin myös häihin. Kapioksi annettiin kahvia, pellavia, villoja, paitoja, sukkia y.m., sekä rahaakin.

Kapiota rahan muodossa koottiin vielä häissäkin. "Kuulutusmies" asettui silloin pöydän taakse ja kehoitti antamaan lahjoja sanoilla: "tulkaa muistaan nuorta paria". Rahat koottiin lautasille, jotka olivat nenäliinalla peitetyt, ettei tarvinnut kenenkään antimiaan hävetä, kahteen kassaan, toinen morsiusparille, toinen vaivaiskassaa varten. Kun lahjain kokoominen oli päättynyt, "kuulutettiin" kuinka paljon oli kerääntynyt ja sitten seurasi yleinen "lahjamaljan juominen".

Häiden vietto.

Johtomiehenä häissäkin oli sulhasen puolelta puhemies, joka m.m. kirkosta ajoi samoissa rattaissa sulhasen kanssa. Kirkosta seurasi "pelmanni" — viulun tahi klarinetin soittaja — mukana ja puolen matkan päästä toinen pelmanni oli vastaan ottamassa.

Hääkulkueessa oli soittajat aina etunenässä. Että viinapullo oli mukana, on luonnollista, sillä siellä täällä oli tien vieressä pöytiä lasineen, joiden luona kohteliaisuus vaati, että pysäydyttiin ja puhemies täytti lasit. Monellaista leikkiä siellä laskettiin ja "naurettiin ihlan kuoliaaks"!

Häitä kesti tavallisesti kolme päivää. Ensimmäisenä vihittiin, toisena oli nosto. "Heäväk' karkas' jaloist' kiinni" ja nosti nuoret isännäksi ja emännäksi.

Kolmantena päivänä tanssittiin ruunu pois. Kun nuoret ensimmäisenä yönä menivät yhteen, seurasivat niitä kukkapojat ja -tytöt makuuhuoneen ovelle saakka.

Morsiuspuku ja ruunaaja.

Morsiamen puku oli tavallisesti valkonen ja siihen kuului välttämättömänä "ruunu ja löija".

"Morsiainta" puki häissä tärkeä henkilö "ruunaaja". Semmoisia olivat Padasjoella "Appelkruutin" muori Kirkonkylästä ja Linnasuo-Maija Maakeskeltä.

Ruunu oli korkea ja raskas, koristettu kultapaperilla ja kullan siloilla.

Kolmantena hääpäivänä vei ruunaaja ruununsa pois.

Hautajaiset ja ruumisarkut.

Kansan keskuudessa säilyneiden tietojen mukaan haudattiin kuolleet Padasjoen kirkon lattian alle vielä noin 100 vuotta sitten. Itse olen nähnyt "muumioita" mainitun kirkon lattiaa korjattaessa toistakymmentä vuotta sitten. Hautausrinkilöitä, joita jaettiin kaikille hautajaisiin kutsutuille vieraille, käytettiin yleisesti varsinkin varakkaimmilla, mutta eivät olleet käytännössä varsinaisen rahvaan piireissä. Rinkilät olivat aika isot ja sahramilla keltaisiksi värjätyt. Hautajaiskonvehtia oli vaan n.k. säätyläisillä.

Arkut tehtiin hongasta ja maalattiin muun värin puutteessa noella, joka otettiin saunan katosta ja kuoletettiin "rievällä" maidolla, tärpätillä tahi viinalla. Niiden laitaan "ruusuteltiin" paperia.

Kerrotaan eräästä vanhasta suntiosta seuraava humoristinen kasku. Kun kirkkoherra saarnastuolistaan "kiitti" muuatta rikasta pohatta-vainajata, sanoi suntio puol'ääneen: "piru sai sielun, rovasti sai lehmän, mutta lukkari ja minä jäätiin ilman". Jos talossa oli 7 lehmää sai rovasti kuten tunnettu yhden lehmän.

Muuten oli yleisesti se luulo, että jos kuolleen silmät jäävät auki, niin se "vahtaa toista perässään".

Viinan poltto.

Viinan polttoon olivat oikeutetut vaan "manttaalimiehet", mutta kaikki polttivat, sillä he saivat isänniltä lupaa polttaa talossa. Polttaminen oli luvallinen vaan määräaikoina syksyllä ja keväällä. "Syyspoltto" tapahtui Marrask. 15 p. ja Joulukuun 15 p. välillä; kevätpoltto oli sallittu 6 viikkoa, Helmikuun 15 päivästä Huhtikuun 1 päivään.

Viinaa valmistettiin kodassa perunoista, kaurajauhoista, ruisjauhoista ja ohramaltaista. Paras viina saatiin kaurajauhoista ja "rukiinimelöistä" (rukiin maltaista). "Piippujen" ja "hatun" ympäri oleva paistunut imelä taikina, kyrsä, oli lasten lempiruokaa. Sattui usein, että lapset salaa leipoivat pieniä "kaakkuja", joita paistoivat hatun päällä. Pannuun meni tavallisesti 10 kap. viljaa ja saavillinen vettä. Viinaa tuli 1 tuoppi kappaa kohti. Renki sai 1/2 tyn. viljaa, että sai itse polttaa ja myydä. Piiatkin kun saivat 1 kapan alan pellavamaata, antoivat kylvää siihen kauroja saadakseen sitten viljaa, jonka antoivat polttaa viinaksi, josta saivat suuremman hinnan (puoli ruplaa kannulta) kuin pellavista.

Viina "tislattiin" sitten niin kauan, että, kun pisti pannun piipun alle palavan tulitikun, ei viina enää syttynyt palamaan.

Pannuun jäänyttä viinasakkaa sanottiin "perakoksi". Suurimmat juoppomiehet joivat perakkoa ja tulivat siitä "jumalattomast'" humalaan. Rankista saatiin, polttamalla sitä toiseen kertaan, "sikunaa".

Tuota tummaa väkevää kotitekoista viinaa — "savuviinaa" — poltettiin vielä kauan sen jälkeen kuin viinan polttaminen kotitarpeeksi vuonna 1866 kiellettiin.

Rännimäellä, Perätyllän kujan suussa Rusilan niityn kulmassa oli aikoinaan viinaränni.

Vaikka kielto otettiin verrattain tyytyväisenä vastaan, sepitti kansanhumori kuitenkin seuraavan laulun kiellosta:

Kun viinast' on tullut toi valitusvirs', Suru raukan kuolemast', Armollinen Keisari Laskes' se pannu valloillien, Entisille kannoillien.

Raipparangaistus.

Korkein määrä raippoja, mihin rikoksentekijä tuomittiin, oli 40 paria. Sitä rangaistusta sanottiinkin "täydeksi rahviksi". Raippojen jakaja, pasar, oli yhteinen koko lääniä varten. Viimeinen pasar, Abraham nimellinen itsellinen, joka asui Viitoilla, oli mies, joka itse oli saanut vitsaa maistaa. Väliaikaisena toimi Padasjoella muuan irtolainen, Auttosten Jaakkolan poika ja yleisesti tunnettu liikanimellä Rottipää. Hän ei asunut missään vaan kuljeskeli paikasta paikkaan.

Ennenkuin raippoja ruvettiin antamaan, sidottiin rangaistavan kädet käsivitjoista pylvääseen kiinni siinä olevaan koukkuun niin korkealle, että varpaat tuskin ulottuivat maahan. Piiskatukki oli nelikulmaiseksi veistelty. Raippapari oli kaksi lyöntiä. Pasarilla oli 3 vitsaa kerrallaan kädessä ja yhdellä vitsalla löi aina kaksi kertaa. Vitsojen tuli olla 6 kort. pituisia. Lyönnit tapahtuivat selkäpuolelle ja paljaalle iholle kellon mukaan, niin että kun vallesmanni oli lukenut yks', toinen, kolmas, niin lyötiin. Lyöntien väliaika oli siten 1 minuutti. Toimituksessa olivat läsnä vallesmanni, siltavouti ja "vank'vyörär". Tavallisesti oli asianomainen rangaistuksen saaja alussa kylläkin kopea, muttei hänen tarvinnut montakaan iskua saada kun jo rupesi surkeasti rukoilemaan armahdusta. Usein sattui, että pyörtyikin keskellä toimitusta. Hän otettiin silloin alas ja sai vettä.

Piiskatukki oli Padasjoella sijoitettu kirkkomäelle Hietalan pellon päähän, Suntion ja kirkon välille, 10 metriä kirkon aidasta pohjoiseen päin. Raipparangaistus teki sivulta katsojaan sangen raa'an ja julman vaikutuksen. Tämän kirjoittaja on itse nuorena poikana ollut tilaisuudessa salaa sivulta näkemään, kun Padasjoella kerran raippoja annettiin. Isäni oli silloin P:joen vallesmannina. Mutta kalpeana ja sydän kovasti tykkivänä pakeni tähystäjä sangen nopeasti, kun raippojen saaja rupesi karkealla vapisevalla äänellä rukoilemaan "armahtakaa, armahtakaa, kamreeri kulta"!

Padasjoella elännee vielä muuan ukko, joka varkaudesta on saanut raippoja. Kauan vielä sen jälkeen, kun tuo julma ja raaka rangaistustapa oli poistettu, sattui että Rottipää miestä kiusotteli sanoen: "muistatko vielä, kun minä persies' takana häärin tuolla Kaukilan harjulla"!

Toinen rangaistustapa oli miltei vielä häpeällisempi kuin raipparangaistus ja se oli häpeäpallilla istuminen kirkossa.

"Kirkon palli" eli "musta palli", s.o. tuoli jossa oli kolme pykälää, oli sijoitettu keskelle kirkon "konkia" ja siinä sai varas, joka kolme kertaa oli varastanut, istua koko kirkonajan kuulemassa papin nuhteita. Tavallista oli, että raipparangaistuksen kärsinyt sen jälkeen vielä sai istua kirkon pallilla. Väliajan oli vangittu vankitalossa. Omituista kyllä valitsivat usein raipparangaistuksen ennen vankilassa oloa, koska siten pikemmin pääsivät rangaistuksesta.

Porvoon matkat.

Tavallista oli, että torpparit "ostivat" isänniltä "matkareisun" s.o. ottivat viedäkseen parrupuun Porvooseen. "Parrun" täytyi olla hakattuna nelikulmaiseksi siten että se oli "kantilleen" vähintäin 12 tuumaa ja vähintäin 5 syltä pitkä. Vietiinpä Padasjoelta — esimerkiksi Jaanilan maalta — sellaisiakin poikia, jotka olivat kantilleen 14 tuumaa ja olivat 8 sylen pituisia.

Kun Padasjoelta on 14 penikulmaa Porvooseen kesti matkaa noin viikon ajan ja siitä sai torppari 25:— markkaa kuletuspalkkaa.

Parrut osti Porvoossa Tenniset, Ruutit, Nekkeströmmit ja Simoliinit.

Matkan varaksi oli mukana parrun päällä "mahloton" 2 m pitkä verkko, heinäsäkki eli märsiö, sekä perunasäkeissä kauroja ja ruumenia sekasin, puhumattakaan miesten eväistä viikon ajaksi. Rahoillaan ostivat torpparit enimmiten suolaa, rautaa tahi terästä. Suolan hinta oli siihen aikaan 8 mk vanha tynnyri.

Tavallista oli, että kauppiaat tarjosivat torppareille ryyppyjä ja kun siten makuun pääsivät, sattui väliin, että joivat koko parrun hinnan. Juopuneet kuletettiin kotio köytettynä rekeen kiinni.

Usein kyllä löysivät miehet paluumatkalla märsseistään neljäkin "halstooppia" rommia eli konjakkia, joita kauppiaat olivat niihin pistäneet.

Muistelmia nälkävuosilta.

Paljon liikkui nälkävuosina kerjäläisiä näilläkin seuduin. Kuljeskelevat perheet, jotka useimmat olivat Pohjanmaalta ja joissa usein oli paljon lapsia, kuletettiin hevosella talosta taloon. Usein oli kolmekin kyytiä päivässä. Kosken Inkilään esimerkiksi tuli kerjäläiskyytiä kolmelta taholta Alijärveltä, Virmailasta ja Ratiasta. Talvi oli erinomaisen kylmä, joka seikka kuten silloin yleinen lavantauti eli polttotauti, joksi sitä siellä kutsuttiin, tuotti köyhille paljon kärsimyksiä. Pyhäpäivinä "kiitettiin" Padasjoella noin 10-15 vainajata. Lavantautia seurasi hiusten lähtö.

Omituiselta oli näyttänyt, kun kulkutaudin jälkeisenä aikana kansaa kokoontui ensimmäiseen rippikirkkoon ja suurin osa yleisöä oli hiuksettomia — "lanttupäitä". Tukka kasvoi kyllä uudelleen jälestäpäin. Myöskin ajoksia muodostui kurkkuun leuan alle ja niihin kerrottiin sairasten kuolleen tukehtumisesta.

Tämän kirjoittajan perheessä makasi mummo, isä, äiti ja meistä 7 lapsesta neljä kotona olevaa lavantaudissa. Ainoastaan nuorin muutaman vuoden vanha tyttö ei sairastunut. Isän tauti oli lievempää laatua, niin että hän suurimman osan päivästä oli liikkeellä. Muistan kun hän kuljeskeli ympäri hirveän korkea hienoksi hakatuilla katajilla täytetty liinatötterö päässä. Käytettiin yleisesti lavantaudin parantamiskeinona.

Äitini oli hyvin sairas ja oli leuanalus niin paisunut, että täytyi lähettää lääkäriä hakemaan. Lähin lääkäri oli piirilääkäri Topelius Jämsässä 8 peninkulman matkan päässä.

Kerron muutamista tapauksista, jotka ainaiseksi ovat painuneet minun — silloin 7 vuotiaan — muistiini.

Olin eräänä iltana yksinäni kotini Alhon kartanon kyökissä. Äkkiä astuu huoneeseen kuolonkalpea kovin ryysyinen mies parhaimmassa ijässään. Mitään sanomatta menee hän suoraan minun ohitseni, sieppaa seinältä puukauhan ja rupee sillä ahmimalla ajamaan suuhunsa nurkasta olevasta "laski"-saavista perunan kuoria ja kaikellaisia muita ruuan jätteitä, joita sioille koottiin. Juoksin tietysti kovin hämmästyneenä kertomaan asiasta ja mies sai ruokaa. Kertoi olleensa päiväkausia syömättä, kun eivät tahtoneet antaa muka niin "riskille" miehelle.

Sen suuren avun-pyytäjäjoukon tähden, joka päivittäin taloissa kävi, ei kartanoissakaan riittänyt antaa puhdasta leipää. Tavallisesti sekotettiin leipään tahi puuroon herneenvarsista jauhettuja jauhoja. Meillä valmistettiin hätä-apuleipä ruis- ja herneenvarsijauhoista, mutta aivan yleinen oli Padasjoella viimemainitusta ja ohrajauhosta valmistettu leipä. Muistan tämän leivän omituisen, kuivan maun niin hyvin, kuin jos eilen olisin sitä syönyt.

Toinen tapaus: Kun me pikkupojat läksimme eräänä aamuna hiihtämään, huomasimme hangella Oittosten torppaan vievän tien vieressä oudon tumman esineen. Hiihdimme likemmäksi ja huomasimme, että esine oli kaikellaisilla ryysyillä, nahan jätteillä y.m. täytetty soikea pärekoppa. Samassa kuuluu kopasta hienoa vikinää ja uteliaina tutkiessamme koppaa näämme pienen lapsen kasvot keskellä tuota kurjuutta. Äiti oli ollut meillä yötä ja aamupuhteessa lähtenyt taivaltamaan eteläänpäin ja silloin epätoivoissaan jättänyt lapsensa hangelle. Lapsi vietiin sitten äidille seuraavaan kylään.

Menin eräänä sunnuntaina aamuhämärässä renkien kanssa mateenrysiä kokemaan. Samassa kun tulemme maantielle, kuulemme aisainratinaa ja kolme rekeä ajaa hurauttaa ohitsemme Kuhmosiin päin. Ensimmäisessä on musta kirstu ja sen päällä kaksin-reisin istuu mies lyhtypahanen kädessä. Toisessa on myös ruumisarkku, mutta kolmannessa, jota mies ajaa kannaksilla seisoen, näemme hevosloimella peitetyn ihmisruumiin piirteet. Tämä on köyhään torppaan lavantautiin kuollut kerjäläinen, joka ilman arkkua viedään hautaan, koska ei ole varoja arkkua laittaa. —

Kerrotaan olleen niin sydämettömiä ihmisiä Padasjoellakin, että leivästä ottivat onnettomien nälänhätää kärsivien työaseita y.m. tavaroita ja siten rikastuivat heidän kustannuksellaan.

Syynä katovuoteen oli myöhäinen kevät ja kauheat sateet.

Kun meillä Alholla Juhannuspäivänä vietettiin eräitä häitä, muistan ettei ollut ollenkaan vielä lehtiä koivuissa. Kun sulhanen tuli häihinsä seuralaisineen Jyväskylästä, olivat muutamissa paikoin ajaneet rattailla jäiden yli oikoteitä — ja tuo tapahtui siis Juhannuksen aikana. Kesäkuun 8 päivänä ajoi kaup. Karén-vainaja Padasjoella reellä Hietarannasta Kalainsaareen Päijänteessä ja kun Mäntylän Kalle Juhannusaamuna meni katiskoitaan kokemaan, oli Lehtisten selällä vielä paljon jäätä.

Sitten satoi kauheasti, niin että kun metsäreellä ajoi pelloilla, täytyi seistä reessä, ettei kastuisi. Hevonen painui pehmeillä pelloilla "kupeitaan myöden". Ne harvat jotka kylvivät heti lumen lähdettyä saivat kuitenkin vähän paremman sadon, mutta suurin osa odotti parempaa säätä ja saivat täydellisen katovuoden.

Kansan merkkiä kalojen kutuajoista.

Muikku kutee elel' miesten päivää. "Luukkaast' verkot vetien", sanotaan.

Siika: "Simosta siika siipiins' lähtie." Kutee muuten "lailas' veles'". Juhannuksena menee syvimpiin vesiin ja sieltä Simosta lähtee liikkeelle.